Jump to content

Tilastot

Popular Content

Showing content with the highest reputation on 05.06.2018 in Posts

  1. Yleisurheilu, kolmiloikka Anna Jagaciak-Michalska - Kristiina Mäkelä Valinta: Jagaciak-Michalska, Unibet, @2.00 Klo: 22:15 Nämä kaksi ovat kahtena viime vuonna olleet kuusi kertaa samalla viivalla ja Mäkelä on vain kerran sijoittunut korkeammalle. Muun muassa viime vuoden MM-kisoissa Jagaciak-Michalska oli kuudes kun Mäkelä jäi karsintaan. Mäkelä ei ole vielä varsinaisesti aloittanut kilpailukauttaan, hän kilpaili viimeksi maaliskuun alussa sisäratojen MM-kilpailuissa, joissa hän oli kuudestoista tuloksella 13.73. Jagaciak-Michalskalla on keväältä jo kolme kisaa taka
    1 point
  2. Yleisurheilu, keihäänheitto Andreas Hofmann - Thomas Röhler Valinta: Röhler, Veikkaus, @1.95 Klo: 20:48 Hofmann heitti pari päivää sitten maailmanlistan kakkoseksi yli 92 metriä kantaneella tuloksella Saksassa käydyssä kilpailussa. Toistaiseksi Röhler on kuitenkin lähes aina vetänyt pidemmän korren, kun tämä kaksikko on ollut samalla viivalla ja niin odotan käyvän nytkin. Tällä kaudella Röhler on voittanut molemmat timanttiliigan kilpailut, kun Hofmann sijoittui molemmissa kolmanneksi. Röhlerillä on myös Turusta hyviä muistoja, sillä hän on voitti kisan vuosina 2017
    1 point
  3. 17.58 Hyvinkää N- Lapua N pesäpallo Veikkaus 1 12.00 x 3.90 Kauheasti ei tule naisten pesäpalloa seurattua,mutta tässä kohteessa pitää muutaman faktan perusteella koittaa 1x merkkejä.Hyvinkäällä on kauden 6 ensimmäisestä pelistä 2 voittoa ja 4 tappiota kuten taas vastaavat luvut lapualla ovat 7 ottelusta 4 voittoa ja 3 tappiota.Hyvinkään voitot ovat tulleet nimenomaan kotonaan sarjan pohjalla olevista Lappajärvestä ja Lappeenrannasta.Tappio pelit lukuun ottamatta kivenkovaa Mansen pesistä ovat olleet tiukkoja pelejä. Lapuan kauden toinen vieraspeli
    1 point
  4. Australia:Nuorisoliiga U20 jalkapallo klo.12:30 Moreton Bay Jets U20 - Brisbane Strikes U20 Moreton Bay Jets o1.5 @2.00 Aussien Nuorisoliigasta on pari peliä listoilla tänään ni koitetaas tähän kotijoukueelle parit sellaiset. Vierailla pelit menneet paremmin ja sijoitus taulukossa on 4.Moretonillakin on nyt viimepeleissä sujunut ja joukkue on sijalla 8.Moretonin maalisuhde on kyllä pahasti negatiivinen ja näyttää -25.Brisbanen pelit olleet runsasmaalisia ja etenkin se niitä on itse pystynyt järkkää ja maalisuhde sillä näyttää +11.Brisbanelta löytyy tekovoimaa ja kykyjä voit
    1 point
  5. Maajoukkueiden ystävyysottelu Marokko - Slovakia Marokko DNB @ 1,80 bet365 Alkaa 21:00 Kotijoukkue Marokko ei ole hävinnyt matsiakaan viimeiseen kuuteentoista otteluun(12 voittoa). Voitot tuli mm. Nigeriasta, Etelä-Koreasta ja Egyptistä. Viimeisestä seitsemästä ottelusta joukkueella on kasassa viisi voittoa ja kaksi tasapeliä. Viimeisestä kymmenestä vierasottelustaan Slovakia on onnistunut voittamaan ainoastaan kaksi kamppailua. Kotona joukkue on esiintynyt hienosti kuten viime viikolla pelattu tasapeli Hollantia vastaan antaa ymmärtää.
    1 point
  6. Itselle kuuluu hyvää. Vedonlyönnin parissa edelleen ja tulee vihjattua muualle. Ihan sattumalta tulin nyt lukemaan mitä tänne kuuluu ja huomasin tämän ja ajattelin vastata. En tiedä keitä nykyään on enää "vanhoista" paikalla, mutta ilmeisesti väki on vähentynyt/ uusiutunut paljon niistä ajoista, kun itse vihjailin säännöllisesti päivittäin. Chatissa oli mukava keskustella niin kauan, kun homma lähti lapasista. Ehkä oman lähtöpäätökseni syy oli uudet kujeet ja uuden haku, mutta kyllä tämän sivuston vittuilut sun muutkin alkoivat vaikuttaa kiinnostukseen. Ja kiitos kaikille silloisista vih
    1 point
×
×
  • Create New...