Jump to content

Liiga ja Mestis 13-14


Recommended Posts

SaiPa

saipa.gif

- Syksyn komeettajoukkue SaiPa kannattaa ottaa seurojen toimesta taas tosissaan ainakin syksyllä. Edellytykset edelliskauden kaltaiseen syyslentoon on olemassa tälläkin kaudella, mutta se lento ei riitä millään suoraan pudotuspelipaikkaan. Säälipleijjareihin SaiPalla on kuitenkin kaikki mahdollisuudet olemassa.
Maalivahdit: SaiPan maalivahtikaksikko kauteen lähdettäessä on Jussi Markkanen-Andreas Bernard. Sveitsissä kohtuu hyvin torjunut Markkanen on hyvä ykkösvahti, eikä homma häneen tule kaatumaan. Jukureissa viime kaudella torjunut Bernard rupeaa olemaan jo kokeneempi ja pystyy hyvin ottamaan kakkosvahdin tontin. Maalivahtikaksikosta kumpikaan ei ole huikaisevan hyvä kassari, mutta tandemi Markkanen-Bernard on tasaisen hyvä ja joukkue voi luottaa heihin, mikä on tärkeää SaiPalle. Arvosanaksi maalivahtiosastolle annan .
Puolustus: Puolustus on heikentynyt viime kaudesta. Lähtijöitä ovat Antti Bruun, Mikko Pukka, Jere Pulli ja eritoten sitä heikentää Brian Salcidon lähtö. Tilalle on hankittu Ryan Glenn ja Rony Ahonen, joista kumpikaan ei täytä muiden jättämiä saappaita. Tai Glenn on toki hieman parempi kuin esim. Bruun, muttei läheskään yhtä kova kuin Salcido. Sen monivuotinen luottopakki Per Savilahti-Nagander kuitenkin jatkaa vielä ensi kaudellakin SaiPassa. Puolustus on aika tasapaksua, mitään kovia pakkeja sieltä ei erotu. Naganderia ei ihan siihen sakkiin voi kutsua, vaikka lähellä se onkin. Arvosanaksi puolustukselle annan .
Hyökkäys: Hyökkäys on edelleen aika nuori ja taitoa ei ole tarpeeksi. Lähtijöitä viime kauden päätteeksi olivat Markus Poukkula, Roberts Jekimovs, Anssi Löfman, Brad Moran ja Juha Koivisto. Uusia miehiä ovat Patrick Davis ja Janne Tavi. Patrick Davis tuntuu ihan kelpo pelimieheltä SaiPaan ja Pitsiturnauksessa mies antoi ihan ok näyttöjä, ei ainakaan surffailumeiningillä mukana ollut. Voi olla kovakin pelimies ja sellaista SaiPa toden totta tarvitsee. Onhan siellä myös Giliati, Rissanen ja Mankinen. Mutta siitä huolimatta annan hyökkäykselle arvosanaksi 7+.

patrick-davis.jpg?w=420

CSKA:ssa 41 peliä viime kaudella tahkonnut Davis hakee uutta vauhtia uralleen SaiPasta.

