Jump to content

Tilastot

Popular Content

Showing content with the highest reputation on 01.12.2016 in Posts

  1. Liiga HPK - KooKoo valinta HPK kertoimella 1.8 Unibet. alkamisaika: 18.30 Hou Hou on aika avata ensimmäinen luukku tältä kuulta ja kohteeksi valikoitui Liigasta eilen pellanneiden joukkueiden kohtaaminen, kun Rinkelimäelle saapuu vieraita Kouvolasta, kummatkin lähti eilen kaukalosta häntä koipien välissä, ja KooKoo:n tappio ei olisi voinut olla enää kirvelevämpi, kun Kalpa ratkaisi pelin itselleen sekuntia ennen täyttä aikaa. Fisun seuraaminen Liigasta on ollut hieman vaajavaista viime aikoina, mutta kyllä tuolta tilastojen kautta aina saa jotain pientä kehitet
    2 points
  2. Jääkiekko, KHL Kunlun - SKA Pietari (klo 13.30) Ihan ensimmäiseksi sanotaan, että tässä ottelussa voi käydä ihan miten vaan. Huomasin äsken, että peli alkaakin jo 13.30 joten kirjoitetaan vaan muutamia huomioita, kun ei mitään laajaa ennakkoa ehdi tähän hätään tehdä. - Kunlun on voittanut viimeisestä 5 kotiottelustaan 4 - Ska on voittanut 6 viime vierasottelustaan 4 yhdellä maalilla - Kunlunilla 1 päivä vähemmän lepoa, mutta pääsevät pelaamaan kotiyleisön (heh) edessä - Ska:lla oli vaikeuksia liigan huonoimpiin joukkueisiin kuuluvaa Severstalia vastaan viime otte
    2 points
  3. Nizhny Tagil DNB @2,50 x 15e
    1 point
  4. Omsk @1,85 x 50e Omsk-1,5 @2,50 x 25e Toros Neftekamsk @2,15 x 25e
    1 point
  5. Silkeborg - Midtjylland [Jalkapallo, Tanskan Superliga] Ottelu alkaa klo 19:00! - Vihje: Midtjylland yli 1.5 maalia @ 1.80 [Bet365] - Tim Sparvin ja Markus Halstin edustama kestomenestyjä Midtjylland saapuu tänään nousijajoukkue Silkeborgin vieraaksi Tanskan Superligassa. Heikomman puoliskon joukkueita vastaan piristynyt Silkeborg joutuu kotonaan tehokkaasti hyökkäävän Midtjyllandin käsittelyyn. Heikompia joukkueita vastaan kasatun pisteputken jälkeen Silkeborgin todellinen taso näyttäytyi jälleen, kun joukkue kohtasi viime viikonloppuna sarjakakkosen Bröndbyn, j
    1 point
  6. Kassa 313,50e Vladivostok @1,80 x 113,50e
    1 point
  7. Juu onhan se varmaan ihan hyvä pitää välillä taukoa, että jaksaa! paljonhan sä olet kirjoitellut noin muutenki ja jokunen on sieltä omaanki lappuun tarttunut, kiitos niistä Toi vihjeen kirjoittaiminen ei ole helppoa ja etenkin oman kokemukseni mukaan, se on monta kertaa raskaampaa, kun ei oikein kulje, silloin on aika yksinäinen olo ja irvailijoita riittää, "miks sä nyt tollein sen" jne. Kaikkea muuta ei niin rakentavaa paskaa sataa niskaa ja kysyy kovaa nahkaa ja luonnetta jatkaa sitä vihjaamista ja ei kaikki sitä kestäkkään, se on nähty! Palaute on aina plussaa ja tietys
    1 point
  8. hehe! Meikä alkaa joulun viettoon jne. Jotain saatan sillointällöin käydä kirjottelemassa! Kalastaja eilinen btts2 kiitos siitä ja tänpäivän Kerho on loistava tipsi myös.
    1 point
  9. sillälailla!!! 50-50 Hyvää Joulukuuta kaikille! Lopetan tältäerää tähän
    1 point
  10. Melbourne City - Sydney Fc To win the trophy: 1 @1.75*20e Ps. Puhelin meni paskaksi ja en varmaan pysty päivittään tätä blogia ennen kun saan hommattua uuden. Meen kuitenkin koulun jälkeen mummolle kirjottaan muutamat tipsit joten stay tuned
    1 point
  11. Kokeillaan sitä reaktoria sit näköjään niin perkeleesti Reaktor @3,45 x 40e
    1 point
×
×
  • Create New...