Jump to content
  • kierrätysvapaita ilmaiskierroksia.png

Recommended Posts

Yleensä tulee tuplattua menetelmällä 7 osumaa putkeen -> kotiutus. Tällä systeemillä tuntuu, että kun hommat rullaa, niin housuihin paskominen tapahtuu viimeistään loppuvastuksen sylissä. Viimeisimmässä tuplauksessani 2 lappua pääsi vaiheeseen 5, jolloin tuli tyrmäys omaan naamatauluun molempien lappujen osalta.

Nyt etenen näin: Pyrin aloittamaan vähintään kolmella lapulla. Jatkan tuplausta niin kauan kuin vähintään 2 lappua on hengissä. Lopetan tuplauksen kun kahdesta jäljellä olevasta toisen matka tyssää.

Esimerkki, miten olisin toiminut viime tuplauksessani: Molemmat etenivät vaiheeseen 5, jolloin olisin tuplannut ensin toisen, joka meni vituiksi, jolloin olisin lopettanut hengissä olevalla tähän vaiheeseen.

Näiden tuplausten matka loppuu todennäköisemmin aikaisemmin, mutta pieniä kotiutuksia tulee silloin tällöin. Odotetaan sitä päivää, kun kahdella lapulla edetään pitkälle (sitä odotellessa olen varmasti kiukuspäissäni poistanut jo koko "blogin").

Lisäksi aion samalla testata Vihjeparatiisin tuottavuutta. Pyrin poimimaan tipsit täältä sekä sekavat ajatukseni omasta päästäni. Yritän myös välillä muistaa täällä tipsaajia lämmöllä ja rakkaudella.

Mainitsen jos veto on laitettu muualla kuin Nordicbetillä. Tästä lähtee:

A:Sibir Novosibirsk - Admiral Vladivostok. Sibir -1.5 2.33 x10e = 23,30e

- Ensimmäinen matsi jatkossa. Sibir katkaisi tämän sarjan tyylipuhtaalla 4-0 voitolla. Salak otti rennot 52 koppia ja on pienen hengähdystauon ansainnut. Kiitokset Alexanderille sinne itään! 

B: Bournemouth - Southampton. Southampton dnb 1.80 x10e

C: KRP - Indians. Alle 11.5 maalia 1.85 x10e. = 18,50e

- Tulos 3-4 jatkoajan jälkeen. Päivän helpoin kohde tuli vapaalla rullaillen himaan. Lisäksi ottelu tosiaan päättyi tasan, josta ohimennen Päivän pitkävetovihjeissä mainitsinkin.

 

Laitetaan seurantaan myös kassa tämän kokeilun osalta. Omistetaan pelitililtä 100e tälle. Päivitän kassan saldon ensimmäisen 3 lapun tuplauksen päätyttyä aina sen viimeisimmän postauksen loppuun.

 

  • Upvote 1
Link to post
Share on other sites
  • Vastaukset 30
  • Created
  • Last Reply

Top Posters In This Topic

Top Posters In This Topic

Popular Posts

Yleensä tulee tuplattua menetelmällä 7 osumaa putkeen -> kotiutus. Tällä systeemillä tuntuu, että kun hommat rullaa, niin housuihin paskominen tapahtuu viimeistään loppuvastuksen sylissä. Viimeisim

VAIHE 2 Lapuista A ja C siis jatkoon ensimmäisestä vaiheesta. Jatketaan C lapulla yölle: C: Minnesota Wild - Colorado Avalance. Minnesota 2.00 x18,50e = 37e - Tulos 6-3 Wildille. T

VAIHE 1 Päivitän tähän uudet 3 kohdetta tämän päivän aikana. Toivoin eilen kädet ristissä, että Karhut voittaa salibandyn divarin poffeissa Welhot porissa, mutta Welhojen voitettua ottelun h

VAIHE 2

Lapuista A ja C siis jatkoon ensimmäisestä vaiheesta. Jatketaan C lapulla yölle:

C: Minnesota Wild - Colorado Avalance. Minnesota 2.00 x18,50e = 37e

- Tulos 6-3 Wildille.

