Siirry sisältöön



17.2


16 replies to this topic

#1 NikoH

    Old School

  • Pro vihjaaja
  • PipPipPipPipPipPipPipPipPip
  • 1644 Viestit:
113
  • Erikoisalaa:SM-liiga ja NHL + Jääkiekon MM-kisat

Kirjoitettu 16.02.2012 - 06:25 PM

Kärpät - HIFK 2 2,55 Unibet

- Kaksi kovavireistä joukkuetta kohtaavat Oulussa, kun Kärpät ja HIFK iskevät yhteen. Historia on HIFK:n puolella, kun se on voittanut neljästä edellisestä joukkueiden välisestä kohtaamisesta kaikki neljä. Kaksi edellistä vieläpä selvin lukemin, 3-6 ja 6-3, kaksi muuta 2-3 ja 3-2. Katkaiseeko Kärpät HIFK:n hurjan seitsemän ottelun voittoputken?

Kärpät taistelee tiukasti suorasta pudotuspelipaikasta Jokereiden kanssa, joukkueiden välillä on ainoastaan yksi piste Kärppien hyväksi. Pisteet tulisi siis todellakin tarpeeseen. Kärpät on voittanut viidestä edellisestä ottelustaan kolme. Se hävisi HPK:lle, taas kerran, sekä HIFK:lle, taas kerran. Kärpät ei ole pystynyt voittamaan kumpaakaan vielä tällä kaudella. Kärpät pelasi KalPa- ottelun melko hyvin, vaikka ensimmäinen maali tulikin ehkä hieman tuurilla. Sitä ennen tosin Kemppaisella oli jo lähes tyhjä maali, mutta hieman myöhemmin Kemppainen ohjasi Ohtamaan vedon sisään ja n. 20 pelin kuiva kausi sai päätöksen. Viimeisessä erässä Kärpät löysäili, ja KalPa pääsi jo maalin päähän. Kärpät kuitenkin voitti ottelun lopulta 2-3. Kärpillä on varmasti tässä ottelussa paineita, se ei siis ole voittanut HIFK:ta vielä kertaakaan, ja pisteitä se tarvitsee kipeästi. Lisäksi yleisö vaatii voittoa. Saa nähdä miten Kärpät selviytyy paineistaan. Maalissa aloittaa luultavasti jo parempia otteita esittänyt Johan Backlund.

HIFK on siis hirmuisessa seitsemän ottelun voittoputkessa, ja on aloittanut loppukirinsä. HIFK on nyt sijalla neljä, ja jos se voittaa, on sillä mahdollisuus nousta sijan ylemmäs mikäli Ässät häviää ottelunsa. HIFK on tehnyt kiitettävät 25 maalia kuudessa edellisessä ottelussa, ja päästänyt 13, toiseksi vähiten. HIFK:kaan ei ole suinkaan vielä varmistanut suoraa pudotuspelipaikkaansa, ja jos Kärpät voittaa sen, nousee Kärppälauma kolmen pisteen päähän HIFK:sta. Pisteet kiinnostavat varmasti myös HIFK:ta, ja uskoisin että viimeistään kova vastus sytyttää sen tähän otteluun.

HIFK on materiaaliltaan edellä, vaikka ei tosin paljoa. Kärppien kotietu tasoittaa lähtökohdat, ja ottelusta on odotettavissa tasaista. HIFK:n kerroin riittää pelattavaksi. Tulosveikkaus 2-4.
Kerran HPK,aina HPK! <3

#2 Zoltan8D

    Aktiivi

  • Jäsen
  • PipPipPipPipPip
  • 131 Viestit:
12

Kirjoitettu 16.02.2012 - 11:19 PM

Hiihto miesten sprintti Puola Bransdal-Morilov 2,05 Nordicbet

• Morilovin pitäisi olla ehdottomasti omasta mielestäni suosikki tähän pariin
• Bransdal toki voitti pari kisaa sitten Milanon kaupunkisprintin, mutta muuten Morilov on ollut vakuuttavampi koko kauden
• Edellisessä sprintissä Morilov 4 ja Bransdal finaalin ulkopuolella ja vasta 10
• Morilov on ollut finaalissa yhtä vapaan sprinttiä lukuunottamatta jokaisessa, joten finaalipaikka on odotettavissa huomennakin ja Bransdalille sekin on jo lujassa



