Jump to content

Recommended Posts

Fu M.  Marco Fu - Ryan Day Day R.

 

Snookeria, World Grand Prix'n välierä. Ottelu alkaa n. klo 21.00.

 

Pelivalinta: Fu

Kerroin: 1,53

Vedonlyöntitoimisto: Nordicbet

 

Toisessa välierässä kohtaavat siis Fu ja Day. Kummallakin on takanaan tiukkoja matseja, jotka olisivat voineet kääntyä kummin päin tahansa. Day on ollut sikäli onnekas, että hänen vastustajansa eivät ole olleet aivan parhaassa tikissä, joten perussuorituskin on riittänyt jatkoon. Day on varsin ailahtelevainen pelaaja, joka on mielestäni parhaimmillaan lyhyen formaatin matseissa, joissa hän pystyy yllättämään kenet tahansa.

Fu on ollut loistava jo pidemmän aikaa, ja mielestäni häntä voi pitää yhtenä tämän hetken kovavireisimmistä pelaajista. Etenkin pitkät potitukset toimivat mainiosti, joten hyvänä break builderina tunnettu Fu on äärimmäisen vaikea pitää pimennossa pitkiä jaksoja. Day on pelannut toistaiseksi hyvin aina kun on päässyt pussittamaan palloja, mutta hänen safety-pelinsä on pienoinen kysymysmerkki laadukasta pelaajaa vastaan.

Jos ottelu pelattaisiin lyhyellä formaatilla, olisi Day:lla mielestäni kohtuulliset saumat jatkoon. Best of 11 -formaatti suosiii kuitenkin parempaa pelaajaa, joka on tässä tapauksessa Fu. Dayn pelille ominaiset heikot jaksot tulevat kostautumaan auttamatta, enkä oikein näe, että Day onnistuisi nappaamaan tästä kuin maximissaan neljä framea. Pelataan kuitenkin suoraa voittoa, sillä matalasta kertoimesta huolimatta se on tarjolla olevista kohteista paras.

  • Upvote 1
Link to post
Share on other sites

 

Englanti : Championship, jalkapallo 

leed.png Leeds United - Cardiff City cardif.png

Leeds United @2.02 Coolbet

 

Tänään Englannin toisella sarjatasolla kohtaavat Leeds United ja Cardiff City.

 

Joukkueiden lähtökohdat tähän otteluun ovat hyvin erilaiset. Leeds (sijalla 5.) taistelee Playoff-paikoista ja Cardiff (sijalla 17.) on keskikastin huonommalla puolella. Leeds kotiottelut ovat olleet tyrmäävän hyviä ja niistä onki tullut 32 pistettä 15 pelistä (10 V, 2 T ja 3 H ). 

Cardiff puolestaan on ollut heikko vieraissa ja saalistanut vain 0.93 pistettä per peli ( 3 V, 4 T ja 7 H ). Tämän johdosta yli 2 kerroin kotona Leeds:lle on minusta erittäin hyvä (ellei liiankin) ja vielä nykykuntoja kun tarkastelee: Leeds viimeisessä viidessä ottelussa: voittanut 3, pelannut 0 tasan ja hävinnyt 2 (8 tehtyä ja 6 päästettyä). Huom. molemmat häviöt vieraissa, mistä päästäänkin Leeds kotikuntoon, joka on viimeiset 5 kotiottelua: 5 voitto maalierolla 9 - 0.

Cardiff:lla on taas viimeisen viiden ottelun kunto seuraavanlainen : 2 voittoa, 0 tasapelia ja 3 häviötä (4 tehtyä ja 4 päästettyä), vieraissa 1 voitto, 2 tasapeliä ja 2 häviötä (maaliero 7 - 8 ).

Leeds:n voittoprosentti kotona on 67% ja samalla Cardiff:n häviöprosentti on 50%. Maaleja Leeds on tehnyt maaleja kotona keskiarvolla 1.40 ja päästänyt 0.6 (Sarjatason kolmanneksi paras puolustus). Cardiff taas on tehnyt maaleja vieraissa keskiarvolla 1.21 ja päästänyt 1.79.

