Jump to content
  • kierrätysvapaita ilmaiskierroksia.png

NikoH:n jäätävä kiekkoblogi!


Recommended Posts

JYP

- Viime kausi päättyi pettymykseen JYP- leirissä, sillä vahva meno runkosarjassa päättyi yllätyksellisesti välierissä Bluesia vastaan.Joukkue on todella nälkäinen pettymyksen jälkeen, ja muu sija kuin 1-3 olisi suuri pettymys.JYP pääsee lähtemään tälle kaudelle lähes samalla joukkueella, tosin Tuokkola, Kaijomaa, Viitanen, Välivaara ja Virtanen vaihtoivat seuraa.Välivaara ja Tuokkola tärkeimmät, mutta Myllykoski jatkaa, jonka kanssa Tuokkola vuorotteli.Puolustajat on myös paikattu.

JYPin maalivahtipeli oli todella kovaa tasoa viime kaudella.Tuokkola oli ehkä niukasti ykkönen, mutta kohtuu tasaisin välein Myllykoski ja Tuokkola varsinkin runkosarjassa vuorottelivat, joten Myllykoski on luultavasti valmis ykkösmolarin paikalle pelikokemusten jälkeen.Myllykoski piti monet nollapelit ja oli muutenkin joissain peleissä todella maaginen, lähes saman tasoinen kuin Tuokkola, joten maalivahtipelin pitäisi olla kuosissa mikäli Myllykoski vain jaksaa ja pysyy terveenä.

JYPin puolustus on kova kuten aina, tosin Välivaara, Viitanen ja Kaijomaa vaihtoivat seuraa.Tilalle hankittiin ihan hyvät korvaajat, Harri Ilvonen, Arto Laatikainen sekä Kristian Näkyvä.Laatikaisen edellisin SM-liigakausi oli mukava, pisteiksi Bluesissa kertyi mukavat 13+25.Mieshän ei ole pelannut SM-liigaa muussa seurassa kuin kasvattajaseurassaan Bluesissa, jossa pelasi kymmenen vuotta putkeen.Myös Färjestadissa sujui hyvin 2008-2010 vuosina.JYPin puolustuksen ongelma on vain sen kapeus.Puolustajiksi on merkitty seitsemän miestä, ja jos loukkaantumisia tulee on pakisto pulassa.Sama ongelma kuin maalivahtiosaston kanssa.Mutta, jos puolustus pysyy terveenä, on se todella kova.

JYPin hyökkäys on pysynyt hyvin kasassa, sillä muuttajia oli vain Pekka Jormakka, Markus Poukkula ja Antti Virtanen, jotka eivät ihan kakkosketjuunkaan mahtuneet, saatikka sitten aina edes kokoonpanoon. P-P-P ketju (Perrin-Pihlström-Pesonen) teki tuhoisaa jälkeä ja tulee tekemään sitä varmasti myös tällä kaudella jos ketju kasassa.Myös Louhivaara, Hytönen ja Jokereista hankittu Tuomas Pihlman pystyvät varmasti maalintekoon.Hyökkäys näyttäisi todella hyvältä niinkuin viime kaudellakin.

Arvio JYPin sijoituksesta

JYPin materiaali kapea maalivahti ja puolustusosastoissa ja se on ongelma jos loukkaantumisia tulee.Mutta jos suuremmilta vammoilta JYP selviää, on se valmis menemään jopa mestaruuteen asti.JYP kuuluu sijalle 1-3.

Joukkue

Maalivahdit

Riku Helenius

Joni Myllykoski

Puolustajat

Antti Jaatinen

Kalle Koskinen

Harri Ilvonen

Sami Vatanen

Arto Laatikainen

Kristian Näkyvä

Olli Malmivaara

Hyökkääjät

Eric Perrin

Jani Tuppurainen

Filip Riska

Juha-Pekka Hytönen

Jari Jääskeläinen

Yohann Auvitu

Antti Jaatinen

Ossi Louhivaara

Turo Asplund

Miikka Lahti

Jonne Virtanen

Olli Sipiläinen

Antti Pihlström

Tuomas Pihlström

Harri Pesonen

Link to post
Share on other sites
  • Vastaukset 147
  • Created
  • Last Reply

Top Posters In This Topic

  • NikoH

    148

KalPa

- KalPan viime kausi oli pienoinen pettymys, sillä joukkue tippui puolivälierissä Lukolle voitoin 4-3.Runkosarjan joukkue pelasi kohtuu odotetusti.KalPa tulee olemaan myös tällä kaudella kohtuu samoissa sijoituksissa missä viimeksi oli.Joukkue piti kaikki avainpelaajansa, mutta muuten siivousta tehtiin hyökkäyksessä.KalPalta on odotettavissa tälle kaudelle piristäytymistä Sami Kapasen tultua takaisin kehiin välivuoden jälkeen.Terävimmässä kunnossa mies ei enää ole, mutta kokemusta ei joukkueessa ole ikinä liikaa.Myös KalPan päävalmentaja vaihtui.

KalPan maalivahtiosasto on säilynyt puoliksi ehjänä.Ykkösmaalivahdin paikkaa pitävä Ari Ahonen jäi joukkueeseen, Aleksis Ahlqvist siirtyi Tepsiin.Tilalle hankittiin Hokista Juha Toivonen, josta ei ole SM-liigan tasolle.Maalivahtitilanne kohtalainen, ykkösmolari hyvä mutta jos tulee loukkaantumista tai rasitusta niin en usko että Toivonen on vielä valmis.

