Jump to content
  • kierrätysvapaita ilmaiskierroksia.png

Recommended Posts

Kolumbia - Costa Rica 1 1,50 Nordicbet

Kolumbia(-1) 1 2,40 Nordicbet

Kolumbia suursuosikkina Costa Rican junnuja vastaan.

12 joukkueen turnauksessa Costa Rica on ehdottomasti kolmen heikoimman joukossa. Kolumbian laatu on sellainen, että sillä päästään sijoille 5-7. Tasoeroa löytyy siis selvästi Kolumbian hyväksi. Costa Rica lähtee kisoihin kaiken lisäksi vieläpä alle 22-vuotiaiden maajoukkueella, joten kokemusta ei ole, ja fyysisyydessä joukkue häviää vastustajilleen. Senpä takia CR voidaan laskea niukasti kisojen heikoimmaksi Bolivian taakse. Kolumbia pääsee parhaallaan, mm. kärjessä aina vaaralliset Rodallega(Wigan) ja Falcao(Porto), ja joukkuetta johtaa topparit Perea(Atletico Madrid) ja Yepes(Milan). Jopa Espanjakin oli vaikeuksissa näiden topparien kanssa viime kevään maaottelussa, mutta lopulta "La Roja" puristi 1-0 voiton. Kolumbian vahvuus on puolustus, eikä CR tule montaa maalipaikkaa rakentamaan. Costa Rican puolustus on Copa American selvästi heikoin, joten nyt on Kolumbialla aika hioa hyökkäystä vieläkin paremmaksi. Varsinkin mahtavana pääpelaajana tunnettu Falcao tulee olemaan vastustajalle vaikea pideltävä varsinkin erikoistilanteissa. Viime harkkamatsit ovat olleet muutenkin Kolumbialta hienoa katsottavaa, joten eiköhän se kaada Costa Rican selvin 3,4,5-0 numeroin.

  • Upvote 3
Link to post
Share on other sites

USA - Puerto Rico(+2,5) 1 1,45 Unibet

Lentiksen Maailmanliigaa. A-lohkossa on ratkaisun hetket. Brasilia on varmistanut paikkansa lopputurnaukseen, isäntämaa Puola on joka tapauksessa turnauksessa, vaikka sijoittuisi lohkossa kolmanneksikin.

USA pääsee turnaukseen, mikäli se on kahden parhaan joukossa. Sen pitää siis ohittaa Puola pisteissä, molemmat ovat 18 pisteessä.

Yhdysvallat tarvitsee Puerto Ricoa vastaan kahdesta pelistä täydet pisteet päästäkseen jo lähes varmasti turnaukseen, ja näin ollen siirtyisi lohkokakkoseksi.

USA on laadultaan Maailmanliigan kärkeä, ei kuitenkaan sitä kirkkainta, mitä Brasilia ja Venäjä edustavat. Puerto Rico on Maailmanliigan heikoin, ja se on hävinnyt kaikki 10 peliänsä yhteiserin 2-30!

Tasoero on todella suuri, ja uskon USA:n jatkavan samaa pirteää peliä, jolla se kaatoi rankingykkösen Brasilian 3-1.

Yhdysvallat nappaa erittäin todennäköisesti molemmista peleistä 3-0 voitot.

  • Upvote 1
Link to post
Share on other sites

Falcao, yli 1,5 maalia 5,50 Betsson

A-lohkossa Kolumbia ja Costa Rica kohtaavat. 2001 vuoden Copa American mestari Kolumbia on laadultaan turnauksen keskikastia. Costa Rica on puolestaan jalkeilla U23-jengillään, joten ennakkoon se on kisojen heikoin. Costa Rica ei tule haastamaan kunnolla Kolumbian parasta osa-aluetta, eli puolustusta, vaan Perea ja Yepes hoitavat tonttinsa todella varmasti. Niin ollaan sanottu, että maalinteko on liikaa Falcaon harteilla, mutta mielestäni myös Wiganin maalipyssyllä Rodallegalla on mahdollisuudet tehdä maaleja. Tämä kaksikko tulee olemaan erittäin vaikea pideltävä Costa Ricalle. Fyysisyydessä ja varsinkin taidoissa on joukkueiden välillä suuria eroja. Kolumbia hallitsee selvästi, ja käyttää maalipaikkansa hyödykseen. Kolumbia kaatoi viime ottelussaan Senegalin 2-0, nyt vastassa heikompi Costa Rica. Kolumbian 3,4-0 voitot ovat erittäin todennäköisiä.

Falcaon väh. kaksi maalia ei edes yllättäisi avausottelussa, joten 5,50 kerroin maistuu mainiosti! Falcao on erittäin hyvä pääpelaaja, ja näin ollen erikoistilanteissa vaarallisimmillaan. 41 maalia Porton paidassa 50 pelissä ei ole sattumaa.

