Jump to content
  • kierrätysvapaita ilmaiskierroksia.png

Recommended Posts

Blues - Tappara 2 3,95 Veikkaus

Blues - Tappara +1 2 2,10 Veikkaus

- Blues ja Tappara tappelee tärkeistä pisteitä säälipleijjareita ajatellen tiistain ottelussa Barona Areenalla. Tappara on viimeisellä säälipleijjaripaikalla pisteen turvin SaiPasta, ja tarvitsee ehdottomasti tästä ottelusta pisteet. Bluesin säälipleijjaripaikka näytti jo melko varmalta vielä vähän aikaa sitten, mutta nyt peli ei kulje ja se on ainoastaan viisi pistettä viivan yläpuolella. Keskinäiset kohtaamiset ovat menneet Bluesille voitoin 2-1, ja siinä Tapparalla olisi mahdollisuudet tasata puntit.

Blues on hukkaamassa hyvän asemansa kahdeksantena, ja joukkue on nyt kolmen ottelun tappioputkessa. Se hävisi sarjajumbo Ilvekselle, vaikka johti kaksi minuuttia ennen loppua vielä 0-2. Blues onnistui jotenkin käsittämättömästi hukata johtonsa 2-2:een kriisijoukkuetta vastaan, ja vieläpä hävisi rangaistuslaukausten jälkeen 3-2. Seuraavassa pelissä se sitten otti turpiin SaiPalta 1-4, ja edellisessä ottelussa todella pahoista loukkaantumisista kärsivä HIFK kaatoi sen 4-1. Kaikki lähti oikeastaan siitä Ilvestä vastaan kärsitystä tappiosta. Onko Blues terottanut kyntensä, ja lähtee tosissaan voittamaan Tapparaa? Bluesia kiusaa paha maalivahtitilanne, kun tanskalaismaalivahti Patrick Galbraith on osoittautunut melkoiseksi flopiksi. Kakkosmaalivahti, Mestiksestä Lars Voldeniin vaihdettu Antti Ore ei ole paljoakaan parempi vaihtoehto. Jo hieman yli 30- vuotias Ore ei ole kokenut SM-liigavahti, ja se näkyy otteissa. Välillä kulkee ihan kohtalaisesti ja välillä huomaa että kyseessä on Mestis- vahti. Jos maalivahtipeli ei suju tässä ottelussa, on Bluesin aikalailla turha odottaa voittoa.

Tapparalla puolestaan kulkee. Se on kolmen ottelun voittoputkessa, ja on hävinnyt viidestä edellisestä ottelustaan ainoastaan yhden, Lukolle. Tappara on taistelijajoukkue, ja puolustuspeli on sen vahvuus. Ja Blues kun ei ole mikään maalintekijäjoukkue, niin en usko että kovin moni kiekko menee Tapparan verkkoon mikäli hyvä puolustus jatkuu Espoossa. Maalintekokin Tapparalta sujuu ihan kohtalaisesti, ja yleensä se sen ainakin n. kaksi-kolme maalia ottelussa iskee, ja voittojakin niillä maalimäärillä on parissa edellisessä ottelussa tullut. Vähän aikaa sitten se on tosin pystynyt voittamaan isoillakin lukemilla, kuten HPK:n 7-2 ja Ilveksen 5-3. Jos Tappara säilyttää hyvän vireensä tähän otteluun, uskon että se ottelun voittaa.

Ottelussa ei ole kummallakaan oikein selvää materiaalietua, Bluesilla ehkä pienoinen mutta pelissä se ei ole kyllä näkynyt, Tapparalla puolestaan hyvä vire päällään. Toki Bluesilla on kotietukin, mutta silti 3,95 kerroin on aivan liian suuri näinkin tasaiseen otteluun, ja vieläpä kun kyseessä on kummallekin tärkeät pisteet tulee ottelusta todennäköisesti todella tasainen. Tulosveikkaus 1-3.

  • Upvote 1
Link to post
Share on other sites
  • Vastaukset 24
  • Created
  • Last Reply

Top Posters In This Topic

Top Posters In This Topic

Popular Posts

Aikaisemmat Saipan ja Kärppien kohtaamiset ovat olleet hyvin tasaisia taistoja, Kärpät ovat voittaneet pari vain siksi, että kiekko on pomppinut paremmin. Kärppien puolustuksessa on kuitenkin nyt aukk

Pelicans - Ässät 1 1,8 Betsson Pelicans wins and scores over 4,5 4,0 Nordicbet Pelicans - Ässät yli 5,5 1,9 Bet 24 Kovavireinen Pelicans saa vieraakseen Porin Ässät, jonka kurssi on kääntynyt Zabor

