Jump to content
  • kierrätysvapaita ilmaiskierroksia.png

Hevospelit


Recommended Posts

Morjesta vaan kaikille, pitkään on ollut haaveena omista vedoista jonkun kirjanpitäminen ja etenkin niistä jonkin sortin blogin kirjoittaminen ja tänne eksyessäni tiesin että täällä tulen toteuttamaan haaveeni. Fintotolla pelailen ja tulen tänne kirjoittamaan analyysejä ja omia pelejäni raveista.

Tänään tuttuun tapaan keskiviikkoisin hevoset juoksentelevat Vermossa joten laitetaan blogi käyntiin.

Ensimmäisessä lähdössä tänään Montessa kilpailee vain viisi hevosta kun kolme on jäänyt pois. Kaksikosta selvästi erottuu numerot 5 Harmi's Frido ja 6 Licence Holder. Tänään kun tuossa montessa on noin vähän osallistujiakin niin uskon että eroja tulee syntymään vielä enemmän kuin normaalisti. Licence Holder on tämän lähdön ehdottomasti paras hevonen ja se on tehnyt hyviä esityksiä jo pitkään, viimeksi Mikkelissä 13.11 ruuna oli aivan omaa luokkaansa ja karkasi lopulta helppoon voittoon ja teki samalla todella kovan tuloksen montessa noissa olosuhteissa. Toukokuussa hevonen vaihtoi Tapio Perttusen tallista Joni-Petteri Irrin talliin josta se on ollut todellinen positiivinen yllättäjä sillä hevonen on tuona aikana mennyt rutkasti eteenpäin ja alittihan ruuna syyskuussa 2600m monten SE ajankin. Harmi's Frido on myös oikein kyvykäs ja hyvä menijä muttei aivan riitä tasoltaan Licence Holderin rinnalle. Harmi's Frido tulee hyvästä Markku Niemisen tallista josta se on tehnyt monia hyviä ja vahvoja esityksiä. 25.10 Harmi's Frido oli johtavan rinnalta todella vahva ja sitkeä ja piti hienosti pahimmat kilpailijansa takanaan.

Lähtöön pelaan Voittajaksi Licence Holderia ja otan myös paria Licence Holder - Harmi's Frido, kertoimet ovat vielä ihan ok näköiset mutta ennen lähtöä ne ovat luultavasti todella alhaalla jokseenkin kahden ylivoimaisen hevosen ja pienen lähdön takia, mutta pieni voittokin on aina hyvä asia.

Toto65 avauskohteesta lähdöstä kolme tasaisesti pelatun lähdön ykkösrastiksi nostan Real Redin. Tamma on pitkään ollut oikein hyvässä ja asiallisessa vireessä ja kilpaillut hyvällä tasolla. Real Rediltä löytyy parhaana kilpailupäivänään kapasiteettiä ja vahvuutta voittaa tälläinen lähtö. Real Rediin on itselläni vahva luotto hyvän lähtöpaikan ja viime kertaisen esityksen turvin. Voittajaksi pelaan Real Rediä ja en usko että sen voittajakerroin voi näin tasaisessa lähdössä tippua alle kolmeen, Real Red on tämän ravipäivän yksi parhaimmista kohteista ja kerroinkin luultavimmin pysyy asiallisena joten tämä on meikäläisen tämän päivän tärppi.

Ravien viimeisestä kohteesta nostan esille Bonanza Hossin. Bonanza Hoss on kyvyiltään lähdön paras ja varmin menijä mutta takarivin lähtöpaikka tasoittaa kovaa lähtöä sillä vastassa on muun muassa Fill The Bill ja Axel Foley jolla molemmilla on hyvät lähtöpaikat. Bonanza Hoss on kuitenkin kilpaillut sen verran hyvässä vireessä että uskon että se päihittää takarivistäkin pahimmat kilpailijansa. Bonanza Hoss tarvitsee hyvän juoksun onnistuakseen mutten ole yllättynyt vaikka hevosella ajettaisiin aikaisessa vaiheessa jo eteenpäin. Bonanza Hoss niin kuin Real Red tulevat molemmat Tapio Mäki-Tulokkaan hyvä vireisestä ja laadukkaasta tallista.Parhaana päivänään Bonanza Hossilla on täydet mahdollisuudet voittaa tämä lähtö ja sitä pelaan voittajapelissä, sillä kertoimenkin pitäisi takarivistä olla ihan hyvä, noin kolmen pintaan tai yli.

Kolmella kohteella aloitetaan sillä nämä ovat mielestäni parhaat ja varmimmat kohteet, muut lähdöt ovat todella tasaisia ja epävarman tuntuisia joten jätän niihin koskematta hyvillä mielin.

