Jump to content

Formula 1 -kausi 2017


Recommended Posts

Uuden F1-viikonlopun aika on käsillä, mutta käydään nopeasti läpi Azerbaijanin kilpailun pointteja.

 

On 25.6.2017 at 12.13, vormulafani said:

Summa summarum, Vettelin voitto epätodennäköinen, mutta Formuloissa kaikki on mahdollista ja en olisi yllättynyt jos Vettel pystyisi kisan voittamaankin :)

 

Bakusssa käyty kisa oli ehdottomasti tähän asti kauden viihdyttävin ja dramaattisin. Tuntui siltä, että jokaisella kärkiautolla oli jonkinlaista ongelmaa kisan aikana, mikä mahdollisti äärimmäisen yllätyksellisen loppujärjestyksen. Daniel Ricciardo, jolla oli kisan alkupuolella jarruongelmia, oli aikaisen varikkopysähdyksen jälkeen pahimmillaan viimeisten joukossa ja nousi silti voittoon. Valtteri Bottas, joka kolaroi Kimi Räikkösen kanssa ensimmäisellä kierroksella, kärsi rengasrikon ja oli ensimmäisen kierroksen jälkeen viimeisenä. Silti hän nousi toiseksi noin 50m ennen maaliviivaa. Lance Stroll, jonka alkukautta on pidetty surkeana ja ajotaitoja ollaan kyseenalaistettu, yllätti kaikki ja saavutti uransa ensimmäisen palkintopallipaikan hankalassa kilpailussa.

 

Jossittelu on osa lajia tälläisissä kisoissa ja monen kuskin osalta tämä pitää paikkaansa. Kilpailun olisi voinut voittaa ainakin 6 eri kuljettajaa, joten monelle kuljettajalle jää varmasti hampaankoloon tälle kisaviikonlopulle. Monelle betsaajalle jäi myös varmasti hampaankoloon, mutta onnittelut nillle muutamalle suomalaiselle, jotka laittoivat supertriplaan oikean rivin yli 60k kertoimella. Näitä kisoja tapahtuu usein kerran kaudessa, joten todennäköisesti Itävallassa tullaan näkemään normaalin järjestyksen palautuminen.

 

Sitten vielä nopeasti kisan aikana sekä kisan jälkeen eniten kuohuttaseen tapahtumasarjaan - Hamilton vs Vettel. Turva-autoepisodin aikana Vettelin Ferrari kolautti Hamiltonin Mercedeksen perään, josta Vettel raivostui, ajoi Hamiltonin vierelle ja käänsi brittikuskia kylkeen ilmeisen tahalteen. Vettel väitti Hamiltonin jarruttaneen turhaan hänen edessään, josta kolari aiheutui, mutta datasta saatiin selville, että Hamilton ei koskenut jarruun. Tuomaristo antoi Vettelille 10 sekunnin stop and go-rangaistuksen ja hänet kutsuttiin FIAn kuulusteluun aiemmin tällä viikolla selvittääkseen asiat. Vettel lopulta pyysi anteeksi tekoaan ja tuomaristo päätti olla antamatta lisärangaistuksia Ferrari-kuskille.

 

On 25.6.2017 at 11.39, Kemmuru said:

Voittaja: Vettel  10.00 (paf)

testasin muutamalla eurolla, rata on vaikea niin pitkässä kisassa voi käydä mitä vain.  Myös vaikeat mutkat varmaa pitää erot pieninä vai hiljentääkö Bottas Ferrarin menoa niin paljon?   

