Jump to content
  • kierrätysvapaita ilmaiskierroksia.png

Recommended Posts

Thaimaa, Valioliiga, KLO 14.00

 

BBCU - Pattaya United

Valinta: Alle 2.5 maalia

Kerroin: 2.15 (Bet365)

Niin ihana Thaimaan Valioliiga. Sitä pelataan sunnuntaina viiden ottelun merkeissä. Sarjajumbo BBCU saa vieraakseen putoamista vastaan kamppailevan Pattayan.

Keskiviikkona Pattayan olisi pitänyt voittaa Army United kotonaan, mutta se tyytyi vain 2-2 tasapeliin. BBCU puolestaan hävisi tuttuun tapaan, tällä kertaa Suphanburille. 

Kumpikin näistä joukkueista on melko runsasmaalisia ja Pattaya koko sarjan toiseksi runsasmaalisin. Pattayan vieraspeleissä nähdään kuitenkin huomattavasti vähemmän maaleja, eikä vierasotteluissa ole siinä listassa niin korkealle rankattu.

Näillä kummallakin joukkueella on menossa melkoinen overien putki ja ajattelen tietysti ettei se voi jatkua ikuisesti. BBCU:n kolme edellistä ottelua ovat kaikki olleet overeita. Pattayan neljässä edellisessä ottelussa kaikissa on tehty ainakin neljä maalia. Uskon aina näiden putkien katkeaminen ja kun BBCU kotonaan ja Pattaya vieraissa ovat pysyneet muuten melko vähämaalisina niin mikäs sen todennäköisempää kuin että se katkeaa tänään.

 

Kohde menee oikein, kun ottelussa tehdään enintään 2 maalia

 

 

 

Link to post
Share on other sites

Veikkausliiga 18.30

Ilves-PS Kemi

Valinta: Ilves

Kerroin: 1.81 (Pinnacle)

Ilves on pelannut tällä kaudella todella hyvin, ja Kemi on hienoisessa kriisissä, joten yli 1.8 numerosarjoilla tämä kohde on hyvin pelattava. Ilves on voittanut kuusi viimeisintä kotiottelua, joista vakuuttavin tuli viime viikolla, kun HJK kaatui 1-0. Tammelasta ei siis ole helppo hakea pisteitä. Kemi on puolestaan hävinnyt kuusi peliä putkeen, ja on valahtanut sarjataulukossa sijalle 9. Ilveksellä on tänään loistava sauma jatkaa hyviä otteita ottamalla voitto heikosta Kemistä. Uskon niin myös tapahtuvan numeroin 2-0.

Link to post
Share on other sites

Ruotsi:Allsvenskan jalkapallo klo.18:30

Göteborg IFK Göteborg - Jönköpings Södra IF   Jonkopings

BTTS @2.05 Unibet

Kirjoitellaas välillä tännekin ja koitetaan Ruotsin Allsvenskanista molempien maalia.

Kotijoukkue Göteborgilla on kiirettä pitänyt,kun se on tahkonnut Eurooppaliigaa sarjapelien lisäksi.Sillä on ollut nyt kaksi päivää lepoa Piast matsin jälkeen ja se voi näkyä jo sen otteissa.Suurempia loukkaantumishuolia ei tietääksen sinisillä ole.Tanskalainen Ankersen ei pelaa tänään.

Göteborg piti kauden ekassa ja toisessa ottelussaan maalinsa puhtaana,mutta sen jälkeen 12 pelaamassaan ottelussaan sille on vastustaja tehnyt maalin.

Jönköpings on ottanut toistaiseksi 14 pelatun kierroksen jälkeen ainoastaan neljä voittoa ja vieraissa se on voittanut kerran.Vaikka Jönköpings ei ole voitoilla pröystäillyt niin maalintekoon se on pystynyt.14 pelissään Jönköpings on jäänyt kolmasti maaleitta.

Unibetin toppikertoimella kannattaa mielestäni ottaa lapulle,kun jotkut bookkerit tarjoavat jo alle kahta.

Lycka Till!

Se oli nopeet molemmat 14min ja tilanne 1-1 :)

  • Upvote 1
Link to post
Share on other sites

Ykkönen 18.30

TPS-KTP

Valinta: TPS

Kerroin: 1.71 (Marathonbet)

Kerroin ei tässä päätä huimaa, mutta näkisin silti Tepsin kotipelissään hieman suuremmaksi suosikiksi. Tepsin kotiotteet ovat olleet loistavia heikon alkukauden jälkeen. Viimeisistä viidestä pelistä saldona 4 voittoa ja 1 tappio. Voitoista peräti 3 on tullut vähintään kahden maalin erolla. KTP taistelee hieman erilaisessa asemassa. Viime kierroksella tuli voitto ensimmäistä kertaa kahdeksaan peliin. Voitosta en silti kiljuisi liikaa, sillä se tuli sarjan huonointa joukkuetta vastaan. Kauden alussa Tps otti kuonoon KTP:lta, joten sitä lähdetään tänään varmasti jo huomattavasti paremmalla vireellä kostamaan. Rohkeimmat voivat myös kokeilla tätä tasoituksella, tuntien Tepsin kotivoittojen marginaalit.

