Siirry sisältöön



El Clasico; Real Madrid- Barcelona



5 replies to this topic

#1 Kegg

    Tutustunut

  • Jäsen
  • PipPipPipPip
  • 59 Viestit:
4

Kirjoitettu 08.12.2011 - 02:39 PM

Lähetty kuva

Real lähtee otteluun kolmen pisteen sarjajohdossa ja ottelun vähemmän pelanneena, voitolla ero olisi jo teoriassa 9 pistettä. Barcan kone on hieman yskähdellyt varsinkin vieras otteluissa, esimerkiksi Getafe-ottelu oli luokaton esitys. Viime viikolla sinipurppura-paidat ottivat kuitenkin kaksi erittäin vakuuttavaa voittoa, kaataen Levanten ja Rayo Vallecanon tehden näissä otteluissa 9 maalia, oman verkon pysyttyä puhtaana.

Real on tällä kaudella pelannut aiempia kausia agressivisemmalla pelitavalla, iskien ylhäältä kiinni vastustajaan. Onkin mielenkiintoista nähdä lähteekö Mourinho tähän peliin samalla taktiikalla? Mikäli lähtee, voi luvassa olla viihdyttävä ja maalirikas ottelu, joka voi kääntyä kumpaan suuntaan tahansa. Mikäli ei lähde, uskoisin Barcelonan voittavan 1/2-0. Realin erikoistilanteet ovat toimineet ja Barcelonan onkin oltava erityisen hereillä oman maalin edustalla.

Barcelona on hakenut sabluunaansa ja on hyvin mahdollista, että sen pelijärjestelmä vaihtelee ottelun sisällä 4-3-3:n 3-4-3:n välillä. Pallonhallinnan Barcelona tulee viemään nimiinsä, mutta pystyykö se repimään tarvittavat aukot Realin keskustaan, jonka tukkimisessa Mourinhon joukkueet ovat aina olleet vahvoja. Mikäli pystyy, Barcelona voittaa.

Kattavampi ennakko täällä.

Harkintaan ainakin vedot Pepen, Marcelon ja Ramosin punaisen kortin puolesta. Ehkä myös overi ja Barcan voitto, kunhan kokoonpanoista saa osviittaa taktiikoista.

#2 smiiquu

    Aktiivi

  • Jäsen
  • PipPipPipPipPip
  • 173 Viestit:
12
  • Erikoisalaa:Futis, maajoukkuepelit

Kirjoitettu 08.12.2011 - 04:10 PM

Katso viesti Kegg kirjoitti 08.12.2011 - 02:39 PM

Real lähtee otteluun kolmen pisteen sarjajohdossa ja ottelun vähemmän pelanneena, voitolla ero olisi jo teoriassa 9 pistettä. Barcan kone on hieman yskähdellyt varsinkin vieras otteluissa, esimerkiksi Getafe-ottelu oli luokaton esitys. Viime viikolla sinipurppura-paidat ottivat kuitenkin kaksi erittäin vakuuttavaa voittoa, kaataen Levanten ja Rayo Vallecanon tehden näissä otteluissa 9 maalia, oman verkon pysyttyä puhtaana.

Real on tällä kaudella pelannut aiempia kausia agressivisemmalla pelitavalla, iskien ylhäältä kiinni vastustajaan. Onkin mielenkiintoista nähdä lähteekö Mourinho tähän peliin samalla taktiikalla? Mikäli lähtee, voi luvassa olla viihdyttävä ja maalirikas ottelu, joka voi kääntyä kumpaan suuntaan tahansa. Mikäli ei lähde, uskoisin Barcelonan voittavan 1/2-0. Realin erikoistilanteet ovat toimineet ja Barcelonan onkin oltava erityisen hereillä oman maalin edustalla.

Barcelona on hakenut sabluunaansa ja on hyvin mahdollista, että sen pelijärjestelmä vaihtelee ottelun sisällä 4-3-3:n 3-4-3:n välillä. Pallonhallinnan Barcelona tulee viemään nimiinsä, mutta pystyykö se repimään tarvittavat aukot Realin keskustaan, jonka tukkimisessa Mourinhon joukkueet ovat aina olleet vahvoja. Mikäli pystyy, Barcelona voittaa.

Kattavampi ennakko täällä.

Harkintaan ainakin vedot Pepen, Marcelon ja Ramosin punaisen kortin puolesta. Ehkä myös overi ja Barcan voitto, kunhan kokoonpanoista saa osviittaa taktiikoista.

