Jump to content
  • kierrätysvapaita ilmaiskierroksia.png

NikoH:n jäätävä kiekkoblogi!


Recommended Posts

Kärpät - Pelicans 2 2,25 Nordicbet

- Kärppien ja Pelicansin ensimmäinen kohtaaminen Lahdessa päättyi Pelicansin 5-0 murskavoittoon. Pelikaanit sai tähän pariin lentävän lähdön murskavoittonsa ansiosta, ja nyt se voi lähteä Ouluun ilman suurempia paineita. Jos Kärpät puolestaan vielä tämänkin ottelun häviää, ei sen tilanne näytä hyvältä joten Kärpillä on ns. pakkovoitto.

Kärpät pelasi Lahdessa surkeasti, jatkoi oikeastaan siitä mihin TPS:aa vastaan jäi. Vaikka Kärpät pääsikin puolivälieriin kaataen TPS:n voitoin 2-0, niin ei varsinkaan viimeinen peli vakuuttanut itseäni yhtään. TPS hallitsi ottelua suurimman osan, ja varsinkin viimeinen erä oli täysin TPS:n. Kärppien onneksi TPS vaan ei ole mikään tehokkain viimeistelemään paikoistaan, edessä oli mm. tyhjä maali mutta veto meni ihmeellisesti ylärimaan parin metrin etäisyydeltä. Tuota edellistä ottelua Pelicansia vastaan en nähnyt, mutta tuloksen ja laukausten perusteella peli oli huonoa. Kärppien maalivahtipeli ei myöskään vakuuttanut. Ailahtelevainen Johan Backlund vaihdettiin toisen erän alkuun, ja Hostikka tuli tilalle. Hostikka päästi vain yhden maalin selkänsä taakse, mutta Pelicans ei varmasti enää 110 lasissa pelin loppua pelannut. Tänään maalivahtipelin sekä puolustuksen on pakko toimia, muuten ei ole toivoakaan voitosta. Samoin Haatajan, Humlin ja kumppaneiden pitää herätä hyökkäyspäässä.

Pelicans sai heti pelin juonesta kiinni, vaikkakin sillä oli pitkä tauko peleistä toisin kuin Kärpillä joka pelasi Villi Kortti otteluita TPS:aa vastaan vielä hetki sitten. Pelicansin itseluottamus on varmasti huipussaan, ja kun se pääsee peliin ilman kovia paineita ja hyvällä fiiliksellä saattaa tässä ottelussa tulla jälleen kerran rumat lukemat. Myös Hoviselle peli oli tärkeä, kun se piti nollapelin melko pitkän loukkaantumisensa jälkeen. Uskon että Pelicans dominoi peliä selvästi, ja ottaa jo toisen voittonsa ja etenee varmasti kohti välieriä.

Pelicansin peli on tällä hetkellä vaan niin paljon Kärppiä edellä, että edes Kärppien kotietu ei tee Kärpistä suosikkia. Jos Pelicans lähtee ottelua voittamaan eikä edellisen pelin menestys ole "noussut päähän", niin on ihme jos se ei voittoa tästä ottelusta ota. Tulosveikkaus 1-4.

Lopputulos: 3-3 (4-3 ja.)

Link to post
Share on other sites
  • Vastaukset 147
  • Created
  • Last Reply

Top Posters In This Topic

  • NikoH

    148

Jokerit - HIFK 2 2,70 Veikkaus

- Paikallistaiston ensimmäinen osa meni Jokereille HIFK:n kotiareenalla. Peli oli melko tylsää katsottavaa suoraan sanottuna, ja kunnon maalipaikkoja ei nähty montaa vaikka maaleja sitäkin enemmän. Jokerithan tätä aneemista peliä kuitenkin hallitsi, eikä HIFK löytänyt keinoa tunkeutua tiiviin narripuolustuksen läpi. Olen varma että HIFK:n päävalmentaja Petri Matikainen ei ole katsonut läpi sormiensa tuollaista pelleilyä, ja on läksyttänyt joukkuettaan kunnolla. Nyt HIFK:n olisi hyvä ottaa voitto ja kaikki laittavat varmasti sata lasiin. HIFK on kuitenkin muuten tässä parissa se ennakkosuosikki, mutta bookkerit reagoineet liikaa edelliseen otteluun.

