Jump to content
  • kierrätysvapaita ilmaiskierroksia.png

28.1 Perjantai


Recommended Posts

KalPa-Pelicans 1 1,60 Pokerihuone

Kuopion KalPa saa vieraakseen liigan heikoimman vierasjoukkueen, jonka voittosaldo kertoo karua kieltä, 2/17! KalPa varsinkin hyökkäyspään osalta liigan eliittiä ja ainoastaan Kerman on sivussa. Puolustuksessa on loukkaantumisia, joten tällä hetkellä materiaali hieman heikko. Onneksi maalivahti Ahonen on ollut mies paikallaan, hän on päästänyt vain kolme maalia neljässä viime pelissä! Joukkueiden kohtaamiset kertovat oleellisen tältä kaudelta:

Pelicans-KalPa 1-3

KalPa-Pelicans 5-0

Pelicans-KalPa 0-3

Jokerit-HIFK 2 2,55 Pokerihuone

Paikalliskamppailu numero viisi tällä kaudella, jokerit johtaa 3-1. Molemmilla varsin laaja hyökkäysmateriaali, mutta maaleja voi silti tulla vähän, koska Jokerien hyökkäys on takkuillut ja HIFK pelannut vähämaalisia. HIFK:lla mielestäni hieman laadukkaampi puolustus, mikä tekee siitä pienoisen suosikin. Jokerit vienyt kolme putkeen ja vieläpä kaikki maalin erolla, joten petolaumalla on varmasti jäänyt jotain hampaankoloon. HIFK:lla myös alla hyvä voitto Kärpistä 2-3 ja Hyvönen sai onnistumisen. Alle 5,5 maalia hyvä kohde myös.

Link to post
Share on other sites

Yön NBA Vihjeet

Oklahoma - Washington 1

Oklahoma on pelannut erittäin tasaisia otteluita viimeaikoina huippuseuroja vastaan, lukuunottamatta edellistä ottelua Minnesotaa vastaan joka rypee läntisen konferenssin pohjilla. Ottelu ratkesikin Oklahoman tähden ( Kevin Durantin ) viime sekunnin koriin. washington on pelannut ailahtelevasti koko kauden, eikä joukkueen roosteri jaksa pitkälle viedä. Huippu joukkueet ovat leikkineet Washington kustannuksella ja viimeisestä 5 ottelusta he ovat voittaneet vain yhden ja senkin haavoittunutta Bostonia vastaan. Oklahoma

tulee määräämään tämän ottelun tahdin ja parantanee sijoitustaan läntisessä konferenssissa.All stars Joukkueeseen valittu Kevin Durant haluu kiittää fanejaan ja viihdyttänee kotiyleisö koko rahan edestä. Durant johtaa nba pistepörssiä.

Utah - Minnesota 1

Utah taistelee Pudotuspelipaikasta läntisessä konferenssissa. Joukkue on pelannut totaalisen surkeaa koripalloa viimeisen 6 ottelun ajan. Viimeisistä 10 ottelusta se on voittanut vain 3 mikä on suorastaan hämmästyttävän surkea tulos tämän tasoiselle joukkueelle.Utah Lähtee otteluun ennakko suosikkina kun vastaan astuu läntisen konferenssin heikoin joukkue. Minnesota Timberwolves on väläytellyt sillon tällöin hyviä suorituksia, muttei ole kyennyt voittamaan viimeisestä 5:stä ottelusta yhtään. Edellisen kerran joukkue voitti Washington Wizardsin kotonaan 13.1 eikä tämäkään ottelu heille helppo ollut. Utah ei tule pettämään kotiyleisöään ja katkaisee 6 ottelun tappio putken.

La Lakers - Sacramento 1

Läntisen konferenssin Kärkipään joukkue La Lakers kohtaan Läntisen konferenssin peräpään joukkueen Sacramento Kingsin. Lakerssin Kotiareenalla pelaaminen on jo tunnetusti vastustajille erittäin vaikeaa. Kotijoukkueen aloitus viisikosta löytyy kaksi All Stars joukkueen aloitus viisikon pelaajaa, Koby Bryant ja Paul Gasol. Edellisessä ottelussa loistavasti esiintynyt Andre Bynum on mitä luulavimmin poissa kyynärpää vamman takia, muita merkittäviä luokkaantumisia joukkueella ei ole. Joukkueen valmentaja Puolestaan (Phil Jackson) ilmoitti tänään lopettavansa uransa tähän kauteen ja uskon vahvasti, että joukkue haluaa hänelle kunniakkaan lopun!

