Jump to content
  • kierrätysvapaita ilmaiskierroksia.png

Recommended Posts

Vedonlyönti, Eduskuntavaalit 2019, Suomi 

Kokoomus - Perussuomalaiset 

Perussuomalaiset @2.10 Coolbet 

KLO: 18.59 

Sen enempää puuttumatta ihmisten mielipiteisiin tai arvoihin etc. On oltava realisti. Jos joku ei vielä ole huomannut Suomen median läpinäkyvyyttä / puoluellisuutta niin kannattaa jättää väliin koko valiit. Allekirjoittanut ei valtamediaan ole uskonut vuosiin kuin urheilu-uutisoinnissa, jos siinäkään. Kuitenkin tätä mediaa seuraa suurin osa kansaa. Hätä muiden puolueiden riveissä on havaittavissa ja uskallan väittää että jos ei suurin niin toiseksi suurin puolue tulee PS olemaan. Galluppien mukaan Kokoomus ja PS ovat suhteellisen tasoissa, mutta todellisuudessa persut ovat ajaneet jo ohi. Puolueen järkkymätön puheenjohtaja Jussi Halla-aho on esiintynyt edukseen julkisuudessa sekä lausunnoissaan, sekä saattanut muutaman toimittelijan naurunalaiseksi. Sosiaalinen media on nykypäivänä mittari kaikkeen ja tästäkin syystä otan tämän tuplauksen ajoissa talteen. 

Mainittakoon vielä sen verran että jos muistatte kun Trump(@5) valittiin presidentiksi, niin noin 5min ennen tuloksia Suomen YLE näytti kannatuksen Clintonille 60-40. Samaa aikaa katsoin lähetystä muualta ja prosentit olivat 55-45 Trumpille. 

Uskokoon kukanenkin mihin tahtoo, mutta poronvoima ottaa tällä löysät pois. 

Oma arvio top 3: PS,SDP,Kokoomus

Kohde menee oikein kun perussuomalaiset saa enemmän ääniä kuin Kokoomus. 

OIKEIN 

  • Tykkäys 2
  • Kiitos 2
Link to post
Share on other sites

Vedonlyönti, Eduskuntavaalit 2019, Suomi 

Valitaan eduskuntaan Helsingin vaalipiiristä: Ilja Janitskin @10 CoolCoolbet 

KLO: 18.59 

Tähän tulee todennäköisesti useita mielipiteitä, mutta tulkoot. Sen verran on karski kerroin että otetaan pois. Jos joku ei tiedä kuka on tämä herra niin googlatkoot. Helsingin vaalipiiristä mahtuu eduskuntaan 22 edustajaa. Paavo Väyrynen otti Janitskinin suojiinsa ja hyvä niin. Selvää on että pitkälle Paavon äänillä tässä mennään. Väyrynen itse tulee menemään heittämällä läpi, mutta riittääkö se Iljaa pääsemään vanavedessä myös? 

Riittää! Suomalaisten kärsivällisyys alkaa monelta osin olla loppu. Janitskin tulee saamaan protestiääniä, ääniä tavallisilta veronmaksajilta, ääniä sellaisilta ihmisiltä, jotka haluaa äksöniä eduskuntaan. Ääniä kannattajiltaan. 

Kyseisen ehdokkaan pyörittämässä mediassa on hänen oma ilmoituksensa mahdollisesta TV-kampanjasta, jossa myös vaalitili mainitaan. Se miten se mitenkään liittyy tähän kohteeseen on sellainen tosiasia että kyseistä uutista on klikattu jo yli 1Miljoonaa kertaa. Se on todella kova lukema verrattuna muihin verkkomedioihin. 

Ihmisiä kiinnostaa ja jopa sellaisetkin henkilöt tulee antamaan Iljalle äänensä, jotka eivät voi sitä ääneen kertoa. Koska aina joku pahoittaa mielensä. 

