Jump to content
  • kierrätysvapaita ilmaiskierroksia.png

Recommended Posts

MLS  New York City - Minnesota  valinta Minnesota DNB kertoimella 8 Unibet.

alkamisaika: 02.30

 

Alkaa olemaan sellaista kerrointa, ettei voi ohittaa, vaikka kotijoukkue on selvä suosikki, eikä vieraat ole voittanut vielä kertaakaan MLS historiansa aikana vieraspeliä, tosin kyseessä on sen ensimmäinen kausi pääsarjatasolla ja se on perustettu vuonna 2015.

 

Minnesotan kausi alkoi hyvin vaikeasti ja se päästi peräti 18 maalia neljässä ensimmäisessä pelissä, joka vieläkin näkyy rumana tilastona keskimäärin päästetyissä peliä kohden, luvun ollessa 2.2 tehtyjä sillä on 1.4 peliä kohden. Minnesota on kumminkin kauden edetessä saanut punaisesta langasta kiinni ja sillä on viisi voittoa vyöllä, kaikki toistaiseksi kotona mm. Portlandista ja Sporting Kanssa Citystä, jotka ovat aivan kärki seuroja.

Ja vieraissa se on onnistunut nipistämään Houstonilta pisteen, eikä piste ryöstö sarja johtaja Torontostakaan ollut kaukana, kun se kärsi niukan 2-3 tappion vieraissa.

 

New York City on sekin hyvin nuori joukkue ja se on pelannut vasta kaudesta 2015 MLS:ssä. Cityssä pelaa Suomalaisille tunnettuja pelaajia, Suomen  Alexander Ring on päässyt seuraamaan mainekkaiden pelaajien uran loppua, kun seurakavereina on Pirlon ja David Villan tasoisia pelaajia, joista on varmasti vielä uran ehtoo puolella hyötyä tuossa sarjassa.

New York City on itäisen konfrenssin kolmas, eli ei kyseessä on kova nippu, mutta ei mikään liigaa dominoiva USA:n Barcelona tai Real Madrid.

 

 

New York Cityltä puuttuu tästä pelistä joukkueen ykkös maalivahti, kun Johnson on maajoukkue komennuksella ja veräjää vartioi viime kausilla vähälle vastuulle jäänyt Norjalainen Johansen, nuori kaveri kylläkin ja onkin mielenkiintoista nähdä, kuinka tuo vaikuttaa alakertaan. New York City lähtee otteluun suurena suosikkina, mutta kiusaus kahdeksan kertoimiseen, vieras voittoon, missä tasapeli tuo panoksen takaisin, on ainakin itselläni suuri, kun vieraat on pystynyt kaatamaan ja raapimaan pisteitä muilta kärkiseuroilta ja taistelemaan muutenkin tasapäin.

 

Pelionnea!

Edited by Kalastaja
  • Upvote 1
Link to post
Share on other sites

Bolivia, Liga Profesional  J. Wilstermann - Petrolero de Yacuiba

valinta, btts. kertoimella 1.88 Unibet.  alkamisaika: 03.00

 

Laitetaan yölle vielä yksi betsi Boliviasta, jossa sarja loppuu, tämä on viimeinen ottelu koko sarjassa ja luonnollisesti myös joukkueiden.

 

Bolivian pääsarja on runsas maalinen ja pikkuisen tässä panoksettomassa ottelussa ihmetyttää tuo kerroin, joka on toki laskussa. En sitten tiedä eikö betsaajat ole samalla tavalla löytäneet tuota Bolivian liigaa ja overeita/btts. vetoja. esimerkiksi tässä kotijoukkue on sarjan underein joukkue kun sen peleissä on syntynyt "ainoastaan" 2.7 maalia ottelua kohden ja kymmenestä sen edellisestä kotiottelusta ainoastaan yhdessä pelissä molemmat ei ole tehnyt maalia.

 

Vierailija Petrolero on astetta runsas maalisempi ja sen peleissä on tullut neljä maalia ottelua kohden ja peräti 16 ottelua 21 mahdollisesta, on mennyt O 2.5 rajan yli ja etenkin sen omassa päässä maaliverkojen kestävyys on ollut koetuksella. Petrolera on jäänyt kymmenestä edellisessä vieraspelissä kolme kertaa ilman maalia ja kerran se on onnistunut nollaamaan itse viearaissa kotijoukkueen.

 

Kyseessä siis panokseton peli, jossa voidaan tarjota katsojille koko rahan edestä viihdettä, eikä tulisi suurena yllätyksenä, jos tässä innostutaan tekemään useampi maali, molempien johdosta.

 

Pelionnea! 

Edited by Kalastaja
Link to post
Share on other sites

Tee tili osallistuaksesi keskusteluun

Sinun täytyy olla jäsen jos haluat kommentoida

Tee tili

Rekisteröi uusi tili. Se on helppoa!

