Jump to content

Recommended Posts

KHL

Jokerit - Avangard Omsk

Avangard Omsk/ 2.70 UniBet

Klo 18:30

 

Vihdoin koittanut se päivä kun Jokeritkin aloittaa kauden ja samalla kotiavaus tosiaan kun vastaan asettuu Omsk.

Jokereiden harjoituskausi oli ihan hyvä ja voittoja tuli, mutta tosiasia on että ne tuli heikommilta joukkueilta (Severstal, Sibir jne.). Jokereilla on taas tälle kaudelle kyllä kilpailukykyinen joukkue kun vaan viisikko peli saadaan toimimaan molempiin suuntiin ja kunhan maalivahtipeli onnistuisi myös uuden hankinnan myötä.

Omskille tämä ottelu on jo toinen kun se pelasi sunnuntaina kohelon ainoassa avauspäivän pelissä TsSKA vastaan. Omsk voitti tuon viime vuoden finaalisarjankin vastustajan 1-3 lukemin ja vaikka TsSKA ei tällä kaudella niin konemainen olekaan ainakaan vielä niin on se silti saavutus joka kantaa myös itseluottamusta joukkueeseen kun se luistelee Hartwallin jäälle.

Joukkueiden edelliset kohtaamiset ovat olleet tasaisia niinkuin suurin osa koko KHL historian aikana, mutta se syy miksi vieraiden kelkkaan tässä lähdetään on se että; Jokereilla liian suuri lataus jälleen tähän kotiavaukseen sekä että vierailla ei ole enää sitä ns ”ensimmäisen pelin jännitystä”. Omsk voi jopa aloittaa pelin yllättävän pirteästi ja yrittäisi iskeä juuri tähän Jokereiden pelaamattomuuteen vielä. 

Tasainen vääntö varmasti luvassa (tasapeliuhka), jossa erikoistilanteet nousee rooliin heti ja jos Omsk pystyy pelaa yhtä vähillä jäähyillä kuin avausottelun (1x2min) niin se on omasta mielestäni kyllä lähellä kauden toista voittoaan.

  • Tykkäys 5
  • Kiitos 1
Link to post
Share on other sites

KHL

Jokerit - Avangard Omsk

Avangard Omsk -1ah  @ 3.45 unibet

Klo 18:30

Jokereiden joukkueessa on paljon samaa kuin viime vuonna, kokemusta ja tuttuja pelaajia löytyy yllin kyllin mutta myös uutta verta on saatu mukaan. Miinuksena voidaan pitää sitä, että Lauri Marjamäki jatkaa peräsimessä ja pelityylin tuskin on suurta muutosta tullut viime kauteen verrattuna. Jokereilla on myös porukkaa sairastuvalla ja illan ottelusta sivussa on varmuudella Veli-Matti Savinainen. Muita mahdollisia poissaolijoita ovat Peter Regin, Brian Oneil, Viktor Lööv, Mika Niemi. Maalilla aloittanee tänään NHL konkari Antti Niemi mutta ikääntyneen huippuveskarin torjuntavire on suuri kysymysmerkki. 

Omsk puolestaan aloitti kautensa vakuuttavalla 1-3 voitolla hallitsevasta mestarista CSKA:sta joten henkisesti sillä on helppo lähteä tähän peliin kun on jo voittotili avattu ja vieläpä ehkä kovimmasta mahdollisesta vastustajasta.  Omskin joukkue on myös selvästi nimekkäämpi mitä Jokereiden ja seuraamisen arvoisia pelaajia ovat Sven Andrighetto, Sergei Shirokov, Nikita Scherbak, Andrei Stas, Kirill Semyonov ja Cody Franson. 

Olen vahvasti sitä mieltä että Jokerit ovat Omskin kanssa aseettomia tänään, Omsk on selvästi nimeekkäämpi ja taitavampi joukkue mutta uskoisin myös että se pelaa joukkueena paremmin yhteen mitä Jokerit.

Jokereissa on liikaa kysymysmerkkejä joten vedot lähtee täältä vieraille.

Kohde menee oikein kunhan Omsk voittaa vähintään kahdella maalilla, yhden maalin voitto on VOID.

