Jump to content
  • kierrätysvapaita ilmaiskierroksia.png

Recommended Posts

Itävalta - Latvia 1 @BETFAIR

Jalkapallon harjoitusmaaottelu, joka pelataan 7. kesäkuuta Itävallassa.

Itävalta on ottelussa suosikin asemassa. Sillä on paljon kovempi joukkue, joka tulee tekemään tilanteita tässä ottelussa.

Latvian karsinnat ovat menneet odotetusti; lohkon hännillä Maltan kanssa.

Itävalta pystyy parhaina päivinään haastaa kärkimaita, johon Latvia ei millään pysty. Joukkue ei toki lukeudu lähellekään Euroopan kärkimaiden joukkoon, mutta ei myöskään ns. heittopussien ryhmään.

Itävalta on kohtuu hyvä kotijoukkue. Suosikkina se on pystynyt pelaamaan hyvällä tasolla, mm. kaatoi Azerbaidzhanin 3-0 ja Kazakstanin 2-0.

Latvialla ei näy valoa tunnelin päässä, joukkue on pelannut todella surkeasti vieraissa, joukkueen mahdollisuudet kaataa viimeistään heikko pelinrakentelu ja viimeistely. Joukkue on kuudessa edellisessä vieraspelissään tehnyt vaivaiset neljä maalia, joista kaksi Maltaa vastaan.

Itävalta saa tähän otteluun hyvän joukkueen, jolla kaadetaan Latvian tasoinen joukkue, mikäli peli lähtee rullaamaan. Latvia joutuu puolustuskannalle, ja jossain vaiheessa joutuvat rikkomaan. Pelin edetessä Itävalta avaa hanat, uskon sen ottavan kotiyleisönsä edessä 2-0 voiton.

Joukkueiden kokoonpanot otteluun:

Itävalta:

Maalivahdit:

Helge Payer, Rapid Wien

Christian Gratzei, Sturm Graz

Puolustus:

Emanuel Pogatetz, Hannover 96

Christian Fuchs, Mainz 05

Aleksandar Dragovic, Basel

Ekrem Dag, Besiktas

Manuel Ortlechner, Austria Wien

Florian Klein , Austria Wien

Keskikenttä:

David Alaba, Hoffenheim

Paul Scharner, WBA

Zlatko Junuzovic, Austria Wien

Julian Baumgartlinger, Austria Wien

Christopher Drazan, Rapid Wien

Stefan Kulovits, Rapid Wien

Hyökkäys:

Erwin Hoffer, Kaiserslautern

Marc Janko, Twente

Latvia

Maalivahdit:

Aleksandrs Kolinko, Baltika Kaliningrad

Andrsi Vanins, Sion

Puolustus:

Kaspars Gorkss, QPR

Deniss Ivanovs, Sivasspor

Denis Kacanovs, Skonto Riga

Ritus Kjauklis, AZAL Baku

Oskars Klava, Anzhi Makhachkala

Keskikenttä:

Jurjis Zigajevs, Widzew Lodz

Aleksandrs Kauna, CSKA Moskova

Maksims Rafalskis, Baltika Kaliningrad

Aleksejs Visnakovs, Krakova

Andrejs Rubins, FC Qarabag

Hyökkäys:

Artjoms Rudnems, Lech Poznan

Andrejs Pereplotkins, Nasaf Qarshi(Uzbekistan)

Maris Verpakovskis, Ergotelis(Kreikka)

Link to post
Share on other sites
  • Vastaukset 22
  • Created
  • Last Reply

Top Posters In This Topic

Top Posters In This Topic

Popular Posts

Färsaaret - Viro 1 7,20 Betfair Färsaaret - Viro X 3,85 Unibet C-Lohkon heikoimmat, eli Färsaaret ja Viro iskevät yhteen. Edellisessä kohtaamisessa Färsaaret piti kotijoukkuetta todella hyvin ahtaal

Paraguay - Bolivia(+1) 1 2,00 Nordicbet Molemmat joukkueet valmistautuvat 12 joukkueen Copa Americaan. Bolivia Etelä-Amerikan heikoimpia, eikä peliesitykset ole mitenkään vakuuttaneet. Paraguay on mo

Etelä-Korea - Ghana 2 4,50 Betfair Ystävyysottelussa kohtaavat E-Korea ja Ghana. Viime MM-kisoissa jopa puolivälieriin yltänyt Ghana haastaa kovavireisen kotijoukkueen Etelä-Korean. Viime harjoituso

Ruotsi - Suomi X 6,25 @UNIBET

Kerroinasettelu Unibetillä:

1= 1,20 X= 6,25 2 = 12,50

E-lohkossa taistelevat Ruotsi ja Suomi. Huuhkajien edellispeli Mixu Paatelaisen alaisuudessa sujui heikosti, vaikka odotettu voitto sieltä tulikin San Marinoa vastaan, kun "Miklu" ratkaisi ottelun Suomelle 1-0. Suomen pelistä löytyi monta negatiivista asiaa.

Pallo ja miehet liikkuivat liian hitaasti; Suomi hallitsi, mutta todelliset huippupaikat olivat vähissä.

Tuon tasoisilla pelaajilla Suomi pystyy paljon parempaan. Täysi pistepotti kuitenkin tuli, mikä on tärkeintä, mutta kokonaisuudessaan Suomen peli oli aneemista, kerrassaan tylsää katsottavaa.

FIFA-rankingissä Suomi on yllättävän alhaalla. Esimerkiksi Armeniakin on Suomea edellä. Näihin ei kuitenkaan kannata kiinnittää huomiota, jos materiaaleja katsoo.

Suomi haastaa siis vieraissa Ruotsin. Huuhkajien peli on ollut ailahtelevaa; Moldovaa vastaan katastrofaalinen peli, Hollantia vastaan hyvä peli, Unkaria vastaan kohtalainen peli, San Marinoa vastaan kotona hieno peli, vieraissa Marinoa vastaan heikohko peli. Nyt paremman pelin vuoro?

Ruotsin lasken juuri ja juuri Euroopan TOP 15 joukkoon. Silti se ei ole paljoakaan Suomea edellä materiaalissa. Pienen materiaali-ja kotiedun turvin Ruotsi on tässä suosikki. Silti ns. altavastaajan asemassa Suomi pystyy pelaamaan erittäinkin hyvin. Kerroinasettelu on Unibetillä siinä mielessä erikoinen, että Ruotsille tarjotaan köyhää 1,20 kerrointa, itse odotin aika ailla 1,55 paikkeilla. Ruotsi on pelannut karsinnat tähän mennessä odotetusti; voittaen kotonaan Unkarin, Moldovan ja San Marinon, häviten vieraissa Hollannille. Viimeksi Ruotsi nappasi täydet pisteet Moldovalta maalein 1-4.