Huippukohde!

  • Upvote 1
Link to post
Share on other sites

Maria Sharapova - Petra Kvitova 2 2,60 Expekt

Wimbledonin tennisturnauksen naisten finaali. Vastakkain ottelussa ovat siis venäläinen Maria Sharapova, sekä tshekkiläinen Petra Kvitova. Maailmanlistalla naisilla ei ole eroa kuin pari pykälää, Sharapova on kuudentena, Kvitova kahdeksantena. Maria Sharapovalle tämänvuotisen Wimnledonin kaavio ja ohjelma ovat olleet suotuisia. Ihmeitä esittämättä nainen nähdään finaalissa sitten vuoden 2004, jolloin hän myös voitti turnauksen. Sharapova on takerrellut syöttönsä kanssa ja tässä voi olla yksi ottelun ratkaisuista, jos venäläisen syöttö tökkii totuttuun malliin ja tähän myös Kvitova tulee kiinnittämään varmasti huomiota. Välierissä Sharapova ei ihmeitä esittänyt, mutta jos vastustaja Lisickillä olisi yhtään parempi päivä ollut, ei venäläistä finaalissa nähtäisi. Ei Kvitovakaan puhtain paperein välierästä selvinnyt vaikka voiton ottikin, mutta pelaajien taso näyttäisi kuitenkin siltä että Kvitova on tällä hetkellä Sharapovaa paremmassa vireessä. Syöttöpeli tulee ratkaisemaan todella paljon. Tshekkiläiselle on tarjolla ainakin hyviä kertoimia.

  • Upvote 1
Link to post
Share on other sites

Kolumbia - Costa Rica 1 1,39 Pinnacle

Kolumbia -1,5 - Costa Rica 1 2,15 Pinnacle

- A-lohkon kamppailussa kohtaa ennakkoon toiseksi vahvin ja huonoin joukkue.Todella suurta maalijuhlaa tuskin silti nähdään,koska Kolumbian hyökkäys ei ole parasta laatua.Maalinteko on pitkälti Falcaon varassa,mutta uskoisin että heikompia vastaan kyllä muutkin onnistuvat,ei Costa Rican puolustus nimittäin mikään ihmeellinen ole.Kolumbian puolustus taas on ihan eri maata.Sille on todella vaikeaa tehdä maaleja,tai edes maalia.Sen se osoitti Espanjaakin vastaan häviämällä niukasti 1-0.Jos edes Espanja ei kunnolla maalinteossa onnistu,niin kiva nähdä miten Costa Rican U23-maajoukkue siinä pärjää.Costa Rican maalivahtipeli on kysymysmerkki,sillä joukkueen ykkösmaalivahti Esteban Alvarado jätettiin joukkueesta pahoinpitelysyytteen takia.Hyökkäyksessa on mielenkiintoista nähdä,miten huippulupaus Joel Campbell onnistuu Costa Rican paidassa.Jos nuorukainen maalin onnistuu tekemään,niin hattua täytyy kyllä nostaa.Murskajaiset ovat kiinni muidenkin kuin Falcaon varassa,mutta kyllä yksin Falcaokin pystyy ottelun ratkaisemaan jos aivan pakko on.Kolumbia tarvitsee mieluiten täydet pisteet,sillä Bolivia yllätti Argentiinan pelaamalla 1-1 tasapelin.Eiköhän Kolumbia sen voiton helpohkosti ota :thumbup:

  • Upvote 1
Link to post
Share on other sites

Maria Sharapova - Petra Kvitova yli 2,5 erää 2,25 Bet365

Wimbledonin naisten kaksinpelin finaalissa kohtaavat Maria Sharapova, sekä Petra Kvitova. Ottelu alkaa pääkentällä kello 16.00 Suomen aikaa. WTA-listalla Sharapova on kuudentena, kun taas Kvitova on kaksi sijaa alempana. Maria Sharapova on pelannut todella hienon turnauksen, mutta niinhän venäläispelaaja teki myös Roland Garrosilla - kunnes sortui täysin välieräottelussa Li Nata vastaan. Sharapova lähtee finaaliin lievänä suosikkina, mutta Petra Kvitova on Sharapovan tavoin huippuiskussa. Tshekkiläispelaaja on hävinnyt turnauksessa vasta kaksi erää. Kvitova on voittanut Wimbledonin nurmella kaksiviikkoisen aikana esimerkiksi Victoria Azarenkan. Kyseistä pelaajaa vastaan Kvitova pelasi kaksijakoisesti ; ensimmäinen, sekä kolmas erä sujuivat hyvin, mutta toisessa erässä tshekkiläinen teki paljon virheitä. Molemmat pelaajat ovat olleet viime turnauksissa niin huikeassa pelivireessä, että todennäköisesti ottelussa tarvitaan kolme erää. Sharapovalla on ehdottomasti ne suurimmat paineet, joten on mielenkiintoista nähdä, kuinka venäläispelaajan pää kestää. Todennäköisesti jommalle kummalle ottelu menee kolmannen erän kautta. Henkilökohtaisesti sitä toivon Kvitovalle.