Sacramenton kausi ei ole ottanut tuulta purjeisiin ja joukkue lymyääkin läntisen konferenssin pohjilla. Joukkue on hävinnyt viimeisestä 6 ottelusta 5 eikä vakuuta millään tapaa. Sacramentolle tulee tukalat oltavat jo ensimmäisellä neljänneksellä eikä joukkueen roosteri riitä millään kivenkovaa Lakerssia vastaan. Tällä kaudella vierasjoukkueelta valokeilaan noussut Tyreke Evans onkin ainut Lakerssin murhe tässä ottelussa, eikä hän tule yksin Lakerssia kaatamaan.

Kertoimia ei ole vielä julkaistu, joten palataan niihin myöhemmin !

Link to post
Share on other sites

Tappara - Saipa 2 3.30 @paf

Tappara on kolmen pelin tappioputkessa, Saipa voittanut kolmesta edellisestä kaksi ja tuhri viimeisimmässä 3-1 johtoasemansa viimeisen kympin aikana Ässille. Saipa on selvästi piristänyt otteitaan, luistin kulki Ässiä vastaan hyvin ja oli vähintään tasavertainen sarjakakkosta vastaan. Joukkueet kohdanneet kaudella kolmesti joista Saipa voittanut kaksi, viimeksi viikko sitten Tampereella. Todella tärkeät pisteet jaossa tänään ja huomenna jolloin pelataan Lappeenrannassa. Saipalla olisi mahdollisuus ottaa kuusi pistettä kiinni viimeistä pudotuspeli paikkaa pitävää Tapparaa. Saipalla edelleen mittava loukkantumislista mutta myös Tapparan riveissä on ollut vajetta vatsatauti epidemian johdosta. Kannattaa katsoa vielä kokoonpanot illan vääntöön ja valita oravannahat sen mukaan.

JYP - HPK yli 5,5 2.30 @nordicbet

JYP - HPK yli 6,5 3.55 @nordicbet

JYP yli 2,5 1.45 @nordicbet

JYP on viime aikoina järjestänyt maalijuhlia Jyväskylässä, Pelicans kaatui 9-2 ja Kärpät 7-3. Tuntuu että kotona ei enää syksyn tapaan pelata yhtä puolustusvoittoista lätkää. HPK voittanut kaksi edellistä keskinäistä joten eiköhän kotijoukkue halua näyttää kerholle närhen munat. HPK:lta sivussa Viitaluoma mikä syö hieman heidän tulivoimaansa mutta eiköhän sieltä muitakin ratkaisijoita löydy. Perjantai-illan ratoksi vauhdikasta ja maalirikasta ottelua, ty.

Link to post
Share on other sites

Blues - Kärpät 2 kerroin 3,6 veikkauksella

eilen joukkueet kohtasivat oulussa, pelissä jossa kärpät hallitsivat tilanteita kaksi ensimmäistä erää. viimeisestä erästä muodostui yltiöpäinen maalintekokilpailu. Peli päättyi tasuriksi 4-4 ja kärpät vei voitoin rankkareilla lopen. Mielestäni veikkauksen tarjoama kerroin on ehdottomasti kokeilemisen arvoinen. Blues sai pidettyä eilen hyvin aisoissa krepsin johtaman ykköskentän, tänään kotikentällä blues pelaa enemmän yleisölle "näyttävää kiekkoa", joten se antaa mahdollisuuden sooloilijoille kärpissä... lisäksi bluesin itse varmuus iiro tarkki on moskovan turnauksen jälkeen osoittanut olevansa ihminen, ja päästänyt jopa helppoja maaleja. materiaalietu on kärpillä nimien muodossa, mutta blues on toki työteliäs ja nuoriporukka.

tulosvetoon 1,2 - 3,4 kärpille.

Link to post
Share on other sites

Yön NBA Vihjeet

Oklahoma - Washington 1

Oklahoma on pelannut erittäin tasaisia otteluita viimeaikoina huippuseuroja vastaan, lukuunottamatta edellistä ottelua Minnesotaa vastaan joka rypee läntisen konferenssin pohjilla. Ottelu ratkesikin Oklahoman tähden ( Kevin Durantin ) viime sekunnin koriin. washington on pelannut ailahtelevasti koko kauden, eikä joukkueen roosteri jaksa pitkälle viedä. Huippu joukkueet ovat leikkineet Washington kustannuksella ja viimeisestä 5 ottelusta he ovat voittaneet vain yhden ja senkin haavoittunutta Bostonia vastaan. Oklahoma

tulee määräämään tämän ottelun tahdin ja parantanee sijoitustaan läntisessä konferenssissa.All stars Joukkueeseen valittu Kevin Durant haluu kiittää fanejaan ja viihdyttänee kotiyleisö koko rahan edestä. Durant johtaa nba pistepörssiä.

