Jump to content

Recommended Posts

Jääkiekko, MM-Kisat 

Latvia - Sveitsi 

Yli 5,5 maalia @2.95 Coolbet ja muut 

KLO: 21.15 

Melkoiset avauspelit molemmilla takanaan ja maaleja mätettiin. Latvia oli kaikinpuolin Itävaltaa parempi ja 5-2 tulos oli täysin oikeutettu. Useampikin maali olisi ollut Latvialle tarjolla, mutta näin tällä kertaa. Joukkue pelaa suhteellisen rennonoloisesti ja kuluneen kauden onnistujia on mukana tänä vuonna useampi. Nimenomaan hyökkäyspäässä. Toisinaan laiskuus omiin näkyy ja tämän illan vastustaja iskee niihin armotta. Latvia on hyvä ylivoimalla, enkä millään näe joukkueen jäävän maaleitta, altavastaajan roolista huolimatta. Nopeita kavereita, jotka iskee hyvin vastaan. 1-3 maalia on mielestäni realistinen arvio. Suurempi paino kuitenkin seuraavaan. 

Sveitsi ei oikeastaan muuta saanut irti tuosta avauspelistä, kuin hyvää ja iloista mieltä. Italia on kuitenkin liian heikko A-sarjaan. Sveitsi on tullut ryminällä ylös muutamassa vuodessa niin NHL:n osalta, kuin Euroopan sarjojenkin. Tämän kevään joukkue on nimekäs ja hyvin yhteen pelaava. Sveitsiä ei voida enää laskea ulos kun tosissaan pohditaan Top4 joukkueita. Etuna näissä Euroopassa käytävissä kisoissa on aina kaukalon koko, sekä se miten kyseisten maiden yksilöt nimenomaan siellä Euroopan sarjoissa on pärjänneet. Pieni ripaus taitoa rapakon takaa sekaan ja paketti valmis. Tämmöinen on Sveitsi. Tosin ei ihan pieni ripaus ole mukana tuota osaamista änäristä, mutta hyvin näyttää olevan muistissa tilan käyttö isommassakin askissa. Sveitsi takoi jäätävän määrän kuteja Italiaa vastaan ja varmasti tuo 60min sai ketjuille hyvää harjoitusta hyökkäyspään kiemuroihin, aloituksiin jne. 

Vaikka illan vastus on eri kaliiperia kuin Italia, niin kuitenkin perusasioiden muodossa, Sveitsi on Latviaa edellä. Baltian pelaajat sortuu turhan usein huonoon rytmitykseen, joka johtaa lähes aina jäähylle. Turha mailahäirintä on vuosien varrella vähentynyt, mutta etenkin fyysisen pelaamisen ollessa korkealla tasolla, tämä ilmiö nostaa päätään. 

Taitoa löytyy runsaasti maalintekoon molemmilta. Avauspelien perusteella puolustaminen on melkolailla kysymysmerkki. Hämmennystä aiheuttanee molemmille. Enemmän valmista hyökkäystä tässä pitäisi näkemän, joten otetaan tämän vuoksi yli 5,5 maalia peleihin. 

Tulosveikkaus: 2-5

Kohde menee oikein kun ottelussa tehdään yli 5,5 maalia 

VÄÄRIN 

  • Tykkäys 1
Link to post
Share on other sites

Jääkiekko, MM-Kisat 

Italia - Ruotsi 

Italia yli 0,5 maalia @2.00 Unibet 

KLO: 17.15 

Mitenhän tätä nyt voisi muuten perustella, kuin sillä, että joskus ne sen maalin tekee. Ihan pienenä toiveena myös, rakasta naapurimaatamme vastaan. Italia ei ole tehnyt viimeiseen 120min yhtään maalia. Turnausta valmistava Latvia-peli, sekä tuo Sveitsiä vastaan läpiluisteltu avausmatsi. Insam ja Kostner. Minuuttimäärä käytännössä rinnastettavissa tehotilastoon. Pakkasella ja pahasti. Tosiasiassa uskon, että Ruotsi voi tehdä tässä erittäin rumaa jälkeä. Toisaalta jos ottelu saadaan rumiin lukuihin suhteellisen ajoissa niin tämä antaisi sauman italian maaliin. Varmasti tässä Ruotsin yksilöt tulevat kokeilemaan kikkaa jos toistakin, eikä riskinottoa vältellä. Monien sattumien summa tässä täytyy sattua, jotta tuo maali saapasmaalle saadaan. Käsiä yhteen sille, että edes muutama mahdollisuus tulisi ylivoimalle tai maalissa Ruotsilla kävisi Tommy Salot. 