Lähtisin ihan eri linjoilta hakemaan.. Barcelona on ollut kaudella todella surkea ja pärjännyt vain kotiotteluissa toivotulla tavalla! Real on esittänyt todella vahvoja otteita läpi kauden ja lähteekin otteluun suosikkina ja ottaa ratkaisevan tuntuisen voiton 3-1 numeroin.. Barcelonasta ei tällä kaudella ole vastusta tällä hetkellä futiskenttiä hallitsevalle realille. se on totuus.
Lähetty kuva Real Madrid <3

#3 BBITFCB

    Tutustunut

  • Jäsen
  • PipPipPipPip
  • 48 Viestit:
20
  • Erikoisalaa:Urheilun moniseuraaja, jääkiekko ja jalkapallo.

Kirjoitettu 08.12.2011 - 05:07 PM

Itse pelaan Barcelonaa mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, koska kertoimet ovat hyvät. Paras kerroin on tällä hetkellä Pinnacle Sportsin 2, kerroin 3,08. Bet365 2,80 on myös hyvä.

Perustan mielipiteeni kolmen viime kauden pelien seuraamiseen. Barcelona on ollut Realia vastaan vahvoilla ja vaikka se on pelannut tällä kaudella huonommin, syttyy se Madridilaisia vastaan aina maksimisuoritukseen. Real on puolestaan pelannut Barcaa vastaan huonommin, kuin muita joukkueita vastaan. Madrid voi pystyä hyvinkin tasapeliin, mutta itse uskon Barcan voittoon. Tosin Barcan poissaolot kannattaa tarkistaa, koska tiettyjen pelaajien poissaolo voi vaikuttaa ratkaisevasti Realin eduksi.

Yksi seikka on tuomarien "puolueellisuus" Fc Barcelonaa kohtaan ja Real Madridin rikkova pelityyli, joka kerjää kortteja. Toinen seikka on Barcan filmaaminen klassikoissa, joihin tuomari saattaa mennä. Asetelmat ovat herkulliset ja keskustelu jatkukoon.

#4 Chris

    Moderaattori

  • Valvoja
  • 3563 Viestit:
132
  • Erikoisalaa:Vaikeasti selitettävissä.

Kirjoitettu 08.12.2011 - 06:35 PM

Siirsin tämän ketjun tänne, voi sitten keskustella tarkemmin vain tästä pelistä :) (toki myös La Ligasta yleensäkin...)

Itse tietysti "paha" yrittää puolueettomana sanoa, kun vahvasti ovat Valkoiset lasit päässä. (tämä teksti kopioitu Real-foorumilta, jonne olen itse sen kirjoittanut, joten jos joku sieltä bongannut saman tekstin, niin ihan sama kirjoittaja kyseessä :) )

Asetelmathan ovat jotakuinkin samalla tasolla, kuin ennen viime syksyn avauskohtaamista; Real oli vireessä, peli kulki ja päästiin sarjajohdossa otteluun. Tuloksena 5-0 kuuppaan ja Valkoiset fanit hiljenivät aika tavalla. Jos jotain "hyvää" tuosta tappiosta etsii, niin nyt ollaan vuoden vanhempia ja viisaampia kaikki ja jokainen tietää, että henkseleitä ei paukutella, ennenkuin ensi lauantaina on 90min Bernabeun valotaulussa.

Mitä muuta hyvää sitten vuoden takaiseen löytyy? No, tuon ottelun jälkeen ollaan pelattu kuusi El Clasicoa; Real voitti näistä yhden, kolme kertaa tasapeli sekä kahdesti voitto Kataloniaan. Ei tuo nyt huono tilasto ole, vaikka SuperCopassa olisikin pitänyt ainakin se avauspeli viedä. Siitä huolimatta, että Mourinhon ryhmä on ottanut vain yhden voiton seitsemässä kohtaamisessa Guardiolaa ja Barcaa vastaan, on jokaisessa kohtaamisessa kuitenkin menty eteenpäin 5-0 tappioon nähden.

Etenkin SuperCopan avausosa oli positiivista peliä; joukkue prässäsi ja ennenkaikkea hyökkäsi ja loi paikkoja. Vaikka tuo peli nyt olikin aika paljon kesästä palautumista, niin oli se yksi dominoivimmista peleistä Katalooneja vastaan pariin viime kauteen.

Palataas sitten nykyhetkeen ja tulevaan kohtaamiseen.

Barcelona on ollut vaisu vieraissa. Syitä siihen on etsitty mm. nälän puutteella. Onko Barcelonan kuitenkin suht nuori joukkue jo voittanut kaiken? Tuskin. Tällä tasolla jokainen haluaa voittaa lisää ja lisää, jos nälkä loppuu 25-vuotiaana, niin eikö kannattaisi silloin lopettaa ura ja siirtyä vaikka maalariksi tai puutarhuriksi? Tässä kohtaa kautta on mielestäni turha puhua, että nälkä on loppu. Vai ajatellaanko katalaanipoppoossa, että voittamalla vain Clasicot, on mestaruus heidän? Loppupeleissä pisteet ratkaisee, ei Clasicot. Keskinäisissä kohtaamisissa saamme vain suuntaviivat tulevaa varten, mutta mestaruuden vie se, joka jaksaa sateisina iltoina hakea täydet pisteet Gijonin, Racingin tai Vallecanon kaltaisilta pikkuseuroilta.

