Jump to content
  • kierrätysvapaita ilmaiskierroksia.png

Urheilublogi & Vedonlyönti


Recommended Posts

Terska, eilen pelattiin jalkapallossa mestareiden liigaa 8 ottelua, suurin yllätys muodostui kun city voitti bayernin. E-lohko on muutenkin jännittävässä tilanteessa ensi kierroksella, bayern on jo varmistanut jatkopaikkansa, mutta cska moskova, as roma ja mancester city ovat ennen viimeistä kierrosta tasapisteissä taistelemmassa toisesta jatkopaikasta. Tämän lohkon viimeinen kierros pelataan 10.12. Moskovalla on peli saksassa bayernin vieraana joten uskoisin että kovin taistelu jatkopaikasta käydään roomassa As roman ja cityn kamppailussa.

Tänään olisi vuorossa taas 8 matsia UCL:ää. C-lohkossa Zenit & benfica taistelevat pietarissa tärkeistä pisteistä jatkopaikan kannalta, Leverkusen & monaco ottavat yhteen ja erityisesti monacolle pisteet olisivat tärkeitä jotta ote lohko kakkosen paikasta pitäisi.

D-lohkossa dortmund on jo varmistanut jatkopaikkansa ja arsenalkin periaatteessa, anderlecht & galatasaray kohtaavat illalla ja anderlechtin pitäisi viedä täysi pistepotti kotiin jos mielii pitää edes haaveet jatkopaikasta, tosin tämäkin vaatisi arsenalin häviämistä dortmundille tänään.

A-lohkossa sen sijaan atletico madrid, olympiakos & juventus taistelevat jatkopaikoista, olympiakos saapuu tänään atleticon vieraaksi, atletico on selvä suosikki tässä matsissa lohkon toisessa matsissa juventus matkustaa ruotsiin raiskaamaan malmön ja hakee varmat pisteet kotiin.

B-lohkossa real madrid on jo odotetusti varmistanut jatkopaikkansa, toisesta paikasta taistelevat Basel, Liverpool & Ludogorets. Real poikkeaa tänään sveitsissä höntsä ottelun ilman panosta joten erilaisia kuvioita saatetaan kokeille, Liverpool matkustaa Bulgariaan Ludogroretsin vieraaksi tästä ottelusta ei edes uskalla veikatata mitään koska valioliiga joukkueet ovat tunnetusti paskoja mestareiden liigassa.

mestis

Sapko - KooKoo, 2, 1,79 @comeon

Tästä "helpot pois" KooKoo on koko kauden ollut kovassa iskussa, Sapko pelannut enemmän ailahdellen. KooKoo sarjataulukon kärjessä, johtaa myös koti & vieras sarjataulukkoja kuin myös kuntopuntarin kärjessä, KooKoolla myös viimeisestä 6 vieraspelistä puhtaat voitot alla.

Link to post
Share on other sites

Blogin ensimmäinen tipsi kotiin on aina mukava alku! Noin puolet mestarien liigan lohkoista jäi kutkuttavan jännään tilateeseen viimeistä kierrosta silmällä pitäen. Tänää olisi vuorossa Eurooppa liigan lohkovaiheen kierros 5, sieltä löytyy parikin mehukasta kohdetta pelattavaksi. Liigaan & khl:ään ei kannata tänään edes koskea.

eurooppa liiga

Estoril - PSV, 2, 2,38 @william hill

PSV:lle tarjoillaan tolkutonta vieraskerrointa estorilia vastaan, estoril majailee portugalin liigassa sijalla 12 kun PSV on hollanin sarjassa sijalla 1, PSV pelannut muutenkin vahvaa peliä pitkin kautta, Estoril onnistunut nappaamaan 10 viime pelistä 2 voittoa, eikä kotiotteluissa ole sen kummemmin sujunut.


HJK - FC Kööppenhamina, 2, 2,20 @bet365

niin HJK kui Kööppenhamina ovat omien sarjojensa kärkijoukkueet, mutta HJK:n taso ei vain pärjää suomea pidemmälle. Kotikenttä etu on HJK:n ainoa toivo, Kööppenhamina luotsikin haukkui tekonurmen paskaksi. Molemmat joukkueet taistelevat tärkeistä pisteistä mikäli jatkopaikkan mielii ottaa, Kööppenhaminan materiaalietu tulee tässä vaiheessa tielle ja HJK turvautuu mitä todennäköisemmin vastahyökkäyksiin. Kööppenhaminan pitäisi viedä tämä ottelu HJK ei ole muutenkaan eurokentillä loistanut.

