Jump to content
  • kierrätysvapaita ilmaiskierroksia.png

Recommended Posts

Haka - JJK 1 3,60 Betfair

Hakan testissä sarjakolmonen JJK.

Valkeakoskelaiset saavat vieraita Jyväskylästä. JJK on luokkaa laadukkaampi, mutta ero ei ole suuri. Haka on laadultaan liigan alempaa keskikastia. Kotietu tasoittaa ottelun lähtökohtia mukavasti. Haka on menossa koko ajan parempaan suuntaan, ja joukkue on hitsautunut paremmin yhteen. Siitä kertovat neljän viime pelin komeat seitsemän pistettä. Se on pelannut monta ehjää peliä putkeen. Edellisessä pelissä se hävisi IFK Mariehamnille niukasti 2-1, vaikka pelasi miehen vajaalla koko ottelun. Pelillisesti Haka oli kuitenkin hyvä, ja olisi ansainnut hiukan enemmän. JJK on alkukauden huippuvireen jälkeen hieman heikentynyt, eikä viime pelit ole vakuuttaneet. 3-0 voitto tosin tuli kotoa, mutta sekin liigan heikointa, ja loukkaantumisista kärsivää RoPS:a vastaan. Sitä ennen se taipui MyPalle vieraissa 2-1.

Joukkueet kohtasivat alkukaudella, jolloin JJK otti makean 4-2 voiton; se mätti kolme maalia 24 minuutin sisään. Hakan nykykunto on vieraita kovempi, ja kotikentällä sillä on mahdollisuudet hyvään tulokseen. Haka on viime peleissä noussut monesti jo takaa-ajoasemasta, mikä antaa uskoa omaan tekemiseen. Hakalle tarjotaan maukasta kerrointa!

Link to post
Share on other sites

Haka - JJK 2 2,24 Pinnacle

Haka +1 - JJK 2 4,00 Veikkaus

- Valkeakosken Haka isännöi Jyväskylän Jalkapalloklubia Tehtaankentällä.Haka on pelannut viimeaikoina hyvin ja joukkue majaileekin jo sijalla kuusi,JJK on vielä kolme sijaa edempänä.Haka on kuntopuntarissa JJK:nkin edellä.Hakan saldo kuudesta edellisestä ottelusta on 3-1-3,JJK:n 2-2-2.Edellisessä ottelussa tosin Haka otti niukasti pataan MIFK:ta vastaan vieraspelissä loppulukemin 2-1.JJK puolestaan peittosi RoPS:n kotonaan 3-0.Tilanne oli ensimmäisen puoliajan jälkeen vielä 0-0,mutta toisella puoliajalla pallon verkkoon iski mm. yleisön suosikki,loukkaantumisesta toipunut Babatunde Wusu.Materiaaliltaan on JJK Hakaa edellä ja vaikka Hakalla onkin kotietu,niin itse pidän siltikin JJK:a kohtuu suurena suosikkina.Hakalta ottelusta on sivussa tärkeä Obi Metzger pitkäaikaspotilaiden ohessa.JJK:lla ei ole pahempia loukkaantumisia.Eiköhän JJK:n kovat hyökkääjät ainakin pari häkkiä iske Hakan heikkoa puolustusta vastaan.Tulosveikkaus 1-3.

Link to post
Share on other sites

Juan Carlos Ferrero - Marcel Granollers 2 3,35 Nordicbet

Juan Carlos Ferrero - Marcel Granollers +1,5 2 1,82 Expekt

ATP-tennistason turnauksessa, Saksan Stuttgartissa, ollaan edetty kolmannen kierroksen tapahtumiin. Tässä otteluparissa kohtaavat kaksi espanjalaispelaajaa. Urallansa paljon kokenut Juan Carlos Ferrero saa vastaansa Marcel Granollersin. Marcel Granollers on ATP-listalla yli kolmekymmentä sijaa Juan Carlos Ferreroa korkeammalla. Ikää Juan Carlos Ferrerolla on jo yli kolmekymmentä vuotta, joka on paljon. Se onkin selvää, että vaikka Ferrero onkin kohtalaisen nopea pelaaja, niin ei Ferreron jalka yksinkertaisesti enään nouse samalla tavalla, kuin hänen vastustajallansa, Granollersilla, jolla on ikää kuusi vuotta vähemmän. Juan Carlos Ferrero on kärsinyt paljon loukkaantumista ; tämän vuoden pelituntuma on todella vähäistä. Ferrero teki paluun tenniskentille vasta Barcelonan turnauksessa Huhtikuun lopulla. Sen jälkeen Ferrero tippui heti avauskierroksella Madridin turnauksessa. Puolestaan Granollers ei ole todellakaan niin kokenut, kuin ensimmäisenä mainittu espanjalaispelaaja, mutta etenkin massalla Granollers on todella hyvä. Stuttgartin massaturnauksessa Granollers on pelannut todella vakuuttavasti. Hyvin, tottakai, on myös Ferrero pelannut, mutta etenkin toisen kierroksen ottelussaan Mikhail Youzhnyä vastaan, venäläinen teki välillä todella omituisia virheitä. Kyllähän aggressiivisesti pelaavan Ferreron pelituntuma on edelleen sen verran suuri kysymysmerkki, että massalla pelatessa Granollersilla on todella hyvät voitonmahdollisuudet.

