Jump to content
  • kierrätysvapaita ilmaiskierroksia.png

6.2. Sunnuntai


Recommended Posts

Vitesse - Feyenoord 1, 2,36 Pinnacle

Ennen siirtorajan umpeutumista Vitesse teki pari ihan mielenkiintoista kaappausta. Uusia nimiä joukkueessa ovat hyökkääjät Haruna Babangida ja Wilfried Bony sekä keskikenttäpelaajat Jordi ja Riverola + puolustaja Yasuda. Samalla ulos pistettiin Julian Jenner, Lasse Nilsson ja Wiljan Pluim. Kärkipelaaja Wilfried Bony vaikuttaa erityisesti varsin hyvältä kaappaukselta ja saapa nähdä, mihin norsunluurannikkolainen pystyy tänään. Mies on päässyt jo debytoimaan kovassa Cote d'Ivoiren maajoukkueessa ja Vitessen kiinnostus pelaajaan heräsi, kun mies teki hyvää tulosta Tshekin pääsarjassa Prahan joukkueessa. Kotijoukkueen uusilla hankinnoilla on loistava paikka avata tili voitolla, sillä Feyenoord on ollut surkea erityisesti vieraissa. Feyenoord ei ole voittanut vielä peliäkään vieraissa, tasapelejäkin on vain kolme ja loput kahdeksan on päättynyt tappioksi. Joukkueet tappelevat tällä hetkellä suunnilleen samoista sijoista ja jotenkin Vitessen uusi joukkue vaikuttaa raikkaammalta ja kun joukkue pääsee vielä kotiyleisön eteen, odotan pelistä kotivoittoa.

Link to post
Share on other sites

Genoa-AC Milan 2 2,00 Pokerihuone

Italian Serie A:ta. Kohtalainen kotijoukkue Genoa saa vastaansa liigan parhaimman vierasjoukkueen. Milanin neljän viime vieraspelin saldo on mahtava 3-1-0. Milan voitti edellisen kohtaamisen 1-0 ja sillä on laaja hyökkäysmateriaali, vaikka se ei alkukaudesta toiminutkaan. Kotietu tasoittaa hieman, mutta Milan ollut sen verran vahva viime peleissä, että Genoalle tiedossa vaikea peli. Genoan neljän viime pelin kotisaldo näyttää: 1-1-2.

Washington-Pittsburgh 1 2,10 Pokerihuone

Caps saa vieraakseen vajaamiehisen Penguinsin, kun joukkueen tähtihyökkääjät Crosby ja Malkin sivussa. Capsilla ei poissaoloja hyökkäyspäästä, joten kotijoukkueella tällä hetkellä kovempi hyökkäyskalusto käytössään. Yksi pakki on sivussa Capseilta, mutta ei ole pahemmin haitannut(Poti). Kotijoukkueella vire ihan tyydyttävää, Penguinsilla kova vire ja on tullut paljon maalin voittoja. Capsit esitti kuitenkin loistolätkää Tampan vieraana 2-5 voitossa, joten pienen materiaali-ja kotiedun turvin Capseja.

Link to post
Share on other sites

Michael Berrer - Ivan Dodig 1, 1,75 BetClic

Kyseessä on Zagrebin tennisturnauksen finaali. Ivan Dodig on uransa ensimmäistä kertaa ATP-finaalissa hienojen taisteluiden jälkeen, mm. Ljubicic tuli kaadettua turnauksen edetessä. Välierässä hän oli jo erittäin tiukilla Garcia-Lopezia vastaan ja lähellä oli, että tuo olisi päättynyt hänen suoraan tappioon, mutta niin vain kroaatti pystyi taistelemaan voiton itselleen. Vastaan asettuu saksalainen Michael Berrer, joka lähtee ennakkosuosikkina finaaliin. Dodig on tuskin toipunut vielä tuosta Garcia-Lopez -matsin tiukasta väännöstä täysin, sen verran rajuksi ja tiukaksi se peli meni. Berrer taasen pääsi helposti finaaliin, kun Gasquet luovutti puolivälieräpelin ja välierässä Berrer murskasi yllättävän helposti Florian Mayerin. Sen verran vakuuttavaa on saksalaisen meno ja kun ottaa huomioon pelaajien erot finaaliin etenemiseen, niin uskon Berrerin voittoon, vaikka Dodigilla onkin kotiyleisön tuki mukana. Siinä on kuitenkin selvä ero, jos toinen pääsee välierässä alle tunnin työllä ja toinen vääntää päälle kolme tuntia, puhumattakaan siitä Gasquet'n antamasta luovutusvoitosta reilun puolen tunnin pelaamisen jälkeen.