Historian aikana joukkueet ovat pelanneet tiukkoja matseja. Monta kertaa ollaan päädytty Ruotsin 1-0 voittoon, mikä on tälläkin kertaa erittäin lähellä.

Arvioin Suomen voittomahdollisuudet 15%:n paikkeilla. Tasapelille saa 6,25 kerrointa todennäköisemmän, mielestäni 25% eli joka neljäs kerta joukkueet pelaisivat tasan. Ruotsin voittomahdollisuudet pyörivät omissa papereissani siinä 60% tuntumassa, ja odotetustikin.

Suomi on kuitenkin pystynyt pelaamaan viime vuosina, ja tänäkin vuonna hyvin altavastaajan asemassa. Esimerkiksi Hollantia vastaan vieraissa se esitti pirteää futista, jossa pelaajista huokui itsevarmuus ja rauhallisuus. Suomi osaa puolustaa hyvin, joten siitä se ei ainakaan jää kiinni. Lukas Hradeckyä päästään testaamaan vihdoin, kestääkö nuori mies paineet?

Zlatan palaa tähän otteluun. Ibrahimovicin ohella Elmander on pidettävä aisoissa, sillä nämä kaverit iskevät suurella prosentilla pallot pussiin.

Pointti on se, että tasoero ei ole noin suuri, ja uskon Suomen syttyvän tähän peliin paljon paremmin. Mixu Paatelainen on sen verran kova valmentaja, että nyt varmasti pelityyli toimii paremmin, ja muutenkin homma sujuisi hienommin, mitä se oli San Marinossa.

Tasainen ottelu päättyy 0,2-0,1.

Tasapelin kerroin houkuttelee, ja osuu varmasti kerrointa useammin! :thumbup:

Link to post
Share on other sites

Färsaaret - Viro 1 7,20 Betfair

Färsaaret - Viro X 3,85 Unibet

C-Lohkon heikoimmat, eli Färsaaret ja Viro iskevät yhteen. Edellisessä kohtaamisessa Färsaaret piti kotijoukkuetta todella hyvin ahtaalla, lopulta kuitenkin Viro nousi niukkaan 2-1 voittoon kotikentällään. Färsaaret ei ole paljoakaan Viroa heikompi materiaalissa. Molemmat kuuluvat Euroopan kymmenen heikoimman joukkoon, Virolla tekee tiukkaa, mutta kyllä se sinne mahtuu nipin napin.

Kotietu auttaa paljon tässä pelissä. Färsaaret ovat pitäneet todella hyvin huippumaita pihdeissään, ja on kotikentällä kelle tahansa maalle vaikea ja haastava vastustaja. Varsinkin, kun kotona Färsaaret puolustaa erittäin hyvin ja vahvasti, ja pelaa hyvällä itseluottamuksella ja joukkuehengellä kotiyleisönsä edessä.

Viro tarvitsee ottelusta voiton, jos haluaa taistella lohkon kakkossijasta. Jossain vaiheessa sekin turhautuu, sillä karsinnat ovat menneet siltä selvästi yläkanttiin. Viro joutuu nyt pitkästä aikaa pienen suosikin asemaan, varmasti pelityyliä pitäisi muuttaa tähän otteluun.

Färsaaret on ollut kotona upeassa tikissä, mm. se pelasi Pohjois-Irlantia vastaan 1-1 tasapelin, ja viimeksi se hävisi Slovenialle 0-2. Tuossa ottelussa Färsaaret hankki vieraille punaisen kortin, mutta joutui silti taipumaan, ehkäpä hieman onnekkaastikin, sillä kotijoukkueen toinen takaisku oli oma maali. Joka tapauksessa Färsaaret tietää, että Viro voidaan kaataa.

Muutama vuosi takaperin Färsaaret voitti kotonaan Liettuan 2-1, kotonaan sillä on saumoja, varsinkin kun se on tottunut omaan pelikenttäänsä muita joukkueita paremmin.

Färsaaret pelaavat kotonaan vähämaalisia pelejä. Viro on ottelussa suosikki, mutta mikäli kotijoukkue jatkaa todella upeaa puolustuspelaamista, voi Viro turhautua. Färsaaret voivat pelata rennosti tämän pelin, sillä heillä ei ole pakko ottelua voittaa. Virolla on kovat paineet ottelussa, se näkyi jo joukkueiden edellisessä kohtaamisessa.

Tasainen ottelu, jossa maaleilla ei juhlita. Pirteän Färsaarten voitto on syytä kokeilla tuolla kertoimella, sillä se toteutuu todellakin joka kuudes kerta Viron tasoista joukkuetta vastaan.

Tulosvetoon: 0,1-0,1.

Kokoonpanotiedot myöhemmin. :thumbup:

  • Upvote 1
Link to post
Share on other sites

Valko-Venäjä - Luxemburg X2 4,70 Unibet

Valko-Venäjä - Luxemburg +2 2,20 Unibet

Jalkapallon EM-karsintaottelut jatkuvat ; D-lohkon ottelussa Valko-Venäjä saa vastaansa Luxemburgin. Tilanne on se, että Valko-Venäjä on lohkossa toisena Ranskan jälkeen, ja Luxemburg on viimeisenä, mutta ehdottomasti hienosti pelanneena. Valko-Venäjä on pelannut yllättävän hyvät karsinnat, enkä todellakaan usko joukkueen selviytyvän lopputurnaukseen. Luxemburgille pelit ovat hienoa harjoitusta, ja tulokset ovat olleet hienoja ; suurimpana kruununa sinipaidat voittivat ystävyysottelussa Slovakian! Tämän lisäksi edellisessä karsintaottelussa Romanian vieraana silloiset vierailijat kävivät vierasjohdossa. Luxemburgin jalkapallo on todellakin kehittynyt selvästi. Valko-Venäjällä ei ole varaa yhtään pistemenetyksiin. Kotijoukkue on pelannut hyvät karsinnat, ja on lohkossa toisena, mutta silti kisoihin pääsy ei ole todennäköistä. Valko-Venäjä on materiaaliltaan selvästi Luxemburgia laadukkaampi, mutta silti tasoero ei ole missään tapauksessa mahdoton. Luxemburg on osoittanut, mihin joukkue pystyy. Valko-Venäjän pelaajistosta kukaan ei ole tehnyt yhtä maalia enempää, yhden maalin ovat iskeneet esimerkiksi Sergei Kislyak, Sergei Krivets, sekä Vitali Rodionov. Puolestaan Luxemburg on tehnyt karsinnoissa vasta yhden maalin, Lars Gensonin toimesta, mutta varmasti lisää on tulossa ennemmin tai myöhemmin. Valko-Venäjä on voittanut viidestä edellisestä ottelusta vain yhden. Edellisessä ottelussaan joukkue pelasi tasan Ranskan vieraana. Muutenhan voisi mainita esimerkiksi niinkin upeat saavutukset, kuin tappiot Kanadalle, sekä Albanialle. Ei kovin vakuuttavaa. Valko-Venäjä on ottelussa suuren suosikin asemassa, mutta hyvällä puolustuspelillä punapaidat tulevat hermostumaan ennemmin tai myöhemmin. Luxemburg saattaa yllättää kaikki.