 

 

 

 

  • Tykkäys 3
  • Kiitos 1
Link to post
Share on other sites

National League Englanti / Jalkapallo

Woking - Torquay

Woking @ 2.50 bet365

Alkaa 21:45

Woking on ehkäpä hieman yllättäen kahdeksan pelatun kierroksen jälkeen sarjan kärjessä. Joukkue on voittanut otteluistaan seitsemän häviten ainoastaan yhden kamppailun. Tappio (0-1) tuli Aldershotia  vastaan kauden toisessa matsissa. Joukkueella on ollut tähän asti yksi sarjan tiukimmista puolustuslinjoista sillä omissa on soinut vasta kuusi kertaa. Sarjataulukon keskikastissa majailevan Torquayn oma maaliverkko on heilunut tähänastisissa matseissa 14 kertaa. Joukkue hävisi viime lauantaina kotonaan Hartlepoolille maalein 1-2. Torquaylla ei tulee tänään olemaan sen helpompaa isossa liekissä olevan kotijoukkueen voittaessa ottelun maalein 3-1.

  • Tykkäys 5
Link to post
Share on other sites

Jääkiekko, KHL 

Kunlun - UFA 

YV-Maalit yli 1,5 @2.30 / tekee vähintään 2 pistettä: Linus Omark @3.00 Nordicbet 

KLO: 14.00 

Kunlun näyttää mielestäni siltä että useampi kausi ollaan tekohengitetty tätä sekametelisoppaa. Osittain "pumpuliukoilla" täytetty kokoonpano. Mukaan mahtuu pelimiehiä myös, mutta on Kunlun silti kaikin puolin sekava tapaus. Joukkue pelasi käytännössä vain kolme mainitsemisen arvoista harjoitusmatsia tyydyttävin tuloksin. Missään tapauksessa ei ole valmis kauteen, eikä kokoonpanoja olla saatu toimimaan. Tämänkin ottelun rosteria voi vain arvailla. Mene ja tiedä. Kunlun todella selkeä altavastaaja itselleni. Nämä aikaerot kenties ainoa plussa heille. 

Manninen - Hartikainen - Omark. 10 harjoituspeliä ja hyvin viimeistelty harjoittelu. Kauden avaus ja UFA on valmis. Tekemistä riittää tällä hetkellä ainoastaan puolustuksessa, sillä hyökkäys ja MV-peli on vertaansa vailla. Yllämainittu kolmikko on parhaimmillaan kun pitkiä tai nopeita hyökkäyksiä haetaan. Tässä on kaikki kohdallaan roolituksen suhteen. Vanha maestro Omark ei ole näyttänyt hyytymisen merkkejä ja viimeiseen treenipeliin herra teki tehot 2+1. Koko harjoituskausi oli kiitettävä muutenkin ja päivän vastustaja on ollut miehelle lähes pisteautomaatti. Eilen nähtiin tämä alkukauden mukavuus ylivoimamaaleissa ja samaa haetaan nytkin. Perustan kohteet puhtaasti siihen olettamaan, että UFA naulaa 2-3 yv-maalia. Joukkue kun pysyy kiekossa niin Kunlunin kanukit turhautuu. Metsola turhauttaa lisää, sillä harvoin herra montaa maalia päästää. Ylivoima Kunlunin mahdollisuus itseasiassa. Läheltä ylös on ainoa tapa ohittaa Metsola ilman maskia. Tämän vaahteramaan miehet osaa. 

Kunlun enemmän kysymyksiä täynnä ja UFA vaikuttaa todella valmiilta. Omar johdattaa UFAn voittoon ja ottelussa nähdään maaleja ylivoimilla. 

Kohteet menee oikein kun ottelussa tehdään yli 1,5 YV-maalia / Linus Omark kirjaa vähintään 2 pistettä  (sis ja) 

OIKEIN / VÄÄRIN 

 

Edited by poronvoima
Omarkilla ei paikoista jääny kiinni kyllä..
  • Tykkäys 6
Link to post
Share on other sites

Jääkiekko, KHL 

Sibir - Amur 

YV-maalit yli 1,5 @2.55 Nordicbet 

KLO: 15.30 

Jostain syystä todella korkea kerroin tässä pelissä näille ylivoimahäkeille. Selittynee itselleni viimeisten harkkapelien vuoksi. Huomioitavaa kuitenkin on jo kotijoukkueessa. Viikko on ollut aikaa viilata tuota powerplayta kuntoon, eikä suuri yleisö vielä tiedä miten se toimii. Ei sillä, en tiedä itsekään, mutta hyvin varmasti siinä on tulivoimaa ja useampi pelaaja halukas ratkomaan. Suomalaisilta pelaajilta on lupa odottaa tulosta jo tänään. Sibirin paketti on mielestäni kohtalainen ja joukkue häviää mielestäni muille puhtaasti puolustamisessa. 