Tähtiliike komppaa persuja monessa asiassa, mutta kyllä tämä Janitskin silti kiinnostaa kansaa enemmän. Henkilönä nimenomaan. Koska kyseessä on sanojensa mittainen mies niin semmoisen kansa eduskuntaan haluaa. Unohtamatta kuinka moni odottaa jo nyt miten paljon vastarintaa idiotismille Janitskin voi saada aikaan. Toiseksi, suoraan puhuminen on alkanut unohtua suurelta osalta nykypäättäjistä ja valheiden keskellä osa heistä onkin jäänyt kiinni housut kintuissa. 

Vaalien seuratuimpia henkilöitä valtamedian ulkopuolelta, mutta rehellisyyden nimissä kannattaisi valtamedian valmistautua. Halusivat he tai eivät, Janitskin tulee olemaan kameroiden edessä jokatapauksessa. 

Yleinen ilmapiiri on mielestäni myös sellainen että tällä kertoimella kannattaa jo kokeilla. Kyseessä on kuitenkin erittäin tunnettu henkilö, joka on mediassa moneen kertaan suolattu. Kansa tukee silti. Tukeeko riittävästi? Se jää nähtäväksi. Ylikerroin tämä kuitenkin todella raakasti on. 

Kohde menee oikein kun Ilja Janitskin valitaan eduskuntaan 

VÄÄRIN 

  • Tykkäys 1
  • Kiitos 1
Link to post
Share on other sites
1 tunti sitten, poronvoima said:

Vedonlyönti, Eduskuntavaalit 2019, Suomi 

Kokoomus - Perussuomalaiset 

Perussuomalaiset @2.10 Coolbet 

KLO: 18.59 

Sen enempää puuttumatta ihmisten mielipiteisiin tai arvoihin etc. On oltava realisti. Jos joku ei vielä ole huomannut Suomen median läpinäkyvyyttä / puoluellisuutta niin kannattaa jättää väliin koko valiit. Allekirjoittanut ei valtamediaan ole uskonut vuosiin kuin urheilu-uutisoinnissa, jos siinäkään. Kuitenkin tätä mediaa seuraa suurin osa kansaa. Hätä muiden puolueiden riveissä on havaittavissa ja uskallan väittää että jos ei suurin niin toiseksi suurin puolue tulee PS olemaan. Galluppien mukaan Kokoomus ja PS ovat suhteellisen tasoissa, mutta todellisuudessa persut ovat ajaneet jo ohi. Puolueen järkkymätön puheenjohtaja Jussi Halla-aho on esiintynyt edukseen julkisuudessa sekä lausunnoissaan, sekä saattanut muutaman toimittelijan naurunalaiseksi. Sosiaalinen media on nykypäivänä mittari kaikkeen ja tästäkin syystä otan tämän tuplauksen ajoissa talteen. 

Mainittakoon vielä sen verran että jos muistatte kun Trump(@5) valittiin presidentiksi, niin noin 5min ennen tuloksia Suomen YLE näytti kannatuksen Clintonille 60-40. Samaa aikaa katsoin lähetystä muualta ja prosentit olivat 55-45 Trumpille. 

Uskokoon kukanenkin mihin tahtoo, mutta poronvoima ottaa tällä löysät pois. 

Oma arvio top 3: PS,SDP,Kokoomus

Kohde menee oikein kun perussuomalaiset saa enemmän ääniä kuin Kokoomus. 

Persut on joo mahdollisesti toiseksi suurin puolue ja Halla-Aho on ollut vakuuttava, mut ehkä jossakin kohtaa yhdenasian raja tulee vastaan? Siis ehkä median ohjauksellakin?

 

Onko tää veto muuten puolueen prosentit koko maassa, vaaaleissa, vai paikkamäärä, joka ei ole yhtä kuin kannatus välttämättä, koska paikat jaetaan vaalipiireittäin ja näin ollen, voit jopa saada vähemmän paikkoja, vaikka prosentuaalisesti saisit enemmän ääniä koko maan laajudelta.

Link to post
Share on other sites

Tee tili osallistuaksesi keskusteluun

Sinun täytyy olla jäsen jos haluat kommentoida

Tee tili

Rekisteröi uusi tili. Se on helppoa!

