Jump to content
  • kierrätysvapaita ilmaiskierroksia.png

Recommended Posts

Lopez F./Lopez M. - Dodig I./Melo M.

 

Ranskan avointen miesten nelinpeliä. Matsi alkaa n. klo 14.00.

Pelivalinta: Dodig/Melo (1,75)@Unibet

 

Miesten nelurin semifinaalissa kohtaavat kolmanneksi sijoitettu parivaljakko Dodig/Melo sekä viidenneksitoista sijoitetut Lopezin veljekset. Matsista voi ennakoida tasaista, sillä mitenkään massiivista tasoeroa parien väliltä ei löydy. Dodig/Melo on jo pitkään ollut yksi miesten nelinpelin parhaista kaksikoista, ja vaikka tällä kaudella on tullut massalla muutamia tappioita, pelin taso on edelleen korkea.

Lopezit pelasivat tiukan ottelun Benneteauta ja Roger-Vasselinia vastaan; tuossa ottelussa tulos olisi voinut olla aivan yhtä hyvin toinenkin, sillä ranskalaiset hassasivat peräti viisi ottelupalloa ja niiden lisäksi kaksi murtopalloa päätöserässä. Lopezit olivat jatkuvasti paineen alla, mutta onnistuivat ratkaisevilla hetkillä pelaamaan riittävän hyvin. Minua tämä spanskikaksikko ei kuitenkaan erityisemmin ole vakuuttanut. Tämän päivän ottelun lisäksi katselin ottelun Duran/Molteni -paria vastaan alkukierroksilla, ja siinäkin matsissa Lopezit olivat "kuilun reunalla" pariinkin otteeseen. Etenkin Marc Lopezin syöttövuoroilla paine tuntuu kasaantuvan, ja todennäköisesti Dodig/Melo tulevat saamaan murtomahdollisuuksia useammankin.

Mielestäni Unibet on ottanut hivenen kantaa espanjalaisten puolesta, ja uskoisin tämän kertoimen hieman hiipuvan huomiseen mennessä. Ainoa seikka, jonka näkisin puoltavan Lopezeja, on Dodigin menestys sekanelinpelissä, mikä lisää hänen ottelutaakkaansa ja voi hieman verottaa hänen keskittymistään. Dodig ja Melo ovat kuitenkin olleet huippuiskussa Ranskassa voittaen kaikki ottelunsa 2-0, joten näkisin heidät selkeähkönä suosikkina ailahtelevaa espanjalaiskaksikkoa vastaan.

 

  • Upvote 1
Link to post
Share on other sites

Jalkapallo, Ystävyysottelu klo 21.00

Romania - Georgia

Valinta: Alle 2.5 ja Romania

Kerroin: 2.75 (Bet365)

Tänään pelataan taas tukku jalkapallon kansainvälisiä harjoitusotteluita. Romania pelaa tänään kenraaliharjoituksensa ennen 10.6 alkavia EM-Kisoja.

Romania on ottelussa selkeä ennakkosuosikki ja pelin pitäisikin olla kunnossa. Romania osoitti karsinnoissa erinomaista puolustuspeliä, kun se päästi kaikista karsinta joukkueista vähiten maaleja. Romanian edellinen peli oli katastrofaalinen kun se hävisi Ukrainaa vastaan 3-4. Kaikkiaan Romania on päästänyt kymmenessä edellisessä ottelussaan 8 maalia, joista puolet tuli Ukrainaa vastaan. Tänää Romanian pitäisi pystyä muuttamaan kurssi, sillä Georgian hyökkäys ei todellakaan vakuuta. Georgian kymmenestä edellisestä vierasottelusta se on jäänyt maaleitta viidesti. Mutta koska Romaniankin hyökkäys on tökkinyt, uskon että ottelussa nähdään enintään 2 maalia.

Tulosveikkaus: 2-0

 

Kohde menee oikein, kun Romania voittaa ja ottelussa tehdään enintään 2 maalia 

Link to post
Share on other sites

Copa America 4.30

USA-Kolumbia

Valinta: BTTS

Kerroin: 2.00 (Unibet)

Copa American juhlavuosi ja kisat pelataan Yhdysvalloissa. Turnaus käynnistyy ottelulla USA:n ja Kolumbian välillä. 

