Jump to content
  • kierrätysvapaita ilmaiskierroksia.png

Recommended Posts

https://encrypted-tbn3.gstatic.com/images?q=tbn:ANd9GcTQ7-VAhX4_957efIMHY-bjLU1UBOJCZMheyLgRjpopAFLqiTVFOg

Hifk - TPS

Hifk, kerroin 2,35 (veikkaus)

Alkamisaika: 18:30

Katkon paikka Helsingissä. Voitot ottelusarjassa kotijoukkueelle 3-2.

Viime ottelussa TPS menetti 2-0 johtonsa ottelun päätyttyä ansaitusti vieraille 2-5. Tepsi pelasi suuren osan matsista luvattoman heikosti ajankohtaan nähden. Tätä edelsi mahdollisesti ottelusarjan käännekohdaksi muodostunut Hifkin jatkoaikavoitto Helsingissä. Kyseinen ottelu venyi pitkäksi ja jo ennen sitä oli havaittavissa Tepsin kokeneen kaartin väsymistä. Hifkin peli on parantunut suhteessa Tepsiin pikkuhiljaa tasaisesti peli kerrallaan.

Tps nojaa hyvin pitkälti vanhoihin jyriin Kallio, Perrin, Tallinder. Varsinkin pisteiden valossa ovat he alisuorittaneet ottelusarjan ajan ja tepsin maaleista onkin ollut vastuussa suurimmaksi osaksi nuoriso-osasto. Pelitavaltaan TPS on 5vs5 pelissä ollut hivenen Hifkin edellä, mutta ohuen vanhan kärjen suuret peliminuutit ovat alkaneet näkyä.

Hifk on laadukas ja tasaisesti peluutettu nippu jolta ei lopu energia kovin helpolla. Moraalisesti erittäin tärkeät voitot jatkoajalla ja viimeksi vieraissa(sarjan ensimmäinen vierasvoitto+nousu tappiolta voittoon) ovat varmasti luoneet lisää energiaa ja nitoneet runkosarjassa niin huonohenkiseen ja löysään joukkueeseen ryhtiä.

TPS-kannattajana haluaisin vihjata peliä toisin päin, mutta tepsin eväät ovat nyt jos eivät loppu niin sitä viimeistä murua vaille syödyt.

 

  • Upvote 4
Link to post
Share on other sites

LaLiga Espanja jalkapallo

Espanyol - Betis

Yli 2,5 maalia @2.43 Paf

Klo 21:45

Maajoukkuetauko on ohi ja liigat käynnistyvät ja onhan se otettava jo nyt tuo kerroin pois kuleksimasta. Keskikastin joukkueet kohtaavat ja kotijoukkue Espanyol on kovassa kotipeli kunnossa kun viidestä viimeisestä kotipelistä on tullut neljä voittoa ja vain yksi tappio. Voittojen lisäksi joukkue on onnistunut maalinteossa myös, tämän vuoden puolella joukkue on pelannut 12 ottelua ja niissä otteluissa on syntynyt 19 maalia ja vain kaksi kertaa joukkue on jäänyt maaleitta ja nekin kerrat vieraissa. Kotijoukkueelle on myös maaleja tehty 12 maalia seitsemään otteluun, varsinkin edellinen kotipeli Palmasia vastaan puolustus ei oikein toiminut ja oli yllättävän haavoittuvainen. Espanyolin kotiotteluissa on jääty tänä vuonna vain kerran alle 3 maalin pelissä. Kotijoukkueella on tämän hetken tiedolla poissa puolustaja Duarte ja hyökkääjä Piatti, varsinkin Piattin poissaolo vähän laskee overille prosentteja, mutta Espanyolilta löytyy maalintekovoimaa mm Moreno. Vierasjoukkue Betisillä on ollut vaikeaa vieraspelaamisessa kun joukkue on saanut kauden 13 vierasottelusta otettua vain 3 voittoa ja yhden tasapelin, mutta ovat he vähintään maalin saanut tehtyä 8/13 vieraspelissä. Betis on tehnyt 7 maalia edelliseen 5 otteluun, joten ei ole heilläkään mitään maalinteko ongelmia. Betis pääsee myös hyvällä kokoonpanolla pelaamaan vieraihin. Tähän kohteeseen pelaan vielä BTTS mikä saa kanssa hyvän kertoimen.