Hiihto naisten sprintti Puola Matveeva-Falla 2,13 Pinnacle

• Matveevan käyrät olleet laskusuhdanteessa hyvien alkukauden sprinttien jälkeen
• Koko kauden tasaväkisiä suorituksia keskenään ja sijoitukset ovat monessa sprintissä olleet peräkkäin
• Pidän tätä paria ennakolta 50/50 parina ja tuo 2,13 riittää kokeiltavaksi peleihin
• Betsafen kertoimet puoltavat omia mielipiteitäni 1.85-1.85


Hiihto naisten sprintti Puola Diggins-Korosteleva 2,1 Nordicbet

• Diggins on noussut sprintti karkeloihin mukaan vasta parissa viime kilpailussa
• Moscowan sprintissä Korosteleva 2 ja Diggins 6
• Korostelevalla kokemuksen tuomaa etua ja en nyt itse Digginsiä asettaisi suosikiksi tähän pariin, kun vasta niin vähän näyttöjä noista sprinteistäkin takana
• Betsafen kertoimet puoltavat omia mielipiteitäni 1.85-1.85


Hiihto naisten sprintti Puola Brodin-Crawford 2,1 Nordicbet

• Crawfordin altavastaajan asemaan kertoimissa ei ole oikeastaan muuta selitystä kuin karsiutuminen ulos tuosta viimeisimmästä sprintistä toki Brodin karsiutui myös jääden vielä 4 sijaa Crawfordista
• Koko muun kauden Crawford on esiintynyt edukseen ja Brodin ei ole ollut pitkään aikaan omalla tasollaan osasyynä toki sairastelut, mutta ei noita kaikkia huonoja kisoja senkään piikkiin voi laittaa
• Sprintin maailmancupissa naiset sijoilla Crawford 7 ja Brodin 12

#3 Niksu940

    Tuttunaama

  • Jäsen
  • PipPipPipPipPipPip
  • 467 Viestit:
29
  • Erikoisalaa:SM-Liiga, NHL, Lentopallon MestaruusLiiga

Kirjoitettu 17.02.2012 - 12:40 AM

SM-Liiga

Lukko(-1) - TPS 1/2.45 Veikkaus

Lukko voitti viime pelissään Tapparan Tampereella helposti 1-6. Lukko on parantanut otteitaan huomattasti. Peli on selkeää ja se toimii. Joukkue oikeesti haluaa taistella pudotuspelipaikasta. Viime ottelun huilannut Mika Noronen palannee maalille. Kauden aikaisemmissa otteluissa Lukko on ollut tiukilla TPS.ää vastaan. Neljästä kohtaamisesta ainoastaan yksi eli viimeisin on päättynyt Lukon voittoon ja silloinkin Äijänsuolla maalein 5-2.

TPS hävisi JYPille tiistaina kotikaukalossaan. TPS pelasi hyvän pelin mutta silti taipui Jyväskyläläisille, jotka iski paikoista maalit. TPS.n leiristä pitää nostaa esiin mm. maalivahti Joni Ortio, joka torjui kahdesta ekasta pelistään voitot turkulaisille mutta viime pelissä ei voinut mitään.

Lukko on perjantai-iltana vaikeasti kaadettavissa kotijäällään, joten ainakin itse uskon Lukon voittavan pelin ja ainakin kahden maalin erolla.
"jaaaaa kärppä on kärppä"

#4 Niksu940

    Tuttunaama

  • Jäsen
  • PipPipPipPipPipPip
  • 467 Viestit:
29
  • Erikoisalaa:SM-Liiga, NHL, Lentopallon MestaruusLiiga

Kirjoitettu 17.02.2012 - 12:47 AM

SM-Liiga

JYP(-2) - Ilves 1/2.25 Veikkaus

JYP on osoittanut olevansa kova joukkue. Viime aikoina JYP on pelannut erittäin hyvin ja vielä, kun joukkue sai Sami Vatasen takaisin puolustukseen niin JYP on aina vaarallinen. JYP on kotijäällään aina erittäin vaikeasti voitettavissa. Viime pelissä JYP voitti TPS.n puhtaasti 4-1.

