Jump to content
  • kierrätysvapaita ilmaiskierroksia.png

Recommended Posts

La liga, klo 21.45

Ottelu: Deportivo La Coruña - Villarreal, kumpikin joukkue tekee maalin @2,00 (bet365)

Pitkästä aikaa tännekin jotain.

La Coruna on pikku hiljaa heräilemässä. Moni povasi joukkueelle jo tappiota vahvaa vaihetta pelaavan Espanyolin vieraana, mutta lopputuloksena oli kohtuu vaivaton tasapeli La Corunan eduksi tilastojen mennessä jotakuinkin tasan. On toki faktaa, että tiimi pelasi kauden ensimmäisen puoliskon ailahdellen, mutta vaikka tuli negatiivisiakin tuloksia, löytyy positiiviselta puolelta muun muassa noin kuukausi sitten saatu 5-1 kotivoitto Real Sociedadista, sekä niukka (2-3) lisäaikatappio Sevillaa vastaan. Muutenkin joukkue on ollut kovassa maalivireessä.

Villarreal on hyvin epävarma vierasjoukkue, erityisen hyvin se tuli esille, kun keltapaidat kärsivät europelikiireistä. Suurin osa Villarrealin vierastuloksista on päättynyt maalilliseen tasapeliin. Tästä ottelusta olisi kuitenkin haettava tulosta, sillä mestarien liigapaikka odottaa vain pisteen päässä ja takaa on tulossa kaksi joukkuetta ohitse (Real Sociedad sekä Athletic Bilbao). Vielä vähän aikaa sitten joukkue oli oikeastaan surkea vieraissa, eikä päässyt juurikaan maalipaikoille. Toivottavasti viimeisin vierasottelu Gijonia vastaan näytti muutoksen suunnan. Jos ei, niin Villarrealille jää kaudesta luu käteen. Kuitenkin tätä tiimiä on aina riski pelata vieraissa, vaikka dnb saattaakin näyttää houkuttelevalta.

Molemmat pelasivat keskiviikkona cup-ottelun, mutta en usko sen muuttavan asetelmaa. Korkeassa kertoimessa näkyy oletus Villarrealin tiukasta puolustuksesta. Mutta eiköhän tämä aukea vähintään 1-1 tasapeliksi.

Link to post
Share on other sites

Valintoja lauantaille

LaLiga2, Espanja

Mirandes - Numancia, DNB 1 @1.65 ComeOn

Mirandes on tällä hetkellä putoamassa liigassa mutta voitolla voisivat nousta jopa neljä sijaa ylöspäin, joten joukkueella on varmasti paljon motivaatiota otteluun. Mirandaksella on myös kotietu joka on todella merkitsevä varsinkin tässäsarjassa. Kotonaan Mirandesin saldo on 5-3-2. Numancia puolestaan ei ole vielä tällä kaudella saanut yhtään vierasvoittoa vaikka vastustajina ovat olleen UCAM Murica sekä Gimnastic jotka molemmat ovat Mirandesiakin alapuolella sarjataulukossa.

Ligue 1, Ranska

Nancy - Bastia, 1 @2.05 UniBet

Joukkueet ovat peräkkäin sarjataulukossa, mutta sen ei täydy antaa hämätä. Kauden ensimmäisestä kymmenestä pelistä Nancy:lle jäi käteen vain yksi voitto, kolme tasapeliä ja kuusi häviötä. Kauden mittaan peli on kuitenkin kehittynyt paljon ja joukkue on löytänyt voittojen teille. Viimeisestä kymmenestä pelistä tulokset ovatkinolleet 6 voittoa, 3 tasapeliä ja yksi häviö. Toki joukkueet olivat alkukaudesta vähäsen kovempia, mutta juuri nämä "keskikastin" pelit ovat tärkeitä Nancylle jos haluavat pisteitä haalia.