Toivotan kaikille oikein hyvää ja mukavaa hevosiltaa jos täältä löytyy muitakin hevosmiehiä.

 

 

 

 

Link to post
Share on other sites
  • Vastaukset 45
  • Created
  • Last Reply

Top Posters In This Topic

  • 2 weeks later...

Tovi siitä on vierähtänyt kiireiden takia joten jatketaan nyt kun Vermosessa ravataan.

lähtö 6 on pieni ryhmäinen lähtö jossa kaksi hevosta ovat ylitse muiden. Nostan kuitenkin esiin numeron 2 Arctic Passion. Arctic Passion tulee kovasta Korven tallista ja lähtee liikkeelle tässä lähdössä unelma paikalta, tamma on nopeahko startteri. Hevonen on kilpaillut kovissa lähdöissä ja sijoitukset taulussa hämäävät. Arctic Passion juoksee luultavasti johtohevosen perästä josta sillä on hyvät saumat kolmen sakkiin näin pienessä ja heikompi tasoisemmassa lähdössä kuin aikaisemmin. Pelaan sijoitusta Arctic Passionille jolle saa tällä hetkellä päälle kahden kerrointa.

lähtö7 on mielenkiintoinen ja todella tasaisesti pelattu kohde niin kuin pitääkin, mutta yksi nimi sieltä on ylitse muiden tänään nimittäin 5 Belly Button. Belly Button on erittäin kyvykäs ja kovaluokkainen tamma, alkusyksyllä tallinvaihdoksen myötä se nousi oikeaan lentoon mutta nyt pari starttia on ollut vähän heikompaa, tosin kolme starttia sitten Belly Button taas väläytteli sitä parasta osaamistaan kun se laukattuaan putosi aivan porukan häntäpäähän josta se nousi vielä ulkoratoja kierrellen hienoon voittoon. Porukka on tasainen ja suht. kova tasoinen mutta tuolta lähtöpaikalta Belly Button saa hyvän juoksun, eikä kovakuntoinen hevonen ole keulasta riippuvainen, kaiken onnistuessa Belly Buttonilla on hyvät saumat kärkikahinoihin. Tällä hetkellä monella hevosella voittajakerroin huitelehtii kuuden pintaan joten erittäin hyvänä kohteena voittajaa otan ja 65 varmaksi nostan.

Toto 65 päätös on selkeän näköinen kohde sillä 2 Extreme Luca on ylitse muiden. Hevonen on nyt  hyvässä tikissä vaikka pari viime lähtöä se on ollut pienoinen pettymys. Extreme Luca kilpailee helpomman tasoisessa lähdössä kuin aikaisemmin siihen kuin lisätään se että hevonen lähtee lentokoneen lailla liikkeelle ja menee kärkeen en näe hevosen voitolle mitään estettä. Voittajaa otan Extreme Lucalle.

Voittajapelien pelaaminen on mielestäni nykyään erittäin järkevää sillä illasta toiseen 2000€ bonukset nostavat kertoimia hyvin pelattavalle tasolle, tänään 65 lapun lisäksi kolme kohdetta otetaan lapulle. Hyvää ja vauhdikasta ravi-iltaa kaikille!

Link to post
Share on other sites
38 minuuttia sitten, joe said:

mielellään lisää näitä jos mahdollista, kiitoksia näistä! :thumbup:

Kiitoksia myönteisestä palautteesta! Ehdottomasti useammin alan näitä kirjoittelemaan aina kun mahdollista. Mukava huomata että jollekkin on apua näistä omista kokeiluista. Tämmösen blogin pitäminen ollu jo pitkän aikaa haaveena ja nyt oon saanu sen alotettua. Sen verran jos saan kysyä että pelasitko Fintotolla näitä vai esim. Nordicbetillä tai Unibetillä. 2/3 tosiaan tänään osui. Belly Button oli vähän vaisu, mutta silti hyvä nelonen.

Link to post
Share on other sites
1 tunti sitten, Venice said:

Kiitoksia myönteisestä palautteesta! Ehdottomasti useammin alan näitä kirjoittelemaan aina kun mahdollista. Mukava huomata että jollekkin on apua näistä omista kokeiluista. Tämmösen blogin pitäminen ollu jo pitkän aikaa haaveena ja nyt oon saanu sen alotettua. Sen verran jos saan kysyä että pelasitko Fintotolla näitä vai esim. Nordicbetillä tai Unibetillä. 2/3 tosiaan tänään osui. Belly Button oli vähän vaisu, mutta silti hyvä nelonen.

Fintotolla pelasin,  yritin unibetiltä ettiä mutta en löytäny.  Tosin nopealla vilkasulla katoin vaan. 