USA on ollut hyvässä vireessa kisojen alla. Joukkue on pelannut tämän vuoden puolella 7 peliä, joista on jäänyt käteen 6 voittoa ja 1 tappio. Valmentaja Klinsmann on saanut hyvin iskukykyisen ryhmän myös näihin kisoihin, joten voisiko jenkeiltä kerrankin odottaa kisoissa jotain?

Myös Kolumbia lähtee kisoihin kohtuullisen hyvässä vireessä. Viimeisestä kolmesta pelistä on tullut kolme voittoa, ja sitä ennen oli hieman vaikeampaa. Turnaukseen valittu rosteri on kova. Hyökkäystä johtaa Milanin kärki Bacca, mutta joukkueen kultapoika silti lienee keskikenttäpelaaja James Rodriguez. Keskikentältä löytyy myös Cuadrado, joka pystyy tarvittaessa luomaan maalipaikkoja tyhjästä.

Yhteenveto: Pidän Kolumbiaa kovempana joukkueena, mutta USA ei heitä helpolla päästä. Kotikisat motivoivat varmasti, ja maalinteko on muutenkin onnistunut kiitettävästi viime aikoina. Tulosveikkaus: 1-1

Link to post
Share on other sites

Tee tili osallistuaksesi keskusteluun

Sinun täytyy olla jäsen jos haluat kommentoida

Tee tili

Rekisteröi uusi tili. Se on helppoa!

Tee tili

Kirjaudu

Onko sinulla jo tili? Kirjaudu tästä.

Kirjaudu nyt
  • Uusimmat viestit

    • Koripallo Euroliiga klo 21:15 Panathinaikos - Barcelona Pelivalinta: Barcelona ML Kerroin: 4,30 Novibet Panathinaikos on aloittanut Euroliigan hyvin ja onkin 9 kierroksen jälkeen sarjataulukon kärjessä. Panathinaikos on kotona erityisen hyvä joukkue, tältä kaudelta kotitilasto 6-1, joten helppo peli ei tule vierasjoukkueelle. Barcelona on aloittanut Euroliigan myös ihan hyvin ja joukkueen materiaali riittää taisteluun kärkipään joukkueita vastaan. Vierasotteluissa Barcelona ei aina ole ollut terävimmillään, mutta yllätysvalmis joukkue kuitenkin on.  Näin suuri suosikki Panathinaikos ei mielestäni ole mitä kertoimet antaa ymmärtää.
    • Koripallo Euroliiga klo 22:00 Real Madrid - Crvena Zvezda Pelivalinta: Crvena Zvezda ML Kerroin: 3,05 Novibet Crvena Zvezda on aloittanut Euroliigan vahvasti. Otteet olleet kokonaisuutena hyviä ja selviä voittoja on tullut useampia. Real aloittanut kauden myös hyvin, loukkaantumisia on ainakin Panathinaikosta vastaan, tarkemmat poissaolotiedot tätä ottelua varten selviävät vasta lähempänä. Joka tapauksessa mielestäni Crvenalle tarjottu 3,05 kerroin on liian korkea.
    • 1. Divisioona / Jalkapallo Tanska AB - Vendsyssel FF AB Draw No Bet @ 1.55 Betsson Alkaa 20:00 AB(4.) on sarjassa kotikentällään kolme ottelun voittoputkessa pitäen noissa kaikissa matseissa oman maalinsa puhtaana sekä tehden yhteensä kuusi maalia. Vendsyssel(10.) on seitsemän matsin mittaisessa voitottomassa putkessa häviten noista kolme kamppailua. AB voitti joukkueiden kaksi edellistä keskinäistä kohtaamista joista viimeisin pelattiin elokuun puolivälissä ottelun päätyttyä tuolloin maalein 0-3.
    • IEM Beijing PK: Natus Vincere - Falcons | Falcons | 1.84 (Pinnacle)
    • Tilanne 3.11. vihjeiden jälkeen:       Vihjemäärä Oikein Void Väärin Palautus-% netto 1.   Snooker 6 4 0 2 198,26 % 39,65 € 2.   Kemmu 6 3 0 3 142,72 % 17,96 € 3.   Henksteri 4 2 1 1 123,67 % 10,21 € 4.   JapBet 2 0 0 2 0,00 % -14,68 € 5.   Nagamori30 6 1 0 5 30,48 % -45,61 € Yhteensä 24 vihjettä (10 - 1 - 13) netto 7,52 € palautus 103,65 %
×
×
  • Create New...