Tällä systeemillä jää plussan puolelle jos toisen vaiheen läpäisee edes yksi lappu kolmesta. Eli nyt ollaan jo plussalla.

Toisella jatketaan tänään tuplana. Oman kokemuksen kautta tuplat kusevat useammin kuin singlet vaikka niin "varmoja" kohteita mukana aina onkin. Kahdesta ottelusta kun muuttujia löytyy luonnollisesti enemmän kuin yhdestä.

A:
LaSB - ÅIF. LaSB 1.38
- LaSB selvään 14-7 voittoon
Steelers - LNM. Steelers 1.40.
- Steelers hoiti hommansa lukemin 10-3
Kokonaiskerroin: 1.93.
1.93 x23,30e = 44,97e

Kyseessä siis Salibandyn Divarin ensimmäiset playoff kohtaamiset. Runkosarjan 1. Lasb vs 7. ÅIF ja runkosarjan 2. Steelers vs 8. LNM. Molemmat sarjat tulevat päättymään suoraan voitoin 2-0. Aina on olemassa muuttujia, niin jos jollain ihmeen kaupalla ÅIF tai LNM meinaa ottelun voittaa niin se tapahtuu heidän kotiluolassaan, eikä todellakaan tänään. Divarin kärkijoukkueet ovat aivan eri tasoa mitä keskikastin joukkueet. 

LaSB ei ole hävinnyt ÅIFille kahteen ja puoleen vuoteen. Steelers ei ole hävinnyt LNM:lle divarin aikana ollenkaan. Näillä mennään.

  • Upvote 1
Link to post
Share on other sites

VAIHE 3

Yön NHL tarjonta ei ole sitä luokkaa mitä toivoisi, mutta A lapulla voidaan ottaa yksi alikertoiminen kohde tähän väliin. Mielenkiintoisia jalkapallokohteita on toki tarjolla, mutta en löytänyt itselleni sopivaa, eikä muidenkaan toimesta kyseisistä kamppailuista juuri tipsejä ole tullut. Mennään siis tällä:

A: Anaheim Ducks - Montreal Canadiens. Anaheim 1.80 x44,97e
Tulos: 3-2, mutta vasta rankkareiden jälkeen.

Pitkään mietin Washingtonia -1.5, mutta herra nimeltä Grubauer askarruttaa sen matsin osalta pikkasen. 

Link to post
Share on other sites

TILANNE 

Ensimmäisen kolmen lapun setin jälkeen:

Voitetut laput: 4
Hävityt laput: 2

Singlekohteiden osumat: 3/5
Tuplakohteiden osumat: 1/1

Osumat eriteltynä kohteittain
Jalkapallokohteet: 0/1
Salibandykohteet: 3/3
Jääkiekkokohteet: 2/3

Voittoa: 37e
Panostus: 30e
Kassa: 107e

Kokeilun ensimmäinen osa ei tuonut juurikaan voittoa, eikä tappiota. Fiilikset ihan ok. Veikkaan, että pikku hiljaa tälläkin systeemillä tuo 100e on nollissa, mutta ainakin alaspäin menemisen tahti on huomattavasti normaalia tuplausta hitaampi ja pelattavaa on enemmän:thumbup: Jatketaan kokeilua toisella kolmen lapun setillä, kun ne jostakin keksin.
 

Link to post
Share on other sites

VAIHE 1

Päivitän tähän uudet 3 kohdetta tämän päivän aikana.