Kohde menee oikein kun pelissä nähdään vähintään 3 maalia.

 

 

 
  • Upvote 2
Link to post
Share on other sites

Koripallo, NBA

Golden State Warriors - Houston Rockets    

klo 5:30

 

Pelivalinta GSW -8 @1.90 (bet365)

 

Esipuhe

Pitkästä aikaa laitetaas vihjettä tulille. Ensi yöllä ottavat yhteen huippukamppailussa GSW ja Houston. Asetelmia peliin haettiin jo pari päivää sitten pelatusta ottelusta, jonka GSW vei nimiinsä 113-106 vieraissa. Kaksi joukkuetta, joiden peli perustuu kolmosten heittoon ja pointtina pelaavaan supertähteen. Viime keskinäisessä kolmoset upposivat paremmin Golden Statella tuoden voiton heille. Heittoprosentit olivat tuossa pelissä Houstonilla surkeat, esimerkiksi James Harden naulasi 9 yrityksestä vain yhden kolmen pisteen heiton. Tahti ei parantunut MVP-ehdokkaalla viime yönä: 13 yrityksestä upposi vain 2. Ariza ja Gordon sentään heittivät paremmalla tarkkuudella Rocketsien hävitessä 107-117 Portlandille.

 

Asetelmat

Otteluun lähdetään eri asetelmista. Golden State on saanut pelinsä toimimaan ilman Durantia: Currylle ja Thompsonille on annettu enemmän vastuuta. ´"Splash-brothersit" ovat saaneet yhteispelin toimimaan ja eri kuvioiden kautta on saatu hyviä heittopaikkoja molemmille. Puolustuspeli on ollut Warriorsilla erittäin vakuuttavaa. Sarjakakkosta San Antonio Spursia vastaan GSW:n puolustus oli erittäin väkevää ja he nousivat sen avulla alun 22 pisteen tappiolta lopulta selvään voittoon.

Houston Rockets puolestaan esitti erittäin vakuuttavan heittonäytöksen Oklahomaa vastaan tehden peräti 137 pistettä. Sen jälkeen tulivat heikommat pelit GSW:tä ja Portlandia vastaan. Varsinkin jälkimmäisessä Houston näytti erittäin väsyneeltä sen mitä ottelua katsoin. Harden, joka on pelannut eniten kaikista pelaajista, näytti siltä, että rankka kausi tuntuu painona jaloissa. Harden antoi lopussa hetkellä pari turnoveria, jotka päästivät Portlandin karkuun. Rockets alkaa väsyä runkosarjan loppua kohden, eikä peli toisena peräkkäisenä päivänä liigan parasta kotijoukkuetta vastaan vieraissa helpota ollenkaan.

 

Historia

Golden State on pelannut Houstonia vastaan vuoden 2017 runkosarjassa 3 kertaa. GSW voitti noista 2 ja yksi peli venyi jatkoajalla, jossa Houston oli parempi. Vuonna 2016 joukkueet kohtasivat pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella ja GSW vei sarjan otteluvoitoin 4-1.

 

Poissaolot

Warriorsilta on ainoastaan pois Kevin Durant. Houstonilta ovat varmuudella sivussa Anderson ja Harrel. Rockets SAATTAA lepuuttaa Hardenia. Tämä on oma johtopäätökseni. Viime yönä Harden piteli rannettaa, jossa on jonkinlainen vamma. Hän itse vakuuttaa, että haluaa pelata kaikki ottelut, mutta tekeminen oli aika vaivalloista edellisessä ottelussa. Valmentaja saattaa siis jättää Hardenin ainakin joksikin ajaksi penkille.