Färsaaret - Viro 1 6,00 Unibet

Färsaaret - Viro 1X 2,35 Unibet

Färsaaret +2 - Viro 1 1,40 Unibet

Färsaaret ja Viro iskevät yhteen Lohko C:n ottelussa. Molemmat ovat pelanneet kuusi ottelua, Färsaaret ovat viimeisenä, kuitenkin yksi piste keränneenä. Puolestaan Viro on karsintojen suurimpia yllättäjiä ; Suomen naapuri on lohkossa neljäntenä seitsemällä pisteellä. Tasoero on joukkueiden välillä pieni Viron eduksi, sillä vierailijat ovat Färsaarten tavoin myös pieni jalkapallomaa. Färsaaret on yksi Euroopan heikoimmista maista, mutta ei todellakaan ole ollut kiusaamatta isompiaan. Muutamana esimerkkinä joukkue on voittanut Itävallan, sekä kahdesti tasapelin Skotlantia vastaan. Kyseisistä tuloksista on aikaa jo monta vuotta, mutta kuitenkin kertoo maan yllätysmahdollisuuksista. Tämän lisäksi Färsaaret pelasi toiseksi edellisessä karsintaottelussa tasapelin Pohjois-Irlantia vastaan. Muutenkin maalinteossa on onnistunut kolme pelaajaa ; Christian Mouritsen, Johan Edmundsson, sekä Christian Holst. Puolestaan Viro on materiaaliltaan hieman laadukkaampi, mutta ei myöskään sen suurempi jalkapallomaa. Viron tulokset ovat olleet erittäin hienoja, mutta osittain myös tuuria ollut matkassa hyvinkin paljon. Edellisessä karsintaottelussa Viro olikin jo täysi vastaantulija, Italia voitti 3-0. Viron paras maalintekijä on ollut kahdella osumallaan, kenties joukkueen suurin tähti, Konstantin Vassiljev. Lisäksi muutama pelaaja on viimeistellyt yhden osuman. Färsaarilla on ottelussa tärkeä kotietu ; Kotonaan kääpiömaat ovat aina todella pahoja. Lisäksi Virolle ottelun hallitseminen tulee olemaan todella vaikeaa, sillä kyllähän Viron ennakkosuosikkiasema tuo todella paljon paineita ja vaikeuksia. Virossa jalkapallobuumi on varmasti selvästi nousussa, mutta kotijoukkueen kertoimet vaikuttavat siltikin aika loistavilta, joten pieni yllätyshaku olisi paikallaan.

Ruotsi - Suomi X2 3,70 Unibet

Ruotsi - Suomi +2 2 1,80 Unibet

Miltä kuulostaa Suomen 0-1 vierasvoitto San Marinosta? Tai vielä parempaa, se, että peliesitys oli surkea. Ruotsi isäntänä, ja Suomi vierailijana - ei lupaile hyvää. Suomen tehtävä tiistai-iltana Ruotsissa on todella vaikea, ellei jopa mahdoton. Ruotsilla on jopa suhtkoht selkeä materiaalietu. Suomen joukkue on laadukas, mutta ei se kentällä mitenkään käy. San Marinohan koki ottelussa Suomea vastaan suurta vääryyttä ; oikeastihan kotijoukkueelle jäi viheltämättä rankkari. Ruotsi on ottelussa suuri suosikki, mutta kertoimet ovat aivan liikaa sinikeltaisten suuntaan. Ruotsi on aloittanut karsintaurakkansa neljällä voitolla, ja tappiolla. Matkaa Hollantiin, lohkon kärkeen, on kuitenkin jo kuusi pistettä. Ruotsi on ehdottomasti todella vaarallinen joukkue, eikä mikään ihme, kun joukkue komeilee taulukossa noin hyvällä sijoituksella. Ruotsin parhaimmat maalintekijät ovat tähän mennessä kahdella osumallaan Zlatan, Johan Elmander, Pontus Wernbloom, sekä Andreas Granqvist. Puolestaan Suomen sijoituksesta ei viitsi mainita sen enempää, jokainen tietää sen sanomattakin. Suomi on lohkossa aivan karmeasti neljäs, eikä tarvitse miettiä, miksi Suomi ei taaskaan selviydy lopputurnaukseen. Onnistujia on vaikea hakea Mikael Forssellin lisäksi, sillä ei sellaisia kyllä oikeastaan taida olla. Näin surkeiden esityksien jälkeen on aika miettiä "missä mentiin vikaan?" Onneksi sentään Suomen numero ysi on viimeistellyt hienot kuusi osumaa. Ruotsi on ottelussa suuri suosikki, se on ihan selvää. Ruotsi on voittanut kaksi edellisottelua maalierolla 6-2. Lupailee hyvin huonoa, jos jopa San Marino meinaa saada pisteen Suomea vastaan. Sinivalkoisten lasien, on vain uskottava, että Suomi pystyy laittamaan kapuloita rattaisiin Ruotsille. Avausmaalin merkitys on suuri ; jos Ruotsi sen saa, niin se on menoa sitten. Toisaalta, vierasjohto Suomelle, niin Ruotsi varmasti turhautuisi jossain vaiheessa. Suomi on nykykunnolla melkoisen surkea, mutta silti X2 vaihtoehdolla saadaan oikein mukava kerroin.

Link to post
Share on other sites

Norja - Liettua 1 1,50 Unibet

Jalkapallon harjoitusmaaottelussa kohtaavat Norja ja Liettua. Joukkueista Liettua on pari luokkaa heikompi, ja varsinkin peliesityksiltään todella paljon huonompi. Norjan peli kulkee karsinnoissa, sillä se taistelee tosissaan EM-kisapaikasta. Puolustus on pitänyt todella hyvin, ja maalintekokin toimii. Edellisessä karsintaottelussa se taipui kovalle Portugalille vieraissa 1-0. Norja pelasi tuon ottelun hyvin, ja pystyi haastamaan toden teolla kotijoukkueen.