Toivoin eilen kädet ristissä, että Karhut voittaa salibandyn divarin poffeissa Welhot porissa, mutta Welhojen voitettua ottelun heidän kerroin on valahtanut alas tälle päivälle. Se olisi ollut varmasti mukana, mutta 1,60 kerroin on liian pieni siitä matsista. Tasainen matsi varmasti edessä, mutta Karhujen kesäloma alkaa tänään. 1,60 ei kelpaa ainakaan tällä hetkellä. Salibandykohteet ovat osuneet viime aikoina melko hyvin. Helpoin aika kaudesta toki veikatakin ja vedonlyöntiyhtiöt eivät ota kerroinasettelussa tarpeeksi huomioon kauden sen hetkistä tilannetta, joten sitä on mukava käyttää hyödyksi. Tänään tosin ei ole Suomesta kahdelta korkeimmalta sarjatasolta muuta tarjolla kuin tämä Divari ottelu, joka ei ole pelattavuudeltaan sieltä parhaimmasta päästä. Veikkaus antaa näköjään 1.75, se alkaa olla jo ihan ok.

Liigaa olisi mielenkiintoista pelata tänään. Siitä en ole aikoihin saanut kunnon osumia muiden kuin Bluesin avustuksella. Bluesin kerroin alkaa olla jo järkevällä tasolla, joten ei tule sieltäkään enää apua. 

Otetaan se Welhot nyt sitten mukaan O'Sullivanin avustuksella

A:
O'Sullivan - Selt. O'Sullivan 1.28
3-2 O'Sullivanille

SB Welhot - Karhut. SB Welhot 1.60
15-7 Welhoille.
Kokonaiskerroin 2.05 x10e = 20,50e

B:

O'Sullivan - Carter. O'Sullivan 1.32
3-2

Kookoo - Ässät 1X 1.49.
Kokonaiskerroin 1.97 x10e

Nämä karkelot näyttäisi Ronnieta kiinnostavan, joten luotetaan Ronnieen edelleen. Inhoan yli kaiken pelata näitä pienikertoimisia tuplia, mutta menkööt nyt. C lappu tulee olemaan mitä todennäköisemmin single.

C: Philadelphia Flyers - Edmonton Oilers. Philadelphia Flyers 2.00 x10e

  • Upvote 1
Link to post
Share on other sites

AIHEESTA POIKETEN

Morjes mikä NHL kierros luvassa! Aivan makeeta.Pakko laittaa pari lappua vetämään järjestelmineen:

Philadelphia 2.00
Pittsburgh 2.09
Minnesota 1.85
Chicago ML 1.95
Calgary ML 2.05

JA

Tampa bay 2.05
Nashville 1.77
San Jose 2.00
New York Islanders ML 1.75
Florida ML 1.87

Ja näin. Nyt kelpaa valvoa koko yö:clap:

Änäreistä osui just sen verran kuin odotinkin, puolet.

Tuplauksen ensimmäisestä vaiheesta jatkoon meni 1/3. Sillä yhdellä on tässä kohtaa vielä jatkettava, jotta saa omat takaisin. Se ilmestyy tuonnempana:thumbup:

  • Upvote 1
Link to post
Share on other sites

TILANNE

Kahden kolmen lapun setin jälkeen:

Voitetut laput: 5
Hävityt laput: 5

Singlekohteiden osumat: 3/6
Tuplakohteiden osumat: 2/4

Osumat eriteltynä kohteittain
Jalkapallokohteet: 0/1
Salibandykohteet: 4/5
Jääkiekkokohteet: 2/5
Snookerkohteet: 2/2
Tenniskohteet: 1/1

Voittoa: 37e
Panostus: 60e
Kassa: 77e

Link to post
Share on other sites

VAIHE 1

Nyt on aika aloittaa uusi kolmen lapun setti. Toka setti meni penkin alle.

A: Roma - Fiorentina. Roma 2.15 x10e = 21,50e

B: Ferreira - Maritimo. Ensimmäisen maalin tekevä joukkue: Ferreira 1.94 x10e = 19,40e

C: Memphis Grizzlies - Utah Jazz. Alle 192.5 1.93 x10e = 19,30e

1. Vaihe näyttää mukavasti vihreää valoa:thumbup:

 

 

Link to post
Share on other sites

Tee tili osallistuaksesi keskusteluun

Sinun täytyy olla jäsen jos haluat kommentoida

Tee tili

Rekisteröi uusi tili. Se on helppoa!

Tee tili

Kirjaudu

Onko sinulla jo tili? Kirjaudu tästä.