Blues - Tappara 2 3,95 Veikkaus Blues - Tappara +1 2 2,10 Veikkaus - Blues ja Tappara tappelee tärkeistä pisteitä säälipleijjareita ajatellen tiistain ottelussa Barona Areenalla. Tappara

HIFK - JYP 2 2,75 Unibet, Betsson

HIFK - JYP-1.5 2 4,00 Sportingbet

- IFK:lta oli edellisessä ottelussa sivussa Mikael Granlund, Petteri Wirtanen, Janne Pesonen, Eero Somervuori, Kimmo Kuhta, Mikko Kurvinen, Mikko Jokela, Turo Järvinen, Micke Åsten ja Kristian Tuohilampi. Näistä ainoastaan Somervuoren ja Kurvisen paluu on lähellä.

"Helsingin IFK:n jääkiekkojoukkueen potilashuone tyhjenee, mutta kovin hitaasti. Laitahyökkääjä Eero Somervuori on palaamassa kokoonpanoon, kun joukkue kohtaa tiistaina JYPin. -Ehkä Mikko Kurvinen tulee myös", IFK:n valmentaja Petri Matikainen sanoi."

Pelicans - Ässät 1 1,85 Ladbrokes

Pelicans-1,5 - Ässät 1 2,45 Ladbrokes

- Pelicans taistelee runkosarjan voitosta ja on mässäillyt maaleilla viime aikoina. Ässien kausi on romuttumassa tärkeimmän pelaajan, pistelinko ja maalitykki Tomas Zaborskyn loukkaantumiseen. Mediassa joukkue on myös ollut esillä, sillä hyökkääjä Veli-Matti Savinainen ja puolustaja Jesse Jyrkkiö ovat epäiltynä rikoksesta. Saapa nähdä miten tämä vaikuttaa joukkueeseen.

  • Upvote 1
Link to post
Share on other sites

Arsenal - AC Milan 2 Veikkaus- 3.20

Noniin... pakko ensimäisenä sanoa että " no perkele" kun painelee kohteita netistä. Viime kohtaaminen päättyi Milanin 4-0 murskavoittoon. Nyt kotona Arsenaali pääsee haastamaan Milania vähän paremmin, mutta uskon italialaisten ottavan voiton tästäkin ettei kenellekkään jää kysyttävää. Viimeiset viidestä ottelusta Milan on voittanut neljä ja yhden pelannut tasan. Arsenal on voittanu kolme ja hävinnyt kaksi. Jos nyt oikein ymmärsin niin Arsenalin täytyy tehdä 5 maalia eikä päästää yhtään jos mielii jatkoon.. Lähes mahdoton tehtävä, Milanin kova maalitykki Imbrahivovic pitää siitä huolen ettei Milani mitään ilmaiseksi anna.

Benfica - Zenit Petersburg X Veikkaus- 3,75

Peli pietarissa päättyi 3-2 kotivoittoon, joten saumat Benficalla on olemassa. Todenäköisesti Benfica tulee pelaamaan Barca tyylistä ärsyttävää pallon hillomis peliä. Benfican pitää ottelu hoitaa 2-maalin voitolla jos haluavat jatkoon, mutta Zenit ei todellakaan anna periksi nyt. Zenit haluaa päästä jatkoon , voitto portugalissa tuskin on mahdollista, mutta tasuria hakevat vimmatusti.

Jälleen kerran panoksena käytän ainoata ja oikeaa 10e (Y)

Link to post
Share on other sites

KHL

Novgorod Torpedo - Dynamo Riga 1 2.05 Betsson

Novgorod Torpedo-1.5 - Dynamo Riga 1 2.60 Betsson

- Tilanne ottelusarjassa neljän ottelun jälkeen 2-2. Materiaaliltaan parempi Torpedo palaa kotikaukaloon 2 vierasottelun jälkeen (voitot 1-1) ja haluaa varmasti ottaa johdon ottelusarjassa kotiyleisönsä edessä.

- Torpedo ottanut molemmat voittonsa varsinaisella peliajalle lukemin 7-3 ja 1-4 joka tukee tasoitusta.