Link to post
Share on other sites

New Jersey Nets - Indiana Pacers 2 1.88 @ Unibet

Indiana Pacers on voittanut edelliset 4 ottelua uuden päävalmentajan astuttua ruoriin ! Joukkueen Ottelut ovat olleet hienoa katsottavaa ja Indina onkin ollut tehokas hyökkäys päässä. Joukkue on tehnyt noin 30 pistettä per neljännes. New Jersey Nets on hävinnyt viimeiset 2 ottelua joista viimeisemmän heikolle Detroitille. New Jerseyn menestys riippuu liikaa joukkueen tähti sentterin Brook Lopezin panoksesta ja uskon vakaasti, että Indianan puolustus pitää hänet kurissa. Indianan joukkue on tällä hetkellä yhtenäisempi ja he tosissaan tavoittelevat Play off paikkaa. New Jersey puollustus vuotaa ja tämän johdosta joukkue on -10 ( sarjan 3 huonoin ) pistettä per ottelu pakkasella, kun taas Indianan saldo näyttää +8 pistettä ( sarjan 4 paras )

OIKEIN

Link to post
Share on other sites

Tampa Bay - St. Louis 1 2.00 Noxwin

Tampa Bay(-1.5) - St. Louis 1 2.88 5Dimes

- tamba liigan kovimpia kotijoukkueita

- st. louis läntisen konferenssin toiseksi heikoin joukkue

- st. louis äärimmäisen kova kotona, änärin surkein vieraissa

- tamballa 5 viimeisestä 4 voittoa (3-1-1), joista 3 puhtaita kotivoittoja (mm. philadelphia kaatui 4-0)

- louisilla 5 viimisestä 1 voitto, sekin kotona

Tulosveikkaus: 4,5-0,1,2

Link to post
Share on other sites

Vilpas - KTP 1 2.40 Bwin

- molemmat keskinäiset on ktp vienyt nimiinsä, vilppaalla varmasti jäänyt jotain hampaankoloon

- kooteepeen vauhti on hurjan alkukauden jälkeen hyytynyt selkeästi

- vieraissa vilpas on surkea, mutta kotonaan erittäin kelpo tiimi

- kotkalaisilla on niskassaan 5 matsin tappioputki, paineet ovat erittäin suuret

- vilppaalla 4 matsin voittoputki kotona

- ktp:n vierasputki on 3 tappion pituinen

- materiaalisesti heikompana salolaiset haluavat varmasti näyttää kotonaan

Tulosveikkaus: 80-85 vilppalle & 70-80 ktp:lle

Link to post
Share on other sites

Veikkauksen kertoimilla,

26 Vilpas - KTP 2,15 .. 14,00 .. 1,65 OIKEIN! LOPPUTULOS 73-93

Molemmat joukkueet ovat pelanneet viime aikoina heikosti, varsinkaan KTP:n pelaamisessa ei ole ollut kehuttavaa. Viidestä edellisestä pelistä Vilpas on voittanut Kouvot ja Kauhajoen, KTP:llä ei ole näistä yhtään voittoa. Joukkueiden kohtaamiset ovat menneet joka kerta Kotkalaisten nimiin, voitot ovat heille 6-0. Edellisen kerran joukkueet kohtasivat joulukuussa Kotkassa, tuolloin ottelu päättyi KTP:lle 106-81. Materiaaliltaan KTP on todella paljon Vilpasta parempi. Pyrintö alkaa olla jo vähän karkaamassa Kotkalaisilta, mutta tälläiset ottelut joukkueen on vain pakko voittaa, jottei Kataja, Korihait ja Honka tule ohitse.