  • Upvote 1
Link to post
Share on other sites

Cedrik-Marcel Stebe - Pablo Andujar 2 1,60 Unibet

ATP-tennistason turnausta Stuttgartista ; kolmannen kierroksen ottelussa yllättäjä -Cedrik-Marcel Stebe lähtee kohtalaisen selvänä altavastaajana haastamaan Valenciassa "tennisoppinsa" saanutta Pablo Andujaria. Kyseessä on molemmille turnauksen kolmas ottelu. Cedrik-Marcel Stebe on ATP-listalla vain hieman parinsadan paremmalla puolella ; Pablo Andujar on sentään hienosti 55:s. Saksalainen, Cedrik-Marcel Stebe, on vielä todella nuori tennispelaaja. Ikää Stebellä on vasta parikymmentä vuotta. Kokemusta on siis todella vähän. Puolestaan Pablo Andujar on vastustajaansa neljä vuotta vanhempi, ja samalla selvästi kokeneempi. Anjudarille kelpaa varmastikin se, että turnaus pelataan massalla. Espanjalaisethan suorastaan rakastavat pelata massalla. Espanjalaispelaaja ei ole, ainakaan vielä, menestynyt Grand Slameissa ; parhaimmillaan Andujar on päässyt, jopa yllättäen, vain toiselle kierrokselle - tosin se onkin sitten tapahtunut moneen kertaan. Kuitenkin potentiaalia Andujarilla olisi menestyä myös isoissa turnauksissa. Näistä kahdesta pelaajasta pidän henkilökohtaisesti espanjalaispelaajaa selkeästi vahvempana. Molemmat ovat pelaamassa hyvää turnausta, mutta etenkin se pistää silmään, että Andujar voitti edellisessä ottelussaan toisen erittäin vahvan espanjalaispelaajan, Albert Montanesin, oikeastaan ilman sen suurempia ongelmia, vaikka ottelussa lopulta tarvittiinkin kolme erää. Kyllähän Andujar on ottelussa selvä ennakkosuosikki nuorta Stebeä vastaan.

  • Upvote 1
Link to post
Share on other sites

Lukasz Kubot - Santiago Giraldo 1 2,12 Pinnacle

Peli pelataan ATP-tason tennisturnauksessa, Stuttgartissa. Hyvä massapelaaja 29-vuotias Kubot kukisti edellisellä kierroksella erin 2-1 espanjalaisen Guillermo Garcia-Lopezin ollessaan jo erän sekä toista erää syötönmurron tappiolla. Garcia-Lopez oli varsinkin ottelun ratkaisevassa kolmannessa erässä pahassa pulassa Kubotin hyvän syöttö-volley-pelin kanssa. Giraldo sen sijaan nousi upeasti 0-1 tappioasemasta 2-1 Jeremy Chardya vastaan.

ATP-rankingissa Kubot pitää tällä hetkellä sijaa 69, kun Giraldo on rankingissa kahdeksan sijaa ylempänä. Miesten keskinäiset kohtaamiset ovat 1-0 Kubotin hyväksi, ainoa kohtaaminen oli vuoden 2010 Australian avoimien toisella kierroksella. Ikäeroa miesten välillä on viisi vuotta Giraldon "hyväksi". Uskon kuitenkin Kubotin kokemuksen olevan tässä ottelussa yksi ratkaisevista seikoista. Pinnacle tarjoaa hyvän kertoimen Kubotin voitolle.

Tasainen ottelu, joka saattaa hyvinkin venyä kolmanteen erään. Uskon kuitenkin Kubotin selviävän tästä ottelusta parempana massakenttäpelaajana voittajana. clap.gificon_e_biggrin.gif

Link to post
Share on other sites

VEIKKAUSLIIGA

Haka - JJK +1 1/7.00 VEIKKAUS

Haka - JJK PA/LT X/1 8.80 Nordic Bet

Haka on alkanut herättää nousemisen ja pelin paranemisen merkkejä. Viime kierroksilla upeita voittoja ottanut Koskealais joukkue lähtee tähänkin otteluun tappio Mifkiä vastaan vieraissa ja kotivoitto Jarosta 3-1. Mifkiä vastaan pelaaminen vieraissa hankaloitui heti alussa, kun Haka sai punaisen mutta silti taisteli ottelun 2-1 tappioon pahalla vierakentällä.