  • Upvote 1
Link to post
Share on other sites

Nyt kun Rukan maailmancup on saatu käyntiin on hyvä lähteä veikkaamaan mäkihyppyä :-P

Rukan maailmancup, Mäkihyppy voittaja.
Simon Amman 4,50 @betsafe
Daiki Ito 13,00 @betsafe


Amman hyppäsi eilen senverran vakuuttavasti ettei voitto tänää tulisi yllätyksenä, maailmacupin kakkossijalla majaileva roman koudelka ei onnistunut hyppäämään lumellä niin hyvin eilen kuin viime viikonloppuna tekolumella, joten hänestä tuskin on Ammanin haastajaksi, pienellä kokeilulla Daiki Itoa joka hyppäsi eilen hopealle ja hyppy näytti sujuvan mallikkaasti. Veikkaus tarjoaa Itolle 14,57 kerrointa tosin veikkauksella on muuttuvat kertoimet.

E: Ammanille jaettu voitto noriaki kasain kanssa.

Link to post
Share on other sites

Tee tili osallistuaksesi keskusteluun

Sinun täytyy olla jäsen jos haluat kommentoida

Tee tili

Rekisteröi uusi tili. Se on helppoa!

Tee tili

Kirjaudu

Onko sinulla jo tili? Kirjaudu tästä.

Kirjaudu nyt
  • Uusimmat viestit

    • Koripallo Euroliiga klo 21:15 Panathinaikos - Barcelona Pelivalinta: Barcelona ML Kerroin: 4,30 Novibet Panathinaikos on aloittanut Euroliigan hyvin ja onkin 9 kierroksen jälkeen sarjataulukon kärjessä. Panathinaikos on kotona erityisen hyvä joukkue, tältä kaudelta kotitilasto 6-1, joten helppo peli ei tule vierasjoukkueelle. Barcelona on aloittanut Euroliigan myös ihan hyvin ja joukkueen materiaali riittää taisteluun kärkipään joukkueita vastaan. Vierasotteluissa Barcelona ei aina ole ollut terävimmillään, mutta yllätysvalmis joukkue kuitenkin on.  Näin suuri suosikki Panathinaikos ei mielestäni ole mitä kertoimet antaa ymmärtää.
    • Koripallo Euroliiga klo 22:00 Real Madrid - Crvena Zvezda Pelivalinta: Crvena Zvezda ML Kerroin: 3,05 Novibet Crvena Zvezda on aloittanut Euroliigan vahvasti. Otteet olleet kokonaisuutena hyviä ja selviä voittoja on tullut useampia. Real aloittanut kauden myös hyvin, loukkaantumisia on ainakin Panathinaikosta vastaan, tarkemmat poissaolotiedot tätä ottelua varten selviävät vasta lähempänä. Joka tapauksessa mielestäni Crvenalle tarjottu 3,05 kerroin on liian korkea.
    • 1. Divisioona / Jalkapallo Tanska AB - Vendsyssel FF AB Draw No Bet @ 1.55 Betsson Alkaa 20:00 AB(4.) on sarjassa kotikentällään kolme ottelun voittoputkessa pitäen noissa kaikissa matseissa oman maalinsa puhtaana sekä tehden yhteensä kuusi maalia. Vendsyssel(10.) on seitsemän matsin mittaisessa voitottomassa putkessa häviten noista kolme kamppailua. AB voitti joukkueiden kaksi edellistä keskinäistä kohtaamista joista viimeisin pelattiin elokuun puolivälissä ottelun päätyttyä tuolloin maalein 0-3.
    • IEM Beijing PK: Natus Vincere - Falcons | Falcons | 1.84 (Pinnacle)
    • Tilanne 3.11. vihjeiden jälkeen:       Vihjemäärä Oikein Void Väärin Palautus-% netto 1.   Snooker 6 4 0 2 198,26 % 39,65 € 2.   Kemmu 6 3 0 3 142,72 % 17,96 € 3.   Henksteri 4 2 1 1 123,67 % 10,21 € 4.   JapBet 2 0 0 2 0,00 % -14,68 € 5.   Nagamori30 6 1 0 5 30,48 % -45,61 € Yhteensä 24 vihjettä (10 - 1 - 13) netto 7,52 € palautus 103,65 %
×
×
  • Create New...