Joukkueiden kokoonpanot tällä hetkellä näyttäisivät olevan lähes samat kuin edellisessä kohtaamisessa, mikä päättyi Leeds:n vierasvoittoon 0 - 2.

Uskon, että ottelusta tulee kuitenki tasainen, mutta Leeds tulee ottamaan kolme pistettä kotiyleisön edessä.

 

Tulosveikkaus : 2 - 1

 

Tulos 0 - 2

 

 

  • Upvote 1
Link to post
Share on other sites

Valioliiga Englanti jalkapallo

Liverpool - Tottenham

Tottenham dnb @2,38 Paf

Klo 19:30

 

Nyt tarjotaan hyviä kertoimia vierasjoukkueelle Tottenhamille, mielestäni ylikertoimen makua on näissä. Liverpoolin pelejä kun on tullut tässä seurattua vuoden alusta niin FA cup sekä liiga on tuottanut vaikeuksia. Kauden aloitus ja viime vuoden loppuun asti kestänyt hyvät otteet ovat kadonneet joukkueelta täysin. Tämän vuoden tulos on karua, Liverpoolin tulos tämän vuoden puolella on seuraava 1-4-5 (sisältää liigan, FA ja EFL). Kotijoukkue on tehnyt liigan eniten maaleja mutta puolustus on haavoittuva, esim viime viikonlopun Hull pelissä puolustus oli vähän tuuliajoilla. Kotijoukkue pelaa kyllä kärkipään joukkueita vastaan kyllä hyvin mikä kertonee Chelsea vastaan pelattu tasapeli ja vieraissa Manua vastaan sama tulos. Vierasjoukkue Tottenham on pelannut kauden tasasen varmasti ja hyvää hyökkäävää jalkapalloa, Kane ja Alli yhteistehot 25 maalia. Tottenhamin puolustus on myös toiminut hyvin mikä kertonee siitä että joukkue on päästänyt melkein puolet vähemmän maaleja kun tämänpäiväinen vastustaja Liverpool. Molemmat joukkueet pääsevät otteluun hyvillä kokoonpanoilla, Tottenhamilla on poissa puolustuksesta Danny Rose. Tähän otteluun olisi myös suora voittokin hyvällä kertoimella mutta keskinäiset ottelut ovat olleet tasaisia joten pienellä varmistuksella tasapelissä panos palautuu.

Kohde menee oikein kun Tottenham voittaa, tasapelissä panos palautuu.

Link to post
Share on other sites

Serie B, Italia, KLO 16.00

Brescia - Pisa

Valinta: Brescia 

Kerroin: 2.40

  • Pisa on ollut todella heikko vieraissa ja etenkin maalinteko on ollut tuskaa. Se on 12:ssa vierasottelussaan tehnyt vain 3 maalia. 
  • Brescia on toki heikossa vireessä, mutta kotona se on säilyttänyt tasonsa, eikä se ole hävinnyt tällä kaudella kuin kerran kotonaan. 
  • Tasapelin mahdollisuus on toki olemassa, mutta uskon, että jos Brescia sen yhden maalin onnistuu kaivamaan, on voitto taskussa. Brescia on kuitenkin kotonaan ollut hyvä hyökkäyspäässä. 
  • Pisa on kaatanut Brescian jo kahdesti tällä kaudella, joten on suuri todennäköisyys, että kolmas kääntyy nyt Brescialle, sillä Brescia kuitenkin joukkueista se laadukkaampi on. Tasainen, mahdollisesti yhden maalin ottelu luvassa. 
  • Kummallakin muutama tärkeä mies sivussa. Pisalta sivussa on ainakin puolustussuuntaan tärkeä pelaaja, Verna. 