Valmennus: Pekka Tirkkonen jatkaa joukkueen peräsimessä. Ei löydy hirveästi moitittavaa, muttei kehuttavaakaan. Arvosanaksi valmennukselle annan 7½.
Yhteenveto: SaiPan materiaali ei ole riittävän kova suoraan playoffs-paikkaan, mutta jos se pelaa aikalailla tasollaan, niin ei säälipleijjarit kovin kaukana ole. Elintärkeätä Sputnikeille olisi viime syksyn kaltainen startti liigakaudelle. Pientä plussaa toki SaiPalle siitä, että runko on säilynyt kohtuu hyvin ja mahdollisuudet senkin vuoksi hyvään syksyyn olisi tälläkin kertaa. Arvioin SaiPan sijoille 11-14.
Fanit: "Willimiehet". SaiPan kotiotteluita en ole käynyt paikanpäällä katsomassa, mutta tunnelma välittyi hyvin UrhoTV:nkin välityksellä. Myös videoiden perusteella äänekäs faniryhmä ja tifoja ym. järkätty ihan mukavasti. Arvosanaksi Willimiehille annan . Kotisivut: http://www.willimiehet.net/
SaiPan joukkue kaudelle 2013-2014:
Goalies
Jussi Markkanen
Andreas Bernard
Defensemen
Miika Huhtanen
Samuli Piipponen
Rony Ahonen
Kalle Maalahti
Simo-Pekka Riikola
Ryan Glenn
Simon Backman
Lauri Taipalus
Per Savilahti-Nagander
Forwards
Ville Koho
Ville Hämäläinen¨
Tomi Leivo
Jesse Mankinen
Toni Rehunen
Stefano Giliati
Roope Hämäläinen
Janne Tavi
Olavi Vauhkonen
Markku Flinck
Jaakko Rissanen
Ville Paalanen
Tommi Jokinen
Jesper Piitulainen
Onni Toivanen
Patrick Davis
Rasmus Hämäläinen
Joni Suutari
Head Coach
Pekka Tirkkonen
Assistant Coaches
Ari Santanen
Janne Valtonen

Kyllä tuo Glenni on kova äijä, ei se tietty Salcidoa iha kokonaa korvaa, mut Pukan ja Pullin korvaa ihan varmasti

Link to post
Share on other sites
  • Vastaukset 42
  • Created
  • Last Reply

Top Posters In This Topic

Top Posters In This Topic

Popular Posts

Pieni yhteenveto päivästä ja samalla koko kiekkokauden alusta; - Alkukauden vedot 5/18, Bluesin napsuminen tosin hieman pelastanut tilannetta. Silti ollaan tappiolla ennätyksellisen pahasti. Toki,

Nyt on kyllä pakko ihmetellä miten oot saanu Järvenpään Ilveksen ykkösmaalivahdiksi? Kysytään keneltä tahansa Ilveksen asioita seuraavalta niin Kolppanen lähtee kauteen ykkösenä.

Mitenkäs en olis saanu? Mikään Ilveksen fani en ole joten sisäpiiritietoja ei tiedossa ole, mutta kyllä luulisi, että Järvenpää ykkösenä lähtee. Okei, ei välttämättä noin selvänä kun sanoin mutta ykkösenä kuitenkin. Alkukauden otteet vaikuttavat varmasti tässä paljon, mutta olettaisin kyllä Järvenpään olevan lähtökohtaisesti ykkönen. Sinun kommentistasi saa sellaisen käsityksen, että Kolppanen olisi selvä ykkönen? En kyllä tajua, että millä perustein.

Ensinnäkin, Järvenpää on kokeneempi kassari ja nyt jos koska olisi paikka lyödä läpi. Uskon Kolppasella kestävän vielä pari kautta, ennen kuin on Liigan huippukassareita, jos hänestä on sellainen tullakseen. Toiseksi, tilastot ovat Järvenpään puolella, osittain toki Kolppasen nuoren iänkin vuoksi. Toissa kaudella Järvenpää pelasi 24 peliä ja päästi keskimäärin 2.30 maalia per ottelu, torjuntaprosentiksi muodostui 92.5%. Kolppanen ei vielä tuolloin pelannut edes Liigassa. Viime kaudella Järvenpään pelit jäivät 18, kun Antti Raanta oli maalinsuulla tulikuuma, kuten kaikki muistavat. Ei ollut Järvepäällä juuri sanansijaa kilpailussa Raantaa vastaan, ei olisi ollut Kolppasellakaan. Mutta, torjuntaprosentiksi muodostui kohtuullinen 92.2%.

Kolppanen puolestaan pelasi paskassa Ipassa 30 peliä, oli pakko, koska ei ollut parempaakaan kassaria tarjolla. En kuitenkaan väitä, että Kolppasta voisi syyttää, en missään nimessä. Torjuntaprosentiksi Kolppaselle jäi kuitenkin huono 90.1%. Kolppasen tasosta kertonee hieman sekin, että hän joutui pelaamaan viime kaudella Mestistä LeKin paidassa kymmenen pelin verran. Jos hän olisi selvä ykkönen, niin mitä hän teki vielä viime kaudella Mestiksessä ja toissa kaudella MHL:ssä ja Mestiksessä? On mielestäni järjetöntä olettaa, että Kolppanen olisi selvä ykkönen. Kyllä sen mielestäni pitäisi Järvenpään lähtökohtaisesti olla.

