Jump to content
  • kierrätysvapaita ilmaiskierroksia.png

Recommended Posts

Lewis Hamilton - Jenson Button 2 2,75 Expekt

McLarenin kotikisassa Saksan Nürburgringillä MM-sarjassa tasapisteissä olevat tallikaverukset haluavat molemmat parempaa tulosta. Auto ei ole ollut aivan täysin kisakuntoinen, jolloin Red Bull ja Ferrari ovat menneet menojaan. Viime kisaviikonloppunakin Button oli viides ja Hamilton vasta kymmenes. Kumpikaan McLarenin autoista ei sijoittunut siis edes kahteen etummaiseen lähtöriviin, mikä on tämän tasoiselta tallilta totaalinen rimanalitus. Suunta on siis vain ylöspäin. Aika-ajoissa tallikaverien keskinäiset ovat Hamiltonille 6-3. Hän on kuitenkin ailahdellut todella rajusti, milloin ollut kärkikolmikossa ja milloin lähes kympin sakin ulkopuolella. Button sen sijaan on todella varma aika-ajokuski. Hän sijoittuu lähes poikkeuksetta sijoille 3.-5. oli rata mikä tahansa. Parhaimmillaan hänellä on kuitenkin mahdollisuudet jopa eturivin lähtöpaikkoihin, kunhan auto on täysin kilpailukykyinen. Hamilton ottaa kilpailussa usein sen kiinni minkä aika-ajoissa menettää, mutta palkintopallille on vaikeaa päästä jos lähtöruutu on aina pari pykälää tallikaveriakin huonompi. Button on McLarenin luottokuski eikä ailahtele varsinkaan aika-ajoissa, siksipä kerroin kelpaakin mainiosti.

Link to post
Share on other sites

Rubens Barrichello - Pastor Maldonado 2 2,70 Nordicbet

Debyyttikauttaan F1:ssä ajava Maldonado johtaa tallikaveriaan aika-ajoissa 5-4. Itse kilpailuissa kokenut brassikuski Barrichello usein on vahvempi, mutta aika-ajoissa vauhti jostain syystä on jäänyt Williamsilla vaisuksi. Viime kisaviikonloppuna Silverstonessa venezuelalainen Maldonado oli peräti seitsemäs tallikaveruksen jäädessä vasta sijalle 15. Maldonado on aika ajoin väläytellyt osaamistaan radalla, etenkin aika-ajoissa. Venezuelalainen onkin parantanut vauhtiian kauden edetessä kuin sika juoksuaan, vaikkei MM-pisteitä vielä olekaan tullut. Kisavauhtia toki täytyy myös pitää silmällä, mutta kun aika-ajoissa nuorukaisella kulkee niin hyvällä lähtösijoituksella pisteitä alkaakin jo kertymään. Maldonado onkin jo hieman näpäytellyt kokenutta tallikaveriaan ja puhkuu varmasti intoa myös ajaessaan ensimmäistä kertaa Nürburgringin radalla.

Link to post
Share on other sites

Peru - Venezuela 2 2,60 William Hill

Peru tekee maalin? Ei 3,00 Bet365

Pronssipelissä Perulta on sivussa kolme parasta hyökkääjää, Pizarro, Farfan ja Vargas. Venezuelan puolustuspeli on ollut odotettua parempaa, sillä se on päästänyt vain neljä maalia viidessä pelissä. Pronssipeli tulee olemaan varmasti vähämaalinen ja tasainen.

Venezuela on ollut paremmassa vireessä. Viininpunaiset jopa hallitsivat altavastaajan asemassa Paraguayta vastaan pelatussa välieräottelussa, ja sillä oli rutkasti epäonnea- hylätty maali ja useat laukaukset osuivat maalipuihin. Perun tiiviin ja hyvin organisoidun puolustuspelin ansiosta ottelussa nähdään vähämaaliset lukemat. Venezuelan kokoonpanoon palaa tärkeä pelaaja Rincon.