JJK on minun mielestäni jo hieman laskusuunnassa. Tosin maaleja joukkue tekee edelleen ja voittaa pelejä mutta ei enään samalla tatsilla kuin alkukesästä jolloin joukkue saattoi olla suvereenikin. Viime pelissään JJK voitti kotonaan Rops.n joka nyt ei ole saavutus tai mikään mutta kuitenkin Jyväskyläläisille hieno päivä, kun "oma" poika Babatunde Wusu asteli kentälle ja tempaisi 2-0 maalin Ropsin verkkoon. Laskusuuntaa kuvaa se, että viime vieraspelinsä JJK hävisi Mypalle 2-1.

Haka ei tähän otteluun kuitenkaan mikään suosikki ole mutta muuten joukkue voi vaikka nopealla avausmaalilla tai todella kovalla prässillä häiritä vieraitaan ja ottaa 2-0 tai 3-1 voiton.

Link to post
Share on other sites

Odd Grenland-Lilleström 1

Norjan liigassa pelataan perjantaina yksi kamppailu mutta sitä on sitäkin mielenkiintoisempi,Odd Grenlandin kausi on toistaiseksi sujunut melko odotusten mukaisesti eli joukkue on sarjataulukon alapäässä kun taas vastustaja Lilleström aloitti kautensa hieman yskähdellen mutta nyt päässyt hienoon iskuun kiitos maalintekijä Ujahin mutta nyt kun tämä "Super" maalintekijä on myyty Mainziin kysymys kuuluukin löytyykö sitten tarpeeksi tulivoimaa? kotijoukkueen taas ehdoton syömähammas on peräti 37 vuotias "iki" nuori Frode Johnsen tällä kaudella jo upeat 7 maalia kertoo siitä että käyttöä on vielä,Joukkuen kunto käyrät näyttävät molemmille ylöspäin joskin Odd Grenland on hävinnyt 2 viimeisintä mutta tappiot ovat tulleet vieraspeleistä ja täyty vielä mainita että Odd Grenlandin viimeisin kotivoitto tuli Sarjajohtaja Moldea vastaan joten kyllä nyt hyvä paikka ottaa heti toinen kotivoitto perään

Ottelusta tulee takuulla erittäin vähämaalinen,mutta uskon että kotijoukkue iskee 1-2 maalia vierasjoukkueen jäädessä nollille

Link to post
Share on other sites

Benfica - PSG 2 4,50 Betdaq

PSG hakee revanssia Benficasta.

Ranskan liigan ylemmän keskikastin joukkue PSG vierailee Estadio Da Luzilla. Viime kauden Portugalin liigan kakkosjoukkue on oman liigansa ehdotonta kärkeä. Itse arvostan Ranskan liigan hieman Portugalin liigaa kovemmaksi, joten joukkueet ovat aika lailla tasavahvat. Benfica voidaan laskea suosikin asemaan sen kotiedun turvin.

Benfica lähtee otteluun ilman toppariaan Luisaota(Brasilia), keskikentän taikuria Maxi Pereiraa(Uruguay), maalivahti Julio Cesaria(Brasilia)ja puolustaja Ezequiel Garayta(Argentiina). Kaikki heistä pelaavat tällä hetkellä Copa Americassa. Vaparimestari Oscar Cardozo on nimetty joukkueen ryhmään Paris Saint Germainia vastaan.

PSG pääsee aika lailla parhaallaan. Kärjessä peluutetaan Turkin Erdingiä, keskikentällä brassitykki Neneä, ja puolustuslinjaa johtaa Norsunluurannikon maajoukkuemies Siaka Tiene.

Tasoero joukkueiden välillä on olematon. Kotietu on Benfican puolella, mutta sillä on kokoonpanohuolia. Joukkueet kohtasivat tänä vuonna Eurooppa-Liigassa, jolloin kaksiosaisessa ottelussa Benfica marssi jatkoon niukasti maalein 3-2. Tasaista ottelua sopii odotella, jossa vieraiden kerroin maistuu! Tasoitustakin kannattaa viljellä!