Link to post
Share on other sites

Cincinnati Reds  Cincinnati Reds - Arizona Diamondbacks Arizona Diamondbacks

 

Baseballia, MLB. Ottelu alkaa n. klo 20.10.

 

Pelivalinta: Cincinnati

Kerroin: 1,87

Vedonlyöntitoimisto: ComeOn

 

Joukkueiden kolmas perättäinen kohtaaminen. Cincinnati on voittanut kaksi edellistä selvin lukemin ja on muutoinkin erinomaisessa vireessä. Vierailijat ovat kärsineet jonkin verran loukkaantumisista, ja tämän hetkinen vire onkin heikko.

Kotijoukkueen syöttövastuussa on tänään Brandon Finnegan (5-7, 4.66). Finnegan on ollut suht tasainen suorittaja, mutta pitch count on muodostunut jonkinlaiseksi ongelmaksi, kun Finnegan ei ole pystynyt syöttämään tarpeeksi inningejä. Edellinen startti Atlantaa vastaan meni hyvin, mutta tuossakin ottelussa Finnegan heitti vain 5 vuoroparia. Urastatsit ovat kuitenkin kohdallaan: 10-10 ja ERA hieman yli neljä. Tällä kaudella on menty aika lailla samaan tahtiin. Finnegan ei ole vielä kovinkaan kokenut, mutta hänen suoritusvarmuutensa on kohtuullisella tasolla.

Vieraiden starting pitcher on kokematon Zack Godley (2-1, 5.31 ERA), joka on alkanut saamaan vastuuta Greinken loukkaannuttua. Godleylla on vyöllään vasta 9 MLB-starttia, ja tälläkin kaudella hän on aloittanut ainoastaan kolme ottelua. Finneganin tavoin Godleynkin ongelma on kestävyys: edellisissä kolmessa ottelussa hänet on jouduttu vetämään kummulta ennen kuudetta vuoroparia. Godley ei ole vakuuttanut niissä otteluissa, jotka olen nähnyt. Pidän häntä heikompana pitcherinä kuin virkaveljeä.

Arizonalta on edelleen sivussa mm. Peralta, Pollock, Ahmed ja Chafin, jotka ovat kovia menetyksiä. Myös Chris Owingsin pelaaminen on epävarmaa. Arizona onkin hyytynyt pahasti viime aikoina, sillä joukkue rypee viiden ottelun tappioputkessa. Edellisistä 12 ottelusta on tarttunut ainoastaan kaksi voittoa. Cincinnati puolestaan on hyvässä iskussa: edellisestä kahdeksasta ottelusta on irronnut kuusi voittoa. Sama saldo pätee myös edellisiin kotiotteluihin, minkä vuoksi myös kotisaldo näyttää jo huomattavasti paremmalta kuin vielä tovi sitten.

Vieraiden bullpen on heikko etenkin nyt, kun Chafin on sivussa. Godleyn tulisi ehdottomasti kyetä heittämään mielellään vähintään kuusi inningiä, mutta aiemmat esitykset eivät anna siitä viitteitä. Näen hyvävireisen Redsin suosikkina otteluun lähdettäessä.

 

tulos: 8-9

 

 

Link to post
Share on other sites

Chicago White Sox  Chicago White Sox - Detroit Tigers Detroit Tigers

 

Baseballia, MLB. Ottelu alkaa hieman sen jälkeen, kun eiliseltä siirretty ottelu saadaan päätökseen. Tuo ottelu alkaa n. klo 21.10.

 

Pelivalinta: Alle 9.0 juoksua

Kerroin: 1,84

Vedonlyöntitoimisto: ComeOn

 

Kahden tasaisen joukkueen kohtaaminen Chicagossa. Edellinen matsi meni Detroitille lukemin 7-5.

Kotijoukkueelta aloittaa Jose Quintana (8-8, 3.13 ERA), joka on ollut tasaisen hyvä koko kauden ajan. Quintana on jostain syystä kärsinyt urallaan run supportin putteesta, ja tälläkin kaudella sama kuvio on toistunut. Kärkijoukkueessa Quintana olisi luultavasti kirjauttanut reilusti yli 10 voittoa. Quintanan luvut koko uralta ovat loistavat, eikä tämä kausi ole tehnyt poikkeusta. Edellinen startti oli myöskin erinomainen, kun hän piti Seattlen yhdessä juoksussa 6 inningiä.

