Jump to content
  • kierrätysvapaita ilmaiskierroksia.png

Recommended Posts

Veikkausliiga

v9tlyeSc-GK7u7jfi.pngKuPS - IFK Mariehamn ltN8PoRc-vqtM3ctt.png

Merkki 2, Kerroin 2.85 @Pinnacle [2/5]

Yli 2.5 maalia, Kerroin 2.00 @William Hill [2/5]

- Kymmenentenä sarjassa oleva KuPS saa Savon Sanomat Areenalle vieraakseen MIFK:n. Saarelaiset ovat sijalla kahdeksan, vain pisteen kuopiolaisia edempänä. IFK:n kuntokäyrä näyttää tällä hetkellä alaspäin, sillä sen edellisestä voitosta on kulunut jo viisi matsia. Tasapelejä se on toki pystynyt viime aikoina napsimaan, mutta mikäli/kun saarelaisten tavoitteet ovat paljon korkeammalla kuin sijoitus tällä hetkellä näyttää, olisi tälläiset vastukset kuin KuPS voitettava. KuPSia ei toki sovi aliarvioida ja se on pelannut ihan pirteästi Marko Rajamäen alaisuudessa, 5 edellisen matsin saldona 3-1-1. Kaksi voittoa kuitenkin tulleet sarjassa viimeisenä ja toiseksi viimeisenä olevia joukkueita vastaan, joten kovin suuria johtopäätöksiä ei kannata vetää.

Mariehamn on joukkueista laadukkaampi ja varsinkin hyökkäyspään pitäisi olla varsin tehokas nimien perusteella. Löytyy mm. Solignacia, Forsellia ja äskettäin seuraan hankittu Juho Mäkelä. Mäkelä oli varsin hyvä kaappaus IFK:lta, vaikkei hänen pelinsä Sveitsissä oikein kulkenutkaan. MIFK on sarjan runsasmaalisin joukkue ja KuPSin peleissäkin nähdään ihan kohtalaisia maalimääriä, joten uskon overeitten tänään paukkuvan. IFK:lta puuttuu puolustuspäästä tärkeät Simon Nurme (1.mv) ja Jani Lyyski, joten eiköhän KuPS tänään maalinteossa kertaalleen onnistu. KuPSilta puuttuu hyökkäyksestä kahden maalin mies, Ats Purje. Paikkoja ottelussa nähtänee ja näillä nimillä pitäisi nähdä myös maaleja, saarelaiset hakevat pisteet kotiin lukemin 1-3.

SrO0uaRt-0WViikWS.pngFC Honka - RoPS KzVAcFRc-WdBps4v2.png

(DNB) Merkki 2, Kerroin 2.50 @bet365 [2/5]

- Honka on sarjassa kuudentena, RoPS yhdentenätoista. Eroa kuitenkin vain vaivaiset kolme pistettä, joten kumpaakin kiinnostaa pommin varmasti täysi pistepotti. Etenkin alkukaudesta selvästi alisuorittanutta RoPSia. RoPS katkaisi edellisessä pelissä neljän ottelun tappioputken, jolloin se hävisi kolme peliä vain numeroin 1-0. Tämä kuvaa hyvin RoPSin ongelmia, sillä puolustus on toiminut, maalinteko ei. Valoa tunnelin päässä on kuitenkin näkyvissä. Alasarjoista löydetty Simo Roiha kiitti ensimmäisestä kunnon näytönpaikasta ja iski avaukseen päästessään kaksi maalia. Se riitti Jaroa vastaan 2-1 voittoon ja RoPS sai varmasti hyvän itseluottamusboostin voitosta. Rollolaiset saavat kokoonpanoon takaisin myös erittäin tärkeän palasen maalintekoa ajatellen, Aleksander Kokon. Kokko tosin aloittaa tänään penkiltä.

Hongan suunta puolestaan on alaspäin. Honka ei ole voittanut kolmeen viime otteluun ja edellisessä matsissa se otti rumasti pataan VPS:ltä (3-0). Hongalla on pula pelaajista, sillä Josh Pritchardin lainasopimus päättyi. Lisäksi loukkaantuneina ovat Ghassimu Sow, Marcus Heimonen, Kevin Mombilo sekä Jussi Vasara. Lum Rexhepi on pelikiellossa ja Alex Brister pelaa luultavasti hieman puolikuntoisena. Hongalla on vaihtomiehinä ainoastaan maalivahti Walter Viitala, B-junnu Toni Sjöstedt sekä Janne Paukkonen.

E. Palloverkko lisännyt Hongan penkille Aapo Halmen (-98), Jani Jokisen ja Jeremie Malolon. Vaikka muutama ukko enemmän onkin, niin penkin taso on erittäin heikko.

Link to post
Share on other sites

F1 GP Montreal

Pari nopeaa poimintaa.

Felipe Massa - Fernando Alonso

Felipe Massa 1.72 Nordicbet

Ferrari ei ole vakuuttanut tänä viikonloppuna uusien osien poistamisen jälkeen. Uusien osien kanssahan ilmeni jäähdytysongelmia ja sen takia niitä ei ollut aika-ajoissa eikä kisassa. Massa on ollut koko viikonlopun loisto vireessä ja rata sopii hyvin Williamsille, joilla on myös parhaat suoranopeudet. Mikäli Massa ei köntsähdä niin vaikea uskoa Alonson kisavauhdin riittävän.

Jean-Eric Vergne - Kevin Magnussen

Jean-Eric Vergne 1.80 Nordicbet

McLaren ei ole vakuuttanut itseäni oikein millään tavalla tänä viikonloppuna. Erityisesti Magnussenin suoritustaso on ollut heikkoa viimekisoissa ja uskon ettei tänäänkään mitään huippu kisaa nähdä. Vergne hyvässä vireessä ja tämä on yksi parhaita ratoja hänelle.

