Jump to content
  • kierrätysvapaita ilmaiskierroksia.png

29.2 - Karkauspäivä


Recommended Posts

Helmikuu päätetään tänä vuonna karkauspäivään. Aloitetaas päivän vihjeet tenniksellä.

Tennis, Dubain ATP-turnaus

Hubert Hurkacz vs. Ugo Humbert klo. 18.30

Yli 31,5 peliä/3,40 Unibet

Väärin: Hurkacz 6-3, 6-7 ja kaksi menetettyä syöttöä kolmanteen erään 3-6. Nättiä, niin nättiä!

Kaksi syöttötykkiä kohtaavat toisensa Dubain ATP-turnauksen puolivälierässä. Ottelu on pääkentällä päivän neljäs ja samalla viimeinen, joten on mahdollista, että ottelun alku venyy myöhemmäksi.

Hubert Hurkacz on selvittänyt tiensä turnauksen kahdeksan parhaan joukkoon kolmanneksi sijoitettuna pelaajana pelaamalla viisi erää ja näistä kolme on mennyt katkaisupeliin. Ugo Humbert on kahdessa ensimmäisessä ottelussaan selvinnyt ilman katkaisupelejä, vaikka on puolalaisen tavoin menettänyt yhden erän. Erätappio tuli ensimmäisellä kierroksella kokenutta Gael Monfilsia vastaan.

Tässä on kaksi sellaista pelaajaa nyt vastakkain, että kolmieräinen ottelu ei yllättäisi eikä sekään, että kaksi ensimmäistä erää ratkeisi katkaisupelin kautta. Selvää on se, että ainakin 7-5, 4-6, 6-4 tämän on mentävä, jotta overi tulee kiinni.

  • Tykkäys 1
Link to post
Share on other sites

Jääkiekko, NHL

Tampa Bay Lightning vs. Buffalo Sabres klo. 02.00

Lightning -1,5, yli 6,5 maalia ja Nikita Kucherov tekee vähintään kaksi maalia/14,00 Unibet

Tampa Bay Lightning heitti edellisessä ottelussa pahasti vatsalleen Philadelphia Flyersin vieraissa. Lightning tarvitsee kipeästi pisteitä, jotta joukkueen ote pudotuspelipaikasta ei karkaa. 

Buffalo Sabres on löytänyt viime aikoina parempaa virettä peliinsä ja on vielä ohkaisesti taistelussa viimeisistä pudotuspelipaikoista mukana. Sabresille on pudotuspelipaikan osalta tämä ottelu vielä kotijoukkuettakin tärkeämpi, sillä Lightning pelaa samoista sijoista.

Uskon, että Lightning tulee otteluun kuin raivohärkä ja kotijoukkueen supertähti Nikita Kucherov ottaa vastuun koko joukkueen suorittamisesta tekemällä vähintään kaksi maalia murskavoitossa.

  • Tykkäys 2
Link to post
Share on other sites

Jääkiekko Mestis klo 18.30

K-Vantaa - JoKP

1.erän maalit: Yli 2.5

3.30 (Bet365)

 

Jokipoikien otteluissa tulee eka erässä paljon maaleja, miksipä tänään siihen tulisi poikkeus. No ei tule, otetaan lapulle O 2.5 eka erään, ja myös kohde molemmat tekee maalin eka erässä toimii tässä matsissa. Oma veikkaus eka erään on 2-2, jonka myös muutamalla eurolla Veikkaukselta nappasin (26.00)

Link to post
Share on other sites

Jääkiekko 

mestis

Klo  18.30

 

K-Vantaa  -  Kiekko- Pojat 

 

Valinta :  Tulosveto :  5-3 K-Vantaa voittaa 

Kerroin :  21.00 ( PAF ) 

 

Pojat pelasivat eilen,  joten uskon loppuakohden heidän väsyvän.   Myös Vantaa kotonaan ihan kelpo sekä varmasti kiinnostus kuuden sakista on, niin voittoa lähtee hakemaan.   Molemmat onnistuu ja noppa sanoo, että tänään 5-3 päättyy, niin testataan. 

 

Kunhan 5-3 kotijoukkue voittaa, niin tämä kohde menee oikein.  

Link to post
Share on other sites

Jääkiekko 

Liiga 

KLO 18.30

 

Tappara  -  Pelicans 

 

Valinta :  tulosveto 5-3 Tappara voittaa 

Kerroin :  21.00 ( PAF )

 

Tappara kotonaan ottaa voiton.  Peli alkaa vauhdilla,  mutta toisessa erässä ei sitten niin paljoa mässäillä,  kunnes kolmannessa taas kiekko eksyy hieman maaliin.    Uskoisin, että suht tasaista on ja molemmat onnistuu ylivoimalla.   3-3 ja lopussa Tappara tekee 4-3 ja tyhjiin viimeistelee voiton. 

