Jump to content

Formula 1 -kausi 2017


Recommended Posts

BAHRAIN GP – KISAENNAKKO

 

 

 

BOTTAKSELLE URAN ENSIMMÄINEN PAALUPAIKKA

 

 

 

Lauantain aika-ajon mieluisin yllätys nähtiin, kun Mercedes-kuski Valtteri Bottas päihitti tallikaveri Lewis Hamiltonin ja valloitti paalupaikan kahden sekunnin sadasosan erolla. Ferrarin Sebastian Vettel ajoi kolmanneksi nopeimman ajan ja Red Bullin Daniel Ricciardo päihitti Kimi Räikkösen.

 

 

ASETELMAT KISAAN

 

 

 

Suomalaisittain asetelmat ovat siis erittäin maukkaat. Bottas pääsee lähtemään kisaan parhaalta paikalta ja yrittää rikkoa suomalaiskuskien kirouksen – kukaan aikaisemmista suomalaiskuskeista ei nimittäin ole pystynyt voittamaan kilpailua uran ensimmäisen paalupaikan myötä. Räikkönen puolestaan on onnistunut nousemaan Bahrainin palkintokorokkeelle jopa kahdeksan kertaa ja Ferrarin hyvän kisavauhdin myötä temppu on mahdollista toistaa tänäänkin.

 

 

Kolmen kärkitallin perässä on jälleen kerran tasaista. Viikonlopun positiivinen yllättäjä on Renault – sekä Nico Hulkenberg että Jolyon Palmer pääsivät osallistumaan viimeiseen aika-ajo-osioon. Sen sijaan Toro Rosson Carlos Sainz ja Force Indian Sergio Perez joutuivat pettymään jäädessään ensimmäiseen osioon. Heiltä voidaan odottaa hyvää nousua kohti kärkikymmenikköä.

 

 

KISAVETO

 

 

HAMILTON - VETTEL

VETTEL | 2,50 | VEIKKAUS

 

 

 

Tässä H2H-parissa on F1-sarjan kaksi suurinta ennakkosuosikkia voittamaan kauden 2017 mestaruuden – Mercedeksen Lewis Hamilton ja Ferrarin Sebastian Vettel. Kuskit ovat tasapisteissä kahden ensimmäisen osakilpailun jälkeen ja Bahrainin GP:stä voidaan odottaa samankaltaisen tasaisen väännön jatkuvan.

 

 

Kuten aiemmin mainitsin, Hamilton lähtee kisaan 2. lähtöruudusta ja Vettel 3. lähtöruudusta. Se, mikä puoltaa Vettelin menestystä on Ferrarin aikaisempi menestys Bahrainin radalla sekä hyvä kisasimulaatiovauhti harjoituksissa. Viime vuosina F1-sarjaa hallinneen etumatka etenkin Ferrariin on ollut paljon pienempi kuin muilla radoilla viime vuosina. Tämä johtuu todennäköisesti siitä, että Ferrari tuntuu olevan hellempi renkailleen kuin Mercedes. Bahrainin rata kuluttaa renkaita keskimääräistä kovemmin, mikä voi tarkoittaa suurtakin etua Vettelin Ferrarille. Voi myös olla, että Ferrarin eilinen aika-ajopettymys voi johtua Ferrarin säädöistä, jotka on suunniteltu kisaa varten.

 

 

Kun otetaan huomioon vielä se, että molemmissa kauden kisoissa Vettel on pystynyt vastaamaan Hamiltonin vauhtiin, niin ei ole syytä olla kokeilematta Vettelin H2H-voittoa. Mielestäni Vettelin kerroin on hieman liian korkea suhteutettuna Hamiltonin vastaavaan, joten lähdetään kokeilemaan Vettelin parempaa sijoitusta.

Link to post
Share on other sites
  • Vastaukset 112
  • Created
  • Last Reply

Top Posters In This Topic

Top Posters In This Topic

Popular Posts

Heipä hei Vihjeparatiisi, on aika kääntää katseet kohti maaliskuun lopussa alkavaa F1-kautta vuosimallia 2017 ja kokeilla onneamme F1-vedonlyönnin parissa. Ennen kuin menen asiaan, esittelen hiem

MERCEDES   AUTO: MERCEDES WO8 KULJETTAJAT: LEWIS HAMILTON JA VALTTERI BOTTAS              Ensimmäinen talli esittelyssä on viime vuosina F1-sarjaa dominoinut Me