Ilves hävisi tiistaina IFK.n vieraana lukemin 4-1. Ilves sai ottelussa paljon mahdollisuuksia, kun IFK jäähyili mutta ei maistunut vaan IFK jyräsi rutiinilla Ilveksen yli. Ilves kauppasi käytännössä kaikki ulkomaalaiset pois ja nyt mennään omilla junnuilla ja suomalaisilla mitä joukkueesta löytyy. Maalivahtipeli ei vakuuta ja edelleenkin ihmettelen sitä miksi Aittokallio ei saa Ilves maalilla vastuuta. Ilves menee käytännössä yhden kentän varassa.

JYP on ollut Ilvekselle vaikea vastus viimeisen kahden kauden aikana. Tämän kauden kaksi aikaisempaa ovat päättynee JYPin voittoon, kotona 4-0 ja vieraissa 1-3. Viime kauden Playoffeissa Ilves ei saanut peliäkään vaan JYP marssi välieriin voitoin 4-0. Ilves on yksinkertaisesti niin huono ettei JYP voi voittaa vain kahdella maalilla tai saatika hävitä.
"jaaaaa kärppä on kärppä"

#5 Niksu940

    Tuttunaama

  • Jäsen
  • PipPipPipPipPipPip
  • 467 Viestit:
29
  • Erikoisalaa:SM-Liiga, NHL, Lentopallon MestaruusLiiga

Kirjoitettu 17.02.2012 - 12:53 AM

SM-Liiga

Tappara - Pelicans(-1) 2/2.50 Veikkaus

Tappara pelasi heikon paluu ottelun tauon jälkeen häviten Lukolle kotonaan lukemin 1-6. Peli oli taputeltu käytännössä jo ekan erän jälkeen jossa Tamperelaiset olivat tappiolla jo 0-4. Tapparalla ja Ilveksellä, molemmilla menee nyt ihan yhtä synkästi. Tapparan pelistä puuttuu vauhti, eikä viimeistelijöitäkään oikein tahdo löytyä. Maalivahtipeli on ajoittain toiminut mutta sekään ei tasaisesti.

Pelicans on voittanut joukkueiden kauden kaksi aikaisempaa kohtaamista, kotona 4-0 ja vieraissa 2-3. Pelicans palaa vasta nyt maajoukkuetuolta ja se on varmasti piristänyt jo valmiiksi pirteää joukkuetta ja loukkaantumisista on tietyllä tapaa selvitty. Etenkin peliä on pystytty viemään treeneissä eteenpäin mutta pelaamattomuus saattaa joukkuetta hieman vielä vaivata. Jokatapauksessa Pelicans on paria luokkaa Tapparaa vahvempi ja näin uskon Pelsujen voittavan Tampereella selvästi.
"jaaaaa kärppä on kärppä"

#6 Final Fantasy

    Tuttunaama

  • Jäsen
  • PipPipPipPipPipPip
  • 516 Viestit:
107
  • Erikoisalaa:Salibandy, NHL

Kirjoitettu 17.02.2012 - 08:52 AM

NHL

Winnipeg Jets - Boston Bruins -- 2 -- 2,10 -- NordicBet (TULOS: 4-2)


- Winnipegillä oli eilen vieraspeli Minnesotaa vastaan, joka venyi aina rl. kisaan asti. Sieltä tuliaisena lopulta 3-4 voitto
- Winnipeg hävisi viimeksi back-to-back pelin Pittsburghille 8-5
- Voitot tällä kaudella keskinäisissä Winnipeg 1 - Boston 2
- Boston loukkaantumiset: Savard,Horton,Peverley
- Winnipeg: Zach Bogosian
- Tulosveikkaus: 2-4


#7 Final Fantasy

    Tuttunaama

  • Jäsen
  • PipPipPipPipPipPip
  • 516 Viestit:
107
  • Erikoisalaa:Salibandy, NHL

Kirjoitettu 17.02.2012 - 09:01 AM

NHL

New Jersey Devils -- Anaheim Ducks -- alle 4,5 maalia varsinaisella peliajalla -- 2,25 -- Expekt (TULOS: 2-2, 3-2rl.)