 

Kunhan 5-3 kotijoukkue voittaa,  niin tämä kohde menee oikein.  

Link to post
Share on other sites

EI KISAVINKKI!

On jo 2 aiempaa ehtinyt tulla niin muuten vaan kolmatta vinkkiä pukkaa. Jalkapalloa Espanjaan, jossa cupin ottelua klo 22.30. Vastakkain ovat Athletic Bilbao ja Atletico Madrid. Bilbao voitti eka osan 1-0, joten heille riittäisi tänään tasapelikin finaaliin pääsyyn. Otetaan rohkeasti tasuria lapulle. Veikalla on 3.1, Bet365 vähän enempi, 3.2.

Ja sääntömuutos ehdotus kuukausikisaan. Tänään tuntuu vinkkejä tulevan todella hintsusti, niin ehdotan että kuun vimosella viikolla jos ei halua vinkeillä osallistua kisaan, niin saisi kuitenkin vinkkejä kirjoittaa kunhan selvästi ilmoittaa viestin alussa ettei ole kisavinkki. Näin voisi aktiivisuus vinkeissä säilyä, kun ei ole pelkoa tuloksen pienentymisestä juuri maaliviivoilla.

Link to post
Share on other sites

Pöytätennis, Setka Cup

Yurkov - Sokur

Sokur +1.5 Erää

Vedonlyöntitoimisto: Bet365

Kerroin: 1.90

Alkamisaika: 19:20

- Setka Cupin puolella kohtaavat Yurkov sekä Sokur. Yurkov lähtee tähän otteluun selvänä ennakkosuosikkina 1.33 kertoimella mutta en näe kyllä millään tätä Yurkovin suurta suosikkiasemaa. Sokur tulee tähän otteluun hyvässä vireessä eikä ole kyllä tasoltaankaan näin paljoa heikompi pelaaja, Yurkov on näiden pelaajien keskinäisistä otteluista poistunut useammin voittajana mutta nuo ottelut olleet aina todella tasaisia ja useita ratkaisevia 5. eriäkin nähty niin en kyllä tästä mitään helppoa voittoa Yurkoville näe tulevan, Sokuria mielestäni liikaa aliarvostettu kertoimissa tässä ja uskon että pystyy kyllä ottelun pitämään tiukkana ja antamaan hyvän vastuksen Yurkoville.

  • Tykkäys 2
  • Kiitos 1
Link to post
Share on other sites

Käsipallo, Mestarien Liiga

RK Zagreb - PSG

RK Zagreb Tekee 30 Maalia: Kyllä

Vedonlyöntitoimisto: Bet365

Kerroin: 2.20

Alkamisaika: 19:45

- Käsipallon mestarien liigan puolella kohtaavat RK Zagreb sekä PSG. PSG lähtee tähän otteluun vieraissakin pienoisena suosikkina mutta itsellä mielenkiinto kiinnittyy enemmän kotijoukkue RK Zagrebin maaleihin. RK Zagrebilla on kulkenut todella hyvin viime aikoina niin mestarien liigassa kuin myös kotimaan sarjassa ja uskon kyllä Zagrebin tässä ottelussa pystyvän antamaan hyvän vastuksen PSG:lle. Hyvin vauhdikasta, hyökkäyspainoitteista sekä maalirikasta ottelua tästä kamppailusta odotan ja samalla linjalla tässä mentävän kun näiden joukkueiden aiemmissa mestarien liigan kamppailuissa jossa molemmat joukkueet tulevat kyllä vähintään 30 maalia iskemään ottelussa.

  • Tykkäys 1
Link to post
Share on other sites

Pro League U21 / Jalkapallo Belgia

Westerlo Reserves - Lommel United Reserves

 1X & Both Teams To Score: Yes @ 1.55 Betway

Alkaa 21:15

Joukkueiden kymmenessä viimeisessä keskinäisessä kohtaamisessa nähtiin molempien joukkueiden maali minkä lisäksi sarjakärki Westerlo(1.) voitti noista seitsemän kamppailua kahden päättyessä pistejakoon. Lommel(10.) teki vähintään yhden maalin viimeisessä seitemässätoista vierasmatsissaan. Westerlo voitti joukkueiden edellisen viime lokakuussa pelatun keskinäisen kohtaamisen maalein 3-5. Tänäänkin tullaan näkemään rutkasti maaleja ottelun päättyessä lopputulokseen 3-2.

