31.1
#1
Kirjoitettu 31.01.2012 - 12:11 PM
Vaikka kärpät ei ole voittanut viimeisestä viidestä pelistä kuin kaksi, niin he ovat pelanneet silti hyvää kiekkoa ja tehnyt kuitenkin 15 maalia eli 3 häkkiä per peli. Molemmat joukkueet hävisivät viimeisimmät pelinsä Hifkille, mutta pelasivat kuitenkin hyvät ottelut. Päälle kakkosen kerroin ihan mukava 2 maalin kotivoitosta.
Pelicans - KalPa 2 3.10 (veikkaus)
Kohtuu kerroin on kuopiolaisten vierasvoitolle laitettu. KalPa on saalistanut viidestä viime pelistä neljä voittoa ja johtaa sarjaa lähes kymmenen pisteen erolla toisena olevaan pelicansiin. Ei Pelicansillakaan tosin huonosti mene sillä joukkue on kuntopuntarissa sijalla 3. Pelicans on voittanut viimeiset kolme joukkueiden kohtaamisista ja uskon, että KalPa haluaa saada muutosta tuohon tilastoon. Kaksi viime ottelua on päättynyt maalin erolla, joten tasurikaan ei ole poissuljettu ajatus.
Phoenix - Anaheim 2 2.70 (veikkaus)
NHL palaa ensiyönä tähdistöottelutauoltaan. Anaheim on ollut viimeaikoina kovassa nousuvireessä ja joukkuehenki on varmasti parantunut entisestään. Phoenix on läntisen konferenssin sarjataulukossa 9 pinnaa Ducksin edellä ja voitolla anaheim kuroisi etumatkaa taas vähän kiinni.
Ottelusta tulee todennäköisesti tasainen, mutta 2.70 kertoimella, ihan mukiinmenevä pelikohde.
#2
Kirjoitettu 31.01.2012 - 12:23 PM
Sibir vs. Novokuznetsk 2,42 (betsafe)
Sibirin vuosi alkoi lupaavasti, mutta viimeisimmistä peleistä on tullut tappioita. Novokuznetsk ei ole huono joukkue, mutta vieraissa kovin puhditon. Arvioisin Sibirin ottavan kotiyleisön edessä voiton yhdestä sarjan huonoimmasta vierasjoukkueesta.
Peli alkaa jo 14.00, joten kiirettä kannatta pitää!
Edit: Samoilla linjoilla pepsimaxin kanssa Pelicans - Kalpa ottelusta. Ottelun tasaisuuden takia lähitis kuitenkin kokeilemaan Moneyline vetoa, jossa Betsafe antaa KalPalle kerrointa 2,40.
#3
Kirjoitettu 31.01.2012 - 01:49 PM
Hyvin kotonaan pelannut severstal saa vastaansa ei niin hyvin vieraissa pelanneen dinamo minskin. Dinamolla vain 5 vierasvoittoa varsinaisella peliajalla tältä kaudelta, kun taas severstal on jäänyt kotonaan ainoastaan 5 kertaa pisteittä.
Pelicans - KalPa 1 1,85 (veikkaus)
Kolme edellistä keskinäistä kohtaamista on voittanut pelicans. Eikä näytä hyvältä Kalpan kannalta tänäänkään. Puolustuksesta sairastuvalla istuvat Ryan Lannon, Henri Laurila, Adam Masuhr ja vasta ilveksestä hankittu Ryan Glenn. Pelicans pääsee otteluun lähes parhaalla kokoonpanolla joten vaakakuppi kallistuu vahvasti kotivoiton suuntaan.
#4
Kirjoitettu 31.01.2012 - 04:39 PM
Jurgen Melzer - Philipp Petzschner yli 22,5 peliä 1,87 Unibet
- ATP-tennistä Zagrebista, toisen kierroksen ottelussa Itävallan Jurgen Melzer (ATP 41.) saa vastaansa Saksan Philipp Petzschnerin (ATP 56.)
- Ottelusta on tulossa tasainen, en arvioisi kumpaakaan ottelussa oikeastaan minkäänlaiseen suosikinasemaan, lähes siis 50-50 lähtökohta
- Melzerin alkuvuosi on ollut vaikea, Brisbanessa sekä Melbournessa tippuminen heti ensimmäisellä kierroksella. Zagrebin turnauksen ensimmäisellä kierroksella sentään voitto suoraan kahdessa erässä, saksalainen puolestaan ei ole vielä Zagrebissa esiintynyt kertaakaan
- Saksalaisen menokaan ei ole alkukaudella vakuuttanut mitenkään, mutta onhan se nyt ollut Melzerin vastaavaa hieman parempaa
#5
Kirjoitettu 31.01.2012 - 04:41 PM
13 vs. 4.