Link to post
Share on other sites
7 minuuttia sitten, joe said:

Fintotolla pelasin,  yritin unibetiltä ettiä mutta en löytäny.  Tosin nopealla vilkasulla katoin vaan. 

Siel tais olla vaan h2h jotain. Mut Fintotol hyvä pelaa nyt noiden bonusten takia ja muutenkin

Link to post
Share on other sites

Tee tili osallistuaksesi keskusteluun

Sinun täytyy olla jäsen jos haluat kommentoida

Tee tili

Rekisteröi uusi tili. Se on helppoa!

Tee tili

Kirjaudu

Onko sinulla jo tili? Kirjaudu tästä.

Kirjaudu nyt

  • Uusimmat viestit

    • Jalkapallo Englanti League one Klo 21.45   Oxford utd  - Reading   Valinta:  Oxford Utd Kerroin:   2,75 ( Veikkaus)   Oxford aloittanut hyvin kotonaan kauden, kun kuuteen peliin kolme voittoa ja tasapeliä.  Reading ollut myös hyvä, mutta lähdetään koittamaan vahvaa kotijoukkuetta.  Tilastollisesti Oxford ei oo keskinäisiä pystynyt voittamaan viime vuosina, niin nyt jos koskaan olisi hyvä aika.  Rohkea kotivoitto hakuun.    Kunhan Oxford voittaa, niin tämä kohde osuu. 
    • Jalkapallo Konferenssiliiga Klo 19.45   KuPS  -  Kaa Gent    Valinta:  X ( Tasapeli) Kerroin:  4.05 ( Veikkaus)   KuPS ollut vaikeaa viime aikoina sekä Veikkausliigan mestaruus karkasi omista  käsistä aika kauas, jolloin tänään voi vain laittaa kaiken likoon.   Enää ei ole mikään lämmin, joten toivottavasti Gent myös on kohmeessa, niinkuin viime aikoina on ollutkin.  Vieraissa Gent on ollut vaikeuksissa ja tänään on se sauma saada pisteitä näistä otteluista.  Suomalaisyleisön siivittämänä kotijoukkue kairaa pistetilin auki.  KuPS voi jopa voittaakin, mutta viime aikoina voittamisen kulttuuri on tipotiessään, joten otetaan rohkea tasapeli testiin.    1-1 tai 2-2 voisi olla aika hyvät tulosvetoon.    Kunhan ottelu päättyy tasan, niin tämä kohde menee oikein. 
    • Jalkapallo Mestareiden liiga Klo 22.00   Dortmund  -  Betis   Valinta:  X ( Tasapeli) Kerroin:  4.25 ( Paf)   Kaksi suht hyvää joukkuetta kohtaa toisensa sekä molemmilla on voittoja sekä tasureita alla.  Kierroksen yksi tasaisempia otteluita, jolloin tasapeli ei ole mikään mahdottomuus. Betis mestareiden liigassa kolme voittoa, mutta saksa on vaikea paikka pelata, jolloin tuo putki katkennee tänään, mutta pisteputki jatkuu.  Kunhan Ottelu päättyy tasan, niin tämä kohde osuu. 
    • Koripallo Euroliiga klo 21:15 Panathinaikos - Barcelona Pelivalinta: Barcelona ML Kerroin: 4,30 Novibet Panathinaikos on aloittanut Euroliigan hyvin ja onkin 9 kierroksen jälkeen sarjataulukon kärjessä. Panathinaikos on kotona erityisen hyvä joukkue, tältä kaudelta kotitilasto 6-1, joten helppo peli ei tule vierasjoukkueelle. Barcelona on aloittanut Euroliigan myös ihan hyvin ja joukkueen materiaali riittää taisteluun kärkipään joukkueita vastaan. Vierasotteluissa Barcelona ei aina ole ollut terävimmillään, mutta yllätysvalmis joukkue kuitenkin on.  Näin suuri suosikki Panathinaikos ei mielestäni ole mitä kertoimet antaa ymmärtää.
    • Koripallo Euroliiga klo 22:00 Real Madrid - Crvena Zvezda Pelivalinta: Crvena Zvezda ML Kerroin: 3,05 Novibet Crvena Zvezda on aloittanut Euroliigan vahvasti. Otteet olleet kokonaisuutena hyviä ja selviä voittoja on tullut useampia. Real aloittanut kauden myös hyvin, loukkaantumisia on ainakin Panathinaikosta vastaan, tarkemmat poissaolotiedot tätä ottelua varten selviävät vasta lähempänä. Joka tapauksessa mielestäni Crvenalle tarjottu 3,05 kerroin on liian korkea.
×
×
  • Create New...