  • Upvote 1
Link to post
Share on other sites

Nick Heidfeld - Vitaly Petrov 2 2,20 Nordicbet

Renaultilla on kenties pienin tasoero kuskien välillä. Molemmat pärjäävät kilpailuissa hienosti, siitä osoituksena Heidfeldin 34 ja Petrovin 31 MM-pistettä. Parhaimpina kisaviikonloppuina näiden kaverien osalta puhutaan jopa kärkiviisikosta. Viimeisissä kahdessa kisassa saksalainen Heidfeld on päässyt pisteille, kun taas Petrovilta nämä ovat menneet aivan ohi. Kuitenkin venäläinen Petrov on ollut aika-ajoissa vakuuttavampi ja ollut 6 kertaa yhdeksästä tallikaveriaan nopeampi. Heidfeld on ailahdellut kovasti, eikä loppua sille touhulle näytä olevan. Viime kisaviikonloppunakin Silverstonessa Petrov oli peräti yli sekunnin saksalaista nopeampi aika-ajoissa. Viimeksi kun Heidfeld päihitti venäläisen, ero oli vain vajaa kolme kymmenystä. Jotain Heidfeldin epätasaisuudesta kertoo myös se, ettei hän ole yhtenäkään kisaviikonloppuna ollut jokaisessa aika-ajo-osiossa tallikaveriaan nopeampi. Petrov on sen verran tasainen ja vakuuttava aika-ajoissa, että Heidfeldin laittaminen suosikin asemaan tässä kohteessa oli suuri virhe.

Link to post
Share on other sites

Peru - Venezuela X 3,40 Pinnacle Sports

Jalkapallon Copa American pronssiottelussa yllättäjät -Peru, sekä Venezuela kisaavat kolmannesta paikasta. Motivaatiota riittää molemmilla joukkueilla, se on yksi ja varma. Kyllähän molempien suoritus on ainakin henkilökohtaisesti sanottuna ollut todella upeaa katsottavaa, vaikka etenkin Venezuelan puolustuspelaaminen ennen turnauksen alkua oli suuri kysymysmerkki. Perulla puolestaan on pronssiottelun alla todella pahoja loukkaantumisia. Jo ennen turnausta sivuun joutuivat Farfan, sekä Pizarro, mutta nyt myös Vargas on poissa Perun vahvuudesta. Vargasin puuttuminen on Perulle todella suuri taka-isku. Venezuelan pelaajista monta pelaa Euroopan huippuliigoissa, mutta se puolustuspelaaminen on ollut ainakin se, mikä on itseä ilahduttanut eniten. Venezuelalla oli hyvät mahdollisuudet mennä jopa finaaliin asti, mutta lopulta Paraguay voitti, kuin voittikin. Oikeastaan voisi kai sanoa, että Venezuelalta vietiin ottelusta maali. Tosin, se oli kohtalaisen tulkinnanvarainen juttu, joten ei nyt voi tästä avustavaa mennä syyttämään, vaikka eri mieltä tilanteesta olisikin. Venezuela rikkoi välieräottelussa paljon, mutta kuitenkin onnistui pitämään maalinsa puhtaana koko varsinaisen peliajan ; vasta rankkareilla erikoisspesialisti -Paraguay oli lopulta vahvempi. Venezuelalle on kuitenkin todella hieno uutinen pronssiotteluun se, että pelinrakennuksesta vastaava Rincon palaa takaisin viininpunaisten kokoonpanoon, joten näkisin, että lähtökohdat ovat tasaiset.