  • Upvote 2
Link to post
Share on other sites

IFK Värnamo-Assyriska 2

Ruotsin Superrettanista löytyy tälle päivälle yksi oikein osuva kohde kun kotijoukkue IFK Värnamo saa vieraita Södertäljestä

Kotijoukkue Värnamo on sarjassa sijalla 14 eli 3:neksi viimeisenä sijoitus ei yllätä alkuunkaan sillä ennen kauden joukkue oli rankattu putoamistaisteluun ja kuten sarjasijoitus osoittaa kausi on ollut tähän asti hyvin vaikea 5 viimeisimpään otteluun maalinteko on ollut joukkueella kuin tervanjuontia sillä joukkue on tehnyt vain 1 maalin joukkue on muutoinkin hyvin nuori ja tätän vaihtelua tulee kauden aikana tapahtumaan hyvinkin usein

Vierasjoukkue Assyriska on taas sarjassa hienosti sijalla 3,5 viimeisimpään otteluun Assyriska on hyviä pelejä vaikka kärsikin viimeksi katkeran tappioon kotonaan Qvidingiä vastaan vaikka hallitsi peliä suvereenisti ja joukkue takuulla haluaa palata tässä voittojen tiellä

Parhaat maalintekijät ovat Värnamo: Victor Claesson 6 maalia Assyriska: Haris Laitinen 6 maalia

Joka tapauksessa kotietu tasoittaa puntteja mutta Assyriska on materiaaliltaan sekä kunnoltaan tällä hetkellä sen verran paremmassa kunnossa että uskon että Assyriska ottaa tästä tärkeän vierasvoiton

Tulosveikkaus 0,1-2,3

  • Upvote 1
Link to post
Share on other sites

Asikaisen sisäpiiri vihjeellä:

Wladimir Klitschko - David Haye

Klitscko pitää jabilla otteluetäisyyden sopivana itselleen, Haye kiertelee liikkuu alta pois ja tekee satunnaisia hyökkäysiä ja Klitscko lyö vastaan oikeaa suoraa. Matsi menee pidemmälle Haye tulee huolimattomaksi ja klichko pääsee tööttää vastaan kovan oikean ja jatkaa perää. tko 8-10.

Nordicbetille:

Winning round : W Klitschko Round 8 @ 18.00

Winning round : W Klitschko Round 9 @ 18.00

Winning round : W Klitschko Round 10 @ 23.00

Unibet näyttää matsin ilmaiseksi Amin Asikaisen selostuksella! Linkkiä artikkeliin --> Wladimir Klitschko - David Haye

Link to post
Share on other sites

Kalmar FF (-1) - Trelleborgs FF 1 Nordicbet 2.10

Kalmar FF - Trelleborgs FF 1 Nordicbet 1.45

Ruotsin allsvenskanissa kohtaavat Sarja kolmonen Kalmar ja toiseksi viimeisenä lymyilevä Trelleborg. Kalmarin kuusi viimeistä ottelua näyttävät 3-1-2 maaliero 5-5 !

Trelleborg puolestaan on kyntänyt viimepeleissä syvällä.. viimeisten kuuden ottelun saldo näyttää tältä 0-1-5 maalierolla 8-19 eli miinusta on 11 häkin verran.

Kalmar vielä perustasoltaan monta pykälää trelleboria vahvempi ja peli kulkee kotikentällä todella mallikkaasta, siittä kertovat kauden tilastot 7 pelistä 6 voittoa ja yksi tasapeli !

Trelleborgilla vieraissa eniten päästettyjä maaleja joten puollustus ei tunnu toimivan halutulla tavalla.

Tästä hyvä kohde päivän lapuille !

Sieltähän se Trelleborg tulee ja 86, 90 maalit.. ei voi olla totta.

Lopputulos 3-2

  • Upvote 1
Link to post
Share on other sites

SC Riverball - PK 37 2 Veikkaus 1.50

Pk-37 lähtee otteluun suurena ennakkosuosikkina vaikka Riverbalin kotietu ehkä vähän tasoittaa puntteja, mutta tasoero on silti todella suuri Pk:n hyväksi !!!

Pk-37

- Joukkue on esittänyt todella hyviä otteita koko kauden viimeisestä kuudesta pelistä 5 voittoja ja yksi tappio ja sekin sjk:n vieraana !

- Sarjataulukossa sijalla 2, maaliero 22-13 9 maalia plussalla.

- Eiköhän Pk ota tästä ottelusta rutiinivoiton ja kotimatkalle mukaan 3 pistettä !