- Tulosveikkaus: 2-2
- Ei suurempia loukkantumisia kummallakaan
- Viimeksi Devils oli 2-1 parempi (Honda Centerissä, Anaheim)
- Anaheim on puolustanut hyvin eikä sen otteluissa hirveästi maaleja nähdä
- Arvioisin Underin toteutuvan kerran kahdesta, joten 2,25 on pelattavan arvoinen kerroin


#8 Final Fantasy

    Tuttunaama

  • Jäsen
  • PipPipPipPipPipPip
  • 516 Viestit:
107
  • Erikoisalaa:Salibandy, NHL

Kirjoitettu 17.02.2012 - 09:21 AM

Singapore: S-League

klo.13:45
Young Lions - Hougang United -- alle 2,5 maalia -- 2,29 -- Betsafe (TULOS: 0-3)

- Lions menetti kauden päätteeksi muutamia avainpelaajiaan Malesian liigaan
- Viimeksi se hävisi 0-1 Woodlands Wellingtonille, jonka se edellisenä kautena voitti kotonaan 5-1...
- Singaporen liigassa pelaillaan vasta ensimmäisiä kierroksia, joten varmasti näin alkukaudesta voidaan odotelle vähämaalisia pelejä
- Tällä hetkellä otteluita on pelattu siellä 16, joista kaksi on päättynyt yli 2,5 maalin tulokseen
- 2,29 on liian korkea kerroin, joka kannattaa mielestäni pelata pois
- Tulosveikkaus: 0-1


#9 Konda

    Tutustunut

  • Jäsen
  • PipPipPipPip
  • 91 Viestit:
36
  • Erikoisalaa:Jääkiekko

Kirjoitettu 17.02.2012 - 10:01 AM

KHL: Neftekhimik Nizhnekamsks - OHK Dynamo Moscow 2 2.00 NordicBet


Vastakkain sarjan 3. (OHK Dynamo) ja sarjan 17. (Neftekhimik). Dynamolla 6 ottelun mittainen voittoputki ja viimeisestä 10:stä ottelusta voittoja tullut peräti 8 (+1 jatkoaika tappio). Neftekhimik:in viimeisestä 5:stä ottelusta tappioita on tullut 4, joten peli on ollut hieman kateissa. Neftekhimik on huomattavasti kovempi joukkue kotonaan, mutta tämä tuskin riittää tänään hurjassa pelivireessä olevan ja materiaaliltaan vahvemman OHK Dynamo Moscowin kaatamiseen.

Tulosarvio: 1,2-3,4


Toteutunut lopputulos: 1-3
Maaliskuu 2012: Vihjeet 33 (20-13) Palautus: 139%
Huhtikuu 2012: Vihjeet 25 (15-10) Palautus: 170%
Toukokuu 2012: Vihjeet 25 (18-7) Palautus: 161% (Päivitetty 21.5)

#10 Final Fantasy

    Tuttunaama

  • Jäsen
  • PipPipPipPipPipPip
  • 516 Viestit:
107
  • Erikoisalaa:Salibandy, NHL

Kirjoitettu 17.02.2012 - 10:43 AM

DIVARI

klo.19:00 Kerava Areena
Blackbirds - FoSu -- X -- 6,65 -- NordicBet (TULOS: 3-3, 4-3 OT)

- Blackbirds (7.) on voittanut 4 edellistä kotipeliään ja sen kotisaldo näyttää 7-0-3, 56-47 = +9. Viimeksi Kajaanin Papas sai nöyrtyä mustarastaiden edessä lukemin 8-6. Blackbirds tulee tähän otteluun vain ja ainoastaan 2 istettä mielessä, jotta putoamispeikko saadaan karistettua. Sillä on vain 4 pistettä eroa putoamiseen, kun 5 ottelua on heiltä pelaamatta. Edellinen kohtaaminen FoSun kotiluolassa päättyi Forssalaisille tylysti 13-6, joten senkin puolesta tähän otteluun jää näytetävää.

- FoSu on pelannut koko kauden vahvasti, vaikka välillä on pieniä ailahteluja tullut mm. SalBa ja Papas tappiot tai viimeisin 7-7 tasuri Woodcuttersia (13.) vastaan. Tällä hetkellä forssalaisten pisteet oikeuttavat 3.sijaan, jolla oltaisiin menossa kohti liigakarsintoja. FoSu on kuitenkin pelannut mm. Blue Foxia 2 peliä enemmän, joka hönkii vain pisteen päässä, joten karsintapaikka on kaikkea muuta kuin varma suuppareilla.