Jean-Eric Vergne - Sergio Perez

Jean-Eric Vergne 1.80 Nordicbet

Force India on ehkä vielä huonompi kuin McLaren ja Perez oikein erityisesti. Tämä on maistuva.

Kimi Räikkönen - Nico Hulkenberg

Kimi Räikkönen 1.55 Nordicbet

Vaikkei Ferrarin kisavauhti olekaan aivan huipussaan niin on se kuitenkin parempaa kuin Force Indialla. Kiminkin pitää jo pikkuhiljaa alkaa tulosta saamaan jossei halua menettää kasvojaan tämän kauden aikana. Kuskit lähtevät peräkkäin mutta ajallisesti eroa on enemmän.

Valtteri Bottas - Daniel Ricciardo

Valtteri Bottas 1.70 Nordicbet

Bottakselta ja Williamsilta tähänasti hyvä ja ehjä viikonloppu. RedBullilla ei ole ollut niin helppoa. Williamsin suoravauhdit ovat kovimmat koko gridistä kun taas RedBullilla ne ovat huonoja. Tästä tulee olemaan Bottakselle hyötyä kisassa, kun taas Ricciardolla tulee olemaan vaikeuksia jos takana ajava pääsee DRS alueelle tullessa sekunnin sisään.

Link to post
Share on other sites

Tee tili osallistuaksesi keskusteluun

Sinun täytyy olla jäsen jos haluat kommentoida

Tee tili

Rekisteröi uusi tili. Se on helppoa!

Tee tili

Kirjaudu

Onko sinulla jo tili? Kirjaudu tästä.

Kirjaudu nyt
  • Uusimmat viestit

    • Jalkapallo Englanti League one Klo 21.45   Oxford utd  - Reading   Valinta:  Oxford Utd Kerroin:   2,75 ( Veikkaus)   Oxford aloittanut hyvin kotonaan kauden, kun kuuteen peliin kolme voittoa ja tasapeliä.  Reading ollut myös hyvä, mutta lähdetään koittamaan vahvaa kotijoukkuetta.  Tilastollisesti Oxford ei oo keskinäisiä pystynyt voittamaan viime vuosina, niin nyt jos koskaan olisi hyvä aika.  Rohkea kotivoitto hakuun.    Kunhan Oxford voittaa, niin tämä kohde osuu. 
    • Jalkapallo Konferenssiliiga Klo 19.45   KuPS  -  Kaa Gent    Valinta:  X ( Tasapeli) Kerroin:  4.05 ( Veikkaus)   KuPS ollut vaikeaa viime aikoina sekä Veikkausliigan mestaruus karkasi omista  käsistä aika kauas, jolloin tänään voi vain laittaa kaiken likoon.   Enää ei ole mikään lämmin, joten toivottavasti Gent myös on kohmeessa, niinkuin viime aikoina on ollutkin.  Vieraissa Gent on ollut vaikeuksissa ja tänään on se sauma saada pisteitä näistä otteluista.  Suomalaisyleisön siivittämänä kotijoukkue kairaa pistetilin auki.  KuPS voi jopa voittaakin, mutta viime aikoina voittamisen kulttuuri on tipotiessään, joten otetaan rohkea tasapeli testiin.    1-1 tai 2-2 voisi olla aika hyvät tulosvetoon.    Kunhan ottelu päättyy tasan, niin tämä kohde menee oikein. 
    • Jalkapallo Mestareiden liiga Klo 22.00   Dortmund  -  Betis   Valinta:  X ( Tasapeli) Kerroin:  4.25 ( Paf)   Kaksi suht hyvää joukkuetta kohtaa toisensa sekä molemmilla on voittoja sekä tasureita alla.  Kierroksen yksi tasaisempia otteluita, jolloin tasapeli ei ole mikään mahdottomuus. Betis mestareiden liigassa kolme voittoa, mutta saksa on vaikea paikka pelata, jolloin tuo putki katkennee tänään, mutta pisteputki jatkuu.  Kunhan Ottelu päättyy tasan, niin tämä kohde osuu. 
    • Koripallo Euroliiga klo 21:15 Panathinaikos - Barcelona Pelivalinta: Barcelona ML Kerroin: 4,30 Novibet Panathinaikos on aloittanut Euroliigan hyvin ja onkin 9 kierroksen jälkeen sarjataulukon kärjessä. Panathinaikos on kotona erityisen hyvä joukkue, tältä kaudelta kotitilasto 6-1, joten helppo peli ei tule vierasjoukkueelle. Barcelona on aloittanut Euroliigan myös ihan hyvin ja joukkueen materiaali riittää taisteluun kärkipään joukkueita vastaan. Vierasotteluissa Barcelona ei aina ole ollut terävimmillään, mutta yllätysvalmis joukkue kuitenkin on.  Näin suuri suosikki Panathinaikos ei mielestäni ole mitä kertoimet antaa ymmärtää.
    • Koripallo Euroliiga klo 22:00 Real Madrid - Crvena Zvezda Pelivalinta: Crvena Zvezda ML Kerroin: 3,05 Novibet Crvena Zvezda on aloittanut Euroliigan vahvasti. Otteet olleet kokonaisuutena hyviä ja selviä voittoja on tullut useampia. Real aloittanut kauden myös hyvin, loukkaantumisia on ainakin Panathinaikosta vastaan, tarkemmat poissaolotiedot tätä ottelua varten selviävät vasta lähempänä. Joka tapauksessa mielestäni Crvenalle tarjottu 3,05 kerroin on liian korkea.
×
×
  • Create New...