28 Etta - VaLePa 2,20 .. 1,60 OIKEIN! LOPPUTULOS 0-3

Molemmat joukkueet ovat pelanneet ihan hyvän kauden, Etta löytyy sarjataulukosta sijalta kuusi, VaLePa on neljäntenä. Kotijoukkue on pelannut jopa useammankin ottelun joitain joukkueita enemmän. Viime kierroksella molemmat joukkueet hävisivät erin 3-1, Etta Sun Volleylle ja VaLePa Sammolle. VaLePa on kuntopuntarin ykkönen. Lisäksi pidän VaLePaa jonkin verran Ettaa materiaaliltaan parempana. Joukkueet ovat kohdanneet ainoastaan kerran, silloin VaLePa voitti 3-1. Tasainen peli on luvassa, mutta eiköhän vierasjoukkue lopulta vie ottelun nimiinsä.

49 Real Madrid - Real Sociedad +2 2,15 .. 4,00 .. 2,40 OIKEIN! LOPPUTULOS 4-1

Espanjan Liigan mestaruus on jo ratkaistu. Real Madridilla ei tule olemaan enää mitään mahdollisuuksia. Barcelona tulee voittamaan Espanjan liigan. Real Madridin peliesitykset ovat olleet välillä aivan mitä sattuu. Historiasta voidaan mainita sen verran, että kymmenestä kohtaamisesta Madrid on voittanut vain kuudesti, kahdesti ollaan päädytty tasapeliin ja kahdesti Sociedadin voittoon. Kuitenkin materiaaliero vierasjoukkueeseen on vain niin älyttömän suuri, että nyt kotikentällä Madridin on pakko alkaa tekemään maaleja ja pelaamaan, muuten jopa kakkospaikka on uhattuna. Villarreal on vain kuuden pisteen päässä.

62 Green Bay - Pittsburgh 1,60 .. 2,20 OIKEIN! LOPPUTULOS 31-25

Kumpi vie NFL:n mestaruuden,Green Bay Packers vai Pittsburgh Steelers? Upea peli tulossa Dallasissa, jossa kaksi hyvin puolustavaa joukkuetta kohtaavat. Vastakkain ovat menestynein joukkue Green Bay ja vuosien 05 ja 08 mestari Pittsburgh. Materiaalieroa joukkueiden välille on hankalaa saada, mutta Pittsburghin muutama tärkeä avainpelaaja pelaa tänään kuitenkin lähes puolikuntoisena. Se ei voi olla vaikuttamatta Steelersin peliin. Lisäksi Packers on voittanut playoffseissa jo kolme NFC-konferenssin kärkijoukkuetta. Tämän takia siis pakko nostaa Packers niukaksi suosikiksi.

Link to post
Share on other sites

Tamba Bay Lightning- St.Louis Blues 1, 2.00 Nordicbet ***

- Tamballa alla nihkeä kotipeli Capsia vastaan, kotona kuitenkin peli ollut pääosin hyvää. Blues surkea vieraissa, viimeksi meni tappioputki heikon Oilersin kustannuksella. Tamba lähtee otteluun vähintäänkin 50% suosikkina, joten haetaan kotivoittoa muuten heikolta NHL-kierrokselta.

Link to post
Share on other sites

Tampa Bay- St.Louis 1 2,00 Pokerihuone

Tampa(-1,5) 1 2,90 Pokerihuone

Tulevalla NHL-kierroksella näyttäisi olevan nihkeästi pelattavaa, mutta tämä vaikutti hyvältä.

St.Louis on liigan häntäpäätä, joukkueelta ollut jo kauan avainhyökkääjiä pois, mutta nyt ainoastaan Perron poissa. Puolustuksesta Brewer ja Colacoivo. Joukkue on surkea vieraissa. Tampa on hieman yllättänyt ja onkin sarjan kärkipäässä ja kotona kulkee, vaikka tappio Capseille tulikin. Joukkueella on hyvä maalivahtipeli ja hyökkäys liigan parhaimmistoa. Ainoastaan puolustus on heikkoa, noin St.Louisin tasoista. Tampa on voittanut seitsemän 10 edellisestään, St.Louisilla saldo on päinvastainen. Tampa voitti edellisen kamppailun vieraissa 3-6.

