Jump to content
  • kierrätysvapaita ilmaiskierroksia.png

Japin Vedonlyöntiseuranta 2011-2012


Recommended Posts

Kalpa - Lukko+2 2 (1,72@nordicbet) tulos 4-5

- Lukko pelasi viime viikolla pirteämmin kuin kertaakaan aiemmin tällä kaudella ja otti maukkaat voitot Bluesista ja Hpk:sta, nyt vastaan asettuu kuitenkin pahin mahdollinen kun sarjakärki Kalpa on huippuvireessä

- Lukko on materiaaliltaan sarjan ylempää keskikastia, mutta sen peli ei ole vain toiminut, viime viikko antoi viitteitä paremmasta ja se tuskin lähtee Kuopioon valmiiksi hävinneenä ja aneemisella asenteella juuri kun peli on alkanut rullaamaan edes jotenkin

- Kalpa pelasi viime viikolla todella vakuuttavasti ja sen pistejohto sarjakärjessä on edelleen turvallinen 11 pistettä vaikka Pelicansilla on toki peli vähemmän pelattuna, kotonaan se on murskannut Lukkoakin parempia joukkueita selvästi

- Puntteja tasoittaa jonkin verran se tieto, että pakkipari Laurila ja Lannon ovat loukkaantuneina, lisäksi sivussa Riikola Ja Kerman, Lukolla tilanne on paranemaan päin ja poissa ovat enää Nurmi,Björk,Virtanen ja Kuukka

- Toki Kalpa on tähän otteluun varsin selkeä suosikki, mutta Lukon kahden maalin tasoitus ansaitsee pienen pelin, en usko että Kalpa tulee kovin helpolla pisteitä ottamaan, sen todisti myös Ilveksen vierailu kuopiossa kun peli meni aina rankkareille asti

- maalit 2,3,4 - 1,2,3

  • Upvote 2
Link to post
Share on other sites
  • Vastaukset 117
  • Created
  • Last Reply

Top Posters In This Topic

  • japi

    118

Top Posters In This Topic

Popular Posts

TPS - HIFK 2 (2,20@nordicbet) tulos 3-4 - Tps on pelannut viime aikoina varsin kehnosti ja sitä vaivaa etenkin tehottomuus maalinteossa, suunnan pitäisi pikkuhiljaa muuttua jos joukkue mielii taistel

Ilves - Ässät 2 (2,20@nordicbet) ja Ilves+1 - Ässät 2 (3,10@bet365) tulos 2-4 - Joukkueet asettuvat vastakkain jo neljännen kerran tällä kaudella. Ässät on onnistunut voittamaan 5 viimeisestä pelistä

Detroit - St. Louis 1 (2,00@bet365) ja Detroit - St.Louis+1 1 (2,90@bet365) tulos 3-0 - Vuoden viimeisellä kierroksella vastaan asettuvat kaksi viime aikoina erittäin vakuuttavasti pelannutta joukkue

TPS - HIFK 2 (2,20@nordicbet) tulos 3-4

- Tps on pelannut viime aikoina varsin kehnosti ja sitä vaivaa etenkin tehottomuus maalinteossa, suunnan pitäisi pikkuhiljaa muuttua jos joukkue mielii taistella paikasta 6 parhaan joukossa

- Hifk on puolestaan päässyt pienoiseen nousukiitoon kun sen peli on alkanut rullaamaan, joukkueesta on noussut esiin tärkeitä ratkaisijoita ja ison roolin ottajia Granlundien ja Peltosen ollessa poissa kokoonpanosta, lisäksi maalivahti Endras on ollut vakuuttava

- Tps on voittanut kaikki kauden aiemmat kohtaamiset, mutta tänään tulee olemaan varmasti tiukkaa jos TPS:n huono vire jatkuu, viime viikon 2 pelissä vain yksi vaivainen maali jonka teki 17-vuotias rasmus ristolainen

- Tps kokoonpanosta pois Huczkowski, Hauhtonen ja Tuominen, Hifk:lta poissa edelleen Granlundit ja Peltonen, näiden lisäksi Kankaanperä,Riksman,Järvinen. Hirson ja Pesonen pelaaminen epävarmaa. Näistäkin huolimatta näen Hifk:n suosikkina otteluun

- Tps:n kotietu toki tasoittaa puntteja, mutta vierasvoittoa rohkeasti lapulle hyvän kertoimen kera nyt kun hifk:n peli tuntuu kulkevan