KalPan puolustus pysyi hyvin kasassa.Tosin, muutoksia olisi ehkä kaivattu ainakin tilastojen valossa, sillä suoraan pleijareihin päässeistä oli KalPalla huonoin puolustus, sääleihinkin päässeistä vain Ilveksellä oli huonompi puolustus.Puolustuksen pitäisi kuitenkin olla hioutunut hyvin yhteen viime kauden ja kesän aikana.Silti, ei KalPa vielä TOP-5 puolustukseenkaan mahdu.Viime kaudella KalPa kompastui puolustukseensa, itse uskon että samoin käy myös tulevalla kaudella.

KalPan hyökkäys on ehkä jopa hieman parantunut viime kaudesta.Salon,Hyvärisen,Laakkosen,Laakson,Ölveckyn (joka pelasi aina välillä) sekä Pesosen korvasi Matti Kuparinen,Jukka Hentunen,Ossi Saarinen sekä maestro Sami Kapanen.Viime kaudella myöskään hyökkäys ei ollut kovin tehokas. Nyt uskoisin että se voisi kuitenkin olla vähintään hieman parempi kuin viime kaudella.Jokereissa hyvin pelannut Hentunen on tärkeä KalPalle, samoin Matti Kuparinen ja ennen kaikkea Sami Kapanen, joka tuo kokemusta ja itseluottamusta varmasti paljon joukkueeseen.Hyökkäys tälle kaudelle siis hieman vahvistunut, mutta ei edelleenkään yllä kärkikolmikon tasolle.

KalPan uusi valmentaja Tuomas Tuokkola on pieni kysymysmerkki.Tuokkola valmensi junnuja hyvällä menestyksellä, mutta kiintoisaa nähdä miten homma sujuu SM-liigassa.Tuokkola siis kysymysmerkki, oma mielipiteeni on että ei selviydy hommastaan yhtä hyvin kuin Pekka Virta.

Arvio KalPan sijoituksesta

KalPan ykkösmolari Ari Ahonen hyvä maalillaan, mutta Hokista tullut Juha Toivonen ei pärjää vielä SM-liiga tasolla.Puolustus aikalailla samalla tasolla kuin viime kaudella, eli ei kovin hyvä.Hyökkäys ehkä hieman vahvistunut.Uusi päävalmentaja pieni kysymysmerkki.KalPa kaappaa silti itselleen sijan 4-7.

Joukkue

Maalivahdit

Henri Kiviaho

Juha Toivonen

Ari Ahonen

Puolustajat

Juuso Riikola

Kai Syväsalmi

Matti Koistinen

Simo-Pekka Riikola

Marko Kauppinen

Adam Mashur

Mikko Kukkonen

Jussi Timonen

Henri Laurila

Ryan Lannon

Samuli Suhonen

Hyökkääjät

Niko Kallela

Joona Harjamaa

Timo Hiltunen

Henri Ikonen

Toni Kallela

Tommi Miettinen

Ossi Saarinen

Joonas Riekkinen

Iiro Pakarinen

Tuomas Kiiskinen

Kalle Kerman

Jasse Ikonen

Matti Kuparinen

Sakari Salminen

Jukka Hentunen

Jaakko Rissanen

Tommi Jokinen

Jyri Junnila

Link to post
Share on other sites

Kärpät

- Kärppien viime kausi oli todella suuri pettymys, vaikka sen piti olla yksi mestariehdokas, siitä se jäi kuitenkin kauas.Kärpät oli pitkään neljän viimeisen joukossa, mutta nousi kauden lopussa kahdeksanneksi.Kärppien kannalta tilanne näytti jo taas vähän aikaa hyvältä, kun peli alkoi kulkea joten kuten runkosarjan lopussa ja säälipleijareissa vastaan asettui heikohkosti pelannut Blues.Lopulta Blues kuitenkin murskasi Oululaisfanien viimeisimmätkin mitalitoiveet menemällä pleijareihin 2-1 kokonaisvoitolla.Kärppien kalliit hankinnat ja loukkaantumiset veivät paljon rahaa ja Kärppien tilikausi jäi tappiolle 139 505€.Hankintoja tehtiin vähän, sekä suurin osa tsekkiläisistä sai lähteä joukkueesta.

Kärppien maalivahti tilanne on tukala.Kärpissä epäonnistunut mutta silti paras saatavilla ollut maalivahti Petri Koivisto vaihtoi seuraa Bluesiin.Jäljelle jäi siis Ville Hostikka sekä Tomi Karhunen.Kumpikaan ei ole liigatason maalivahteja.Ville Hostikka ei saanut SaiPassa peliaikaa paljoakaan ja pelituntumaa ei paljoa löydy.Mikäli Kärpät ei hanki uutta veskaria (mikäli Hostikka ei siis pärjää), niin homma kaatuu jo aikalailla maalivahtipeliin.

Puolustuspeli on mielestäni Kärppien vahvin osa-alue tällä kaudella.Huonosti pelanneet pakit (Timo Helblign,Vladimir Sicak,Liljeblad..) vaihtoivat seuraa, tilalle tuli kovia pakkeja, Oscar Eklund ja Ville Mäntymaa.Voidaan siis sanoa, että Kärppien puolustus on ehkä jopa hieman vahvistunut tälle kaudelle.Silti, ei se vieläkään kuulu liigan TOP-6.Puolustajien on todella tärkeä onnistua koska maalivahtipeli on niin heikolla tasolla, että jos puolustuspelikään ei ota sujuakseen niin Kärpät voi kärsiä jopa murskatappioita kovia seuroja vastaan.

Kärppien hyökkäyspeli taas on hieman heikompi osa-alue puolustukseen verrattuna.Nuoria potentiaalisia pelaajia löytyy, mutta saa nähdä miten onnistuvat.Nuorten lupausten varaan ei nimittäin maalintekoa voi jättää.Hyökkäyksestä sai lähteä epäonnistuneet tsekkihankinnat Kamil Kreps, Pavel Rosa ja Petr Tenkrat.Myös Veikko Karppinen ja Kristian Kuusela siirtyivät muualle pelaamaan.Tilalle tuli ainoastaan Juha-Pekka Haataja ja Michal Vondrka.Varsinkin J-P Haataja kysymysmerkki.Kärppien hyökkäys menee ehkä niukasti keskikastin tasolle, kaikki riippuu siitä miten monet epävarmat pelaajat onnistuvat.