Amurilta on turha odottaa mitään muuta kuin täysin toisistaan poikkeavia otteita. Joukkueessa on muutamia poissaoloja jo nyt, eikä harjoituskausi ainakaan sivustaseuranneelle mitään hienouksia tarjonnut. Zohorna - Zohorna on avain kaikkeen, mutta kuinka paljon Amur pääsee kiekkoon, ratkaisee kaiken. Joukkue elää ylivoimasta, ei ehkä vielä tässä vaiheessa, mutta myöhemmin kaudella varmasti. Käsiä on sille osastolle hyvin ja uskallan väittää että yksi maali onnistuu tänään Amurilla värkätä yyveellä. 

Maalirikkaalle ottelulle tämä haisee itselleni. Oma olettamus on sekavaa pelaamista, jossa erikoistilanteet rauhoittaa molempia. Turha lataus näkynee normaalia enemmän. Alkukauden vuoksi kerroin turhan korkea. 5/5 /Enter / Eetteri. 

Kohde menee oikein kun ottelussa tehdään yli 1,5 YV-Maalia 

VÄÄRIN 

Edited by poronvoima
1 vain...
  • Tykkäys 3
Link to post
Share on other sites

Jääkiekko, KHL 

TsSKA Moskova - Kazan 

Yli 4,5 maalia @1.81 Nordicbet  (sis ja +vl)

KLO: 19.30 

Tässä on edessä erittäin mielenkiintoinen kamppailu. Itseäni lähinnä kiinnostaa Tseskan reagointi tuon avaustappion tiimoilta. Pyritäänkö vihdoin rohkeammin ylöspäin vain vetäydytäänkö entisestään syvemmälle viisikkopuolustukseen. Jälkimmäinen on mielestäni erittäin huono ratkaisu jos illan vastustajaa ajattelee. Uskon, että osa pelaajista ottaa roolia ja vastuuta vastoin pelikirjaa ja Tseska saa vähintään 2 maalia tehtyä. Kokoonpanon mikä käytettävissä on, tulisi pystyä tekemään parempaa tulosta hyökkäyspäässä. 

Kazan hamuaa takaisin mrstsriehdokkaaksi. Joukkuetta on mielestäni vahvistettu hyökkäyksen tiimoilta ja havaittavissa on myös järkeä. Useampi tullut on aktiivinen myös omaan päähän ja tämä voi kauden aikana näkyä isostikin plussana. Edellyttää tietenkin kuria, jota viimekaudella oli liian vähän. Joukkue on varmasti vaikea tänään tseskalle ja erittäin paljon riippuu tämän ottelun kulku kotijoukkueen tyylistä. 2 maalia Kazanille pelissä kuin pelissä pitää olla peruskauraa tänä kautena. 

Erilainen tseska mitä luultavimmin nähdään ja latautunut Kazan. 2-2 ottelu on jotenkin turhan kliseinen, mutta kun se siltä vaikuttaa niin tämä kohde kertoimen puolesta maistuu hyvältä. Tässäkin tapauksessa ylivoimat roolissa. Uskon kuitenkin tuon linen menevän rikki jo varsinaisella peliajalla. 

Kohde menee oikein kun ottelussa nähdään yli 4,5 maalia 

OIKEIN 

  • Tykkäys 3
Link to post
Share on other sites

Jääkiekko, KHL 

Jokerit - Omsk 

Pisteentekijä: Henrik Haapala @2.00 Nordicbet 

KLO: 18.30 

Melkoinen pörinä Jokereiden ympärillä kun tämä ottelu lähestyy. Joukkueella on huolia kokoonpanossa sillä useampi herra on loukkaantunut. Tämä tarkoittaa käytännössä hyökkääjien ja varsinkin kohteessa kyseessä olevan Haapalan kohdalla enemmän jääaikaa. Mies on ollut ylivoimissa mukana enkä näe syytä miksi ei olisi tänäänkin paikan tullen. Ylempänä mainittiin Omskin kurinalaisuus ja jäähyttömyys mainittiin tuolla ylempänä vihjeissä, mutta pitää muistaa, että Jokerit hyökkää enemmän rohkeammin kuin Tseska. Varmasti tulee luomaan paikkoja myös Omskille tämä tyyli, mutta esimerkiksi tuo harjoituskauden kohtaaminen voidaan palauttaa mieliin. Vastaavaa luvassa tänäänkin. Haapala sai tuosta pelistä vyölleen 0+1. 