Link to post
Share on other sites

Lukasz Kubot - Santiago Giraldo 1 2,06 Pinnacle Sports

ATP-tennistason turnausta Stuttgartista ; kolmannen kierroksen ottelussa Lukasz Kubot saa vastaansa Santiago Giraldon. Kyseessä on illan viimeinen ottelu. Lukasz Kubot ja Santiago Giraldo ovat kaksi hyvin tasavahvaa pelaajaa, joten ennakkosuosikkia ottelussa ei ole. Lukasz Kubot on ATP-listalla 69:s, ja Giraldo kahdeksan sijaa paremmalla. Ero on todella pieni. Lukasz Kubot on 29 vuotias, joka on jo kohtalaisen paljon tennisammattilaiselle. Kuitenkin Kubot liikkuu hyvin, joten varmasti Giraldolle tulee todella vaikea ottelu. Ammattilaisena Kubot on ollut vajaan kymmenen vuoden ajan ; Giraldo on useamman vuoden Kubotia nuorempi, mutta myös kokemattomampi. Kubot on ajoittain väläytellyt osaamistaan todella hienosti. Grand Slameissa Kubot on menestynyt kohtalaisen hyvin. Isoissa peleissä Kubot on edennyt parhaimmillaan turnauksen toiselle viikolle. Esimerkiksi Wimbledonissa muutama viikko sitten Kubot pelasi vielä kyseisellä, neljännellä kierroksella. Puolestaan Giraldo ei ole menestynyt kyseisissä turnauksissa ollenkaan. Todella heikosti on mennyt neljässä "isossa" turnauksessa, kuin turnauksessa. Jostain syystä Giraldo on laitettu ottelussa, kuitenkin, lieväksi suosikiksi, joten kyllähän puolalaispelaajaa kelpaa kokeilla yli kahden kertoimella.

  • Upvote 1
Link to post
Share on other sites

Flavia Pennetta - Tsvetana Pironkova 1 1,68 Pinnacle Sports

WTA-tennistä Italiasta ; Palermon turnauksen kolmannen kierroksen ottelussa Flavia Pennetta saa vastaansa Tsvetana Pironkovan. Kyseessä on molemmille turnauksen kolmas ottelu. Flavia Pennetta lähtee otteluun ennakkosuosikkina, ja täysin ansaitusti. Italialainen saa kotiyleisöltä jokaisessa ottelussa paljon kannatusta. Se on todella tärkeä lisä. Pennetta on ollut parhaimmillaan WTA-rankingissa peräti kymmenentenä ; tällä hetkellä italialainen on 21:s. Tsvetana Pironkovan nykyinen sijoitus on vasta 49s. Ero on siis todella selvä. Flavia Pennetta on iältään 28 -vuotta, joka alkaa olemaan tennispelaajalle jo kohtalaisen paljon, mutta toisaalta terveenä pysyessään Pennettalla on edessään upeita hyviä vuosia. Pironkova on noin viisi vuotta Pennettaa nuorempi, joten kyllähän kokemusta Pennettalla on selvästi enemmän. Lisäksi italialainen voitti pelaajien ensimmäisen, ja samalla ainoan kohtaamisen, muutama vuosi sitten. Kyseinen ottelu pelattiin massalla, joka on pelialustana myös Palermossa. Pennetta pelasi ennen Palermoon siirtymistä Båstadin massaturnauksessa, jossa sielläkin menestyi kohtalaisen hyvin selvittyään puolivälieriin asti. Kyseisessä ottelussa Pennettalla oli kaikki mahdollisuudet voittaa, mutta lopulta vastustaja oli parempi. Pennetta on viihtynyt Italian Palermossa hyvin, joten kyllähän kotiyleisön tuen avulla Pennettaa kelpaa lapulle laitella.

  • Upvote 1
Link to post
Share on other sites

Tee tili osallistuaksesi keskusteluun

Sinun täytyy olla jäsen jos haluat kommentoida

Tee tili

Rekisteröi uusi tili. Se on helppoa!

Tee tili

Kirjaudu

Onko sinulla jo tili? Kirjaudu tästä.

