Jump to content
Kirjaudu seurataksesi  
vormulafani

CS:GO Turnausvedot 2019

Recommended Posts

Vuoden 2019 versio CS:GO Turnausvedot-seurannasta on täällä ja tarkoituksena on jatkaa edellisen vuoden tapaan CS:GO -turnauksiin liittyvien turnausvetojen seurantaa. Vuoden 2018 puolivälistä alkanut blogi löytyy alta.

Quote

 

 

Lisäksi kannattaa lukaista virallista CS:GO 2019 -blogia jos haluaa lisätietoa lajista, formaatista ja muista yleisistä asioista tai jos haluaa lyödä vetoa myös yksittäisistä kohteista.

Quote

 

 

Tässä turnausvetojen seurannassa käyttämä formaatti seuraa hyvin paljolti samaa tyyliä, mitä virallisessa CS:GO 2019-blogissa käytän, eli jokaisessa kohteessa on merkitty vähintään

  • Kohde
  • Valinta
  • Kerroin
  • Vedonlyöntitoimisto
  • Perustelut

 

Toisin kuin yksittäisten otteluiden osalta, turnausvedoissa tulen käyttämään myös ns. maistuvuusasteikkoa, joka oli myös viime vuonna käytössä. Uudistuksena tähän vuoteen on panostuksen määrittäminen, mikä tapahtuu tässä blogissa juuri maistuvuuden mukaan. Koska turnausvetoja ei vuoden aikana tule pelattua lähellekään niin paljoa kuin yksittäisten otteluiden kohteita, pystyn hallitsemaan kohteiden määrää paremmin ja tutkimaan kohteita huolellisesti. En ole ennen tämänkaltaista projektia tehnyt, joten tämä on hyvä paikka kokeilla sen toimivuutta. Homma toimii seuraavasti:

  • Maistuvuusasteikko: 1-5
  • Panostus kasvaa maistuvuuden mukaan, eli 1/5 maistuvuus tarkoittaa 1 yksikön panostusta, 5/5 maistuvuus tarkoittaa 5 yksikön panostusta. 

 

Ellei toisin mainita, kaikki tässä blogissani rustaamani kohteet noudattavat tätä kaavaa ja otan tämän huomioon, kun lopulta lasken palautusprosentteja tästä seurannasta. 

 

Otetaan lopuksi kiinni muutamat asia itse vedonlyöntiin liittyen, sillä suurin osa tähän blogiin kirjoittamistani kohteista tulee sisältämään englantia ja termejä, joita voi olla vaikea suomentaa ja selittää.

 

Bookkereista nousee muutama suosikki yli muiden turnausvetojen suhteen, vaikka toki muitakin vedonlyöntitoimistoja seuraan kerrointoppien varalta.

  • bet365. Lähes jokaiseen relevanttiin CS:GO turnauksessa paras valikoima kohteita. Pelaajavetoja, joukkuevetoja, spesiaalivetoja, voittajavetoja - melkein aina löytyy jotain lyötävää bet365:n listoilta ja tulee olemaan todennäköisesti myös tänä vuonna yksi parhaista paikoista lyödä turnausvetoja.
  • Betway. Ehkä paras Esports-bookkeri, mutta turnausvetojen suhteen jää valikoimaltaan bet365:sta. Silti jossain aivan eliittitason turnauksissa, kuten Major-turnauksissa Betway on tarjonnut hyviä kohteita ja kertoimia outright-markkinoille, joten eiköhän sieltä muutamat vedot saada kiinni tämän vuoden puolella. 
  • Unibet. Tarjoaa bet365:n tavoin useimpiin turnauksiin jonkinlaisen sekoituksen kohteita, mutta ainakin pelaajavedot ovat puuttuneet. Yhteistyösopimus maailman ykkösjoukkue Astraliksen kanssa toi muutamia Astralis-erikoiskohteita, joita pidetään silmällä tänä vuonna.

 

Kohdetyyppejä on turnausvedoissa useita ja ne voidaan rautalangasta väännettynä jakaa neljään alalajikkeeseen.