Liettua on laadultaan heikompi joukkue, ja sen peli on ollut aivan sekaisin, varsinkin vieraissa. Viimeksi se hävisi Liechensteinille 2-0 vieraissa, joka murskasi lopullisesti Liettuan EM-haaveet. Peli ei toimi sitten ollenkaan, enkä usko että se pystyy haastamaan Norjaa kunnolla, saatika pysymään sen pelitemmossa mukana.

Monta luokkaa kovempi Norja haluaa näyttää kotiyleisölle kaikkensa, ja uskon sen ottavan tässä selvän voiton. Liettuan peli ei nyt toimi pelaajien kesken, ja mielikuvitus puuttuu pelinrakentelusta.

Riise ja Carew kurittavat Liettuaa selvin 4-0 lukemin.

Joukkueiden ryhmät tähän otteluun:

Norja:

Jarstein, Viking

Pettersen, Molde

----------------------

Högli, Trömsö

Kjetil Wähler, AaB

Vadim Demidov, Real Sociedad

Brede Hangeland, Fulham

John Arne Riise, AS Roma

Espen Ruud, OB

Jonathan Parr, Aalesund

----------------------

Håvard Nordtveit, Mönchengladbach

Björn Helge Riise, Fulham

Henning Hauger Stabäk

Morten Gamst Pedersen, Blackburn Rovers

Christian Grindheim, SC Heerenveen

Markus Henriksen, Rosenborg

Ruben Jenssen, Trömsö

Alexander Tettey, Rennes

---------------------

Mohammed Abdellaoue, Hannover 96

John Carew, ilman seuraa

Erik Huseklepp, Bari

Daniel Braaten, Toulouse

Liettua:

Ernestas Sitkus, Olympiakos Nicosia

Mindaugas Malinauskas, Debreceni VSC

---------------------

Ramunas Radavicius, FK Ekranas

Tadas Kijanskas, Bialystok

Gediminas Paulauskas, Illichevts

Arunas Klimavicius, Zhetysu

Algis Jankauskas,Zalgiris

Povilas Leimonas,Suduva

---------------------

Mindaugas Panka,Widzew Lödz

Edgaras Cesnauskas,Rostov

Mantas Savenas, Orenburg

Linas Pilibaitas,Györi ETO

Marius Papsys,Pribram

Deividas Cesnauskas,Aris Thessaloniki

Dominykas Galkevicius, Lubin

---------------------

Tadas Labukas,Arka Gdynia

Vitalijus Kavaliauskas, Liepajas Metalurgs

Nerijus Astraukas,Zalgiris

Vieraiden ryhmästä sivussa Marius Stankevicius(Sampdoria) ja Tomas Danilevicius(Livorno). Norja lähtee otteluun kuta kuinkin parhaallaan. :)

Link to post
Share on other sites

Paraguay - Bolivia(+1) 1 2,00 Nordicbet

Molemmat joukkueet valmistautuvat 12 joukkueen Copa Americaan. Bolivia Etelä-Amerikan heikoimpia, eikä peliesitykset ole mitenkään vakuuttaneet. Paraguay on monta luokkaa kovempi, ja lukeutuu Etelä-Amerikan viiden parhaimman joukkoon selvästi. Se kukisti Bolivian muutama päivä sitten 2-0 vieraissa, eikä jättänyt Bolivialle mahdollisuuksia.

Molemmat parhaallaan otteluun. Barrios, Valdez ja Santa Cruz rokottavat armotta paikoistaan, ja ovat vaikeita pideltäviä Bolivian puolustukselle. Paraguay hallitsee, ja kun onnistumisia on tullut, sujuu peli nytkin.

2,3,4-0 voitot varsin realistisia. Molemmille ottelu on hyvä harjoittelu tulevaa turnausta varten, senpä takia en usko Paran paljoa lepsuilevan, kun nyt on kotiyleisö tukena.

Link to post
Share on other sites

Ruotsi-Suomi Eniten maaleja www.comeon.com

1st half

3.05

2nd half

2.05

Tie

3.25

Mielestäni tässä on kyllä todella kova kerroin! Kyseessä on kuitenkin EM-karsinta ja todella tärkeä peli molemmille. Ruotsilla on 10-1 maaliero kotona, joten se tuskin päästää maaleja suomea vastaan. Ruotsi on pelannut kotona nollapelin kaksi kertaa näissä karsinnoissa. Ruosi on tehnyt 6 maalia ekalla puoliajalla ja 9 tokalla puoliajalla, mutta tokan puoliajan maalit ovat tulleet usein silloin kun pelin jo todenteolla jo ratkennut ajat sitten (san marino 6-0).

Uskon että molemmilla puoliajoilla nähdään yksi maali ja peli päättyy 2-0 Ruotsille. :thumbup:

www.comeon.com kampanjakoodi: Voittaja69

Talleta, lyö vetoa, voita=helppoa rahaa :thumbup:

Yksi jäi uupumaan....

  • Upvote 1
Link to post
Share on other sites

Ruotsi - Suomi + 0,5 2 3,20 bet365

Ruotsi - Suomi 1. puoliaika 2 10,00 bet-at-home

- Suomi kohtaa Ruotsin Euro Karsinnoissa.Ruotsi lähtee otteluun aika selvänä ennakkosuosikkina,mutta itse näen Suomella pienet mahdollisuudet ainakin tasapeliin.Suomi ei vakuuttanut San Marinoa vastaan,ei sitten yhtään.Mutta siitä on turha vetää turhan isoja johtopäätöksiä.Suomi lähtee nimittäin varmasti eri taktiikalla Ruotsia vastaan,puolustavammalla.Muutenkin katseet oli varmasti jo osittain tähdätty huomiseen Ruotsi- peliin.Mikäli Huuhkajat pitävät päänsä kylmänä puolustuksen suhteen,niin en usko että se ainakaan murska tappiota kokee.Suomelle avautuu myös varmaan sitä myöten enemmän vastaiskun paikkoja mitä turhautuneempana Ruotsi käy,eikä niistä kyllä Forssell hirveän montaa kertaa erehdy jos yhvään paikkaan pääsee.Eli jos Huuhkajat pystyy sinnittelemään edes tasapelin ensimmäisestä puoliajasta,saatikka sitten jos se sen vielä voittaa,niin ei tavallinenkaan voitto hirveän kaukana varmasti ole,mutta varmistellaan nyt kuitenkin sillä että vaikka tulee tasuri niin kohde silti osuu.Suomen ensimmäisen puoliajan voitosta tarjotaan kyllä kovaa kerrointa,yksi paikka Forssellille ja se saattaa olla jo maalissa.Lisätään nyt vielä että Ruotsin ehdottomasti parhaan kärkimiehen,Zlatan Ibrahimovicin pelaaminen on vielä epävarmaa.Mikäli mies kuitenkin pelaa,niin ei se parhaassa tikissä varmasti ole.Myös Tobias Hysénin 100% pelikuntoisuus ei ole varmaa.Huuhkajat saa puolestaan pelikieltonsa kärsineen Roman Eremenkon takaisin,eikä pahempia poissaoloja pitäisi olla.Tulosveikkaus 0-1,Mikael Forssell tekee maalin ajassa 41. :good:

