Jump to content
  • kierrätysvapaita ilmaiskierroksia.png

Recommended Posts

Kakkonen lohko C ViPa - FC YPA 2 2.00 Bet24

- Lohkon toinen suosikki YPA aloittanut hiukan nihkeästi kauden, kun viidestä ensimmäisestä ottelusta on kertynyt vasta kaksi voittoa. Tosin kummatkin voitot ovat tulleet nimenomaan vierasotteluista. Varsin vahvat kotijoukkueet GBK ja PK-37 ovat kaatuneet vieraissa 0-1 ja 1-2.

- Edellisessä ottelussaan YPA hävisi lohkon ylivoimaiselle suosikille SJK:lle kotonaan 0-1, mutta varsin kelvollisen esityksen jälkeen.

- Tänään YPA kohtaa sarjanousija Vihtavuoren Pamauksen Jyväskylän läheltä Laukaasta. ViPa aloittanut kauden sarjanousijalle kelvollisesti tilastolla 2-1-2. Voitot tulleet sarja-avauksessa kotona sarjan toiseksi viimeisestä FC Riverballista ja sarjajumbo FCV:stä. Jotenka kovemmilta joukkueilta ei matkaan ole tarttunut vielä kuin yksi piste.

- ViPan sivuilta ympäripyöreä ennakko

"Vihtavuoren Pamaus kohtaa sunnuntaina 29.5. kotiottelussaan FC YPA:n Ylivieskasta klo 18.30. FC YPA on kerännyt aiemmin pelatuista otteluistaan 6 pistettä kasaan, kun puolestaan kotijoukkue Pamaus on saanut 7 pistettä.

FC YPA:n pelaajista suuri osa pelaa talvikaudella Futsal-liigaa, joten joukkueesta löytyy taitoa.

Vierailijat ovat laittaneet tavoitteekseen suoran nousun Ykköseen, joten hivenen alakanttiin aloittanut ryhmä tulee varmaankin kovalla sykkeellä Laukaan viheriölle.

Ottelu on samalla vakioveikkauksen kohde."

- YPA:n kokoonpanossa on monta tähän sarjaan todella kovaa pelimiestä ja kun vielä tälle kaudelle liigasta hankittiin muutama täsmähankinta ei muuna tavoitteena voi ollakkan kuin sarjanousu. Pelaajat kuten Janne Mahlakaarto ex-Haka, Antti Pehkonen AC Oulu ja Jani Sarajärvi ex-Jaro tuovat joukkueeseen sellaista kokemusta, että tämän päivän vastustajan ViPan pitäisi kaatua. Tähän listaan kun lisätään vielä kakkosen monivuotinen maalitykki laiska, mutta tehokas Dragan Bejic luulisi maaliverkkojen pullistuvan ViPan päässä tänään.

- YPA:n on pakko alkaa ottamaan pisteitä, mikäli meinaavat tosissaan kisata vielä tänä vuonna tavoitteena olevasta sarjanoususta.

- Omasta mielestä tuo BEt24:n tarjoama kerroin alkaa olemaan jo todella helmi...

E. Sportinbet tarjoaa YPA:lle vielä kerrointa 2.05

  • Upvote 1
Link to post
Share on other sites

Kankaanpää - Kouvola 2 2,50 Nordicbet

Kankaanpää - Kouvola ML 2 1,72 Nordicbet

-Kouvolan materiaali paljon kovempaa, mitä alkukauden esityksistä voi päätellä. Tilanteiden teko hankalaa.

-KaMan ulkopeli liigan toiseksi surkeinta Nurmon jälkeen. Sisäpeli toki toiseksi parasta, mutta nyt vastassa on kova ulkokenttä.

-Kouvolan kärjeltä vaaditaan nyt parempaa peliä, kuin viimeksi.

-KaMan hyvää alkukautta on turha katsoa, koska siellä oli vastassa Kiri, Nurmo, Hyvinkää. KaMa kaatanut kovista joukkuesta vain heikosti esiintyneen ViVen 1-0.

-Kouvolan onnistuessa ulkona ja sisällä on voitto todella lähellä.

Link to post
Share on other sites

FF Jaro - FC Inter(-1,5) 2 3,75 Bet365

FF Jaro - FC Inter(-2) X 6,00 Ladbrokes

-Inter ei todellakaan ole mikään Veikkausliigan vähämaalisin joukkue. Keskimäärin alkukaudella Interin peleissä ollaan isketty 2,5 häkkiä/peli tahtia. Hyökkäyskalusto on Interillä hurjaa, Furuholmin johdolla maaleja isketään kovalla prosentilla. Puolustus on kuitenkin melko nuori ja virheherkkä, joten omissakin välillä kolisee.

-Inter kuitenkin aloittanut kauden hyvin ja onkin sarjassa toisena.