Kuitenkin oli koitettava. ..

mitä mieltä tästä ja kisasta?  :)

 

Tämä olisi siis mennyt oikein ilman Vettelin turhaa rattiraivoa. Jossittelua siis jäi, sekä kuljettajalle että betsaajalle :D

Link to post
Share on other sites
  • Vastaukset 112
  • Created
  • Last Reply

Top Posters In This Topic

Top Posters In This Topic

Popular Posts

Heipä hei Vihjeparatiisi, on aika kääntää katseet kohti maaliskuun lopussa alkavaa F1-kautta vuosimallia 2017 ja kokeilla onneamme F1-vedonlyönnin parissa. Ennen kuin menen asiaan, esittelen hiem

MERCEDES   AUTO: MERCEDES WO8 KULJETTAJAT: LEWIS HAMILTON JA VALTTERI BOTTAS              Ensimmäinen talli esittelyssä on viime vuosina F1-sarjaa dominoinut Me

FERRARI AUTO: SF70-H KULJETTAJAT: SEBASTIAN VETTEL JA KIMI RÄIKKÖNEN             Oma suosikkitallini, perinteitä pursuava italialaistalli Ferrari on tullut tähän kauteen

ITÄVALLAN GP - ENNAKKO

 

13b9fc07b1a024449591f7f6a04527a3.png

Kuva: Formula 1- viralliset kotisivut - www.formula1.com

 

Kaoottisen Bakun osakilpailun jälkeen F1-karuselli pyörähtää Itävallan Red Bull Ringillä. Itävallassa ollaan käyty monia tiukkoja kamppailuita historian saatossa, joista viimeisin tapahtui viime kaudella kun Mercedeksen Lewis Hamilton ohitti tallikaveri Nico Rosbergin viimeisellä kierroksella. Jotkut suomalaiset saattavat muistaa Mika Häkkisen comeback-ajon viimeiseltä sijalta kolmanneksi vuonna 1999. Hieman synkempi tapaus oli vuoden 2002 Ferrari-tallimääräyskohu, jolloin kisaa johtanut Rubens Barrichello käskettiin päästämään Ferrari-tallitoveri Michael Schumacher ohitse viimeisellä kierroksella. Fanit olivat tästä ymmärrettävästi käärmeissään.

 

Itse rata on nopeavauhtinen ja paljon korkeuseroja sisältävä rata, joka ajetaan nykyisellä formuloilla lähes minuutin keskiarvolla. Ennen A1-Ringinä tunnettu rata tuli takaisin F1-kalenteriin 2014 kymmenen vuoden tauon jälkeen. Mercedes on dominoinut kaikilla kolmella kaudella, joista viime kauden päätteksi lopettanut Nico Rosberg voitti kaudella 2014 ja 2015. Lewis Hamilton voitti viime kauden kisan. 

 

MONELLA KULJETTAJALLA JÄI HAMPAANKOLOON - UUSI TULEMINEN TÄHÄN VIIKONLOPPUUN

 

Lewis Hamilton, Sebastian Vettel, Max Verstappen, Kimi Räikkönen, Felipe Massa... tässä vain muutamia kuljettajia joilta ryöstettiin potentiaalinen voitto Bakun kaoottisten tapahtumien myötä. Jokainen mainituista on varmasti motivoitunut parantamaan suoritustaan, sillä taistelu pisteistä tulee käymään entistä kuumempana. Viikonlopulle on myös luvattu mahdollista sadetta, joten tämä saattaa nostaa esimerkiksi Red Bull-kuskien mahdollisuuksia kotikisassaan.

 

MESTARUUSTAISTELU LEIMAHTI LIEKKEIHIN - MUTTA ONKO MERCEDES SAANUT JUONESTA KIINNI?

 

Kuten tuli mainittua edellisessä postauksessa, Hamiltonin ja Vettelin välinen mestaruustaistelu sai uutta pontta Bakun tapahtumista ja ystävyys heidän välillä kärsi varmasti hieman. Tuleeko tämä näkymään kunnioituksen puutteena tulevaisuudessa radalla vai pystyvätkö he edelleen taistelemaan puhtaasti mestaruudesta? Toinen kysymys liittyy Ferrarin ja Mersun välisiin voimasuhteisiin, sillä ainakin allekirjoittaneelle Mersun todellinen suorituskyky on alkanut paistamaan läpi paremmin ja paremmin kauden edetessä: Heidän kehitystyö on toiminut hieman Ferraria paremmin ja saatetaan olla siinä hetkessä, jossa Mercedeksen paketti alkaa toimimaan radalla kuin radalla mikä tarkoittaa vakavia ilmeitä italialaistallin uumenissa. Viimeistään Britannian osakilpailu kertoo missä vaiheessa mennään kärkitallien osalta, mutta viitteitä voidaan saada jo Itävallan kilpailussa.