Jokerit ei pelannut mitenkään erityisen hyvin ja yleisöön vetoavaa kiekkoa, mutta teki tarvittavat maalit ja puolusti "ärsyttävän hyvin". Jotkut maalit meni ehkä hieman tuurillakin, mutta maali kuin maali varsinkin tärkeissä otteluissa. Jokereiden pakit pelasivat yllättävän hyvin, tosin esim. Ross Lupaschuk otti yhden turhan ja samalla viisaan jäähyn koska menetti kiekon viivalla. Mutta siitä ei sen suurempaa haittaa ollut, sillä HIFK oli todella tehoton ja syötötkään eivät napsuneet lapaan. Kokonaisuudessaan Jokereiden puolustajat pelasivat kuitenkin hyvin. Jos Jokerit lähtee pelaamaan samalla taktiikalla kuin edellisessä ottelussa, niin ei se ainakaan selvää voittoa ota ja jos HIFK löytää keinon puolustuksen murtamiseksi, niin ei olisi todellakaan yllätys vaikka se häviäisikin. Kilpeläinen pelasi ihan ok pelin, mutta vaarallisia tilanteita ei montaa tullut jos edes yhtä, joten Kilpeläisen todellinen vire jäi näkemättä.

HIFK on varmasti miettinyt taktiikoitaan Jokereiden puolustuksen ohittamiseksi. Edellisessä pelissä ei ollut paljon mitään hyvää, ja kuten jo mainitsinkin sen että syötötkään eivät menneet lapaan. Pistetään tuo kuitenkin ensimmäisen pelin piikkiin, nyt uskon että HIFK:n peli on paljon parempaa. Myös tässä ottelussa avausmaalin merkitys on todella, todella suuressa roolissa ja HIFK:n ainakin kannattaisi lähteä alkuun ryminällä ja hakea sitä nopeaa avausmaalia. Myös erikoistilanteet on pakko pelata paremmin kuin edellisessä ottelussa, ja niissäkin on HIFK:n mahdollisuus sillä Jokerit ottaa melko usein paljon jäähyjä, samoin HIFK:kin ja sen on ehdottomasti pysyttävä poissa jäähyboksista. Dennis Endras pelasi ihan hyvän pelin myöskin, vaikkakin yksi maali oli ehkä hieman helpohko. Puolustus oli kuitenkin pihalla kuin lumiukko eikä Endraskaan ihmemies ole. Matikainen tehnyt pieniä joukkuetta herättäviä muutoksia ja laittanut Huhtasen tilalle kovan taistelijan, Turo Järvisen.

Jos HIFK saanut parannettua peliään ja löytänyt keinon millä rikkoa Jokereiden tiivis puolustus, niin on se ottelussa ennakkosuosikki kuten sen kuuluuisikin. Kertoimia mietittäessä on otettu huomioon ehkä liiaksikin edellistä peliä, ja tuolla kertoimella HIFK:ta on pakko kokeilla. Nyt jos koskaan IFK:n on otettava se voitto. Tulosveikkaus 1-3.

Lopputulos: 2-2 (3-2 ja.)

Link to post
Share on other sites

HIFK - Jokerit Jatkoaika mukaanlukien 2 2,35 Unibet

- Jokerit isännöi edellisessä ottelussa HIFK:ta kotipelissään Hartwall Areenalla, ja ottelu meni Jarkko Ruudun tuikatessa tasoitusmaalin aina jatkoajalle asti. Jokerit oli askeleen edellä myöskin jatkoajalla, mutta HIFK:lle tarjoutui loistava paikka ratkaista ottelu ja tasoittaa voitot 1-1, kun Jarkko Ruutu siirsi maalia ja siitä annettiin rankkari jonka ampui Mi. Granlund. Loistavasti koko pelin ajan torjunut Eero Kilpeläinen kuitenkin venytti patjansa Granlundin vedon eteen, ja antoi Jokereille vielä mahdollisuuden. Se käytettiin, kun Ben Eaves syötti Nichlas Hardtille nappisyötön, josta Hardt iski maalin ajassa 79.54. Nyt viimeistään HIFK:lla on pakkovoitto ja saa nähdä miten se kestää paineet kotiyleisönsä edessä.