Link to post
Share on other sites

FF Jaro - HJK Helsinki 1 12,00 Veikkaus

FF Jaro +1 - HJK Helsinki 1 3,80 Veikkaus

Jalkapallon Veikkausliigan päivän ainoassa ottelussa Pietarsaaren Jaro saa vieraita Helsingistä. Kyseessä on todella mielenkiintoinen ottelu, sillä Jaro on pelannut surkean alkukauden, mutta toisaalta sytyttävämpää vastustajaa ei voisi olla, kuin Helsingin Jalkapalloklubi. Jaron voiton mahdollisuuksia lisää huomattavasti se, että HJK:n pelaajilla on aivan varmasti jo mielessä tulevan keskiviikon Zagreb -kohtaaminen, jossa käytännössä ratkaistaan jatkopaikka. Mikäli HJK sen häviää, mahdollisuudet jatkopaikkaan menivät melkeinpä samantien. Jaro on tosiaan pelannut huonon alkukauden, mutta varmasti parempaa ollaan näkemässä. Punapaidat ovat liigassa sijalla 10., mutta piste-erot häntäpäässä ovat todella pieniä. Jarolle maalinteko ei ole todellakaan ollut ylitsepääsemätön este, mutta omiin maaleja on mennyt aivan liikaa. Kotona pelaamissaan otteluissaan Jaro on tehnyt Papa Niangin johdolla keskimäärin kaksi maalia ottelua kohden, mutta esimerkiksi ottelussa RoPSia vastaan, Jaro teki kahdeksan maalia. Se oli vain yksittäinen ottelu se, mutta Jarolla on joka tapauksessa todella suuri piste-tarve, kun taas HJK:lla ei oikeastaan ole piste-tarvetta paljoakaan. HJK:lle kun mestaruus alkaa olla 99,99% varma. Tuskinpa pahin uhkaaja, Turun Inter, enää usko itsekään mestaruus mahdollisuuksiinsa. Jarolle tarjottavat kertoimet ovat ehdottomasti lähes ylikertoimia. Jaro pelasi edellisessä ottelussa tasan Englantilaisseuran, Leyton Orientin kanssa, joka on hieno suoritus. Näiden asioiden perusteella Jaroa kelpaa kokeilla ; HJK ei ikimaailmassa voisi olla näin suuri suosikki, eteenkään, kun lepuutuksia on luvassa.

  • Upvote 2
Link to post
Share on other sites

FC Kööpenhamina - Odense BK 2 6,17 Pinnacle Sports

FC Kööpenhamina - Odense BK +1 2 1,90 Bet 365

Jalkapallon Tanskan Pääsarjan kierroksen huippuottelussa on suuret panokset, vaikka ollaan vasta toisella ottelukierroksella. Pääkaupungin Parken -stadionilla Kööpenhamina kohtaa illan ottelussa OB Odensen. Kyseessä on siksi todella merkittävä ottelu, että mikäli Kööpenhamina karkaa jo tässä vaiheessa kautta, ei sitä enää kiinni saada. Kööpenhamina on Tanskan paras joukkue, eikä se siitä mihinkään ole muuttunut. Kööpenhaminalla on todella laadukas materiaali Claudemirin, Cesar Santinin, sekä Pape Pate Diuofin johdolla Dame N'Doyesta puhumattakaan, jolla voitaisiin pärjätä jopa Mestareiden Liigassa. OB Odense on puolestaan Kööpenhaminan ykköshaastaja, tai ainakin yksi suurimmista. OB:llä on varmasti tavoitteena vähintään liigan kakkospaikka. Odensellä olisi mahdollisuudet haastaa Kööpenhamina ; etenkin kauden alussa. Sinivalkoiset aloittivatkin kauden upeasti ottamalla heti kotonaan 2-0 voitto Nordsjaellandista. Molemmista silloisen kotijoukkueen maaleista vastasi Hans Henrik Andreasen. Kööpenhamina hävisi edellisessä ottelussaan entiselle Valioliiga -seura West Hamille, kyseinen ottelu pelattiin osittain puolivaloilla loukkaantumisia varoen. Kuitenkin varmasti näin puolueettomasta näkökulmasta katsoen, olisi vähintäänkin todella toivottavaa, että Odense venyisi vähintään tasapeliin, mieluiten aina vierasvoittoon asti. Jos Kööpenhamina karkaa kauden alussa, mielenkiinto Tanskan liigaa kohtaan katoaa kummasti. Odenselle tarjotut kertoimet vaikuttavat ihan hyviltä tarjouksilta.