Utah - Minnesota 1

Utah taistelee Pudotuspelipaikasta läntisessä konferenssissa. Joukkue on pelannut totaalisen surkeaa koripalloa viimeisen 6 ottelun ajan. Viimeisistä 10 ottelusta se on voittanut vain 3 mikä on suorastaan hämmästyttävän surkea tulos tämän tasoiselle joukkueelle.Utah Lähtee otteluun ennakko suosikkina kun vastaan astuu läntisen konferenssin heikoin joukkue. Minnesota Timberwolves on väläytellyt sillon tällöin hyviä suorituksia, muttei ole kyennyt voittamaan viimeisestä 5:stä ottelusta yhtään. Edellisen kerran joukkue voitti Washington Wizardsin kotonaan 13.1 eikä tämäkään ottelu heille helppo ollut. Utah ei tule pettämään kotiyleisöään ja katkaisee 6 ottelun tappio putken.

La Lakers - Sacramento 1

Läntisen konferenssin Kärkipään joukkue La Lakers kohtaan Läntisen konferenssin peräpään joukkueen Sacramento Kingsin. Lakerssin Kotiareenalla pelaaminen on jo tunnetusti vastustajille erittäin vaikeaa. Kotijoukkueen aloitus viisikosta löytyy kaksi All Stars joukkueen aloitus viisikon pelaajaa, Koby Bryant ja Paul Gasol. Edellisessä ottelussa loistavasti esiintynyt Andre Bynum on mitä luulavimmin poissa kyynärpää vamman takia, muita merkittäviä luokkaantumisia joukkueella ei ole. Joukkueen valmentaja Puolestaan (Phil Jackson) ilmoitti tänään lopettavansa uransa tähän kauteen ja uskon vahvasti, että joukkue haluaa hänelle kunniakkaan lopun!

Sacramenton kausi ei ole ottanut tuulta purjeisiin ja joukkue lymyääkin läntisen konferenssin pohjilla. Joukkue on hävinnyt viimeisestä 6 ottelusta 5 eikä vakuuta millään tapaa. Sacramentolle tulee tukalat oltavat jo ensimmäisellä neljänneksellä eikä joukkueen roosteri riitä millään kivenkovaa Lakerssia vastaan. Tällä kaudella vierasjoukkueelta valokeilaan noussut Tyreke Evans onkin ainut Lakerssin murhe tässä ottelussa, eikä hän tule yksin Lakerssia kaatamaan.

Kertoimia ei ole vielä julkaistu, joten palataan niihin myöhemmin !

kertoimet 1,05 1,20 ja 1,13 hih :P

Link to post
Share on other sites

Jokerit-HIFK 2, 2.65 @Veikkaus

Jokerit-HIFK(+1) 2, 1.60 @Veikkaus

-Viimeiseen 5 otteluun Jokereiden on onnistunut saalistaa vain 1 voitto, joka tuli sekin 0-0 pelin jälkeen rankkareilla.

-HIFK on saanut peliään kasaan ja on esittänyt huomattavasti tasaisempia otteita.

-3 edellistä kohtaamista menneet nyt rämpivälle Jokereille, joten voitto olisi varmasti maukas kummallekin.

-Jokereilla ei uutta kerrottavaa sairastuvalta, poissa Niemi, Pirnes, Ben-Amor sekä Rita.

-Myöskään IFK:lla ei voitokkaaseen kokoonpanoon ole juuri muutoksia tullut, Ramsted on kuitenkin sivussa kuumeen vuoksi.

  • Upvote 1
Link to post
Share on other sites

Traktor Chelyabinsk (-1,5) - Vityaz Chekhov 1 2.10 @Bwin

Traktor Chelyabinsk (-2,5) - Vityaz Chekhov 1 3.10 @Bwin

- Traktor on joukkueista selvästi vahvempi ja kotikaukalossaan selvä suosikki! Vierailija Vityaz on sarjan huonoimpia vierasjoukkueita. Traktorkaan ei ole kotiotteluissa sen ihmeemmin väläytellyt, mutta lähen liigan heikoin joukkue - Vityaz pitäisi kaatua helpohkosti. Kerroin ei ole mitenkään hirveän iso, joten tasoituskohteet maistuvat paremmin. Traktor on hallinnut joukkueiden keskinäisiä pelejä suvereenisti.