 

Yhteenveto

Uskon, että päivän enemmän levännyt Golden State etenee selvään voittoon kotonaan vielä edellisestä ottelusta väsynyttä Houstonia vastaan. Molemmilla on kova hyökkäys, mutta parempi puolustus, lepo-etu ja koti-etu kääntävät ottelun GSW:lle. Tulosveikkaus: 122-109.

 

Voitollista betsipäivää kaikille! :clap:

 

 

 

  • Upvote 2
Link to post
Share on other sites

Liiga HIFK - TPS tekee maalin varsinainen peliaika J. Rask kertoimella 5.4

Veikkaus. alkamisaika: 18.30

 

Sarja ensimmäistä kertaa katkolla HIFK:lle ja lähdetään hakemaan pirteästi esiintyneen Joonas Raskin maalia, siis mitä olen itse nähnyt koosteita ja raportit myös kertovat samaa kieltä! 

 

Rask ei ensimmäisessä kolmessa pelissä onnistunut huippu paikoista huolimatta, oli avopaikkaa jne. mutta nytten kahdessa edellisessä pelissä peräkkäin on tullut tulosta ja on syytä odottaa, että vastuuta tulee kuumalle pelaajalle!

 

maalintekijä lapulle siis päälle viiden kertoimella kotijoukkueen Rask.

 

Pelionnea!

  • Upvote 2
Link to post
Share on other sites

NHL poffeihin viimeiset rahojen hankinta OSA  1/2 

 

TUPLA 

Jääkiekko 

Naisten MM-Kisat

KLO 22.30

Ruotsi - Saksa 

Valinta : Ruotsi 

Kerroin : 1,35 ( Unibet )

 

KLO 23.00  TV2 

Suomi - Venäjä 

Valinta : Suomi 

Kerroin : 1,32 ( Unibet )

 

YHTEISKERROIN : 1,78 ( UNIBET )

 

Naisten MM-Kisat alkavat tänään Amerikassa.   Kertoimet ovat pieniä, mutta tämä tupla tulee todennäköisesti kotiin 

Panostus-suositus: 4 / 10 

 

Ruotsi on B-lohkossa missä ovat  Saksa, Tsekki ja Sveitsi.   Lohkon 2 parasta pääsee puolivälieriin ja kaksi huonointa karsii putoamisesta.   

Tämä tarkoittaa, että Ruotsi on pakko nappaa tosissaan täydet pisteet tästä Saksa ottelusta, sillä heille tulee vaikeampaa olemaan Tsekin ja Sveitsin kanssa.   

Ruotsi pelaa puolustusvoittoisesti näissä kisoissa päävalmentajan mukaan.  Eli odotettavissa ei välttämättä ole kaunista kiekkoa vaikka Blondit ruotsalaiset sellaisia ovatkin :wub:.   Joukkue on hyvin ollut vuoden jo yhdessä ja tähtäävät ensi vuoden Olympialaisiin ja tämä on heille tärkeät kisat, joka kertoo, että missä he menevät. 

Saksa nousi näihin kisoihin B-sarjasta ja odotettavissa on, että he joutuvat tästä lohkosta karsintaan.  Joukkue on huonoin paperilla näissä kisoissa.  

 

Suomi - Venäjä 

Nämä maat pelaavat A-lohkossa, missä ovat myös USA ja Kanada. 2 parasta välieriin ja 2 huonointa puolivälieriin.   Suomen odotetaan olevan sijalla 3.  Juuri Venäjän yläpuolella. 

 

Suomen joukkuetta on kuvattu yhdeksi kaikkien aikojen joukkueeksi.  Harjoitusten perusteella näin on, sillä Suomi on voittanut treeneissä kaikki Eurooppa joukkueet, joista Ruotsi kaatui 3-1 ja tämän illan vastustaja Venäjä on lyöty 7-1 sekä 7-2. 