Link to post
Share on other sites
7 tuntia sitten, vormulafani said:

 

Tämä olisi siis mennyt oikein ilman Vettelin turhaa rattiraivoa. Jossittelua siis jäi, sekä kuljettajalle että betsaajalle :D

Joo, kyllä söi kun kuulin ja luin että moni piti varmana Vetelin voittoa, JOS :angry: olisi keskittynyt ajamiseen :D

Itse annan synninpäästön, koska

Toisaalta vaikka Vettel teki hölmösti, niin toisaalta se reagoi tunnepohjalta, kun suuttui.  Kyllähän Hamilton luultavasti turhan tyhmästi jarrutteli,(kilpailuhenki ja varmaa tietoa ole )  niin hyvä vaa että antoi takas jos vitutti. Ehkä tyhmää, mutta niin jääkiekkotappelutkin on tyhmiä oikeasti,  mutta niitä tulee "koodien ja tunteiden " takia, ,,tää vaa tuli ilmi formula-tyylillä pistäen autoa toisen kylkeen ja huutaen kisan jälkeen toisilleen. 

Painotan,  että Vettel Luuli jarrun painuneen, jolloin se juuri silloin ajattelee niinkuin sen luuli ja tunne vei mukanaan, mistä nyt turhaan ehkä rangaistaan.  

 

 

Link to post
Share on other sites

Itävallan GP | Kisaennakko

 

Aika-ajotulokset (top 5)

 

1. Valtteri Bottas (Mercedes) 1.04.251

2. Sebastian Vettel (Ferrari) 1.04.293 (+0.042)

*3. Lewis Hamilton (Mercedes) 1.04.424 (+0.173)

4. Kimi Räikkönen (Ferrari) 1.04.779 (+0.528)

5. Daniel Ricciardo (Red Bull) 1.04.896 (+0.645)

 

*lähtee kilpailuun 8.lähtöruudusta vaihdelaatikon vaihdon takia

 

Asetelmat kisaan

 

Lewis Hamiltonin vaihdelaatikkorangaituksen myötä kilpailu voitosta käydään Valtteri Bottaksen ja Sebastian Vettelin välillä. Lähdöllä on, kuten aina, suuri merkitys lopputuloksen määrittämisen suhteen. Muita mielenkiintoisia tekijöitä on Red Bullin kisavauhti ja Hamiltonin nousu kohti palkintopallia. Saatamme nähdä erittäin mielenkiintoisen taistelun siitä, kuka valtaa viimeisen palkintopallisijan tänään Red Bull Ringillä.

 

KISAVETO

 

BOTTAS - VETTEL

BOTTAS | 1,83 | VEIKKAUS

 

Tänään lähdemme koittamaan suomalaismenestystä Valtteri Bottaksen johdolla. Perustelut löytyvät tuttuun tapaan pitkäveto-osiosta.

 

HUOMIO

 

Juuri saamani tiedon mukaan kilpailussa saattaa olla jopa 80% mahdollisuus sateelle. Tätä en ottanut huomioon kirjoittaessani vihjettä, mutta mielestäni sade ei välttämättä haittaa Bottaksen mahdollisuuksia. Sekä Bottas että Vettel ovat mainioita sadekelin kuskeja, mutta kuljettajan virheen ja erityisesti tallin tekemän strategisen virheen mahdollisuus kasvaa huomattavasti.

Link to post
Share on other sites

Laitetaan vielä yksi kokeiluluontoinen veto kisaa varten.