  • Upvote 1
Link to post
Share on other sites

JYP-HPK(+1.5) 2, 1.95 @Betfair

-JYP on ollut tasaisen vakuuttava koko kauden, mutta aina välillä on tullut pieniä heilahduksia, mm. tappiot Ilvekselle, Saipalle ja juurikin HPK:lle viimeiseen 10 otteluun.

-Myös HPK on pelannut kohtuullisen hyvin, 5 edellisestä on molemmille joukkueille tipahtanut 10 pistettä.

-HPK on myös voittanut joukkueiden 2 edellistä kohtaamista, nämä toki kotonaan.

-Eli ennakkosuosikki JYP on ehdottomasti, mutta noilla kertoimilla kyllä kokeilisin mielummin HPK:ta.

-HPK:lta on toki poissa pitkäaikais potilaiden lisäksi Ville Viitaluoma, joka on varmasti merkittävä poissaolo, mutta ei välttämättä kuitenkaan maailmoja kaatava.

-JYPiltä poissa Koskinen ja Sipiläinen.

  • Upvote 1
Link to post
Share on other sites

Lukko - Ässät 2 2.86 @Pinnacle Sports

- Lukko on todella ailahtelevainen joukkue, myös kotona otteet ailahtelevat paljon. Ottelusta on tulossa hyvin tasainen ennakkoon, mutta uskon ottelun kääntyvän Ässille loistavan maalivahti pelin, paremman vireen ansiosta. Ottelussa ei juurikaan kotietua nähdä, sillä ottelu on paikallispeli ja perjantai-illan huumaan löytää varmasti todella monta porilaistakin. Lukolla oli hieman epätietoisuutta kokoonpanosta, mutta nyt nekin on setvitty ja kotijoukkueelta on poissa vain Mikko Kuukka ja hieman ihmettelen miten Morrison on pelikunnoss, kun hänellä on vieläkin jotain häikkää ylävartalon kanssa, tai ei ylävartalovamma parissa päivässä kunnolla kerkeä parantumaan. Patalaumalta poissa puolestaan on Pasi Salonen, Juha Mielonen ja Tero Määttä ja Sami Mutanen ovat vielä mestiksessä vahvituksina.

Link to post
Share on other sites

Tee tili osallistuaksesi keskusteluun

Sinun täytyy olla jäsen jos haluat kommentoida

Tee tili

Rekisteröi uusi tili. Se on helppoa!

Tee tili

Kirjaudu

Onko sinulla jo tili? Kirjaudu tästä.

