Jump to content
  • kierrätysvapaita ilmaiskierroksia.png

Recommended Posts

Otetaas jo hyvissä ajoin kun tämmöinen helmi löyty. Näihin peleihin ei miljoonia sisälle saa ja kertoimet tippuilee jo lähes omien maksimien jälkeen, joten nopeat olkoot hyvät, mielestäni tämän syksyn yksi maistuvimpia kohteita. :)

Salibandy, 2-Divari (Pohjanmaa)

MLT-ISB, 2 2.11 (NordicBet)

Aivan järjetön kerroin! Toki MLT on tälle kaudella aavistuksen vahvistunut ja taasen ISB on saman aavistuksen heikentynyt (johtuen parin pelaajan siirrosta ISB -> MLT täksi kaudeksi), mutta se ei tätä tämän lohkon asetelmaa muuta miksikään. Kolme joukkuetta kamppailee divarikarsintapaikoista ja ISB on näistä se yksi. Sen jälkeen tulee kolmen porukka takana ja tähän kuuluu MLT. Lopuista ei tähän otteluun tarvitse mainitakkaan. Hyvänä päivänä MLT haastaa kärkiporukoita jotenkuten (aivan kuten haastaa joskus häntäpäänkin porukat), mutta onhan ISB näistä laadukkaampi nippu. ISBin molemmat tappiot on tullut tällä kaudella, juurikin mainituille kärkipään porukoille: Nibacokselle ja Jymylle, mutta muuten on tullut pelkkiä voittoja. MLT on hävinnyt yhden ottelun ISBiä enemmän, edellä mainittujen lisäksi viikko sitten Alajärvelle. Pisteitä näiden joukkueiden välillä on 2 kpl ISBin hyväksi ja tämän illan jälkeen se ero tulee olemaan 4 pistettä, ettei Jymy ja Nibacos pääse liian kauaksi karkaamaan jo tässä vaiheessa kautta. Tulos: 6-5 :-o

  • Upvote 1
Link to post
Share on other sites

Tee tili osallistuaksesi keskusteluun

Sinun täytyy olla jäsen jos haluat kommentoida

Tee tili

Rekisteröi uusi tili. Se on helppoa!

Tee tili

Kirjaudu

Onko sinulla jo tili? Kirjaudu tästä.

Kirjaudu nyt
  • Uusimmat viestit

    • Koripallo Euroliiga klo 21:15 Panathinaikos - Barcelona Pelivalinta: Barcelona ML Kerroin: 4,30 Novibet Panathinaikos on aloittanut Euroliigan hyvin ja onkin 9 kierroksen jälkeen sarjataulukon kärjessä. Panathinaikos on kotona erityisen hyvä joukkue, tältä kaudelta kotitilasto 6-1, joten helppo peli ei tule vierasjoukkueelle. Barcelona on aloittanut Euroliigan myös ihan hyvin ja joukkueen materiaali riittää taisteluun kärkipään joukkueita vastaan. Vierasotteluissa Barcelona ei aina ole ollut terävimmillään, mutta yllätysvalmis joukkue kuitenkin on.  Näin suuri suosikki Panathinaikos ei mielestäni ole mitä kertoimet antaa ymmärtää.
    • Koripallo Euroliiga klo 22:00 Real Madrid - Crvena Zvezda Pelivalinta: Crvena Zvezda ML Kerroin: 3,05 Novibet Crvena Zvezda on aloittanut Euroliigan vahvasti. Otteet olleet kokonaisuutena hyviä ja selviä voittoja on tullut useampia. Real aloittanut kauden myös hyvin, loukkaantumisia on ainakin Panathinaikosta vastaan, tarkemmat poissaolotiedot tätä ottelua varten selviävät vasta lähempänä. Joka tapauksessa mielestäni Crvenalle tarjottu 3,05 kerroin on liian korkea.
    • 1. Divisioona / Jalkapallo Tanska AB - Vendsyssel FF AB Draw No Bet @ 1.55 Betsson Alkaa 20:00 AB(4.) on sarjassa kotikentällään kolme ottelun voittoputkessa pitäen noissa kaikissa matseissa oman maalinsa puhtaana sekä tehden yhteensä kuusi maalia. Vendsyssel(10.) on seitsemän matsin mittaisessa voitottomassa putkessa häviten noista kolme kamppailua. AB voitti joukkueiden kaksi edellistä keskinäistä kohtaamista joista viimeisin pelattiin elokuun puolivälissä ottelun päätyttyä tuolloin maalein 0-3.
    • IEM Beijing PK: Natus Vincere - Falcons | Falcons | 1.84 (Pinnacle)
    • Tilanne 3.11. vihjeiden jälkeen:       Vihjemäärä Oikein Void Väärin Palautus-% netto 1.   Snooker 6 4 0 2 198,26 % 39,65 € 2.   Kemmu 6 3 0 3 142,72 % 17,96 € 3.   Henksteri 4 2 1 1 123,67 % 10,21 € 4.   JapBet 2 0 0 2 0,00 % -14,68 € 5.   Nagamori30 6 1 0 5 30,48 % -45,61 € Yhteensä 24 vihjettä (10 - 1 - 13) netto 7,52 € palautus 103,65 %
×
×
  • Create New...