Link to post
Share on other sites

Tampa Bay Lightning - St.Louis Blues 1 2,04 Bet365

Tampa Bay Lightning - St.Louis Blues(1.ERÄ) 1 2,40 Expekt

Tampa Bay Lightning(-1,5) 1 3,00 Betway

Blues surkea vierailija, vain viisi voittoa vieraista toistaiseksi. Tampa taas ihan ylemmän keskikastin joukkue, joka pelaa hyvin kotona. Tampalla viidestä pelistä kolme voittoa, tasuri ja tappio. Sillä on koitputki päällä, viides peli kotona putkeen. Kauden aikaisempi meni selvästi Tampalla vieraissa 6-3. Tampa pyörittänyt melkosta maalivahtirulettia. Nyt kuitenkin Rolloson näyttänyt vieneen ykkösmolsen paikan. Tampalla varmasti mieli vielä oman konfrenssin voittoon. Nyt olisi paikka kaventaa eroa. St.Louis ei saanut nimekästä joukkuetta rakennettua Tkachuk ja muiden lähdön jälkeen ja se on näkynyt oman konfrenssinsa toiseksi viimeisenä on Blues. Tampalta sivussa Mike Lundin, Mattias Ritola ja Ryan Malone. Bluesilta sivussa Eric Brewer, Carlo Colaiacovo, David Perron ja Dave Scatchard.

Link to post
Share on other sites

Tee tili osallistuaksesi keskusteluun

Sinun täytyy olla jäsen jos haluat kommentoida

Tee tili

Rekisteröi uusi tili. Se on helppoa!

Tee tili

Kirjaudu

Onko sinulla jo tili? Kirjaudu tästä.