  • Upvote 1
Link to post
Share on other sites

Etelä-Korea - Ghana 2 4,50 Betfair

Ystävyysottelussa kohtaavat E-Korea ja Ghana.

Viime MM-kisoissa jopa puolivälieriin yltänyt Ghana haastaa kovavireisen kotijoukkueen Etelä-Korean. Viime harjoitusottelussa Ghana pelasi hienon 1-1 tasapelin Englantia vastaan, tosin siitä on jo hieman aikaa. Etelä-Korea on pelannut todella vakuuttavasti kotikentällään, kaataen mm. Hondurasin 4-0 ja Serbiakin kaatui 2-1, tosin siinä ottelussa vierailla oli kakkosmiehistö kentällä. Ghana valmistautuu Afrikan Nations Cuppiin, joten tässä pelissä se voi hioa vielä kuvioitaan. Missään nimessä vierailija ei lähde lepsuilemaan tähän otteluun, sillä pelituntumaa olisi hyvä saada kivikovaa aasialaista joukkuetta Etelä-Koreaa vastaan.

Ghana on materiaaliltaan hieman Etelä-Koreaa kovempi, ja pääsee otteluun parhaallaan. Ghanan ryhmässä ovat mm. tärkeät keskikenttäpelaajat Michael Essien ja Sulley Muntari. Puolustuksessa johtavat Paintsil ja Mensah, jotka pelaavat Englannin Valioliigassa. Hyökkäyspäässä on aina vaarallinen Asamoah Gyan, joka oli Ghanan tärkeimpiä pelaajia viime MM-kisoissa. Vierailla on kivikova nippu, joka on ollut yhdessä pitkään, ja jolla on tullut vuosien saatossa tulostakin.

Kotijoukkue Etelä-Korea saa kovan vastustajan vieraakseen. Joukkueen tärkein pelaaja, ManUn Park Ji-Sung on ottelusta sivussa. Joukkue ei muutenkaan ole paras mahdollinen, joten Ghanan 4,50 kerrointa täytyy kokeilla ehdottomasti!

Molemmat onnistuvat maalinteossa, mutta vierailija korjaa potin maukkaalla 1-2 voitolla.

  • Upvote 1
Link to post
Share on other sites

Ecuador - Kreikka 2 2.72@Nordicbet.com

-Näytösottelu New Yorkissa, Yhdysvalloissa. Kreikka joukkueista hieman vahvempi, se on uuden valmentajansa Fernando Santosin alaisuudessa löytänyt uusia variaatioita peliinsä. Hänellä ei ole vieläkään tappiota joukkueen peräsimessä, kun hän korvasi vanhollisen Otto Renhagelin viime vuoden mm-kisojen päätyttyä. Pelaajat ovat alkaneet ottaa harjoitusmatsitkin hyvällä temmolla, varmasti henkinen valmennus on nyky portugalilaisten luotsien vahvuus(mm.Mourinho, Villas Boas).

Ecuador on pelannut hieman alavireisesti, viimeksi kotijohto kuivui kasaan heikohkoa Kanadaa vastaan viime hetkillä.

Oma veikkaus: 0-1,2

Japani - Tšekki 2 4.85@Nordicbet.com

-Kirin Cup. Japanissa pelattavassa pikkuturnauksessa ovat mukana näiden joukkueiden lisäksi Peru. Molemmat ovat pelanneet maalittoman tasapelin Perun kanssa. Japanilla toki kotietu ja ehkä hienoinen pelaajamateriaalin paremmuus. Japani on pelannut hyvin uuden valmentajansa Alberto Zaccheronin alaisuudessa, viime vuoden aasian mestaruus loistava startti. Kutakuinkin Japanilla on parhaat heittää kentälle. Zaccheroni on tunnettu hyökkäävästä 3-4-3-taktiikasta. Tsekki on viime vuosina hiipunut sukupolven ikääntymisen vuoksi, nyt kuitenkin hieman valoa tunnelin päässä ollut, mm. pelasivat tiukan em-karsintamatsi Mestari-Espanjan kanssa(2-1). Edellisessä Peru matsissa oli kentällä 5 debytanttia maajoukkueessa, en usko että sama toistuu tässä ottelussa. Tsekin huipuista on mukana ainakin tähtimolari Petr Cech, jolla varmasti riittää nälkää voittaa pettymysten Chelsea-kauden jäliltä. Pelin kulku on varmasti päästä päähän peluuta ja uskon että juuri matsin tähdeksi nousee Cech ja tsekit vie Kirin Cupin toisen kerran sitten 1998.

Oma veikkaus: 0-1 tai 1-2

HUOM!KOHDE MENEE KIINNI JO 12.30!

Ruotsi - Suomi+2 1 3.35@Nordicbet.com

-Em-karsintaa. Ruotsi ollut vakuuttava heikompiaan vastaan valmentajan Erik Hamrenin alaisuudessa. Edellinen matsi hieno 1-4 voitto vaikealta Chisinaun kentältä. Ruotsi saa tähän otteluun mukaan myös mailmantähtensä Zlatan Ibrahimovicin. En usko että tulisieluinen hyökkääjä sortuu hölmöilyyn tällä kertaa vaan tekee 1-2 maalia. Lisäksi hyökkäysarsenaalista löytyy hyvä kaudet pelanneet J.Elmander, O.Toivonen ja S.Larsson. Olof Mellberg takaa vanhoilla päivilläänkin puolustuksen pitävyyden Suomen kaltaisia joukkueita vastaan. Lisäksi Suomen pelityyli muuttunut riskialttiimaksi ja hyökkäävämmäksi Mixun alaisuudessa. Mielestäni tällä hetkellä Suomella ei ole pelaajia "Mailmanmestari-joulukuusi taktiikalle" Tämä voi olla hyvä joskus tulevaisuudessa, mutta tässä ottelussa se näkyy oman pään maaleina kun vastassa vahva Ruotsi, joka pelaa myös hyökkäysvoittoista peliä ja on parempi tällä hetkellä. Suomi saa Roman Eremenkon mukaa matsiin mikä tuo vähän varmuutta syöttöpeliin, mutta hänkin joutuu tekemään paljon puolustustyötä ja täten hänen parhaat apunsa eli hyökkäyspään juonikkuus jää vähemmälle.

