Jump to content
  • kierrätysvapaita ilmaiskierroksia.png

Vihjeparatiisin Grand Prix - Voita 200€!


Guest Viru Hotel

Recommended Posts

Vihjeparatiisissa ei ole pitkään aikaan ollut minkäänlaista kilpailua, joka kerryttäisi myös lisää kävijöitä tälle sivustolle. Viimeisimpänä pidettiin tuplausta, mutta se kariutui huijausyrityksiin. Päätin siis yhteisön jäsenenä näin urheilukauden alun / päätöksen (minkä lajin kantilta asiaa katsoo) alkaa pitämään eräänlaista kilpailua. Monen urheilulajin tietämyksestä tulee olemaan apua tässä.

Tavoitteena on pitää kilpailu kerran viikon aikana, kilpailun sijoittuen aina viikonlopulle ja se on tietysti ilmainen kaikille käyttäjille.

Oleellisena osana kilpailuun kuuluu tietysti palkinto, joka on rahallinen. Kilpailu aloitetaan 50€ potilla joka nousee progressiivisesti riippuen pelaajien tietämyksestä. 

 

Ja sitten ne tärkeimmät eli itse säännöt lyhykäisyydessään.

1. Kilpailu järjestetään tavoitteellisesti jokaisena viikonloppuna ja ensimmäisen kerran 1.-3.9 välisenä aikana.

2. Kilpailussa tullaan esittämään 15 kysymystä, joista mahdollisimman moneen tulee pyrkiä vastaamaan oikein. Kysymykset pyritään lähettämään aina maanantain aikana sitä vastaavan viikon blogiosioon sääntöjen alle. 

3. Kilpailuaikaa on aina käsillä olevan päivän ja tulevan kysymyspäivän väliseen yöhön kello 00:00 saakka.

3. Vastaukset kysymyksiin lähetetään itse kysymysten alle kommenttimuodossa 1.(vastaus), 2.(vastaus) jne.

HUOM! Omaa viestiä saa editoida kilpailuajan loppuun saakka. Tämän jälkeen otan itselleni kuvakaappaukset kaikista vastauksista, joten jälkeenpäin editoimimen on turhaa ja siitä seuraa myös kielto osallistua jatkossa. Myös usealla nimimerkillä pelaaminen on kiellettyä.

4.Kilpailun kohteet  eli kysymykset on pisteytetty asteikolla 1-3 riippuen kohteen vaikeudesta.

5. Vastaukset tullaan tarkistamaan aina seuraavana maanantaina ja voittajan nimi julkaistaan samana päivänä.

6. Voittaja on luonnollisesti eniten pisteitä kerännyt käyttäjä. Tasapelissä arpa ratkaisee. Aloituspotti on 50€. Mikäli kukaan kilpailijoista ei saa vähimmäispistemäärää (huom osasta kohteita saa enemmän pisteitä kun toisista joten kaikkia ei tarvitse tietää), kohoaa potti aina 50€:llä seuraavalle viikolle ja edellisellä viikolla eniten pisteitä kerännyt saa yhden pisteen etumatkan muihin kilpailijoihin.

7. Voitot maksetaan voittajan pankki -tai Skrill tilille.

Link to post
Share on other sites

22.-24.9.

4. kilpailuviikonloppu, koripallo. 1X2 eli normi peliajan loppuun saakka tulos. 

Perjantai

1.klo 21:30  Dijon - Chalon-Reims, Lähtökohta: Dijon -7.5 (Voittaja, 1 tai 2) (1 piste)

2.klo 20:30 Valencia - Unicaja (1X2) (1 piste)

3.klo 23:00 Gran Canaria - Real Madrid,  Lähtökohta: Real -6.5 ah  (Voittaja, 1 tai 2) (1 piste)

4.klo 19:45 Cedevita - Mega Leks, parhaimman pisteidenheittäjän pistemäärä, 5 pisteen tarkkuudella (2 pistettä)

5. Perjantain jokeri: Minkänimininen joukkue? On pelannut Suomessa koripallon miesten SM-sarjaa lähes sateenkaarenvärisissä pelipaidoissa (3 pistettä)

Lauantai:

1. klo 21:30 Okapi Aalstar  - Liege, yli/alle 165,5 (1 piste)

2. klo 21:00 Paris-Levallois - Monaco (1X2) (1 piste)

3. klo 16:00 Kibirkstis Vilnius - Good Angels Kosice (1X2) (1 piste)

4. klo 18:30 Milano - Trentino, lähtökohta Milano -7.5 pistettä (1 tai 2) (2 pistettä)

5. Lauantain jokeri: Suomessa pelattiin juuri koripallon EM-kisoja. Tämä ei ollut kuitenkaan ensimmäinen kerta, sillä Suomessa pidettiin kisoja jo vuonna 1967 Helsingissä ja Tampereella. Suomen avausottelu oli Hollantia vastaan. Ketkä pelasivat Suomen avausviisikossa? (3 pistettä)

Sunnuntai:

1. klo 16:45 Saryeet Ramallah - Petrochimi Bandar, Bandar -15.5 (1 tai 2) (1 piste)

2. klo 19:30 Lyon - Limoges, John Roberson, pelaajan pisteet 3 pisteen tarkkuudella (2 pistettä)

3. klo 22:30 Minnesota Lynx - Los Angeles Sparks, Lynx -5.5 (1 tai 2) (1 piste)

4. klo 16:00 Nidaros Jets - Tromso, Nidaros -8.5 (1 tai 2) (1 piste)

5. Sunnuntain jokeri: Miten sarjakuvapupu ja koripallo liittyvät toisiinsa? (3 pistettä)

 

Maksimi: 24 pistettä

Vähin pistemäärä potin voittoon: 18 pistettä

Link to post
Share on other sites

Tee tili osallistuaksesi keskusteluun

Sinun täytyy olla jäsen jos haluat kommentoida

Tee tili

Rekisteröi uusi tili. Se on helppoa!

Tee tili

Kirjaudu

Onko sinulla jo tili? Kirjaudu tästä.

Kirjaudu nyt
  • Uusimmat viestit

    • Jalkapallo Englanti League one Klo 21.45   Oxford utd  - Reading   Valinta:  Oxford Utd Kerroin:   2,75 ( Veikkaus)   Oxford aloittanut hyvin kotonaan kauden, kun kuuteen peliin kolme voittoa ja tasapeliä.  Reading ollut myös hyvä, mutta lähdetään koittamaan vahvaa kotijoukkuetta.  Tilastollisesti Oxford ei oo keskinäisiä pystynyt voittamaan viime vuosina, niin nyt jos koskaan olisi hyvä aika.  Rohkea kotivoitto hakuun.    Kunhan Oxford voittaa, niin tämä kohde osuu. 
    • Jalkapallo Konferenssiliiga Klo 19.45   KuPS  -  Kaa Gent    Valinta:  X ( Tasapeli) Kerroin:  4.05 ( Veikkaus)   KuPS ollut vaikeaa viime aikoina sekä Veikkausliigan mestaruus karkasi omista  käsistä aika kauas, jolloin tänään voi vain laittaa kaiken likoon.   Enää ei ole mikään lämmin, joten toivottavasti Gent myös on kohmeessa, niinkuin viime aikoina on ollutkin.  Vieraissa Gent on ollut vaikeuksissa ja tänään on se sauma saada pisteitä näistä otteluista.  Suomalaisyleisön siivittämänä kotijoukkue kairaa pistetilin auki.  KuPS voi jopa voittaakin, mutta viime aikoina voittamisen kulttuuri on tipotiessään, joten otetaan rohkea tasapeli testiin.    1-1 tai 2-2 voisi olla aika hyvät tulosvetoon.    Kunhan ottelu päättyy tasan, niin tämä kohde menee oikein. 
    • Jalkapallo Mestareiden liiga Klo 22.00   Dortmund  -  Betis   Valinta:  X ( Tasapeli) Kerroin:  4.25 ( Paf)   Kaksi suht hyvää joukkuetta kohtaa toisensa sekä molemmilla on voittoja sekä tasureita alla.  Kierroksen yksi tasaisempia otteluita, jolloin tasapeli ei ole mikään mahdottomuus. Betis mestareiden liigassa kolme voittoa, mutta saksa on vaikea paikka pelata, jolloin tuo putki katkennee tänään, mutta pisteputki jatkuu.  Kunhan Ottelu päättyy tasan, niin tämä kohde osuu. 
    • Koripallo Euroliiga klo 21:15 Panathinaikos - Barcelona Pelivalinta: Barcelona ML Kerroin: 4,30 Novibet Panathinaikos on aloittanut Euroliigan hyvin ja onkin 9 kierroksen jälkeen sarjataulukon kärjessä. Panathinaikos on kotona erityisen hyvä joukkue, tältä kaudelta kotitilasto 6-1, joten helppo peli ei tule vierasjoukkueelle. Barcelona on aloittanut Euroliigan myös ihan hyvin ja joukkueen materiaali riittää taisteluun kärkipään joukkueita vastaan. Vierasotteluissa Barcelona ei aina ole ollut terävimmillään, mutta yllätysvalmis joukkue kuitenkin on.  Näin suuri suosikki Panathinaikos ei mielestäni ole mitä kertoimet antaa ymmärtää.
    • Koripallo Euroliiga klo 22:00 Real Madrid - Crvena Zvezda Pelivalinta: Crvena Zvezda ML Kerroin: 3,05 Novibet Crvena Zvezda on aloittanut Euroliigan vahvasti. Otteet olleet kokonaisuutena hyviä ja selviä voittoja on tullut useampia. Real aloittanut kauden myös hyvin, loukkaantumisia on ainakin Panathinaikosta vastaan, tarkemmat poissaolotiedot tätä ottelua varten selviävät vasta lähempänä. Joka tapauksessa mielestäni Crvenalle tarjottu 3,05 kerroin on liian korkea.
×
×
  • Create New...