Kahden kerroin on kuitenkin pelattava siinä mielessä, kuinka kauan tässä italia on maaleitta painanut. Toivottavasti edes jotakin uutta, joukkue pyrkii kokeilemaan. Kiekkoon joukkue ei tule kuitenkaan liiaksi pääsemään joten todennäköisyyksien alkaessa kääntyä ylöspäin, mahtuu tämä silti peleihin. Vahinkoja sattuu Suomellekkin joskus. 

Kohde menee oikein kun Italia saa aikaiseksi YHDEN maalin ottelussa 

VÄÄRIN 

 

  • Tykkäys 1
Link to post
Share on other sites

Jääkiekko, MM-Kisat 

Tanska - Saksa 

Pisteentekijä: Frederik Storm @1.90 Unibet 

KLO: 17.15 

Melko korkea kerroin roikkuu ilmassa tällä hetkellä. Saksa ei missään nimessä ole niin kova mitä ennakkoon saattaa kuvitella. Tanska kärsi Ranskaa vastaan omasta tyhmyydestään ja toivottavasti tästä on opittu. Tasainen ottelu ennakkoon ja vauhdikas ennenkaikkea. Tanskan Storm. Ympärillään Eller sekä N.Jensen. Jääaikaa hyökkääjistä eniten. Viihtyy jäällä erikoistilanteissakin. Vaikea kuvitella että Tanska ei saisi yhtään ylivoimaa tässä pelissä tai ettei tuo kolmikko olisi maalia värkkäämässä ihan tasakentällisinkin. 

Tanska on viimevuodet ollut niskan päällä ja tämäkään vuosi ei ennakkoon poikkeusta tee. Onhan saksalla Söderholm käskyttämässä ja Draisaitl maailmanluokan tähti, mutta avauspelin voitto Briteistä VAIN 3-1, ei anna aihetta juhlaan. 

Itse uumoilen runsasmaalista ottelua, jossa jäähyjäkin jaetaan. Maailman kärkeä löytyy Tanskaltakin tänne osastolle, joten siellä seassa painava Storm saa ylikerrointa tähän nähden. Taatusti peleihin. Itselleni 5/5 kohde. 

Kohde menee oikein kun Storm kirjaa pisteen ottelussa 

VÄÄRIN 

  • Tykkäys 1
Link to post
Share on other sites

Jääkiekko, OHL - Finaalit 

Guelph Storm - Ottawa 67's 

Ottawa 67's @2.20 ComeOn!

KLO: 21.00 

Mahdollisesti viimeinen kerta betsata Ottawaa tälle kaudelle. Itse uskon, että sarja jatkuu tämän jälkeen. Edellisen ottelun viimeinen erä tarjosi lähes kolmeen otteluun sitä Ottawaa, mitä kauden aikana on nähty. Ehkä siellä pelaajistossa ja heidän pääkopissaan valkeni sellainen tosiasia, ettei vastuuta siirtämällä mestaruuksia voiteta. Todella ihmeellinen asia kun tosiaan kokonaisuutena kautta tarkastellaan. Storm selvisi kuitenkin tuon edellispelin paineen, mutta hiipiikö pelko samalla kauluksiin. 

Virasjoukkueelle mikään muu ei taas kelpaa kuin mestaruus ja allekirjoittanut ei pysty tätä kohdetta ohittamaan. Ottawa on ollut pankkina useamman kerran kuluneella kaudella, eikä näitä yli kahden suoria liiaksi ole ollut tarjolla. Pakko luottaa kovaan nousuun kovassa paikassa. Jostain syystä tuntuu siltä, että Ottawa vie tämän jopa useamman maalin turvin. Ratkaiseva tekijä on voitontahto. 

Painetaan tähän kohteeseen panostus 4/5 ja todetaan, että mahdollinen voitto isketään kokonaisuudessaan ratkaisevaan finaaliin. Ja sekin Ottawalle. Suuret on odotukset. Syteen tai saveen niin silti peleihin. MM-kisojen jälkeen tässä jäädään muutenkin lomille. 

Kohde menee oikein kun Ottawa 67's voittaa ottelun varsinaisella peliajalla 

Ja edelleen ontariohockeyleague.com tarjoaa suhteellisen kattavan tietopaketin sarjasta kiinnostuneille. Twitter hyvä lisä myös. Sarja on rapakon takana erittäin seurattu ja viimeisten vuosien aikana se on nostanut kiinnostusta myös Euroopassa. Nimenomaan vedonlyönnin osalta. 

