Jump to content
  • kierrätysvapaita ilmaiskierroksia.png

Recommended Posts

Kärpät - JYP X 4,20 Nordicbet

- Vireessä joulutauon jälkeen olevat joukkueet kohtaavat kovatasoisessa kamppailussa oulussa. Joukkueet ovat myös materiaaliltaan melko samantasoiset, joten odotettavissa on varmasti tasainen kamppailu ja puolustuspeli on melko ratkaisevassa roolissa.

Kärpät on voittanut kahdeksasta joulun jälkeisestä pelaamastaan ottelusta peräti kuusi. Kärpät on kova joukkue jos sen peli loksahtaa kohdilleen, kuten nyt on käynyt. Se pystyy haastamaan kenet tahansa varsinkin kotonaan. Kärppien puolustus on toiminut tällä kaudella hyvin, itse asiassa liigan toiseksi parhaiten. Maalejakin on syntynyt keskikastin joukkueisiin verrattuna mukava määrä. Voisin kuvitella, että Kärpät lähtee otteluun lähes varmasti puolustuskannalla ainakin ensimmäisessä erässä, samoin JYP. Kärppien maalilla aloittaa todennäköisesti 92,15 torjuntaprosentin omaava Ville Hostikka.

JYP on pelannut jopa vielä kovemmin kuin Kärpät. Se on voittanut yhdeksästä ottelusta peräti kahdeksan. Myös JYPin puolustus on kova, peräti liigan kovin. Se on päästänyt vähiten maaleja. Ykkösmolarin paikan Myllykoskelta varastanut Riku Helenius on ollut vakuuttava, ja mikäli on myös tässä ottelussa (jos siis pelaa, ja niin arvelisin) niin saa Kärpät tehdä täyden työn saadakseen aikaiseksi edes pari maalia. Heleniuksen torjuntaprosentti on Hostikkaa kovempi, 93,74.

Kummallakaan ei ole selvää materiaalietua, JYP hieman kovemmassa vireessä mutta Kärppien kotietu tasoittaa senkin pienen seikan. Ottelusta on odotettavissa vähämaalista kamppailua, kaksi vähiten maaleja päästänyttä joukkuetta kun kohtaa ja tasuri ei ole ollenkaan huono peli-idea tähän kohteeseen. Tulosveikkaus 1-1.

  • Upvote 3
Link to post
Share on other sites

17.1.

NY Rangers - Nashville 1 1.95

- Nashvillella maalissa huomenna svenski Lindback. Näin ilmoitti Barry Troz tänään ennen Islanders kamppailua...

- Tärkeä puolustaja Suter poissa jonkinlaisen alaraajavamman vuoksi. Tänään jätti kentän ensimmäisen erän jälkeen. Suter kuitenkin pelaa Weberin kanssa eniten ja paha menetys ylivoimassakin.

- Nashvillelle toinen peli peräkkäin, kun taas NYR pelasi toissapäivänä huonon matsin Montrealin vieraana.

- Nashville voittoputkessa, mutta siitäkin huolimatta pelataan putkea vastaan. NYR kuitenkin hyvä kotijoukkue, joten kokeillaan tällaista runkona peleihin...

  • Upvote 1
Link to post
Share on other sites

Niko H:n kanssa samoilla linjoilla, tasainen peli tulee Kärpät-Jyp pelistä. X on hyvä haku hyvällä kertoimella.

Tempesterille tiedoksi, että aloittavaksi maalivahdiksi on varmistunut Pekka Rinne eikä Lindback. Rangersin ja Nashvillen pelistä tulee todella tasainen ja se voi kääntyä kummalle tahansa. Tulee vähän maaleja ja tasapeli voi olla lähellä.

Link to post
Share on other sites

Tranmere - Rochdale 1 (2.00 Ladbrokes) - Rochdale ei ole voittanut seitsemään viime peliin, se on tehnyt vähiten vierasmaaleja koko sarjassa, vain 10. Tranmere ottaa ison osan pisteistään kotipeleistään ja valmentaja pitääkin tätä ottelua pakkovoittona kotijoukkueelle. 2.00 on aivan liian korkea kerroin kotivoitolle.

Leicester - Nottingham Under 2,5 (1.78 5Dimes) - Tämä on kahden surkea joukkueen kohtaaminen. Leicester on voittanut vain yhden viimeisestä kahdeksasta pelistään, Nottighamilla sama saldo on yksi voitto viimeisistä kymmenestä pelistä. Lisäksi nottingham on jäänyt yhdeksässä pelissä viimeisistä kymmenestä nollille!