Venäjä on naisissa ihan hyvä ja pronssijoukkue ehdokas Suomen ohella, mutta Suomeen verrattuna tänä vuonna Venäjällä on huonompi joukkue. 

Suomi lähtee yleensä hyvin kisoihin ja uskon Karvisen johdolla Suomi ottaa rutiini voiton tästä pelistä.  Ei se Venäjä parissa päivässä niin paljoa ole pystynyt parantamaan peliään,  jotta yllättäisi. 

TV2 näyttää suorana klo 23 Suomi - Venäjä 

 

Ruotsi kuin Suomi, kunhan voittavat varsinaisella peliajalla, niin tämä Tupla menee oikein. 

 

 

 

KEMMUN UUTISET HUOMISESTA: Tämä on huomenna osa 2/2 . 

Mora - Leksands  Peliin olen tutustunut KUNNOLLA JA huomenna on Aika treenata NHL poffeja varten tosissaan 

- MORA - LEKSANDS  Huomenna on Kemmulle yhtä tärkeä peli kuin nhl finaalit. 

 

Link to post
Share on other sites

Irlanti:Premier Division jalkapallo klo.22:00

Shamrock Rovers  Shamrock Rovers - Finn Harps   Finn Harps

btts @2.43 1xBet

Irlannin pääsarjasta tällään lapulle molempien maalia ja ihan mukavantuntuisella kertoimella.

Shamrock painettu selkeäksi suosikiksi kotonaan voittamaan ottelu,kun kertoimia tutkailee.Finn Harps on aloittanut kauden pirteästi ja paremmin kuin kotijoukkue Shamrocks.Seitsemännet ottelut tänään ja molempien aikaisemmissa peleissä on maaleja isketty ihan kohtuu hyvin.Nämä joukkueet eivät ole kiikareilla pahemmin katselleet kuudessa edellisessä.Kuudesta edellisestä sarjamatsista on kumpaisenkin ottelussa kerran jääty ilman molempien maalia.Finn Harps teki viimekaudella 16 vieraspelissään 10 maalia ja nyt se on jo kolmessa reissupelissään iskeny 6 osumaa,joten selkeä parannus viimekauteen verrattuna tulossa.Shamrock ei ole niitä Irlannin runsasmaalisimpia jengejä ollut,mutta kotiedun turvin sen maalia odotan ja vierailijoiden kolmessa vieraspelissä iskemät kuusi osumaa saattaa saada lisäystä tänään,joten otamma kokeiluun näitä.

v.2017 palautus (vihjeitä 87kpl): Tammikuu 112% Helmikuu 145% Maaliskuu 95%   (päivitetty 31.3)

Link to post
Share on other sites

Nhl - New York -pitspurgh Kohteeseen 1 kerroin 2.25

Tänään on erittäin vaikea valita kohdetta. Mutta new York in lla on  vielä panosta pyrkiä kotietuun poffeihin .  Lisäksi tämä on tänään iskun paikka koska Pitsburgh on saanut siipensä loukkaantumisten muodossa. Kotijoukkueelle palaa the kungen maaliin. Ja tarkoitus varmaan hakea loukkaantumisten jälkeen peliruntumaa poffeihin. Vierailija lla on pudonnut nyt huippuja jo ketjun verran pois. Malkin ,Letangin, ja Hagelin. Joukkueella loukkaantumisia tulee huolestuttavaa tahdilla. Se on minusta ainoa este onko joukkue finaaleissa tänäkin vuonna. Niin kova joukkue on. En usko että organisaatiossa välitetään onko pingviinit miten sarjassa sijoittunut.  Fakta on se että voittavat täydellä rosteri lla kenet tahansa. Alkoi pelit vieraissa tai ei. Jos lisää kärkinimiä tippuu niin se voi ola kohtalokasta Seuralle. 