-FF Jaro heikkeni kaudelle ja pientä asetelmien hakua ollut siellä alkukausi.

-En millään usko Interin tätä Yli kolmella maalilla vievän, sillä Jaro ei ole mikään heittopussi, pelataan tässä kuitenkin Interiä handicappina.

Link to post
Share on other sites

Illaksi tarvitaan kyllä paljon yllätyksiä, että vihjeet toteutuu, mutta eihän tätä voi olla nostamatta esille, vaikka en yhtään siedäkään Olympiakosta. Ranskan Ligue1:sestä löytyy illaksi paljon hyvää pelattavaa, mutta kyllähän Olympiakokselle tarjotaan melkoisen karmeaa kerrointa.:cool:

Panathinaikos - Olympiakos 2 3,55 Unibet

Panathinaikos - Olympiakos +6,5 2 1,85 Unibet

Kreikan kuumassa Korisfinaalisarjassa pelataan Sunnuntai-illan kunniaksi toinen osaottelu. Panathinaikos pystyi voittamaan ensimmäisen ottelun Olympiakoksen kotiareenalla niukasti viiden pisteen erolla, joten vihreät ovat ehdottomasti askeleen lähempänä Kreikan mestaruutta. Olympiakoksella ei oikeastaan ole varaa hävitä tänään, tai muuten mestaruus alkaa karkaamaan jo liian kauaksi. Molemmat kuuluvat ehdottomasti Kreikan koriksen parhaimmistoon, eikä kenelläkään ole mitään mahdollisuuksia haastaa näitä kahta Ateenan kärkiseuraa paikasta korisfinaaleihin. Panathinaikoksen kausi on ollut aivan loistava - Kreikan liigassa Runkosarjan kakkossija, sekä Eurokoriksen mestaruus. Panathinaikoksella on ottelussa kotietu, ja näin varmasti paljon kannattajia tukenaan, mutta "vierailija" Olympiakoksen meno on ollut Kreikassa niin mahtavaa, erittäin vakuuttavaa, ja ylipäätänsä tällä kaudella tappiot ovat olleet hyvin harvassa.

Panathinaikos lähti ensimmäiseen finaaliotteluun lievänä altavastaajana, ja varsinkin muutamat täysin onnettomat pallonmenetykset meinasivat koitua Ateenan "ykkösseuran" kohtaloksi. Vihreäpaidat kuitenkin osoittivat, että ratkaisupelaajia löytyy, Olympiakokselta ei löytynyt. Se onkin selvää, että tiukassa paikassa punavalkoisilta on löydyttävä ratkaisuihin pystyviä pelaajia, tai muuten mestaruus menee ehdottomasti Panathinaikokselle. Olympiakoksella on kuitenkin niin älyttömän laadukas joukkue Vassilis Spanoulisin, Ioannis Bourousisin, sekä Milos Teodosicin johdolla, jolla voisi taistella jopa Euroliigan mestaruudesta - lisäksi varsinkin joukkueen fanit tuskin tykkäsivät, kun kyseisen liigan mestaruus meni tällä kaudeklla juuri naapuriin.

Panathinaikokselle finaalisarjan vastustaja, rakas Olympiakos, on ollut todella vaikea voitettava. Tällä kaudella Runkosarjan molemmissa otteluissa Olympiakos oli parempi. Eihän se todellakaan ollut kaukana, että Olympiakos olisi voittanut ensimmäisen finaalinkin, mutta lopulta silloiset vieraat voitti kuin voittikin. Oikeastaan sitä on mahdotonta sanoa, kumpi oli ennen finaaliin lähdettäessä mestarisuosikki numero yksi, mutta nyt Panathinaikoksella on tärkeä johto - Olympiakoksella pakkovoitto.

Link to post
Share on other sites

FcEspoo-Hifk 2

Molemmat joukkueet ovat aloittaneet kautensa hieman huonosti Espoo on sarjassa toiseksi viimeisenä kun taas Hifk on 4:neksi viimeisenä,joukkueilla on ollut suuria maalinteko-vaikeuksia,Espoo tehnyt maaleja 3 kun taas Hifk on tehnyt 2,ottelussa avaus maalin merkitystä ei korostaa,sillä kumpi sen tekee niin sen joukkueen peli auvennee,Vaikka Fc Espoo lähteekin otteluun lievänä ennakkosuosikkina,niin itse näen Hifkin tulevan ottamaan pisteet Espoosta maalein 0-2

Link to post
Share on other sites

Argentiina(+1,5) - Serbia 2 1,60 @UNIBET

Lentopallon maailmanliigaa.

Lohko D, neljä joukkuetta, joista kaksi parasta menee jatkoon. Lohkon suursuosikki on Serbia. Kakkossijasta taistelevat lähinnä Portugali ja Suomi. Argentiina on lohkon heikoin.