- Tähän otteluun molemmat lähtevät erittäin motivoituneena, joten tiukkaa vääntöä voisi odotella. FoSu:sta voidaan ja pitää tehdä suosikki otteluun lähdettäessä, mutta 6,65 kerroin tasapelistä houkuttelee sijoittamaan pikku betsin tasuriin. FoSu:n vierassaldo 5-1-5 ei häikäise ja kun keravalaiset ovat vielä kelpo lyönnissä niin kaikki on mahdollista. Tulosarvio: Blackbirds: 6,8 - FoSu 6,8


#11 uskokaa ny toQi

    Aktiivi

  • Jäsen
  • PipPipPipPipPip
  • 210 Viestit:
32
  • Erikoisalaa:SM-liiga, NHL

Kirjoitettu 17.02.2012 - 01:51 PM

Lukko-TPS 2 3,45 Betsafe
Lukko+1 - TPS 2 5,25 Bet 365


Näillä kertoimilla ainakin itse lähden pelaamaan vieras, enkä kotivoittoa. En saa millään Lukosta yli 50% suosikkia, vaan mielestäni lähtökohdat ovat tasaiset. Joukkueet kohtaavat jo kuudennen kerran tällä kaudella, Lukko voitti viimeisen 5-2, mutta sitä ennen TPS voitti 4 kertaa ja vieläpä kaikki varsinaisella peliajalla. Itse näen että TPS maalilla pelaa tänään parempi veskari kuin Lukolla, vastakkain ovat nimittäin Joni Ortio(tps) ja Mika Noronen(luk). Palloseuran 3 pelin voittoputki katkesi viime kierroksella Jypiä vastaan, mutta Lukko on tällä kaudella ollut turkulaisille paljon jyväskyläläisiä helpompi vastus. Lukko on voittanut viidestä edellisestä kaksi, kun taas TPS 3, kotona lukko on hävinnyt viimeiset 2 peliään, kun taas TPS on voittanut vieraisssa viimeiset 2 peliään. Materiaali menee mielestäni aika tasan ehkä jopa pieni etu Tepsillä uusien hankintojen: Mikusin ja Ortion ansiosta.

Joni Ortio pitää tasaisessa matsissa Lukko hyökkääjät kurissa ja pisteet lähtevät turkuun 1,2-3.
Sieltä ne rahat ovat tulleet, joten sinne niiden on myös mentävä. -->https://www.veikkaus.fi/fi/pitkaveto

#12 uskokaa ny toQi

    Aktiivi

  • Jäsen
  • PipPipPipPipPip
  • 210 Viestit:
32
  • Erikoisalaa:SM-liiga, NHL

Kirjoitettu 17.02.2012 - 02:04 PM

Tappara+1,5 - Pelicans 2 2,5 Expect
Tappara +2,5 - Pelicans 2 3,5 Sportingbet

Sarjan 2. viimeinen Tappara saa vieraakseen sarjan 2. majailevan Pelicansin. Lahtelaiset pelaavat vasta ensimmäisen pelinsä tauon jälkeen, kun taas tappara sai jo tiistaina Lukolta selkäsaunan kotihallissaan 1-6. Lahtelaiset ovat vireessä, materiaalissa, maalivahtipelaamisessa ja oikeastaan kaikilla osa-alueilla Tapparaa edellä. Lisäksi Pelicans on sarjan 2. paras vierasjoukkue, kun taas Tappara vasta 11. paras kotijoukkue. Joukkueet avat kohdanneet vain kahdesti tällä kaudella ja niistäkin viimeisin lokakuussa, Pelicans voitti tuolloin 2-3 ja aikaisemman se voitti kotonaan 4-0. Pelicansin hyökkäysinto on liikaa vaisulle Tapparalle joka hävinnee neljännen kerran peräkkäin kotonaan, nyt lukemat kirjataan 1-4.
Sieltä ne rahat ovat tulleet, joten sinne niiden on myös mentävä. -->https://www.veikkaus.fi/fi/pitkaveto

#13 vihjaaja walle

    Tutustunut

  • Jäsen
  • PipPipPipPip
  • 15 Viestit:
4

Kirjoitettu 17.02.2012 - 02:08 PM

Tappara - Pelicans yli 5.5 maalia 2.50 William Hill

Tappara lähtee otteluun 1-6 tappio niskassaan ,joka tuli viime kotipelistä lukkoa vastaan. Nyt vastassa on vielä parempi joukkue Pelicans ja uskon, että ei tule olemaan helppoa Tapparalla ja Juha Metsolalla ei tule olemaan hauskaa maalissa.
Pelicans voittanu kauden kaksi aikaisempaa kohtaamista 4-0 ja 2-3, mutta silloin tappara ollut paremmassa vireessä. pelicans ottaa voiton 2-5