Sm-Liiga

Ilves - Jokerit 2 1.70 Betsson

- Ilves sarjan huonoin kotijoukkue saldolla 6-5-16

- Selvä materiaalietu Jokereilla

- Jokereilla alla nöyryyttävät tappiot Saipaa ja Pelicanssia vastaan, joten näytönhalua varmasti löytyy

Link to post
Share on other sites

Saipa-Kärpät 2 2.40 Veikkaus Tulos:2-2

Saipa+1-Kärpät 2 3.55 Veikkaus

Ensimmäinen maali Kärpät 1.73 Betsson

1.erän voittaja Kärpät 2.70 Betsson

Hirmuvireinen Kärpät saapuu säälipleijari paikkaa havittelevan

Saipan vieraaksi. Kummatkin joukkueet lähtevät otteluun motivoituneena

sillä Kärpät taistelee kotiedusta ja Saipa säälipleijari paikasta. Joukkueet

ovat kohdanneet tällä kaudella kolmesti ja joka kerta Kärpät on poistunut

suvereenina voittajana. Kärpät on voittanut viisi edellistä peliään ja kaikki

paitsi yhden yli kahden maalin erolla. Saipa sen sijaan on voittanut vain kaksi edellisestä

viidestä pelistään. Saipan puolustus on ollut välillä aivan kauheaa mistä kertoo

10-3 tappio Pelsuille. Kärpillä sen sijaan on tämän hetken kovin hyökkäyskaksikko

Huml-Haataja jotka iskevät pisteitä roppakaupalla. Kärppien maalivahti Johan Backlund

on ollut myös huppuiskussa viime otteluissa. Uskon että Kärpät haluaa itselleen

kotiedun ja he tulevat tähän peliin kovaa. Tulosveikkaus:0,1,2-4,5,6 :-P

Link to post
Share on other sites

Saipa-Kärpät 2 2.40 Veikkaus

Saipa-Kärpät 2 3.55 Veikkaus

Ensimmäinen maali Kärpät 1.73 Betsson

1.erän voittaja Kärpät 2.70 Betsson

Hirmuvireinen Kärpät saapuu säälipleijari paikkaa havittelevan

Saipan vieraaksi. Kummatkin joukkueet lähtevät otteluun motivoituneena

sillä Kärpät taistelee kotiedusta ja Saipa säälipleijari paikasta. Joukkueet

ovat kohdanneet tällä kaudella kolmesti ja joka kerta Kärpät on poistunut

suvereenina voittajana. Kärpät on voittanut viisi edellistä peliään ja kaikki

paitsi yhden yli kahden maalin erolla. Saipa sen sijaan on voittanut vain kaksi edellisestä

viidestä pelistään. Saipan puolustus on ollut välillä aivan kauheaa mistä kertoo

10-3 tappio Pelsuille. Kärpillä sen sijaan on tämän hetken kovin hyökkäyskaksikko

Huml-Haataja jotka iskevät pisteitä roppakaupalla. Kärppien maalivahti Johan Backlund

on ollut myös huppuiskussa viime otteluissa. Uskon että Kärpät haluaa itselleen

kotiedun ja he tulevat tähän peliin kovaa. Tulosveikkaus:0,1,2-4,5,6 :-P

Aikaisemmat Saipan ja Kärppien kohtaamiset ovat olleet hyvin tasaisia taistoja, Kärpät ovat voittaneet pari vain siksi, että kiekko on pomppinut paremmin. Kärppien puolustuksessa on kuitenkin nyt aukkoa (Mikko Lehtonen(pelaaminen epätodennäköistä vielä tiistaina), Oscar Eklund, Atte Ohtamaa, Mikko Niemelä(puolustuksen varamies - pelaaminen epävarmaa) ja näin viime ottelussakin pakkina pelasi yleensä sentterinä oleva Joonas Komulainen. Kahden parhaimman puolustajan poissaolo ei voi olla näkymättä ympäri kentän, erityisesti oman pään varmuus ja lädöt (loi huomattavia vaikeuksia jo vaisua Kerhoa vastaan kotihallissa) sekä ylivoimapeli. Tämä avaa Saipan laukovalle ja yritteliäälle kiekolle varmasti paikkoja. Backlund on ollut viime peleissä enemmän kuin mies paikallaan ja Viuhkolan saanti pois lasareetista toi laajuutta hyökkäykseen. Silti tämä haiskahtaa mahdollisesti jo "tilasto pistemenetykseltä" kovavireiselle Kärpille. Saipalle alkaa pelit olla taistelua elämästä ja kuolemasta ja varmasti he lähtevät pisteitä hakemaan ahnaasti kotiluolasta, kun playoffseihin pääsy vaatii pisteitä. Pari poissaoloa Saipalla hyökkäyksessä, ei maatamullistavaa. Ja osoittihan se viimekierros jälleen, että rökäletappioista ei ole jäänyt traumoja, ei ole helppo voittaa Jokereita vieraissa. Lähtisin hakemaan underia Backlundin vireen ja ottelun tärkeyden takia. Oletetan, että jatkoajalle mennään 1-1 tai 2-2.

Saipa - Kärpät Alle 4.4 2.20 Betway

Saipa - Kärpät Alle 5.5 1.62 Bet365

Saipa - Kärpät X 4.20 Nordicbet

Tulosveto: 1,2,-1,2

Aijjaij, tulipa kotiin rahaa!