Kirjaudu nyt

  • Uusimmat viestit

    • Jalkapallo Englanti League one Klo 21.45   Oxford utd  - Reading   Valinta:  Oxford Utd Kerroin:   2,75 ( Veikkaus)   Oxford aloittanut hyvin kotonaan kauden, kun kuuteen peliin kolme voittoa ja tasapeliä.  Reading ollut myös hyvä, mutta lähdetään koittamaan vahvaa kotijoukkuetta.  Tilastollisesti Oxford ei oo keskinäisiä pystynyt voittamaan viime vuosina, niin nyt jos koskaan olisi hyvä aika.  Rohkea kotivoitto hakuun.    Kunhan Oxford voittaa, niin tämä kohde osuu. 
    • Jalkapallo Konferenssiliiga Klo 19.45   KuPS  -  Kaa Gent    Valinta:  X ( Tasapeli) Kerroin:  4.05 ( Veikkaus)   KuPS ollut vaikeaa viime aikoina sekä Veikkausliigan mestaruus karkasi omista  käsistä aika kauas, jolloin tänään voi vain laittaa kaiken likoon.   Enää ei ole mikään lämmin, joten toivottavasti Gent myös on kohmeessa, niinkuin viime aikoina on ollutkin.  Vieraissa Gent on ollut vaikeuksissa ja tänään on se sauma saada pisteitä näistä otteluista.  Suomalaisyleisön siivittämänä kotijoukkue kairaa pistetilin auki.  KuPS voi jopa voittaakin, mutta viime aikoina voittamisen kulttuuri on tipotiessään, joten otetaan rohkea tasapeli testiin.    1-1 tai 2-2 voisi olla aika hyvät tulosvetoon.    Kunhan ottelu päättyy tasan, niin tämä kohde menee oikein. 
    • Jalkapallo Mestareiden liiga Klo 22.00   Dortmund  -  Betis   Valinta:  X ( Tasapeli) Kerroin:  4.25 ( Paf)   Kaksi suht hyvää joukkuetta kohtaa toisensa sekä molemmilla on voittoja sekä tasureita alla.  Kierroksen yksi tasaisempia otteluita, jolloin tasapeli ei ole mikään mahdottomuus. Betis mestareiden liigassa kolme voittoa, mutta saksa on vaikea paikka pelata, jolloin tuo putki katkennee tänään, mutta pisteputki jatkuu.  Kunhan Ottelu päättyy tasan, niin tämä kohde osuu. 
    • Koripallo Euroliiga klo 21:15 Panathinaikos - Barcelona Pelivalinta: Barcelona ML Kerroin: 4,30 Novibet Panathinaikos on aloittanut Euroliigan hyvin ja onkin 9 kierroksen jälkeen sarjataulukon kärjessä. Panathinaikos on kotona erityisen hyvä joukkue, tältä kaudelta kotitilasto 6-1, joten helppo peli ei tule vierasjoukkueelle. Barcelona on aloittanut Euroliigan myös ihan hyvin ja joukkueen materiaali riittää taisteluun kärkipään joukkueita vastaan. Vierasotteluissa Barcelona ei aina ole ollut terävimmillään, mutta yllätysvalmis joukkue kuitenkin on.  Näin suuri suosikki Panathinaikos ei mielestäni ole mitä kertoimet antaa ymmärtää.
    • Koripallo Euroliiga klo 22:00 Real Madrid - Crvena Zvezda Pelivalinta: Crvena Zvezda ML Kerroin: 3,05 Novibet Crvena Zvezda on aloittanut Euroliigan vahvasti. Otteet olleet kokonaisuutena hyviä ja selviä voittoja on tullut useampia. Real aloittanut kauden myös hyvin, loukkaantumisia on ainakin Panathinaikosta vastaan, tarkemmat poissaolotiedot tätä ottelua varten selviävät vasta lähempänä. Joka tapauksessa mielestäni Crvenalle tarjottu 3,05 kerroin on liian korkea.
×
×
  • Create New...