- Pelicanssilla parempi materiaali
-Tapparan huono vire hävinnyt kolme kotipeliä putkeen
-Pelicans voittanut neljä vieraspeliä putkeen
- pelicanssilla pidempi lepoaika

#14 NikoH

    Old School

  • Pro vihjaaja
  • PipPipPipPipPipPipPipPipPip
  • 1644 Viestit:
113
  • Erikoisalaa:SM-liiga ja NHL + Jääkiekon MM-kisat

Kirjoitettu 17.02.2012 - 02:21 PM

Pelsuja jo näköjään vihjattukkin, mutta kai tämä vielä sekaan mahtuu :-)

Tappara - Pelicans 2 1,80 Veikkaus
Tappara +1 - Pelicans 2 2,50 Veikkaus

- Tappara taistelee kotonaan todella tärkeistä pisteistä tällä kertaa Pelicansia vastaan. Myös Pelicansia luulisi pisteet kiinnostavan, kun se on sarjaa johtavasta KalPasta neljä pistettä jäljessä pelin vähemmän pelanneena.

Tappara on sarjataulukossa 13., SaiPa on samoissa pisteissä ja HPK:n on kaksi pistettä edellä. Tappara on saalistanut kuudesta edellisestä ottelusta ainoastaan neljä pistettä, ja enemmän olisi tultava mikäli säälipleijjareista voidaan edes haaveilla. Ja edellisesta voitosta on jo jonkun verran aikaa, sillä se tuli sarjajumbo Ilvestä vastaan 26.1. Tapparan sairastuvalta ei kuulu juuri nyt hyviä uutisia. Sivussa on Vänttinen, Leimu, Kovanen, Räty sekä hyökkäyspelin sielu, Alexander Barkov. Ykköskentän vasemmassa laidassa on 20- vuotias Arttu Ilomäki, joka on pelannut vasta kaksi ottelua tehoin 0+0, +/- tilasto näyttää -2. Lisäksi maalissa aloittaa kakkosmaalivahti, Juha Metsola. Metsola on tosin pelannut ihan hyvin, ja viimeaikoina enemmän kuin Nieminen. Tapparan pelin on toimittava täydellisesti ja motivaation pitää olla korkeimmillaan, mikäli se meinaa kaataa kovan Pelicansin.

Pelicans puolestaan on sarjataulukossa sijalla kaksi. KalPaan on siis neljä pistettä, kuten jo aikaisemmin mainitsinkin. Pelicans on pelannut viimeaikoina ihan ok, edellisen ottelun se tosin hävisi TPS:lle ja lähtee nyt entistä nälkäisempänä Tampereelle. Pelicansissa uutena naamana kokoonpanossa on Ilkka Pikkarainen, joka pelaa kakkoskentän oikeassa laidassa Luttisen ja Hodgmanin vierellä. Maalissa aloittaa ykkösveskari, Niko Hovinen.

Materiaalietu on selvä Pelicansin hyväksi, ja Tapparalla on joitakin pahoja poissaoloja. Uskoisin, että Pelicansilta löytyy sen verran motivaatiota, että Tappara tänään kaatuu. Tulosveikkaus 1-4.
Kerran HPK,aina HPK! <3

#15 muiggu

    Tutustunut

  • Jäsen
  • PipPipPipPip
  • 44 Viestit:
17

Kirjoitettu 17.02.2012 - 05:22 PM

Lukko - TPS 1 1,80 (veikkaus)
Lukko - TPS+1 1 2.45 (veikkaus)


viime pelissä tapparan 1-6 lukemin nuijinut lukko saa vastaansa turunpalloseuran. Jos lukko pystyy lähellekkään samaan kuin tiistaina tapparaa vastaan jää pisteet raumalle. Molempien joukkueiden peli on ailahdellut paljon, ajoittain peli kulkee loistavasti mutta välillä taas on todella vaikeaa. Varsinkin tps:llä maalinteko on ollut erittäin vaikeaa. Viimeksi tps taisteli hyvin jypiä vastaan mutta jyp vei paremman viimeistelyn ansiosta. Maalivahdit on molemmilla kovaa luokkaa, jlten sillä puolella ei ole ongelmaa. Luulen että tps kompastuu taas tehottomuuteen ja kotijoukkue vie 4,5-1,2