Kirjaudu nyt
  • Uusimmat viestit

    • Jalkapallo:Australia Northern NSW NPL Women klo.13:00 New Lambton FC(W) - Broadmeadow Magic FC(W) 1.puoliaika New Lampton FC @1.80 Unibet Australian Naisten futiksesta Lamptonin 1.puoliaika voittoa. Sarjakakkonen Lampton kohtaa kotonaan sarjassa 4 olevan Broadmeadowin.Lampton on kotona suurisuosikki.Lampton on 10 käymästään ottelusta voittanut 7.Broadmeadow puolestaan 10 pelistään on hävinnyt puolet,voittoja sillä on 3 ja tasapelejä 2. New Lampton on kotonaan pelannut 4 ottelua ja voittanut niistä 3 ja kerran pelannu tasan.Lampton on noissa kaikissa 4:ssä kotimatsissaan mennyt tauolle johtoasemassa. Broadmeadow on kerran viidestä voittanut vieraissa ja se voi olla,että Lamptonin vahva alku on tänään liikaa vieraille.
    • Tennis ITF Wuning naiset klo 7:00 Yao, X - Hontama, M Pelivalinta: 1.erä voittaja Yao, X Kerroin: 1,87 Pinnacle Yao kohtaa ensimmäisen kierroksen ottelussa Hontaman. Hontama palaa Aasiaan Euroopan massakentiltä, joten pelituntuma alussa saattaa olla hieman kateissa. Yao puolestaan pelasi viime viikolla loistavaa tennistä Kiinan kovilla kentillä ottaen turnausvoiton. Yaon pelityyli sopii hyvin Hontamaa vastaan. Yao pelaa rohkeaa aggressiivista peliä, kun taas Hontama pelaa perusvarmaa takakenttä peliä. Vasenkätisenä pelaajana Yao pystyy kuitenkin vaikeuttamaan Hontaman puolustuspeliä. Uskon Yaon olevan erityisesti vahvoilla ottelun alussa ja voittavan 1.erän
    • La Liga 2 / Jalkapallo Espanja Almeria - Castellon Alle 2.5 Maalia  @ 2.19 Coolbet Alkaa 22:00 Joukkueiden kolmessa edellisessä keskinäisessä kohtaamisessa nähtiin alle kolme maalia. Almeria teki kahdessa edellisessä kotimatsissaan molemmissa yhden maalin minkä myös teki Castellon kahdessa viimeisessä vieraskamppailussaan. Kysessä playoffien toinen osaottelu. Ensimmäinen päättyi viime lauantaina maalein 1-1.
    • Lohko F * Jokaisesta maasta annan arviot 1-5 asteikolla, maalivahtiosastolle, puolustukselle, keskikentälle, hyökkäykselle, joukkueen leveydelle, kokemukselle sekä valmentajalle. Näin ollen joukkueen arvosana on korkeintaan 35. Tasainen lohko jossa Hollanti on suurin suosikki, mutta Ruotsi ja Japani laittaa kampoihin. Tunisialle voitto olisi olla lohkon kolmonen. Ruotsi Varsinaiset MM-karsinnat meni Ruotsilta penkin alle, ja saldoksi kuudesta ottelusta jäi kaksi pistettä. Graham Potter sai kenkää West Hamista ja hyppäsi heti syvään päätyyn. Potterin alaisuudessa Ruotsi ehti pelata kaksi karsintaottelua, 4-1 tappio Sveitsille ja 1-1 tasapeli Sloveniaa vastaan. Keväällä odotti kuitenkin vielä mahdollisuus, sillä Ruotsi oli voittanut Nations League C:ssä oman lohkonsa, ja näin ollen pelasi vielä paikasta kisoihin. Ensin kaatui Ukraina vakuuttavalla esityksellä, ja sen jälkeen kotiottelussa Puolaa vastaan Viktor Gyökeres iskee kaksi minuuttia ennen loppua 3-2 maalin, ja Ruotsi lunastaa matkalipun kisoihin. Maalivahdit : Maalivahtikolmikko on vahva, ja kenet tahansa voi heittää maaliin. Nordfelt (AIK), on kokenut veskari, ja pelasi Ukrainaa sekä Puolaa vastaan, Johansson (Stoke) on pelannut Champhionshipissä hyviä kausia, kuten myös Zetterström (Derby). 