Link to post
Share on other sites

Vera Zvonareva(-5,5 peliä) - Mariya Koryttseva 2 2,00 Bet365

Bakun WTA-tason turnauksen suuri yllättäjä, 26-vuotias Ukrainalinen Mariya Korrytseva lähtee jälleen selvästä altavastaajan asetelmasta. Toistaiseksi Koryttseva ei ole missään ottelussaan Bakussa ollut suosikki, eikä ole tänäänkään. Baltachan, Yakimovan ja Bondrenkon voitettuaan alkaa kuitenkin jo tuntua siltä, että tämä neiti on iskussa! WTA-listalla Koryttseva on 165. Todella loistavasti kyllä Koryttseva on pelannut altavastaajana, toistaiseksi jopa nolla erätappiota.

Nyt toki vastassa toistaiseksi nimellisesti suurin vastus, sillä ei ole todellakaan WTA-listan 3. Vera Zvonareva vakuuttanut. Hän menetti monia syöttöjä, lopulta hävisi toisen erän. Eikä vastassa lopulta ollut "kuin" Anna Tatisvili (WTA-listan 93.). Zvonarevalle ei missään nimessä sovi suursuosikin asema. Muutenkin Zvonareva yleensä, etenkin suureen johtoon päässessään alkaa pelata "takki auki". Missään nimessä aliarvioda vastustajaa ei saa. Paha vastus Korrytseva oli Zvonarevalle myös 2009-vuoden Istanbulin turnauksessa, jossa selkeästi suosikkina lähtenyt Zvonareva taipui lopulta erin 2-1 Koryttsevalle. Mikäli sama tahti jatkuu, tulee Zvonarevalla olemaan pahoja ongelmia. En millään näe tässä Zvonarevaa suursuosikkina, eikä hän todellakaan ole se, joka kaataa heikompansa 6-0, 6-0. Korrytseva tulee pistämään kovasti hanttiin. Saa nähdä mihin se sitten riittää.

Link to post
Share on other sites

Veikkausliigaa:

Jaro +3 - HJK X/6.25 Nordic Bet

Puoliaikatulos 2/1.68 Nordic Bet

HJK Over 2.5 maalia 2/1.90 Nordic Bet

Olkoot HJK.lla europelejä tai ei niin se ei näytä häiritsevän. HJK voitti viimeksi kotonaan VPS.n puolivaloesityksellä ja ensimmäisen puoliajan maaleilla 3-0, ja sen jälkeen tulikin tämä 10-0 kotivoitto Bangor Citystä. HJK tulee lepuuttamaan kärki ja avainpelaajiaan ensi keskiviikkona tulevaa Dinamo Zagreb otteluun ajatellen mutta tämä ei poista sitä tosiasiaa kuinka kova jengi HJK.lla kokonaisuudessaan on. Lehtien mukaan Jaroa vastaan samanlainen esitys ei riitä mikä riitti VPS.ää mutta lähteekö HJK pelaamaan vieraissa niin Jaroa vastaan ei. Kaikki tullaan ottamaan nuorista ja vähemmän peliaikaa saaneista irti ja miksei ne pelaajat yrittäisivät, kun kerran paikan saa? Yksi jälleen kerran mielenkiintoisista asioista on se, että palaako Jari Litmanen kentille jo ottamaan muutamat minuutit ennen tulevaa tärkeää mestarien liigan kotiottelua Kroattijoukkuetta vastaan, koska siellä tarvitaan jo todennäköisesti Littiä.

FF Jaro on pelannut tasapelejä viime aikoina, Kupsin vieraana 1-1 ja tps.ää vastaan kotona 1-1. Jarolta löytyy kiitettävä määrä maalinteko voimaa mutta puolustus ei täytä hyökkäyksen irtiottoja ja näin koko kenttä repeilee joka ei todellakaan ole hyvä asia varsinkaan HJK.ta vastaan joka on kova iskemään vastaan. Jaro on ollut kotona liigan alakastia. Lähinnä johtuen siitä, että joukkue tekee ja päästää niin paljon maaleja, keskimäärin 2/kotiottelu tekee ja päästää.

Kerroin on mitä mahtavin HJK.n kolmen maalin vierasvoitolle. Pelatkaapa hyvät ihmiset tätä..

Link to post
Share on other sites

Tee tili osallistuaksesi keskusteluun

Sinun täytyy olla jäsen jos haluat kommentoida

Tee tili

Rekisteröi uusi tili. Se on helppoa!