 

Hamilton - Räikkönen

Räikkönen | 3,00 | Veikkaus

 

Hamilton tosiaan lähtee kilpailuun kahdeksannesta lähtöruudusta, Räikkönen kolmannesta. Hamilton joutunee lähtemään radan likaisemmalta puolelta kun taas Räikkönen ampaisee matkaan puhtaammalta puolelta. Tästä huolimatta uskon Hamiltonin hyökkäävän heti lähdössä ja oletankin hänen ohittavan vähintään Force Indian Sergio Perezin ja Haasin Romain Grosjeanin hyvin äkkiä. Red Bull kuskit sen sijaan saattavat osoittautua hankalaksi ohitettavaksi. Heillä on yleensä ollut hyvä kisavauhti ja etenkin ärsyynnetyn "Mad Max" Verstappenin ohittaminen voi tuottaa tuskaa brittikuskille. Jos Räikkönen pystyy vähintään pitämään kolmospaikkansa ensimmäisen kierroksen jälkeen niin tämä kohde näyttää oikein hyvältä.

 

Toki pitää ottaa huomioon Hamiltonin kisataktiikka, joka tulee eroamaan muista kärkikuskeista kuivalla kelillä. Hamilton lähtee kisaan kovemmilla supersoft-renkailla, kun Räikkönen ja kumppanit lähtevät pehmeämmällä ultrasoft-renkaalla. Eli Hamiltonin hyökkäys tulee tapahtumaan toisella stintillä, kun hän saa alleen pehmeät renkaat. Sekään ei takaa sitä, että Hamilton kerkeää saada Räikkösen kiinni kaiken mennessä oikein suomalaiskuskille.

 

Kaikki tämä on sillä oletuksella, että kisa käydään kuivalla kelillä. Jos kilpailussa nähdään sadetta, niin silloin Hamiltonin osakkeet nousevat huimasti. Hamilton on sarjan parhaita sadekuskeja Red Bullin Verstappenin ohella ja Räikkönen on suhteellisen heikko sateella, joten se saattaa sotkea suomalaiskuskien mahdolllisuuksia.

 

Kuten mainitsin yllä olevassa postauksessa, sateen mahdollisuus voi olla jopa 80%, joten tämä kohde kannattaa laittaa pienellä sisään. Kerroin on joka tapauksessa maukas, joten toivotaan kuivaa kilpailua. 

Link to post
Share on other sites

@vormulafani  mites tämä..löytyi Paf

 

Hamilton Palkintopallisijoitus, ,,EI  2,30 KERROIN 

Aika hyvä kerroin,  että Hamilton Ei ole 1-3 joukossa. .tuolta on vaikea nousta, mikäli ei lähdössä tapahdu Hamilton kannalta positiivisia asioita.   

Bottas ja Vettel luultavasti vei 1-2 paikat, niin jos Räikkönen,  Riccardio pystyisi hyvää kisaan, niin aika vaikeaa on Hamilton nousu 

Pistit Räkän voittaa Hamilton,  niin tuskin Hämis silloin 3,joukkoon mahtuu :D

 

Mietin vaa, että onko tämä kohde suht todennäköinen hyvällä kertoimella..ettei Hämis ole 3,joukossa?  

 

Link to post
Share on other sites
27 minuuttia sitten, Kemmuru said:

@vormulafani  mites tämä..löytyi Paf

 

Hamilton Palkintopallisijoitus, ,,EI  2,30 KERROIN 

Aika hyvä kerroin,  että Hamilton Ei ole 1-3 joukossa. .tuolta on vaikea nousta, mikäli ei lähdössä tapahdu Hamilton kannalta positiivisia asioita.   

Bottas ja Vettel luultavasti vei 1-2 paikat, niin jos Räikkönen,  Riccardio pystyisi hyvää kisaan, niin aika vaikeaa on Hamilton nousu 

Pistit Räkän voittaa Hamilton,  niin tuskin Hämis silloin 3,joukkoon mahtuu :D

 

Mietin vaa, että onko tämä kohde suht todennäköinen hyvällä kertoimella..ettei Hämis ole 3,joukossa?  

 

Ehdottomasti hyvä kerroin ja kokeiltava kohde kuivalla kelillä, mutta jos tulee sadetta niin silloin Hamiltonin palkintopalli on mielestäni aika todennäköinen.

 

Tämä tviitti ei välttämättä lupaa hyvää..