No, pianhan kausi alkaa ja nähdään, kumpi oli oikeassa :-)

E. Vielä täsmentäisin, että minun kaalini ei mahdu se ajatus, että Kolppanen olisi selvähkö ykkönen. Jos kerta sisäpiiritiedon mukaan kuitenkin on niin sillehän minä en voi mitään, mutta hieman kyllä ihmettelen.

Link to post
Share on other sites

Mitenkäs en olis saanu? Mikään Ilveksen fani en ole joten sisäpiiritietoja ei tiedossa ole, mutta kyllä luulisi, että Järvenpää ykkösenä lähtee. Okei, ei välttämättä noin selvänä kun sanoin mutta ykkösenä kuitenkin. Alkukauden otteet vaikuttavat varmasti tässä paljon, mutta olettaisin kyllä Järvenpään olevan lähtökohtaisesti ykkönen. Sinun kommentistasi saa sellaisen käsityksen, että Kolppanen olisi selvä ykkönen? En kyllä tajua, että millä perustein.

Ensinnäkin, Järvenpää on kokeneempi kassari ja nyt jos koska olisi paikka lyödä läpi. Uskon Kolppasella kestävän vielä pari kautta, ennen kuin on Liigan huippukassareita, jos hänestä on sellainen tullakseen. Toiseksi, tilastot ovat Järvenpään puolella, osittain toki Kolppasen nuoren iänkin vuoksi. Toissa kaudella Järvenpää pelasi 24 peliä ja päästi keskimäärin 2.30 maalia per ottelu, torjuntaprosentiksi muodostui 92.5%. Kolppanen ei vielä tuolloin pelannut edes Liigassa. Viime kaudella Järvenpään pelit jäivät 18, kun Antti Raanta oli maalinsuulla tulikuuma, kuten kaikki muistavat. Ei ollut Järvepäällä juuri sanansijaa kilpailussa Raantaa vastaan, ei olisi ollut Kolppasellakaan. Mutta, torjuntaprosentiksi muodostui kohtuullinen 92.2%.

Kolppanen puolestaan pelasi paskassa Ipassa 30 peliä, oli pakko, koska ei ollut parempaakaan kassaria tarjolla. En kuitenkaan väitä, että Kolppasta voisi syyttää, en missään nimessä. Torjuntaprosentiksi Kolppaselle jäi kuitenkin huono 90.1%. Kolppasen tasosta kertonee hieman sekin, että hän joutui pelaamaan viime kaudella Mestistä LeKin paidassa kymmenen pelin verran. Jos hän olisi selvä ykkönen, niin mitä hän teki vielä viime kaudella Mestiksessä ja toissa kaudella MHL:ssä ja Mestiksessä? On mielestäni järjetöntä olettaa, että Kolppanen olisi selvä ykkönen. Kyllä sen mielestäni pitäisi Järvenpään lähtökohtaisesti olla.

No, pianhan kausi alkaa ja nähdään, kumpi oli oikeassa :-)

E. Vielä täsmentäisin, että minun kaalini ei mahdu se ajatus, että Kolppanen olisi selvähkö ykkönen. Jos kerta sisäpiiritiedon mukaan kuitenkin on niin sillehän minä en voi mitään, mutta hieman kyllä ihmettelen.

Tekstissähän ei mainita missään vaiheessa, että Kolppanen lähtisi selvänä ykkösmaalivahtina kauteen, mutta ykkösenä tulee kauteen lähtemään. Kyllähän Järvenpää tulee siitä ykkösmaalivahdin paikasta taistelemaan, mutta jos mitään ihmeellistä ei tapahdu niin Kolppanen siellä maalilla saa enemmän peliaikaa.