Kirjaudu nyt
  • Uusimmat viestit

    • Tennis ITF Wuning naiset klo 7:00 Yao, X - Hontama, M Pelivalinta: 1.erä voittaja Yao, X Kerroin: 1,87 Pinnacle Yao kohtaa ensimmäisen kierroksen ottelussa Hontaman. Hontama palaa Aasiaan Euroopan massakentiltä, joten pelituntuma alussa saattaa olla hieman kateissa. Yao puolestaan pelasi viime viikolla loistavaa tennistä Kiinan kovilla kentillä ottaen turnausvoiton. Yaon pelityyli sopii hyvin Hontamaa vastaan. Yao pelaa rohkeaa aggressiivista peliä, kun taas Hontama pelaa perusvarmaa takakenttä peliä. Vasenkätisenä pelaajana Yao pystyy kuitenkin vaikeuttamaan Hontaman puolustuspeliä. Uskon Yaon olevan erityisesti vahvoilla ottelun alussa ja voittavan 1.erän
    • La Liga 2 / Jalkapallo Espanja Almeria - Castellon Alle 2.5 Maalia  @ 2.19 Coolbet Alkaa 22:00 Joukkueiden kolmessa edellisessä keskinäisessä kohtaamisessa nähtiin alle kolme maalia. Almeria teki kahdessa edellisessä kotimatsissaan molemmissa yhden maalin minkä myös teki Castellon kahdessa viimeisessä vieraskamppailussaan. Kysessä playoffien toinen osaottelu. Ensimmäinen päättyi viime lauantaina maalein 1-1.
    • Lohko F * Jokaisesta maasta annan arviot 1-5 asteikolla, maalivahtiosastolle, puolustukselle, keskikentälle, hyökkäykselle, joukkueen leveydelle, kokemukselle sekä valmentajalle. Näin ollen joukkueen arvosana on korkeintaan 35. Tasainen lohko jossa Hollanti on suurin suosikki, mutta Ruotsi ja Japani laittaa kampoihin. Tunisialle voitto olisi olla lohkon kolmonen. Ruotsi Varsinaiset MM-karsinnat meni Ruotsilta penkin alle, ja saldoksi kuudesta ottelusta jäi kaksi pistettä. Graham Potter sai kenkää West Hamista ja hyppäsi heti syvään päätyyn. Potterin alaisuudessa Ruotsi ehti pelata kaksi karsintaottelua, 4-1 tappio Sveitsille ja 1-1 tasapeli Sloveniaa vastaan. Keväällä odotti kuitenkin vielä mahdollisuus, sillä Ruotsi oli voittanut Nations League C:ssä oman lohkonsa, ja näin ollen pelasi vielä paikasta kisoihin. Ensin kaatui Ukraina vakuuttavalla esityksellä, ja sen jälkeen kotiottelussa Puolaa vastaan Viktor Gyökeres iskee kaksi minuuttia ennen loppua 3-2 maalin, ja Ruotsi lunastaa matkalipun kisoihin. Maalivahdit : Maalivahtikolmikko on vahva, ja kenet tahansa voi heittää maaliin. Nordfelt (AIK), on kokenut veskari, ja pelasi Ukrainaa sekä Puolaa vastaan, Johansson (Stoke) on pelannut Champhionshipissä hyviä kausia, kuten myös Zetterström (Derby). 3,5 / 5 Puolustus : Puolustus on fyysinen ja kokenut. Lindelöf tuo johtajuutta ja toimii myös joukkueen kapteenina. Lagerbielke on kiertänyt Euroopan keskitason sarjoja ja onnistunut hyvin topparina, Hienistä on kasvanut laadukas Serie A pelaaja, Gudmundsson pelasi isossa roolissa Leedsissä kuluneen kauden, Svensson (Dortmund) voi pelata monellakin eri paikalla puolustuksessa/laidalla, Ekdal (Burnley), Starfelt (Celta Vigo), Smith (St Pauli) ovat kaikki myös laatuvaihtoehtoja.  3,7 / 5 Keskikenttä : Nuori ja erittäin mielenkiintoinen osasto. Bergvallia pidetään yhtenä Ruotsin suurimmista tulevaisuuden tähdistä. Täytti vasta 20-vuotta tämän vuoden alussa, mutta veti jo toisen Valioliigakautensa. Nygren viihtyi Celtissä kymppipaikalla, ja pelasi loistokauden (38 ottelua ja 16+5), Sema on kokenut pelaaja Englannista, mutta kulunut kausi meni Kyproksella Pafosin riveissä, pääsi maistamaan myös mestareiden liigaa. Karlström on hyvä pelaaja Udinesen riveistä, ja Yasin Ayari kuuluu Brightonin kokoonpanoon. Svandberg on palloillut kahdeksan vuotta Italiassa ja nyt Saksassa, Zeneli nostaa osakkeitaan Belgian pääsarjassa. 