  • Pelaajavedot (H2H). Tarkoittaa vetoja, joissa veikataan yksittäisten pelaajien välisiä tilastovetoja, jotka ovat lähes aina H2H-kohteita. Tilastovetoja on erilaisia, joihin liittyy eri termejä. Seuraavat ovat omia suosikkejani.
    • Highest HLTV Rating 2.0. Tämä tilasto, joka saa nimensä CS-sivusto HLTV:n tilastoinnista, laskee pelaajien kokonaisvaltaista suorittamista ja osallistumista, minkä takia se on yksi tärkeimmistä tilastoista pelaajien taitoa verrattaessa. Tilasto laskee lukuisia eri pelin elementtejä yhteen lukuun, jonka keskiarvolukema on 1.0. 
    • Highest ADR (average damage per round). ADR-tilasto laskee pelaajien tekemää vahinkoa eli "damagea" vastustajapelaajiin. Vahinkoa pystyy tekemään muun muassa aseilla ja kranaateilla. CS:GO:ssa jokaisella pelaajalla on kierroksen alussa 100 elämäpistettä eli "healthia", eli yhden vastustajan kaataminen kierroksella ilman oman joukkuetoverin apua tarkoittaa 100 ADR:n kertymistä yhdeltä kierrokselta. ADR, kuten kaikki muutkin tilastot, antaa lopulta keskiarvotilaston jokaisen pelaajan osalta.
    • Highest K/D (kill/death ratio). K/D-tilasto laskee puhtaasti pelaajien tappo/kuolema -suhdetta, mikä lasketaan jakolaskulla pelaajan tapot jaettuna pelaajan kuolemat. 
  • Joukkuevedot (H2H). Sama kuin pelaajavedot, mutta näissä vertaillaan joukkueiden välisiä tilastoja. Näistä suosikkini ovat seuraavat.
    • Team to Play the Most Maps. Tarkoittaa joukkueen turnauksessa pelaamaa karttamäärää. Joukkueet pelaavat turnauksissa useita eri otteluita ja yksittäisissä otteluissa karttamäärä voi formaatista riippuen vaihdella jo ennen pudotuspelejä. Luonnollisesti joukkueet yleensä pelaavat enemmän karttoja mitä pidemmälle ne etenevät turnauksessa.
    • To Win the Most Pistol Rounds. Tässä tilastossa vertaillaan joukkueiden turnauksessa voittamien pistoolikierrosten määrää. Pistoolikierroksia on jokaisessa yksittäisessä kartassa aina kaksi kappaletta ja tässä kohteessa usein on vahvoilla se joukkue, joka pelaa enemmän karttoja ja saa siten enemmän mahdollisuuksia voittaa pistoolikierroksia.
  • Turnauskohtaiset spesiaalivedot. Spesiaalivedot liittyvät usein muihin CS-turnauksissa laskettaviin tilastoihin, joissa on yleensä jonkinlainen outright-markkina tai over/under-line. En välttämättä pysty luettelemaan kaikkia, mutta ainakin näitä tuli kokeiltua viime vuonna.
    • Most Played Map/Least Played Map. Tässä markkinassa veikataan turnauksessa eniten/vähiten pelattua karttaa. Kilpailullisessa CS:GO:ssa on aina sama 7 kartan karttavalikoima, josta joukkueet valitsevat karttaveton kautta pelattavat kartat. Jotkut kartat ovat luonnollisesti suosituimpia kuin toiset, joten kertoimet eivät heittele paljoa, mutta joskus näistä voi jotain idealöytöjä tehdä.
    • Maps That Go To Overtime. Tässä tilastossa lasketaan turnauksessa pelattavia jatkoaikoja. Jatkoaika tapahtuu silloin, kun varsinainen peliaika päättyy 15-15. Tässä kohteessa tarjotaan aina over/under-line, joka riippuu paljolti sen mukaan, monta karttaa arvioidaan pelattavan turnauksessa. Jatkoaikojen määrää on vaikea arvioida etukäteen, mutta lineissä löytyy joskus heittelyitä, josta löytyy joskus hyviä mahdollisuuksia.
    • Total Number of Aces. Tämä tilasto laskee turnauksessa tapahtuvia Ace-suorituksia. Ace eli vapaasti suomennettuna "ässä" tarkoittaa sitä, kun yksi pelaaja kaataa kaikki vastustajan viisi pelaajaa yhden kierroksen aikana. Kuten jatkoaikamarkkinassa, tässä tarjotaan niin ikään over/under-line ja se saattaa vaihdella eri bookkereilla, jotka tätä kyseistä kohdetyyppiä tarjoavat.
  • Voittajavedot. Selkein vetotyyppi, jossa veikataan outright-markkinoista turnauksen voittajia. Niitäkin on kuitenkin ainakin kahdenlaista.
    • Outright Winner. Turnauksen voittajajoukkue. Betway tarjoaa usein each-way-kertoimia tälle markkinalle, mutta useimmissa vedonlyöntitoimistoissa vain voittaja merkitsee.
    • To Reach the Final. Turnauksen finaaliin etenevä joukkue. Tähän kohteeseen siis oikeita vaihtoehtoja on aina kaksi. Usein toimiva vetotyyppi, kun turnauksessa on ylivoimainen ennakkosuosikki (yleensä Astralis), jolloin lohkojaon ja pudotuspelibracketien perusteella voidaan määritellä todennäköisin finaalivastustaja.