 

Link to post
Share on other sites
3 tuntia sitten, vormulafani said:

Ehdottomasti hyvä kerroin ja kokeiltava kohde kuivalla kelillä, mutta jos tulee sadetta niin silloin Hamiltonin palkintopalli on mielestäni aika todennäköinen.

 

Tämä tviitti ei välttämättä lupaa hyvää..

 

Selvä..ehkä pienellä testiin, niin ei harmita, jos osuisi,, kun sadekeli on kyllä niin oma juttu, että Hamilton voi hyvinkin tulla sieltä, niin maltilla testiin. 

 

@vormulafani  toinen kysymys koskee

Kuinka iso mahdollisuus on turva-autolle? ,,,,jos sataa, niin se mahdollisuus nousee, mutta tiedätkö, että onko Australiassa vähän ennalta pienempää mahdollisuutta, ettei turva-autoa nähdä?  

Turva-autoa ei nähdä radalla olisi 3,20,,mutta lienee aika todennäköistä että se nähdään vai? ?? 

 

Link to post
Share on other sites
17 minuuttia sitten, Kalastaja said:

Mites näet tallit ja kuskit noin sadekelillä? Onko joitain ketä nostaisit? E. Tosta olikin jo :thumbup::D

Juu, tuli mainittua hieman noista seikoista aikasemmin, mutta tosiaan jos pitäis nostaa parhaat sadekelin kuljettajat niin Hamilton ja Verstappen nousee ylitse muiden. Heillä on luontainen kyky löytää oikeat ajolinjat ja tuntea radan pito märällä radalla, mikä auttaa heitä ajamaan jopa sekuntia nopeampaa kuin muut. Autoista noustaisiin esiin Red Bullin - aerodynamiikka ja alusta toimivat hyvin sadekelillä ja vähentää Mersun ja Ferrarin suorituskykyeroa huomattavasti.

 

10 minuuttia sitten, Kemmuru said:

Selvä..ehkä pienellä testiin, niin ei harmita, jos osuisi,, kun sadekeli on kyllä niin oma juttu, että Hamilton voi hyvinkin tulla sieltä, niin maltilla testiin. 

 

@vormulafani  toinen kysymys koskee

Kuinka iso mahdollisuus on turva-autolle? ,,,,jos sataa, niin se mahdollisuus nousee, mutta tiedätkö, että onko Australiassa vähän ennalta pienempää mahdollisuutta, ettei turva-autoa nähdä?  

Turva-autoa ei nähdä radalla olisi 3,20,,mutta lienee aika todennäköistä että se nähdään vai? ?? 

 

Kyseessä on siis Itävallan, eikä Australian kisa, mutta annan anteeksi koska englannin kieliset termit (Australia = Australia, Austria = Itävalta) menevät välillä itsekin sekaisin :D

Itse asiaan, Itävallassa on hyvin suuri mahdollisuus turva-autolle myös kuivalla kelillä, sillä rata on vanhanmallinen, eli radalla ei ole asfaltoituja turva-alueita, joita kuljettajat voivat hyödyntää virheen sattuessa, vaan hiekkaesteet odottavat pienenkin spinnauksen jälkeen ja silloin auto voi jäädä jumiin vaaralliseen paikkaan jolloin turva-auto on lähes pakollinen. Lisäksi tänä viikonloppuna on nähty yllättävän paljon lieviä ulosajoja, joka voi johtua Itävallan korkeista kanttareista. Eilenkin aika-ajossa nähtiin kuinka hankalaa jopa Verstappenilla oli pitää auto hallussa. Ja tosiaan sade nostaa aina turva-auton mahdollisuutta, joten en lähtisi kokeilemaan edes noin korkealla kertoimella. 

  • Upvote 1
Link to post
Share on other sites

Tee tili osallistuaksesi keskusteluun

Sinun täytyy olla jäsen jos haluat kommentoida

Tee tili

Rekisteröi uusi tili. Se on helppoa!

Tee tili

Kirjaudu

Onko sinulla jo tili? Kirjaudu tästä.