- Swansea on todella kova kotijoukkue. Swansean kotisaldo on 5-5-1, kärkijoukkueista ainoastaan manu on tuonut Walesista täydet kolme pistettä kotiin.
- Chelsea ei ole vakuuttanut minua koko kautena ja mielestäni se on kertoimissa aikalailla yliarvostettu.
- Molemmat pelasivat lauantaina, Chelsea voitti QPR:än 0-1, Chelsea pelasi ottelussa parhaallaan. Swansea hävisi Boltonille 2-1, Swansean manageri Brendan Rorgers lepuutti ottelussa avainpelaajiaan.
- Swansean Chelsea-laina Josh McEachran ei pelaa ottelussa.
- Chelsealla loukkaantuneena kapteeni John Terry ja John Obi Mikel. Afrikan kisoissa ovat: Didier Drogba ja Salomon Kalou. Frank Lampardin pelaaminen on epävarmaa.
#6
Kirjoitettu 31.01.2012 - 04:43 PM
Minnesota - Nashville 2 2,35
Minnesota -1,5 - Nashville 2 3,3 bet 24
Onko mikään NHL:ässä tällähetkellä yhtä varmaa kuin se että Pekka Rinne torjuu voiton
Minnesotakin paransi otteitaan ennen taukoa ja se onkin voittanut 2 edellistä peliään, vastassa niissä olivat Dallas ja Colorado. Minnesota jää kuitenkin materiaalissa etenkin puolustus ja maalivahtiosastolla jälkeen, ja kun siihen vielä lisätään nashvillen vahva vire sekä hyökkäys että puolustuspäässä en mitenkään usko että minnesota pystyisi katkaisemaan edes kotonaan Nashvillen ja maalilla pelaavan Rinteen voittoputkea. Loppulukemat 1-3 Petopaidoille.
#7
Kirjoitettu 31.01.2012 - 05:04 PM
Tamba Bay- Washington 2 3,0 Bet 365
Toiseksi suurin kerroin Washingtonin voitosta tarjolla oleva kerroin on 2,7 ja esimerkiksi Veikkaus tarjoaa vain 2,3, joten tässä on ehdottomasti yksi tämänpäivän messevimmistä kohteista.
Washington on divisioonasäännön turvin itäsien konferenssin kolmas, kun taas tamba löytyy paljon alempaa kuin mitä alkukaudesta arveltiin, vasta sijalta 12. Tamba bay oli tauolle lähdettäessä neljän pelin voittoputkessa, tosin näistä muut matsit paitsi boston olisi pitänytkin voittaa, kun vastassa oli materiaalissa jälkeen jäävät Columbus, Phoenix ja Dallas. Myös washington voitti viimeisessä pelissään ennen taukoa nimenomaan Bostonin samoin luvuin kuin Tambakin eli 5-3. Washingtonilta sivussa on tähtihyökkääjä Ovetshkin joka kärsii pelikieltoaan, mutta ainakin tähän mennessä hänen paikkansa on ottanut hyvin hänen paikalleen nostettu Mathie Parreault joka takoi Viimeisimmässä pelissä bostonia vastaan puhtaan kypärätempun (kolme maalia putkeen). Itse näen ottelun lähtökohdat hyvin tasaisina ja ottelu voi päättyä lähes yhtä todennäköisesti kummalle tahansa. Näin näkevät myös muut toimistot paitsi Bet 365 joka haluaa tarjota washintonin voitolle mahtavan kertoimen! Loppulukemat 2-3 Capitalsille.
#8
Kirjoitettu 31.01.2012 - 05:09 PM
- Jokerien puolustuspeli ei ole vakuuttanut eikä Kilpeläinenkään ihan samassa loistossa mitä ennen loukkaantumistaan. Molemmilla hyviä hyökkääjiä ja Ässät pelannut paremmin vieraissa kuin kotonaan.
- Jokerit kotonaan suosikin asemassa ja tullee tekemään varmasti sen 3,4 osumaa. Markkinatoppi mukaan peleihin!

"Mies voi rakastaa elämänsä aikana montaa naista, mutta vain yhtä jalkapallojoukkuetta"
#9
Kirjoitettu 31.01.2012 - 05:20 PM
- Tiukka tiistain koitos Oulussa luvassa, jossa molemmilla on itse asiassa melko paljon panosta, Kärpät tarvitsee pisteitä noustakseen kuuden joukkoon ja Lukko puolestaan tarvitsee pisteitä selviytyäkseen säälipleijareihin.