Jokerit syttyy kotiavaukseen ja Mörkö piiskaa porukan draiviin. Haapala on tänään mukana jossakin Jokereiden maaleissa. Peliaika siis vielä tässä vaiheessa normaalia suurempi. Näin näkisin tämän asian. Todella korkea kerroin mielestäni sillä Jokerit on kotihallissa Jokerit! 

Kohde menee oikein kun Henrik Haapala saalistaa pisteen ottelussa  (sis ja)

VÄÄRIN 

Edited by poronvoima
Jokerit on jälleen kerran paskaa..
  • Tykkäys 3
Link to post
Share on other sites

KHL

Jokerit - Avangard Omsk

valinta, molemmat joukkueet tekevät vähintään 2 maalia - varsinainen peliaika. kertoimella 1.81 Unibet.

alkamisaika: 18.30

Niin se pikku hiljaa käynnistyy suuretkin jääkiekkosarjat ja tänään on Jokerien vuoro avata kausi, jo kautensa avanutta Omskia vastaan.

Jokerit lähtee tutussa kommenossa kauteen, kun Marjamäki jatkaa päävalmentajana ja viime kaudella Jokerit lukeutui koko sarjan toiseksi eniten maaleja tekeväksi joukkueeksi ja se teki peräti koko sarjan eniten maaleja kotona! Mutta toisaalta sen puolustus ja maalivahtipeli ei ollut muiden runkosarjan kärkijoukkueiden tasolla ja se päästi mm. kaksi kertaa enemmän maaleja kuin TsSKA Moskova ja SKA Pietari.

Paljonhan puhuttiin siitä, että maalivahti Zapolski ei ollut riittävän hyvä ja täksi kaudeksi mies saikin väistyä, kun NHL:stä Jokerien vahvuuteen tuli maalivahti Antti Niemi ja saa nähdä, onko tuosta viime vuosien NHL kiertolaisesta sateentekijää Jokereille?

Vaikka Niemi on varmasti hyvä maalivahti, tuollaiset maali määrät, tehdyt ja päästetyt, kertovat myös pelitavasta ja en jaksa uskoa, että Jokerien päästetyt tulee ainakaan Niemen johdosta tippumaan tramaattisesti.

 

Avangard Omsk aloitti oman kautensa siis TsSKA Moskovaa vastaan, kun viime kauden finaali vastustajat kohtasivat kauden avausottelussa ja se oli tuossa pelissä 3-1 luvuin parempi.

Avangard Omskhan tulee itäisestä kofressista ja Omsk on Siperian kupeesta ja normaalisti tässä olisi kauden aikana matkarasitusta sun muuta mahdollista vaikuttavaa tekijää, mutta tällä kertaa tuollaisia ei ole.

Jos tässä jotain kotiedun lisäksi Jokereille pitäisi laskea plussaa, nii sen kauteen valmistautuminen on ollut selvästi vastustaajaa pidempi ja ehkä tuolla puolella voi pienen edun laskea Jokereille? Toki oli osalla maajoukkue velvoitteita.

 

No, kautensa aloittava Jokerit löytää varmasti ensimmäiseen kotipeliin ilman sen suurempaa herättelyä, kun vastaan tulee jo kautensa korkannut joukkue ja vahvana kotijoukkueena uskoisin Jokerien tässä tekevän kahdesta kolmeen maalia, mutta myös Omskin kykenevän samaan ja tulosveikkaus tosiaan voisi olla tähän 3,2-3,2

 

Pelionnea.

  • Tykkäys 2
Link to post
Share on other sites

KHL:Jääkiekko klo.18:30

Jokerit  Jokerit - Avangard Omsk  Avangard Omsk

Tekee pisteen Cody Franson @2.40 Nordicbet (sis.JA)

Tätä kohdetta on ruodittukin täällä mukavasti ja itse heitän omanlusikkani soppaan pojomuodossa.