Tee tili

Kirjaudu

Onko sinulla jo tili? Kirjaudu tästä.

Kirjaudu nyt
  • Uusimmat viestit

    • Jalkapallo Englanti League one Klo 21.45   Oxford utd  - Reading   Valinta:  Oxford Utd Kerroin:   2,75 ( Veikkaus)   Oxford aloittanut hyvin kotonaan kauden, kun kuuteen peliin kolme voittoa ja tasapeliä.  Reading ollut myös hyvä, mutta lähdetään koittamaan vahvaa kotijoukkuetta.  Tilastollisesti Oxford ei oo keskinäisiä pystynyt voittamaan viime vuosina, niin nyt jos koskaan olisi hyvä aika.  Rohkea kotivoitto hakuun.    Kunhan Oxford voittaa, niin tämä kohde osuu. 
    • Jalkapallo Konferenssiliiga Klo 19.45   KuPS  -  Kaa Gent    Valinta:  X ( Tasapeli) Kerroin:  4.05 ( Veikkaus)   KuPS ollut vaikeaa viime aikoina sekä Veikkausliigan mestaruus karkasi omista  käsistä aika kauas, jolloin tänään voi vain laittaa kaiken likoon.   Enää ei ole mikään lämmin, joten toivottavasti Gent myös on kohmeessa, niinkuin viime aikoina on ollutkin.  Vieraissa Gent on ollut vaikeuksissa ja tänään on se sauma saada pisteitä näistä otteluista.  Suomalaisyleisön siivittämänä kotijoukkue kairaa pistetilin auki.  KuPS voi jopa voittaakin, mutta viime aikoina voittamisen kulttuuri on tipotiessään, joten otetaan rohkea tasapeli testiin.    1-1 tai 2-2 voisi olla aika hyvät tulosvetoon.    Kunhan ottelu päättyy tasan, niin tämä kohde menee oikein. 
    • Jalkapallo Mestareiden liiga Klo 22.00   Dortmund  -  Betis   Valinta:  X ( Tasapeli) Kerroin:  4.25 ( Paf)   Kaksi suht hyvää joukkuetta kohtaa toisensa sekä molemmilla on voittoja sekä tasureita alla.  Kierroksen yksi tasaisempia otteluita, jolloin tasapeli ei ole mikään mahdottomuus. Betis mestareiden liigassa kolme voittoa, mutta saksa on vaikea paikka pelata, jolloin tuo putki katkennee tänään, mutta pisteputki jatkuu.  Kunhan Ottelu päättyy tasan, niin tämä kohde osuu. 
    • Koripallo Euroliiga klo 21:15 Panathinaikos - Barcelona Pelivalinta: Barcelona ML Kerroin: 4,30 Novibet Panathinaikos on aloittanut Euroliigan hyvin ja onkin 9 kierroksen jälkeen sarjataulukon kärjessä. Panathinaikos on kotona erityisen hyvä joukkue, tältä kaudelta kotitilasto 6-1, joten helppo peli ei tule vierasjoukkueelle. Barcelona on aloittanut Euroliigan myös ihan hyvin ja joukkueen materiaali riittää taisteluun kärkipään joukkueita vastaan. Vierasotteluissa Barcelona ei aina ole ollut terävimmillään, mutta yllätysvalmis joukkue kuitenkin on.  Näin suuri suosikki Panathinaikos ei mielestäni ole mitä kertoimet antaa ymmärtää.
    • Koripallo Euroliiga klo 22:00 Real Madrid - Crvena Zvezda Pelivalinta: Crvena Zvezda ML Kerroin: 3,05 Novibet Crvena Zvezda on aloittanut Euroliigan vahvasti. Otteet olleet kokonaisuutena hyviä ja selviä voittoja on tullut useampia. Real aloittanut kauden myös hyvin, loukkaantumisia on ainakin Panathinaikosta vastaan, tarkemmat poissaolotiedot tätä ottelua varten selviävät vasta lähempänä. Joka tapauksessa mielestäni Crvenalle tarjottu 3,05 kerroin on liian korkea.
×
×
  • Create New...