3,8 / 5 Hyökkäys :  Tämä on Ruotsin todellinen vahvuus. Yksi kisojen kovimmista hyökkäyksistä, etenkin keskikastin maihin verrattuna. Isak & Gyökeres kaksikko voi aiheuttaa tässä lohkossa erittäin paljon harmaita hiuksia, ja kun laidalla kipittää Elanga, kiirettä pitää.  4,5 / 5 Leveys : Vaihtopenkiltä löytyy edelleen maajoukkuetason pelaajia lähes jokaiselle paikalle. Ei aivan suurmaiden tasoa, mutta erittäin hyvä. 3,8 / 5 Kokemus : Lindelöf (76 maaottelua) Isak (58) Svanberg (41)  Mukava yhdistelmä kokemusta ja nuoruutta. 3,4 / 5 Valmennus : Graham Potter onnistui kääntämään kurssin juuri oikeaan aikaan, tuntee ruotsin jalkapallon salat ja puhuu myös kieltä hieman. Tuntuu oikealta mieheltä tähän pestiin, vaikka suuremmat saavutukset puuttuvatkin. 3,9 / 5 KOKO ARVOSANA : 26,6 / 35 Hollanti Oli aika ylivoimainen karsintalohkossaan, ja ainoat pistemenetykset oli kaksi tasapeliä Puolaa vastaan. Viimeksi MM-kisoissa selvisi puolivälieriin, kaksi vuotta sitten EM-kisoissa oli välierissä. Hollanti on aina laittanut hyvin kampoihin isompia vastaan, onko tämä se vuosi kuin mitallit vihdoin kirkastuivat. Maalivahdit : Verbruggen on noussut Euroopan arvostetuimpien nuorten maalivahtien joukkoon ja parantaa kokoajan työskentelyään Valioliigassa. Flekken tuo kokemusta ja Robin Roefs on pätevä kolmosvaihtoehto. 4,0 / 5 Puolustus : Yksi turnauksen parhaista puolustuksista. Van Dijk johtaa linjaa, Aké, Van de Ven ovat myös maailman huipputasoa. Van Hecke on tuoreampi kasvo maajoukkueessa ja laadukas vaihtoehto penkiltä, ja seurakaveri Brightonista Mats Wieffer istuu ryhmään hienosti. Ryhmää täydentää Hato (Chelsea), sekä Dumfries (Inter). Jurrien Timber on loukkaantunut juuri kisojen alla, ja se on iso kolaus, mutta ei mahdoton. Sunderlandin Geertruida korvaa hänet. 4,65/ 5 Keskikenttä Tekninen keskikenttä joka viihtyy pallon kanssa, mutta osaa myös puolustaa pallottomana. Frenkie de Jongia ympäröi Reijnders, Gravenberch, Koopmeiners, de Roon, ja mukana viilettää Justin Kluivert. 4,7 / 5 Hyökkäys : Hyökkäys pitää sisällään leveyttä, ja maan kaikkien aikojen paras maalintekijä Memphis Depay on edelleen mukana, ja miksi ei olisi kun pelivuosia on edelleen jäljellä. Viimeiset vuodet on mennyt Brasiliassa, mutta se ei ole maajoukkuepelejä haitannut, ja Depay iski karsinnoissa 8 maalia. Wout Weghorst tuo kärkeen erilaisen vaihtoehdon, ja Gody Gakpo pelasi taas ok kauden Liverpoolissa. Noa Lang (Galatasaray), Malen (Roma), Brobbey (Sunderland), Summerville (West Ham) täydentää ryhmän. 4,4 / 5 Leveys : Hollannin suurimpia vahvuuksia. Vaihtopenkiltä tulee jatkuvasti huipputason Eredivisie-, Valioliiga-, Bundesliiga- ja Serie A -pelaajia. Ei kaadu yhden/kahden miehen poissaoloon. 4,6 / 5 Kokemus : Memphis Depay (109 maaottelua) Virgil van Dijk (91) Denzel Dumfries (71) Frenkie de Jong (65) Useita arvokisat käyneitä pelaajia. Tietävät missä ollaan 4,6 / 5 Valmennus : Ronald Koeman tuntee maajoukkueen erittäin hyvin. Ei ehkä aivan maailman eliittiä valmentajana, mutta kokenut ja arvokisoissa toimiva. 4,0 / 5 KOKO ARVOSANA : 30,95 / 35 Tunisia Voisi melkein kutsua vakio kisajoukkueeksi, nämä ovat nyt kolmannet kisat putkeen Tunisialle. Ovat olleet mukana 7 kertaa, mutta saavutus on aina lohkoon jääminen. Oli karsintalohkossaan aivan ylivoimainen, Namibia jäi 13 pisteen päähän, ja Tunisia ei kymmenessä ottelussa päästänyt maaliakaan.  