HIFK otti jo toistamiseen pataan Jokereilta, eikä tilanne näytä todellakaan hyvältä. Ennakkosuosikin viitta harteillaan tähän ottelupariin lähtenyt HIFK on pelannut todella surkeasti kummatkin pelit, viime peli oli jo hieman parempi kun syntyi jopa maalejakin, mutta muuten HIFK oli hätää kärsimässä varsinkin toisessa erässä. Sen pelasti Dennis Endras, joka torjui koko pelin aikana 50 kertaa! Pelkässä toisessa erässä torjuntoja kertyi 19. Rupeaa usko jo hieman hiipumaan HIFK:n suhteen, ja joukkueen motivaatio ei voi olla korkeimmillaan varsinkaan edellisen raskaan tappion myötä, jossa tuhlattiin jo rankkarikin. HIFK:n maalinteko on kaikkien yllätykseksi tökkinyt, ja HIFK:n hyökkääjät ovat olleet pimennossa maalien suhteen. HIFK:n kolmesta maalista kaksi on tehnyt puolustaja Toni Söderholm, joka kertoo karua kieltään.

Jokerit puolestaan pääsi lähtemään tähän otteluun altavastaajana, jolla on ollut näköjään positiiviset seuraukset kun on päässyt ilman suurempia paineita pelaamaan. Nyt kun se johtaa ottelusarjaa jo voitoin 0-2, ei sillä pitäisi vieläkään olla mitään paineita vaikka kolmas voitto halutaan varmasti ottaa. Jokerit on pelannut kummatkin pelit todella vahvasti, ja on tuskastuttanut HIFK:n hyökkääjät tiukalla puolustuksellaan. Viime pelissäkin HIFK teki maalinsa YV:llä, mutta Jokerit oli 5-5 pelissä selvästi edellä. Ja jäähyjen kanssa Jokereiden on oltavakin tässä ottelussa tarkkana, jos se ei ota jäähyjä ja pelaa saman lailla kuin edellisissä otteluissa, ei sillä pitäisi olla hädän päivää. Myös Jokereiden maalivahti Eero Kilpeläinen on pelannut hyvin, ja sai varmasti itseluottamusta torjutusta rankkarista ja muutenkin koko pelistä.

Jokerit pääsee lähtemään ilman paineita, toisin kuin IFK jolla on pakkovoiton paikka mikäli haave välieriin pääsystä halutaan pitää realistisena. Jokereiden peli tällä hetkellä vaan niin paljon parempaa, että HIFK:n pienellä materiaaliedulla ei ole merkitystä. Kotiedullakaan ei arvoa juuri yhtään ole. Ainoastaan Dennis Endras pitää otteluiden lukemat tasaisena, ja pitää myös tässä pelissä. Varmistellaan kohdetta jatkoaika mukaanluettuna, josta saa todella maukkaan kertoimen. Tulosveikkaus 1-3.

Lopputulos: 1-3

Link to post
Share on other sites

Sport - Ilves 2 1,75 Veikkaus

Sport +1 - Ilves 2 2,35 Veikkaus

- Sportin ja Ilveksen liigakarsinnat jatkuvat Vaasassa, Sportin isännöimänä. Ensimmäisessä ottelussa Sportille ei jäänyt nokan koputtamisen varaa, kun Marjamäki iski neljä maalia ja Ilves voitti 6-1. Sport lähti otteluun alkuun ihan mukavasti ja hyvin latautuneena, ehkä liiankin latautuneena joka saattoi kostautua. Se aloitti neljän ensimmäisen minuutin aikana ihan hyvin, mutta oliko Ilveksen nopea maali alkuun liikaa?

