Jump to content
  • kierrätysvapaita ilmaiskierroksia.png

Recommended Posts

MM-futis



Ranska - Saksa


(To Qualify) Merkki 1, Kerroin 2.19 @Betsafe [2/5]


- Eurooppalaisten futiksen suurmaitten odotettu kohtaaminen. Hieman tulleet kertoimet Ranskalla alas muutaman päivän aikana, osasyynä saattaa olla Saksaa kiusannut flunssa-aalto jonka vuoksi Hummels oli viime matsista sivussa. Ranska ei esittänyt mitään erikoista neljännesvälierässä Nigeriaa vastaan, mutta ei sen tarvinnutkaan ja se sai säästettyä voimiaan tähän matsiin. Ranskaltahan matsi oli erinomainen, kun vertaa vaikkapa Saksaan. Saksa joutui Algeriaa vastaan aina jatkoajalle asti jonka se lopulta voitti kuin voittikin 2-1. Algeria näytti varsinkin ensimmäisellä puoliskolla että Saksa on hyvin haavoitettavissa ja tänään vastus on vielä paria pykälää kovempi. Maalivahteihin homma ei ainakaan kaadu, Lloris vs Neuer. Kävisikö tähän paikkaan Ta**n kuuluisa sanonta?

Asetelmat ovat tasaiset ja pienet asiat ratkaisevat tänään voittajan. Itse uskon Ranskaan, sillä se on ollut läpi turnauksen tasaisen vakuuttava, kun taasen Saksa on ollut välillä suurissakin vaikeuksissa (Ghana, Algeria). Oletan Ranskan olevan piirun verran nälkäisempi ja kun Saksan joukkueessa tosiaan ollut pientä flunssaa sekä rankkoja matseja, niin oma valinta tähän matsiin on Ranska. Ranskalla ei kokoonpanohuolia ole, myöskään Saksalla ei pitäisi olla pahempia poissaoloja.

  • Upvote 1
Link to post
Share on other sites
MM-futis



Brasilia - Kolumbia


(To Qualify) Merkki 2, Kerroin 3.00 @bet365 [3/5]


- Onhan nämä nyt aika kovia tarjouksia! Sanan "aika" voisi kanssa ottaa pois. Aika moni tainnut jo Kolumbiaa pelatakin ja itse täysin samoilla linjoilla. Kaikki paineet Brasilialla, psykologikin ollut välttämätön. Tämä toki ymmärrettävää ja kaikki näki viimeistään rankkariskaban aikana, kuinka isot paineet Brasseilla on. Kolumbialla taasen on vain voitettavaa ja joukkue on esittänyt loistavaa jalkapalloa. Rodriguez ja kumppanit sahaavat varmasti muutamaan otteeseen Brasilian puolustuksen ja puntti ei viimeistelyn osalta tutise. Kolumbian ensimmäinen maali olisi todella kova vedon kannalta, toipuisiko Brasilia takaiskusta? Tätä kannattaa melkein suoranakin kokeilla, mutta sen verran kovaa kerrointa jatkoonpääsystä tarjolla että tartutaan tähän. Omissa papereissa tämä on lähes 50-50.

  • Upvote 1
Link to post
Share on other sites

Tee tili osallistuaksesi keskusteluun

Sinun täytyy olla jäsen jos haluat kommentoida

Tee tili

Rekisteröi uusi tili. Se on helppoa!

Tee tili

Kirjaudu

Onko sinulla jo tili? Kirjaudu tästä.

Kirjaudu nyt
  • Uusimmat viestit

    • Koripallo Euroliiga klo 21:15 Panathinaikos - Barcelona Pelivalinta: Barcelona ML Kerroin: 4,30 Novibet Panathinaikos on aloittanut Euroliigan hyvin ja onkin 9 kierroksen jälkeen sarjataulukon kärjessä. Panathinaikos on kotona erityisen hyvä joukkue, tältä kaudelta kotitilasto 6-1, joten helppo peli ei tule vierasjoukkueelle. Barcelona on aloittanut Euroliigan myös ihan hyvin ja joukkueen materiaali riittää taisteluun kärkipään joukkueita vastaan. Vierasotteluissa Barcelona ei aina ole ollut terävimmillään, mutta yllätysvalmis joukkue kuitenkin on.  Näin suuri suosikki Panathinaikos ei mielestäni ole mitä kertoimet antaa ymmärtää.
    • Koripallo Euroliiga klo 22:00 Real Madrid - Crvena Zvezda Pelivalinta: Crvena Zvezda ML Kerroin: 3,05 Novibet Crvena Zvezda on aloittanut Euroliigan vahvasti. Otteet olleet kokonaisuutena hyviä ja selviä voittoja on tullut useampia. Real aloittanut kauden myös hyvin, loukkaantumisia on ainakin Panathinaikosta vastaan, tarkemmat poissaolotiedot tätä ottelua varten selviävät vasta lähempänä. Joka tapauksessa mielestäni Crvenalle tarjottu 3,05 kerroin on liian korkea.
    • 1. Divisioona / Jalkapallo Tanska AB - Vendsyssel FF AB Draw No Bet @ 1.55 Betsson Alkaa 20:00 AB(4.) on sarjassa kotikentällään kolme ottelun voittoputkessa pitäen noissa kaikissa matseissa oman maalinsa puhtaana sekä tehden yhteensä kuusi maalia. Vendsyssel(10.) on seitsemän matsin mittaisessa voitottomassa putkessa häviten noista kolme kamppailua. AB voitti joukkueiden kaksi edellistä keskinäistä kohtaamista joista viimeisin pelattiin elokuun puolivälissä ottelun päätyttyä tuolloin maalein 0-3.
    • IEM Beijing PK: Natus Vincere - Falcons | Falcons | 1.84 (Pinnacle)
    • Tilanne 3.11. vihjeiden jälkeen:       Vihjemäärä Oikein Void Väärin Palautus-% netto 1.   Snooker 6 4 0 2 198,26 % 39,65 € 2.   Kemmu 6 3 0 3 142,72 % 17,96 € 3.   Henksteri 4 2 1 1 123,67 % 10,21 € 4.   JapBet 2 0 0 2 0,00 % -14,68 € 5.   Nagamori30 6 1 0 5 30,48 % -45,61 € Yhteensä 24 vihjettä (10 - 1 - 13) netto 7,52 € palautus 103,65 %
×
×
  • Create New...