Tulosveikkaus: 1-0

 

Kohde menee oikein, kun Brescia voittaa ottelun 

  • Upvote 2
Link to post
Share on other sites

Bundesliiga, Saksa, KLO 16.30

Bayer Leverkusen - Eintracht Frankfurt

Valinta: BTTS

Kerroin: 1.90

  • Vaikea uskoa, mutta viime kaudella putoamiskarsinnoissa ollut Frankfurt taistelee tällä hetkellä kärkisijoista, kun taas Mestareiden Liigaa painava Leverkusen pyristelee keskikastissa. 
  • Joukkueita yhdistää kuitenkin se, että kummallakin on maalinteko sujunut mainiosti. Leverkusen on tehnyt 28 maalia 19:ssa ottelussa ja Frankfurt taas 25. Leverkusenin riesana on kuitenkin ollut surkeasti toimiva puolustus. 
  • Tässä ottelussa taistellaan tärkeistä pisteistä ja etenkin Leverkusen lähtee todennäköisesti tapansa mukaan hyökkäämään kovaa. Kusen tarvitsee pisteitä, eikä enää oikein tasapelitkään riittäisi. Frankfurt pystyy iskemään tehokkaasti vastaan ja todennäköisesti viimeisteleekin yhden maalin vastahyökkäyksestä. 
  • Kaksi kovaa hyökkäyspään joukkuetta kohtaavat. Leverkusen ei ole jäänyt kuin kahdesti maaleitta kotonaan (lähinnä huonon tuurin takia), mutta se on myös päästänyt lähes poikkeuksetta maaleja. Frankfurtilla on vähän varmempi puolustus, mutta joukkue, joka Mestareiden liigaa pelaa, kykenee kyllä ne aukot Frankfurtin puolustuksesta löytämään. 
  • Leverkusenilta puuttuu tärkeitä hyökkäyspään pelaajia, mutta samalla se saa takaisin Julian Brandtin, joka tuo erittäin paljon Leverkusenin pelaamiseen. 

Tulosveikkaus: 2-1

 

Kohde menee oikein, kun molemmat tekevät maalin 

  • Upvote 1
Link to post
Share on other sites

Segunda Liga, Portugali, KLO 17.00

FC Porto B - Freamunde 

Valinta: FC Porto B 

Kerroin: 2.05

  • Porto on kova joukkue, mutta on vain huonossa vireessä. Tänään sillä on kuitenkin erinomainen paikka katkaista kuiva putki, kun vastaan asettuu todella heikko vierasjoukkue Freamunde.
  • Freamunde ei ole vakuuttanut millään tavalla tällä kaudella ja sen pelaaminen on liian yksinkertaista ja tylsää, mikä ei tuota tulosta. Maalinteko on vaikeaa, eikä puolustus ole riittävän hyvä. 
  • Porto on ollut hyvä kotijoukkue. Se on hävinnyt vain kahdesti kotonaan tällä kaudella ja 72% sen pisteistä on otettu kotinurmelta. 
  • Tänään Portolla on mahdollisuudet ottaa erittäin tärkeä voitto ja pelaajat varmasti tiedostavat sen. Porton tarvitsee pelata vain omalla tasollaan ja voitto on taskussa. Freamunden kaatamiseen ei kovin paljoa tarvitse, etenkään kotona. 

Tulosveikkaus: 2-0

 

Kohde menee oikein, kun FC Porto B voittaa ottelun 

  • Upvote 1
Link to post
Share on other sites

Ligue 1, Ranska, KLO 21.00

Dijon - Caen

Valinta: Dijon 

Kerroin: 2.38

  • Caen on edelleen tällä hetkellä sarjan heikoimpia joukkueita ottaen huomioon, kuinka surkea se on vieraissa. Sen saldo vieraista tällä kaudella on 0,42 pistettä/ottelu maalierolla 8:20.
  • Dijon on myös häntäpäässä, mutta kotonaan se pelaa oikeastaan ihan hyvin. Voittoja tulee, välillä tappioitakin, mutta se voi kuitenkin odottaa pisteitä kotoa. Se on hävinnyt tällä kaudella vain 3 kotiottelua, PSG:tä, Marseillea ja Nantesia vastaan. Sen saldo kotoa on 1,42 pistettä/ottelu maalierolla 19:15. 
  • Viikolla Dijon hävisi tärkeän vierasottelun Metziä vastaan, mutta se on nyt heti korjattavissa, kun edessä on heti toinen voitettavissa oleva ottelu. Tästä 3 pistettä ja Dijonin tilanne näyttää paljon valoisammalta. 
  • Ottelu ratkeaa Dijonin lujaan voitontahtoon ja Caenin surkeaan vieraspelaamiseen. 