Link to post
Share on other sites

Ei mainita, mutta hieman semmosen käsityksen sain. Saatan toki olla väärässäkin. Mutta, omissa papereissa Järvenpää kuitenkin edelleen lähtökohtaisesti ykkösenä, ei tosin kovin isoa notkahdusta ja Kolppasen onnistumista välttämättä tarvita, että osat vaihtuu. En osaa valmentajien suunnitelmia ennustaa joten ihan hyvin voin olla tässä väärässäkin, kuten sinäkin, mutta tää on mun mielipide.

Link to post
Share on other sites

Niin ja unohdin kommentoida tuohon viime kauden Mestis-komennukseen. Syyhän oli ainoastaan kaveri nimeltään A. Lindback, joka pelas Ilveksen maalinsuulla NHL:n työsulun johdosta. Tällöin ainoa oikea vaihtoehto sekä Ilveksen että Kolpin suhteen oli hakee peliaikaa ja -tuntumaa Lekin maalinsuulta. Toissa kauden pelipaikkoja on turha lähtee kommentoimaan, silloin Kolppanen oli aivan liian kokematon Liiga-joukkueseen.

Link to post
Share on other sites

Niin ja unohdin kommentoida tuohon viime kauden Mestis-komennukseen. Syyhän oli ainoastaan kaveri nimeltään A. Lindback, joka pelas Ilveksen maalinsuulla NHL:n työsulun johdosta. Tällöin ainoa oikea vaihtoehto sekä Ilveksen että Kolpin suhteen oli hakee peliaikaa ja -tuntumaa Lekin maalinsuulta. Toissa kauden pelipaikkoja on turha lähtee kommentoimaan, silloin Kolppanen oli aivan liian kokematon Liiga-joukkueseen.

Niinpäs olikin! Mutta aika kokematon hän on vieläkin, Järvenpää olisi hieman kokeneempi joten siitäkin syystä mun mielestä parempi vaihtoehto, edelleen.. :D Mutta enään en jaksa tähän samaan asiaan liittyen kommentoida, oon kertonut jo oman mielipiteeni ja sä omas, ei muuta kun oottelemaan kauden alkua :)

Link to post
Share on other sites

Et sanonukaa, kuha tässä muille mainitsin ;) Saipalla tuo veskaosasto on se jännityksen kohde, ES-turnauksessa molemmat hörppi jalkojen välistä helppoja, markkane vielä 2 samaan peliin

Link to post
Share on other sites

Tee tili osallistuaksesi keskusteluun

Sinun täytyy olla jäsen jos haluat kommentoida

Tee tili

Rekisteröi uusi tili. Se on helppoa!

Tee tili

Kirjaudu

Onko sinulla jo tili? Kirjaudu tästä.