- Ennakkoon ilta ei lupaa Lukolle mitenkään hyvää, Kärpät on liigan 4. paras kotijoukkue ja se on viimeaikoina ollut hyvässä iskussa, lisää leveyttä ja kokemusta joukkueeseen tuli, kun Stümpel liittyi oululaisten sakkiin, muuten melko kehno ylivoima on nyt uusissa käsissä kun tämä nhl-konkari pääsee näyttämään taitojaan, lisäksi Haataja ja Huml kaksikko on ollut vireessä
- Lukko on puolestaan sarjan toiseksi huonoin vierasjoukkue eikä kokonaiskuva vieraspeleissä ole muuttunut mihinkään vaikka muutamia välähdyksiä on nähtykin, esim. voitto Kalpasta Kuopiossa kahden maalin takaa, kärkipelaajat pelaavaat liikaa puolivaloilla eikä yksistään Tukosen viime aikaiset otteet siivitä pelkästään voittoon
- Muutenkin Oulu on ollut erittäin paha paikka Lukolle, se on harvoin vienyt pisteitä mukanaan raksilasta ja poissaolot vaivaavat edelleen joukkuetta, poissa on Kuukka,Björk,Nurmi,Aalto ja Pesonen
- Myöskään Noronen ei ole ollut aivan omalla tasollaan, helppoja maaleja on mennyt viime aikoina liian paljon ja tähän kun lisätään Lukon surkea puolustuspelaaminen, ei hyvälle näytä. TÄNÄÄN MAALILLA NIELSEN, NORONEN POIS KOKOONPANOSTA!
- Kärppien maalilla Backlund on parantanut otteitaan viime peleissä, samaa voi sanoa koko Kärppälaumasta, Lukolla on saumat voittoon täydellisellä suorituksella mutta virheisiin ei ole varaa, kotivoitto on ehdoton lähtökohta kahdenkin maalin voitolla Lukon nykyvireen tietäen
- Kärpiltä sivussa Salomäki ja Lehtonen, Viuhkola palaa kokoonpanoon
- maalit 3,4,5 - 1,2
#10
Kirjoitettu 31.01.2012 - 05:37 PM
- Kärkijoukkueiden viides kohtaaminen tällä kaudella, Pelicans vienyt kolme aikaisempaa nimiinsä, Kalpa voitti ensimmäisen 6-1, kaksi viimeistä päättynyt maalin erolla pelicansille
- Kalpa lähtee otteluun ilman tärkeitä puolustajia, kun poissa ovat Lannon,Glenn ja Laurila, lisäksi poissa ovat Hentunen,Mashur ja Timonen
- Pelicans on ottelut ennakkosuosikki, mutta myös sillä on paljon poissaoloja, Wärn,Pöyhönen,Pikkarainen,Seikola ja Brocklehurst, Jormakka palaa kokoonpanoon ja lisäksi Ässistä siirtynyt Smolenak pukee pelicans-paidan päälleen
- Mielestäni ottelun lähtökohdat ovat selvästi kertomia tasaisemmat ja Kalpa pystyy hyvällä pelillä voittamaan Pelicansin vieraissa, peli on tärkeä myös runkosarjan voiton kannalta sillä voitolla Kalpa olisi jo 12 pisteen päässä pelicansista, kotijoukkueen voittaessa ero olisi vain vaivaiset 6 pistettä
- Tiukka ja ehkä kuumakin kamppailu luvassa, voi kääntyä kummalle tahansa, Kalpan tasoitusveto ja suorakin voitto ovat ehdottomasti pelaamisen arvoisia
- maalit 2,3,4 - 2,3,4
#11
Kirjoitettu 31.01.2012 - 05:49 PM
- Chris tätä jo vihjasikin, mutta samalla kannalla olen ehdottomasti, Jokerien pelaaminen on ollut heikkoa joulun jälkeen, vaikka se on useasti johtanut pelejä, se on alkanut jarruttelemaan liikaa ja joutunut rikkomaan, josta taas vastustaja on iskenyt, viimeksi näin kävi Ilvestä vastaan kun Jokerit johti jo kahteen otteeseen peliä kahdella maalilla, mutta voitti lopulta vasta jatkoajalla 6-5
- Tänään vastaan asettuva Ässät on pelannut viime aikoina ailahtelevasti, hyvää peliä on seurannut usein notkahdus ja viimeksi oli taas notkahduksen vuoro kun joukkue otti kotona turpaan pelicansilta 6-3, sitä ennen Ässät oli kuitenkin voittanut Bluesin 6-1 vieraissa ja peräti 8-3 Kalpan kotonaan
- Jos narrilauman peli jatkuu samanlaisena kuin tähän asti, on luvassa odotettavissa runsasmaalinen peli, sillä Ässät on tehnyt sarjassa eniten maaleja ja on liigan paras vierasjoukkue
- Jokerit on kotietunsa turvin hienoinen suosikki, mutta Ässät on taas kerran yllätysvalmis eikä vierasvoittokaan ole pois suljettu, Ässät voittanut molemmat aiemmat kohtaamiset, ensimmäisen kotonaan 4-0 ja toisen Helsingissä 4-3
- kotijoukkueelta pois Ben-Amor,Hahl ja Filppula, joukkueen vahvuuteen liittyvät Lupachuk ja Boumedienne
- Ässiltä pois vain Santavuori, lisäksi Lahteen siirtyi Smolenak
- maalit 2,3,4 - 2,3,4
#12
Kirjoitettu 31.01.2012 - 06:04 PM
*paikalla alkulämmittelyssä
Lukon aloittava maalivahti Simon Nielsen ei kovasti vakuuta. Paljon irtokiekkoja ja hanskakäsi näyttäisi aika kohmeiselta. Vielä ehtii laittaa vedon sisään!