FERRARI AUTO: SF70-H KULJETTAJAT: SEBASTIAN VETTEL JA KIMI RÄIKKÖNEN             Oma suosikkitallini, perinteitä pursuava italialaistalli Ferrari on tullut tähän kauteen

No niin, sehän meni kuten Strömsössä konsanaan. Vettel otti jälleen Hamiltonin päänahan ja toi kisavedon kotiin ilman suurempia ongelmia. Näköjään Päivän Vihjeeksi asti oli luottoa täällä, hyvä että meni oikein :D

 

Itse kisa meni jokseenkin odotetusti. Vettel otti hyvän lähdön ja pääsi juuri Hamiltonin ohi toiseksi ja strategisen edun myötä pullat oli hyvin uunissa jo ensimmäisen mutkan jälkeen. Aggressiivinen taktiikka avitti Vettelin kärkeen Safety Carin aikana ja siitä eteenpäin Vettelillä ei ollut minkäänlaisia ongelmia karata Bottakselta ja Hamiltonilta. Itseäni jäi todellakin harmittamaan Bottaksen vauhti kilpailussa. Valtterilla oli jotain ongelmia rengaspaineiden kanssa, mutta silti jäi auttamattomasti Vettelin ja tallikaverinsa vauhdista ensimmäisen varikkopysähdyksen jälkeen.

 

Hamilton töppäsi voittomahdollisuutensa 5 sekunnin aikarangaistukseen, mutta osoitti hyvää vauhtia etenkin kisan lopussa. Ilman 5 sekunnin aikarangaistusta Hamilton olisi mahdollisesti saanut Vettelin kiinni viimeisellä stintillä, joten hampaankoloon jäi varmasti brittikuskilla. Kimi Räikkösen kisa lähti heikosti liikkeelle, kun hän tippui seitsemännelle sijalle ja sieltä olikin sitten vaikea nousta neljättä sijaa korkeammalle. Paremmalla taktiikalla Kimi olisi voinut kenties haastaa Bottaksen kisan lopussa, mutta jossittelu on turhaa.

 

Seuraava kilpailu ajetaan Venäjän mantereella Sotshissa kahden viikon kuluttua, jatketaan blogin kirjoittamista taas silloin.

Link to post
Share on other sites
  • 2 weeks later...

F1-VETOVIHJEET - 28.4 |  2/2

Australia: Vettel - Bottas | Vettel | 1,60

Bahrain: Hamilton - Vettel | Vettel | 2,50

 

TUOREIMMAT F1-UUTISET

 

SAUBER VAIHTAA MOOTTORIVALMISTAJAA KAUDELLE 2018

 

Sauber-talli on siirtymässä moottorivalmistaja Hondan tarjoamiin voimayksikköihin ensi kaudelle osana sveitsiläistallin uudelleen tulemista. Tällä kaudella Ferrarin viimevuotisia moottoreita käyttävä talli on uusien sijoittajien ansiosta saanut helpotusta talousongelmiinsa ja pyrkii nyt hakemaan uutta nousua tekemällä pitkäkestoisen yhteistyösopimuksen Hondan kanssa. Hondan puolelta idea ei aluksi saanut kannatusta, mutta huomattuaan kuinka jäljessä Hondan moottori on muista moottorivalmistajista, Honda saanee nyt toisen tallin alaisuuteensa McLaren-Hondan lisäksi auttaakseen moottorin kehitystyötä.

Lähde: Autosport.com

 

SÄÄNTÖMUUTOKSIA SOVITTU ENSI KAUDELLE - AUTOJEN EPÄKOHTIA KARSITAAN

 

Viimeisimmässä F1-strategiaryhmän kokouksessa päätettiin kauden 2018 osalta koskevia säännöksiä. Paljon porua aiheuttaneet autojen "t-siipiä" ja "haineviä" ei enää sallita kaudella 2018. Lisäksi seisovia lähtöjä viilaillaan hieman ensi kaudeksi. Yksi sääntömuutos, joka tulee voimaan jo ensi kuun Espanjan GP:ssä on autojen ja kuljettajien tunnistettavuuden parannus - kuljettajien nimi ja numero tulee näkymään selkeämmin autoissa. Viime kaudella paljon keskustelua herättänyt kuljettajien päänsuojaus nousi myös tapetille, mutta yksimielisyyttä aiheesta ei vieläkään olla saatu kuljettajien ja tallien keskuudessa. Aiemmin parhaaksi todettu halo-malli on ilmeisesti heitetty romukoppaan ja uusi tuulilasi-malli on noussut keskusteluissa uudeksi vaihtoehdoksi.