Oma veikkaus tyly: 3,4,5-0

Link to post
Share on other sites

Tee tili osallistuaksesi keskusteluun

Sinun täytyy olla jäsen jos haluat kommentoida

Tee tili

Rekisteröi uusi tili. Se on helppoa!

Tee tili

Kirjaudu

Onko sinulla jo tili? Kirjaudu tästä.

Kirjaudu nyt

  • Uusimmat viestit

    • Lohko F * Jokaisesta maasta annan arviot 1-5 asteikolla, maalivahtiosastolle, puolustukselle, keskikentälle, hyökkäykselle, joukkueen leveydelle, kokemukselle sekä valmentajalle. Näin ollen joukkueen arvosana on korkeintaan 35. Tasainen lohko jossa Hollanti on suurin suosikki, mutta Ruotsi ja Japani laittaa kampoihin. Tunisialle voitto olisi olla lohkon kolmonen. Ruotsi Varsinaiset MM-karsinnat meni Ruotsilta penkin alle, ja saldoksi kuudesta ottelusta jäi kaksi pistettä. Graham Potter sai kenkää West Hamista ja hyppäsi heti syvään päätyyn. Potterin alaisuudessa Ruotsi ehti pelata kaksi karsintaottelua, 4-1 tappio Sveitsille ja 1-1 tasapeli Sloveniaa vastaan. Keväällä odotti kuitenkin vielä mahdollisuus, sillä Ruotsi oli voittanut Nations League C:ssä oman lohkonsa, ja näin ollen pelasi vielä paikasta kisoihin. Ensin kaatui Ukraina vakuuttavalla esityksellä, ja sen jälkeen kotiottelussa Puolaa vastaan Viktor Gyökeres iskee kaksi minuuttia ennen loppua 3-2 maalin, ja Ruotsi lunastaa matkalipun kisoihin. Maalivahdit : Maalivahtikolmikko on vahva, ja kenet tahansa voi heittää maaliin. Nordfelt (AIK), on kokenut veskari, ja pelasi Ukrainaa sekä Puolaa vastaan, Johansson (Stoke) on pelannut Champhionshipissä hyviä kausia, kuten myös Zetterström (Derby). 3,5 / 5 Puolustus : Puolustus on fyysinen ja kokenut. Lindelöf tuo johtajuutta ja toimii myös joukkueen kapteenina. Lagerbielke on kiertänyt Euroopan keskitason sarjoja ja onnistunut hyvin topparina, Hienistä on kasvanut laadukas Serie A pelaaja, Gudmundsson pelasi isossa roolissa Leedsissä kuluneen kauden, Svensson (Dortmund) voi pelata monellakin eri paikalla puolustuksessa/laidalla, Ekdal (Burnley), Starfelt (Celta Vigo), Smith (St Pauli) ovat kaikki myös laatuvaihtoehtoja.  3,7 / 5 Keskikenttä : Nuori ja erittäin mielenkiintoinen osasto. Bergvallia pidetään yhtenä Ruotsin suurimmista tulevaisuuden tähdistä. Täytti vasta 20-vuotta tämän vuoden alussa, mutta veti jo toisen Valioliigakautensa. Nygren viihtyi Celtissä kymppipaikalla, ja pelasi loistokauden (38 ottelua ja 16+5), Sema on kokenut pelaaja Englannista, mutta kulunut kausi meni Kyproksella Pafosin riveissä, pääsi maistamaan myös mestareiden liigaa. Karlström on hyvä pelaaja Udinesen riveistä, ja Yasin Ayari kuuluu Brightonin kokoonpanoon. Svandberg on palloillut kahdeksan vuotta Italiassa ja nyt Saksassa, Zeneli nostaa osakkeitaan Belgian pääsarjassa. 3,8 / 5 Hyökkäys :  Tämä on Ruotsin todellinen vahvuus. Yksi kisojen kovimmista hyökkäyksistä, etenkin keskikastin maihin verrattuna. Isak & Gyökeres kaksikko voi aiheuttaa tässä lohkossa erittäin paljon harmaita hiuksia, ja kun laidalla kipittää Elanga, kiirettä pitää.  4,5 / 5 Leveys : Vaihtopenkiltä löytyy edelleen maajoukkuetason pelaajia lähes jokaiselle paikalle. Ei aivan suurmaiden tasoa, mutta erittäin hyvä. 3,8 / 5 Kokemus : Lindelöf (76 maaottelua) Isak (58) Svanberg (41)  Mukava yhdistelmä kokemusta ja nuoruutta. 3,4 / 5 Valmennus : Graham Potter onnistui kääntämään kurssin juuri oikeaan aikaan, tuntee ruotsin jalkapallon salat ja puhuu myös kieltä hieman. Tuntuu oikealta mieheltä tähän pestiin, vaikka suuremmat saavutukset puuttuvatkin. 3,9 / 5 KOKO ARVOSANA : 26,6 / 35 Hollanti Oli aika ylivoimainen karsintalohkossaan, ja ainoat pistemenetykset oli kaksi tasapeliä Puolaa vastaan. Viimeksi MM-kisoissa selvisi puolivälieriin, kaksi vuotta sitten EM-kisoissa oli välierissä. Hollanti on aina laittanut hyvin kampoihin isompia vastaan, onko tämä se vuosi kuin mitallit vihdoin kirkastuivat. Maalivahdit : Verbruggen on noussut Euroopan arvostetuimpien nuorten maalivahtien joukkoon ja parantaa kokoajan työskentelyään Valioliigassa. Flekken tuo kokemusta ja Robin Roefs on pätevä kolmosvaihtoehto. 4,0 / 5 Puolustus : Yksi turnauksen parhaista puolustuksista. Van Dijk johtaa linjaa, Aké, Van de Ven ovat myös maailman huipputasoa. Van Hecke on tuoreampi kasvo maajoukkueessa ja laadukas vaihtoehto penkiltä, ja seurakaveri Brightonista Mats Wieffer istuu ryhmään hienosti. Ryhmää täydentää Hato (Chelsea), sekä Dumfries (Inter). Jurrien Timber on loukkaantunut juuri kisojen alla, ja se on iso kolaus, mutta ei mahdoton. Sunderlandin Geertruida korvaa hänet. 