Serbia on maailman parhaimpia lentopallomaita. Kolmena viime vuonna saaliiksi on tullut kaksi hopeaa ja yksi pronssi maailmanliigan lopputurnauksista.

Joukkueet kohtasivat muutama päivä sitten,jossa Serbia voitti suoraan 3-0. Peli alkoi toimimaan alusta lähtien, enkä uako Serbian tätä häviävän.

Serbia voittaa ottelun 3-0 tai 3-1.

  • Upvote 1
Link to post
Share on other sites

Tee tili osallistuaksesi keskusteluun

Sinun täytyy olla jäsen jos haluat kommentoida

Tee tili

Rekisteröi uusi tili. Se on helppoa!

Tee tili

Kirjaudu

Onko sinulla jo tili? Kirjaudu tästä.

Kirjaudu nyt
  • Uusimmat viestit

    • Jalkapallo Konferenssiliiga Klo 19.45   KuPS  -  Kaa Gent    Valinta:  X ( Tasapeli) Kerroin:  4.05 ( Veikkaus)   KuPS ollut vaikeaa viime aikoina sekä Veikkausliigan mestaruus karkasi omista  käsistä aika kauas, jolloin tänään voi vain laittaa kaiken likoon.   Enää ei ole mikään lämmin, joten toivottavasti Gent myös on kohmeessa, niinkuin viime aikoina on ollutkin.  Vieraissa Gent on ollut vaikeuksissa ja tänään on se sauma saada pisteitä näistä otteluista.  Suomalaisyleisön siivittämänä kotijoukkue kairaa pistetilin auki.  KuPS voi jopa voittaakin, mutta viime aikoina voittamisen kulttuuri on tipotiessään, joten otetaan rohkea tasapeli testiin.    1-1 tai 2-2 voisi olla aika hyvät tulosvetoon.    Kunhan ottelu päättyy tasan, niin tämä kohde menee oikein. 
    • Jalkapallo Mestareiden liiga Klo 22.00   Dortmund  -  Betis   Valinta:  X ( Tasapeli) Kerroin:  4.25 ( Paf)   Kaksi suht hyvää joukkuetta kohtaa toisensa sekä molemmilla on voittoja sekä tasureita alla.  Kierroksen yksi tasaisempia otteluita, jolloin tasapeli ei ole mikään mahdottomuus. Betis mestareiden liigassa kolme voittoa, mutta saksa on vaikea paikka pelata, jolloin tuo putki katkennee tänään, mutta pisteputki jatkuu.  Kunhan Ottelu päättyy tasan, niin tämä kohde osuu. 
    • Koripallo Euroliiga klo 21:15 Panathinaikos - Barcelona Pelivalinta: Barcelona ML Kerroin: 4,30 Novibet Panathinaikos on aloittanut Euroliigan hyvin ja onkin 9 kierroksen jälkeen sarjataulukon kärjessä. Panathinaikos on kotona erityisen hyvä joukkue, tältä kaudelta kotitilasto 6-1, joten helppo peli ei tule vierasjoukkueelle. Barcelona on aloittanut Euroliigan myös ihan hyvin ja joukkueen materiaali riittää taisteluun kärkipään joukkueita vastaan. Vierasotteluissa Barcelona ei aina ole ollut terävimmillään, mutta yllätysvalmis joukkue kuitenkin on.  Näin suuri suosikki Panathinaikos ei mielestäni ole mitä kertoimet antaa ymmärtää.
    • Koripallo Euroliiga klo 22:00 Real Madrid - Crvena Zvezda Pelivalinta: Crvena Zvezda ML Kerroin: 3,05 Novibet Crvena Zvezda on aloittanut Euroliigan vahvasti. Otteet olleet kokonaisuutena hyviä ja selviä voittoja on tullut useampia. Real aloittanut kauden myös hyvin, loukkaantumisia on ainakin Panathinaikosta vastaan, tarkemmat poissaolotiedot tätä ottelua varten selviävät vasta lähempänä. Joka tapauksessa mielestäni Crvenalle tarjottu 3,05 kerroin on liian korkea.
    • 1. Divisioona / Jalkapallo Tanska AB - Vendsyssel FF AB Draw No Bet @ 1.55 Betsson Alkaa 20:00 AB(4.) on sarjassa kotikentällään kolme ottelun voittoputkessa pitäen noissa kaikissa matseissa oman maalinsa puhtaana sekä tehden yhteensä kuusi maalia. Vendsyssel(10.) on seitsemän matsin mittaisessa voitottomassa putkessa häviten noista kolme kamppailua. AB voitti joukkueiden kaksi edellistä keskinäistä kohtaamista joista viimeisin pelattiin elokuun puolivälissä ottelun päätyttyä tuolloin maalein 0-3.
×
×
  • Create New...