- maalit 1,2,3 - 2,3,4

  • Upvote 3
Link to post
Share on other sites

Ässät - Saipa 1 (1,55@veikkaus) ja Ässät - Saipa+1 1 (2,05@veikkaus) tulos 1-3

- Ässät on ollut tauon jälkeen yllättävänkin vaisu, syitä siihen ei tunnu kukaan tietävän, mutta viimeiset pelit ovat näyttäneet jo viitteitä paremmasta, Ilves ja Hifk kaatuivat vieraissa mutta hyvä vireiselle Kärppälaumalle Ässät hävisi 4-2, kotonaan joukkue ei ole hirveästi vakuuttanut heikompiaan vastaan, mutta jos Ässät syttyy tähän otteluun, tulee Saipalle tuskaisa iltapuhde

- Saipa on hävinnyt otteluitaan niukasti useaan kertaan ja joukkueen materiaali on auttamatta liian heikko Liigaan, etenkin kun Lintner ja Redenbach vaihtoivat maisemaa, yritystä joukkueessa kyllä riittää, mutta viimeistelytaitoa ei löydy tarpeeksi, samoin ylivoima on ollut heikkoa viime peleissä

- Ässillä maalinteko on ollut ulkomaalaisista pitkälti Zaborskyn harteilla, myös muilta ulkomaisilta odotetaan pikkuhiljaa tehoja, Armia palaa kokoonpanoon joka tuo lisää leveyttä hyökkäyspäähän, lisäksi Raanta on pelannut palattuaan taas kelpo pelejä ja on myös tänään ykköstorjuja

- Ässät lähtee otteluun ilman Caldwellia,Honkasta ja Santavuorta, Saipalta sivussa on Jekimovs, Löfman ja Ullberg, paluun tekevät todennäköisesti Levokari, Koho ja Aarnio

- Ässät hävisi viime kohtaamisen kotonaan 1-2 todella surkean esityksen jälkeen, en jaksa millään uskoa että toista samanlaista uinahdusta tulee Saipaa vastaan, Ässien on pakko alkaa heräämään kevään lähestyessä tai muuten syksyn hyvillä otteilla saavutettu paikka 6 joukossa voi valua pois käsistä kun sekä Hifk,Pelicans,Kärpät, että Jokerit ovat parantaneet omia otteitaan.

- Veikkauksen tarjoamat kertoimet ovat pelikelpoisia, muualla Ässien kertoimet ovat 1,4 luokkaa ja kahden maalin voitostakin muualla vain 1,8 luokkaa

- maalit 3,4,5 - 0,1,2

  • Upvote 1
Link to post
Share on other sites

Hifk - Blues 1 (1,60@betsson) ja Hifk - Blues+1 1 (2,05@veikkaus) tulos 2-0

- Hifk on osoittanut olevansa viime peliensä ansiosta taas vahva mestariehdokas, sen peli on rullannut viime aikoina todella vakuuttavasti eikä menoa ole heikentänyt edes Granlundien ja Peltosen poissaolot. Mikael Granlund palaa tänään kokoonpanoon suoraan ykkösketjuun, samoin Pesonen palaa kokoonpanoon

- Blues puolestaan on hyvän loppuvuoden jälkeen hiukan hiipunut ja suurimpana syynä tähän ovat varmasti ykkösvahti Koiviston puuttuminen edelleen kokoonpanosta sekä loukkaantumiset, poissa joukkueesta on iso nippu tärkeitä pelaajia: Hannula,Lammassaari,Järvinen,Ramstedt,Valkonen,Ilvonen ja Galbraith

- hifk:n nykykunnon perusteella ja bluesin loukkaantumissuman takia kotijoukkueen pitäisi napata tästä voitto, toki yllätyksiä voidaan eiliseen tapaan nähdä, mutta hifk taistelee tiukasti paikasta 6 joukossa ja tarvitsee kipeästi pisteitä siinä taistossa, nyt siihen on hyvä sauma haavoittuneen bluesin kustannuksella

- Suurin ero joukkueiden välillä on tässä ottelussa kuitenkin maalilla, Hifk Endras on vakuuttanut otteillaan kun taas Blues-kaksikko Volden ja mestisvahti Iilahti eivät kumpikaan ole huipputorjujia

- hifk:lta poissa Riksman,Kankaanperä,Järvinen ja Piiparinen

- Ellei yllätyksiä tule, hifk voittaa ottelun kahdellakin maalilla

- joukkueet kohdanneet tällä kaudella kerran, jonka blues vei niukasti 2-1.