4,65/ 5 Keskikenttä Tekninen keskikenttä joka viihtyy pallon kanssa, mutta osaa myös puolustaa pallottomana. Frenkie de Jongia ympäröi Reijnders, Gravenberch, Koopmeiners, de Roon, ja mukana viilettää Justin Kluivert. 4,7 / 5 Hyökkäys : Hyökkäys pitää sisällään leveyttä, ja maan kaikkien aikojen paras maalintekijä Memphis Depay on edelleen mukana, ja miksi ei olisi kun pelivuosia on edelleen jäljellä. Viimeiset vuodet on mennyt Brasiliassa, mutta se ei ole maajoukkuepelejä haitannut, ja Depay iski karsinnoissa 8 maalia. Wout Weghorst tuo kärkeen erilaisen vaihtoehdon, ja Gody Gakpo pelasi taas ok kauden Liverpoolissa. Noa Lang (Galatasaray), Malen (Roma), Brobbey (Sunderland), Summerville (West Ham) täydentää ryhmän. 4,4 / 5 Leveys : Hollannin suurimpia vahvuuksia. Vaihtopenkiltä tulee jatkuvasti huipputason Eredivisie-, Valioliiga-, Bundesliiga- ja Serie A -pelaajia. Ei kaadu yhden/kahden miehen poissaoloon. 4,6 / 5 Kokemus : Memphis Depay (109 maaottelua) Virgil van Dijk (91) Denzel Dumfries (71) Frenkie de Jong (65) Useita arvokisat käyneitä pelaajia. Tietävät missä ollaan 4,6 / 5 Valmennus : Ronald Koeman tuntee maajoukkueen erittäin hyvin. Ei ehkä aivan maailman eliittiä valmentajana, mutta kokenut ja arvokisoissa toimiva. 4,0 / 5 KOKO ARVOSANA : 30,95 / 35 Tunisia Voisi melkein kutsua vakio kisajoukkueeksi, nämä ovat nyt kolmannet kisat putkeen Tunisialle. Ovat olleet mukana 7 kertaa, mutta saavutus on aina lohkoon jääminen. Oli karsintalohkossaan aivan ylivoimainen, Namibia jäi 13 pisteen päähän, ja Tunisia ei kymmenessä ottelussa päästänyt maaliakaan.  Maalivahdit : Dahmen on selkeä ykkönen, ja ok kokenut maalivahti, mutta Tunisian pääsarja ei tasoltaan ole hääppöinen. Pelasi kuitenkin -22 kisoissa. 2,7 / 5 Puolustus : Puolustus on Tunisian vahvimpia, ellei vahvin osa-alue. Talbi (Lorient) johtaa linjaa, Abdi (Nice) on pelannut usean vuoden myös Ranskassa), Dylan Bronn (Servette) pelasi vuoden -18 ja -22 kisoissa ja on pelannut Sveitsin lisäksi Italiassa, Ranskassa ja Belgiassa. Ben Ouanes on molempien päiden työmyyrä joka pystyy myös tehoihin, mutta hoitaa hommia myös laitapakin tontilla. Turkissa tällä kaudella 2+6 tehot, mutta ottaa myös kortteja. Valery on perusvarma laitapakki joka pelasi muun muassa Valioliigaa Southamptonin riveissä, mutta nyt pelaa Sveitsissä.  3,3 / 5 Keskikenttä : Suht nuori keskikenttä höystettynä muutamalla kokeneella kaverilla. Rani Khedira sai -26 keväällä luvan edustaa Tunisiaa ja kokenut Bundesliiga, sekä Saksan nuorisomaajoukkue pelaaja on loistava lisä tähän ryhmään. 277 Bundesliiga ottelua tuo luottoa ja parantaa myös ympärillä olevia pelaajia. Toinen samassa sarjassa 200 ottelua pelannut pelaaja on Skhiri, ja yhdessä Khediran kanssa he muodostavat hyvän pohjan tälle keskikentälle. Hannibal Mejbri pelasi 27 ottelua Burnleyssä tällä kaudella, PSG kasvatti Gharbi on tulevaisuuden nimi, Slimane (Norwich), Tounekti (Celtic) täydentävät keskikentän. 3,4 / 5 Hyökkäys : Hyökkäys on suurin kysymysmerkki. Tunisia teki 2,2 maalia per peli karsinnoissa, mutta nyt vastassa ei ole yhtä heikkoja maita. Achouri on vaarallinen laituri, Chaouat iski 15 maalia Tunisian pääsarjassa, ja loput pelasivat aika nollatehoilla Venäjällä, Jenkeissä, ja 2. Bundesliigassa. 2,6 / 5 Leveys : Avauskokoonpano on kilpailukykyinen, mutta penkiltä ei löydy samanlaista laatua kuin useimmilta MM-kisojen keskikastin mailta. 2,9 / 5 Kokemus : Ellyes Skhiri (83 maaottelua) Montassar Talbi (64) Dylan Bronn (52) Ali Abdi (46) Useita pitkän linjan maajoukkuepelaajia ja osa ollut mukana aiemmissa kisaryhmissä. 3,6 / 5 Valmennus : Sabri Lamouchi on kokenut valmentaja, joka tuntee afrikkalaisen jalkapallon hyvin. Joukkue pelaa yleensä kurinalaisesti ja puolustaa hyvin, ja tiivis puolustus on se ase jolla ryhmä voi pärjätä.  3,2 / 5 KOKO ARVOSANA : 21,7 / 35 Japani Vuodesta -98 Japani on ollut kisoissa aina, ja on vaarallinen joukkue, vaikka pelit ovat korkeintaan jatkuneet lohkovaiheen jälkeen aina vain yhdellä ottelulla. Japani pelasi ensin karsintojen ensimmäisessä vaiheessa Pohjois-Korean, Syyrian ja Myanmarin lohkossa, ja voitti tämän selkeästi, ja eteni seuraavaan vaiheeseen. Tässä vaiheessa lohko oli jo Aasian tasolla todella kova, ja Australia olikin lohkon toinen, Saudi-Arabia, Indonesia, Kiina ja Bahrain taistelivat myös kisapaikasta mutta Japani voitti lohkon puolustaen erittäin kurinalaisesti, ja kymmenessä ottelussa joukkue päästi vain kolme maalia. Japani on pelannut tänä vuonna 3 harjoitusottelua ennen kisoja, ja he ovat voittaneet 1-0 Skotlannin, Englannin sekä Islannin. Maalivahdit : Parma-vahti Zion Suzuki on noussut yhdeksi Aasian parhaista maalivahdeista. Nuori, ulottuva ja erittäin hyvä pallon kanssa. Oli loukkaantuneena kuluneella kaudella mutta pelasi hyvän kevätkauden. Osako ja Hayakawa ovat laadukkaita J1-League maalivahteja.  