5-1

Link to post
Share on other sites

Tee tili osallistuaksesi keskusteluun

Sinun täytyy olla jäsen jos haluat kommentoida

Tee tili

Rekisteröi uusi tili. Se on helppoa!

Tee tili

Kirjaudu

Onko sinulla jo tili? Kirjaudu tästä.

Kirjaudu nyt
  • Uusimmat viestit

    • Jalkapallo Englanti League one Klo 21.45   Oxford utd  - Reading   Valinta:  Oxford Utd Kerroin:   2,75 ( Veikkaus)   Oxford aloittanut hyvin kotonaan kauden, kun kuuteen peliin kolme voittoa ja tasapeliä.  Reading ollut myös hyvä, mutta lähdetään koittamaan vahvaa kotijoukkuetta.  Tilastollisesti Oxford ei oo keskinäisiä pystynyt voittamaan viime vuosina, niin nyt jos koskaan olisi hyvä aika.  Rohkea kotivoitto hakuun.    Kunhan Oxford voittaa, niin tämä kohde osuu. 
    • Jalkapallo Konferenssiliiga Klo 19.45   KuPS  -  Kaa Gent    Valinta:  X ( Tasapeli) Kerroin:  4.05 ( Veikkaus)   KuPS ollut vaikeaa viime aikoina sekä Veikkausliigan mestaruus karkasi omista  käsistä aika kauas, jolloin tänään voi vain laittaa kaiken likoon.   Enää ei ole mikään lämmin, joten toivottavasti Gent myös on kohmeessa, niinkuin viime aikoina on ollutkin.  Vieraissa Gent on ollut vaikeuksissa ja tänään on se sauma saada pisteitä näistä otteluista.  Suomalaisyleisön siivittämänä kotijoukkue kairaa pistetilin auki.  KuPS voi jopa voittaakin, mutta viime aikoina voittamisen kulttuuri on tipotiessään, joten otetaan rohkea tasapeli testiin.    1-1 tai 2-2 voisi olla aika hyvät tulosvetoon.    Kunhan ottelu päättyy tasan, niin tämä kohde menee oikein. 
    • Jalkapallo Mestareiden liiga Klo 22.00   Dortmund  -  Betis   Valinta:  X ( Tasapeli) Kerroin:  4.25 ( Paf)   Kaksi suht hyvää joukkuetta kohtaa toisensa sekä molemmilla on voittoja sekä tasureita alla.  Kierroksen yksi tasaisempia otteluita, jolloin tasapeli ei ole mikään mahdottomuus. Betis mestareiden liigassa kolme voittoa, mutta saksa on vaikea paikka pelata, jolloin tuo putki katkennee tänään, mutta pisteputki jatkuu.  Kunhan Ottelu päättyy tasan, niin tämä kohde osuu. 
    • Koripallo Euroliiga klo 21:15 Panathinaikos - Barcelona Pelivalinta: Barcelona ML Kerroin: 4,30 Novibet Panathinaikos on aloittanut Euroliigan hyvin ja onkin 9 kierroksen jälkeen sarjataulukon kärjessä. Panathinaikos on kotona erityisen hyvä joukkue, tältä kaudelta kotitilasto 6-1, joten helppo peli ei tule vierasjoukkueelle. Barcelona on aloittanut Euroliigan myös ihan hyvin ja joukkueen materiaali riittää taisteluun kärkipään joukkueita vastaan. Vierasotteluissa Barcelona ei aina ole ollut terävimmillään, mutta yllätysvalmis joukkue kuitenkin on.  Näin suuri suosikki Panathinaikos ei mielestäni ole mitä kertoimet antaa ymmärtää.
    • Koripallo Euroliiga klo 22:00 Real Madrid - Crvena Zvezda Pelivalinta: Crvena Zvezda ML Kerroin: 3,05 Novibet Crvena Zvezda on aloittanut Euroliigan vahvasti. Otteet olleet kokonaisuutena hyviä ja selviä voittoja on tullut useampia. Real aloittanut kauden myös hyvin, loukkaantumisia on ainakin Panathinaikosta vastaan, tarkemmat poissaolotiedot tätä ottelua varten selviävät vasta lähempänä. Joka tapauksessa mielestäni Crvenalle tarjottu 3,05 kerroin on liian korkea.
×
×
  • Create New...