Arvio Kärppien sijoituksesta

Joukkueen maalivahtipeli todella heikolla alustalla, pääosin Hostikan vastuulla joka ei valmis ligakiekkoon, ei myöskään nuori Tomi Karhula.Puolustus Kärppien vahvin osa-alue, mutta ei sekään siis TOP-6 silti yllä.Hyökkäyksessä monia kysymysmerkkejä, ennakkoon kuitenkin arvioisin sen heikommaksi kuin puolustuksen.Kärpät ottaa sijan 8-10.

Joukkue

Maalivahdit

Tomi Karhula

Ville Hostikka

Puolustajat

Vladimir Eminger

Ville Pokka

Atte Ohtamaa

Ilkka Mikkola

Nico Lehto

Ville Mäntymaa

Oscar Eklund

Juho Jokinen

Mikko Lehtonen

Mikko Niemelä

Jan Snopek

Hyökkääjät

Kimmo Koskenkorva

Pekka Saarenheimo

Julius Junttila

Markus Korkiakoski

Mikko Alikoski

Juho Keränen

Tomi Körkkö

Miikka Salomäki

Joonas Kemppainen

Jari Viuhkola

Juha-Pekka Haataja

Joonas Komulainen

Simon Suoranta

Ville-Matti Koponen

Ivan Huml

Joonas Donskoi

Michal Vondrka

Link to post
Share on other sites

Lukko

- Viime kaudella Lukko pelasi aika hyvin tasollaan.Lukko eteni puolivälieristä jatkoon kaadettuaan KalPan voitoin 4-3, mutta vastaan tuli ylivoimainen este Lukolle, nimittäin HIFK.Avauspelin jälkeen näytti että Lukolla olisi toivoa, mutta loput pelit menikin sitten HIFK:lle.Lukko menetti maalivahtipuolella Antti Raannan, mutta ykkönen eli Mika Noronen säilyi.Pakistossa huomattavain siirto oli Nolan Prattin uran lopettaminen ja Lukosta siis poisjääminen.Tilalle hankittiin Matt Generous.Hyökkäyksestä lähti Lukon osittaiset tukipilarit, Justin Morrison, Kurtis MacLean sekä Jakub Petruzalek.Tilalle hankittiin kova nimi, Kris Beech.Myös Tuomas Huhtanen, Mark Bomersback ja Jussi Pesonen liittyi joukkueeseen.Lähteneet ollaan ainakin osittain saatu paikattua.

Maalivahtiosasto on edellisestä kaudesta heikentynyt hieman Antti Raannan lähdettyä vaikka pääosin oli Raanta kakkosmolari, mutta kykeni paikkaamaan joten kuten Norosta silloin kun tarvitsi.Nyt paikkaajaa ei oikein löydy jos vamma ilmenee tai muuten Noronen ei pysty pelaamaan.Simon Nielsen pienoinen kysymysmerkki, pelasi viime kaudella Tanskan AaB:issa.Mika Noronen kuitenkin terveenä pysyessään loistava maalivahti. Pudotuspeleissä ja muutenkin tärkeissä ja tukalissa peleissä tärkeä lenkki, sillä mies viihtyy kiekkosateessa.Heikkous löytyy sivuttaisliikkeestä.Maalivahtiosasto siis pääosin hyvä jos Noronen pysyy terveenä.Jos ei, niin saa nähdä miten luultavasti tilalle tuleva Simon Nielsen pärjää.

Puolustus pysynyt kasassa hyvin.Ehkä jopa hieman vahvistunut Matt Generousin tullessa lähteneiden tilalle.Generousin edellinen kausi oli hajanainen, aloitti kauden ECHL:ssä mutta siirtyi 22 peliä pelattuaan AHL:ään, toiseksi korkeimmalle sarjatasolle NHL:n jälkeen Lake Erie Monstersiin pelaamaan.Mies sai myös pelata, otteluita kertyi kasaan 40.Puolustus ihan hyvällä tasolla, muutoksia ei siis tapahtunut paljoakaan viime kauteen verrattuna.

Hyökkäyksessä on tapahtunut kesän aikana paljon.Joukkueesta muutti Justin Morrison, Kurtis MacLean sekä Jakub Petruzalek.Kyseiset hyökkääjät olivat elin tärkeitä Lukon hyökkäykselle.Tilalle on hankittu myös ainakin osittain saappaat täyttävät hyökkääjät.Varsinkin Kris Beech, taitava keskari on todella hyvä hankinta.Beech on pelannut myös NHL:ää monta vuotta.Beechin vahvuudet ovat pelisilmä ja liikkuvuus, viimeistely taitavimmissa sarjoissa heikompi osapuoli mutta SM-liigassa syntyy varmasti paljon maaleja.Beechin lisäksi joukkueeseen tuli Mark Bomersback, Tuomas Huhtanen ja Jussi Pesonen.Hyökkäys siis ehkä niukasti heikentynyt, mutta pelin kulkiessa korvaa hyvin lähteneiden pelaajien saappaat.Hyökkäys siis myös tällä kaudella kova.

Arvio Lukon sijoituksesta

Kokonaisuudessaan kohtuu hyvä joukkue, mutta ei pääse edellistä kautta pidemmälle.Lukko nappaa sijan 4-7.