3,75 / 5 Puolustus : Yuto Nagatomo pelaa viidennet MM-kisansa, ja vaikka ei pelannut karsinnoissa, nostettiin mukaan ryhmään. Kokenut pelaaja, legenda, seitsemän ottelun päässä Yasuhito Endosta joka on kaikkien aikojen eniten maaotteluita Japanissa pelannut pelaaja. Ito (Bayern München), Itakura (Ajax), Tomiyasu (Ajax), Sugawara (Bremen), muodostavat laadukkaan rungon jonka ympärille on tukijoina esimerkiksi Feyenoordin Watanabe. Laadukas puolustus johon on vaihtoehtoja. 3,8 / 5 Keskikenttä : Keskikenttä on monet yllättävä. Jokainen pelaaja pelaa Euroopassa, ja nämä mahtuisivat isompienkin maiden ryhmiin. Wataru Endo toipuu loukkaantumisestaan ja lähenee 90 min pelikuntoa, Leedsin Ao Tanaka on Valioliigassa keskikentän laatupelaaja kuten myös Kamada. Kubo on taitava väkkärä Real Sociedadista, ja on pelannut parempiakin kausia kuin tämä viimeisin. Maajoukkueessa kuitenkin aina iskussa. Ritsu Doan viihtyy laidalla Kubon tavoin, ja iski hyvät tehot Frankfurtissa. Maeda on usemman kauden ajan loistanut Celticissä, ja pelipaikka on usein laidalla, tai kärkenä sekä kärjen alla.  4,0 / 5 Hyökkäys : Goto iski Belgiassa 11 maalia joka on hyvä suoritus mutta maajoukkueessa hyvin kokematon, Ueda on Feyenoordin tähtipelaaja ja iski lähes maalin per peli tällä kaudella. Laatupelaaja ja myös maajoukkueessa onnistunut usein. Okawa iski samassa sarjassa 8 maalia. Ok hyökkäys jota tukee Daizen Maeda jonka tässä laskin kk-pelaajaksi. 3,6 / 5 Leveys : Tämä on yksi Japanin suurimmista vahvuuksista. Penkiltä löytyy useita Euroopan pääsarjojen pelaajia ilman merkittävää tason laskua. Vain yksi kenttäpelaaja pelaa Euroopan ulkopuolella, 4,3 / 5 Kokemus : Yuto Nagatomo (145 maaottelua) Wataru Endō (73) Junya Itō (69) Ritsu Dōan (65) Takefusa Kubo (49) Useita MM-kisoja nähneitä pelaajia sekä vahva runko, joka on pelannut yhdessä vuosia. 4,4 / 5 Valmennus : Hajime Moriyasu on kahdeksan vuoden aikana rakentanut erittäin laadukkaan joukkueen. Vuoden 2022 MM-kisoissa Japani voitti Espanjan ja Saksan, eikä se ollut pelkkää sattumaa.  4,4 / 5 KOKO ARVOSANA : 28,25 / 35 Lohko F ottelut simuloituna 100k. Hollanti - Japani : 2-1 Ruotsi - Tunisia : 2-1 Hollanti - Ruotsi : 2-1 Tunisia - Japani : 0-2 Tunisia - Hollanti : 0-2 Japani - Ruotsi : 1-1 Lohkon sijoitukset näillä tuloksilla : 1. Hollanti 9pts / maaliero +4 2. Japani 4pts / maaliero +1 3. Ruotsi 4pts / maaliero +-0 4. Tunisia 0pts / maaliero -5
    • IEM Cologne Major Stage 2 PK: Monte - paiN | Yli 2.5 karttaa | 1.97 (Pinnacle)   PK: Legacy - TYLOO | Legacy -1.5 | 2.15 (Coolbet)   PK: BIG - B8 | B8 | 1.75 (Coolbet)
    • Tennis ITF Casablanca naiset klo 12:00 Blomqvist, C - Krupenina, K Pelivalinta: Blomqvist, C Kerroin: 1,60 Epicbet Blomqvist lähtee tähän kamppailuun selkeänä suosikkina. Blomqvist on esittänyt massakentillä hyviä otteita ja kärsinyt tappioita pääosin varsin tasokkaille pelaajille. Krupenina ei ole esittänyt erikoisempia otteita. Yksittäisessä kovan kentän turnauksessa onnistui kohtalaisesti, muutoin tappiot tulleet avauskierroksilla. Nyt pelataan massakentällä, joka ei sovi Krupeninan peliin lähellekään yhtä hyvin kuin kova kenttä. Blomqvistin pitäisi hallita ottelun pitkiä palloralleja, pakottaen Krupeninan hakemaan riskillä läpilyöntejä, joka todennäköisesti näkyy Krupeninan osalta runsaana virhemääränä. Lisäksi syötöstä saatava hyöty vähenee hitaalla massakentällä. Blomqvist voisi olla selkeämpi suosikki mielestäni.
    • Tennis ITF Hurghada nelinpeli naiset klo 17:45 Moneva/Rochkova - Monteleone/Samardzic Pelivalinta: Monteleone/Samardzic Kerroin: 1,83 Novibet Porukan paras nelinpelaaja on Samardzic, jolla eniten kokemusta, sekä parhaat tulokset nelinpeleistä. Monteleone myös melko kokenut pelaaja, tulokset olleet kuitenkin heikompia kuin Samardzicilla. Moneva on varsin heikosti menestynyt nelinpeleissä, eikä nuori Rochkovakaan ole ihmeitä esittänyt. Rochkovalla parista enemmän potentiaalia menestyä tämän tason kisoissa. Mielestäni Monteleone/Samarzic parin kuuluisi olla ottelussa suosikkeja.
    • Major, Cs2 m80 - Legacy Vihje : Legacy voittaa 2-1 3.1@ epicbet 20:25 Legacy joukkueena parempi mutta en oikein usko 2-0 voittoon. M80 pelaa yleensä omat pickit hyvin ja uskon että tässä vie yhden mapin.
×
×
  • Create New...