Jump to content
  • kierrätysvapaita ilmaiskierroksia.png

Recommended Posts

[K]

Jääkiekko NHL

Chicago - Calgary

Chicago/ 1.91 NordicBet

Klo 03:30

Yön myöhemmässä ottelussa kohtaavat hieman ailahtelevasti viime aikoina pelannut Chicago ja alkukauden penkin alle pelannut Calgary.

Chicagon viimeiset viisi peliä kaksi voittoa ja kolme tappiota (yksi jatkoilla), mutta juuri viime yönä kaatui St.Louis vieraissa 2-4. Chicago on ollut hyvä kotijoukkue sillä se on jäänyt pisteittä kotonaan ainoastaan 2/10 ottelustaan.

ierailija Calgaryn alkukausi on ollut vaikea vaikka nyt onkin tullut viimeiseen viiteen peliin yksi voitto ja kaksi ja-voittoa, mutta huomioitavaa on että Calgarylla on koko kaudesta ainoastaan kaksi varsinaisella peliajalla voitettua peliä. Vieraissa Calgary on onnistunut saalistamaan ainoastaan seitsemän pistettä kymmenestä ottelustaan ja tänä yönä pisteet tulee olemaan taasen kortilla.

Joukkueiden aikaisemmat kohtaamiset ovat olleet enimmäkseen maalin pelejä, mutta ei kannata liikaa tarttua noihin tilastoihin sillä tällä kaudella joukkueet eivät olekaan vielä kohdanneet.

Luotetaan että kova kotijoukkue jatkaa hyvää virettään heikon Calgaryn kustannuksella jo varsinaisen peliajan puitteissa.

Link to post
Share on other sites

[K]

NBA

Atlanta Hawks - Utah Jazz

Hawks -3,5 @ 1.98 Pinnacle

Alkaa 01:00

Atlanta on aloittanut kauden vahvasti voittamalla kahdeksan matsia pelaamastaan yhdestätoista ottelusta. Joukkue on pussittanut palloa keskimäärin 103 pisteen arvoisesti ottelua kohti. Utah aloitti kauden kelvollisesti mutta viimeisestä kolmesta ottelusta saldona on kolme tappiota. Joukkue on tehnyt tällä kaudella keskimäärin 96 pistettä ottelua kohti ja ainoastaan kerran on ylittynyt tuo sadan pisteen raja. Utahin takkuileva hyökkäyspeli ja Atlantan kotietu ovat ne teesit mihin tässä luotetaan. Atlanta vie ottelun 104-95.

Link to post
Share on other sites

Tee tili osallistuaksesi keskusteluun

Sinun täytyy olla jäsen jos haluat kommentoida

Tee tili

Rekisteröi uusi tili. Se on helppoa!

Tee tili

Kirjaudu

Onko sinulla jo tili? Kirjaudu tästä.

Kirjaudu nyt
  • Uusimmat viestit

    • Koripallo Euroliiga klo 21:15 Panathinaikos - Barcelona Pelivalinta: Barcelona ML Kerroin: 4,30 Novibet Panathinaikos on aloittanut Euroliigan hyvin ja onkin 9 kierroksen jälkeen sarjataulukon kärjessä. Panathinaikos on kotona erityisen hyvä joukkue, tältä kaudelta kotitilasto 6-1, joten helppo peli ei tule vierasjoukkueelle. Barcelona on aloittanut Euroliigan myös ihan hyvin ja joukkueen materiaali riittää taisteluun kärkipään joukkueita vastaan. Vierasotteluissa Barcelona ei aina ole ollut terävimmillään, mutta yllätysvalmis joukkue kuitenkin on.  Näin suuri suosikki Panathinaikos ei mielestäni ole mitä kertoimet antaa ymmärtää.
    • Koripallo Euroliiga klo 22:00 Real Madrid - Crvena Zvezda Pelivalinta: Crvena Zvezda ML Kerroin: 3,05 Novibet Crvena Zvezda on aloittanut Euroliigan vahvasti. Otteet olleet kokonaisuutena hyviä ja selviä voittoja on tullut useampia. Real aloittanut kauden myös hyvin, loukkaantumisia on ainakin Panathinaikosta vastaan, tarkemmat poissaolotiedot tätä ottelua varten selviävät vasta lähempänä. Joka tapauksessa mielestäni Crvenalle tarjottu 3,05 kerroin on liian korkea.
    • 1. Divisioona / Jalkapallo Tanska AB - Vendsyssel FF AB Draw No Bet @ 1.55 Betsson Alkaa 20:00 AB(4.) on sarjassa kotikentällään kolme ottelun voittoputkessa pitäen noissa kaikissa matseissa oman maalinsa puhtaana sekä tehden yhteensä kuusi maalia. Vendsyssel(10.) on seitsemän matsin mittaisessa voitottomassa putkessa häviten noista kolme kamppailua. AB voitti joukkueiden kaksi edellistä keskinäistä kohtaamista joista viimeisin pelattiin elokuun puolivälissä ottelun päätyttyä tuolloin maalein 0-3.
    • IEM Beijing PK: Natus Vincere - Falcons | Falcons | 1.84 (Pinnacle)
    • Tilanne 3.11. vihjeiden jälkeen:       Vihjemäärä Oikein Void Väärin Palautus-% netto 1.   Snooker 6 4 0 2 198,26 % 39,65 € 2.   Kemmu 6 3 0 3 142,72 % 17,96 € 3.   Henksteri 4 2 1 1 123,67 % 10,21 € 4.   JapBet 2 0 0 2 0,00 % -14,68 € 5.   Nagamori30 6 1 0 5 30,48 % -45,61 € Yhteensä 24 vihjettä (10 - 1 - 13) netto 7,52 € palautus 103,65 %
×
×
  • Create New...