SC Riverball

- Ennakkoon jo suurimmaksi putoajaehdokkaaksi noteerattu Riverball ei pärjää vielä tasonsa perusteella kakkosessa !

- Maaliero on 3-30, pakkasella -27 !!!

- Kotona Riverball pelaa kohtuullisesti, mutta nyt taitaa olla liian kova pala purtavana.

Tästä hyvä kohde lapulle vielä kohtuullisella kertoimella !

  • Upvote 1
Link to post
Share on other sites

Tee tili osallistuaksesi keskusteluun

Sinun täytyy olla jäsen jos haluat kommentoida

Tee tili

Rekisteröi uusi tili. Se on helppoa!

Tee tili

Kirjaudu

Onko sinulla jo tili? Kirjaudu tästä.

Kirjaudu nyt
  • Uusimmat viestit

    • Jalkapallo Englanti League one Klo 21.45   Oxford utd  - Reading   Valinta:  Oxford Utd Kerroin:   2,75 ( Veikkaus)   Oxford aloittanut hyvin kotonaan kauden, kun kuuteen peliin kolme voittoa ja tasapeliä.  Reading ollut myös hyvä, mutta lähdetään koittamaan vahvaa kotijoukkuetta.  Tilastollisesti Oxford ei oo keskinäisiä pystynyt voittamaan viime vuosina, niin nyt jos koskaan olisi hyvä aika.  Rohkea kotivoitto hakuun.    Kunhan Oxford voittaa, niin tämä kohde osuu. 
    • Jalkapallo Konferenssiliiga Klo 19.45   KuPS  -  Kaa Gent    Valinta:  X ( Tasapeli) Kerroin:  4.05 ( Veikkaus)   KuPS ollut vaikeaa viime aikoina sekä Veikkausliigan mestaruus karkasi omista  käsistä aika kauas, jolloin tänään voi vain laittaa kaiken likoon.   Enää ei ole mikään lämmin, joten toivottavasti Gent myös on kohmeessa, niinkuin viime aikoina on ollutkin.  Vieraissa Gent on ollut vaikeuksissa ja tänään on se sauma saada pisteitä näistä otteluista.  Suomalaisyleisön siivittämänä kotijoukkue kairaa pistetilin auki.  KuPS voi jopa voittaakin, mutta viime aikoina voittamisen kulttuuri on tipotiessään, joten otetaan rohkea tasapeli testiin.    1-1 tai 2-2 voisi olla aika hyvät tulosvetoon.    Kunhan ottelu päättyy tasan, niin tämä kohde menee oikein. 
    • Jalkapallo Mestareiden liiga Klo 22.00   Dortmund  -  Betis   Valinta:  X ( Tasapeli) Kerroin:  4.25 ( Paf)   Kaksi suht hyvää joukkuetta kohtaa toisensa sekä molemmilla on voittoja sekä tasureita alla.  Kierroksen yksi tasaisempia otteluita, jolloin tasapeli ei ole mikään mahdottomuus. Betis mestareiden liigassa kolme voittoa, mutta saksa on vaikea paikka pelata, jolloin tuo putki katkennee tänään, mutta pisteputki jatkuu.  Kunhan Ottelu päättyy tasan, niin tämä kohde osuu. 
    • Koripallo Euroliiga klo 21:15 Panathinaikos - Barcelona Pelivalinta: Barcelona ML Kerroin: 4,30 Novibet Panathinaikos on aloittanut Euroliigan hyvin ja onkin 9 kierroksen jälkeen sarjataulukon kärjessä. Panathinaikos on kotona erityisen hyvä joukkue, tältä kaudelta kotitilasto 6-1, joten helppo peli ei tule vierasjoukkueelle. Barcelona on aloittanut Euroliigan myös ihan hyvin ja joukkueen materiaali riittää taisteluun kärkipään joukkueita vastaan. Vierasotteluissa Barcelona ei aina ole ollut terävimmillään, mutta yllätysvalmis joukkue kuitenkin on.  Näin suuri suosikki Panathinaikos ei mielestäni ole mitä kertoimet antaa ymmärtää.
    • Koripallo Euroliiga klo 22:00 Real Madrid - Crvena Zvezda Pelivalinta: Crvena Zvezda ML Kerroin: 3,05 Novibet Crvena Zvezda on aloittanut Euroliigan vahvasti. Otteet olleet kokonaisuutena hyviä ja selviä voittoja on tullut useampia. Real aloittanut kauden myös hyvin, loukkaantumisia on ainakin Panathinaikosta vastaan, tarkemmat poissaolotiedot tätä ottelua varten selviävät vasta lähempänä. Joka tapauksessa mielestäni Crvenalle tarjottu 3,05 kerroin on liian korkea.
×
×
  • Create New...