Joukkue

Maalivahdit

Simon Nielsen

Mika Noronen

Jere Ringbom

Patrik Heikkilä

Puolustajat

Anssi Rantanen

Matt Generous

Jesse Virtanen

Tomi Pettinen

Teemu Aalto

Otto Honkanheimo

Harri Tikkanen

Mikko Kuukka

Hyökkääjät

Mark Bomersback

Juhani Jasu

Eero Elo

Jere Laaksonen

Perttu Lindgren

Tuomas Huhtanen

Aki Kangasmäki

Janne Keränen

Teemu Nurmi

Lauri Tukonen

Kris Beech

Samuli Kivimäki

Jussi Pesonen

Charles Bertrand

Jarkko Kauvosaari

Olli Palola

Link to post
Share on other sites

Pelicans

- Pelicans on tehnyt kovia hankintoja tälle kaudelle edellisen floppikauden jälkeen.Pelicans sijoittui siis viimeiseksi pisteen erolla Tepsiin.Karsinnassa vastaan tuli jo lähes kaikkensa Jukureita vastaan finaalissa antanut Sport, jonka Pelicans kaatoi helposti ja säilytti paikkansa liigassa.Tällä kaudella nähdään varmasti aivan erilainen, pirteämpi Pelicans joka saattaa pelivireen löytäessään löytää itsensä sijoilta 3-5.

Pelicansin maalivahtipeli on säilynyt kokonaan.Mukaan on liittynyt jopa uusikin naama Kärpistä, Antti Rautiola joka tuskin saa pelata peliä-kahta enempää.Niko Hovinen oli viime kaudella hyvä ja jos loukkaantumista ei ilmene niin on myös tälläkin kaudella tärkeä pala Pelicansia.Hovinen on lähes täydellinen maalivahti kun kokoa löytyy (196cm, 87kg), myös tekninen osaaminen on todella hyvällä mallilla.Ajoittain heittelehtivä keskittyminen haitannut pelaamista, mutta pääosin loistava maalivahti johon koko joukkue voi luottaa.

Pelicans on säilyttänyt puolustuksensa lähes kokonaan paria ei niin tärkeää pelaaja lukuunottamatta, mutta vahvistuksia on tullut lisää mikä on todella hyvä homma.Pelicansin puolustus oli edellis kaudella todella huonoa, Tapparan (11.), SaiPan (12.) ja TPS:n (13.) jälkeen oli sillä huonoin puolustus.Nyt se on kuitenkin vahvistunut Joonas Järvisellä ja Markus Seikolalla.Joonas Järvinen on isokokoinen puolustaja, joka liikkuu kokoisekseen hyvin.Taklaukset onnistuu myös.Kiekollisessa pelaamisessa hiomista, mutta jos ja kun (ainakin pitäisi) Järvinen laitetaan kiekollisesti osaavan pakin kanssa samaan ketjuun (esim. juuri Seikola), muodostuu kova pakkipari.TPS:n kasvatti Markus Seikola on loistava hankinta.Kuten jo mainitsin on Seikola siis kiekollisesti erittäin taitava joka hyökkäyspäässä vaarallinen, varsinkin YV:llä tulee Seikola saamaan varmasti vastuuta.Elitserienissä, Södertäljen leivissä viime kaudella syntyi pisteitä mukavat 18 (2+16).Tulee varmasti tekemään myös tällä kaudella pisteitä.Hyviä hankintoja siis Järvinen ja Seikola, vahvistaa puolustuspelaamista hyvin eikä se tule olemaan enää huonoimpien kanssa samalla tasolla.

Hyökkäys meni joukkueessa uusiksi, eikä ihme sillä Pelicans teki liigassa vähiten maaleja.Helminen, York, Rohtila, Sindell ja Tyrväiset saivat lähteä joukkueesta.Tilalle hankittiin Justin Hodgman, Tero Koskiranta, Pekka Jormakka, Ryan Lasch, Arttu Luttinen sekä Max Wärn.Loistavia hankintoja, varsinkin Lasch ja Hodgman.Ryan Lasch, jenkkilaituri pelasi viime kaudella Södertaljessa.Teki tehot 12+18.Muuten pelannut NCAA:ta ja yhden kauden CJHL:ää ensimmäisellä kaudellaan.Teki siellä tehot 146 ja nousi NCAA:han ja juuttui sinne neljäksi vuodeksi, kunnes Södertalje hankki miehen.Tulee varmasti loistamaan myös Pelicansissa mikäli pääsee mieluiseensa ketjuun.Hodgman puolestaan pelasi viime kaudella AHL:ää Toronto Marliesin riveissä, jossa teki mukavat tehot, 12+17.Ei noussut vielä nimimieheksi suomessa, mutta uskon että tämän kauden jälkeen mies sellainen on.Saattaa uhmata jopa pistepörssin kärkeä.Suomalaisista esiin nostaisin Arttu Luttisen.Loisti viime kaudella Bluesissa, tehot (runkosarja + playoffsit) näyttävät 34 (20+14).Hyökkäys myös ilman muuta vahvistunut jat tulee olemaan kova.

Päävalmentajaksi tullut Kai Suikkanen, mm. TPS:n mestaruuteen johdattanut loisto hankinta.Osaa hommansa, venäjällä hommasta ei tullut mitään.

Arvio Pelicansin sijoituksesta

Joukkue on vahvistunut huimasti, mutta ei silti yllä aivan kärkisijoille JYPiä,Jokereita tai IFK:ta uhmaamaan.Ottaa sijan 4-7.