Sport taistelee jälleen liigapaikasta, tällä kertaa Ilveksen kanssa. Sport lähti otteluun todella latautuneena, mutta se kostautui yli-innokkuutena. Sportin puolustus oli usein aivan hakoteillä, ja Marjamäki pääsi kerta toisensa jälkeen tekemään lisää maaleja, vaikka Sportin puolustus sekä maalivahti Puurula oli varmasti jo nähnyt miten vaarallinen mies on. Sportin puolustuksen pitää toimia paremmin, vaikka pari maalia kyllä meni ehkä hieman tuurillakin. Vaikka jäähyjäkään se ei ottanut ihan hirveästi, ei se saa ottaa ainuttakaan. Ilves iski jokaisella ylivoimalla maalin. Sportin ykkösmaalivahdin Joni Puurulan itseluottamus on hieman kysymysmerkki. Puurula vaihdettiin jo melko varhain vaihtopenkille päästettyään neljä (?) maalia. Jos Sport haluaa voitosta taistella, pitää myös maalivahtipelin ehdottomasti toimia.

Ilves pelasi ensimmäisen vaikean pelinsä, ja hoiti sen hyvin. Liigakarsinta ei todellakaan ole helppo paikka liigajoukkueelle, ja kun se sai ensimmäisen voittonsa hienolla esityksellä sai se varmasti suurimmat peikot karistettua selästään, vaikka tilanne ei todellakaan ole vielä selvä. Ilveksellä ei pitäisi paineita paljon tässä pelissä olla. Tupsukorvien maalilla aloittaa 88,51 torjuntaprosentin runkosarjasta omaava Vesa Toskala. En usko sen kuitenkaan hirveästi vaikuttavan, sillä liigatason puolustuksen pitäisi Mestistason hyökkäys pitää ainakin suht koht hyvin kurissa, vieläpä kun Sport ei hirveästi maaleja yleensä mestiksessäkään tee.

Kummallakaan ei ole suuria paineita, sillä Sportilla ei ole mitään hävittävää, vaikka voitto tästä varmastikin sille kelpaisi paremmin kuin hyvin. Ilveskin ensimmäisen voittonsa jälkeen voi pelata vapaammin. Totuus on kuitenkin se, että Sport on Mestisjoukkue ja Ilves SM-liigajoukkue, ja tasoero on melko suuri. Sportin pelin pitää mennä aivan nappiin ja Ilveksen epäonnistua, että sillä olisi mahdollisuudet voittoon. Toki Sport omaa ehkä koko suomen parhaimmat fanit ja kotietu on merkittävä, mutta silti näkisin Ilveksen melko selvänä suosikkina. Samanlaisia numeroita tuskin nähdään, mutta Ilves pystyy silti tästäkin ottelusta voiton kohtuu helposti nappaamaan. Tulosveikkaus 2-5.

Lopputulos: 1-5

Link to post
Share on other sites

Nyt tulee vähän lyhyemmillä perusteluilla..

Ässät - JYP 2 2,30 Veikkaus

- JYPillä sarja on jo yllättäen katkolla tänään Porissa. Ässien pitäisi ottaa neljä voittoa peräkkäin häviämättä yhtäkään, ja patapaidatkaan itse eivät varmasti jaksa uskoa että niin varsinkaan JYPiä vastaan tulee tapahtumaan.

Ässät on pelannut kaikki kolme peliä ihan hyvin, mutta sen peli on tössähtänyt aina tehottomuuteen tiukoissa paikoissa. Puolustus pelaa ihan mallikkaasti, samoin maalivahti Antti Raanta, mutta hyökkäyspäästä ei löydy tarpeeksi ratkaisijoita. Nyt maalintekijöitä on vielä vähemmän, kun ykköskentän laituri Joel Armia on sivussa. Joukkuetta riivaava epidemia saattaa jättää myös muita miehiä tästä ottelusta sivuun. Kuten jo sanoin, uskoa ei Ässilläkään onnistumiseensa enää varmasti paljoa ole, joten saa nähdä miten Ässät tähän otteluun lähtee.