Alkanut kausi on antanut kyllä Realin otteista paremman kuvan, mutta niin se oli viime kaudellakin ennen ensimmäistä Clasicoa. Henkiökohtaisesti kuppi ei kuohu yli ennen peliä, aikaisintaan sitten jos tilanne on 2,3 -0 tai kun tuomari viheltää viimeisen kerran pilliinsä.

Mitä omaan avauskokoonpanotoiveeseen tulee, niin jotain tämännäköistä:

---- Iker Casillas ---

Arbeloa/Coentrao - Ramos - Pepe - Marcelo
------ Lass/Khedira - Alonso --------
Ronaldo -- Özil --- Di Maria
------ Benzema --------

Kärjen nelikon osalta ei mitään yllättävää. Argo pimentää Dani Alvesin nousut ja Ronaldo juoksuttaa Abidalia/Adrianoa laidalla. Özil ei prässipelissä ole parhaimmillaan, mutta 70-75min juoksee ja tarjoilee parit läpisyötöt niin voi sen jälkeen tulla hyvin mielin vaihtoon. Kärjessä Benzema aika itsestäänselvä valinta, vaikka Pipita onkin osunut kovalla prosentilla. "Kissamainen" Benz ollut kuitenkin koko kauden oikeastaan vahvassa kunnossa ja nyt on se päivä, kun Karim pistää pallon uuniin. Lähetty kuva

Viime kauden kohtaamisissa keskittyminen oli aika pitkälti kaikessa muussa kuin siinä, jota nämä joukkueet oikeasti tarjoaisivat. Nyt olisi Los Blancosilla pistää kentällä parasta ja jättää pelleily Barcan hoidettavaksi.


Helvetin kuuma taisto tiedossa ja jossiteltavaa riittää ihan varmasti vielä monta päivää pelin jälkeenkin. Nyt kuitenkin pelataan jo osittain mestaruudesta, sillä mikäli RM ottelun vie, niin eroa on 9p mikäli Real nappaa täydet pisteet "rästiottelusta"

Vedonlyönnin kannalta peleihn Realin voitto, sekä varoituksia tiedossa varmaan ihan perkeleesti.

Jatketaan tarkemmin myöhemmin :) Jatkakaa keskustelua!
Lähetty kuva

"Mies voi rakastaa elämänsä aikana montaa naista, mutta vain yhtä jalkapallojoukkuetta"

#5 smiiquu

    Aktiivi

  • Jäsen
  • PipPipPipPipPip
  • 173 Viestit:
12
  • Erikoisalaa:Futis, maajoukkuepelit

Kirjoitettu 08.12.2011 - 10:47 PM

kyllä chrisin ennakko on asiallista tavaraa! spekulointia voidaan suorittaa kuinka paljon tahansa mutta lauantai iltana sitten nähdään mitä ottelu tuo tullessaan! yhdyn kyllä chrisiin myös siinä että tässä ei puolueettomia oikein voida olla kun valkoiset lasit päässä täälläkin.. mutta kyllä real on ottanut monta suurta askelta eteenpäin ja hakee sitä "ratkaisevaa" voittoa.
Lähetty kuva Real Madrid <3

#6 Chris

    Moderaattori

  • Valvoja
  • 3563 Viestit:
132
  • Erikoisalaa:Vaikeasti selitettävissä.

Kirjoitettu 09.12.2011 - 09:44 PM

Casillas; Arbeloa-Pepe-Ramos-Marcelo; Khedira-Alonso-Lass; Di Maria, Ronaldo, Benzema.

Todennäkösesti tossa Realin avaus. Vielä hieman epävarmaa aloittaako Arbeloa oikeana pakkina vai Coentrao. Kärjeen todennäkösesti Benzema, mutta myös Higuain saattaa avata. Benzema kuitenkin oma veikkaus.

Barcelonan kokoonpanosta veikkausta:

El Mundo Deportivo ennusteli seuraavaa:

Valdez; Alves - Pique- Mascrerano- Abidal; Busquets - Iniesta - Xavi; Messi, Cesc, Villa.

Pyoul siis vissii edellee klesana ja Villa aloittanee, mutta ei sitä tiedä jos siellä olisikin Alexis tai Pedro.


Huomenna sitten muutama vihje Clasicoon =)
Lähetty kuva

"Mies voi rakastaa elämänsä aikana montaa naista, mutta vain yhtä jalkapallojoukkuetta"





1 käyttäjä(ä) lukee tätä aihetta

0 jäsentä, 1 vierasta, 0 anonyymiä käyttäjää