  • Upvote 2
Link to post
Share on other sites

Pari muuta tipsiä lyhyin perusteluin:

Pelicans(-1.5) - Ässät 1 2.40 Sportingbet

-Pelicansin hyvä vire ja joukkueen hyvä fiilis näkyy katsomoon asti

-Pelicansin hyökkäystehokkuus / maalinteko tehokkuus

-Ässien vaisut esitykset viime otteluissa

-Zaborsky puuttuminen

-Tapaukset Mark Lee, Savinainen ja Jyrkkiö

-Ottelun tärkeys - kotiedun merkitys siinä.

Tulosveto: 4,5-1,2

Hifk - Jyp 2 2.75 Betsson

-Ylikerroin

-Jypin ote pelistä vain vahvistunut kevään edetessä

-Hifkin paha loukkaantumistilanne (missä ratkaisijat nyt?)

-Jyp pääsee ilmeisesti parhaillaan

-Vahvan Ässä pelin jälkeen saittui lapsus ja menetettiin selvä johto Pelicansille. Uskon että sisuuntuneena Jyp hakee tärkeän vieras voiton.

Tulosveto 1,2-2,3,4 (ei tasapelejä (2-2))

Link to post
Share on other sites

Amkar Perm - Krylja Sovetov 2,20 (PAF)

Amkar Perm - Krylja Sovetov (match stars 0-1) X 4,00 (PAF)

Venäjän jalkapalloliigaa. Näiden joukkuiden välisissä kohtaamisissa kotietu on ollut ratkaiseva, sillä vierasjoukkue ei ole vielä kertaan onnistunut viemään pisteitä. Ottelut ovat olleet myös hyvin tasaisia ja kaksi viimeisintä joukkueiden kohtaamista on päättynyt 1-1 tasapeliin. Krylja Sovetov on sen verran onneton vierasjoukkue (tämän vuoden vierassaldo 1 voitto 5 tasapeliä ja 10 tappiota), että uskon kotiedun kääntävän muuten tasaisten joukkueiden ottelun Amkar Permin niukkaan yhden maalin voittoon ja tästä tarjottu kerroin 4,00 on varsin pelattava.

Tulosveikkaus 1-0.

Lopputulos 2-1, eli molemmat kohteethan sieltä osuivat.

Edited by Olv1
Link to post
Share on other sites

SM-liigaa

Saipa - Kärpät 2/2.55 Ladbrok

SM-liigassa pelataan pitkästä aikaa täysi kierros ja tärkeitä pisteitä jaetaan ympäri Suomea :)

Mielenkiintoinen peli pelataan myös Lappeenrannassa, jonne vieraaksi saapuu hirmuisessa vireessä oleva Lapin petolauma. Kärpät on viimeisestä 9 pelistä havinny vain yhden ja se tulee otteluun 6 ottelun voittoputkessa.

Saipa puolestaan on pelannut huomattavasti heikommin, sen kaksi viimeisintä kotipeliä on päättynyt tappioon kun pisteet on hakenut Jyp ja Tappara. Saipa näytti viime pelissä, että se on joukkue, joka ei luovuta ja jolla riittää sisua, sillä se nousi 3 maalin takaa tasapeliin Helsingin Jokereiden kanssa ja lopulta voitti jatkoajalla, joten Kärpillä ei ole varaa löysäilyyn jos johtoon pääsee.

Kärpät haluaa pisteitä, sillä heillä on jopa mahdollisuus runkosarjan voittoon vielä. Saipa puolestaan tarvitsee pisteitä taistellakseen säälipleijari paikastaan keväällä

Kauden aikaisemmat kohtaamiset ovat Kärpille 3-0 maalierolla 12-4. Kärpät jatkaa huimaa virettään ja vie pisteet Ouluun :)

Link to post
Share on other sites

SM-liiga

Hifk - Jyp 2/2.75 Unibet

Hifk saa vieraita Jyväskylästä. Jyp on pelannut paremmin mitä lähemmäksi pleijarit tulevat. Hifk viime pelit on mennyt hieman penkin alle, joka johtunee pelaajien kuumeilusta (myös Mikael Granlund).

Vaikka nuo pelaajat pelaisivat tänään ei Hifk:sta tällä hetkellä ole kaatamaan kiven kovaa Jyväskyläläislaumaa.

Erityisesti Hifk saa olla pois boksista sillä Jypin ylivoima on tuhoisaa (Perrin,Vatanen,Näkyvä ja Tuppurainen)

Ottelu tulee olemaan tiukka, mutta Jyp taistelee 1-3 vierasvoiton

Link to post
Share on other sites

Tee tili osallistuaksesi keskusteluun

Sinun täytyy olla jäsen jos haluat kommentoida

Tee tili

Rekisteröi uusi tili. Se on helppoa!