Kirjaudu nyt
  • Uusimmat viestit

    • Tennis ITF Wuning naiset klo 7:00 Yao, X - Hontama, M Pelivalinta: 1.erä voittaja Yao, X Kerroin: 1,87 Pinnacle Yao kohtaa ensimmäisen kierroksen ottelussa Hontaman. Hontama palaa Aasiaan Euroopan massakentiltä, joten pelituntuma alussa saattaa olla hieman kateissa. Yao puolestaan pelasi viime viikolla loistavaa tennistä Kiinan kovilla kentillä ottaen turnausvoiton. Yaon pelityyli sopii hyvin Hontamaa vastaan. Yao pelaa rohkeaa aggressiivista peliä, kun taas Hontama pelaa perusvarmaa takakenttä peliä. Vasenkätisenä pelaajana Yao pystyy kuitenkin vaikeuttamaan Hontaman puolustuspeliä. Uskon Yaon olevan erityisesti vahvoilla ottelun alussa ja voittavan 1.erän
    • La Liga 2 / Jalkapallo Espanja Almeria - Castellon Alle 2.5 Maalia  @ 2.19 Coolbet Alkaa 22:00 Joukkueiden kolmessa edellisessä keskinäisessä kohtaamisessa nähtiin alle kolme maalia. Almeria teki kahdessa edellisessä kotimatsissaan molemmissa yhden maalin minkä myös teki Castellon kahdessa viimeisessä vieraskamppailussaan. Kysessä playoffien toinen osaottelu. Ensimmäinen päättyi viime lauantaina maalein 1-1.
    • Lohko F * Jokaisesta maasta annan arviot 1-5 asteikolla, maalivahtiosastolle, puolustukselle, keskikentälle, hyökkäykselle, joukkueen leveydelle, kokemukselle sekä valmentajalle. Näin ollen joukkueen arvosana on korkeintaan 35. Tasainen lohko jossa Hollanti on suurin suosikki, mutta Ruotsi ja Japani laittaa kampoihin. Tunisialle voitto olisi olla lohkon kolmonen. Ruotsi Varsinaiset MM-karsinnat meni Ruotsilta penkin alle, ja saldoksi kuudesta ottelusta jäi kaksi pistettä. Graham Potter sai kenkää West Hamista ja hyppäsi heti syvään päätyyn. Potterin alaisuudessa Ruotsi ehti pelata kaksi karsintaottelua, 4-1 tappio Sveitsille ja 1-1 tasapeli Sloveniaa vastaan. Keväällä odotti kuitenkin vielä mahdollisuus, sillä Ruotsi oli voittanut Nations League C:ssä oman lohkonsa, ja näin ollen pelasi vielä paikasta kisoihin. Ensin kaatui Ukraina vakuuttavalla esityksellä, ja sen jälkeen kotiottelussa Puolaa vastaan Viktor Gyökeres iskee kaksi minuuttia ennen loppua 3-2 maalin, ja Ruotsi lunastaa matkalipun kisoihin. Maalivahdit : Maalivahtikolmikko on vahva, ja kenet tahansa voi heittää maaliin. Nordfelt (AIK), on kokenut veskari, ja pelasi Ukrainaa sekä Puolaa vastaan, Johansson (Stoke) on pelannut Champhionshipissä hyviä kausia, kuten myös Zetterström (Derby). 3,5 / 5 Puolustus : Puolustus on fyysinen ja kokenut. Lindelöf tuo johtajuutta ja toimii myös joukkueen kapteenina. Lagerbielke on kiertänyt Euroopan keskitason sarjoja ja onnistunut hyvin topparina, Hienistä on kasvanut laadukas Serie A pelaaja, Gudmundsson pelasi isossa roolissa Leedsissä kuluneen kauden, Svensson (Dortmund) voi pelata monellakin eri paikalla puolustuksessa/laidalla, Ekdal (Burnley), Starfelt (Celta Vigo), Smith (St Pauli) ovat kaikki myös laatuvaihtoehtoja.  3,7 / 5 Keskikenttä : Nuori ja erittäin mielenkiintoinen osasto. Bergvallia pidetään yhtenä Ruotsin suurimmista tulevaisuuden tähdistä. Täytti vasta 20-vuotta tämän vuoden alussa, mutta veti jo toisen Valioliigakautensa. Nygren viihtyi Celtissä kymppipaikalla, ja pelasi loistokauden (38 ottelua ja 16+5), Sema on kokenut pelaaja Englannista, mutta kulunut kausi meni Kyproksella Pafosin riveissä, pääsi maistamaan myös mestareiden liigaa. Karlström on hyvä pelaaja Udinesen riveistä, ja Yasin Ayari kuuluu Brightonin kokoonpanoon. Svandberg on palloillut kahdeksan vuotta Italiassa ja nyt Saksassa, Zeneli nostaa osakkeitaan Belgian pääsarjassa. 