Lähde: Motorsport.com

Link to post
Share on other sites

FERRARI VS MERCEDES SYVENTÄVÄ ANALYYSI

 

Pari päivää sitten tulin lukeneeksi mainion artikkelin kahden kärkitallin, Ferrarin ja Mercedeksen välisistä voimasuhteista. Artikkelissa F1-asiantuntija Mark Hughes käy läpi molempien tallien autojen vahvuuksia ja heikkouksia sekä tekee yhteenvetoja siitä, miten eri tyylisillä radoilla voimasuhteet voivat vaihdella. Olen hyvin paljolti samaa mieltä artikkelissa tuotujen seikkojen kanssa ja saatan referoida tulevissa kisaennakoissa kyseisiä pointteja tulevaisuutta ajatellen. Käyn tässä hieman itse läpi esiin tuotuja asioita ja tiivistän artikkelin pääaiheet vielä ennen viikonlopun Venäjän GP:tä.

 

MERSU VAHVA AIKA-AJOISSA, FERRARI KISOISSA

 

Kolmen ensimmäisen kilpailun perusteella on selkeästi nähty, että Mercedeksellä on edelleen selvähkö etu Ferrariin nähden. Jo pitkään ollaan spekuloitu, että Mersulla on tietynlainen aika-ajomoodi, jonka avulla he löytävät viimeisissä aika-ajo-osioissa tarpeeksi aikaa valloittaakseen paalupaikan. Näin on käynyt tähän asti jokaisessa kolmessa aika-ajossa. Kolikon kääntöpuolella Mersu kärsii renkaiden kulumisesta, mikä avittaa Ferrarin mahdollisuuksia kisatilanteessa. Yleisellä tasolla Ferrari pystyy säästämään renkaitaan paremmin kilpailuissa, jossa strategialla on suuri merkitys. Ferrarin kuljettajat pystyvät myös pitämään yllä huippuvauhtia pidempään kuin Mercedes, vaikka heidän huippuvauhtinsa ei olisikaan aivan samalla tasolla kuin Mersulla.

 

RENKAIDEN KULUMINEN, RADAN LÄMPÖTILA JA MOOTTORIHERKKYYS PÄÄOSISSA

 

Artikkelissa mainitaan kolme päätekijää, joista muodostuvat todelliset voimasuhteet eri radoilla. Näistä edellämainittu renkaiden kuluminen on Ferrarin etu ja Mercedeksen lievä heikkous. Yksi tärkeä tekijä tallien menestykselle on radan lämpötila. Ferrarin musta ori on pärjännyt paremmin mitä lämpimämmät olosuhteet on radan pinnassa. Tämä korreloi jälleen renkaiden suorituskyvyn tekijöitä sillä, että renkaiden toimintalämpötila on helpompi saavuttaa lämpimällä radalla kun taas kylmemmissä olosuhteissa renkaiden toimiminen hankaloituu ja renkaiden kestävyystekijät paranevat. Koska Ferrari on hellempi renkaille kuin Mercedes, se pystyy pitämään renkaansa hyvässä hapessa pidemmän aikaa lämpimissä olosuhteissa. Toisaalta Mercedeksen rengasvaikeudet vähenevät merkittävästi, jos radalla on viileämmät olosuhteet ja heidän autonsa renkaat saavuttavat optimaalisen suorituskyvyn Ferraria paremmin. Eli mitä korkeampi radan lämpötila, sitä enemmän Ferrarilla on etua Mercedekseen verrattuna ja päinvastoin viileissä olosuhteissa.

 

Toinen mahdollisesti voimasuhteisiin vaikuttava tekijä on rataprofiilin moottoriherkkyys. Tällä tarkoitetaan radan prosentuaalista aikaa, jolloin käytetään moottorin tehoja kiihdyttääkseen autoa. Luonnollisesti radat, joissa on pitkät suorat ja nopeita mutkia ovat moottoriherkkiä ratoja. Katuradat ja hitaita mutkia sekä lyhyitä kiihdytyksiä sisältävät radat vaativat vähemmän moottorilta ja enemmän auton aerodynamiikalta. Vaikka Ferrari on ottanut Mercedeksen etumatkan lähestulkoon kiinni moottorin maksimaalisessa suorituskyvyssä, on silti Mersun moottoreilla pienehkö etu moottoriherkillä radoilla.