3,5 / 5 Puolustus : Puolustus on fyysinen ja kokenut. Lindelöf tuo johtajuutta ja toimii myös joukkueen kapteenina. Lagerbielke on kiertänyt Euroopan keskitason sarjoja ja onnistunut hyvin topparina, Hienistä on kasvanut laadukas Serie A pelaaja, Gudmundsson pelasi isossa roolissa Leedsissä kuluneen kauden, Svensson (Dortmund) voi pelata monellakin eri paikalla puolustuksessa/laidalla, Ekdal (Burnley), Starfelt (Celta Vigo), Smith (St Pauli) ovat kaikki myös laatuvaihtoehtoja.  3,7 / 5 Keskikenttä : Nuori ja erittäin mielenkiintoinen osasto. Bergvallia pidetään yhtenä Ruotsin suurimmista tulevaisuuden tähdistä. Täytti vasta 20-vuotta tämän vuoden alussa, mutta veti jo toisen Valioliigakautensa. Nygren viihtyi Celtissä kymppipaikalla, ja pelasi loistokauden (38 ottelua ja 16+5), Sema on kokenut pelaaja Englannista, mutta kulunut kausi meni Kyproksella Pafosin riveissä, pääsi maistamaan myös mestareiden liigaa. Karlström on hyvä pelaaja Udinesen riveistä, ja Yasin Ayari kuuluu Brightonin kokoonpanoon. Svandberg on palloillut kahdeksan vuotta Italiassa ja nyt Saksassa, Zeneli nostaa osakkeitaan Belgian pääsarjassa. 3,8 / 5 Hyökkäys :  Tämä on Ruotsin todellinen vahvuus. Yksi kisojen kovimmista hyökkäyksistä, etenkin keskikastin maihin verrattuna. Isak & Gyökeres kaksikko voi aiheuttaa tässä lohkossa erittäin paljon harmaita hiuksia, ja kun laidalla kipittää Elanga, kiirettä pitää.  4,5 / 5 Leveys : Vaihtopenkiltä löytyy edelleen maajoukkuetason pelaajia lähes jokaiselle paikalle. Ei aivan suurmaiden tasoa, mutta erittäin hyvä. 3,8 / 5 Kokemus : Lindelöf (76 maaottelua) Isak (58) Svanberg (41)  Mukava yhdistelmä kokemusta ja nuoruutta. 3,4 / 5 Valmennus : Graham Potter onnistui kääntämään kurssin juuri oikeaan aikaan, tuntee ruotsin jalkapallon salat ja puhuu myös kieltä hieman. Tuntuu oikealta mieheltä tähän pestiin, vaikka suuremmat saavutukset puuttuvatkin. 3,9 / 5 KOKO ARVOSANA : 26,6 / 35 Hollanti Oli aika ylivoimainen karsintalohkossaan, ja ainoat pistemenetykset oli kaksi tasapeliä Puolaa vastaan. Viimeksi MM-kisoissa selvisi puolivälieriin, kaksi vuotta sitten EM-kisoissa oli välierissä. Hollanti on aina laittanut hyvin kampoihin isompia vastaan, onko tämä se vuosi kuin mitallit vihdoin kirkastuivat. Maalivahdit : Verbruggen on noussut Euroopan arvostetuimpien nuorten maalivahtien joukkoon ja parantaa kokoajan työskentelyään Valioliigassa. Flekken tuo kokemusta ja Robin Roefs on pätevä kolmosvaihtoehto. 4,0 / 5 Puolustus : Yksi turnauksen parhaista puolustuksista. Van Dijk johtaa linjaa, Aké, Van de Ven ovat myös maailman huipputasoa. Van Hecke on tuoreampi kasvo maajoukkueessa ja laadukas vaihtoehto penkiltä, ja seurakaveri Brightonista Mats Wieffer istuu ryhmään hienosti. Ryhmää täydentää Hato (Chelsea), sekä Dumfries (Inter). Jurrien Timber on loukkaantunut juuri kisojen alla, ja se on iso kolaus, mutta ei mahdoton. Sunderlandin Geertruida korvaa hänet. 4,65/ 5 Keskikenttä Tekninen keskikenttä joka viihtyy pallon kanssa, mutta osaa myös puolustaa pallottomana. Frenkie de Jongia ympäröi Reijnders, Gravenberch, Koopmeiners, de Roon, ja mukana viilettää Justin Kluivert. 4,7 / 5 Hyökkäys : Hyökkäys pitää sisällään leveyttä, ja maan kaikkien aikojen paras maalintekijä Memphis Depay on edelleen mukana, ja miksi ei olisi kun pelivuosia on edelleen jäljellä. Viimeiset vuodet on mennyt Brasiliassa, mutta se ei ole maajoukkuepelejä haitannut, ja Depay iski karsinnoissa 8 maalia. Wout Weghorst tuo kärkeen erilaisen vaihtoehdon, ja Gody Gakpo pelasi taas ok kauden Liverpoolissa. Noa Lang (Galatasaray), Malen (Roma), Brobbey (Sunderland), Summerville (West Ham) täydentää ryhmän. 