Nii päivä luulen että täydellä miehistöllä,ja levänneenä kotijoukkue tulee pirteästi pelaten ja ottaa siipirikkoisesta Vierailija sta voiton. Kerroin 2.25 on erittäin hyvä. Olen narissut monesti ottelutahdista .  se on aivan pimeä. Varsinkin kun katsoo esim rangersin vieras turnee ta.  Mutta nyt ovat saaneet levätä pari päivää ja Pens on taas vieraissa. On erittäin vaikea myös betsata näitä.  Mutta sellainen tunne on että Rangers saattaa viedä pelin selvästi. Pingviineillä on tärkeintä välttyä loukkaantumisilta.  Ja Rangers omaa myös erittäin laajan materiaalin joten kyllä,pingviineillä vaikea ilta on tiedossa. Peli onnea!

Link to post
Share on other sites

Nhl Vancover -los ángeles kings Kohteeseen 2 kerroin 1.90

No kingsit voitti Flamesin  vieraissa mikä oli pienoinen yllätys. Ja pieni toivo pudotuspelien paikasta elää. Ja silloin tämä ottelu on voitettava 

Ja canucksilta tulee puuttuu 9-11 Pelaajaa rosteri sta.  Se on kyllä, paljon ja ei voi olla vaikuttamatta peliin.  

Canucksilta ei ole mitään väliä peleillä enää. Ehkä kunniasta. Kysymys kuuluu pystyykö Angels tekemään maaleja joka on heillä ongelmana .  Mutta kohde on siitä hyvä että kingsin tulee tosi asenteella peliin. Mikä jo helpottaa tässä vaiheessa kautta . Koska suurin osa peleillä ei ole panosta enää.  Sen takia tärkein kriteeri on etsiä betseihin joukkueita joilla on tavoite. Vancouverin kausi oli surkea. Jo pari kuukautta sitten kerroin myös heidän takkuavasta maalinteko vaikeuksista.  Kyllä Ikääntyvien Sedinien aika on ohi.  Ainakin sillä tavalla että joukkue rakentaa heidän varaansa joikeen kenenevässä johdolla kauteen lähtee . Nuoret menee nyt vain ohi. Kolmosen kenttä olisi heille oikea paikka ja sitten yv aikaa.  Uskon että pudotus pelipaikkaa tavoitteleva kingsit on tänää vähän terävämpi kuin loukkaantumisten takia siipirikkoisesta kotijoukkue. Pelaajia on niin paljon pois että olisi mielenkiintoista tietää mistä raapia rosteri kasaan.  Kings näytti calgary ssä että peli kulkee tarpeen tullen. Ja ottivat hyvällä esityksellä ansaitun voiton. Jos kykenevät tänään saman laisen esitykseen niin ottavat pisteet.  

Link to post
Share on other sites

Tee tili osallistuaksesi keskusteluun

Sinun täytyy olla jäsen jos haluat kommentoida

Tee tili

Rekisteröi uusi tili. Se on helppoa!

Tee tili

Kirjaudu

Onko sinulla jo tili? Kirjaudu tästä.