 

MENNEISYYDEN TUULIA - YHTEENVETO

 

Kärkitallien välinen kilpailutilanne ei juuri voisi olla herkullisempi. Vieläkään ei ole täysin selvää, kumpi talleista tulee viemään niskalenkin kauden päätteeksi ja joka kilpailussa on neljä potentiaalista voittajaehdokasta, mikä aiheuttaa kovasti kaivattua ennalta-arvaamattomuutta. Muistan Räikkösen mestaruusvuosilta ja Heikki Kovalaisen McLaren-vuosilta kymmenen vuoden takaa samankaltaisen kilpailutilanteen kahden kärkitallin väliltä, jossa kaksi tallia kamppaili tasaväkisesti voitoista ja mestaruus ratkesi vasta kalkkiviivoilla. Suomalaisittain tilanne voisi toki olla parempi, mutta itse ainakin olen nauttinut kilpailuista tällä kaudella juurikin tämän kilpailutilanteen vuoksi.

 

Mersun ja Ferrarin välinen kamppailu voi paljolti ratketa siihen, millä radalla ajetaan tiettynä viikonloppuna. Esimerkiksi tämän viikon Venäjän GP:ssä ja muun muassa Britannian GP:ssä radalle ominaiset tekijät suosivat Mercedestä, kun taas Singaporen ja Unkarin GP:ssä ennakkosuosikin viittaa siirtyy Ferrarille. Kenties Monacon radalla jopa Red Bull voi yllättää samaan tyyliin kuin viime vuonna. Toki autojen kehitys kauden aikana voi muuttaa näitä asetelmia, mutta ainakin tällä hetkellä nämä tekijät nousevat arvoon arvaamattomaan lähitulevaisuuden kisoissa.

 

Linkki artikkeliin asiasta kiinnostuneille (englanniksi): http://www.skysports.com/f1/news/12433/10845020/f1-2017-what-are-strengths-and-weaknesses-in-ferrari-v-mercedes

 

Link to post
Share on other sites

VENÄJÄN GP - KISAENNAKKO

 

FERRARIT VALTASIVAT ETURIVIN - BOTTAS PÄIHITTI JÄLLEEN HAMILTONIN

 

Ferrarin Sebastian Vettel kaasutteli paalupaikalle viiden sadasosan turvin ennen toista Ferrari-kuskia, Kimi Räikköstä. Kärkikolmikon täydensi Mercedeksen Valtteri Bottas, joka kyykytti toisessa peräkkäisessä aika-ajossa tallikaveri Lewis Hamiltonia. Kyseessä on ensimmäinen Ferrarin valtaama eturivi sitten vuoden 2008 Ranskan GP:n, joten italialaistallilla on syytä riemuun. Williamsin Felipe Massa ajoi erinomaisesti sijoittuen kuudenneksi Red Bull-kuskien väliin. Renaultin Nico Hulkenberg jatkoi mainioita aika-ajo-otteitaan sijoittumalla kahdeksanneksi ja Force Indian kuljettajat Sergio Perez ja Esteban Ocon täydensivät kärkikymmenikön. 

 

ASETELMAT KISAAN

 

Jälleen kerran suomalaisten pullat ovat hyvin uunissa ennen kilpailua. Molemmat suomalaiset ovat hyvissä asemissa tallikavereihinsa nähden ja palkintopallisijoitukset ovat mahdollisia molemmille suomalaisässillemme. Ferrarin Sebastian Vettel on toki kilpailun suurin ennakkosuosikki eikä Lewis Hamiltonia voi koskaan aliarvioida. Silti on positiivista nähdä, että Räikkösen auto on saatu säädettyä hyvään kuntoon ja Bottaksen vauhti on ollut tasaisesti tallikaveriaan parempaa viikonlopun ajan.

 

Suurin yllätys viikonlopulta on ollut Ferrarin vauhti verrattuna Mercedekseen. Paperilla Mersun piti olla hyvin vahvoilla tällä radalla, mutta Ferrari on vienyt tähän asti jokaisen session nimiinsä, mikä on aiheuttanut lievää hermostuneisuutta Mercedeksen leirissä. Yleensä aika-ajoissa dominoinut talli jäi 18 peräkkäisen paalupaikan jälkeen toiseksi ja tuntien Ferrarin kisavauhdissa nähdyn etumatkan, on vain yksi oletus tämän kilpailun voittajaksi - Sebastian Vettel. Hänellä on erinomainen mahdollisuus lisätä johtoaan MM-sarjan kärjessä, etenkin jos Räikkönen ja Bottas pystyvät päihittämään pahimman kilpakumppaninsa Hamiltonin. En näe minkään seikan estävän Vettelin voittoa tänään, muuta kuin heikon startin tai teknisen vian.