- maalit 3,4,5 - 1,2,3

  • Upvote 2
Link to post
Share on other sites

Jyp - Hifk 1 (2,21@betsson) tulos 5-2

- Jyp saa vastaansa kärkipään taistossa juuri eilen pelanneen hifk:n, kumpainenkin on nostanut tasoaan vuoden vaihduttua ja alla voitokkaat pelit, Jyp kaatoi vieraissa pelicansin 4-2 ja hifk voitti eilen bluesin kotonaan 2-0, molemmilla 4 voittoa 5 viimeisestä pelistä

- Vaikka hifk voitti eilen, oli se hetkittäin jopa pulassa bluesia vastaan ja ainoastaan Endrasin huipputorjunnat pitivät oman pään puhtaana, joukkue vaikutti hieman väsyneeltä ja palautumisaikaa kovaan vieraspeliin on nyt aikaa alle vuorokausi

- Jyp on saanut levätä rauhassa ja harjoitella pari päivää tätä peliä varten, sillä on selvä etu rasituksen suhteen

- Jyp on ollut aina paha vastus hifk:lle ja etenkin nykykunnossaan jyväskyläläiset ovat vaikeasti kaadettavissa kotonaan, Jyp on voittanut kauden aiemmat 2 kohtaamista selvästi: 5-1 ja 5-2.

- Jypiltä puuttuu kokoonpanosta Vatanen, muita ei pitäisi olla pois, Hifk:lta sivussa edelleen Riksman,Peltonen,Kankaanperä,Järvinen ja Piiparinen, Hirso lähti joukkueesta pois

- Tiukka peli varmasti luvassa mutta Jypin kerroin sen verran hyvä että kannattaa ehdottomasti kokeilla kun hifk joutuu matkustamaan ja pelaamaan toisen pelinsä alle vuorokauteen.

- maalit 2,3,4 - 1,2,3

  • Upvote 1
Link to post
Share on other sites

Kalpa - Pelicans 1 (2,05@unibet) tulos 2-3

- Sarjajohtaja Kalpa saa vastaansa sarjakakkosen Pelicansin, molemmilla 5 viimeisestä pelistä 3 voittoa, Pelicans hävinnyt 2 viimeistä peliään kun paketti ei ole pysynyt kasassa täyttä 60 minuuttia, Samoin Kalpa hävinnyt 2 viimeistä, mutta hifk:lle vasta jatkoajalla

- Kalpa hävisi jopa hieman yllättäen nousukuntoiselle Lukolle kotonaan, se oli vasta 3 kotitappio varsinaisella peliajalle kotihallissa tällä kaudella, joukkue otti varmasti opikseen tuosta ottelusta kun se johti jo 3-1 mutta hävisi lopulta 5-4.

- Pelicansilla on nyt hyvä sauma kuroa piste-eroa umpeen, mutta tehtävä ei tule olemaan missään nimessä helppo, ärsytetty Kalpa on ollut kotonaan välillä jopa murskaavan vahva ja se on hyödyntänyt maalipaikat tehokkaasti, Pelicansin pitää pystyä pelaamaan ehjä peli, jotta se yltäisi voittoon

- Tämäkin peli tulee olemaan varmasti tiukka koitos, jossa ei maaleilla hirveästi mässäillä, Kalpa kuitenkin kotiedun turvin suosikki, erikoistilannepelaaminen noussee merkittäväksi tekijäksi tässä taistossa

- Kalpalta pois Lannon ja Kerman, Pelicansilta sivussa Jormakka,Wärn,Pöyhönen ja Pietilä

- maalit 2,3,4 - 1,2,3

  • Upvote 1
Link to post
Share on other sites

Pelicans - Lukko 1 (1,60@nordicbet) ja Pelicans - Lukko+1 1 (2,05@bet365) tulos 3-1

- Pelicans on pelannut viime aikoina ailahtelevasti ja hävinnyt otteluita, joissa se on ollut ennakkosuosikki, se voitti kuitenkin Jokerit ja Kalpan joten suurin syy häviöille löytyy varmasti asennepuolellta

- Lukko piristyi selvästi Uraman lähdettyä pois joukkueen peräsimestä, se kaatoi mm. Kalpan vieraissa, jossa se nousi 2 maalin takaa voittoon, tästäkin huolimatta Lukko on sarjan heikoimpia vierasjoukkueita

- Lukon osakkeita tähän peliin laskee huomattavasti se tieto, ettei Noronen pelaa maalilla vaan ykköstorjujana on keskinkertainen Simon Nielsen, miehelle menee helppoja maaleja aivan liikaa

- Lahtelaiset ovat pelanneet 6 ottelustaan vain yhden kotonaan joten nyt joukkueen luulisi syttyvän taas pitkästä aikaa kotiyleisön edessä, lisäksi Lahti on ollut aina vaikea paikka Lukolle eikä tänäänkään ole ennakkoon mitään helppoa iltaa tiedossa

- vaikkei Pelicansin kertoimet mitään huippuja olekaan, kannattaa ehdottomasti laittaa lapulle, sen verran paljon Norosen poissaolo heikentää lukon voittomahdollisuuksia huolimatta lukon nousujohteisesta vireestä.