Tulosveikkaus: 2-1

 

Kohde menee oikein, kun Dijon voittaa ottelun 

  • Upvote 1
Link to post
Share on other sites

Saksa:Bundesliga jalkapallo klo.16.30

Ingolstadt  Ingolstadt - Bayern Munchen   Bayern München

tekee maalin R.Lewandowski&Bayern Munchen @2.14

Vaikka Saksa on jonkun sanoin p....maa niin tänään lähtee vetoa sinne.

En kyllä jaksa millään usko,että Ingolstad tämän voittaisi ja jos voittaa niin voidaan puhua yllätyksestä.Tähän matsiin arvaillessani kenen nimi vois löytyä tekijätilastoissa,ni ensimmäisen tulee väistämättä Lewandowski mieleen,vai onko joku toista mieltä.Tutut nimet tuol tekijäpörssin kärjessä on ja uskoisin niihin tulevan muutosta tänään ainakin lukumäärissä.Ingolstadtin vastus on tänään se pahin mahdollinen ja aiheuttaa pelonsekaisia tunteita joukkueessa jo ennenpelii,et miten tästä selvitään kunnialla.Bayernilla riittää kyllä laatua hoidella tälläiset ottelut vaikka ilman Lewandowskia,mutta kun ukko on kentällä ni on lupa odottaa maalia kyseiseltä herralta.Robben maali kans odotettavissa ni eiköhän tämä ollu tässä.

v.2017 palautus (vihjeitä 40kpl): Tammikuu 112% Helmikuu 121%  (päivitetty 10.2)

  • Upvote 1
Link to post
Share on other sites

Primavera Group A, Italia

AC Milan U19 - Spal U19

Valinta: AC Milan U19 @1.74 ComeOn

Klo: 15.30

 

Nyt testiin nuorten italialaisten futista kun Spal matkaa Milaniin.

Kyseistä kohdetta on tullut päässä pyöriteltyä pitkään, muttanyt päätin tarttua siihen. AC Milanilla on todella kovatasoinen nuorten akatemia, joka tuottaa paljon hyviä jalkapallolupauksia. Muunmuuassa Milanin kasvatti ja vuonna 1999 syntynyt (17v) Gianluigi Donnarumma on ottanut maalivahdinpaikan AC Milanin miesten kokoonpanossa. Spalin akatemia ei ole läheskään samantasoinen ja Spalin ykkösjoukkue pelaakin vasta Serie B:ssä.

Milanin pojat ovat vain kahden pisteen päässä pudotuspaikasta ja tälläiset pelit ovat pakko voittaa jos sinne haluaa. AC Milanilla on parempi vire, sillä on mättönyt kahdessa edellisessä pelissä molemmissa neljä maalia. Milanin pojat ovat esittäneet laadukasta jalkapalloa läpikauden ja viimeisen viiden pelin saldo on 3V 1T 1H. Kotipelien saldo Milanilla taas näyttää seuraavalta 5V 1T 2H ja kun sitä vertaa Spalin vieras-saldoon 3V 1T 4H, niin voi huomata että todennäköisesti Milan tämän vie. AC Milanille plussaa antaa vielä kotietu

Tulosveikkaus 4-1

Link to post
Share on other sites

Nhl Toronto -Buffalo. 1 kerroin 2.00 bet365 

Toronto pelaa kolmatta kotipeliä . Viime peli Bluesia vastaan päättyi 1-1.