 

KISAVETO

 

HAMILTON - BOTTAS

BOTTAS | 2,30 | VEIKKAUS

 

Päivän kisavedoksi valikoitui Mersun välinen kaksinkamppailu Hamilton - Bottas. Lähtökohdat Valtterin menestykselle ovat oikein hyvät. Hänen vauhtinsa on ollut tallikaveriaan parempaa läpi viikonlopun ja hänen vahvat suoritukset aikaisemmissa Venäjän osakilpailuissa vahvistavat luottoa Bottaksen menestykseen. Hamilton sen sijaan on ollut varjojen mailla - ajaminen ei näytä puhtaalta ja virheitä sattui jatkuvasti tosipaikan tullen aika-ajoissa. Todennäköisesti Hamiltonin säädöt eivät ole parhaalla mahdollisella tasolla eikä Venäjän rata sovi yhtä hyvin Lewiksen ajotyylille kuin Valtterille.

 

Yksi mielenkiintoinen seikka, jota olen pohtinut ennen kilpailua liittyy Mercedeksen lähestymiseen strategian kannalta. Toisaalta näen Bottaksen saavan paremman strategian ollessaan Hamiltonin edellä, mutta toisaalta kuljettajien MM-sarjassa Hamiltonilla ei ole varaa antaa saumaa Vettelille. Tämä voi tarkoittaa sitä, että Hamilton ajatetaan Bottaksen edelle taktiikan avulla. Pieni riski on siis olemassa tämän vedon suhteen, mutta jos Valtteri saa revittyä hieman kaulaa Hamiltoniin ja onnistuu pitämään läpi kisan hyvää vauhtia tallitoveriinsa verrattuna, niin en usko Mersun turvautuvan tallimääräyksiin. Kisasta pitäisi tulla yhden pysähdyksen kilpailu, joten strategialla ei ole niin suurta merkitystä tässä kilpailussa.

 

Yleensä en kehtaisi lyödä Hamiltonia vastaan vetoa, mutta viikonlopun tapahtumat sekä Bottaksen kertoimen huomioon ottaen lähdetään kokeilemaan suomalaismenestystä tähän kisaan. Varmaan käykin niin, että veto kusee kun kaksi edellistä on osunut mutta sanonta kuuluu, että yrittänyttä ei laiteta :D

Link to post
Share on other sites

Näin, Venäjän GP:ssä nähtiin uusi suomalaisvoittaja, kun Valtteri Bottas nappasi uransa avausvoiton ennen Sebastian Vetteliä. Hieno lähtö ja hyvä vauhti ultrapehmeillä renkailla, sekä onnistunut strategia ja kärkiaseman hallittu kontrollointi siivittävät nastolalaisen niukkaan voittoon. On sanomattakin selvää, että kisaveto meni oikein - Bottas suorastaan nöyryytti tallikaveri Hamiltonia brittikuskin jäädessä neljänneksi. Harvoin Hamilton jää puhtaasti ajamalla niinkin paljon tallikaverillaan kuin mitä Venäjän Sotshin radalla ero Valtteriin oli. Kimi Räikkönen ajoi kohtuullisen hyvän kisan ja toi tärkeitä valmistajien pisteitä Ferrarille sijoittuen kolmanneksi.

 

Itse kisa oli ilman suomalaislaseja äärimmäisen tylsä. Kisassa ei tapahtunut YHTÄÄN kunnollista ohitusta ensimmäisen kierroksen jälkeen, mikä johtuu Venäjän radan profiilista sekä uusien autojen aerodynamiikan aiheuttamista haitoista. Useimmalle ei-suomalaiselle mieleenpainuvin tapahtuma kisassa oli Räikkösen hauska radiokeskustelu, jossa kuultiin kuinka pihalla kuljettajat (tai pelkästään Kimi) ovat kisan aikana. Neutraalista näkökulmasta ja lajin mielenkiinnon puolesta toivonkin, että emme enää näe samanlaisia kisoja tämän kauden aikana.