Jokerit avaa kautensa kotonaan ja Omsk vastustajana on paha ja pahemmas sen tekee Jokereitten loukkaantumiset,kuten yllä niistä on mainittu.Omsk on siis avannutkautensa mukavalla voitolla TsSKA:sta.Omskin lento saattaa saada jatkoa tänään,sillä joukkue on ihan hyvä.Joukkueet otti jo mittaa tulevasta pelaamalla 23.8 harkkamatsin,jonka Jokerit voitti.Tuossa ottelussa kanukkipakki C.Frandon pääsi syötöille.TsSKA:ta vastaan Franson heitti 2 maalia,joten oiva alku Fransonilta.Franson oli viimekauden Omskin yksi parhaita syöttelijöitä ja loistavasti siis Franson pelasi TsSKA:ta vastaan,joka voisi myös poikia pisteitä tästäkinottelusta.

  • Tykkäys 5
  • Kiitos 1
Link to post
Share on other sites

Superpesis klo 17:00

Kouvola - Sotkamo

Pelivalinta: Yli 12,5 juoksua

Kerroin: 1,85 Nordicbet

Sarja on tilanteessa 2-1 Kouvolalle, mutta kaikki ottelut ovat olleet äärimmäisen tasaisia. Kouvola on ollut kolmostilanteissa edellä, mutta kotiuttaminen on ollut Sotkamoa heikompaa. 

Sotkamo on tasaisen hyvä joukkue, joka on täysin ykköskärjen varassa. Kärjen kentälle pääsy on tärkeää, jotta sisäpeli saadaan mahdollisimman hyvin rullaamaan. Kouvolalla on kuitenkin hyvä ulkokenttä vastassa, joten helppoa Sotkamon peli ei tule olemaan. Kotiuttajajokerit Korhonen ja Rönkkö eivät ole olleet parhaimmillaan tässä ottelusarjassa, joten heiltäkin tarvitaan enemmän onnistumisia. 

Kouvola on hyvä joukkue sekä ulko- että sisäpelissä. Sisäpelissä ykköskärki on todella laadukas ja lisäksi etenijäjokereita löytyy joukkueesta useita. Kotiutusjokereita ei ole, mutta useita hyviä numerolla lyöviä pelaajia kuitenkin on. 

Molemmat joukkueet saaneet paljon kolmostilanteita aikaiseksi, mutta kotiuttaminen on ollut toistaiseksi heikkoa. Tänään olosuhteet ovat hyvät runsasjuoksuiseen kamppailuun, mikäli kotiuttamisprosenttia saadaan hieman korkeammaksi. Kolmostilanteita tullaan varmasti näkemään paljon. 

OIKEIN 

  • Tykkäys 1
Link to post
Share on other sites

Tee tili osallistuaksesi keskusteluun

Sinun täytyy olla jäsen jos haluat kommentoida

Tee tili

Rekisteröi uusi tili. Se on helppoa!

Tee tili

Kirjaudu

Onko sinulla jo tili? Kirjaudu tästä.