Joukkue

Maalivahdit

Niko Hovinen

Joonas Kuusela

Antti Rautiola

Puolustajat

Aaron Brocklehurst

Juha-Pekka Pietilä

Joonas Järvinen

Joonas Jalvanti

Joonas Hurri

Markus Seikola

Jan Latvala

Jyri Marttinen

Hyökkääjät

Matias Loppi

Max Wärn

Arttu Luttinen

Justin Hodgman

Vili Sopanen

Ryan Lasch

Tommi Paakkolanvaara

Jarkko Immonen

Janne Tavi

Pekka Jormakka

Kari Sihvonen

Teemu Rinkinen

Marko Pöyhönen

Iiro Sopanen

Tero Koskiranta

Sami Blomqvist

Link to post
Share on other sites

SaiPa

- SaiPa oli viime kauden jälkeen 12., rahkeita olisi ehkä tosin ollut sijan kaksi ylemmäksikin, mutta ikävät loukkaantumiset sotkivat peliä läpi kauden.Ilman Myllyniemeä ja Lintneriä, MacTavishia, Redenbachia sekä Koskirantaa olisi joukkue ollut todellisessa pulassa.Tilanne on nyt todella huono SaiPan kohdalla, sillä se menetti Daniel Sondellin, Joni Tuomisen, Tero Koskirannan, Tyler Redenbachin, Carlo Crünnin, Jarmo Jokilan, Dale MacTavishin sekä Joni Yli-Torkon.Eli suunnilleen puolet tärkeistä pelaajista, tosin Myllyniemi ja Lintner jäivät mikä on elin tärkeä asia SaiPan kannalta ettei alle 55 pisteeseen jäisi.Tilalle hankittiin Jukureista Lauri Taipalus, Markku Flinck sekä Jokipojista Roberts Jekimovs.Eli Mestis- tason pelaajilla ei pitkälle pötkitä.Flinckillä ja Jekimovsilla on vähän potentiaalia onnistua edes jotenkin, mutta itse en usko pelaajien menestykseen.

SaiPan maalivahtipeli on joukkueen vahvuus.Jere Myllyniemi on hyvän tason veskari, ja SaiPan tasolle aivan liian hyvä, ihme ettei ole vielä seuraa jättänyt.Myllyniemi siis joukkueen lähes ylivoimaisesti tärkein lenkki, mutta pelkästään maalivahtipelillä ei pitkälle pötkitä.Ei se Myllyniemikään aina jaksa yksin pelata.Joka tapauksessa, maalivahtipeli siis joukkueen vahvuus ja Myllyniemen ansiosta hyvällä mallilla.

SaiPan puolustus on joukkueen toiksi vahvin osa-alue Lintnerin jäädessä joukkueeseen.Richard Lintner on joukkueen jos ei tärkein, niin ainakin toiseksi tärkein Myllyniemen jälkeen.Viime kaudella loukkaantumisesta kärsineellä Brian Salcidolla löytyy potentiaalia, mikäli mies on hyvässä kunnossa.Puolustus siis ihan ok joukkueen tasoon nähden.

SaiPan hyökkäys on kokenut kovia kesän aikana.Koskiranta, Redenbach, Crünn, Jokila, MacTavish ja Yli-Torkko jättivät joukkueen.Tilalle ei hankittu kuin Mestiksestä Jekimovs sekä Flinck, jotka eivät täytä lähteneiden saappaita ollenkaan.Maaleja syntyi viime kaudella toiseksi vähiten, ja tällä kaudella on odotettavissa että niitä syntyy selvästi vähiten.Hyökkäys on siis todella heikolla tasolla eikä pärjää kellekkään joukkueelle vertailussa.

Arvio SaiPan sijoituksesta

Tulee jäämään lähes varmasti viimeiseksi.Joutuu ottamaan siis sijan 14.

Joukkue

Maalivahdit

Jere Myllyniemi

Andreas Bernard

Richard Ullberg

Puolustajat

Miikka Huhtanen

Lauri Taipalus

Jere Pulli

Samuli Piipponen

Kalle Maalahti

Pauli Levokari

Brian Salcido

Richard Lintner

Jarno Lippojoki

Mikko Pukka

Simon Backman

Marlo Koponen

Per-Savalahti Nagander

Hyökkääjät

Roberts Jekimovs

Joni Suutari

Toni Rehunen

Rasmus Hämäläinen

Sami Tiainen

Ville Koho

Tomi Leivo

Juha Koivisto

Jesse Mankinen

Anssi Löfman

Petri Koskinen

Juuso Kaijomaa

Markku Flinck

Ville Paalanen

Juha Kiilholma

Jarno Koskiranta

Antti Aarnio

Elmeri Kaksonen

Joni Yli-Torkko

Jesse Saarinen

Link to post
Share on other sites

TPS

- Vuoden 2010 mestarijoukkue jäi viime kaudella 13. sijalle.Valmentaja vaihtui kahdesti, ja joukkue uudistettiin keväällä rajulla ködellä.Ensinnäkin, joukkueen ykkösmolari Atte Engren ja kakkosveskari Joni Ortio saivat lähteä.Puolustuksesta lähti seitsemän miestä, Berg, Grand-Pierre, Järvinen, Kudelka, MacCarthy, Nordlund ja Skålberg jättivät seuran.Tilalle hankittiin Tomas Mojzis, Timo Seppänen ja Joni Tuominen.Hyökkäyksestä lähti Kolu, Makkonen, Erkinjuntti, Kivenmäki, Tapio, Valery-Trabucco ja Venäläinen.Tilalle tuli Jakub Cerny, Tapio Laakso, Ryan Stone, Marko Anttila ja Timo Salo.Varsinkin alkukausi menee luultavasti totutellessa koska ryhmä uudistui lähes kokonaan.Myös päävalmentaja vaihtui Jukka Koivusta Pekka Virtaan.

TPS:n maalivahtipeli on hyvällä mallilla.Molarithan meni uusiksi Engrenin ja Ortion lähdettyä, tilalle tuli Marek Schwarz jonka uskaltaisin laittaa TOP-5.KalPasta tullut Aleksis Ahlqvist ihan hyvä kakkosmolari.Maalivahtipelissä ei siis mitään häikkää ja Marek tulee olemaan liigan parhaimpiin kuuluva molari.