 

Hyvä putki on siis kisavetojen osalta päällä ja tähän asti kärkitallien autoilla ei ole tullut teknisiä ongelmia, mikä helpottaa vetojen lyömistä. Logiikka on pätenyt alkukauden kisoihin, minkä takia perusteluni ovat pitäneet hyvin paikkaansa, mutta täytyy silti muistaa, että F1 on herkkä laji, jossa tilanne voi muuttua sekunneissa kuljettajasta riippumattomista tekijöistä. Peesaamisen vaara suurentuu joka kerta kuin kisavetoja alkaa menemään oikein, eikä lajissa voida välttyä yllätyksiltä, joten on vain ajan kysymys milloin alkaa menemään kisavedot päin honkia :D

 

Palataan viikon päästä astialle, kun F1-sirkus siirtyy talvitesteistä tutulle Espanjan maaperälle. 

Link to post
Share on other sites

F1-VETOVIHJEET - 11.5.2017 | 3/3

 

Australia: Vettel - Bottas | Vettel | 1,60

Bahrain: Hamilton - Vettel | Vettel | 2,50

Venäjä: Hamilton - Bottas | Bottas | 2,30

 

TUOREIMMAT F1-UUTISET

 

AUTOIHIN TUODAAN PÄIVITYKSIÄ - KATSEET RED BULLIIN JA MERCEDEKSEEN

 

Perinteiseen tyyliin F1-sarjan ensimmäisessä Euroopassa ajettavaan kisaan Espanjassa tuodaan autoihin päivityspaketteja, joilla halutaan parantaa auton vauhtia. Jokainen talli tuo varmasti omat pakettinsa, mutta erityinen huomio kiinnittyy Red Bull-tallin tuomaan päivityspakettiin. RB13-autoon tuodaan valtavia uudistuksia joka auton osa-alueelle - niin suuria, että huhujen mukaan auto pitäisi nimetä RB14. Jos päivitykset toimivat tallin odottamalla tavalla, on mahdollista, että talli nähdään palkintopallitaistelussa lähiaikoina. Myös Mercedes on tehnyt töitä autonsa parantamiseksi. Suurin huomio Mersun auton kehittämisessä on tietojen mukaan keskittynyt auton keventämiseen, sillä auto on ollut lievästi ylipainoinen kauden avauskisoissa. Ferrari sen sijaan luottaa "älä korjaa sitä, mikä ei ole rikki" -menetelmään ja tuo pieniä aerodynaamisia muutoksia pitääkseen maailmanmestaruustaistelun hengissä.

Link to post
Share on other sites

F1-KISAVETO

HAMILTON - VETTEL | 2,55 | VEIKKAUS

Näin jälkikäteen (unohdin päivittää blogin vihjettä laittaessani) en mene perusteluita laittamaan, mutta jälkeenpäin on sanottava, että perhanan viihdyttävä kisa nähtiin, paras kuljettaja/tiimi voitti eikä vihjeen perustelut menneet mönkään. Näitä vaan sattuu joskus. Niin kuin vihjeessä perustelin, pieniin asioihin nämä kisat ratkeavat ja tänään Mersun taktiikka oli Ferrarin vastaavaa parempi. Sen, ja Valtteri Bottaksen tiimityön ansiosta Hamilton sai edun ennen viimeistä stinttiä ja pääsi porhaltamaan tuoreilla soft-renkailla helposti Vettelin ohi. Ei sen enempää kisavedosta, oli jo aikakin että menis kisaveto pieleen, mutta livestä napattu Alonso ei sijoitu top 10-betsi paikkas hyvin tätä tappioo.

 

Tosiaan, itse kisa oli hyvinkin viihdyttävä ja täynnä draamaa. Varmasti kauden tähän asti paras kisa neutraalista näkökulmasta. Harmittavasti suomalaisilla kävi huono tuuri - Räikkönen joutui ensimmäisen mutkan kolariin ilman omaa syytä ja Bottaksen moottori sanoi sopimuksensa irti myöhemmin kisan aikana. Voisin mennä syvempäänkin analyysiin kolarista ja kisan kulusta, mutta eiköhän anneta tällä kertaa tulosten puhua omaa kieltään. Harmi, mutta parempi onni seuraavalla kerralla.

 

F1-kausi jatkuu kahden viikon päästä legendaarisella Monacon osakilpailulla, joten ladataan akut ja toivotaan parempaa onnea silloin. 