VÄÄRIN

 

Link to post
Share on other sites

ATP Madrid Finaali Klo 19.30

Novak Djokovic - Stefanos Tsitsipas

Valinta: Djokovic voittaa erin 2-0 @2.20 Unibet

Madridin Masters turnauksen finaali, jossa kohtaavat maailmanlistan ykkönen ja tämän turnauksen kaksinkertainen mestari Serbian Novak Djokovic, joka saa vastaansa huikeaa nousua maailmanlistalla tekevän Kreikan Tsitsipasin. Tsitsipas on aloittanut kauden 2019 loistavasti, edeten heti kauden alussa Australian avoimissa välieriin tiputtamalla matkalla esimerkiksi Roger Federerin ja tuon jälkeen hän on juhlinut turnausvoittoja Estorilissa ja Marseillessa ATP 250 turnauksissa.  Tällä hetkellä Kreikkalainen on hurjassa kahdeksan ottelun voittoputkessa kaksinpelin puolella voittamalla viime viikolla Estorilissä ja täällä Mastersissa pelatessaan tiputti kovan Aleksander Zverevin puolivälierissä tiukassa kolmieräisessä ja teki eilen kovan yllätyksen tiputtamalla mestarisuosikki Nadalin. Tsitsipas kuitenkin todella kovassa ottelutahdissa tällä hetkellä, sillä hän osallistui täällä pelatessaan nelinpeliinkin etenemällä semifinaaleihin ja keskiviikosta perjantaihin hän pelasi kaksi ottelua joka päivä ja eilen pelasi illan viimeisessä ottelussa Nadalia vastaan ja tuon ottelun jälkeen alle 20 tunnin palautumisaika tähän finaaliin. Novak puolestaan pelannut todella paljon vähemmän otteluita, sillä hänelle tämä oli ensimmäinen turnaus Monte Carlon mastersin pettymyksen jälkeen ja hän sai tähän turnaukseen reilun kolmen viikon valmistautumistauon. Alkukierroksilla hän eteni helposti semifinaaleihin tiputtamalla Fritzin ja Chardyn, jotka ovat todella heikkoja massapelaajia. Puolivälieristä hän sai vapaataivaleen, kun Cilic joutui vetäytymään ennen otteluaan ja välierissä hän voitti erittäin vakuuttavasti suorissa erissä kauden tähän astisen parhaan massapelaajan Dominic Thiemin. Djokovicilla siis selvästi helpompi urakka tähän asti ja selvä lepoetu vastustajaan nähden tässä ottelussa. Tsitsipas pelannut todella hyvin, mutta eilen esimerkiksi menetti oman syöttönsä viisi kertaa ottelussa ja tänään murtoja on vaikeampi ottaa, koska Novak omaa paremman syötön kuin Nadal ja hienosta voitostaan huolimatta Nadal ei ole ollut täydessä terässään, sillä tämä on ensimmäinen kerta Rafalle, kun hän on ilman turnausvoittoja tässä vaiheessa kautta sitten vuoden 2004. Djokovic tietää miten ATP 1000 turnauksia voitetaan, kun taas Tsitsipasilla tämä on vasta toinen kerta kaksinpelin Mastersin loppuottelussa ja viime kaudella Toronton finaalissa hän hävisi suoraan kahdessa erässä Nadalia vastaan. Djokovic erittäin inhottava matchuppi Stefanoksen pelityylille ja en mitenkään usko että Kreikkalainen jaksaa enää yhdeksättä otteluaan alle kuuteen päivään täydessä iskussa, joten Novakin voitto lähtee lapulle suorissa erissä tällä kertoimella! 

  • Kiitos 1
Link to post
Share on other sites

Tee tili osallistuaksesi keskusteluun

Sinun täytyy olla jäsen jos haluat kommentoida

Tee tili

Rekisteröi uusi tili. Se on helppoa!

Tee tili

Kirjaudu

Onko sinulla jo tili? Kirjaudu tästä.

