Jump to content
  • kierrätysvapaita ilmaiskierroksia.png

Recommended Posts

MM-karsinta      Kosovo - Islanti valinta Kosovo DNB kertoimella 7 Unibet.

alkamisaika: 21.45

 

Jalkapallon karsinnat pyörähtää jälleen Eurooppasakin käyntiin, kun samassa lohkossa Suomenkin kanssa ja kertalleen huuhkaajat kohdanneet maat ottaa toisistaan mittaa!

 

Kosovon maajoukkue taival on todella lyhyt ja nämä ovat sen ensimmäiset karssinnat koko historiassa, Kosovo on kyllä pelannut vuodesta 2014 virallisia pelejä maajoukkueen, mutta noita tuloksia on turha tuijotella, koska Kosovon maajoukkue kasattiin uudelleen näihin karsintoihin ja jo eri maajoukkueita edustaneet pelaajat sai erikois luvan edustaa Kosovoa mm. Suomea vastaan rangaistuspotkusta maalin tehnyt Berisha edusti ennen Norjaa ja sai edustusoikeuden viisi tuntia ennen ensimmäisen karsintapelin.

 

Kosovo olikin suuri kysmysmerkki Suomelle, mutta ottelun edessä lähes kotona pelannut Kosovo osoitti, että Suomen tasoisia maita vastaan se pystyy taistelemaan voitosta ja miksi ei olisi? Sen pelaajat pelaa monessa maineikkaissa jalkapallo maassa saaden vastuuta seurajoukkeissaan, joka kyllä näkyi kentällä taidossa.

 

Islanti tarinan nytten kaikki tietää, kolmesataatuhatta päinen "kylä" meni sensaatiomaisesti ennen Suomeakin arvokisoihin, ja pelaten kaiken lisäksi hienot kisat!

 

Islannin joukkueessa pelaa myös monta pelaajaa Euroopassa ja lähinnä Englannissa, suurimpana tähtenä Swansean Sigurdsson, mutta noin muuten tasollisesti Islannin materiaali kokonaisuudessaan ei ole kummoisempi kuin vaikka Suomen ja tuo näkyi Islannissa pelatussa pelissä, jota en viitsi sen enempää enää muistella (kaikki muistaa) ja kun Islannin rooli altavastaajasta vaihtuu suosikin asemaan ja palloa pitäväksi, niin se on haavoittuvaisempi.

 

No se niistä menneistä, mutta Kosovo on kertoimia ja tuloksiaan taitavampi joukkue, joka pystyy kotiyleisön edessä aivan varmasti horjuttamaan hyvänä päivänä Islantia, jonka monella avainpelaajalla on ollut loukkaantumis murheita ja tästä pelistä puuttuu mm. Aston Villaa edustava Bjarnasson (keskikenttä) ja hyökkäyksestä Burnleyn Gudmundsson (hyökkääjä) ja mitä selailin, niin monella muullakin Islannin avauksen miehellä on ollut viime aikoina pieniä loukkaantumis murheita ja vastuu seurajoukkeissa on kielinyt keskenkuntoisuudesta, verrattuna loukkaantumista edeltävään aikaan.

Kosovon terveystilanne ok. 

 

On vaikea uskoa että Kosovo on kertoimen mukainen altavastaaja kotona ja uskoisin noiden kertoimien tulevan alas, peli kyllä pelataan "neutraalilla" kentällä Albaniassa. Mutta jo ilman Islannin murheita kokoonpanossa, esimerkiksi 9 kerroin tuntuu kohtuu kovalta, mitä on nähnyt maiden esityksiä karsinnoissa.

 

Tasapelillä panos takaisin, Kosovon voitolla rahat taskuun! Pelionnea! 

 

 

Edited by Kalastaja
lisätty bookkeri.
  • Upvote 1
Link to post
Share on other sites

F1 vapaat harjoitukset 2. nopein kierros, valinta Daniel Ricciardo

kertoimella 10 Unibet. alkamisaika: 07.00

 

Otetaan todella nopeasti, kun alkaa kohta ensimmäiset harjoitukset takana ja noista ei vielä suuria vetoja voida tehdä, kuin sen osalta että Mercedes, Red Bull

ja Ferrari tulevat olemaan suurimalla todennäköisyydellä kärjessä.

 

Mersu veti 0.6 sekunnin eron Red Bulliin ja Ricciardoon, mutta oli ainoa talli joka ajoi ultra softeilla renkailla muiden körötellessä vielä super softeilla. ja lähden tässä rohkeasti testaamaan Ricciardoa joka on kokenut ja ajaa kotiyleisön edessä + Red Bullilla näyttää olevan sitä vauhtia reservissä.

 

Pelionnea!