JYP on pelannut hienosti nämä kolme peliään, ja voittanut siis kaikki. Kaikki pelit ovat olleet tasaisia, ja yksi syy JYPin voittoihin ovat maalivahti Riku Helenius, puolustus sekä Sami Vatanen. JYPiltä löytyy varmasti nälkää ratkaista sarja jo tänään, ja sitä myöten se pääsee keskittymään hyvissä ajoin tuleviin tärkeisiin peleihin.

Ässiä riivaa siis flunssa aalto, ja varmuudella on sivussa Joel Armia. Motivaatiokaan ei ole varmasti huipussaan, joten JYP on loistava kohde yli kahden kertoimella. Suosittelen pelaamaan äkkiä, sillä kun kokoonpano paljastetaan ja jos sieltä on enemmänkin äijiä sivussa, tulee JYPin kertoimet varmastikin laskemaan.

Lopputulos: 1-4

Link to post
Share on other sites

Sport - Ilves 2 1,85 Veikkaus

- Sport ja Ilves kohtaavat Vaasassa neljännessä ottelussaan, kun voitot ovat Ilvekselle niukasti 2-1. Sport voitti edellisen ottelun Hakametsässä 0-2, vaikka harvalla oli enää uskoa murskattappioiden jälkeen Sportin vierasvoittoon. Väkisinkin herää epäilys, että kyseessä olisi ollut ns. "sopupeli". Kummallekin raha kelpaa, varsinkin Ilvekselle. Nyt Ilves ei anna varmastikaan enää yhtään löysää, sillä kohta käy ohraisesti mikäli se rupeaa pelleilemään.

Sport pelasi edellisen ottelunsa hienosti. Maalivahti Jarno Laitinen oli aivan uskomattoman hyvä, ja torjui mm. pari läpiajoa. Sport otti liikaa jäähyjä, mutta selvitti ne kuitenkin mallikkaasti. Sport ei tule enää murskatappiota ottamaan, varsinkin kun Laitinen on vireessä ja joukkue sai edellisestä ottelusta varmasti lisää uskoa. Täytyy kuitenkin muistaa, että vastakkain on Mestis joukkue ja SM-liigajoukkue.

Ilves pelasi todella surkeasti, ja vaikka sille tarjottiin voittoa tarjottimella, ei sille kelvannut. Se tuhlasi mm. pari 5vs3 YV:tä, ja lukuisat kaksi minuuttiset. Läpiajoistakaan se ei saanut sisään. Ilveksen liigapaikka rupeaa näyttämään jo heikolta, mikäli tämäkin ottelu hävitään. Ilves lähtee varmasti sata lasissa tähän otteluun. Erikoistilanne pelaaminen pitää saada kuntoon.

Ilveksellä selvä materiaalietu, mutta Sportin kotietu tasoittaa tasoeroa hieman. Ilves ei varmastikaan lähde tähän otteluun lepsuilemaan, ja kyllä sen tämä ottelu pitäisi voittaa mutta murskalukemia tuskin nähdään. Tulosveikkaus 1-3.

Lopputulos: 2-2 (3-2 ja.)

Link to post
Share on other sites

Kärpät - Pelicans 2 2,30 Veikkaus

- Kärpät ja Pelicans pelaa kuudennen ottelun, ja tänään ratkeaa venyykö ottelusarja seitsemän ottelun mittaiseksi vai lähettääkö Kärpät Pelicansin lomille. Kärpät siis johtaa sarjaa voitoin 3-2.