Jääkiekko ottelu oli yksi parhaimmista mitä olen tällä kaudella nähnyt.  Jo edellisessä pelissä Toronto oli päästänyt omiin vain yhden pelin. Ja pelasin yli 5.5 maalia. Mikä oli suuri virhe. Näyttää ettäToronton valmentaja  Babcok on nyt edennyt vaiheeseen missä puolustusta on tiivistetty. Toronto oli kuin eri joukkue missä hurlumhei kiekko oli poissa. No tämä tietää jatkoa ja pudotuspeleissä varten hyvää. Ja maalivahti Anders on selvästi parantanut otteita. Mutta mikään maalivahti ei kykene hyvään peliin ellei joukkue auta häntä siihen. Taso on niin kova että aina helähtää jos pelaaja saa n 1 sekunnin vapaata aikaa. Ja on B pisteiden välissä.  Saman olen huomannut Khl ssä.  Liigassa tilaa ja aikaa voi olla ja se annetaan anteeksi. Mutta ei nhl ssä eikä Khl ssä. Monta kertaa kun hyökkääjä ei osallistu puolustukseen on tuloksena maali. Peliin muodostuu välittömästi tilanne joka on Ns 5-4. Sabres I'll, on ollut vaikeaa . Mutta en uskomatta heillä mitään paineita pelaamiseen ole . Joten jos sen päästää peliin niin ovat varsin hankalia joukkueita. Mutta joukkueiden taso ero on selvä. Ja Toronton nuorilla ei jaloissa tiivis peli tahti haittaa kun pelaavat kotona. Kerroin on ehkä vähän pettymys. Mutta pitää toivoa että Komarov ja kumppanit hoitaa homman kotiin ja tiivis Toronton puolustus pelaaminen saa jatkoa .

Link to post
Share on other sites

Tee tili osallistuaksesi keskusteluun

Sinun täytyy olla jäsen jos haluat kommentoida

Tee tili

Rekisteröi uusi tili. Se on helppoa!

Tee tili

Kirjaudu

Onko sinulla jo tili? Kirjaudu tästä.