TPS:n puolustus on ihan ok tasoa, mutta ei kuulu TOP-5:een.Puolustus siis muutti lähes täysin, mutta uudestaan en niitä nimiä ala luettelemaan..Mestaruus kaudella loistavassa vireessä ollut Markus Nordlund lähti hakemaan penkin alle menneen viime kauden jälkeen uutta nostetta Jokereista.Lähes hyödytön ja jäähyjä jatkuvasti ottanut Steve MacCarthy sai myös lähteä.Tilalle hankittiin ihan pätevät korvaajat, Mojzis Dynamo Minskistä, Seppänen Södertaljesta sekä Joni Tuominen SaiPasta.Mojzisilta saa odottaa paljon, myös Seppänen kovan luokan pakki.Puolustus siis kelvollisella tasolla.

Myös hyökkäys uudistui kuten koko joukkue.Erkinjuntti ja Makkonen lähtivät hakemaan uralleen uutta nostetta Tapparasta, samoin Sami Venäläinen.Myös näille miehille hankittiin kelpo korvaajat, Laakso, Stone, Anttila sekä Salo.AHL:ää pelannut Ryan Stone teki mukavat tehot joukkueessaan Abbotsford Heatissa viime kaudella (11+14).Taitava kanadalaiskeskari on pelannut myös kolme kautta NHL:ää, viimeksi 09-10 kaudella Edmontonissa 27 peliä tehoin 0+6, joten mieheltä on odotettavissa pisteitä TPS:n nutussa n. vähintään 20.Myöskään Anttila ei ole ollenkaan hassumpi hankinta.Iso kokoinen, yli 2 metrinen hyökkääjän järkäle osaa käyttää kokoaan hyväkseen.Ajaa röyhkeästi maalille ja siinä on puolustajilla hommaa miehen pysäyttämiseksi, mikäli jäähyä ei halua ottaa.Loukkaantuminen haitannut peliä viime aikoina, eikä ole varmaan ihan terävimmillään varsinkaan alkukaudesta, mutta palautuessaan on varmasti kova pelimies.KalPasta tullut keskushyökkääjä, Tapio Laaksokaan ei ole ollenkaan huono hankinta.Mies teki viime kaudella tehot 13+10 KalPan paidassa.Käyttöä Laaksolle löytyy mm. alivoimalla ja aloituksissa, joissa mies on hyvä.Myös maalinteko onnistuu kuten tehot näyttävät.Hyökkäys myös ok tasoa.

TPS:n valmentajaruletti viime kaudella ei oikein onnistunut.Lopulta loppukauden TPS:n peräsimessä selvinnyt Jukka Koivu laitetaan taas vaihtoon, tilalle tulee entinen KalPa- koutsi, Pekka Virta joka osaa kyllä hommansa.Virta toi mukanaan Salon, Laakson ja Ahlqvistin.Tuntee siis Salon ja Laakson vahvuudet joten osaa peluuttaa heitä oikeaan aikaan.Virta on siis pätevä valmentaja, johon homma ei tule kaatumaan.

Arvio TPS:n sijoituksesta

TPS uudistanut kokonaan joukkueensa valmentaja lukuun otettuna, joten alku saattaa siis mennä totutellessa eikä vielä välttämättä senkään jälkeen olla terävimmässä iskussa.TPS ottaa sijan 11-13.

Joukkue

Maalivahdit

Marek Schwarz

Aleksis Ahlqvist

Kristian Järvinen

Puolustajat

Tomas Mojzis

Garret Raboin

Timo Seppänen

Joni Tuominen

Veli-Matti Viittasmäki

Markus Palmroth

Rasmus Ristolainen

Hyökkääjät

Marko Anttila

Janne Hauhtonen

Michal Birner

Mikko Laine

Jakub Cerny

Marko Virtala

Ville Vahalahti

Tuomas Suominen

Tomas Plihal

Santtu Huhtala

Timo Salo

Tapio Laakso

Ryan Stone

Jarkko Hattunen

Link to post
Share on other sites

Tappara

- Viime kaudella jopa säälipleijareiden ulkopuolelle jäänyt tamperelaisryhmä on yrittänyt uudistautua täksi kaudeksi, mutta huonolta näyttää. Pieni kokoinen tamperelaisryhmä lähtee tähän kauteen ilman viime kauden neljää parasta pistemiestään ja tilalle on hankittu "parhaat päivät nähneet"(?) Miikka Männikkö, Jussi Makkonen. Tämän lisäksi Tappara hommasi Joey Tenute. Muita mainittavia uusia tulijoita on Kalle Kaijomaa JYPistä, Jakub Cepis NCAAsta sekä Sami Venäläinen TPS:stä.

Maalivahti osasto on Tapparalle, niin kuin niin monelle muullekkin liigajoukkueelle ensi kaudella, yksi suuri kysymysmerkki. Ykkösveskari Harri Säteri lähti NHL:ään ja tilalle hankittiin Hämeenlinnasta kakkosveskarin roolissa ollut Juha Metsola. Vaikka Metsola potentiaalinen kaveri onkin, otti Tappara tässä suhteessa pahasti takkiin. Toinen viime veskarin on viime kaudella kakkosveskarin viittaa myös kantanut Jani Nieminen. Ei mikään valmis ykkösveskari liigajäille hänkään. Tiukkaa taistelua tullaan kauden edetessä näkemään, mutta Metsola lähtee ykkösenä kauteen.