Tappara - Pelicans 2 1.8 (veikkaus)
Tappara+1 - Pelicans 2 2.5 (veikkaus)



4 pistettä sarjakärki kalpaa perässä oleva pelicans saapuu tapparan vieraaksi. Pelicans pelaa ensimmäisen pelin tauon jälkeen ja on varmasti pirteänä mukana. Tappara taas otti tiistaina kuokkaansa oikein olan takaa ja nyt vastus on vielä pahempi. Pelicans on voittanut tapparan tällä kaudella jo kahdesti. Paljon on pitänyt tapparan pelin muuttua jos tänään mielii pisteille. Pelicans on tällä hetkellä tapparaa kaikessa parempi joten ei taida lukemat paljon poiketa tiistaisesta 1-5

#16 vihjaaja walle

    Tutustunut

  • Jäsen
  • PipPipPipPip
  • 15 Viestit:
4

Kirjoitettu 17.02.2012 - 06:44 PM

Carolina Hurricanes -San Jose Sharks 2 2.35 Unibet
Carolina Hurricanes +1.5- San Jose Sharks 2 3.35 Bet 24
Carolina Hurricanes +2.5 San Jose Sharks 2 5.30 Bet 24



Carolina taistelee kotonaan todella tärkeistä pisteistä pudotuspelejä ajatellen, mutta kyllä luulisi San Joseakin pisteet kiinnostavan jos meinaavat pitää jonkinlaisia haaveita yllä runkosarjan voitosta.
vaikka carolina on pelannut viime aikoina hyvin on se ollut suurimmaksi osaksi Cam Wardin ansiota. Tänään Carolinan maalilla kolmosmolari Justin Peters. Peli on Justinille ensimmäinen nhl:ssä. San Josella luultavasti Thomas Greiss maalissa, koska Niemi pelasi viime yönä ja ei ollut vakuuttava. San Josella ei ole pahoja poissaoloja. Carolinalta loukkaantui juuri Joukkueen toiseksi paras pistemies Tuomo ruutu. Carolinan kotisaldo 14 voittoa 29 pelistä. San Josen vierassaldo 13 voittoa 26 pelistä. näin ollen uskon, että San Jose ottaa tästä voiton lukemin 2-5

- San Josella parempi materiaali
-Carolinalla paljon poissaoloja

#17 Olv1

    Tutustunut

  • Jäsen
  • PipPipPipPip
  • 40 Viestit:
15
  • Erikoisalaa:Lätkä (NHL, KHL, Elitserien ja SM-liiga)

Kirjoitettu 17.02.2012 - 10:09 PM

Detroit Red Wings - Nashville Predators 3,20 (PAF)

Detroit teki viime pelissä uuden perättäisten kotivoittojen ennätyksen kaatamalla Dallas Starsin 3-1. Tänään on kuitenkin sellainen tilanne, että kotivoittoputki on vaarassa katketa. Nashville Predators ja Pekka Rinne tulevat tänään haastamaan loukkaantumisista kärsiviä Red Wingsejä. Nashville on pelannut viime aikoina varsin mallikaasti ja viimeisestä kymmenestä pelistä tilastot ovatkin 6-2-2. Detroit on toki pelannu myös mallikaasti, mutta tänään aloituskokoonpanossa on mm. Zetterbergin poissaoloa paikkaamaan AHL:Stä kutsuttu Tomas Tatar. Maalilla jatkaa kakkosmolari MacDonald, jota ei sinänsä voi hirveänä miinuksena pitää, koska hän on pelannut oikein mallikkaasti. Arvioin kuitenkin RInteen olevan selvästi vahvempi maalivahti ja kaikki puutteet huomioonottaen Nashvillellä on nyt hyvä paikka iskeä. Kyseessähän on myös divisioonan sisäinen matsi, mikä sytyttää varmasti molemmat joukkueet.

Tulosveikkaus: Rinne torjuu hyvin, mutta joutuu myöntymään kerran tai kahdesti. Nashville iskee 3-4 pörsää MacDonaldin taakse. 1,2 - 3,4

Vihjattuja kohteita 58kpl, joista oikein 29kpl ja väärin 29kpl palautusprosentin ollessa 123,2%





1 käyttäjä(ä) lukee tätä aihetta

0 jäsentä, 1 vierasta, 0 anonyymiä käyttäjää