Kirjaudu nyt
  • Uusimmat viestit

    • Jääkiekko  Mestis  KLO 17.00   IPK  - Ketterä    Valinta :  Ketterä ML  Kerroin : 2,06 ( Veikkaus )   GAME 7.  Sarja on tasan 3-3 Kemmun sarja vihjaus :  4/6  ( 1€ panoksilla saldo miinustaen panokset näyttää +1,29...    Voitokas finaalivihjaus,  vaikka summana niin iso olekkaan   HENKINEN KANTTI RATKAISEE  - IPK pystyykö kotiyleisön edessä pelaa pelkäämättä  - Ketterä voittanut G5 0-6 sekä G6 pelissä noussut 0-2, 1-3 takaa voittoon asti.  - Ketterä voitti 50-60min G6 ottelussa  4-0 - Ketterä finaaleissa jokavuosi  2019, 2021,2022,2023,2024....   - IPK ENSIKERTALAISELLE LUU?   Yhteenvetoa  IPK on kotonaan kotiyleisön edessä suosikki.   Kuitenkin henkisesti Ketterä on tällä hetkellä varmempi suorittaa.   Myös IPK ekaa kertaa finaaleissa.  Joutuuko kuitenkin maksumieheksi?   Kyllähän tuo viime ottelu olisi pitänyt jo voittaa.  Kahdesti kahden maalin johdossa.   Mä en voi olla lyömättä vieraita tässä kohtaa nyt.   Veikalla erittäin maukas ML Kerroin.     Kunhan Ketterä voittaa vaikka sitten jatkoajalla,  niin tämä kohde menee oikein.  
    • Jääkiekko  Liiga  KLO 17.00   Tappara  -  Pelicans    Valinta :  Tappara ML  Kerroin :  1,76 ( PAF / Veikkaus )    GAME 1.  FINAALIT ALKAA  Liiga huipentuu tänään alkaviin finaaleihin.   Jokatoinen päivä tahkotaan isoista voitoista.   Finaaleissa kohtaavat kestomenestyjä Tappara sekä ehkä kasvanut Pelicans.   Viime vuoden uusinta.  TILASTOJA  TAPPARA - PELICANS  - Runkosarjassa voitot 3-1 Tappara suuntaan  - Tappara voitti maalit 14-8 sekä pisteissä 8-4.  - Tappara 11 vuoteen yhdeksäs finaalisarja edessä.   Neljä mestaruutta tullut sinä aikana.  - Pelicans finaaleissa 2012 sekä 2023 Molemmilla kerroilla 4-1 tappio sarjoissa   FINAALIEN GAME 1 - MESTARI voittanut 2010-2023 välillä finaalien G1 ottelun 6/13 kerrasta  - Tappara finaaleissa 2013-2023 voittanut 4/8 kerrasta finaalien G1 ottelun  - Tappara mestaruusvuosinaan 2003,2016,2017,2022,2023 voittanut finaalien yksittäisen G1 pelin 3/5 kerrasta  - Pelicans finaaleissa 1/2 kerrasta voittanut G1 pelin.   Kotona 1/1, vieraissa viime vuonna tappio    TAPPARA :   DYNASTIA JATKUU VIELÄ?  Pelannut lopulta perinteisen kauden.   Voitti runkosarjan sekä poffeissa aika perinteinen meno.   Kotitaika pysyi TPS sarjassa erinomaisesti sekä sitten siitä G6 ottelusta haettiin vierasvoitto, mistä jatkoon.   KalPa oli tiukka pelillisesti,  mutta niin vain kahdesti B2B pelit kotiin ja KalPa otti sen yhden pakollisen huilipäivien välissä olleen pelin.   4-1 finaaleihin on aika tyylikäs.   Täksi kaudeksi joukkue sai uuden päävalmentajan ruotsista.  Rikard Grönborg, joka pisti kirvesrinnat pelaa uutta lätkää.    Nyt karvataan lähtökohtaisesti ylempää ja yritetään riistää kiekkoja ajoissa.  Tuo on ollut kaksijakoinen miekka.  Periaatteessa omiin tulee tilanteita paljon.  Maaliodottamat hävitään melkeinpä illasta toiseen.  Kuitenkin itsekkin ollaan sitten hyviä erikoistilannepelaamisessa sekä tehokkaita maalipaikoissa.  Myös oma maalivahti Heljanko on älyttömän hyvässä iskussa.  Se ajoittain pelastaa ja kantaa joukkuetta yksinään.  TÄMÄ TILASTO KERTOO POFFEISTA PALJON  - 0-50 MIN PELATTU Maalit näyttää 21-20 (+1) - 50+  pelin loppuun Pelattu maalit näyttää 15-2 ( +13)  Grönborg kiekko on poffeissa ainakin pelin lopussa toiminut.   Aika tasaista ollut ekat 50 min,  mutta kirvesrinnat olleet älyttömän hyviä pelimiehen kympillä.   Tuossa on monta peliä käännetty itselleen taikka lyöty lopullinen niitti.      