Puolustuksessa Tappara on pysynyt suht samoissa, kuin viime kaudella sillä Viktor Ekbom ja Kalle Kaijomaa tulivat korvaamaan lähtijät: Pentikäinen, Ilvonen, Honkanen,ja Turkulainen. Muutenkin puolustus on ihan hyvällä tasolla sillä sieltä löytyy nimiä kuten Saravo, Leimu, Halme ja Mäntylä. Leimulta viime kaudella upea kausi, saa nähdä lyökö itsensä lopullisesti läpi ylemmän kastin liigapuolustajaksi. Löytyy niin puolustavaa, kuin hyökkäävää puolustajaa. Tämä osasto tamperelaisilla ihan kuosissa.

Hyökkäys on muuttunut todella paljon. Niinkuin alussa tuli ilmi neljä viime kauden parasta pistemiestä lähti ja tilalle tuli jo hieman urallaan alaspäin menossa olevat Männikkö ja Makkonen sekä Joey Tenute. Viime kaudella ihan kohtuullisesti vielä esiintynyt, loukkaantumisista kärsinyt Männikkö on ihan hyvä maalintekijä "hyvänä päivänä" ja kun pysyy terveenä. Makkosesta ei ole paljoa kuulunut sen yhden "suonenvetokauden" jälkeen eikä luultavasti kuulu tämänkään kauden aikana. Jokereistakin tuttu Joey Tenute on hieman kysymysmerkki ennen kauden alkua, mutta hän voi yltyä kovaankin pistetehtailuun. Sami Venäläinen palaa kasvatti seuraansa Turusta ja tuo ennen kaikkea kokemusta muuten suht kokemattomaan joukkueeseen. Ei mikään maalintekijätyyppi, mutta mahdollisuuksia suht koviinkin pisteisiinkin on. Antti Erkinjuntti tulee Venäläisen tapaan Turusta Tampereelle ja hänellekkin on suht isoa roolia tarjolla. Saa nähdä miten hyödyntää tilaisuuden.

Viime kaudella monien käänteiden kautta Tapparan peräsimeen tullut Sami Hirvonen aloittaa nyt toisen kautensa liigajoukkueen peräsimessä ja heikon viime kauden jälkeen hänelläkin olisi nyt näytönpaikka. Saa nähdä kuinka onnistuu, lähtökohdat ei ainakaan kauhean hyvät ole.

Arvio Tapparan sijoituksesta

Tappara pelannee edelliskauden tavoin ja jää taas ulos jatkopeleistä, 11-13.

Joukkue

Maalivahdit

Jani Nieminen

Juha Metsola

Puolustajat

Joonas Liimatainen

Pekka Saravo

Juha Leimu

Aleksi Elorinne

Jussi Halme

Tuukka Mäntylä

Viktor Ekbom

Kalle Kaijomaa

Hyökkääjät

Miikka Männikkö

Jacob Cepis

Nestori Lähde

Joey Tenute

Tuomas Vänttinen

Kim Strömberg

Joni Karjalainen

Tomi Pekkala

Jouni Virpiö

Sami Venäläinen

Jan-Mikael Järvinen

Antti Kangasniemi

Antti Erkinjuntti

Jukka Peltola

Jussi Makkonen

Link to post
Share on other sites

Ässät

- Viime kaudella Pekka "Rocky" Rautakallion johtama Patalauma yrittää nyt viime kauden kakkosvalmentajan kanssa samaa yllätystä. Rockyn lisäksi Ässien viime kauden yksi tärkeimmistä pelaajista, Eero Kilpeläinen on jättänyt joukkueen. Entä miten onnistuu Joel Armian toinen liigakausi?

Maalivahti osasto heikentyi todella paljon, kun Kilpeläinen lähti Jokereihin ja ykkösmaalivahdiksi hankittiin viime kaudella Lukossa kakkosvahdin roolia kantanut Antti Raanta. Tandemin toinen vahti, Juha Järvenpää pelasi samoin kakkosvahtina viime kaudella. Suht pienikokoisesta maalivahtikaksikosta ykkösenä aloittaa Raanta. Maalivahtipeli joukkueen suurin kysymysmerkki.

Puolustuksesta viime kauden päätteeksi lähti ainoastaan Tero Määttä ja se heikentää ainoastaan Ässien painokeskiarvoa, ei kuulunut fanien lempipelaajistoon. Uusia miehiä ei ole tullut kuin viime kauden Mestiksen tulokas Tommi Taimi sekä Jani Honkanen. Puolustus on pysynyt hyvin kasassa viime kaudesta ja sieltä löytyy useita kovia pelimiehiä. Kesken viime kauden Ässiin hankittu Ryan Caldwell on puolustuksen kiekollinen johtaja ja kykeneväinen myös pistetehtailuun. Ville Uusitalo taas on oman pään varma peluri, joka on kuulemieni mukaan kehittynyt myös hyökkäyspäässä ja ylivoimalla, kovat pisteet tiedossa? Muita tärkeitä puolustajia ovat Tapio Sammalkangas ja Kristian Kudroc, jotka kykenevät hyvään peruspeliin kumpainenkin.

Hyökkäys on vahvistunut viime kaudesta parin täsmähankinnan ansiosta. Stephen Dixonille ja Radek Smolanekille on tarjolla isoa roolia jo ennen vahvassa hyökkäyksessä. Hyökkäyksestä löytyy viime kaudella läpimurron tehnyt ja tällä kaudella siitä jatkava Joel Armia. Kovia odotuksia nuorelle pojalle, mutta kuten viime kausi osoitti hänellä pää kestää. Slovakki Tomas Zaborsky pelasi myös upeasti viime kaudella ja parantanee vielä hieman tällä kaudella. Aki "AUK" Uusikartano jatkaa myös ensi kaudella suuressa roolissa, yv-vastuuta myös luvassa. Paljon myös muita ratkaisuihin kykeneviä hyökkääjiä, kuten Patrick Yetman. Hyvät ketjukaverit saadessaan voi iskeä yllättävänkin paljon maaleja. Hyökkäyspää Ässillä on kunnossa.