Link to post
Share on other sites

Jalkapallo, Valioliiga

Burnley - Southampton (klo 17:00)

Pelivalinta: Burnley DNB @2.70 (Unibet)

  • Burnley on sarjan viidenneksi paras kotijoukkue, taakse jää esimerkisi Manchester United
  • Southampton pelasi viimeksi kolme päivää sitten voittaen hienosti Liverpoolin
  • Burnley on kuntopuntarin 11. , Southampton 16.
  • Burnley on voittanut kotonaan esimerkiksi Liverpoolin, miksei se pystyisi haastamaan Southamptonia?
  • Burnleyn kertoimet ovat reilusti yläkanttiin, melkein @4 saa suorasta voitosta
  • DNB vedosta tulee rahat takaisin tasurista, en usko että Southampton ainakaan voittaa tänään
Link to post
Share on other sites

Turkusessa raveja ja aattelin tännekkin tuoda vihjeen kun yllättävänkin korkea kerroin kahden hevosen lähdössä.

lähtö 6 voittaja 10 Leon Coger kertoimella 7 Veikkauksella.

Big Boss Kemp on tehnyt kovia esityksiä vaikkei ole nyt pariin starttiin voittanutkaan, tänään sillä on kuitenkin oiva mahdollisuus voittaa tämä lähtö kun se mitä luultavimmin pääsee mielipaikalleen keulaan juoksemaan kun aluksi muut lähtevät kovemmin matkaan jotta saisivat suosikin Big Boss Kempin selän eteen. Kuitenkin lähdössä juoksee myös Leon Coger takarivistä 10 lähtöpaikalta. Ruuna on napannut 3 tolppaa putkeen kovilla esityksillä keulasta mutta myös hevosella pystyy takaa tulemaan, varsinkin kun alkukiihdytys menee luultavimmin pitkäksi. Leon Cogerista jo aiemmin kirjoittamaani: Leon Coger 16 starttia 6 voittoa 4 kakkosta 1 kolmonen. Hevonen johon pelimielessä olen kiintynyt sen jälkeen kun se palasi tauolta, Leon Coger tuo sitä hyvää fiilistä, ruuna on erittäin kyvykäs ja on ollut keulasta nyt pari viime juoksua erittäin väkevä. Hevonen johon voin luottaa että se pärjää, Leon Cogerissa on vain sitä jotain. Leon Cogerilla rima hiukan nousee viime lähdöistä mutta myös viime lähdöistä on selvästi varaakin jäänyt ja ruuna on huippuiskussa, liikaa on mielestäni lähdön todennäköisimmän voittajan Big Boss Kempin varjoon jäänyt Leon Coger joten kerrointa on varmasti luvassa noin 4-5 pintaan. Otetaan lapulle takarivistäkin siis Leon Cogeria jolla myös takaa voi tulla. Emma Väreen kommentti: L6/10 Leon Coger jääny varaa viimesissä,viime startin jälkeen kaikki hyvin. Paikka käy,tulee takaakin. Sijoille 1-3. Joten Leon Cogeria siis laitan lapulle maukkaalla kertoimella.

 

Link to post
Share on other sites

Jääkiekko, Liiga

HPK - Ässät (klo 17:00)

Pelivalinta HPK 1.80 (Unibet)

Ässät saapuu vierailulle Hämeenlinnaan ja vastassa on kovavireinen HPK. Eilinen voitto Lukosta lisäsi varmuutta, mutta Ässien ailahteleva vieras pelaaminen saa jatkoa ollen Liigan heikoimpia. Ässien ylivoima pelaaminen on myös liigan heikoimpia, joten tämä enteilee Ässien osalta vähä maalista ottelua, vaikkakin Ässien Manninen hätyyttelee maaliennätystään. Hämeelninnassa on tehty asioita paljon oikein Pennasen luotsaamana  ja se tulee näkymään myös tässä ottelussa. Ässillä on ollut erityisen huono menestys Hämeenlinnassa ja vieravoitosta kerhosta on kulunut jo pitkän aikaa, tällä vuosikymmenellä ei ole voittoa tullut. Tulosveikkaus 4-1 HPK:lle.