Tee tili

Kirjaudu

Onko sinulla jo tili? Kirjaudu tästä.

Kirjaudu nyt

  • Uusimmat viestit

    • Lohko F * Jokaisesta maasta annan arviot 1-5 asteikolla, maalivahtiosastolle, puolustukselle, keskikentälle, hyökkäykselle, joukkueen leveydelle, kokemukselle sekä valmentajalle. Näin ollen joukkueen arvosana on korkeintaan 35. Tasainen lohko jossa Hollanti on suurin suosikki, mutta Ruotsi ja Japani laittaa kampoihin. Tunisialle voitto olisi olla lohkon kolmonen. Ruotsi Varsinaiset MM-karsinnat meni Ruotsilta penkin alle, ja saldoksi kuudesta ottelusta jäi kaksi pistettä. Graham Potter sai kenkää West Hamista ja hyppäsi heti syvään päätyyn. Potterin alaisuudessa Ruotsi ehti pelata kaksi karsintaottelua, 4-1 tappio Sveitsille ja 1-1 tasapeli Sloveniaa vastaan. Keväällä odotti kuitenkin vielä mahdollisuus, sillä Ruotsi oli voittanut Nations League C:ssä oman lohkonsa, ja näin ollen pelasi vielä paikasta kisoihin. Ensin kaatui Ukraina vakuuttavalla esityksellä, ja sen jälkeen kotiottelussa Puolaa vastaan Viktor Gyökeres iskee kaksi minuuttia ennen loppua 3-2 maalin, ja Ruotsi lunastaa matkalipun kisoihin. Maalivahdit : Maalivahtikolmikko on vahva, ja kenet tahansa voi heittää maaliin. Nordfelt (AIK), on kokenut veskari, ja pelasi Ukrainaa sekä Puolaa vastaan, Johansson (Stoke) on pelannut Champhionshipissä hyviä kausia, kuten myös Zetterström (Derby). 3,5 / 5 Puolustus : Puolustus on fyysinen ja kokenut. Lindelöf tuo johtajuutta ja toimii myös joukkueen kapteenina. Lagerbielke on kiertänyt Euroopan keskitason sarjoja ja onnistunut hyvin topparina, Hienistä on kasvanut laadukas Serie A pelaaja, Gudmundsson pelasi isossa roolissa Leedsissä kuluneen kauden, Svensson (Dortmund) voi pelata monellakin eri paikalla puolustuksessa/laidalla, Ekdal (Burnley), Starfelt (Celta Vigo), Smith (St Pauli) ovat kaikki myös laatuvaihtoehtoja.  3,7 / 5 Keskikenttä : Nuori ja erittäin mielenkiintoinen osasto. Bergvallia pidetään yhtenä Ruotsin suurimmista tulevaisuuden tähdistä. Täytti vasta 20-vuotta tämän vuoden alussa, mutta veti jo toisen Valioliigakautensa. Nygren viihtyi Celtissä kymppipaikalla, ja pelasi loistokauden (38 ottelua ja 16+5), Sema on kokenut pelaaja Englannista, mutta kulunut kausi meni Kyproksella Pafosin riveissä, pääsi maistamaan myös mestareiden liigaa. Karlström on hyvä pelaaja Udinesen riveistä, ja Yasin Ayari kuuluu Brightonin kokoonpanoon. Svandberg on palloillut kahdeksan vuotta Italiassa ja nyt Saksassa, Zeneli nostaa osakkeitaan Belgian pääsarjassa. 3,8 / 5 Hyökkäys :  Tämä on Ruotsin todellinen vahvuus. Yksi kisojen kovimmista hyökkäyksistä, etenkin keskikastin maihin verrattuna. Isak & Gyökeres kaksikko voi aiheuttaa tässä lohkossa erittäin paljon harmaita hiuksia, ja kun laidalla kipittää Elanga, kiirettä pitää.  4,5 / 5 Leveys : Vaihtopenkiltä löytyy edelleen maajoukkuetason pelaajia lähes jokaiselle paikalle. Ei aivan suurmaiden tasoa, mutta erittäin hyvä. 3,8 / 5 Kokemus : Lindelöf (76 maaottelua) Isak (58) Svanberg (41)  Mukava yhdistelmä kokemusta ja nuoruutta. 3,4 / 5 Valmennus : Graham Potter onnistui kääntämään kurssin juuri oikeaan aikaan, tuntee ruotsin jalkapallon salat ja puhuu myös kieltä hieman. Tuntuu oikealta mieheltä tähän pestiin, vaikka suuremmat saavutukset puuttuvatkin. 