Kirjaudu nyt

  • Uusimmat viestit

    • Snooker klo 12.00 Zhang Anda - Jak Jones Zhang -2.5 2.24 (Veikkaus)   Kun rankingissa ollaan sijoilla 11 ja 44, niin kyllä siinä taitoeroa pelaajilta löytyy. Tästä rohkaistuneena Andan -2.5 hyvällä kertoimella Veikkaukselta lapulle. 10-7 arvaus lopputulokseksi.
    • Kiinan GP Aika-ajot PK: Sergio Perez - Charles Leclerc | Sergio Perez | 1.74 (Unibet)   PK: Lewis Hamilton - George Russell | Lewis Hamilton | 1.87 (Coolbet)   PK: Carlos Sainz - Lando Norris | Lando Norris | 2.10 (Coolbet)   PK: Haas - Sauber | Sauber | 2.20 (Coolbet)   PK: Top 6 Sijoitus | Oscar Piastri | 1.95 (bet365)
    • Jääkiekko  Mestis  KLO 17.00   IPK  - Ketterä    Valinta :  Ketterä ML  Kerroin : 2,06 ( Veikkaus )   GAME 7.  Sarja on tasan 3-3 Kemmun sarja vihjaus :  4/6  ( 1€ panoksilla saldo miinustaen panokset näyttää +1,29...    Voitokas finaalivihjaus,  vaikka summana niin iso olekkaan   HENKINEN KANTTI RATKAISEE  - IPK pystyykö kotiyleisön edessä pelaa pelkäämättä  - Ketterä voittanut G5 0-6 sekä G6 pelissä noussut 0-2, 1-3 takaa voittoon asti.  - Ketterä voitti 50-60min G6 ottelussa  4-0 - Ketterä finaaleissa jokavuosi  2019, 2021,2022,2023,2024....   - IPK ENSIKERTALAISELLE LUU?   Yhteenvetoa  IPK on kotonaan kotiyleisön edessä suosikki.   Kuitenkin henkisesti Ketterä on tällä hetkellä varmempi suorittaa.   Myös IPK ekaa kertaa finaaleissa.  Joutuuko kuitenkin maksumieheksi?   Kyllähän tuo viime ottelu olisi pitänyt jo voittaa.  Kahdesti kahden maalin johdossa.   Mä en voi olla lyömättä vieraita tässä kohtaa nyt.   Veikalla erittäin maukas ML Kerroin.     Kunhan Ketterä voittaa vaikka sitten jatkoajalla,  niin tämä kohde menee oikein.  
    • Jääkiekko  Liiga  KLO 17.00   Tappara  -  Pelicans    Valinta :  Tappara ML  Kerroin :  1,76 ( PAF / Veikkaus )    GAME 1.  FINAALIT ALKAA  Liiga huipentuu tänään alkaviin finaaleihin.   Jokatoinen päivä tahkotaan isoista voitoista.   Finaaleissa kohtaavat kestomenestyjä Tappara sekä ehkä kasvanut Pelicans.   Viime vuoden uusinta.  TILASTOJA  TAPPARA - PELICANS  - Runkosarjassa voitot 3-1 Tappara suuntaan  - Tappara voitti maalit 14-8 sekä pisteissä 8-4.  - Tappara 11 vuoteen yhdeksäs finaalisarja edessä.   Neljä mestaruutta tullut sinä aikana.  - Pelicans finaaleissa 2012 sekä 2023 Molemmilla kerroilla 4-1 tappio sarjoissa   FINAALIEN GAME 1 - MESTARI voittanut 2010-2023 välillä finaalien G1 ottelun 6/13 kerrasta  - Tappara finaaleissa 2013-2023 voittanut 4/8 kerrasta finaalien G1 ottelun  - Tappara mestaruusvuosinaan 2003,2016,2017,2022,2023 voittanut finaalien yksittäisen G1 pelin 3/5 kerrasta  - Pelicans finaaleissa 1/2 kerrasta voittanut G1 pelin.   Kotona 1/1, vieraissa viime vuonna tappio    TAPPARA :   DYNASTIA JATKUU VIELÄ?  Pelannut lopulta perinteisen kauden.   Voitti runkosarjan sekä poffeissa aika perinteinen meno.   Kotitaika pysyi TPS sarjassa erinomaisesti sekä sitten siitä G6 ottelusta haettiin vierasvoitto, mistä jatkoon.   KalPa oli tiukka pelillisesti,  mutta niin vain kahdesti B2B pelit kotiin ja KalPa otti sen yhden pakollisen huilipäivien välissä olleen pelin.   4-1 finaaleihin on aika tyylikäs.   Täksi kaudeksi joukkue sai uuden päävalmentajan ruotsista.  Rikard Grönborg, joka pisti kirvesrinnat pelaa uutta lätkää.    