- Lukolta sivussa Bertrand,Kuukka,Björk ja Nurmi, Pelicansilta puolestaan Wärn,Pöyhönen,Jormakka ja Pikkarainen

- maalit 3,4,5 - 1,2,3

  • Upvote 2
Link to post
Share on other sites

Ilves - Tappara yli 4,5 maalia (1,57@nordicbet) ja Ilves - Tappara yli 5,5 maalia (2,25@veikkaus) tulos 5-2

- Tampereen paikallistaisto, jossa joukkueet asettuvat jo neljännen kerran vastakkain tällä kaudella, Tappara on voittanut kaksi kohtaamista, Ilves yhden, kaikki kolme ottelua päättyneet maalin marginaalilla

- Ilves on ollut näissä taistoissa lievästi niskan päällä, mutta on sössinyt monesti johtoasemansa ja menettänyt tärkeitä pisteitä, aivan kuten muitakin vastustajia vastaan, joukkueen kokemattomuus näkyy juuri näillä hetkillä

- Tappara taistelee tiukasti säälipleijaripaikasta ja voitolla sillä on mahdollisuus nousta Lukon ohi 10 joukkoon, tosin ottelun enemmän pelanneena, sille kelpaa tästä vain 3 pistettä

- Molemmilla on ottelussa panosta, joten kumpikaan lähtee tuskin peruuttelemaan ja uskoisin että maaleja tullaan näkemään alkukauden kohtaamisten tapaan runsaasti, tosin ei varmaan mitään 7-8 lukemia, mutta yli 5,5 on helposti mahdollinen, sillä Wiikman tai Nieminen eivät kuulu liigan maalivahtien huippuihin vaikka hyvin pelaavatkin

- Ilves on kärsinyt pienoisesta maalinteko-ongelmasta ja aivan syystä kun siltä on puuttunut kaksi tärkeää pelaajaa: Rask ja Niinimäki, molemmat tekevät tänään paluun kaukaloon ja heiltä on lupa odottaa tehoja, Samoin Tapparan Barkov jr. on ollut maalitta yli kuukauden

- Tappara on parantanut peliään ja viimeksi se kaatoi hienosti Hifk:n vieraissa 2-3, se antoi varmasti lisää puhtia muuten heikohkoon materiaaliin

- tasainen kamppailu luvassa, joka voi kääntyä kummalle tahansa

- Ilvekseltä edelleen pois Kantola,Sointu,Kesä ja Mäkinen. Tapparalta poissa Vänttinen ja Kovanen

- maalit 2,3,4 - 2,3,4

  • Upvote 2
Link to post
Share on other sites

Kalpa - Ässät 1 (2,00@nordicbet) tulos 4-1

- Sarjan kärkipää kohtaa tänään kolmatta kertaa tällä kaudella, Ässät on vienyt nimiinsä molemmat kohtaamiset ja itseasiassa 5 viimeisintä vääntöä on mennyt Ässille niukasti

- Molempien kone on yskähdellyt viime aikoina jonkin verran, Kalpa sai katkaistua tappioputkensa tampereella, mutta sillä on kasassa vain 3kpl kolmen pinnan voittoja kymmenestä pelistä, mikä on auttamatta liian vähän piikkipaikan säilyttämiseksi

- Myös Ässien peli on ollut tukkoista joulutauon jälkeen, etenkin heikompiaan vastaan joukkue on ollut pahasti pulassa ja lisää pakkaa sekoittaa varmasti viimeaikaiset siirtohuhut Zaborskyn ja Dixonin osalta, vierasvoitot Hifk:sta ja Lukosta antoivat kuitenkin taas viitteitä paremmasta

- Heikosta jaksosta huolimatta Kalpa on ollut pääasiassa erittäin vakuuttava kotonaan ja se on hallinnut pelejä, Lukko ja Pelicans ryöstivät pisteet Kuopiosta, mutta näistäkin huolimatta Kalpa on liigan paras kotijoukkue