Link to post
Share on other sites

MM-kisat karsinta

19:00

Georgia - Serbia

Serbia 3-way @1.70 Bet365

 

Serbian on pakko voittaa tämä matsi paljon heikompaa Georgiaa vastaan jotta Serbia pysyy lohkonsa toisena Irlannin jälkeen. Irlannilla tulee Wales vastaan ja uskon että Irlanti nappaa heiltä helposti pisteet kotiinsa. Joten Serbialla ei ole varaa hävitä 3 pistettä heikolle Georgiallle jotka ovat tehneet vain 3 maalia ja päästänyt 5, 4 pelissä. Eiköhän Serbia hoida tämän paremman materiaalin turvin rutiinisti kotiin.

 

OIKEIN!

Link to post
Share on other sites

Ystävyysottelu

21:00

Marokko - Burkina Faso

Marokko @1.85 Unibet

 

Marokko pelaa hyvin kotimaassa. Viimeseen 12 kotiotteluun mahtuu 10 voittoa 1 tasapeli ja 1 häviö. Viimeksi joukkueet kohtasivat muutama kuukausi sitten, tuolloin Marokko vei ottelun 1-0 lukemin kotikentällä. Marokon vahva kotivire tulee jatkumaan tälläkin kertaa.

 

OIKEIN!

Link to post
Share on other sites

Jääkiekko 

KHL 

KLO 16.00

 

Magnitogorsk - Ak Bars Kazan 

 

Valinta : X2 ( Tasapeli tai Ak Bars Kazan )

Kerroin : 1,88 ( Unibet )

 

KHL konferenssi finaalit ovat kyseessä,  kun Magnitogorsk ja Kazan iskee yhteen. Tämä ottelu tulee olemaan kova. 

Pieni yksittäinen fakta

Magnitogorsk kuin Kazan ovat voittaneet molemmat 2 Gagarin Cup:ia.  Molemmat joukkueet ovat voittaneet molempina mestaruus vuosinaan Konferenssi finaalien 1,osaottelunsa. 

Yleinen tilasto  1, konferenssi finaali ottelusta 

Magnitogorsk : On voittanut tämän pelin 3 kertaa ja hävinnyt 1 kerran KHL -historiassaan. 

Kazan : On voittanut tämän pelin 4 kertaa, eikä ole hävinnyt KHL historiassaan ikinä Konferenssi finaalien avauspeliä 

 

Keskinäiset ottelut 

10 edellistä peliä

koti-voittanut : 3 Kpl  ( 1 peli jatkoilla)

Vieras- voittanut: 7 Kpl  ( 3 Kpl jatkoilla) 

 

Magnitogorsk isännöidessä ( 10 viimeisintä ) 

magnitogorsk voittanut: 6 Kpl  ( 3 Kpl jatkoilla ) 

Kazan voittanut: 4 Kpl  ( 2 kpl jatkoilla ) 

 

Yhteenveto :

Magnitogorsk on ollut poffeissa jäätävän kova, mutta itse en kauheasti tuloksia katsoisi, sillä Kunlun Red Stars pitikin olla suupala tälle joukkueelle. Myös Barys Astana oli tuloksellisesti 4-0, mutta näistä peleistä meni kaksi jatkoille. 

Kazan on pelannut mielestäni kaksi kovempitasoista sarjaa.  Ufa kuin Omsk olisivat molemmat myös olleet kovia vastustajia Magnitogorsk:ille.  

Vaikka Magnitogorsk omaa kovat pelimiehet,  niin ei Kazan jää jalkoihin, sillä Azevedon johdolla Kazan pystyy haastamaan joukkueena hyvin.  Maalissa Garipov on ollut hyvä.  

 

Magnitogorsk vaikka suosikki on, niin silti keskinäiset ovat olleet tasaisia otteluita että vieraat ovat pystyneet voittamaan taikka viemään pelin jatkoille  ihan hyvällä prosentilla.  

 

Ak Bars Kazan,  kunhan ei häviä varsinaisella peliajalla, niin tämä kohde menee oikein. 

Link to post
Share on other sites

Nhl Dallas -San José sharks. Kohteeseen 2 kerroin 2.10

Mielestäni ottelutahti on hurja tällä hetkellä joukkueilla. Hei lumista tulee nyt suuntaan jos toiseen 

Dallasista oli eilen peli. San jose on saanut huilia vähän. Pudotuspeli paikan varmistanut joukkue on saattanut vetää kaasua jalalla jo. Tuloksena 4 tappiota putkeen. 