Vierasjoukkue lähettää kummulle kokeneen Anibal Sanchezin (5-11, 6.60), joka heitti todella hyvin edellisessä startissaan. Sanchez piti Twinsin pitkään yhdessä juoksussa, mutta poistuttuaan kummulta bullpen-syöttäjät tulivat tunaroimaan pelin lopullisesti. Sanchez sai tavallaan kaksi "ylimääräistä" juoksua, mikä vääristää hieman tilastoja tuosta ottelusta. Tällä kaudella Sanchez on ollut kokonaisuudessaan heikko, mutta josko vire alkaisi pikku hiljaa löytymään? AInakin Minnesota-ottelu antaisi viitteitä paremmasta.

Näen tämän ottelun lähtökohtaisesti suht vähäjuoksuisena. Sanchez on toki jonkinlainen kysymysmerkki, mutta toisaalta White Sox on yksi heikoimmista lyöjäjoukkueista sarjassa. Detroit ei sekään ole viime aikoina pahemmin juoksuilla mässäillyt, vaan ottelut ovat olleet tasaisia ja vähäjuoksuisia. Ennen tätä ottelua pelattava rästipeli saattaa hieman laskea juoksuodottamaa, jos voittajaa ei saada selville rivakasti. Edellisissä viidessä ottelussa Detroit on rikkonnut tämän päivän linjan vain kertaalleen ja Chicago kahdesti.

 

tulos: 5-4

Link to post
Share on other sites

Tanska:Superliga jalkapallo klo.17:00

Silkeborg  Silkeborg - Brönby   Bröndby

Brönby @2.00 Unibet

Brönby o1.5 @2.07 Unibet

Brönby maali molemmilla jaksoilla @3.25 Unibet

Otetaas Tanskasta Brönbylle vetoja.

Silkeborg pääsi pääsarjaan Lyngbyn ja Horsensin ohella,kun sarjaa laajennettiin.Silkeborg oli ensimmäisessä pelissä täysin altavastaaja Odensen vieraana ja onnella sai sieltä pisteen matkaan.Silkeborg oli divisioonassa loppukaudesta kotonaan hyvä,mutta nyt vastus kovenee ja pallon saaminen maaliin ei ainakaan helpotu edellisestä pelistä.

Brönby sensijaan aloitti kauden loistavasti voittamalla kotona 4-0 Esbjergin.Brönby jatkaa myös Eurooppaligassa kolmannelle kierrokselle.Brönbylta löytyy maalintekovoimaa ja sen näytti ensimmäisen kierroksen ottelu,kun 4 eri ukkoa teki maalin.

Sen verran aneeminen oli Silken eka peli ja jos se ei siitä parane niin näen Brönbyn olevan tässä vahvoilla ottelun voittajaksi.

Nämä voi ottaa pois uunista,ne on valmistuneet kaikki !

 

  • Upvote 1
Link to post
Share on other sites

Jalkapallo, Brasilia Serie A klo 00.30

Vitoria - Santos

Valinta: Santos

Kerroin 2.70 (unibet)

Noniin nyt matkataan Brasiliaan ja siellä on luvassa melko tasainen peli. Santos on brasseissa todella kova seura ja on jo vuosia pystynyt tuottamaan loistavia jalkapalloilioita ja siltä odotetaan joka vuosi hyviä tuloksia. Kotonaan se on ollut älyttömän kova mutta vieraissa sen on pakko kiristää tahtia jotta kärkipäähän on jotain asiaa. Santos on tällä hetkellä neljäs mutta rahkeet riittävät sarjan voittoonkin. Vieraissa otteluita on kertynyt 8 ja saldona niistä on 2 voittoa, 2 tasuria ja 4 tappioita mikä ei oikein imartele Santosin voittoa, mutta peli esitykset ovat olleet lähiaikoina ylöspäin. 

Vitoria taas kotonaan on pitänyt hyvää tahtia ottaen 3 voittoa, 3 tasuria ja vain yhden tappion mutta se kärsittiin keskikasti joukkueelle. Santosilla on siis omasta mielestä kaikki avaimet 3 pisteen pottiin, mutta kaikki riippuu nyt täysin omasta tekemisestä. Pistetään tulosvetoa 0-1

Tulos 2-3

Link to post
Share on other sites

Jalkapallo, USL 

Orlando City II - Wilmington Hammerheads

Valinta: X2

Kerroin: 1.67

Jatketaan amerikalla kun Orlando Cityn reservi joukkue kohtaa Hammerheadsit. Joukkueilla on vain piste eroa ja sijoittuvat sijoille 9. ja 10. Orlandon ollessa ylempi. Molemmat pelaavat ihan ok kautta ja ottelu tulee varmasti olemaan tasainen. Hammerhead on yllättänyt eniten sen vieraspeli vireellä kun se on pystynyt vieraissa ottamaan jopa 11/23 pistettä. Sama tahti luultavasti jatkuu ja uskon että vasarapäät pystyvät kaivamaan tasurin. Orlando tosiaan ei mikään paras kotijoukkue ole kun se on ottanut 11 ottelusta 3 voittoa, 4 tappiota ja 4 tasuria. Pelikään ei ole oikein kulkenut mutta pisteitä on kuitenkin saatu hyvissä määrin.