4,4 / 5 Leveys : Hollannin suurimpia vahvuuksia. Vaihtopenkiltä tulee jatkuvasti huipputason Eredivisie-, Valioliiga-, Bundesliiga- ja Serie A -pelaajia. Ei kaadu yhden/kahden miehen poissaoloon. 4,6 / 5 Kokemus : Memphis Depay (109 maaottelua) Virgil van Dijk (91) Denzel Dumfries (71) Frenkie de Jong (65) Useita arvokisat käyneitä pelaajia. Tietävät missä ollaan 4,6 / 5 Valmennus : Ronald Koeman tuntee maajoukkueen erittäin hyvin. Ei ehkä aivan maailman eliittiä valmentajana, mutta kokenut ja arvokisoissa toimiva. 4,0 / 5 KOKO ARVOSANA : 30,95 / 35 Tunisia Voisi melkein kutsua vakio kisajoukkueeksi, nämä ovat nyt kolmannet kisat putkeen Tunisialle. Ovat olleet mukana 7 kertaa, mutta saavutus on aina lohkoon jääminen. Oli karsintalohkossaan aivan ylivoimainen, Namibia jäi 13 pisteen päähän, ja Tunisia ei kymmenessä ottelussa päästänyt maaliakaan.  Maalivahdit : Dahmen on selkeä ykkönen, ja ok kokenut maalivahti, mutta Tunisian pääsarja ei tasoltaan ole hääppöinen. Pelasi kuitenkin -22 kisoissa. 2,7 / 5 Puolustus : Puolustus on Tunisian vahvimpia, ellei vahvin osa-alue. Talbi (Lorient) johtaa linjaa, Abdi (Nice) on pelannut usean vuoden myös Ranskassa), Dylan Bronn (Servette) pelasi vuoden -18 ja -22 kisoissa ja on pelannut Sveitsin lisäksi Italiassa, Ranskassa ja Belgiassa. Ben Ouanes on molempien päiden työmyyrä joka pystyy myös tehoihin, mutta hoitaa hommia myös laitapakin tontilla. Turkissa tällä kaudella 2+6 tehot, mutta ottaa myös kortteja. Valery on perusvarma laitapakki joka pelasi muun muassa Valioliigaa Southamptonin riveissä, mutta nyt pelaa Sveitsissä.  3,3 / 5 Keskikenttä : Suht nuori keskikenttä höystettynä muutamalla kokeneella kaverilla. Rani Khedira sai -26 keväällä luvan edustaa Tunisiaa ja kokenut Bundesliiga, sekä Saksan nuorisomaajoukkue pelaaja on loistava lisä tähän ryhmään. 277 Bundesliiga ottelua tuo luottoa ja parantaa myös ympärillä olevia pelaajia. Toinen samassa sarjassa 200 ottelua pelannut pelaaja on Skhiri, ja yhdessä Khediran kanssa he muodostavat hyvän pohjan tälle keskikentälle. Hannibal Mejbri pelasi 27 ottelua Burnleyssä tällä kaudella, PSG kasvatti Gharbi on tulevaisuuden nimi, Slimane (Norwich), Tounekti (Celtic) täydentävät keskikentän. 3,4 / 5 Hyökkäys : Hyökkäys on suurin kysymysmerkki. Tunisia teki 2,2 maalia per peli karsinnoissa, mutta nyt vastassa ei ole yhtä heikkoja maita. Achouri on vaarallinen laituri, Chaouat iski 15 maalia Tunisian pääsarjassa, ja loput pelasivat aika nollatehoilla Venäjällä, Jenkeissä, ja 2. Bundesliigassa. 2,6 / 5 Leveys : Avauskokoonpano on kilpailukykyinen, mutta penkiltä ei löydy samanlaista laatua kuin useimmilta MM-kisojen keskikastin mailta. 2,9 / 5 Kokemus : Ellyes Skhiri (83 maaottelua) Montassar Talbi (64) Dylan Bronn (52) Ali Abdi (46) Useita pitkän linjan maajoukkuepelaajia ja osa ollut mukana aiemmissa kisaryhmissä. 3,6 / 5 Valmennus : Sabri Lamouchi on kokenut valmentaja, joka tuntee afrikkalaisen jalkapallon hyvin. Joukkue pelaa yleensä kurinalaisesti ja puolustaa hyvin, ja tiivis puolustus on se ase jolla ryhmä voi pärjätä.  