Kirjaudu nyt
  • Uusimmat viestit

    • Jääkiekko  Mestis  KLO 17.00   Hermes  -  IPK    Valinta :  Hermes ML  Kerroin :  2,10 ( PAF )   Game 2.  Hermes johtaa sarjaa voitoin 0-1.   Hermes joukkueen playoff-peli  vihjeet 4/5.  Siinä on ollut kevään joukkue, jota ollaan pystytty arvioimaan kuinka käy.   Ja kauneinta melkein, että vieläkin Hermes aliarvioidaan kertoimissa.    Hermes haki 0-3 puhtaan vierasvoiton Iisalmesta.   Ottelussa ei vihelletty yhtään jäähyä,  mikäli lopun IPK tuthautuneisuutta ei lasketa.   Eli tuo sana turhautuminen.   IPK hakkasi päätään samaan seinään kuin narrit.   Kotiyleisön edessä Hermes on aina vaikea vastus.  Vieraat tulee päälle,  mutta pitää kestää ja iskeä napakasti vastaan,  jolloin jälleen ollaan tutun jutun ääressä.   On toi Kokkola vaikea vastus.   Toki pitää muistaa, että IPK on hakenut sieltä monta voittoa.   Kuitenkin nyt on paineita enemmän nappaa se.   Mikäli kotijoukkue kestää alussa, niin uskon, että se kääntyy kotijoukkueen eduksi.  Lähdetään rohkeasti koittamaan Hermes voittoa, sillä ovat jo todistaneet paikkansa vetokupongilla.    Kunhan Hermes voittaa vaikka sitten jatkoajalla,  niin tämä kohde menee oikein. 
    • Jääkiekko  Liiga  KLO 17.00   Ilves -  KalPa    Valinta :  X2 ( Tasapeli tai KalPa ) Kerroin :  1,85 ( PAF )    Game 5. KalPa johtaa sarjaa voitoin 1-3.   Tasainen sarja ollut.  Kolme jatkoaikaa.   Tänään voidaan hyvin nähdä lisää.  Ilves tulee lujaa päälle ja antaa kaikkensa.   Suomi Liiga/mestis yksikään sarja ei ole mennyt ensimmäisestä kerrasta poikki.   mikä ollut siis 3-1/3--0.  tulisiko tästä?   Itse kuitenkin toivon kuopioo enemmän,  joten X2 testiin,  sekä Ilves kotonaan ollut kauden aikana heikko,  joten en ylläty, jos putoisivat nyt kotiyleisön edessä.     Kunhan KalPa EI HÄVIÄ varsinaisella peliajalla,  niin tämä kohde menee oikein.  
    • Pöytätennis, Setka Cup Hainovskyi - Loboda Hainovskyi & Yli 76.5 Pistettä Vedonlyöntitoimisto: Bet365 Kerroin: 3.50 Alkamisaika: 20:55 - Setka Cupin puolella kohtaavat Hainovskyi sekä Loboda, kertoimet on asetettu tähän otteluun todella tasaisesti 1.80 - 1.90 Hainovskyi:n hyväksi ja näen tämän kaksikon myös todella tasaisena ja ratkaiseva 5. eräkään näiden pelaajien kohdatessa ei varmasti kaukana tule olemaan tälläkään kertaa. Hainovskyi on kuitenkin pelaajista pelannut huomattavasti paremmassa vireessä viime otteluissaan ja näen Hainovskyin tämän ottelun voittavan, mitään puistokävely voittoa tosin en tästä näe tulevan vaan pitkiä ja tasaisia eriä tässä tullaan näkemään ja pisteissä tullaan menemään yli, mahdollisesti ratkaiseva 5. eräkin pelataan jälleen näiden pelaajien kohdatessa toisensa.
    • Molemmat leaguet niin American kuin National saatiin pakettiin juuri ja juuri ennen kauden alkua ja sitten laitetaan seuranta virallisesti käyntiin vetojen osalta kun Opening Day on tänään. Kausi on todella pitkä ja otteluita paljon niin katsotaan mihin aika ja rahkeet riittävät. ⚾ 28.3 21:05 ⏰ Baltimore Orioles - Los Angeles Angels: Alle 7.5 Juoksua 2.07 Pinnacle  ⚾ 28.3 22:10 ⏰ Kansas City Royals - Minnesota Twins: Minnesota Twins 1.84 Pinnacle  ⚾ 28.3 22:10 ⏰ San Diego Padres - San Francisco Giants: Alle 7.5 Juoksua 1.85 Pinnacle  ⚾ 29.3 01:35 ⏰ Texas Rangers - Chicago Cubs: Chicago Cubs 2.06 Pinnacle
    • National League saatiin pakettiin ja tähän vielä sitten lyhyesti yhteenveto joukkueista ja kenen uskon pääsevän playoffeihin, runkosarjan 6 parasta joukkuetta mukaan taistelemaan World Seriesin voitosta. Playoffeihin: (Joukkueet eivät järjestyksessä) Atlanta Braves Philadelphia Phillies Chicago Cubs Los Angeles Dodgers Mahdollisesti Playoffeihin: (Joukkueet eivät järjestyksessä) New York Mets St. Louis Cardinals Cincinnati Reds Arizona Diamondbacks San Francisco Giants Ei Playoffeihin (Joukkueet eivät järjestyksessä) Miami Marlins Washington Nationals Milwaukee Brewers Pittsburgh Pirates San Diego Padres Colorado Rockies
×
×
  • Create New...