3,8 / 5 Hyökkäys :  Tämä on Ruotsin todellinen vahvuus. Yksi kisojen kovimmista hyökkäyksistä, etenkin keskikastin maihin verrattuna. Isak & Gyökeres kaksikko voi aiheuttaa tässä lohkossa erittäin paljon harmaita hiuksia, ja kun laidalla kipittää Elanga, kiirettä pitää.  4,5 / 5 Leveys : Vaihtopenkiltä löytyy edelleen maajoukkuetason pelaajia lähes jokaiselle paikalle. Ei aivan suurmaiden tasoa, mutta erittäin hyvä. 3,8 / 5 Kokemus : Lindelöf (76 maaottelua) Isak (58) Svanberg (41)  Mukava yhdistelmä kokemusta ja nuoruutta. 3,4 / 5 Valmennus : Graham Potter onnistui kääntämään kurssin juuri oikeaan aikaan, tuntee ruotsin jalkapallon salat ja puhuu myös kieltä hieman. Tuntuu oikealta mieheltä tähän pestiin, vaikka suuremmat saavutukset puuttuvatkin. 3,9 / 5 KOKO ARVOSANA : 26,6 / 35 Hollanti Oli aika ylivoimainen karsintalohkossaan, ja ainoat pistemenetykset oli kaksi tasapeliä Puolaa vastaan. Viimeksi MM-kisoissa selvisi puolivälieriin, kaksi vuotta sitten EM-kisoissa oli välierissä. Hollanti on aina laittanut hyvin kampoihin isompia vastaan, onko tämä se vuosi kuin mitallit vihdoin kirkastuivat. Maalivahdit : Verbruggen on noussut Euroopan arvostetuimpien nuorten maalivahtien joukkoon ja parantaa kokoajan työskentelyään Valioliigassa. Flekken tuo kokemusta ja Robin Roefs on pätevä kolmosvaihtoehto. 4,0 / 5 Puolustus : Yksi turnauksen parhaista puolustuksista. Van Dijk johtaa linjaa, Aké, Van de Ven ovat myös maailman huipputasoa. Van Hecke on tuoreampi kasvo maajoukkueessa ja laadukas vaihtoehto penkiltä, ja seurakaveri Brightonista Mats Wieffer istuu ryhmään hienosti. Ryhmää täydentää Hato (Chelsea), sekä Dumfries (Inter). Jurrien Timber on loukkaantunut juuri kisojen alla, ja se on iso kolaus, mutta ei mahdoton. Sunderlandin Geertruida korvaa hänet. 4,65/ 5 Keskikenttä Tekninen keskikenttä joka viihtyy pallon kanssa, mutta osaa myös puolustaa pallottomana. Frenkie de Jongia ympäröi Reijnders, Gravenberch, Koopmeiners, de Roon, ja mukana viilettää Justin Kluivert. 4,7 / 5 Hyökkäys : Hyökkäys pitää sisällään leveyttä, ja maan kaikkien aikojen paras maalintekijä Memphis Depay on edelleen mukana, ja miksi ei olisi kun pelivuosia on edelleen jäljellä. Viimeiset vuodet on mennyt Brasiliassa, mutta se ei ole maajoukkuepelejä haitannut, ja Depay iski karsinnoissa 8 maalia. Wout Weghorst tuo kärkeen erilaisen vaihtoehdon, ja Gody Gakpo pelasi taas ok kauden Liverpoolissa. Noa Lang (Galatasaray), Malen (Roma), Brobbey (Sunderland), Summerville (West Ham) täydentää ryhmän. 4,4 / 5 Leveys : Hollannin suurimpia vahvuuksia. Vaihtopenkiltä tulee jatkuvasti huipputason Eredivisie-, Valioliiga-, Bundesliiga- ja Serie A -pelaajia. Ei kaadu yhden/kahden miehen poissaoloon. 4,6 / 5 Kokemus : Memphis Depay (109 maaottelua) Virgil van Dijk (91) Denzel Dumfries (71) Frenkie de Jong (65) Useita arvokisat käyneitä pelaajia. Tietävät missä ollaan 4,6 / 5 Valmennus : Ronald Koeman tuntee maajoukkueen erittäin hyvin. Ei ehkä aivan maailman eliittiä valmentajana, mutta kokenut ja arvokisoissa toimiva. 4,0 / 5 KOKO ARVOSANA : 30,95 / 35 Tunisia Voisi melkein kutsua vakio kisajoukkueeksi, nämä ovat nyt kolmannet kisat putkeen Tunisialle. Ovat olleet mukana 7 kertaa, mutta saavutus on aina lohkoon jääminen. Oli karsintalohkossaan aivan ylivoimainen, Namibia jäi 13 pisteen päähän, ja Tunisia ei kymmenessä ottelussa päästänyt maaliakaan.  