Edit: Paikan päällä nähtynä aika surkeatasoinen mittelö oli tuo matsi. Nihkeää nuhjaamista, josta mielestäni Lukko olisi ansainnut voiton. Simon Nielsenin 35 torjuntaa on lukuna vakuuttava, mutta täytyy myöntää, että laatua ei kovin monessa laukauksessa ollut, vaikka peliä jonkinlaiset kärppä-lasit päässä katselinkin.
Voittomaalin iskenyt Haataja oli melkoisen näkymätön koko illan mutta uskomaton pisteputki sai kuin saikin jatkoa. Johan Backlund pelasi hyvän ottelun, Stumpel ei.
Oma arvio parhaista:
Kärppien parhaat: Backlund, Donskoi, Junttila
Lukon parhaat: Beech, Melin, Elo
#13
Kirjoitettu 31.01.2012 - 09:28 PM
Itäisen konferenssin kärkijoukkue rangers saa vastaansa samassa konferenssissa tiukasti pudotuspelipaikasta kahdeksantena taistelevan New Jerseyn. Rangers on tälläkaudella NHL:än parhaita vierasjoukkueita ja saldona onkin 34 pistettä 25 pelissä. Rangers maalilla aloittaa kakkosvahtina toimiva Martin Biron joka on tälläkaudella hoitanut hommansa mainiosti: 11 ottelua 8 voittoa. Jerseyn maalilla puolestaan aloittaa kolme edellistä peliä hävinnyt Martin Brodeur. Rangers on materiaalissa jonkinverran edellä, ja nähtäväksi jää onnistuuko tähdistöpelissä hurjat tehot takonut Marian Gaborik nyt maalinteossa. Mainittakoon vielä ettei Jerseyn vire ole parhaimmasta päästä: alla jo kolme perättäistä tappiota, eikä se ole koko kautena vakuuttanut kotonaan, saldona 26 pistettä 23 pelissä. Oma veikkaukseni on 2-4 vieraille.
#14
Kirjoitettu 31.01.2012 - 09:36 PM
Montreal-1.5-Buffalo 1 2.90 Nordicbet
Montreal-Buffalo 1.erä 2.65 Unibet
Montreal-Buffalo 1.maali 1.75 Unibet
Tappioputkensa viime ottelussa katkaissut Buffalo saapuu Montrealin vieraaksi.
Tämä on joukkueiden kolmas kohtaaminen tällä kaudella. Buffalo on voittanut
joukkueiden kuusi aikaisempaa kohtaamista. Canadiens on sen sijaan kahden
ottelun voittoputkessa kaataen Detroitin 7-2 ja Toronton 3-1. Buffalolta poissa
ovat Paul Gaustad, Jochen Hecht, Tyler Ennis, Colin Stuart ja Brayden McNabb.
Montrealilta sivussa ovat Brian Gionta, Petteri Nokelainen, Ryan White ja
Andrei Markov. Montreal lähtee suosikkina ja nappaa kolmannen perättäisen
voiton surkeasta Buffalosta. Tulosveikkaus 6-0.
#15
Kirjoitettu 31.01.2012 - 10:13 PM
Golden State Warriors- Sacramento Kings 2, 3.76 Unibet
Toki Golden State selkeä suosikki tähän peliin, mutta johonkin se raja on vedettävä. Kummankaan alkukausi ei ole sujunut ihan niinkuin odotettiin ja etenkin GSW ollut pettymys. Kings ei parhaimmillaan vieraspeleissä, mutta en ihan näin isoksi altavastaajaksi joukkuetta saa. Pienellä vierasvoittoa.

"Mies voi rakastaa elämänsä aikana montaa naista, mutta vain yhtä jalkapallojoukkuetta"
1 käyttäjä(ä) lukee tätä aihetta
0 jäsentä, 1 vierasta, 0 anonyymiä käyttäjää