3,9 / 5 KOKO ARVOSANA : 26,6 / 35 Hollanti Oli aika ylivoimainen karsintalohkossaan, ja ainoat pistemenetykset oli kaksi tasapeliä Puolaa vastaan. Viimeksi MM-kisoissa selvisi puolivälieriin, kaksi vuotta sitten EM-kisoissa oli välierissä. Hollanti on aina laittanut hyvin kampoihin isompia vastaan, onko tämä se vuosi kuin mitallit vihdoin kirkastuivat. Maalivahdit : Verbruggen on noussut Euroopan arvostetuimpien nuorten maalivahtien joukkoon ja parantaa kokoajan työskentelyään Valioliigassa. Flekken tuo kokemusta ja Robin Roefs on pätevä kolmosvaihtoehto. 4,0 / 5 Puolustus : Yksi turnauksen parhaista puolustuksista. Van Dijk johtaa linjaa, Aké, Van de Ven ovat myös maailman huipputasoa. Van Hecke on tuoreampi kasvo maajoukkueessa ja laadukas vaihtoehto penkiltä, ja seurakaveri Brightonista Mats Wieffer istuu ryhmään hienosti. Ryhmää täydentää Hato (Chelsea), sekä Dumfries (Inter). Jurrien Timber on loukkaantunut juuri kisojen alla, ja se on iso kolaus, mutta ei mahdoton. Sunderlandin Geertruida korvaa hänet. 4,65/ 5 Keskikenttä Tekninen keskikenttä joka viihtyy pallon kanssa, mutta osaa myös puolustaa pallottomana. Frenkie de Jongia ympäröi Reijnders, Gravenberch, Koopmeiners, de Roon, ja mukana viilettää Justin Kluivert. 4,7 / 5 Hyökkäys : Hyökkäys pitää sisällään leveyttä, ja maan kaikkien aikojen paras maalintekijä Memphis Depay on edelleen mukana, ja miksi ei olisi kun pelivuosia on edelleen jäljellä. Viimeiset vuodet on mennyt Brasiliassa, mutta se ei ole maajoukkuepelejä haitannut, ja Depay iski karsinnoissa 8 maalia. Wout Weghorst tuo kärkeen erilaisen vaihtoehdon, ja Gody Gakpo pelasi taas ok kauden Liverpoolissa. Noa Lang (Galatasaray), Malen (Roma), Brobbey (Sunderland), Summerville (West Ham) täydentää ryhmän. 4,4 / 5 Leveys : Hollannin suurimpia vahvuuksia. Vaihtopenkiltä tulee jatkuvasti huipputason Eredivisie-, Valioliiga-, Bundesliiga- ja Serie A -pelaajia. Ei kaadu yhden/kahden miehen poissaoloon. 4,6 / 5 Kokemus : Memphis Depay (109 maaottelua) Virgil van Dijk (91) Denzel Dumfries (71) Frenkie de Jong (65) Useita arvokisat käyneitä pelaajia. Tietävät missä ollaan 4,6 / 5 Valmennus : Ronald Koeman tuntee maajoukkueen erittäin hyvin. Ei ehkä aivan maailman eliittiä valmentajana, mutta kokenut ja arvokisoissa toimiva. 4,0 / 5 KOKO ARVOSANA : 30,95 / 35 Tunisia Voisi melkein kutsua vakio kisajoukkueeksi, nämä ovat nyt kolmannet kisat putkeen Tunisialle. Ovat olleet mukana 7 kertaa, mutta saavutus on aina lohkoon jääminen. Oli karsintalohkossaan aivan ylivoimainen, Namibia jäi 13 pisteen päähän, ja Tunisia ei kymmenessä ottelussa päästänyt maaliakaan.  Maalivahdit : Dahmen on selkeä ykkönen, ja ok kokenut maalivahti, mutta Tunisian pääsarja ei tasoltaan ole hääppöinen. Pelasi kuitenkin -22 kisoissa. 2,7 / 5 Puolustus : Puolustus on Tunisian vahvimpia, ellei vahvin osa-alue. Talbi (Lorient) johtaa linjaa, Abdi (Nice) on pelannut usean vuoden myös Ranskassa), Dylan Bronn (Servette) pelasi vuoden -18 ja -22 kisoissa ja on pelannut Sveitsin lisäksi Italiassa, Ranskassa ja Belgiassa. Ben Ouanes on molempien päiden työmyyrä joka pystyy myös tehoihin, mutta hoitaa hommia myös laitapakin tontilla. Turkissa tällä kaudella 2+6 tehot, mutta ottaa myös kortteja. Valery on perusvarma laitapakki joka pelasi muun muassa Valioliigaa Southamptonin riveissä, mutta nyt pelaa Sveitsissä.  