QPR - MK Dons Under 2,5 (2.00 Pinnacle)

QPR - MK Dons 1 (1.85 Tipico) - Joukkueiden aiempi kohtaaminen päättyi 1-1. MK Dons huilasi viikonlopun, kun sen League One ottelu siirrettiin. QPR puolestaan pelasi viikonloppuna Newcastlea vastaan häviten 1-0. Tuossa ottelussa tuli jälleen esiin QPR:n tämän kauden perisynti, maalinteko. QPR puolustaa kuitenkin kurinalaisesti ja tässä ottelussa tuskin mässäillään maaleilla, uskon valioliiga-jengin vähämaaliseen voittoon.

Kärpät - JYP Under 4,5 (188bet 1,96) - Ottelussa kohtaa sarjan vähiten (JYP) ja 3.vähiten (Kärpät) maaleja päästäneet joukkueet. Molemmat joukkueet ovat tällä hetkellä huippuvireessä ja molemmilla on tolppien välissä huippuveskarit. Joukkueiden edellinen keskinäinen kohtaaminen päättyi Jyväskylässä 2-1

Link to post
Share on other sites

Pelicans-Lukko 1 1,65 bet 24

Pelicans-1,5-Lukko 1 2,05 bet 365

Pelicans-2,5 -Lukko 1 3,1 bet 365

Nyt on kyllä laitettava pelicansin voittoa lapulle! Huono vierasjoukkue Lukko saapuu Lahteen Pelicansin vieraaksi. Pelikelpoisuus ylittyi viimeistään silloin kun kokoonpanot julkaistiin ja kävi ilmi ettei lukon ykköskassari Mika Noronen ole kokoonpanossa, vaan maalilla aloittaa kokematon Simon Nielsen ja luukkua vahtii vielä kokemattomampi Patrik Heikkilä. Viimeksi kun kun nielsen pelasi koko pelin lukon maalilla sain hyvin Saipan voiton kiinni, tuolloin saipa murskasi raumalaiset 7-2. Maalivahtipelissä on nyt siis huima ero: Niko Hovonen Vs Simon nielsen. Pelicans on muutenkin joukkueista laadukkaampi, ja ainakin itse uskon pussinokkien voittoon, vaikka esitys lauantaina Lappeenrannassa olikin vaatimaton. Melko reilukaan lahtelaisten voitto ei yllättäisi, 5,4-1 pelicansille.

  • Upvote 1
Link to post
Share on other sites

Täältä myös vahva kannatus pelicansille

Pelicans - Lukko 1 (1,60@nordicbet) ja Pelicans - Lukko+1 1 (2,05@bet365) tulos 3-1

- Pelicans on pelannut viime aikoina ailahtelevasti ja hävinnyt otteluita, joissa se on ollut ennakkosuosikki, se voitti kuitenkin Jokerit ja Kalpan joten suurin syy häviöille löytyy varmasti asennepuolellta

- Lukko piristyi selvästi Uraman lähdettyä pois joukkueen peräsimestä, se kaatoi mm. Kalpan vieraissa, jossa se nousi 2 maalin takaa voittoon, tästäkin huolimatta Lukko on sarjan heikoimpia vierasjoukkueita

- Lukon osakkeita tähän peliin laskee huomattavasti se tieto, ettei Noronen pelaa maalilla vaan ykköstorjujana on keskinkertainen Simon Nielsen, miehelle menee helppoja maaleja aivan liikaa

- Lahtelaiset ovat pelanneet 6 ottelustaan vain yhden kotonaan joten nyt joukkueen luulisi syttyvän taas pitkästä aikaa kotiyleisön edessä, lisäksi Lahti on ollut aina vaikea paikka Lukolle eikä tänäänkään ole ennakkoon mitään helppoa iltaa tiedossa

- vaikkei Pelicansin kertoimet mitään huippuja olekaan, kannattaa ehdottomasti laittaa lapulle, sen verran paljon Norosen poissaolo heikentää lukon voittomahdollisuuksia huolimatta lukon nousujohteisesta vireestä.

- Lukolta sivussa Bertrand,Kuukka,Björk ja Nurmi, Pelicansilta puolestaan Wärn,Pöyhönen,Jormakka ja Pikkarainen

- maalit 3,4,5 - 1,2,3

  • Upvote 1
Link to post
Share on other sites

Niko H:n kanssa samoilla linjoilla, tasainen peli tulee Kärpät-Jyp pelistä. X on hyvä haku hyvällä kertoimella.

Tempesterille tiedoksi, että aloittavaksi maalivahdiksi on varmistunut Pekka Rinne eikä Lindback. Rangersin ja Nashvillen pelistä tulee todella tasainen ja se voi kääntyä kummalle tahansa. Tulee vähän maaleja ja tasapeli voi olla lähellä.

Ja nyt taas tiedoksi, että aloittavaksi maalivahdiksi on varmistunut Lindback aivan kuten Tempesteri tiesi sanoakin. Tempesteri kaivaa maalivahtiinfonsa twitteristä joka varmasti luotettavampi lähde kuin dailyfaceoff jota ilmeisesti BBITFCB käyttää?