Kärpät on tehnyt melkoisen yllätyksen, kun se johti yhtä mestarisuosikkia, Pelicansia, jopa 3-1 voitoin. Se kuitenkin hävisi eilisen ottelun, ja pelit jatkuu. Kärpät oli eilisessä pelissä melko mitäänsanomaton. Varmastikin alun jäähysuma pilasi sen peliä, ja kun Pelicans iski ekaan erään kaksi maalia, alkoi luotto omaan tekemiseen kadota. Kärpät vain yritti kuljettaa kiekkoa itse tai heittää päätyyn, ja melko usein menetti kiekon. Ja kun ei menetetty, vedettiin huonoista paikoista. YV oli todella huonoa. Ensimmäinen maali syntyi, kun neloskenttä heitti kiekkoa maalille päin ja Hovinen ei tiennyt missä se on, ja siitä kiekko lipui maaliin kun Hovinen nousi luistimilleen. Kärppien pelin pitää parantua hurjasti jos se meinaa tänään sarjan katkaista. Sarjan ratkaisua ei haluta varmastikaan Lahteen siirtää, joten myös Kärpät haluaa satavarmasti tänään voittaa. Ykköskentän sentteri Miikka Salomäki ei pelaa tässä ottelussa kolmen ottelun pelikiellon vuoksi.

Pelicans pelasi loistavasti, yhtä hyvin tai ehkä jopa paremminkin kuin ensimmäisessä pelissään. Pelikaaneilla oli hurmos päällä, ja peli oli lähes täysin sen hallintaa, varsinkin kaksi erää. Jos se pystyy pitämään saman tason kuin millä se eilen pelasi, on voitto varmasti todella lähellä. Pelicansin peli ei ollut kuitenkaan yhtä juhlaa, kun Miikka Salomäki kolasi Hodgmanin jään pintaan. Hodgman talutettiin pukukoppiin, ja Salomäki sai kolmen ottelun pelikiellon. En näkisi Hodgmanin mahdollista loukkaantumista niin vakavana, että Pelicans ei sen takia voittaisi.

Pelicans on ottelun niukka ennakkosuosikki, kun se löysi taas punaisen langan pään. Sillä on myös materiaalietu, Kärppien kotietu tasoittaa jonkin verran ottelun lähtökohtia. Tulosveikkaus 1-2.

Lopputulos: 3-3 (3-4 ja.)

Link to post
Share on other sites

Blues - KalPa 2 2,40 Unibet

- Bluesin ja KalPan pelit jatkuvat, kun Blues kävi hakemassa kotivoiton jälkeen Kuopiostakin voiton kotiin. Voitot ovat nyt siis 2-3, ja kumpikin lähtee tähän otteluun varmasti kaikki pelissään. Bluesilla edelleen veitsi kurkulla, kun taas KalPa on nähnyt mihin Blues pystyy eikä halua jättää ratkaisua varmastikaan Kuopioon.

Blues on petrannut otteitaan selvästi, kun se oli sarjassa häviöllä jo 3-0. Ensiksi se otti voiton kotiyleisönsä edessä, ja riisti vielä Kuopiostakin toisen voittonsa. Nyt se on taistelussa toden teolla mukana. Villi kortti kierroksella loistanut Patrick Galbraith on nyt sivuutettu ykkösveskarin paikalta, ja Antti Ore on esittänyt hyviä otteita. Ore pelaa myöskin tänään. Bluesin kokoonpanosta on edellisen ottelun tapaan sivussa ykköskentän laituri Camilo Miettinen. Muuten se pääsee parhaallaan pitkään sivussa olleita lukuunottamatta.

KalPa johti siis ottelusarjaa jo 3-0, mutta on menettänyt johtonsa 2-3. KalPa on pelannut surkeasti ja nyt sen on pakko alkaa pelata kunnolla, sillä se on varmasti nähnyt jo tarpeeksi hyvin mihin Blues pystyy. KalPan konkari Sami Kapanen tulee takaisin kokoonpanoon ja näyttää muille mallia esimerkillään, ja saa sytytettyä joukkueensa vaikka mies ei enää pelillisesti olekaan kovin taitava. KalPa ei enää sysää ottelusarjaa Kuopioon, vaan katkaisee sarjan jo tänään.