PELICANS :   JOKO  OPITTU VOITTAMAAN? Pelicans oli runkosarjassa osittain vaikeuksissa,  mutta loppukaudesta varsinkin kotiyleisön edessä joukkue oli voittamaton este.   Tuo siivitti joukkueen hyvään lentoon.  Lasch,  Bryggman, Jämsen,  Kokko muun muassa olleet hyviä poffeissa.  Nämä herrat, kun onnistuu,  niin sarja voi helposti kääntyä turkoosien puolelle.   Luisteluvoimaisia ja älykkäitä.  Erikoistilannepelaaminen ollut myös suht hyvää,  mikä pitää olla varsinkin kirvesrintoja vastaan.  poffit menneet hyvin.   Johdettu 3-0 sarjoja molemmilla kierroksilla.   HIFK vastaan melkein sulattiin,  mutta Kärpät tyylikkäästi 4-1.   Näiden otteiden myötä joukkue on varmasti valmis haastamaan uudestaan hallitseva dynastia.   Kuitenkin finaalit on oma maailma.   Kahdesti hävitty sarja aika pystyy 4-1.  Joko on opittu voittamaan myös finaaleissa.   Tappara hävisi kolmesti putkeen 2013-2015 ennen palkintoa.   IPK myös näyttänyt sulavan johtonsa.   Vegas ei sitten finaaleissa pärjännyt ekalla yrityksellä.   NYT ON SE KOLMAS YRITYS ja nyt on tultava oikeastaan tulosta jo.  Joko lahdessa on maksettu tarvittava hinta saadakseen se isoin palkinto?     YHTEENVETOA  Tasainen sarja edessä.   Jokainen yksittäinen ottelu on tiukka.  Tänään ehkä se kumpi on valmistautunut tähän iltaan paremmin ottaa voiton.  Viikko on kuitenkin aika pitkä tauko.  Pelicans hyvät aseet on iskeä itselleen maaliodottamat sekä 50 min pelattava voitokasta lätkää.  Tarkoitan, että johdettava tuossa saldossa.   Pelimiehen kymppi ollut äärimmäisen hyvä Tappara puolella.  Varsinkin tasainen ottelu usein sitten kääntyy lopussa kirvesrintojen suuntaan.  Pelicans oltava siihen rynnistykseen valmis joka pelissä.   Liiga mestari ei sinällään usein ratkea ensimmäiseen otteluun.  Usein tuleva mestari jopa häviää tämän.   Toki tuossa Tappara on ollut pieni poikkeus,  kun 3/5 kerrasta voittanut sen kuitenkin.   Uskon, että nähdään tasainen ottelu, missä kotiyleisön tuen siivittämänä Tappara ottaa ensimmäisen.   Pelicans liiton ollut hyvää sarjojen alussa,  mutta nyt mestarin tien on kuljettava toista reittiä.      Kunhan Tappara voittaa vaikka sitten jatkoajalla,  niin tämä kohde menee oikein. 
    • mlb, baseball Dbacks - Giants Vihje ; Yli 7,5 juoksua  2,00@ Unibet 5:15 Raja omaan silmään aika matala, jos katsoo miten tänään syöttävät syöttäjät ovat tällä kaudella suoriutuneet. Ei mitään ihme miehiä ole ollut vaan melko heikkoakin on ollut tekeminen tällä kaudella. Raja melko matala kerroin korkea, maistuu peleihin mukaan.
    • Kiinan GP Sprint PK: Voittaja | Max Verstappen | 1.70 (Coolbet)   PK: Kevin Magnussen - Nico Hülkenberg | Nico Hülkenberg | 1.95 (Coolbet)   PK: Lewis Hamilton - Sergio Perez | Sergio Perez | 1.75 (Coolbet)   PK: Fernando Alonso - Charles Leclerc | Charles Leclerc | 2.00 (Coolbet)   PK: Zhou Guanyu - Lance Stroll | Lance Stroll | 1.85 (Coolbet)   PK: Top 8 Sijoitus - Ei | George Russell | 1.85 (Coolbet)
    • Pöytätennis, Setka Cup Reznychenko - Chepurnyi Reznychenko 3-0 Vedonlyöntitoimisto: Bet365 Kerroin: 4.50 Alkamisaika: 07:25 - Setka Cupin puolella kohtaavat Reznychenko sekä Chepurnyi. Kertoimet on asetettu tähän otteluun 1.50 - 2.50 Reznychenkon hyväksi mutta itse en näe tässä ottelussa pöydällä kuin yhden pelaajan ja se on Reznychenko joka on jokaisella osa-alueella näistä pelaajista parempi, Rezhychenko on näiden pelaajien keskinäisiä kohtaamisia dominoinut miten on tahtonut ja usein voittanut suoraan 3-0 luvuin. Reznychenko tulee tähän otteluun huippuvireessä ja uskon sen tässä jatkuvan suoralla 3-0 voitolla Chepurnyista.
×
×
  • Create New...