Tee tili

Kirjaudu

Onko sinulla jo tili? Kirjaudu tästä.

Kirjaudu nyt
  • Uusimmat viestit

    • Jalkapallo Englanti League one Klo 21.45   Oxford utd  - Reading   Valinta:  Oxford Utd Kerroin:   2,75 ( Veikkaus)   Oxford aloittanut hyvin kotonaan kauden, kun kuuteen peliin kolme voittoa ja tasapeliä.  Reading ollut myös hyvä, mutta lähdetään koittamaan vahvaa kotijoukkuetta.  Tilastollisesti Oxford ei oo keskinäisiä pystynyt voittamaan viime vuosina, niin nyt jos koskaan olisi hyvä aika.  Rohkea kotivoitto hakuun.    Kunhan Oxford voittaa, niin tämä kohde osuu. 
    • Jalkapallo Konferenssiliiga Klo 19.45   KuPS  -  Kaa Gent    Valinta:  X ( Tasapeli) Kerroin:  4.05 ( Veikkaus)   KuPS ollut vaikeaa viime aikoina sekä Veikkausliigan mestaruus karkasi omista  käsistä aika kauas, jolloin tänään voi vain laittaa kaiken likoon.   Enää ei ole mikään lämmin, joten toivottavasti Gent myös on kohmeessa, niinkuin viime aikoina on ollutkin.  Vieraissa Gent on ollut vaikeuksissa ja tänään on se sauma saada pisteitä näistä otteluista.  Suomalaisyleisön siivittämänä kotijoukkue kairaa pistetilin auki.  KuPS voi jopa voittaakin, mutta viime aikoina voittamisen kulttuuri on tipotiessään, joten otetaan rohkea tasapeli testiin.    1-1 tai 2-2 voisi olla aika hyvät tulosvetoon.    Kunhan ottelu päättyy tasan, niin tämä kohde menee oikein. 
    • Jalkapallo Mestareiden liiga Klo 22.00   Dortmund  -  Betis   Valinta:  X ( Tasapeli) Kerroin:  4.25 ( Paf)   Kaksi suht hyvää joukkuetta kohtaa toisensa sekä molemmilla on voittoja sekä tasureita alla.  Kierroksen yksi tasaisempia otteluita, jolloin tasapeli ei ole mikään mahdottomuus. Betis mestareiden liigassa kolme voittoa, mutta saksa on vaikea paikka pelata, jolloin tuo putki katkennee tänään, mutta pisteputki jatkuu.  Kunhan Ottelu päättyy tasan, niin tämä kohde osuu. 
    • Koripallo Euroliiga klo 21:15 Panathinaikos - Barcelona Pelivalinta: Barcelona ML Kerroin: 4,30 Novibet Panathinaikos on aloittanut Euroliigan hyvin ja onkin 9 kierroksen jälkeen sarjataulukon kärjessä. Panathinaikos on kotona erityisen hyvä joukkue, tältä kaudelta kotitilasto 6-1, joten helppo peli ei tule vierasjoukkueelle. Barcelona on aloittanut Euroliigan myös ihan hyvin ja joukkueen materiaali riittää taisteluun kärkipään joukkueita vastaan. Vierasotteluissa Barcelona ei aina ole ollut terävimmillään, mutta yllätysvalmis joukkue kuitenkin on.  Näin suuri suosikki Panathinaikos ei mielestäni ole mitä kertoimet antaa ymmärtää.
    • Koripallo Euroliiga klo 22:00 Real Madrid - Crvena Zvezda Pelivalinta: Crvena Zvezda ML Kerroin: 3,05 Novibet Crvena Zvezda on aloittanut Euroliigan vahvasti. Otteet olleet kokonaisuutena hyviä ja selviä voittoja on tullut useampia. Real aloittanut kauden myös hyvin, loukkaantumisia on ainakin Panathinaikosta vastaan, tarkemmat poissaolotiedot tätä ottelua varten selviävät vasta lähempänä. Joka tapauksessa mielestäni Crvenalle tarjottu 3,05 kerroin on liian korkea.
×
×
  • Create New...