Kirjaudu nyt
  • Uusimmat viestit

    • Jääkiekko:SM Liiga klo.17:00 Tappara - KooKoo Tekee pisteen Jyrki Jokipakka @2.10 Nordicbet Finaalin 1.osattelu ja Tapparan pakki Jokipakan pistettä testiin. Tamperelaiset on suosikkeja voittamaan Mestaruuden.KooKoo yrittää sitä ryöstöä heti,mutta saa nähdä miten käy.Tappara on vahva kotonaan ja tietää ekanvoiton merkityksen. Tapparan 1.kenttä on loistava.Puolustaja Jokipakka on esiintynyt hyvin pudotuspeleissä.Pisteitä Jokipakka on tehnyt 11 pudotuspelissä 1+6.Tapparan saadessa ylivoimaa,jota se tänään tulee saamaan joitakin minuutteja niin siinä Jokipakka on ollut vahva,josta voinee mainita mm.3:ssa Kohtaamisessa Ilvestä vastaan Jokipakka oli kaikkissa maaleissa mukana,jotka tuli yv:llä  
    • Jalkapallo:Belgia Jupiler League klo.21:45 St.Truiden - Royale Union SG Ottelussa tuomitaan rangaistuspotku @3.20 Unibet Belgia mestaruussarjasta pilkkua testiin. Truiden taulukon 3 sijalla,joka oikeuttaa paikan Eurooppaliigan karsintaan,jossa se on vahvasti kiinni tällähetkellä.2 paikkaan ja Mestarienliiga karsintaan on eroa jo 8 pistettä.Truiden etu puolestaan 4 sijalla olevaan Anderlehctiin on myös 8 pojoa. Royale Union SG on pelannut hyvin ja on taulukon ykköspaikalla 2.pst erolla Bruggeen. Ottelun tuomarina toimii Jan Boterberg,jonka keskiarvo pilkuissa on 0.50.Boterberg on antanut 6:ssa viimeissään ottelussa 5:ssä rangaistuspotkun,joten herkässä on ollut 11 metrinen Boterbergilla.Otetaan sitä kokeiluun myös tänään.
    • 14:35 Ningbo Rockets - Zhejiang Chouzhou  Kotijoukkue Ningbo on sarjan neljänneksi vähiten pisteitä tekevä joukkue, eikä vierasjoukkuekaan ole hirveästi parempi, sillä he ovat samalla listalla sijalla 14/20. Syy miksi joukkueet ovat silti playoffeissa, on laadukas puolustus, Zheijangia vastaan tehdään sarjan vähiten pisteitä, ja Ningbo on samalla listalla sijalla 5/20. Playoffien ekassa osassa näiden välillä nähtiin 122 pistettä ja kun tänään saadaan under 158 pelattua, se kelpaa vallan mainiosti. alle 158 pistettä @1,81 @unibet
    • 14:00 Ankara Kolejliler - Bordo Sportif Turkin koripallon divarissa käydään kovaa vääntöä juuri alkaneissa playoffeissa, ja tässä ottelussa runkosarjan jälkeen toisena ollut Bordo Sporif matkaa Ankaraan haastamaan kotijoukkuetta, joka oli runkosarjassa sijalla 9.  Bordo Sportif on hallinnut keskinäisiä otteluita ja tällä kaudella pelatut 3 runkosarjamatsia, ja playoffien ensimmäinen osa ovat kaikki päättyneet heidän voittoon. Voitot ovat tulleet 14, 14,  6, ja nyt viimeisin 23 pisteen erolla.    Bordo Sportif oli kuitenkin viime ottelussa tehokkaampi kuin normaalisti ja käytti paikkansa loistaavakin paremmin. Field goals% on tältä kaudelta 46,8% mutta viime matsissa ne upposivat sisään 51,52%. Vastaavassa tilastossa Ankara heitti 6% huonommin. Bordo upotti myös kolmosia 7% paremmmin kuin yleensä tällä kaudella.  Uskon että tilanne tasaantuu tähän matsiin ja kotona Ankara taistelee. Ankara Kolejliler +8,5 @1,73 @unibet  
    • League Two / Jalkapallo Englanti Bromley - Walsall Molemmat joukkueet tekevät maalin: Kyllä  @ 1.82 Coolbet Alkaa 17:00 Joukkueet ovat kohdanneet toisensa historiansa aikana kolme kertaa ja noissa jokaisessa kamppailussa nähtiin molempien joukkueiden maali. Edellinen viime marraskuun lopussa pelattu matsi päättyi Walsallin(12.) voittoon maalein 3-1 Bromley(2.) teki vähintään yhden maalin seitsemässätoista viimeisestä yhdeksästätoista kotiottelustaan. Walsall teki vähintään yhden maalin neljässä edellisessä vierasmatsissaan.
×
×
  • Create New...