Psykologisesti sillä on merkitystä ja kautta ei voi vielä lasketella menemään.  Vaan ainakin tänään on paikka voittaa. Dallas on joukkueena minulle vastenmielinen. Tarkoitan heidän peli tapaa ja koko organisaation touhua. Itse en voi oikein pelata ikinä joukkuetta. Koska tällä kaudella se on ollut huono. Pudotus peliin heillä ei ole asiaa. Olkoonkin joku teoreettinen mahdollisuus.  San José on niin kurinalaisesti joukkue jonka luulen tänään ryhdistäytyvän. Seen peli tapa on ailahteleva lle dallasille myrkkyä. Kerroin on kohdillaan nyt kun sharksin on ottanut 4 kertaa pataan. Mutta nyt on kauden vaikeimmin ajat koska osalla joukkueista panokset on vähäiset ja avain pelaajia aletaan säästelemään. Levännyt vieras vie kurittomalta kotijoukkueelle pisteet. Minkä maalivahdit ovat aina kysymysmerkkejä myös.

Link to post
Share on other sites

Tee tili osallistuaksesi keskusteluun

Sinun täytyy olla jäsen jos haluat kommentoida

Tee tili

Rekisteröi uusi tili. Se on helppoa!

Tee tili

Kirjaudu

Onko sinulla jo tili? Kirjaudu tästä.

Kirjaudu nyt
  • Uusimmat viestit

    • UEFA Conference League karsinta klo 19:00 FC Inter - FC Kööpenhamina Pelivalinta: FC Kööpenhamina (1X2) Kerroin: 1,87 Novibet Inter selvitti upeasti tiensä playoff kierrokselle ja tämä tekee hyvää suomalaiselle jalkapallolle. Nyt haaste on kuitenkin karsintojen kovin, kun vastaan asettuu Kööpenhamina. Kööpenhamina voitti selvästi Debrecenin viime kierroksella. Interin mahdollisuudet ovat kotiottelussa menestymisen varassa, sillä Parkenilta voittoa on vaikea saavuttaa. En usko Interin pystyvän edes kotiottelussa pitämään Kööpenhaminaa kurissa, sen verran laadukas joukkue on vastassa. Mielestäni Kööpenhaminalle tarjottu kerroin on hieman liian korkea.
    • Yleisurheilun EM 2026 Naiset 800m Hodgkinson-Bol valinta 1 kerroin 2.11@coolbet (oikein)   Hodgkinson on arvokisajuoksija. Kolmas viime vuonna MM-kisoissa ja toissavuonna olympiavoittaja 800metriltä. Myös tämän kauden otatukset ovat olleet kovia, ja aina kun samaan aikaan viivalla niin edellä maalissa. Bol vaihtoi tälle kaudelle 800m eikä ole vielä yhtään kokemusta 800m finaaleista, jotka ovat aina arvokisoissa todella taktisia ja vaikeita paikkoja. Taktisen puutteen ja kokemuksen puutteen vuoksi uskon että jätetään selvästi kolmanneksi tässä finaalissa. 
    • Yleisurheilun EM 2026 Naiset 800m Werro-Bol valinta 1 kerroin 1.52@coolbet (oikein)   Werro on ollut jäätävä tällä kaudella 800m ja tilastoaika on todella jäätävä alle 1.54. Bol vaihtoi tälle kaudelle 800m eikä ole vielä yhtään kokemusta 800m finaaleista, jotka ovat aina arvokisoissa todella taktisia ja vaikeita paikkoja. Taktisen puutteen ja kokemuksen puutteen vuoksi uskon että jätetään selvästi kolmanneksi tässä finaalissa. 
    • Snooker China Open klo 9:00 Turnausvoittaja: Mark Selby Kerroin: 1,80 Marathonbet Välierät on lauantaina edessä ja sunnuntaina finaali. Välierissä kohtaa Yuelong- Saengkham sekä Selby - Bingham. Selby on ollut turnauksessa erinomaisessa vireessä. Selby voitti mm.Robertsonin ja Wilsonin selkein freimein tehden isoja breikkejä. Muutoinkin Selbyn peli näyttänyt erittäin varmalta ja hyvältä. Selbyn safety peli on huippuluokkaa ja pitkien pallojen pussituskin hyvällä tasolla. Binghamilla mielestäni välierässä jonkinlaiset yllätyssaumat aivan huippu pelillä, mutta virheisiin ei juuri ole varaa. Finaalissa en näe Yuelongilla enkä Saengkhamilla juuri yllätys mahdollisuuksia, jos Selby pelaa lähellekään yhtä hyvin mitä aiempina päivinä. Selbylle mielestäni turnausvoitosta hyvää kerrointa tarjolla.  
    • Esports World Cup PK: The MongolZ - Natus Vincere | The MongolZ | 3.45 (Veikkaus)   PK: FURIA - 9z | 9z | 2.60 (Coolbet)   PK: magic - 3DMAX | 3DMAX | 2.05 (Coolbet)   PK: Spirit - BIG | BIG +1.5 | 2.25 (bet365)
×
×
  • Create New...