Tulos: 2-1

Edited by feda
tulos
  • Upvote 1
Link to post
Share on other sites

Amerikkalainen Jalkapallo NFL

Atlanta Falcons - Seattle Seahawks

Vihje: Alle 52,5 pistettä

Kerroin: 1.90

Vedonlyöntitoimisto: Unibet

Alkamisaika: 23:35

NFL vihjeet ovat hyvin osuneet kun tänne kirjoitellut joten jatketaan

- Tasainen ja hieno peli tulossa joka voi päättyä kumman tahansa voiton juhliin.

- Seattle Seahawksilla on todella hyvä puolustus niin kuin viime viikollakin se tuli taas todistettua

- Seattlen juoksupelaamisella kulutetaan pelikellosta aikaa ja kun Atlanta ei pysty oikein kunnolla pysäyttämään sitä se syö myös erinomaisesti pelanneen Matt Ryanin parhaita vahvuuksia kun hän ei pääse kotijoukkueen kanssa rakentelemaan hyökkäyksiä niin paljoa.

-  Kaikki merkit viittaavat tasaiseen ja vähä pisteiseen peliin johon saa hyvää kerrointa.

  • Upvote 1
Link to post
Share on other sites

Amerikkalainen Jalkapallo NFL

New England Patriots - Houston Texans

Vihje: New England Patriots -14.5

Kerroin: 1.89

Vedonlyöntitoimisto: Unibet

Alkamisaika: 03:15

- Houston Texans oli viime viikolla vakuuttava kotivoitossaan mutta tänään se kohtaa aivan eriluokan vastustajan Patriotsin muodossa.

- Patriots on joka osa-alueella parempi kuin Texans.

- Patriots pelaa erinomaista futista kotonaan ja he pystyvät kyllä suht helposti voittamaan tuolla erolla hyvällä hyökkäyspelaamisella kuin myös hyvällä puolustamisella.

- Texans tekee tässä matsissa maksimissaan sen 13 pistettä sillä kotijoukkueen puolustus tyrähdyttää todella hyvin Texansin hyökkäykset.

- Patriots 'clean sweeppaa' Texansin yli tässä pelissä. 

Link to post
Share on other sites

Klo 19.30

Wolves - Aston Villa

Valinta: BTTS @1.95 ComeOn

Peli alkaa kohta joten kirjoitetaan nopeasti.

  • Villalla maalissa Sam Johnstone joka ei kertaakaan tällä kaudella ole ykkösjoukkueen maalilla ollut. 
  • Wolvesin matsit tällä kaudella ovat olleet maalirikkaita ja maaleja on tullut keskimäärin 2.64 per peli.
  • Wolves on tällä kaudella pitänyt nollat kotonavain kaksi kertaa
  • Joukkueiden kohtaamiset ovat olleet myös maalirikkaita, sillä viimeisessä kolmessa kohtaamisessa verkko on heilunut 11 kertaa
  • Yksi miinusseikka on että Villalta puuttu ykkös maalintekijöitä

Tulosveikkaus 2-2

Link to post
Share on other sites

Koripallo NBA

Los Angeles Clippers - Los Angeles Lakers

Vihje: Los Angeles Clippers -10.5

Kerroin: 1.78

Vedonlyöntitoimisto: Unibet

Alkamisaika: 22:30

Voi pojat mikä viikonloppu urheilun ja vedonlyönnin kannalta Losin paikallisväännöllä jatketaan ennen kuin pääsee illan nfl kruunua katsomaan.

- Clippers on taas vakuuttavassa lennossa voitettuaan 5 ottelua peräkkäin.

- Clippers vienyt 5 viimeistä keskinäistä paikallisvääntöä kotona.

- Lakersin puolustus on yksi liigan huonoimmista ja siitä kertoo myös viimeinen tila kun katsotaan puolustuksen hyödyntämistä, Clippersin tasoinen joukkue on vain liikaa noin heikolle puolustukselle.

- Clippers on joukkueista ehdottamasti parempi ja vakuuttavampi siitä ei ole mitään epäselvyyttä.