3,3 / 5 Keskikenttä : Suht nuori keskikenttä höystettynä muutamalla kokeneella kaverilla. Rani Khedira sai -26 keväällä luvan edustaa Tunisiaa ja kokenut Bundesliiga, sekä Saksan nuorisomaajoukkue pelaaja on loistava lisä tähän ryhmään. 277 Bundesliiga ottelua tuo luottoa ja parantaa myös ympärillä olevia pelaajia. Toinen samassa sarjassa 200 ottelua pelannut pelaaja on Skhiri, ja yhdessä Khediran kanssa he muodostavat hyvän pohjan tälle keskikentälle. Hannibal Mejbri pelasi 27 ottelua Burnleyssä tällä kaudella, PSG kasvatti Gharbi on tulevaisuuden nimi, Slimane (Norwich), Tounekti (Celtic) täydentävät keskikentän. 3,4 / 5 Hyökkäys : Hyökkäys on suurin kysymysmerkki. Tunisia teki 2,2 maalia per peli karsinnoissa, mutta nyt vastassa ei ole yhtä heikkoja maita. Achouri on vaarallinen laituri, Chaouat iski 15 maalia Tunisian pääsarjassa, ja loput pelasivat aika nollatehoilla Venäjällä, Jenkeissä, ja 2. Bundesliigassa. 2,6 / 5 Leveys : Avauskokoonpano on kilpailukykyinen, mutta penkiltä ei löydy samanlaista laatua kuin useimmilta MM-kisojen keskikastin mailta. 2,9 / 5 Kokemus : Ellyes Skhiri (83 maaottelua) Montassar Talbi (64) Dylan Bronn (52) Ali Abdi (46) Useita pitkän linjan maajoukkuepelaajia ja osa ollut mukana aiemmissa kisaryhmissä. 3,6 / 5 Valmennus : Sabri Lamouchi on kokenut valmentaja, joka tuntee afrikkalaisen jalkapallon hyvin. Joukkue pelaa yleensä kurinalaisesti ja puolustaa hyvin, ja tiivis puolustus on se ase jolla ryhmä voi pärjätä.  3,2 / 5 KOKO ARVOSANA : 21,7 / 35 Japani Vuodesta -98 Japani on ollut kisoissa aina, ja on vaarallinen joukkue, vaikka pelit ovat korkeintaan jatkuneet lohkovaiheen jälkeen aina vain yhdellä ottelulla. Japani pelasi ensin karsintojen ensimmäisessä vaiheessa Pohjois-Korean, Syyrian ja Myanmarin lohkossa, ja voitti tämän selkeästi, ja eteni seuraavaan vaiheeseen. Tässä vaiheessa lohko oli jo Aasian tasolla todella kova, ja Australia olikin lohkon toinen, Saudi-Arabia, Indonesia, Kiina ja Bahrain taistelivat myös kisapaikasta mutta Japani voitti lohkon puolustaen erittäin kurinalaisesti, ja kymmenessä ottelussa joukkue päästi vain kolme maalia. Japani on pelannut tänä vuonna 3 harjoitusottelua ennen kisoja, ja he ovat voittaneet 1-0 Skotlannin, Englannin sekä Islannin. Maalivahdit : Parma-vahti Zion Suzuki on noussut yhdeksi Aasian parhaista maalivahdeista. Nuori, ulottuva ja erittäin hyvä pallon kanssa. Oli loukkaantuneena kuluneella kaudella mutta pelasi hyvän kevätkauden. Osako ja Hayakawa ovat laadukkaita J1-League maalivahteja.  3,75 / 5 Puolustus : Yuto Nagatomo pelaa viidennet MM-kisansa, ja vaikka ei pelannut karsinnoissa, nostettiin mukaan ryhmään. Kokenut pelaaja, legenda, seitsemän ottelun päässä Yasuhito Endosta joka on kaikkien aikojen eniten maaotteluita Japanissa pelannut pelaaja. Ito (Bayern München), Itakura (Ajax), Tomiyasu (Ajax), Sugawara (Bremen), muodostavat laadukkaan rungon jonka ympärille on tukijoina esimerkiksi Feyenoordin Watanabe. Laadukas puolustus johon on vaihtoehtoja. 