Jump to content

Recommended Posts

Yleisurheilu, keihäänheitto

Tatsiana Khaladovich - Martina Ratej

Valinta: Khaladovich, Coolbet, @1.70

Klo 21:25

 

36-vuotiaalla Ratejilla on melko murheellinen arvokisahistoria. Hän on usein ollut kauden parhaita heittäjiä, mutta arvokisoissa tulokset ovat lähes poikkeuksetta olleet kaukana hänen parhaista heitoistaan. Tälläkin kaudella hän on parhaimmillaan heittänyt jopa 66 metriä ja muutenkin kaikissa kisoissa 62 metrin paremmalle puolen. Hyvistä tuloksista huolimatta tietty heittovarmuus Ratejilta on kuitenkin puuttunut, hänellä on ollut vauhtijuoksunkin kanssa ongelmia ja kauden kilpailuista häneltä ei löydy yhtään tasaista sarjaa, vaikka se yksi hyvä heitto on lähes aina löytynyt. Khaladovich on arvokisahistorialtaan Ratejin vastakohta ja viime vuosina kauden parhaat heitot ovat ajoittuneet arvokisafinaaleihin. Viime vuoden MM-kisoissa kuudes sija, 2016 olympialaisissa viides sija ja EM-kisoissa kultaa. Tänä kesänä Khaladovich on myös heittänyt hyvin, joka kisassa yli 61 metriä ja kruununa kesäkuun alun 67-metrinen. Ennen karsintaa Khaladovich olikin kilpailun voittajasuosikki ja eiköhän hän ole taas mitalikamppailussa mukana.

Link to post
Share on other sites

ATP Toronto nelinpeli klo 21:00

Bryan/Sock - Klaasen/Venus

Pelivalinta: Klaasen/Venus

Kerroin: 2,25 Bet365

 

Toronton kolmannella kierroksella Klaasen/Venus pari kohtaa Bryan/ Sock parin. Ottelusta ennakkoon odotettavissa erittäin tiukka sillä samat parit kohtasivat Wimbledonin finaalissa, jolloin Bryan/Sock pari veri voiton 3-2 erin.

Kovalla kentällä Klaasen/Venus kaksikko vielä aavistuksen parempi ja mikäli Klaasenin syöttötyöskentely toimii niin parilla todella hyvät mahdollisuudet voittoon. Bryan/Sock pari toki erittäin kova vastus, mutta tämän tason nelinpelit ratkeavat usein muutamiin huippusuorituksiin/ helppoihin virheisiin.

Klaasen/Venus kaksikko voitti viime kierroksella Kubot/Melo kaksikon, joka oli erittäin hyvä voitto. Parin peli mennyt kokoajan myös eteenpäin.

Link to post
Share on other sites

NFL, Preseason

Oakland Raiders - Detroit Lions

Vihje: Oakland Raiders -3

Kerroin: 1.93

Vedonlyöntitoimisto: Pinnacle

Alkamisaika: 05:30

-NFL Preseason ottelu Oakland Raidersin ja Detroit Lionsin välillä. Kauteenkaan ei ole enää aikaa kun vähän alta kuukausi!

- Oaklandilla riittää näytönhalua tähän otteluun aivan varmasti, uusi päävalmentaja Jon Gruder haluaa näyttää kotiyleisölleen ja faneilleen että hän oli hyvä valinta. Nuoria pelaajia ajetaan myös hyvin sisään kautta ajatellen ja oikeastaan kaikesta huokuu Oaklandin voitto, kotiyleisö pelaajien, valmentajan näytönhalu, pelivalmiuden näyttö, Detroit Lionsin suhteellisen vetelähkö kokoonpano preseason ottelua ajatelleen vieraskentällä. En tiedä onko tässä riittävästi perusteluita harjoitusottelua varten mutta Raiders haluaa voittaa tämän ottelun vain niin paljon enemmän ja se näkyy peliotteissa, kokoonpanossa, mediassaa ja kaikessa. Kotijoukkue Oakland Raiders parempana joukkueena tähän otteluun lapulle hyvällä kertoimella pikkutasoituksella.

Link to post
Share on other sites

Tee tili osallistuaksesi keskusteluun

Sinun täytyy olla jäsen jos haluat kommentoida

Tee tili

Rekisteröi uusi tili. Se on helppoa!

Tee tili

Kirjaudu

Onko sinulla jo tili? Kirjaudu tästä.

