Jump to content
  • kierrätysvapaita ilmaiskierroksia.png

Jääkiekko. Nuorten MM


Recommended Posts

 

Laitetaan nyt tänne ja toivotaan monien huomaavan jotenkin tämä:

 

Selailin tuossa PAF:fin sivuja ja huomasin, että siellä voi lyödä vetoa vielä Nuorten U20 MM-Kisojen voittajasta, nimpä sieltä pongasin tämän herkun.

 

Nuorten MM-kilpailut voittaaa: PITÄÄ JÄTTÄÄ ENNEN Maanantai 4,1.2016  KLO 16, niin saa tämän kertoimen. 

 

 

USA  

Kerroin: 2,50 ( PAF )

 

Eli melestäni USA voittaa nuorten kisat ja kerroin 2,50 on maukas kylläkin.

 

USA on ollut Ruotsin kanssa koko turnauksen parhaimpia joukkueita.  Alkulohkossahan USA oli (suluissa kyseinen peli voitto tai tappio)  Kanada ( Voitto),  Ruotsi (Tappio),  Sveitsi (Voitto) ja Tanska (Voitto).  Maaliero alkusarjassa oli 18-5 (+13). USA pelasi hyvin myös pelillisesti ja ennenkaikkea joukkueella toimi kaikki asiat mitkä puoltavat mestaruutta.  Hyvät maalivahdit nin Halvarson kuin Nedeljovic.  Puolustus on tarvittavan kova, ja perustelut on tilastolliset, eli kyllä se kertoo, että päästät alkusarjassa vain 5 maalia, että jotain on tehty oikein. Myös Kanadaa vastaan päästivät vain 2 maalia että Ruotsia vastaan tuli 1 maali omiin. Toikin vahvistaa, että näihin koviin otteluihin osaavat puolustaa tarvittavalla tasolla.

 

Hyökkääjätkään ei ole huonoimpia.  USA:n  kantavin voima on ykkösentteri Auston Matthews, joka takoi alkusarjassa tehot 4+4=8pst.  Oli Suomen trion jälkeen kovin pistemies. Tämä herra on myös jopa ensi kesän paras Draft-varaus.  USA:lla on myös White ( 2+4) ja Tkachuk (3+4) jotka kantavat USA:ta kohti mestaruutta.  vaarallisuutta löytyy muistakin ketjuista. 

 

USA:n tie finaaliin ?

On mielestäni aika varma. Esteenä on Venäjä, joka on alisuorittanut koko turnauksen.  USA menee tuolla omalla pelillä aika rutiinilla finaaliin. Venäjä ei ole missään vaiheessa esittänyt sellaista, että voittaisivat pytyn ja lumipallo ei käänny noin vain, joten USA menee kuitenkin lopulta Venäjän läpi kohti finaalia. USA voittaa Venäjän oikeastaan joka osa-alueella ja se tulee lopulta näkymään myös taululla.

 

 

USA Finaalissa?

 

Otetaan kaksi näkökulmaa, koska sitähän ei tiedä kumpi tulee.

 

USA- Suomi:

 

Millä mestaruudet voitetaan?  Oikea vastaus on: Puolustamalla ja hyvällä tiiviillä pelillä.  Suomi ei pysty pelkästään hyökkäämällä voittaa koko kisoja, ei vain voi.  USA tulee laittamaan samanlaisen paineen, mitä Kanadakin laittoi, mikä myös näkyi Kanada ottelun alussa. Suomi oli hätää kärsimässä. Tähän lisätään USA:n parempi maalivahti että puolustus kuin Kanadalla, niin Suomella on vain vaikeampaa. 

 

 

 

USA- Ruotsi:

 

Tämä on todennäköisempi finaali.

 

Ruotsilla on myös kaikki avaimet voittoon olemassa, mutta silti näkisin USA:n astetta parempana. Ruotsi tosin voitti alkusarjassa 1-0, mutta tuo vain kertoo, ettei tässä paskaa kannata kirjottaa, koska se on vain tuurista kiinni kumpi sen siinä kohtaa voittaa, kun summeri pärähtää kolmannessa erässä.  Eli sanon vain, että Ruotsi ja USA on kisojen parhaat joukkueet ja vain toinen niistä voittaa.  Itse uskon vahvemmin USA.

 

Ruotsin pojille saattaa olla jo aika mageeta voittaa Suomi  Jaffalassa, niimpä onko jo juhlafiilis liian voimakas.  Auta armias, kun Ruotsi on kyykyttänyt Suomea, niin Ruotsin media jo kirjottelee "Ruotsin juhlat ja tässä juhla-ajat kelloittain" Eli saattaa hypetys mennä liikaa korvien väliin ja USA tulee ja ottaa kultamitalit. 