Maalivahdit : Dahmen on selkeä ykkönen, ja ok kokenut maalivahti, mutta Tunisian pääsarja ei tasoltaan ole hääppöinen. Pelasi kuitenkin -22 kisoissa. 2,7 / 5 Puolustus : Puolustus on Tunisian vahvimpia, ellei vahvin osa-alue. Talbi (Lorient) johtaa linjaa, Abdi (Nice) on pelannut usean vuoden myös Ranskassa), Dylan Bronn (Servette) pelasi vuoden -18 ja -22 kisoissa ja on pelannut Sveitsin lisäksi Italiassa, Ranskassa ja Belgiassa. Ben Ouanes on molempien päiden työmyyrä joka pystyy myös tehoihin, mutta hoitaa hommia myös laitapakin tontilla. Turkissa tällä kaudella 2+6 tehot, mutta ottaa myös kortteja. Valery on perusvarma laitapakki joka pelasi muun muassa Valioliigaa Southamptonin riveissä, mutta nyt pelaa Sveitsissä.  3,3 / 5 Keskikenttä : Suht nuori keskikenttä höystettynä muutamalla kokeneella kaverilla. Rani Khedira sai -26 keväällä luvan edustaa Tunisiaa ja kokenut Bundesliiga, sekä Saksan nuorisomaajoukkue pelaaja on loistava lisä tähän ryhmään. 277 Bundesliiga ottelua tuo luottoa ja parantaa myös ympärillä olevia pelaajia. Toinen samassa sarjassa 200 ottelua pelannut pelaaja on Skhiri, ja yhdessä Khediran kanssa he muodostavat hyvän pohjan tälle keskikentälle. Hannibal Mejbri pelasi 27 ottelua Burnleyssä tällä kaudella, PSG kasvatti Gharbi on tulevaisuuden nimi, Slimane (Norwich), Tounekti (Celtic) täydentävät keskikentän. 3,4 / 5 Hyökkäys : Hyökkäys on suurin kysymysmerkki. Tunisia teki 2,2 maalia per peli karsinnoissa, mutta nyt vastassa ei ole yhtä heikkoja maita. Achouri on vaarallinen laituri, Chaouat iski 15 maalia Tunisian pääsarjassa, ja loput pelasivat aika nollatehoilla Venäjällä, Jenkeissä, ja 2. Bundesliigassa. 2,6 / 5 Leveys : Avauskokoonpano on kilpailukykyinen, mutta penkiltä ei löydy samanlaista laatua kuin useimmilta MM-kisojen keskikastin mailta. 2,9 / 5 Kokemus : Ellyes Skhiri (83 maaottelua) Montassar Talbi (64) Dylan Bronn (52) Ali Abdi (46) Useita pitkän linjan maajoukkuepelaajia ja osa ollut mukana aiemmissa kisaryhmissä. 3,6 / 5 Valmennus : Sabri Lamouchi on kokenut valmentaja, joka tuntee afrikkalaisen jalkapallon hyvin. Joukkue pelaa yleensä kurinalaisesti ja puolustaa hyvin, ja tiivis puolustus on se ase jolla ryhmä voi pärjätä.  3,2 / 5 KOKO ARVOSANA : 21,7 / 35 Japani Vuodesta -98 Japani on ollut kisoissa aina, ja on vaarallinen joukkue, vaikka pelit ovat korkeintaan jatkuneet lohkovaiheen jälkeen aina vain yhdellä ottelulla. Japani pelasi ensin karsintojen ensimmäisessä vaiheessa Pohjois-Korean, Syyrian ja Myanmarin lohkossa, ja voitti tämän selkeästi, ja eteni seuraavaan vaiheeseen. Tässä vaiheessa lohko oli jo Aasian tasolla todella kova, ja Australia olikin lohkon toinen, Saudi-Arabia, Indonesia, Kiina ja Bahrain taistelivat myös kisapaikasta mutta Japani voitti lohkon puolustaen erittäin kurinalaisesti, ja kymmenessä ottelussa joukkue päästi vain kolme maalia. Japani on pelannut tänä vuonna 3 harjoitusottelua ennen kisoja, ja he ovat voittaneet 1-0 Skotlannin, Englannin sekä Islannin. Maalivahdit : Parma-vahti Zion Suzuki on noussut yhdeksi Aasian parhaista maalivahdeista. Nuori, ulottuva ja erittäin hyvä pallon kanssa. Oli loukkaantuneena kuluneella kaudella mutta pelasi hyvän kevätkauden. Osako ja Hayakawa ovat laadukkaita J1-League maalivahteja.  