- Pelin kuva tulee olemaan luokkaa Clippers vie ja Lakers vikisee.

  • Upvote 1
Link to post
Share on other sites

Jääkiekko

NHL

Montreal Canadiens-New York Rangers

Vetokohde: Rangers ML 

Kerroin: @2.32

Vedonlyöntitoimisto: Nordicbet

 

Montreal on kärsinyt pahasti loukkaantumisista ja voittanut viimeisistä viidestä kotiottelustaan ainoastaan yhden.

Rangers puolestaan on neljän vierasvoiton putkessa. 

Kerroin on kova, joten lähtee kokeiluun.

Tulosveikkaus: 2-4

Link to post
Share on other sites

Tee tili osallistuaksesi keskusteluun

Sinun täytyy olla jäsen jos haluat kommentoida

Tee tili

Rekisteröi uusi tili. Se on helppoa!

Tee tili

Kirjaudu

Onko sinulla jo tili? Kirjaudu tästä.

Kirjaudu nyt
  • Uusimmat viestit

    • Koripallo Euroliiga klo 21:15 Panathinaikos - Barcelona Pelivalinta: Barcelona ML Kerroin: 4,30 Novibet Panathinaikos on aloittanut Euroliigan hyvin ja onkin 9 kierroksen jälkeen sarjataulukon kärjessä. Panathinaikos on kotona erityisen hyvä joukkue, tältä kaudelta kotitilasto 6-1, joten helppo peli ei tule vierasjoukkueelle. Barcelona on aloittanut Euroliigan myös ihan hyvin ja joukkueen materiaali riittää taisteluun kärkipään joukkueita vastaan. Vierasotteluissa Barcelona ei aina ole ollut terävimmillään, mutta yllätysvalmis joukkue kuitenkin on.  Näin suuri suosikki Panathinaikos ei mielestäni ole mitä kertoimet antaa ymmärtää.
    • Koripallo Euroliiga klo 22:00 Real Madrid - Crvena Zvezda Pelivalinta: Crvena Zvezda ML Kerroin: 3,05 Novibet Crvena Zvezda on aloittanut Euroliigan vahvasti. Otteet olleet kokonaisuutena hyviä ja selviä voittoja on tullut useampia. Real aloittanut kauden myös hyvin, loukkaantumisia on ainakin Panathinaikosta vastaan, tarkemmat poissaolotiedot tätä ottelua varten selviävät vasta lähempänä. Joka tapauksessa mielestäni Crvenalle tarjottu 3,05 kerroin on liian korkea.
    • 1. Divisioona / Jalkapallo Tanska AB - Vendsyssel FF AB Draw No Bet @ 1.55 Betsson Alkaa 20:00 AB(4.) on sarjassa kotikentällään kolme ottelun voittoputkessa pitäen noissa kaikissa matseissa oman maalinsa puhtaana sekä tehden yhteensä kuusi maalia. Vendsyssel(10.) on seitsemän matsin mittaisessa voitottomassa putkessa häviten noista kolme kamppailua. AB voitti joukkueiden kaksi edellistä keskinäistä kohtaamista joista viimeisin pelattiin elokuun puolivälissä ottelun päätyttyä tuolloin maalein 0-3.
    • IEM Beijing PK: Natus Vincere - Falcons | Falcons | 1.84 (Pinnacle)
    • Tilanne 3.11. vihjeiden jälkeen:       Vihjemäärä Oikein Void Väärin Palautus-% netto 1.   Snooker 6 4 0 2 198,26 % 39,65 € 2.   Kemmu 6 3 0 3 142,72 % 17,96 € 3.   Henksteri 4 2 1 1 123,67 % 10,21 € 4.   JapBet 2 0 0 2 0,00 % -14,68 € 5.   Nagamori30 6 1 0 5 30,48 % -45,61 € Yhteensä 24 vihjettä (10 - 1 - 13) netto 7,52 € palautus 103,65 %
×
×
  • Create New...