Valmennus on ihan hyvällä mallilla, vaikka kausi onkin Karri Kiven ensimmäinen kausi ykkösvalmentajana. Valmentanut monia Ässien nykyisistä pelaajista juniorijoukkueissa sekä viime kaudella Rautakallion kakkosena liigajoukkueessa. Joukkue ei valmennukseen kaadu.

Arvio Ässien sijoituksesta

Ässät ei pyst uusimaan viime kauden "yllätystä" (runkosarjan 2.sija), mutta taistelee kotiedusta kynsin ja hampain. Nappaa sijan 4-7.

Joukkue

Maalivahdit

Juha Järvenpää

Antti Raanta

Puolustajat

Jesse Jyrkkiö

Miko Malkamäki

Ryan Caldwell

Tommi Taimi

Jani Honkanen

Juho Mielonen

Tapio Sammalkangas

Ville Uusitalo

Kristian Kudroc

Hyökkääjät

Patrick Yetman

Joel Armia

Antti Mäkilä

Veli-Matti Savinainen

Kristian Kuisma

Nico Aaltonen

Jesse Laaksonen

Mika Niemi

Sami Mutanen

Tomas Zaborsky

Radek Smolanek

Severi Sillanpää

Aki Uusikartano

Niko Palonen

Samuli Virkkunen

Tuomas Santavuori

Stephen Dixon

Link to post
Share on other sites

Tee tili osallistuaksesi keskusteluun

Sinun täytyy olla jäsen jos haluat kommentoida

Tee tili

Rekisteröi uusi tili. Se on helppoa!

Tee tili

Kirjaudu

Onko sinulla jo tili? Kirjaudu tästä.

Kirjaudu nyt

  • Uusimmat viestit

    • Tennis Cincinnati klo 17.00 Vukic Alexander (101.) - Blanch Darwin (221.) Vukic voittaa 1.65 (Veikkaus) Vukic kohtaa nuoren 18v ikäisen Blanch Darwinin. Vukicin kokemus kääntää ottelun hänelle ja nuori Darwin saa hakea vielä pari vuotta lisää kokemusta Challenger turnauksista, jotta voittoja alkaa tulla myös ATP tasolla. Vukic voitto lapulle, ehkä myös pelitasoitus -3.5 sopisi tähän.  
    • Tennis Cincinnati klo 18.10 Wong Coleman (92.) - Otto Virtanen (114.) Otto voittaa 1.77 (Veikkaus) Ovat kohdanneet keskenään 2 kertaa aiemmin ja Otto on voittanut molemmilla kerroilla 2-0. Otto on pelannut eilen jo ensimmäisen karsintaottelun ja voitti sen 6-3, 6-1 luvuin 64 minuutissa. Wong pelasi eilen myös oman ensimmäisen ottelunsa ja voitti luvuin 6-4, 6-2 pelin keston ollessa 86min.  Suunnilleen samanlainen rasitus molemmilla ja eiköhän molemmat ole ns. normikunnossa, joten luotetaan Oton tykkisyöttöön ja otetaan lapulle Oton voitto. Ottelun alkamisaikahan voi muuttua kuten tenniksessä usein sattuu.  
    • Esports World Cup PK: Luminosity - GamerLegion | GamerLegion | 2.10 (bet365)   PK: FUT - TYLOO | TYLOO | 2.38 (Unibet)   PK: magic - The MongolZ | magic | 2.25 (bet365)   PK: Falcons - K27 | K27 +5.5 | 1.96 (Unibet)   PK: BetBoom - FaZe | FaZe | 1.80 (Pinnacle)   PK: PARIVISION - B8 | PARIVISION -2.5 | 2.04 (Pinnacle)   PK: MIBR - Astralis | Astralis | 1.78 (Coolbet)   PK: Natus Vincere - 3DMAX | 3DMAX +5.5 | 1.89 (Unibet)   PK: Vitality - 100 Thieves | 100 Thieves +4.5 | 2.02 (Pinnacle)   PK: 9z - paiN | paiN +2.5 | 2.08 (Pinnacle)
    • Tennis ITF Astana naiset nelinpeli klo 12:00 Kim/Lee - Ingale/Patil Pelivalinta: Kim/Lee Kerroin: 1,83 Bet365 Kim/Lee parilla ei yhteispeliä juuri ole takana, mutta erityisesti Kim on pelannut toisen parin kanssa hyvää nelinpeliä tällä kaudella. Ingale/Patil parilla useampia yhteisiä turnauksia, mutta menestys on jäänyt vähiin. Parin tulokset olleet melko heikkoja. Avauskierroksella pari otti helpon rutiinivoiton toisesta heikohkosta parista. Pidän Kim/Lee paria selkeänä suosikkina otteluun ja uskon kertoimien laskevan ennen ottelun alkua.
    • Tilanne 10.8. vihjeiden jälkeen:       Vihjemäärä Oikein Void Väärin Palautus-% netto   1.   Nagamori30 5 3 1 1 130,59 % 16,80 € ▼ 2. ▲ Henksteri 9 5 1 3 106,80 % 7,14 € ▲ 3. ▼ Snooker 14 7 1 6 104,88 % 7,07 € ▼ 4. ✰ vptonnikeiju 1 0 0 1 0,00 % -9,52 €   5. ✰ Pasanen67 1 0 0 1 0,00 % -11,17 €   6. ▼ JapBet 9 3 0 6 59,84 % -40,26 € ▼ Yhteensä 39 vihjettä (18 - 3 - 18) netto -29,95 € ▼ palautus 92,96 % ▼
×
×
  • Create New...