3,75 / 5 Puolustus : Yuto Nagatomo pelaa viidennet MM-kisansa, ja vaikka ei pelannut karsinnoissa, nostettiin mukaan ryhmään. Kokenut pelaaja, legenda, seitsemän ottelun päässä Yasuhito Endosta joka on kaikkien aikojen eniten maaotteluita Japanissa pelannut pelaaja. Ito (Bayern München), Itakura (Ajax), Tomiyasu (Ajax), Sugawara (Bremen), muodostavat laadukkaan rungon jonka ympärille on tukijoina esimerkiksi Feyenoordin Watanabe. Laadukas puolustus johon on vaihtoehtoja. 3,8 / 5 Keskikenttä : Keskikenttä on monet yllättävä. Jokainen pelaaja pelaa Euroopassa, ja nämä mahtuisivat isompienkin maiden ryhmiin. Wataru Endo toipuu loukkaantumisestaan ja lähenee 90 min pelikuntoa, Leedsin Ao Tanaka on Valioliigassa keskikentän laatupelaaja kuten myös Kamada. Kubo on taitava väkkärä Real Sociedadista, ja on pelannut parempiakin kausia kuin tämä viimeisin. Maajoukkueessa kuitenkin aina iskussa. Ritsu Doan viihtyy laidalla Kubon tavoin, ja iski hyvät tehot Frankfurtissa. Maeda on usemman kauden ajan loistanut Celticissä, ja pelipaikka on usein laidalla, tai kärkenä sekä kärjen alla.  4,0 / 5 Hyökkäys : Goto iski Belgiassa 11 maalia joka on hyvä suoritus mutta maajoukkueessa hyvin kokematon, Ueda on Feyenoordin tähtipelaaja ja iski lähes maalin per peli tällä kaudella. Laatupelaaja ja myös maajoukkueessa onnistunut usein. Okawa iski samassa sarjassa 8 maalia. Ok hyökkäys jota tukee Daizen Maeda jonka tässä laskin kk-pelaajaksi. 3,6 / 5 Leveys : Tämä on yksi Japanin suurimmista vahvuuksista. Penkiltä löytyy useita Euroopan pääsarjojen pelaajia ilman merkittävää tason laskua. Vain yksi kenttäpelaaja pelaa Euroopan ulkopuolella, 4,3 / 5 Kokemus : Yuto Nagatomo (145 maaottelua) Wataru Endō (73) Junya Itō (69) Ritsu Dōan (65) Takefusa Kubo (49) Useita MM-kisoja nähneitä pelaajia sekä vahva runko, joka on pelannut yhdessä vuosia. 4,4 / 5 Valmennus : Hajime Moriyasu on kahdeksan vuoden aikana rakentanut erittäin laadukkaan joukkueen. Vuoden 2022 MM-kisoissa Japani voitti Espanjan ja Saksan, eikä se ollut pelkkää sattumaa.  4,4 / 5 KOKO ARVOSANA : 28,25 / 35 Lohko F ottelut simuloituna 100k. Hollanti - Japani : 2-1 Ruotsi - Tunisia : 2-1 Hollanti - Ruotsi : 2-1 Tunisia - Japani : 0-2 Tunisia - Hollanti : 0-2 Japani - Ruotsi : 1-1 Lohkon sijoitukset näillä tuloksilla : 1. Hollanti 9pts / maaliero +4 2. Japani 4pts / maaliero +1 3. Ruotsi 4pts / maaliero +-0 4. Tunisia 0pts / maaliero -5
    • IEM Cologne Major Stage 2 PK: Monte - paiN | Yli 2.5 karttaa | 1.97 (Pinnacle)   PK: Legacy - TYLOO | Legacy -1.5 | 2.15 (Coolbet)   PK: BIG - B8 | B8 | 1.75 (Coolbet)
    • Tennis ITF Casablanca naiset klo 12:00 Blomqvist, C - Krupenina, K Pelivalinta: Blomqvist, C Kerroin: 1,60 Epicbet Blomqvist lähtee tähän kamppailuun selkeänä suosikkina. Blomqvist on esittänyt massakentillä hyviä otteita ja kärsinyt tappioita pääosin varsin tasokkaille pelaajille. Krupenina ei ole esittänyt erikoisempia otteita. Yksittäisessä kovan kentän turnauksessa onnistui kohtalaisesti, muutoin tappiot tulleet avauskierroksilla. Nyt pelataan massakentällä, joka ei sovi Krupeninan peliin lähellekään yhtä hyvin kuin kova kenttä. Blomqvistin pitäisi hallita ottelun pitkiä palloralleja, pakottaen Krupeninan hakemaan riskillä läpilyöntejä, joka todennäköisesti näkyy Krupeninan osalta runsaana virhemääränä. Lisäksi syötöstä saatava hyöty vähenee hitaalla massakentällä. Blomqvist voisi olla selkeämpi suosikki mielestäni.
×
×
  • Create New...