Kirjaudu nyt

  • Uusimmat viestit

    • Nyt kun enempi ajatuksen kanssa käyty pelejä läpi, niin seuraavanlaisen triplan niistä jo pyöräytin: Brecel -1.5 (Bet365 1.83) Gary Wilson -1.5 (Bet365 1.80) Mark Williams -2.5 (Bet365 2.00)   Näillä pitäs saada saldoa kasvateltua.
    • Inter Turku - Kups 18:00 Inter hakee avausvoittoaan, kun taas KuPS ei ole liigassa vielä hävinnyt vielä. Omissa papereissa Inter on top4 joukkue kun taas KuPS ei surkean hyökkäyksensä takia mahtuisi edes top6. Da Graca ja Saku Savolainen myös suurehkoja poissaoloja savolaisjoukkueelta. Inter tasapeli ei vetoa @1,90 @unibet
    • Pieni ennakko huomenna alkavista otteluista. Ensimmäiset alkavat jo klo 12.00. Anda Zhang - Jones Jak  Vastakkain rankingin sijat 11 ja 44. Anda pääsi suoraan kilpailuun ja Jones on jo pari karsintamatsia hanskannut ja voittanut ne lukemin 10-4 ja 10-6. Kyllä Anda tästä parista voittajaksi selviytyy mutta pelikohteeksi valitsen O16.5 tähän pariin. Luca Brecel (4.) - David Gilbert (31.) Brecel suoraan mukaan ja Gilbert parin karsintamatsin kautta mukaan. Pelivalinta tähän kohteeseen Brecel -1.5. Ali Carter (9.) - Stephen Maguire (28.) Carter suoraan mukaan ja parin karsintamatsin kautta Maguire myös. Pelivalinta kohteeseen O16.5 Judd Trump (2.) - Hossein Vafaei (19.) Trump suoraan mukaan ja Vafaei muutaman karsintamatsin jo klaarannut. Vafaei pelasi karsinnoissa hyvin ja voitti matsinsa lukemin 10-5 ja 10-4. Trump menee jatkoon, mutta O16.5 tarjoaa yli kahden kerrointa, joten overit pelikohteeksi. Tom Ford (14.) - Ricky Walden (32.) Ford suoraan kisaan ja Walden karsintojen kautta. Waldenin karsintamatsit menivät overeiksi, ja uskon hänen tässä myös hyvin kampoihin laittavan välillä epävarmasti pelaavaa Fordia vastaan. Lapulle over 16.5 Mark Selby (5.) - Joe O'Connor (30.) Selby suoraan turneeseen ja O'Connor parin karsintamatsin kautta. Uskon Selbyn voittoon -3.5 tasoituksella. Shaun Murphy (8.) - Lyu Haotian (26.) Murphy suoraan mukaan ja Haotian jo pari overimatsia karsinnoissa vetelikin. Pelivalinta tähän otteluun siis O16.5 Gary Wilson (10.) - Stuart Bingham (29.) Wilson suoraan turneeseen ja menee myös jatkoon tästä parista. Bingham joutui täyden päivätyön tekemään karsinnoissa lukemin 10-8 ja 10-9, joten putoaminenkin oli välillä tosi lähellä. Kohteeksi Wilson -1.5. Mark Williams (6.) - Si Jiahui (23.) Omissa papereissani Williams on suurin suosikki voittamaan tämän turnauksen, ja pieni betsi on myös tehtynä 15.00 kertoimella hänen voitolleen. Todella mahtavaa peliä pelasi viime turnauksessa Ronnieta vastaan, vieden esim iltapelit puhtaasati 7-0. Aamupäivän pelien jälkeen tilanne oli 3-5, ja tosiaan Williams voitti finaalin 10-5 Ronnieta vastaan. Myös välierä Allenia vastaan oli mahtava esitys, Williams johti jo 9-0, mutta Allen sai hengen päälle ja ottelu päättyi 10-5 lukemiin. Williams lapulle -2.5 tasoituksella. Robert Milkins (16.) - Pang Junxu (27.) Tämän ottelun voittajaa en uskalla veikata, joten kohteeksi valikoituu O16.5. Junhui Ding (7.) - Jack Lisowski (17.) Lisowski olikin rankingin perusteella ensimmäinen, joka ei päässyt suoraan turnaukseen ja on siis jo pari karsintamatsia pelannutkin. Lisowski voitti ne lukemin 10-3 ja 10-4 esittäen todella vakuuttavaa peliä. Ding on myös kohtalaisen hyvin esiintynyt viime aikoina, mutta jokin ns. viimeinen puristus on otteista puuttunut. Tämä matsi menee overiksi, joten O16.5 lapulle Kyren Wilson (12.) - Dominic Dale (40.) WIlson suoraan mukaan ja Dale karsintojen kautta. Dalen otteet eivät vakuuttaneet, mutta onneksi tässä kohteessa on rajana 15.5 joten otetaan siitä overit lapulle. Mark Allen (3.) - Robin Williams (45.) Uskon Allenin menevän jatkoon, mutta kyllä Robin Williams tulee aina välillä freimejä voittamaan.Rajana tässä 15.5 ja overina napataan lapulle mukaan Barry Hawkins (15.) - Ryan Day (18.) Day johti viimeistä karsintapeliään aamujakson jälkeen 7-2, mutta joutui kuitenkin vimoseen freimiin asti pelaileen ja voitti lopulta 10-9 vastustajansa. Tämä pari on ennakkoon kaikista tasaisin, jatkoon voi mennä kumpi vaan. Ryan Day saa tasoitusta +2.5 freimiä, joten hypätään Ryanin kelkkaan mukaan. Ronnie O'Sullivan (1.) - Jackson Page (43.) Ronnie suursuosikki menemään jatkoon tästä parista, ja kun tasoitus "vaan" -4.5 niin Ronnien kelkassa ollaan. John Higgins (13.) - Jamie Jones (41.) Jones pudotti todellisessa trillerimatsissa Neil Robertsonin, joten Australian blondia ei tänä vuonna pääkisassa näy. Jamie Jones saa tasoitusta +3.5 freimiä, ja itse vakuutuin hänen otteistaan niin paljon, että tällä tasoituksella otan omalle kupongilleni hänet. Yhteiskerrointa näille tulee +21k, joten jos Veikkauksen sivuille tulee juttua että joku voitti snookerkohteilla yli 100k, niin tiedätte sen olleen minä
    • Tilanne 18.4 vihjeiden jälkeen:       Vihjemäärä Oikein Void Väärin Palautus-% netto   1.   Blokki 15 8 1 6 136,46 % 45,93 €   2. ▲ Kemmu 19 10 0 9 106,16 % 11,60 € ▲ 3. ▲ Moisku 13 7 0 6 106,41 % 8,43 €   4. ▼ Nagamori30 7 4 0 3 101,36 % 1,07 € ▼ 5. ▲ Pasanen67 13 7 0 6 98,27 % -2,47 € ▲ 6. ▼ Oksanen94 14 2 0 12 88,58 % -5,16 €   7. ▲ Henksteri 17 8 2 7 93,57 % -12,84 € ▲ 8. ▼ JapBet 15 3 0 12 76,25 % -18,69 €   9.   vormulafani 5 1 0 4 41,93 % -27,70 €   10.   vptonnikeiju 30 9 0 21 77,93 % -50,98 € ▼ 11.   VLA 30 5 0 25 56,89 % -75,78 € ▼ Yhteensä 178 vihjettä (64 - 3 - 111) netto -126,56 € ▼ palautus 91,24 % ▼
    • 3. Bundesliga / Jalkapallo Saksa SV Sandhausen - Arminia Bielefeld SV Sandhausen AH 0 @ 1.83 Pinnacle Alkaa 20:00 Sandhausen(6.) voitti viisi viimeisestä kuudesta kotiottelustaan yhden noista päättyessä pistejakoon. Arminia Bielefeld(15.) voitti ainoastaan kaksi viimeisestä kahdeksasta vieraskamppailustaan häviten noista neljä matsia. Kotonaan neljän ottelun voittoputkessa oleva Sandhausen voittaa ottelun maalein 2-0.
×
×
  • Create New...