Maalivahdit : Dahmen on selkeä ykkönen, ja ok kokenut maalivahti, mutta Tunisian pääsarja ei tasoltaan ole hääppöinen. Pelasi kuitenkin -22 kisoissa. 2,7 / 5 Puolustus : Puolustus on Tunisian vahvimpia, ellei vahvin osa-alue. Talbi (Lorient) johtaa linjaa, Abdi (Nice) on pelannut usean vuoden myös Ranskassa), Dylan Bronn (Servette) pelasi vuoden -18 ja -22 kisoissa ja on pelannut Sveitsin lisäksi Italiassa, Ranskassa ja Belgiassa. Ben Ouanes on molempien päiden työmyyrä joka pystyy myös tehoihin, mutta hoitaa hommia myös laitapakin tontilla. Turkissa tällä kaudella 2+6 tehot, mutta ottaa myös kortteja. Valery on perusvarma laitapakki joka pelasi muun muassa Valioliigaa Southamptonin riveissä, mutta nyt pelaa Sveitsissä.  3,3 / 5 Keskikenttä : Suht nuori keskikenttä höystettynä muutamalla kokeneella kaverilla. Rani Khedira sai -26 keväällä luvan edustaa Tunisiaa ja kokenut Bundesliiga, sekä Saksan nuorisomaajoukkue pelaaja on loistava lisä tähän ryhmään. 277 Bundesliiga ottelua tuo luottoa ja parantaa myös ympärillä olevia pelaajia. Toinen samassa sarjassa 200 ottelua pelannut pelaaja on Skhiri, ja yhdessä Khediran kanssa he muodostavat hyvän pohjan tälle keskikentälle. Hannibal Mejbri pelasi 27 ottelua Burnleyssä tällä kaudella, PSG kasvatti Gharbi on tulevaisuuden nimi, Slimane (Norwich), Tounekti (Celtic) täydentävät keskikentän. 3,4 / 5 Hyökkäys : Hyökkäys on suurin kysymysmerkki. Tunisia teki 2,2 maalia per peli karsinnoissa, mutta nyt vastassa ei ole yhtä heikkoja maita. Achouri on vaarallinen laituri, Chaouat iski 15 maalia Tunisian pääsarjassa, ja loput pelasivat aika nollatehoilla Venäjällä, Jenkeissä, ja 2. Bundesliigassa. 2,6 / 5 Leveys : Avauskokoonpano on kilpailukykyinen, mutta penkiltä ei löydy samanlaista laatua kuin useimmilta MM-kisojen keskikastin mailta. 2,9 / 5 Kokemus : Ellyes Skhiri (83 maaottelua) Montassar Talbi (64) Dylan Bronn (52) Ali Abdi (46) Useita pitkän linjan maajoukkuepelaajia ja osa ollut mukana aiemmissa kisaryhmissä. 3,6 / 5 Valmennus : Sabri Lamouchi on kokenut valmentaja, joka tuntee afrikkalaisen jalkapallon hyvin. Joukkue pelaa yleensä kurinalaisesti ja puolustaa hyvin, ja tiivis puolustus on se ase jolla ryhmä voi pärjätä.  3,2 / 5 KOKO ARVOSANA : 21,7 / 35 Japani Vuodesta -98 Japani on ollut kisoissa aina, ja on vaarallinen joukkue, vaikka pelit ovat korkeintaan jatkuneet lohkovaiheen jälkeen aina vain yhdellä ottelulla. Japani pelasi ensin karsintojen ensimmäisessä vaiheessa Pohjois-Korean, Syyrian ja Myanmarin lohkossa, ja voitti tämän selkeästi, ja eteni seuraavaan vaiheeseen. Tässä vaiheessa lohko oli jo Aasian tasolla todella kova, ja Australia olikin lohkon toinen, Saudi-Arabia, Indonesia, Kiina ja Bahrain taistelivat myös kisapaikasta mutta Japani voitti lohkon puolustaen erittäin kurinalaisesti, ja kymmenessä ottelussa joukkue päästi vain kolme maalia. Japani on pelannut tänä vuonna 3 harjoitusottelua ennen kisoja, ja he ovat voittaneet 1-0 Skotlannin, Englannin sekä Islannin. Maalivahdit : Parma-vahti Zion Suzuki on noussut yhdeksi Aasian parhaista maalivahdeista. Nuori, ulottuva ja erittäin hyvä pallon kanssa. Oli loukkaantuneena kuluneella kaudella mutta pelasi hyvän kevätkauden. Osako ja Hayakawa ovat laadukkaita J1-League maalivahteja.  