- Ässät puolestaan on liigan kovin vierasjoukkue, mutta tänään se joutuu lähtemään peliin ilman Smolenakia, jonka poissaolo on arvoitus, lisäksi Yetman myytiin, Caldwell,Santavuori ja Honkanen ovat loukkaantuneina, nämä ovat kovia menetyksiä porilaisille

- Kalpalta myös tärkeitä miehiä sivussa kun ykköspakit Laurila ja Lannon ovat poissa, flunssa-aaltokin oli joukkueen vaivana, mutta tällä hetkellä tiedossa ei ole muita poissaolijoita kuin ykköspakit

- Kalpa tuskin häviää kolmatta kotiotteluaan viikon sisään ja uskoisinkin että tällä saralla nähdään ryhtiliike, peli on äärettömän tärkeä molemmille runkosarjan voittoa ajatellen

- tasainen taisto luvassa, mutta Kalpan kotietu on kovaa valuuttaa

- maalit 2,3,4 - 1,2,3

  • Upvote 1
Link to post
Share on other sites

Jokerit - Pelicans 1 (2,00@unibet) tulos 2-3rl.

- Joukkueet kohtasivat siis viimeksi eilen ja Jokerit kärsi karmaisevan 4-3 tappion rankkareilla, vaikka johtivat ottelua jo varman tuntuisesti 3-0

- Palautumisaikaa alle vuorokausi tähän koitokseen joten kumpainenkaan ei ehdi mitään ihmeitä tähän matsiin tekemään, valmistautumisella on suuri merkitys näissä peleissä

- Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella viisi kertaa aiemmin ja pelicans vienyt näistä kaksi viimeisintä, yhteensä pelicansille 3 voittoa ja jokereille 2

- Jokerit ollut pääasiassa vahva kotonaan ja takonut välillä rumiakin lukemia taululle, tänään tuskin mitään murskajaisia nähdään, mutta uskoisin että Jokerit sisuuntui eilisen nöyryytyksen jälkeen, muutenkin peli on tärkeä sillä jos pelicans voittaa on se jo 9 pistettä narreja edellä

- Hovinen kuumeillut ja vaikka hän palaakin tänään maalille, on pelikunto pienoinen arvoitus, Jokerit laittaa maalilleen Zoltan Hetenyin

- Unibetin tarjoama 2,0 kerroin on juuri ja juuri pelattavissa, Jokereilta edelleen sivussa Filppula, mutta muuten miehistö pitkälti sama kuin eilen, samoin Pelicansilla sama kokoonpano

- Uskoisin että Jokereiden kotietu on tässä sen verran kova ettei Pelicans nappaa kolmatta peräkkäistä voittoaan Jokereista, ykköstä lapulle siis pienellä varauksella, tasaista tulee olemaan

- maalit 2,3,4 - 2,3,4

Link to post
Share on other sites

Tee tili osallistuaksesi keskusteluun

Sinun täytyy olla jäsen jos haluat kommentoida

Tee tili

Rekisteröi uusi tili. Se on helppoa!

Tee tili

Kirjaudu

Onko sinulla jo tili? Kirjaudu tästä.