3,2 / 5 KOKO ARVOSANA : 21,7 / 35 Japani Vuodesta -98 Japani on ollut kisoissa aina, ja on vaarallinen joukkue, vaikka pelit ovat korkeintaan jatkuneet lohkovaiheen jälkeen aina vain yhdellä ottelulla. Japani pelasi ensin karsintojen ensimmäisessä vaiheessa Pohjois-Korean, Syyrian ja Myanmarin lohkossa, ja voitti tämän selkeästi, ja eteni seuraavaan vaiheeseen. Tässä vaiheessa lohko oli jo Aasian tasolla todella kova, ja Australia olikin lohkon toinen, Saudi-Arabia, Indonesia, Kiina ja Bahrain taistelivat myös kisapaikasta mutta Japani voitti lohkon puolustaen erittäin kurinalaisesti, ja kymmenessä ottelussa joukkue päästi vain kolme maalia. Japani on pelannut tänä vuonna 3 harjoitusottelua ennen kisoja, ja he ovat voittaneet 1-0 Skotlannin, Englannin sekä Islannin. Maalivahdit : Parma-vahti Zion Suzuki on noussut yhdeksi Aasian parhaista maalivahdeista. Nuori, ulottuva ja erittäin hyvä pallon kanssa. Oli loukkaantuneena kuluneella kaudella mutta pelasi hyvän kevätkauden. Osako ja Hayakawa ovat laadukkaita J1-League maalivahteja.  3,75 / 5 Puolustus : Yuto Nagatomo pelaa viidennet MM-kisansa, ja vaikka ei pelannut karsinnoissa, nostettiin mukaan ryhmään. Kokenut pelaaja, legenda, seitsemän ottelun päässä Yasuhito Endosta joka on kaikkien aikojen eniten maaotteluita Japanissa pelannut pelaaja. Ito (Bayern München), Itakura (Ajax), Tomiyasu (Ajax), Sugawara (Bremen), muodostavat laadukkaan rungon jonka ympärille on tukijoina esimerkiksi Feyenoordin Watanabe. Laadukas puolustus johon on vaihtoehtoja. 3,8 / 5 Keskikenttä : Keskikenttä on monet yllättävä. Jokainen pelaaja pelaa Euroopassa, ja nämä mahtuisivat isompienkin maiden ryhmiin. Wataru Endo toipuu loukkaantumisestaan ja lähenee 90 min pelikuntoa, Leedsin Ao Tanaka on Valioliigassa keskikentän laatupelaaja kuten myös Kamada. Kubo on taitava väkkärä Real Sociedadista, ja on pelannut parempiakin kausia kuin tämä viimeisin. Maajoukkueessa kuitenkin aina iskussa. Ritsu Doan viihtyy laidalla Kubon tavoin, ja iski hyvät tehot Frankfurtissa. Maeda on usemman kauden ajan loistanut Celticissä, ja pelipaikka on usein laidalla, tai kärkenä sekä kärjen alla.  4,0 / 5 Hyökkäys : Goto iski Belgiassa 11 maalia joka on hyvä suoritus mutta maajoukkueessa hyvin kokematon, Ueda on Feyenoordin tähtipelaaja ja iski lähes maalin per peli tällä kaudella. Laatupelaaja ja myös maajoukkueessa onnistunut usein. Okawa iski samassa sarjassa 8 maalia. Ok hyökkäys jota tukee Daizen Maeda jonka tässä laskin kk-pelaajaksi. 3,6 / 5 Leveys : Tämä on yksi Japanin suurimmista vahvuuksista. Penkiltä löytyy useita Euroopan pääsarjojen pelaajia ilman merkittävää tason laskua. Vain yksi kenttäpelaaja pelaa Euroopan ulkopuolella, 4,3 / 5 Kokemus : Yuto Nagatomo (145 maaottelua) Wataru Endō (73) Junya Itō (69) Ritsu Dōan (65) Takefusa Kubo (49) Useita MM-kisoja nähneitä pelaajia sekä vahva runko, joka on pelannut yhdessä vuosia. 4,4 / 5 Valmennus : Hajime Moriyasu on kahdeksan vuoden aikana rakentanut erittäin laadukkaan joukkueen. Vuoden 2022 MM-kisoissa Japani voitti Espanjan ja Saksan, eikä se ollut pelkkää sattumaa.  4,4 / 5 KOKO ARVOSANA : 28,25 / 35 Lohko F ottelut simuloituna 100k. Hollanti - Japani : 2-1 Ruotsi - Tunisia : 2-1 Hollanti - Ruotsi : 2-1 Tunisia - Japani : 0-2 Tunisia - Hollanti : 0-2 Japani - Ruotsi : 1-1 Lohkon sijoitukset näillä tuloksilla : 1. Hollanti 9pts / maaliero +4 2. Japani 4pts / maaliero +1 3. Ruotsi 4pts / maaliero +-0 4. Tunisia 0pts / maaliero -5
    • IEM Cologne Major Stage 2 PK: Monte - paiN | Yli 2.5 karttaa | 1.97 (Pinnacle)   PK: Legacy - TYLOO | Legacy -1.5 | 2.15 (Coolbet)   PK: BIG - B8 | B8 | 1.75 (Coolbet)
×
×
  • Create New...