Nyt karvataan lähtökohtaisesti ylempää ja yritetään riistää kiekkoja ajoissa.  Tuo on ollut kaksijakoinen miekka.  Periaatteessa omiin tulee tilanteita paljon.  Maaliodottamat hävitään melkeinpä illasta toiseen.  Kuitenkin itsekkin ollaan sitten hyviä erikoistilannepelaamisessa sekä tehokkaita maalipaikoissa.  Myös oma maalivahti Heljanko on älyttömän hyvässä iskussa.  Se ajoittain pelastaa ja kantaa joukkuetta yksinään.  TÄMÄ TILASTO KERTOO POFFEISTA PALJON  - 0-50 MIN PELATTU Maalit näyttää 21-20 (+1) - 50+  pelin loppuun Pelattu maalit näyttää 15-2 ( +13)  Grönborg kiekko on poffeissa ainakin pelin lopussa toiminut.   Aika tasaista ollut ekat 50 min,  mutta kirvesrinnat olleet älyttömän hyviä pelimiehen kympillä.   Tuossa on monta peliä käännetty itselleen taikka lyöty lopullinen niitti.      PELICANS :   JOKO  OPITTU VOITTAMAAN? Pelicans oli runkosarjassa osittain vaikeuksissa,  mutta loppukaudesta varsinkin kotiyleisön edessä joukkue oli voittamaton este.   Tuo siivitti joukkueen hyvään lentoon.  Lasch,  Bryggman, Jämsen,  Kokko muun muassa olleet hyviä poffeissa.  Nämä herrat, kun onnistuu,  niin sarja voi helposti kääntyä turkoosien puolelle.   Luisteluvoimaisia ja älykkäitä.  Erikoistilannepelaaminen ollut myös suht hyvää,  mikä pitää olla varsinkin kirvesrintoja vastaan.  poffit menneet hyvin.   Johdettu 3-0 sarjoja molemmilla kierroksilla.   HIFK vastaan melkein sulattiin,  mutta Kärpät tyylikkäästi 4-1.   Näiden otteiden myötä joukkue on varmasti valmis haastamaan uudestaan hallitseva dynastia.   Kuitenkin finaalit on oma maailma.   Kahdesti hävitty sarja aika pystyy 4-1.  Joko on opittu voittamaan myös finaaleissa.   Tappara hävisi kolmesti putkeen 2013-2015 ennen palkintoa.   IPK myös näyttänyt sulavan johtonsa.   Vegas ei sitten finaaleissa pärjännyt ekalla yrityksellä.   NYT ON SE KOLMAS YRITYS ja nyt on tultava oikeastaan tulosta jo.  Joko lahdessa on maksettu tarvittava hinta saadakseen se isoin palkinto?     YHTEENVETOA  Tasainen sarja edessä.   Jokainen yksittäinen ottelu on tiukka.  Tänään ehkä se kumpi on valmistautunut tähän iltaan paremmin ottaa voiton.  Viikko on kuitenkin aika pitkä tauko.  Pelicans hyvät aseet on iskeä itselleen maaliodottamat sekä 50 min pelattava voitokasta lätkää.  Tarkoitan, että johdettava tuossa saldossa.   Pelimiehen kymppi ollut äärimmäisen hyvä Tappara puolella.  Varsinkin tasainen ottelu usein sitten kääntyy lopussa kirvesrintojen suuntaan.  Pelicans oltava siihen rynnistykseen valmis joka pelissä.   Liiga mestari ei sinällään usein ratkea ensimmäiseen otteluun.  Usein tuleva mestari jopa häviää tämän.   Toki tuossa Tappara on ollut pieni poikkeus,  kun 3/5 kerrasta voittanut sen kuitenkin.   Uskon, että nähdään tasainen ottelu, missä kotiyleisön tuen siivittämänä Tappara ottaa ensimmäisen.   Pelicans liiton ollut hyvää sarjojen alussa,  mutta nyt mestarin tien on kuljettava toista reittiä.      Kunhan Tappara voittaa vaikka sitten jatkoajalla,  niin tämä kohde menee oikein. 
    • mlb, baseball Dbacks - Giants Vihje ; Yli 7,5 juoksua  2,00@ Unibet 5:15 Raja omaan silmään aika matala, jos katsoo miten tänään syöttävät syöttäjät ovat tällä kaudella suoriutuneet. Ei mitään ihme miehiä ole ollut vaan melko heikkoakin on ollut tekeminen tällä kaudella. Raja melko matala kerroin korkea, maistuu peleihin mukaan.
×
×
  • Create New...