Link to post
Share on other sites

Ja nyt taas tiedoksi, että aloittavaksi maalivahdiksi on varmistunut Lindback aivan kuten Tempesteri tiesi sanoakin. Tempesteri kaivaa maalivahtiinfonsa twitteristä joka varmasti luotettavampi lähde kuin dailyfaceoff jota ilmeisesti BBITFCB käyttää?

Mun moka. Oikeassa olet eli Lindback maalissa. Katsoin pikaisesti. Nashville on aivan eri joukkue ilman Rinnettä, joten Rangers on ottelun suuri suosikki.

Link to post
Share on other sites

Tee tili osallistuaksesi keskusteluun

Sinun täytyy olla jäsen jos haluat kommentoida

Tee tili

Rekisteröi uusi tili. Se on helppoa!

Tee tili

Kirjaudu

Onko sinulla jo tili? Kirjaudu tästä.

Kirjaudu nyt
  • Uusimmat viestit

    • Jalkapallo Konferenssiliiga Klo 19.45   KuPS  -  Kaa Gent    Valinta:  X ( Tasapeli) Kerroin:  4.05 ( Veikkaus)   KuPS ollut vaikeaa viime aikoina sekä Veikkausliigan mestaruus karkasi omista  käsistä aika kauas, jolloin tänään voi vain laittaa kaiken likoon.   Enää ei ole mikään lämmin, joten toivottavasti Gent myös on kohmeessa, niinkuin viime aikoina on ollutkin.  Vieraissa Gent on ollut vaikeuksissa ja tänään on se sauma saada pisteitä näistä otteluista.  Suomalaisyleisön siivittämänä kotijoukkue kairaa pistetilin auki.  KuPS voi jopa voittaakin, mutta viime aikoina voittamisen kulttuuri on tipotiessään, joten otetaan rohkea tasapeli testiin.    1-1 tai 2-2 voisi olla aika hyvät tulosvetoon.    Kunhan ottelu päättyy tasan, niin tämä kohde menee oikein. 
    • Jalkapallo Mestareiden liiga Klo 22.00   Dortmund  -  Betis   Valinta:  X ( Tasapeli) Kerroin:  4.25 ( Paf)   Kaksi suht hyvää joukkuetta kohtaa toisensa sekä molemmilla on voittoja sekä tasureita alla.  Kierroksen yksi tasaisempia otteluita, jolloin tasapeli ei ole mikään mahdottomuus. Betis mestareiden liigassa kolme voittoa, mutta saksa on vaikea paikka pelata, jolloin tuo putki katkennee tänään, mutta pisteputki jatkuu.  Kunhan Ottelu päättyy tasan, niin tämä kohde osuu. 
    • Koripallo Euroliiga klo 21:15 Panathinaikos - Barcelona Pelivalinta: Barcelona ML Kerroin: 4,30 Novibet Panathinaikos on aloittanut Euroliigan hyvin ja onkin 9 kierroksen jälkeen sarjataulukon kärjessä. Panathinaikos on kotona erityisen hyvä joukkue, tältä kaudelta kotitilasto 6-1, joten helppo peli ei tule vierasjoukkueelle. Barcelona on aloittanut Euroliigan myös ihan hyvin ja joukkueen materiaali riittää taisteluun kärkipään joukkueita vastaan. Vierasotteluissa Barcelona ei aina ole ollut terävimmillään, mutta yllätysvalmis joukkue kuitenkin on.  Näin suuri suosikki Panathinaikos ei mielestäni ole mitä kertoimet antaa ymmärtää.
    • Koripallo Euroliiga klo 22:00 Real Madrid - Crvena Zvezda Pelivalinta: Crvena Zvezda ML Kerroin: 3,05 Novibet Crvena Zvezda on aloittanut Euroliigan vahvasti. Otteet olleet kokonaisuutena hyviä ja selviä voittoja on tullut useampia. Real aloittanut kauden myös hyvin, loukkaantumisia on ainakin Panathinaikosta vastaan, tarkemmat poissaolotiedot tätä ottelua varten selviävät vasta lähempänä. Joka tapauksessa mielestäni Crvenalle tarjottu 3,05 kerroin on liian korkea.
    • 1. Divisioona / Jalkapallo Tanska AB - Vendsyssel FF AB Draw No Bet @ 1.55 Betsson Alkaa 20:00 AB(4.) on sarjassa kotikentällään kolme ottelun voittoputkessa pitäen noissa kaikissa matseissa oman maalinsa puhtaana sekä tehden yhteensä kuusi maalia. Vendsyssel(10.) on seitsemän matsin mittaisessa voitottomassa putkessa häviten noista kolme kamppailua. AB voitti joukkueiden kaksi edellistä keskinäistä kohtaamista joista viimeisin pelattiin elokuun puolivälissä ottelun päätyttyä tuolloin maalein 0-3.
×
×
  • Create New...