Kirjaudu nyt
  • Uusimmat viestit

    • Jääkiekko  Mestis  KLO 17.00   Hermes  -  IPK    Valinta :  Hermes ML  Kerroin :  2,10 ( PAF )   Game 2.  Hermes johtaa sarjaa voitoin 0-1.   Hermes joukkueen playoff-peli  vihjeet 4/5.  Siinä on ollut kevään joukkue, jota ollaan pystytty arvioimaan kuinka käy.   Ja kauneinta melkein, että vieläkin Hermes aliarvioidaan kertoimissa.    Hermes haki 0-3 puhtaan vierasvoiton Iisalmesta.   Ottelussa ei vihelletty yhtään jäähyä,  mikäli lopun IPK tuthautuneisuutta ei lasketa.   Eli tuo sana turhautuminen.   IPK hakkasi päätään samaan seinään kuin narrit.   Kotiyleisön edessä Hermes on aina vaikea vastus.  Vieraat tulee päälle,  mutta pitää kestää ja iskeä napakasti vastaan,  jolloin jälleen ollaan tutun jutun ääressä.   On toi Kokkola vaikea vastus.   Toki pitää muistaa, että IPK on hakenut sieltä monta voittoa.   Kuitenkin nyt on paineita enemmän nappaa se.   Mikäli kotijoukkue kestää alussa, niin uskon, että se kääntyy kotijoukkueen eduksi.  Lähdetään rohkeasti koittamaan Hermes voittoa, sillä ovat jo todistaneet paikkansa vetokupongilla.    Kunhan Hermes voittaa vaikka sitten jatkoajalla,  niin tämä kohde menee oikein. 
    • Jääkiekko  Liiga  KLO 18.30 ( MTV3 näyttää suorana )    Ilves -  KalPa    Valinta :  X2 ( Tasapeli tai KalPa ) Kerroin :  1,85 ( PAF )    Game 5. KalPa johtaa sarjaa voitoin 1-3.   Tasainen sarja ollut.  Kolme jatkoaikaa.   Tänään voidaan hyvin nähdä lisää.  Ilves tulee lujaa päälle ja antaa kaikkensa.   Suomi Liiga/mestis yksikään sarja ei ole mennyt ensimmäisestä kerrasta poikki.   mikä ollut siis 3-1/3--0.  tulisiko tästä?   Itse kuitenkin toivon kuopioo enemmän,  joten X2 testiin,  sekä Ilves kotonaan ollut kauden aikana heikko,  joten en ylläty, jos putoisivat nyt kotiyleisön edessä.     Kunhan KalPa EI HÄVIÄ varsinaisella peliajalla,  niin tämä kohde menee oikein.  
    • Pöytätennis, Setka Cup Hainovskyi - Loboda Hainovskyi & Yli 76.5 Pistettä Vedonlyöntitoimisto: Bet365 Kerroin: 3.50 Alkamisaika: 20:55 - Setka Cupin puolella kohtaavat Hainovskyi sekä Loboda, kertoimet on asetettu tähän otteluun todella tasaisesti 1.80 - 1.90 Hainovskyi:n hyväksi ja näen tämän kaksikon myös todella tasaisena ja ratkaiseva 5. eräkään näiden pelaajien kohdatessa ei varmasti kaukana tule olemaan tälläkään kertaa. Hainovskyi on kuitenkin pelaajista pelannut huomattavasti paremmassa vireessä viime otteluissaan ja näen Hainovskyin tämän ottelun voittavan, mitään puistokävely voittoa tosin en tästä näe tulevan vaan pitkiä ja tasaisia eriä tässä tullaan näkemään ja pisteissä tullaan menemään yli, mahdollisesti ratkaiseva 5. eräkin pelataan jälleen näiden pelaajien kohdatessa toisensa.
    • Molemmat leaguet niin American kuin National saatiin pakettiin juuri ja juuri ennen kauden alkua ja sitten laitetaan seuranta virallisesti käyntiin vetojen osalta kun Opening Day on tänään. Kausi on todella pitkä ja otteluita paljon niin katsotaan mihin aika ja rahkeet riittävät. ⚾ 28.3 21:05 ⏰ Baltimore Orioles - Los Angeles Angels: Alle 7.5 Juoksua 2.07 Pinnacle  ⚾ 28.3 22:10 ⏰ Kansas City Royals - Minnesota Twins: Minnesota Twins 1.84 Pinnacle  ⚾ 28.3 22:10 ⏰ San Diego Padres - San Francisco Giants: Alle 7.5 Juoksua 1.85 Pinnacle  ⚾ 29.3 01:35 ⏰ Texas Rangers - Chicago Cubs: Chicago Cubs 2.06 Pinnacle
    • National League saatiin pakettiin ja tähän vielä sitten lyhyesti yhteenveto joukkueista ja kenen uskon pääsevän playoffeihin, runkosarjan 6 parasta joukkuetta mukaan taistelemaan World Seriesin voitosta. Playoffeihin: (Joukkueet eivät järjestyksessä) Atlanta Braves Philadelphia Phillies Chicago Cubs Los Angeles Dodgers Mahdollisesti Playoffeihin: (Joukkueet eivät järjestyksessä) New York Mets St. Louis Cardinals Cincinnati Reds Arizona Diamondbacks San Francisco Giants Ei Playoffeihin (Joukkueet eivät järjestyksessä) Miami Marlins Washington Nationals Milwaukee Brewers Pittsburgh Pirates San Diego Padres Colorado Rockies
×
×
  • Create New...