Kirjaudu nyt

  • Uusimmat viestit

    • Viimeinen turnausvaihe lähtee käyntiin, laitetaan siitäkin turnausvedot ensiksi pöytään ja ensimmäisen ottelukierroksen vedot aamupäivällä sisään.   IEM Cologne Major - Turnausvedot PK: Highest ADR | KSCERATO (vs ropz) | 1.80 (bet365)   PK: Highest HLTV Rating | FalleN (vs Aleksib) | 1.80 (bet365)   PK: Highest KAST% | ZywOo (vs m0NESY) | 1.80 (bet365)   PK: To Reach the Final | Spirit | 2.25 (bet365)   PK: Etenee pudotuspeleihin | MOUZ | 1.80 (Unibet)   PK: Etenee pudotuspeleihin - Ei | G2 | 1.80 (Unibet)
    • ITF Tennis Tokio naiset nelinpeli klo 8:00 Jang/Kim - Nagata/Sato Pelivalinta: Nagata/Sato Kerroin: 2,08 Coolbet Nagata on porukan paras nelinpelaaja, Nagatalla lisäksi paljon kokemusta nelinpelistä, joka auttaa japanilaisparia. Jang/Kim ovat kohtalaisia kaksinpelaajia, nelinpelissä menestystä ei ole juuri tullut. Sato on myös kaksinpeleihin keskittynyt, tosin menestys ollut melko vaisuhkoa. Pidän japanilaisparia Nagata/Sato kyllä pienenä suosikkina tässä matsissa.
    • 22:00 Meksiko - Etelä-Afrikka Odotetut MM-kisat starttaa vihdoin ja meikäläisen paperilla (voimaluku asteikko 0-35), on Meksiko ~6,00 pistettä parempi kuin Etelä-Afrikka, ja reilun 2km korkeudessa pelattava ottelu ei ole helppo pala 2010 vuoden kisaisännille. Meksiko pitänee ottelussa palloa ja vieraat kyttäävät vastaiskuja joissa on Lyle Fosterin sekä Oswin Appollisin johdolla mahdollisuus tehdä pahuuksia, mutta muuten Meksiko myllyttänee kokoajan.    Avausottelussa tuskin nähdään mitään murskajaisia mutta yksi kohde pisti silmään. Meksiko yli 1,5 maalia @1,76 @coolbet  
    • Lohko H * Jokaisesta maasta annan arviot 1-5 asteikolla, maalivahtiosastolle, puolustukselle, keskikentälle, hyökkäykselle, joukkueen leveydelle, kokemukselle sekä valmentajalle. Näin ollen joukkueen arvosana on korkeintaan 35. Espanja Hallitseva Euroopan-mestari, ja 2010 maailmanmestari. Pelasi hyvät karsinnat päästäen vain kaksi maalia kuudessa ottelussa. Euroopan yksi parhaista, ellei paras tällä hetkellä. Maalivahdit : Espanjalla on kaksi maailmanluokan maalivahtia, jollaiseksi myös Joan Garcia on nousemassa. Unai Simón on jo pitkään ollut maajoukkueen luottomies, ja David Raya kuuluu Valioliigan parhaisiin. 4,65 / 5 Puolustus : Laitapuolustajissa löytyy valtavasti laatua sekä vaihtoehtoja, ja keskellä Laporten sekä Llorenten kokemus yhdistyy Cubarsín huimaan potentiaaliin. Puolustus on yksi turnauksen parhaista jossa ei ole heikkoa lenkkiä. 4,8 / 5 Keskikenttä : Rodri on maailman paras puolustava keskikenttäpelaaja, Pedri maailman eliittiä pallollisessa pelissä ja Zubimendi loistava vaihtoehto. Keskikentän syvyys on uskomaton ja vastaavaa ei ole kenelläkään näissä kisoissa.  5,0 / 5 Hyökkäys : Lamine Yamal ja Nico Williams muodostavat ehkä maailman vaarallisimman laitahyökkääjäparin vaikka Williamsin kausi oli hieman vaisu. Dani Olmo ja Oyarzabal tuovat lisää laatua. Ketään David Villan kaltaista satavarmaa kärkeä ei ole, mutta Ferran Torres sekä Borja Iglesias iskevät sellaisia maalimääriä La Ligassa, että ruudin pitäisi olla kuivaa myös nyt. 4,95 / 5 Leveys : Penkiltä löytyy käytännössä toinen avauskokoonpanollinen maailmanluokan pelaajia. Harvalla maalla on vastaavaa syvyyttä. 4,9 / 5 Kokemus : Rodri, Laporte, Unai Simón, Oyarzabal, Dani Olmo ja Fabián Ruiz ovat voittaneet EM-kultaa ja pelanneet arvoturnauksia. 4,7 / 5 Valmennus : Luis de la Fuente on muuttanut Espanjan suoraviivaisemmaksi ja tehokkaammaksi menettämättä Espanjalle ikonisen pallonhallinnan identiteettiä. Hän johdatti maan EM-kultaan ja kuuluu maailman parhaisiin maajoukkuevalmentajiin. 