3,75 / 5 Puolustus : Yuto Nagatomo pelaa viidennet MM-kisansa, ja vaikka ei pelannut karsinnoissa, nostettiin mukaan ryhmään. Kokenut pelaaja, legenda, seitsemän ottelun päässä Yasuhito Endosta joka on kaikkien aikojen eniten maaotteluita Japanissa pelannut pelaaja. Ito (Bayern München), Itakura (Ajax), Tomiyasu (Ajax), Sugawara (Bremen), muodostavat laadukkaan rungon jonka ympärille on tukijoina esimerkiksi Feyenoordin Watanabe. Laadukas puolustus johon on vaihtoehtoja. 3,8 / 5 Keskikenttä : Keskikenttä on monet yllättävä. Jokainen pelaaja pelaa Euroopassa, ja nämä mahtuisivat isompienkin maiden ryhmiin. Wataru Endo toipuu loukkaantumisestaan ja lähenee 90 min pelikuntoa, Leedsin Ao Tanaka on Valioliigassa keskikentän laatupelaaja kuten myös Kamada. Kubo on taitava väkkärä Real Sociedadista, ja on pelannut parempiakin kausia kuin tämä viimeisin. Maajoukkueessa kuitenkin aina iskussa. Ritsu Doan viihtyy laidalla Kubon tavoin, ja iski hyvät tehot Frankfurtissa. Maeda on usemman kauden ajan loistanut Celticissä, ja pelipaikka on usein laidalla, tai kärkenä sekä kärjen alla.  4,0 / 5 Hyökkäys : Goto iski Belgiassa 11 maalia joka on hyvä suoritus mutta maajoukkueessa hyvin kokematon, Ueda on Feyenoordin tähtipelaaja ja iski lähes maalin per peli tällä kaudella. Laatupelaaja ja myös maajoukkueessa onnistunut usein. Okawa iski samassa sarjassa 8 maalia. Ok hyökkäys jota tukee Daizen Maeda jonka tässä laskin kk-pelaajaksi. 3,6 / 5 Leveys : Tämä on yksi Japanin suurimmista vahvuuksista. Penkiltä löytyy useita Euroopan pääsarjojen pelaajia ilman merkittävää tason laskua. Vain yksi kenttäpelaaja pelaa Euroopan ulkopuolella, 4,3 / 5 Kokemus : Yuto Nagatomo (145 maaottelua) Wataru Endō (73) Junya Itō (69) Ritsu Dōan (65) Takefusa Kubo (49) Useita MM-kisoja nähneitä pelaajia sekä vahva runko, joka on pelannut yhdessä vuosia. 4,4 / 5 Valmennus : Hajime Moriyasu on kahdeksan vuoden aikana rakentanut erittäin laadukkaan joukkueen. Vuoden 2022 MM-kisoissa Japani voitti Espanjan ja Saksan, eikä se ollut pelkkää sattumaa.  4,4 / 5 KOKO ARVOSANA : 28,25 / 35 Lohko F ottelut simuloituna 100k. Hollanti - Japani : 2-1 Ruotsi - Tunisia : 2-1 Hollanti - Ruotsi : 2-1 Tunisia - Japani : 0-2 Tunisia - Hollanti : 0-2 Japani - Ruotsi : 1-1 Lohkon sijoitukset näillä tuloksilla : 1. Hollanti 9pts / maaliero +4 2. Japani 4pts / maaliero +1 3. Ruotsi 4pts / maaliero +-0 4. Tunisia 0pts / maaliero -5
    • IEM Cologne Major Stage 2 PK: Monte - paiN | Yli 2.5 karttaa | 1.97 (Pinnacle)   PK: Legacy - TYLOO | Legacy -1.5 | 2.15 (Coolbet)   PK: BIG - B8 | B8 | 1.75 (Coolbet)
    • Tennis ITF Casablanca naiset klo 12:00 Blomqvist, C - Krupenina, K Pelivalinta: Blomqvist, C Kerroin: 1,60 Epicbet Blomqvist lähtee tähän kamppailuun selkeänä suosikkina. Blomqvist on esittänyt massakentillä hyviä otteita ja kärsinyt tappioita pääosin varsin tasokkaille pelaajille. Krupenina ei ole esittänyt erikoisempia otteita. Yksittäisessä kovan kentän turnauksessa onnistui kohtalaisesti, muutoin tappiot tulleet avauskierroksilla. Nyt pelataan massakentällä, joka ei sovi Krupeninan peliin lähellekään yhtä hyvin kuin kova kenttä. Blomqvistin pitäisi hallita ottelun pitkiä palloralleja, pakottaen Krupeninan hakemaan riskillä läpilyöntejä, joka todennäköisesti näkyy Krupeninan osalta runsaana virhemääränä. Lisäksi syötöstä saatava hyöty vähenee hitaalla massakentällä. Blomqvist voisi olla selkeämpi suosikki mielestäni.
×
×
  • Create New...