Hieman lyhyempi teksti tähän kiireeseen :)

Tulos 2-2

Link to post
Share on other sites

Tee tili osallistuaksesi keskusteluun

Sinun täytyy olla jäsen jos haluat kommentoida

Tee tili

Rekisteröi uusi tili. Se on helppoa!

Tee tili

Kirjaudu

Onko sinulla jo tili? Kirjaudu tästä.

Kirjaudu nyt
  • Uusimmat viestit

    • Jalkapallo Konferenssiliiga Klo 19.45   KuPS  -  Kaa Gent    Valinta:  X ( Tasapeli) Kerroin:  4.05 ( Veikkaus)   KuPS ollut vaikeaa viime aikoina sekä Veikkausliigan mestaruus karkasi omista  käsistä aika kauas, jolloin tänään voi vain laittaa kaiken likoon.   Enää ei ole mikään lämmin, joten toivottavasti Gent myös on kohmeessa, niinkuin viime aikoina on ollutkin.  Vieraissa Gent on ollut vaikeuksissa ja tänään on se sauma saada pisteitä näistä otteluista.  Suomalaisyleisön siivittämänä kotijoukkue kairaa pistetilin auki.  KuPS voi jopa voittaakin, mutta viime aikoina voittamisen kulttuuri on tipotiessään, joten otetaan rohkea tasapeli testiin.    1-1 tai 2-2 voisi olla aika hyvät tulosvetoon.    Kunhan ottelu päättyy tasan, niin tämä kohde menee oikein. 
    • Jalkapallo Mestareiden liiga Klo 22.00   Dortmund  -  Betis   Valinta:  X ( Tasapeli) Kerroin:  4.25 ( Paf)   Kaksi suht hyvää joukkuetta kohtaa toisensa sekä molemmilla on voittoja sekä tasureita alla.  Kierroksen yksi tasaisempia otteluita, jolloin tasapeli ei ole mikään mahdottomuus. Betis mestareiden liigassa kolme voittoa, mutta saksa on vaikea paikka pelata, jolloin tuo putki katkennee tänään, mutta pisteputki jatkuu.  Kunhan Ottelu päättyy tasan, niin tämä kohde osuu. 
    • Koripallo Euroliiga klo 21:15 Panathinaikos - Barcelona Pelivalinta: Barcelona ML Kerroin: 4,30 Novibet Panathinaikos on aloittanut Euroliigan hyvin ja onkin 9 kierroksen jälkeen sarjataulukon kärjessä. Panathinaikos on kotona erityisen hyvä joukkue, tältä kaudelta kotitilasto 6-1, joten helppo peli ei tule vierasjoukkueelle. Barcelona on aloittanut Euroliigan myös ihan hyvin ja joukkueen materiaali riittää taisteluun kärkipään joukkueita vastaan. Vierasotteluissa Barcelona ei aina ole ollut terävimmillään, mutta yllätysvalmis joukkue kuitenkin on.  Näin suuri suosikki Panathinaikos ei mielestäni ole mitä kertoimet antaa ymmärtää.
    • Koripallo Euroliiga klo 22:00 Real Madrid - Crvena Zvezda Pelivalinta: Crvena Zvezda ML Kerroin: 3,05 Novibet Crvena Zvezda on aloittanut Euroliigan vahvasti. Otteet olleet kokonaisuutena hyviä ja selviä voittoja on tullut useampia. Real aloittanut kauden myös hyvin, loukkaantumisia on ainakin Panathinaikosta vastaan, tarkemmat poissaolotiedot tätä ottelua varten selviävät vasta lähempänä. Joka tapauksessa mielestäni Crvenalle tarjottu 3,05 kerroin on liian korkea.
    • 1. Divisioona / Jalkapallo Tanska AB - Vendsyssel FF AB Draw No Bet @ 1.55 Betsson Alkaa 20:00 AB(4.) on sarjassa kotikentällään kolme ottelun voittoputkessa pitäen noissa kaikissa matseissa oman maalinsa puhtaana sekä tehden yhteensä kuusi maalia. Vendsyssel(10.) on seitsemän matsin mittaisessa voitottomassa putkessa häviten noista kolme kamppailua. AB voitti joukkueiden kaksi edellistä keskinäistä kohtaamista joista viimeisin pelattiin elokuun puolivälissä ottelun päätyttyä tuolloin maalein 0-3.
×
×
  • Create New...