3,8 / 5 Keskikenttä : Keskikenttä on monet yllättävä. Jokainen pelaaja pelaa Euroopassa, ja nämä mahtuisivat isompienkin maiden ryhmiin. Wataru Endo toipuu loukkaantumisestaan ja lähenee 90 min pelikuntoa, Leedsin Ao Tanaka on Valioliigassa keskikentän laatupelaaja kuten myös Kamada. Kubo on taitava väkkärä Real Sociedadista, ja on pelannut parempiakin kausia kuin tämä viimeisin. Maajoukkueessa kuitenkin aina iskussa. Ritsu Doan viihtyy laidalla Kubon tavoin, ja iski hyvät tehot Frankfurtissa. Maeda on usemman kauden ajan loistanut Celticissä, ja pelipaikka on usein laidalla, tai kärkenä sekä kärjen alla.  4,0 / 5 Hyökkäys : Goto iski Belgiassa 11 maalia joka on hyvä suoritus mutta maajoukkueessa hyvin kokematon, Ueda on Feyenoordin tähtipelaaja ja iski lähes maalin per peli tällä kaudella. Laatupelaaja ja myös maajoukkueessa onnistunut usein. Okawa iski samassa sarjassa 8 maalia. Ok hyökkäys jota tukee Daizen Maeda jonka tässä laskin kk-pelaajaksi. 3,6 / 5 Leveys : Tämä on yksi Japanin suurimmista vahvuuksista. Penkiltä löytyy useita Euroopan pääsarjojen pelaajia ilman merkittävää tason laskua. Vain yksi kenttäpelaaja pelaa Euroopan ulkopuolella, 4,3 / 5 Kokemus : Yuto Nagatomo (145 maaottelua) Wataru Endō (73) Junya Itō (69) Ritsu Dōan (65) Takefusa Kubo (49) Useita MM-kisoja nähneitä pelaajia sekä vahva runko, joka on pelannut yhdessä vuosia. 4,4 / 5 Valmennus : Hajime Moriyasu on kahdeksan vuoden aikana rakentanut erittäin laadukkaan joukkueen. Vuoden 2022 MM-kisoissa Japani voitti Espanjan ja Saksan, eikä se ollut pelkkää sattumaa.  4,4 / 5 KOKO ARVOSANA : 28,25 / 35 Lohko F ottelut simuloituna 100k. Hollanti - Japani : 2-1 Ruotsi - Tunisia : 2-1 Hollanti - Ruotsi : 2-1 Tunisia - Japani : 0-2 Tunisia - Hollanti : 0-2 Japani - Ruotsi : 1-1 Lohkon sijoitukset näillä tuloksilla : 1. Hollanti 9pts / maaliero +4 2. Japani 4pts / maaliero +1 3. Ruotsi 4pts / maaliero +-0 4. Tunisia 0pts / maaliero -5
    • IEM Cologne Major Stage 2 PK: Monte - paiN | Yli 2.5 karttaa | 1.97 (Pinnacle)   PK: Legacy - TYLOO | Legacy -1.5 | 2.15 (Coolbet)   PK: BIG - B8 | B8 | 1.75 (Coolbet)
    • Tennis ITF Casablanca naiset klo 12:00 Blomqvist, C - Krupenina, K Pelivalinta: Blomqvist, C Kerroin: 1,60 Epicbet Blomqvist lähtee tähän kamppailuun selkeänä suosikkina. Blomqvist on esittänyt massakentillä hyviä otteita ja kärsinyt tappioita pääosin varsin tasokkaille pelaajille. Krupenina ei ole esittänyt erikoisempia otteita. Yksittäisessä kovan kentän turnauksessa onnistui kohtalaisesti, muutoin tappiot tulleet avauskierroksilla. Nyt pelataan massakentällä, joka ei sovi Krupeninan peliin lähellekään yhtä hyvin kuin kova kenttä. Blomqvistin pitäisi hallita ottelun pitkiä palloralleja, pakottaen Krupeninan hakemaan riskillä läpilyöntejä, joka todennäköisesti näkyy Krupeninan osalta runsaana virhemääränä. Lisäksi syötöstä saatava hyöty vähenee hitaalla massakentällä. Blomqvist voisi olla selkeämpi suosikki mielestäni.
    • Tennis ITF Hurghada nelinpeli naiset klo 17:45 Moneva/Rochkova - Monteleone/Samardzic Pelivalinta: Monteleone/Samardzic Kerroin: 1,83 Novibet Porukan paras nelinpelaaja on Samardzic, jolla eniten kokemusta, sekä parhaat tulokset nelinpeleistä. Monteleone myös melko kokenut pelaaja, tulokset olleet kuitenkin heikompia kuin Samardzicilla. Moneva on varsin heikosti menestynyt nelinpeleissä, eikä nuori Rochkovakaan ole ihmeitä esittänyt. Rochkovalla parista enemmän potentiaalia menestyä tämän tason kisoissa. Mielestäni Monteleone/Samarzic parin kuuluisi olla ottelussa suosikkeja.
    • Major, Cs2 m80 - Legacy Vihje : Legacy voittaa 2-1 3.1@ epicbet 20:25 Legacy joukkueena parempi mutta en oikein usko 2-0 voittoon. M80 pelaa yleensä omat pickit hyvin ja uskon että tässä vie yhden mapin.
×
×
  • Create New...