4,8 / 5 KOKO ARVOSANA : 33,80 / 35 Uruguay Uruguay menee melkein kastiin ”uinuva jättiläinen”, mutta jättiläisyys puuttuu. Uruguay on kuitenkin ollut 2010-18 aina jatkopeleissä, ja 2010 jopa pronssiottelussa jonka kuitenkin hävisi.  2024 Copa Americassa pronssia, jonka jälkeen hieman vaisuja karsintaotteluita mutta meni kuitenkin helpohkosti kisoihin vähämaalisilla peleillä. Maalivahdit : Rochet on luotettava ykkösvahti mutta pelejä vain Etelä-Amerikasta, kokenut Muslera tuo valtavasti kokemusta pukukoppiin, ja voi jopa pelata.  3,6 / 5 Puolustus :  Araújo kuuluu maailman parhaisiin toppareihin, ja Giménez tuo johtajuutta. Varelq, Olivera, Vina, sekä Bueno ovat laatupelaajia myös tähän ryhmään. Laitapuolustajissa löytyy laatua ja syvyyttä. 4,2 / 5 Keskikenttä : Valverde kuuluu maailman parhaisiin box-to-box -keskikenttäpelaajiin, Bentancur ja Ugarte muodostavat erinomaisen kaksikon ja De Arrascaeta tuo luovuutta jos vain on pelikunnossa. Keskikenttä on joukkueen suurin vahvuus. 4,6 / 5 Hyökkäys : Darwin Núñez on huipputason kärki, mutta se missä kunnossa herra on, mietityttää Uruguayn kansaa sillä muita vaihtoehtoja ei oikein ole. Núñez ei ole pelannut maaliskuun lopun jälkeen. Hyökkäys ei ole läheskään yhtä pelottava kuin aikaisempina vuosina Suárezin ja Cavanin aikaan. Pellistri tuo nopeutta, mutta tehoja siltä suunnalta tuskin tulee.  3,8 / 5 Leveys : Uruguaylla on lähes jokaiselle pelipaikalle laadukas vaihtoehto myös penkillä, paitsi kärkeen. Keskikentän syvyys on erityisen vahva. 4,1 / 5 Kokemus : Muslera, Giménez, Bentancur, De Arrascaeta ja Valverde ovat pelanneet useita pelejä arvoturnauksissa. Joukkueessa on sopivasti kokemusta ja parhaassa iässä olevia pelaajia. 4,5 / 5 Valmennus : Marcelo Bielsa on laadukas valmentaja ja pitkäaikaisen uransa aikana kyllä kääntänyt kiviä jotta ottelu kääntyy voitoksi.  4,8 / 5 KOKO ARVOSANA : 29,6 / 35 Kap Verde Maan ensimmäiset MM-kisat, ja joukkue päätyi mukaan yllättäen lohkovoittajana jättäen taakseen Kamerunin. Bubistan alaisuudessa joukkue on tehnyt töitä yhdessä kuuden vuoden ajan, ja taso on heitellyt, esimerkiksi Afrikan mestaruuskisoihin joukkue ei selvinnyt. Hyvä Afrikan keskikastin maa. Maalivahdit : 40-vuotias Vozinha on edelleen luotettava ykkösvahti ja yksi joukkueen johtohahmoista. Pelannut pitkään Euroopassa pienemmissä sarjoissa. Takana löytyy nuorempia vaihtoehtoja. 2,95 / 5 Puolustus : Logan Costa (Villarreal) on puolustuksen kirkkain tähti ja se onkin huolestuttanut Kap Verden kohdalla, sillä Costa pelasi loukkaantumisten takia vain 30 minuuttia tällä kaudella. Kokenut Stopira tuo johtajuutta. Lopes Cabral on tehokas laitapakki Benfican riveistä, mutta vastuu on ollut vähäistä. Steven Moreira on pelannut nyt usemman kauden Yhdysvalloissa mutta sitä ennen lähes kymmenen vuotta Ranskassa ja tuo kokemusta joukkueeseen. Pina pelasi ok kauden Turkissa ja erikoismaininnan saa Suomessa pelaava Kelvin Pires (SJK). Kokonaisuutena puolustus on ok. 3,65 / 5 Keskikenttä : Jovane Cabral pelasi ok kauden portugalin pääsarjassa ja sai tehojakin aikaan, Monteiro on viihtynyt myös pitkään Euroopassa ja pelannut nyt kaksi kautta Hollannissa. Garry Rodrigues on pelannut kreikassa ja turkissa hyviä kausia, tämän kauden viiletti laidalla Kyproksella. Molemmat Duartet, Deroy (Ludogorets) sekä Laros (Puscas) ovat laadukkaita pelaajia Euroopan keskitason sarjoista, ja myös ylempänä pelaava Willy Semedo on tehnyt Kyproksella hyviä tehoja. Arcanjo (Guimaraes), Da Costa (Basaksehir), sekä Varela (Maccabi Tel Aviv) täydentävät keskikentän joka on tasapaksu. 