Kirjaudu nyt
  • Uusimmat viestit

    • Pöytätennis, Setka Cup Derevianko - Nazarov Nazarov Voittaa 1. Erän 3-4 pisteen marginaalilla Vedonlyöntitoimisto: Bet365 Kerroin: 5.50 Alkamisaika: 22:20 - Setka Cupin puolella kohtaavat Derevianko sekä Nazarov. Kertoimet on asetettu tähän otteluun tasabookiksi 1.83 - 1.83 mutta näkisin Nazarovin pienoisena suosikkina tähän otteluun tultaessa. Tasaista vääntöä odotan tästä ottelusta ja molempien vähintään erän tässä voittavan, erät tulevat todennäköisesti myös olemaan todella tasaisia ja venymään pitkälle. Nazarovin avauserässä ottavan kuskin paikan ja hyvän erävoiton ottelun voittoa ajatellen, Derevianko tulee kuitenkin erässä pysymään mukana ja Nazarov tulee erän vasta ratkaisemaan ratkaisupalloilla ja voittamaan erän lopulta 7-11/8-11 luvuin kuten ollut Nazarovilla usein tapana.
    • Jääkiekko Mestis Klo 18.30   IPK -  Ketterä    Valinta:  Ketterä ML Kerroin:  2.00 ( paf)   Game 5.  IPK johtaa sarjaa voitoin 3-1 Kemmun sarja vihjaus:   3/4    IPK oli aika kova viime pelissä ja nyt kotonaan mahku ottaa pytty itselleen. -Mestis Mestari voittanut yksittäisen G5 pelin Neljä vuotta putkeen. - Ketterä hävinnyt tällä kaudella aikasemmin neljä kertaa kaksi ottelua putkeen..  3/4 kerrasta katkaisseet kolmannessa tappiokierteen   Yhteenveto IPK on ylivoimalla erittäin vaarallinen.  Kotietu.  finaalin G5 peli on vahvasti ollut mestarin peli viime vuosina. Myös viimeisessä parissa ottelussa on Ketterä pelaaja lentänyt päähän kohdistuneesta taklauksesta jäähylle viideksi minuutiksi.  Onko henkinen niskalenkki jo otettu.  Itse kuitenkin haistelisin, että kotijoukkuetta vähä jänskättää. Kotiyleisö odottaa tänään paljon. Mielestäni Ketterä omaa mahkut siirtää juhlat. Vieraissa on helpompi pelaa ja tavallaa ei oo hävittävää. Itse rohkesdti hyppään vieraiden kelkkaan   Kunhan Ketterä voittaa vaikka jatkoilla, niin tää osuu 
    • ATP Bukarest (massa ) / Tennis Hugo Gaston - Arthur Rinderknech Hugo Gaston @ 2.18 Unibet Alkaa 15:10 Vastakkain turnauksen avauksessaan maailmanlistan sijat 96. ja 79. .  Gaston lähtee otteluun kerroinasettelun valossa  selkeänä altavastajaana siitäkin huolimatta että voitti miesten molemat aiemmat keskinäiset kohtaamiset (2021, 2023) jotka pelattiin kaiken lisäksi nopealla alustalla jolla Rinderknech on lähtökohtaisesti parempi peluri. Kumpikaan mies ei vaikuta olevan tällä hetkellä erityisen hyvässä iskussa mutta Gaston on selkeästi Rinderknechiä parempi massalla . Unibetillä tarjolla markkinatoppi. 1-2 (7-6, 4-6, 5-7)
    • Tilanne 14.4 vihjeiden jälkeen:       Vihjemäärä Oikein Void Väärin Palautus-% netto   1.   Blokki 15 8 1 6 136,46 % 45,93 € ▼ 2. ▲ Nagamori30 6 4 0 2 118,52 % 12,50 € ▲ 3.   Kemmu 17 9 0 8 105,74 % 9,77 € ▼ 4. ▼ Moisku 13 7 0 6 106,41 % 8,43 € ▼ 5.   Oksanen94 14 2 0 12 88,58 % -5,16 €   6. ▲ Pasanen67 12 6 0 6 90,99 % -11,88 € ▼ 7. ▲ JapBet 15 3 0 12 76,25 % -18,69 € ▲ 8. ▼ Henksteri 14 6 2 6 88,37 % -19,31 € ▼ 9. ▼ vormulafani 5 1 0 4 41,93 % -27,70 € ▼ 10. ▲ vptonnikeiju 25 7 0 18 75,10 % -46,43 € ▼ 11. ▼ VLA 25 5 0 20 67,23 % -48,74 € ▼ Yhteensä 161 vihjettä (58 - 3 - 100)  netto -101,28 € ▼ palautus 92,21 % ▼
    • Pöytätennis, Setka Cup Strutinskiy - Haysenyuk 1. Erä Yli 18.5 Pistettä Vedonlyöntitoimisto: Bet365 Kerroin: 1.83 Alkamisaika: 20:35 - Setka Cupin puolella kohtaavat Strutinskiy sekä Haysenyuk. Kertoimet on asetettu tähän otteluun varsin tasaisesti 2.20 - 1.61 ja hyvin tasaista ottelua tästä odotan kyllä tulevan. Molemmilla pelaajilla on toisiinsa nähden vahvuuksia ja uskon niitä pystyttävän myös hyödyntämään, pitkiä ja tasaisia eriä tässä odotan nähtävän ja etenkin avauserän venyvän pitkälle joka on ollut molemmilla pelaajilla viime otteluissa tapana.
×
×
  • Create New...