Link to post
Share on other sites
  • 2 weeks later...

F1-VETOVIHJEET - 24.5.2017 | 3/4

 

Australia: Vettel - Bottas | Vettel | 1,60

Bahrain: Hamilton - Vettel | Vettel | 2,50

Venäjä: Hamilton - Bottas | Bottas | 2,30

Espanja: Hamilton - Vettel | Vettel | 2,55

 

TUOREIMMAT F1-UUTISET

 

VOIMASUHTEET ENNALLAAN - FERRARILLA SITTENKIN ETU?

 

Paljon puhetta aiheuttaneet päivityspaketit, jotka tuotiin viime kisaan Espanjaan, näyttäisivät pitäneen kärkitallien väliset voimasuhteet ennallaan. Mercedes ja Ferrari ovat edelleen kirkkaasti Red Bullia edellä ja muut tulevat kaukaa perästä. Monacon katurata saattaa kuitenkin heilauttaa vaakaa Ferrarin eduksi, sillä italialaistallin auto on akseliväliltään lyhyempi kuin Mersu, mikä tarkoittaa parempaa kääntyvyyttä hitaissa mutkissa, joita Monaco sisältää konsanaan. Ennakkojen mukaan radan pitäisi siis sopia paremmin Ferrarille, mutta näemme vasta aika-ajossa mikä on asian todellinen laita.

 

ALONSON AMERIKANVALLOITUS HYVIN KÄYNTIIN - BUTTONILLA HYVÄT MAHDOLLISUUDET PISTEISIIN

 

McLarenin Fernando Alonso päätti hyvissä ajoin ajaa Monacon GP:n sijasta Indy 500-kilpailun, joka käydään Yhdysvalloissa. Muutaman viikon harjoittelun jälkeen hän pystyi ajamaan aika-ajossa erinomaisesti viidennelle sijalle, mistä on hyvä lähteä jahtaamaan himoittua osakilpailuvoittoa. Sillä välin kun espanjalainen kurvailee ympyrää jenkeissä, F1-maailmanmestari Jenson Button pyydettiin tuuraamaan ja hän saa heti hyvän mahdollisuuden ajaa pisteistä. McLarenin runko on todistetusti tarpeeksi hyvä kamppailemaan pisteistä, kun Hondan heikon moottorin tärkeys vähenee huomattavasti Monacon katuradalla. Button itse sanoi ajavansa ilman paineita, joten jää nähtäväksi kuinka hyvin brittikuski sisäistää uusien autojen metkut ja pystyykö hän jopa keräämään tiimille kauden avauspisteet.

 

Link to post
Share on other sites

Lisätääs vielä blogiin omat vedot, jotka olen itse betsannut, mutta en ole vihjannut.

 

14.5

Espanja | Alonso ei sijoitu top 10 | 1,80

 

27.5

Monaco Aika-ajot | Bottas - Verstappen | Bottas | 1,75

Monaco Aika-ajot | Räikkönen - Ricciardo | Räikkönen | 1,88

Link to post
Share on other sites

Tee tili osallistuaksesi keskusteluun

Sinun täytyy olla jäsen jos haluat kommentoida

Tee tili

Rekisteröi uusi tili. Se on helppoa!

Tee tili

Kirjaudu

Onko sinulla jo tili? Kirjaudu tästä.