Selvähkö materiaalietu KalPalla, mutta se ei ole viimeaikoina näkynyt. Sami Kapanen tuo varmasti ryhtiä joukkueen pelaamiseen. Pelistä tulee tiukka, mutta uskon että KalPa tulee sen voittamaan Kapasen johdolla. Tulosveikkaus 1-3.

Lopputulos: 3-3 (4-3 ja.)

Link to post
Share on other sites

Semifinaalit

Pelicans - Blues

- Pelicans ja Blues kohtaavat toisensa semifinaaleissa. Kummatkin tekivät huikean nousun puolivälierissä nousemalla voittojen ollessa vastustajalle jo 3-1 aina tähän asti, Bluesin sarja oli peräti jo 3-0 KalPalle. Kummallakin hurmos päällä, ja tunnetta tästä otteluparista ei varmastikaan tule puuttumaan. Pelicans on kuitenkin ennakkosuosikin paikalla, onko se hyvä vai huono asia?

Pelicans teki siis hienon nousun kuten tuli jo mainittua, ja fiilis tuollaisen jälkeen on varmasti tapissaan. Vaikka Pelicans tekikin huikean nousun, on se pitkälti puolustaja Jan Latvalan, maalivahti Niko Hovisen ja Kärppien maalivahti Johan Backlundin ansiota. Jan Latvala ratkaisi pari peliä maaleillaan, konkarihan nakutti peräti yhdeksän pistettä! Niko Hovinen näytti alkuun todella epävarmalta loukkaantumisensa takia ja olikin pelin sivussa. Tauon jälkeen Hovinen kuitenkin palasi kehiin kuin uudesti syntyneenä ja pelasi huippupelejä. Kärppien maalivahti tunaroi kaiken pelin ollessa Kärpille 2-0, kun se päästi nopeasti kolme helppoa maalia vikaan erään. Voitot olivat sen pelin jälkeen 3-3, ja Pelicans pisti sarjan katki kotipelissään. Pelicansin hyökkääjät eivät ole olleet yhtä tehokkaita kuin runkosarjassa. Lähimpänä Latvalan pisteitä on viime hetken hankinta, Radek Smolenak kuudella pisteellään. Myös Sopanen ja Hodgman ovat samassa pistemäärässä, mutta suurin osa on syöttöpisteitä Latvalan ampuessa maalit. Pelicansin hyökkäyksestä täytyy nousta Laschit, Hodgmanit ja kumppanit esiin. Muuten Pelicansin pakka näyttää hyvältä ja olisihan se yllätys mikäli se ei tästä parista jatkoon menisi.

Blues on saanut keväthurmoksensa päälle, samaa muistuttavan mikä muistetaan vieläkin viime keväältä kun se meni aina finaaliin asti. Blueshan tuli tähän tilanteeseen aina säälipleijjareista asti, enkä ihmettelisi vaikka mahat olisivat jo täynnä ja pieni väsymys pukkaisi. Blues on tehnyt jo nyt suuren yllätyksen. Blegi on pelannut viime pelit järkevästi ja saanut Pelicansin tapaan suuren itseluottamuksen noustuaan lähes mahdottomasta tilanteesta voittoon. Se pystyi eliminoimaan KalPan vahvuudet ja teki tarvittavat maalit. Materiaaliltaan se ei kuitenkaan kuuluisi tänne asti, ja Pelicansia vastaan se saattaa alkaa jo näkymään. En usko että se pystyy yhtä suuren yllätyksen värkkäämään kuin edellisessä ottelusarjassa.

Pelicansilla selvä materiaalietu. Yksittäiset pelit tulevat varmasti olemaan tasaisia, mutta voitoissa en usko sen näkyvän. Pelicans menee jatkoon voitoin 4-1.

Voitot: 4-1

Link to post
Share on other sites

Tee tili osallistuaksesi keskusteluun

Sinun täytyy olla jäsen jos haluat kommentoida

Tee tili

Rekisteröi uusi tili. Se on helppoa!

Tee tili

Kirjaudu

Onko sinulla jo tili? Kirjaudu tästä.