Tee tili

Kirjaudu

Onko sinulla jo tili? Kirjaudu tästä.

Kirjaudu nyt
  • Uusimmat viestit

    • Jääkiekko:SM Liiga klo.17:00 Tappara - KooKoo Tekee pisteen Jyrki Jokipakka @2.10 Nordicbet Finaalin 1.osattelu ja Tapparan pakki Jokipakan pistettä testiin. Tamperelaiset on suosikkeja voittamaan Mestaruuden.KooKoo yrittää sitä ryöstöä heti,mutta saa nähdä miten käy.Tappara on vahva kotonaan ja tietää ekanvoiton merkityksen. Tapparan 1.kenttä on loistava.Puolustaja Jokipakka on esiintynyt hyvin pudotuspeleissä.Pisteitä Jokipakka on tehnyt 11 pudotuspelissä 1+6.Tapparan saadessa ylivoimaa,jota se tänään tulee saamaan joitakin minuutteja niin siinä Jokipakka on ollut vahva,josta voinee mainita mm.3:ssa Kohtaamisessa Ilvestä vastaan Jokipakka oli kaikkissa maaleissa mukana,jotka tuli yv:llä  
    • Jalkapallo:Belgia Jupiler League klo.21:45 St.Truiden - Royale Union SG Ottelussa tuomitaan rangaistuspotku @3.20 Unibet Belgia mestaruussarjasta pilkkua testiin. Truiden taulukon 3 sijalla,joka oikeuttaa paikan Eurooppaliigan karsintaan,jossa se on vahvasti kiinni tällähetkellä.2 paikkaan ja Mestarienliiga karsintaan on eroa jo 8 pistettä.Truiden etu puolestaan 4 sijalla olevaan Anderlehctiin on myös 8 pojoa. Royale Union SG on pelannut hyvin ja on taulukon ykköspaikalla 2.pst erolla Bruggeen. Ottelun tuomarina toimii Jan Boterberg,jonka keskiarvo pilkuissa on 0.50.Boterberg on antanut 6:ssa viimeissään ottelussa 5:ssä rangaistuspotkun,joten herkässä on ollut 11 metrinen Boterbergilla.Otetaan sitä kokeiluun myös tänään.
    • 14:35 Ningbo Rockets - Zhejiang Chouzhou  Kotijoukkue Ningbo on sarjan neljänneksi vähiten pisteitä tekevä joukkue, eikä vierasjoukkuekaan ole hirveästi parempi, sillä he ovat samalla listalla sijalla 14/20. Syy miksi joukkueet ovat silti playoffeissa, on laadukas puolustus, Zheijangia vastaan tehdään sarjan vähiten pisteitä, ja Ningbo on samalla listalla sijalla 5/20. Playoffien ekassa osassa näiden välillä nähtiin 122 pistettä ja kun tänään saadaan under 158 pelattua, se kelpaa vallan mainiosti. alle 158 pistettä @1,81 @unibet
    • 14:00 Ankara Kolejliler - Bordo Sportif Turkin koripallon divarissa käydään kovaa vääntöä juuri alkaneissa playoffeissa, ja tässä ottelussa runkosarjan jälkeen toisena ollut Bordo Sporif matkaa Ankaraan haastamaan kotijoukkuetta, joka oli runkosarjassa sijalla 9.  Bordo Sportif on hallinnut keskinäisiä otteluita ja tällä kaudella pelatut 3 runkosarjamatsia, ja playoffien ensimmäinen osa ovat kaikki päättyneet heidän voittoon. Voitot ovat tulleet 14, 14,  6, ja nyt viimeisin 23 pisteen erolla.    Bordo Sportif oli kuitenkin viime ottelussa tehokkaampi kuin normaalisti ja käytti paikkansa loistaavakin paremmin. Field goals% on tältä kaudelta 46,8% mutta viime matsissa ne upposivat sisään 51,52%. Vastaavassa tilastossa Ankara heitti 6% huonommin. Bordo upotti myös kolmosia 7% paremmmin kuin yleensä tällä kaudella.  Uskon että tilanne tasaantuu tähän matsiin ja kotona Ankara taistelee. Ankara Kolejliler +8,5 @1,73 @unibet  
    • League Two / Jalkapallo Englanti Bromley - Walsall Molemmat joukkueet tekevät maalin: Kyllä  @ 1.82 Coolbet Alkaa 17:00 Joukkueet ovat kohdanneet toisensa historiansa aikana kolme kertaa ja noissa jokaisessa kamppailussa nähtiin molempien joukkueiden maali. Edellinen viime marraskuun lopussa pelattu matsi päättyi Walsallin(12.) voittoon maalein 3-1 Bromley(2.) teki vähintään yhden maalin seitsemässätoista viimeisestä yhdeksästätoista kotiottelustaan. Walsall teki vähintään yhden maalin neljässä edellisessä vierasmatsissaan.
×
×
  • Create New...