3,45 / 5 Hyökkäys Ryan Mendes on edelleen hyökkäyksen tärkein nimi ja joukkueen kapteeni. On kahden ottelun päässä sadasta maaottelussa. Nopeutta löytyy, mutta todellinen huippukärki puuttuu ja hyökkäys onkin joukkueen huonoin osa-alue maalivahtien jälkeen. 2,9 / 5 Leveys : Avauskokoonpano on kilpailukykyinen, mutta penkin taso ei ole aivan samaa. 3,0 / 5 Kokemus : Vozinha, Stopira, Garry Rodrigues ja Ryan Mendes muunmuassa ovat pelanneet pitkään maajoukkueessa. 3,8 / 5 Valmennus : Bubista on tehnyt Kap Verdestä erittäin vaikeasti voitettavan joukkueen. Taktisesti hyvin organisoitu ryhmä, se mihin se riittää näissä karkeloissa on toinen asia.  2,9 / 5 KOKO ARVOSANA : 22,65 / 35 Saudi-Arabia Kahdeksatta kertaa jo mukana kisoissa, ja monivaiheinen karsinta oli jopa vaikeahko. Ensin jäi Jordanian taakse maalierolla, ja heidän taakseen jäi Tajikistan ja Pakistan. Seuraavassa vaiheessa lohko oli kova, ja Japani sekä Australia menivät menojaan, ja Saudi-Arabia taisteli sijoista 3-4 yhdessä Indonesian, Kiinan ja Bahrainin kanssa. Lopulta kolmossija siivitti Saudit jälleen eteenpäin niukasti ja viimeisessä vaiheessa Saudit voitti Indonesian, ja pelasi tasan Irakin kanssa ja näin tehtyjen maalien perusteella eteni kisoihin.  Maalivahdit : Al-Owais on pitkään ollut joukkueen tukipilari ja pelasi -18 sekä -22 kisoissa, mutta nuorempi Nawaf Al-Aqidi on noussut vahvasti mukaan. 3,15 / 5 Puolustus : Saud Abdulhamid (Lens) on laadukas laitapakki Aasian mittapuulla ja Al-Tambakti puolustuksen johtaja. Kokonaisuus on varsin tasapainoinen Saudien pääsarjasta koostuva nippu. 3,2 / 5 Keskikenttä : Mohamed Kanno ja Al-Khaibari muodostavat laadukkaan rungon. Keskikenttä on joukkueen vahvimpia osa-alueita, mutta verrattuna kisojen yleiseen tasoon, ei se ole keskikastia kummoisempi. 3,2 / 5 Hyökkäys :  Kapteeni Salem Al-Dawsari on edelleen joukkueen suurin tähti ja aina MM-kisoissa joukkueen kantava voima. Firas Al-Buraikan tarjoaa maaliuhkaa ja useat hyökkääjät täydentävät kokonaisuutta hyvin. 3,35 / 5 Leveys : Penkillä taso säilyy samana kuin avauksessa, mutta kokemukset isoista peleistä puuttuvat. 3,6 / 5 Kokemus : Salem Al-Dawsari (110 maaottelua), Al-Owais, Kanno ja Abdulhamid tuovat paljon kansainvälistä kokemusta. Lähes koko ryhmä pelaa Saudien pääsarjaa, pelaajat tuntevat toisensa vielä paremmin. 4,0 / 5 Valmennus : Georgios Donis on kokenut valmentaja, mutta ei kuulu maailman huippuihin. Saudi-Arabia on kuitenkin taktisesti melko hyvin organisoitu ja Donis on valmentanut Saudeissa jo suht pitkään, vaikka maajoukkueessa aloittikin vasta tänä vuonna. 3,5 / 5 KOKO ARVOSANA : 24,05 / 35 Lohko H ottelut simuloituna 100k. Espanja - Kap Verde : 3-0 Saudi-Arabia - Uruguay : 1-2 Espanja - Saudi-Arabia : 2-0 Uruguay - Kap Verde : 2-1 Uruguay - Espanja : 1-2 Kap Verde - Saudi Arabia : 1-1 Lohkon sijoitukset näillä tuloksilla : 1. Espanja 9pts / maaliero +6 2. Uruguay 6pts / maaliero +1 3. Saudi-Arabia 1pts / maaliero -3 4. Kap Verde 1pts / maaliero -4
    • Snooker China open karsinta klo 21:30 Burden - Whelan Ottelun korkein breikki Pelivalinta: Burden Kerroin: 1,83 Bet365 Burden lähtee matsiin suosikkina, Whelan on ihan hyvä vastus ja matsista voi tulla tiukka. Burdenin peli ailahtelee, mutta Burden hallitsee isojen breikkien teon. Whelan pystyy myös satasia tekemään, mutta pidän Burdenia parempana breikintekijänä. Mielestäni Burden voisi olla tässä suosikkina
×
×
  • Create New...