Kirjaudu nyt

  • Uusimmat viestit

    • Jääkiekko  Mestis  KLO 17.00   Hermes  -  IPK    Valinta :  Hermes ML  Kerroin :  2,10 ( PAF )   Game 2.  Hermes johtaa sarjaa voitoin 0-1.   Hermes joukkueen playoff-peli  vihjeet 4/5.  Siinä on ollut kevään joukkue, jota ollaan pystytty arvioimaan kuinka käy.   Ja kauneinta melkein, että vieläkin Hermes aliarvioidaan kertoimissa.    Hermes haki 0-3 puhtaan vierasvoiton Iisalmesta.   Ottelussa ei vihelletty yhtään jäähyä,  mikäli lopun IPK tuthautuneisuutta ei lasketa.   Eli tuo sana turhautuminen.   IPK hakkasi päätään samaan seinään kuin narrit.   Kotiyleisön edessä Hermes on aina vaikea vastus.  Vieraat tulee päälle,  mutta pitää kestää ja iskeä napakasti vastaan,  jolloin jälleen ollaan tutun jutun ääressä.   On toi Kokkola vaikea vastus.   Toki pitää muistaa, että IPK on hakenut sieltä monta voittoa.   Kuitenkin nyt on paineita enemmän nappaa se.   Mikäli kotijoukkue kestää alussa, niin uskon, että se kääntyy kotijoukkueen eduksi.  Lähdetään rohkeasti koittamaan Hermes voittoa, sillä ovat jo todistaneet paikkansa vetokupongilla.    Kunhan Hermes voittaa vaikka sitten jatkoajalla,  niin tämä kohde menee oikein. 
    • Jääkiekko  Liiga  KLO 17.00   Ilves -  KalPa    Valinta :  X2 ( Tasapeli tai KalPa ) Kerroin :  1,85 ( PAF )    Game 5. KalPa johtaa sarjaa voitoin 1-3.   Tasainen sarja ollut.  Kolme jatkoaikaa.   Tänään voidaan hyvin nähdä lisää.  Ilves tulee lujaa päälle ja antaa kaikkensa.   Suomi Liiga/mestis yksikään sarja ei ole mennyt ensimmäisestä kerrasta poikki.   mikä ollut siis 3-1/3--0.  tulisiko tästä?   Itse kuitenkin toivon kuopioo enemmän,  joten X2 testiin,  sekä Ilves kotonaan ollut kauden aikana heikko,  joten en ylläty, jos putoisivat nyt kotiyleisön edessä.     Kunhan KalPa EI HÄVIÄ varsinaisella peliajalla,  niin tämä kohde menee oikein.  
    • Pöytätennis, Setka Cup Hainovskyi - Loboda Hainovskyi & Yli 76.5 Pistettä Vedonlyöntitoimisto: Bet365 Kerroin: 3.50 Alkamisaika: 20:55 - Setka Cupin puolella kohtaavat Hainovskyi sekä Loboda, kertoimet on asetettu tähän otteluun todella tasaisesti 1.80 - 1.90 Hainovskyi:n hyväksi ja näen tämän kaksikon myös todella tasaisena ja ratkaiseva 5. eräkään näiden pelaajien kohdatessa ei varmasti kaukana tule olemaan tälläkään kertaa. Hainovskyi on kuitenkin pelaajista pelannut huomattavasti paremmassa vireessä viime otteluissaan ja näen Hainovskyin tämän ottelun voittavan, mitään puistokävely voittoa tosin en tästä näe tulevan vaan pitkiä ja tasaisia eriä tässä tullaan näkemään ja pisteissä tullaan menemään yli, mahdollisesti ratkaiseva 5. eräkin pelataan jälleen näiden pelaajien kohdatessa toisensa.
    • Molemmat leaguet niin American kuin National saatiin pakettiin juuri ja juuri ennen kauden alkua ja sitten laitetaan seuranta virallisesti käyntiin vetojen osalta kun Opening Day on tänään. Kausi on todella pitkä ja otteluita paljon niin katsotaan mihin aika ja rahkeet riittävät. ⚾ 28.3 21:05 ⏰ Baltimore Orioles - Los Angeles Angels: Alle 7.5 Juoksua 2.07 Pinnacle  ⚾ 28.3 22:10 ⏰ Kansas City Royals - Minnesota Twins: Minnesota Twins 1.84 Pinnacle  ⚾ 28.3 22:10 ⏰ San Diego Padres - San Francisco Giants: Alle 7.5 Juoksua 1.85 Pinnacle  ⚾ 29.3 01:35 ⏰ Texas Rangers - Chicago Cubs: Chicago Cubs 2.06 Pinnacle
    • National League saatiin pakettiin ja tähän vielä sitten lyhyesti yhteenveto joukkueista ja kenen uskon pääsevän playoffeihin, runkosarjan 6 parasta joukkuetta mukaan taistelemaan World Seriesin voitosta. Playoffeihin: (Joukkueet eivät järjestyksessä) Atlanta Braves Philadelphia Phillies Chicago Cubs Los Angeles Dodgers Mahdollisesti Playoffeihin: (Joukkueet eivät järjestyksessä) New York Mets St. Louis Cardinals Cincinnati Reds Arizona Diamondbacks San Francisco Giants Ei Playoffeihin (Joukkueet eivät järjestyksessä) Miami Marlins Washington Nationals Milwaukee Brewers Pittsburgh Pirates San Diego Padres Colorado Rockies
×
×
  • Create New...