Kirjaudu nyt

  • Uusimmat viestit

    • Jalkapallo Englanti League one Klo 21.45   Oxford utd  - Reading   Valinta:  Oxford Utd Kerroin:   2,75 ( Veikkaus)   Oxford aloittanut hyvin kotonaan kauden, kun kuuteen peliin kolme voittoa ja tasapeliä.  Reading ollut myös hyvä, mutta lähdetään koittamaan vahvaa kotijoukkuetta.  Tilastollisesti Oxford ei oo keskinäisiä pystynyt voittamaan viime vuosina, niin nyt jos koskaan olisi hyvä aika.  Rohkea kotivoitto hakuun.    Kunhan Oxford voittaa, niin tämä kohde osuu. 
    • Jalkapallo Konferenssiliiga Klo 19.45   KuPS  -  Kaa Gent    Valinta:  X ( Tasapeli) Kerroin:  4.05 ( Veikkaus)   KuPS ollut vaikeaa viime aikoina sekä Veikkausliigan mestaruus karkasi omista  käsistä aika kauas, jolloin tänään voi vain laittaa kaiken likoon.   Enää ei ole mikään lämmin, joten toivottavasti Gent myös on kohmeessa, niinkuin viime aikoina on ollutkin.  Vieraissa Gent on ollut vaikeuksissa ja tänään on se sauma saada pisteitä näistä otteluista.  Suomalaisyleisön siivittämänä kotijoukkue kairaa pistetilin auki.  KuPS voi jopa voittaakin, mutta viime aikoina voittamisen kulttuuri on tipotiessään, joten otetaan rohkea tasapeli testiin.    1-1 tai 2-2 voisi olla aika hyvät tulosvetoon.    Kunhan ottelu päättyy tasan, niin tämä kohde menee oikein. 
    • Jalkapallo Mestareiden liiga Klo 22.00   Dortmund  -  Betis   Valinta:  X ( Tasapeli) Kerroin:  4.25 ( Paf)   Kaksi suht hyvää joukkuetta kohtaa toisensa sekä molemmilla on voittoja sekä tasureita alla.  Kierroksen yksi tasaisempia otteluita, jolloin tasapeli ei ole mikään mahdottomuus. Betis mestareiden liigassa kolme voittoa, mutta saksa on vaikea paikka pelata, jolloin tuo putki katkennee tänään, mutta pisteputki jatkuu.  Kunhan Ottelu päättyy tasan, niin tämä kohde osuu. 
    • Koripallo Euroliiga klo 21:15 Panathinaikos - Barcelona Pelivalinta: Barcelona ML Kerroin: 4,30 Novibet Panathinaikos on aloittanut Euroliigan hyvin ja onkin 9 kierroksen jälkeen sarjataulukon kärjessä. Panathinaikos on kotona erityisen hyvä joukkue, tältä kaudelta kotitilasto 6-1, joten helppo peli ei tule vierasjoukkueelle. Barcelona on aloittanut Euroliigan myös ihan hyvin ja joukkueen materiaali riittää taisteluun kärkipään joukkueita vastaan. Vierasotteluissa Barcelona ei aina ole ollut terävimmillään, mutta yllätysvalmis joukkue kuitenkin on.  Näin suuri suosikki Panathinaikos ei mielestäni ole mitä kertoimet antaa ymmärtää.
    • Koripallo Euroliiga klo 22:00 Real Madrid - Crvena Zvezda Pelivalinta: Crvena Zvezda ML Kerroin: 3,05 Novibet Crvena Zvezda on aloittanut Euroliigan vahvasti. Otteet olleet kokonaisuutena hyviä ja selviä voittoja on tullut useampia. Real aloittanut kauden myös hyvin, loukkaantumisia on ainakin Panathinaikosta vastaan, tarkemmat poissaolotiedot tätä ottelua varten selviävät vasta lähempänä. Joka tapauksessa mielestäni Crvenalle tarjottu 3,05 kerroin on liian korkea.
×
×
  • Create New...