 

Lopputekstit:

 

USA on ollut alusta asti joukkue, jolla on kaikki mitä voitton vaaditaan. Joukkue osaa puolustaa että hyökkää. USA tulee saamaan kotiyleisön finaaliin, jos Ruotsi tulee vastaan, mikä varmasti edesauttaa paljon, jos/kun Ruotsi vastaan luistelee.   Joukkue on ollut hyvä pelillisesti, joten tuskin pelien sisällä sen enempää enää virheitä tulee, joten kyllä tämä maa myös Suomen finaalissa kaataa.

 

USA voittaa kisat, Kerroin 2,50 on mielestäni hemmetin pelattava kohde kaikkiin alustaviin huomioihin nähden.  Sanon suoraan, että ihmettelen suuresti, jos USA ei Nuorten U20 Kisoja voita ja mestaruutta juhli.

 

Uskoo ken tahtoo, mutta itse nappaan USA mestari 2,50 kertoimen ja tiistai-iltana on rahat kivasti itsellä taas. 

 

Muistakaa vain että  Pitää veto jättää ennen maanantaita 4,1,2016  klo 16, nii saa ainakin tämän kertoimen.

 

  • Upvote 1
Link to post
Share on other sites

Tee tili osallistuaksesi keskusteluun

Sinun täytyy olla jäsen jos haluat kommentoida

Tee tili

Rekisteröi uusi tili. Se on helppoa!

Tee tili

Kirjaudu

Onko sinulla jo tili? Kirjaudu tästä.

Kirjaudu nyt
  • Uusimmat viestit

    • Tennis WTA Chennai nelinpeli / Jääkiekon MM naiset / NFL Tripla hakuun. Karamoko/Waltert - Adkar/Bhosale Pelivalinta: Adkar/Bhosale +1,5 erää (1,72) Kanada (N) - Japani (N) Pelivalinta: 1.erä Kanada (1X2) (1,28) KC Chiefs - NY Jets Pelivalinta: KC Chiefs -7,5 (1,73) Kerroin: 3,80 Veikkaus Adkar/Bhosale ovat hyviä nelinpelaajia ja kotimaassaan pelanneet hyvää tennistä. Vastustajat on sopivaa tasoa, odotan tasaista kamppailua, enkä yllättyisi vaikka intialaiset voittaisivat turnauksen. Yhteen erävoittoon hyvät saumat. Kanada aivan ylivoimainen joukkue ja ratkaisee matsin jo avauserässä. Japanilla ei pitäisi olla juuri mitään saumoja. KC Chiefsille todella tärkeä peli kyseessä. KC:n kotikenttä vaikea paikka vieraille ja Jets pelannut sen verran vaisusti, että en usko heidän pystyvän haastamaan Kansas Cityä. Uskon KC:n voittavan matsin kenttäpotku ja TD erolla.
    • Jalkapallo  Valioliiga  Klo  16.00   Ipswich  - Bournemouth    Valinta:  Puoliaika/lopputulos:  Bournemouth/  Tasapeli  Kerroin:  12,50 (paf)   Bournemouth on onnistunut maalinteossa ennen puoliaikaa sekä Ipswich päästää usein maalin ennen puoliaikaa.  Myös Bournemouth pelannut hyvin viime aikoina,  jolloin vieraiden johto puoliajalla ei olisi mikään ihme.   Toisella jaksolla sitten Ipswich parantaa ja raapii tasapelin lopputulokseen.  Bournemouth voittoputki voi hyvin päättyä tämmöiseen otteluun.      Kunhan Bournemouth johtaa ensimmäisen puoliajan jälkeen,  mutta ottelu päättyy tasapeliin,  niin tämä kohde menee oikein.  
    • 02:00 Toronto - Montreal  Toronton ykköskentässä kerrassaan upeita otteita illasta toiseen esittävä Roslovic saa melkoisen kertoimen pisteelle, kun vastassa on kotiottelussa Montreal. Torontolla on lepoetu, ja yli piste per peli tahdissa pelaava Roslovic iskenee pinnan. Jack Roslovic yli 0,5 pistettä (sis ja+rl) @1,86 @epicbet
    • IEM Beijing PK: Natus Vincere - BETBOOM | BETBOOM | 2.30 (Epicbet)   PK: The MongolZ - MOUZ | MOUZ -2.5 | 3.25 (bet365)
    • Jääkiekko EHT klo 14:30 Tsekki - Sveitsi Pelivalinta: Tsekki (1X2) Kerroin: 2,10 Marathonbet Tsekki hävisi Suomelle juuri pelatussa ottelussa, mutta pelillisesti Tsekki oli todella hyvä. Sveitsi puolestaan oli Ruotsia vastaan vaisu, eikä Suomeakaan pystynyt kunnolla haastamaan. Jos Tsekki jatkaa vahvoja otteita, pidän todennäköisenä, että Tsekki ottaa ottelusta voiton. Uskon, että kertoimet laskee ennen ottelun alkua.
×
×
  • Create New...