 

Ensimmäiset kohteet tulee luultavasti 19. päivä alkavaan iBUYPOWER-turnaukseen ja todennäköisesti aloitetaan varsin maltillisesti näiden vetojen suhteen noin kuukauden pituisen tauon jälkeen.

 

Onnea peleihin!

Share this post


Link to post
Share on other sites

iBUYPOWER Masters (19.1 - 20.1)

 

Player Specials (bet365)

Highest K/D - JW (vs flusha) | 1,83

3/5

  • Pelaajakohtaisista vedoista otetaan tähän turnaukseen yksi kohde. Fnaticin JW ja Cloud9:N flusha ovat vanhoja joukkuetovereita, joista molempia voidaan hyvällä syyllä kutsua veteraaneiksi. Tiet erosivat viime vuonna ja nyt pelaajilla puhaltaa uudet tuulet. JW on Fnaticin joukkueessa AWP-pelaajan roolissa, eli hänen vastuulla on käyttää AWP-tarkkuuskivääriä. Flusha puolestaan on Cloud9:ssa riflepelaaja. K/D-tilaston suhteen AWP-pelaajat ovat lähes poikkeuksetta roolinsa myötä etulyöntiasemassa, eikä tässä vertailussa tapahdu poikkeusta. Otetaan esimerkkinä kolmen viime kuukauden K/D-tilasto LAN-peleistä, eli otteluista jotka pelataan LAN-ympäristössä.
    • JW (K/D) - 1.10 
    • flusha (K/D) - 0.90
  • Ylläolevassa tilastossa on siis erittäin iso ero JW:n eduksi. Toki otanta kolmelta viime kuukaudelta ei ole järin iso, mutta aikaväliä pidentämälläkin JW pysyy tässä tilastossa flushan edellä. Joukkueiden ja pelaajien suorituskyky joulutauon jälkeen on kuitenkin pieni kysymysmerkki, joten tämän enempää en viitsi panostaa tähän kohteeseen, vaikka erittäin hyvältä kohteelta vaikuttaa.

 

Tähän turnaukseen ei muita turnausvetoja kun kyse on sen verran lyhyestä turnauksesta eikä kohdevalikoima päätä huimaa.

 

Share this post


Link to post
Share on other sites
Quote

HLTV Top 20 Specials

 

To Win Outright - s1mple | 2,75 (bet365)

&

Player to Finish higher - s1mple (vs device) | 2,75 (bet365)

5/5

Quote

Higher Rank - device (vs s1mple) | 2,290 (Pinnacle)

&

Winner - device | 2,179 (Pinnacle)

5/5

 

Pari päivää sitten ratkenneesta HLTV Top 20 Specials -vedosta muutama sananen. s1mple tosiaan kruunattiin vuoden parhaaksi pelaajaksi ja device nappasi 2. sijan. Alunperin löin s1mplen voittoa molempiin kategorioihin, mutta devicen poimittua loppuvuodesta muutamat MVP-mitalit, päätin ottaa pienet seiftivedot mukaan, jotta voitto olisi varma kävi kuinka vain lopullisessa rankingissa.

 

Tietenkin jälkikäteen on helppo sanoa, että ehkä lievästi kaduttaa nuo seiftivedot, sillä lopulta s1mple oli ylivoimainen ykkönen siitä huolimatta, että device mahdollisesti kuroi eroa umpeen marras- ja joulukuussa. Silti on miellyttävää nähdä, että itsestäni poiketen HLTV osoitti selkärankaa ja perustellusti antoi #1 palkinnon juuri s1mplelle juuri niistä syistä, mitä luettelin alkuperäisessä vihjeessä.

 

Merkitsin viime vuoden blogin puolella tähän kohteeseen 5/5 -panostuksen, joten sillä se otetaan huomioon tämän vuoden laskennassa sekä voitettujen s1mple-vetojen osalta että hävittyjen device-vetojen osalta. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Parin viikon päästä alkava Major-turnaus on yksi vuoden odotetuimmista tapahtumista ja sen ensimmäistä New Challengers - vaihetta varten Betway on hyvissä ajoin avannut jo lukuisia erikoisvetokohteita. Näitä on kuitenkin sen verran monta, että niiden tutkiminen vie jonkun verran aikaa, mutta nopealla silmäyksellä esiin nousee kaksi kohdetta, jotka odotetaan välittömästi peleihin mukaan ennen kuin niiden kertoimet mahdollisesti tipahtaa.

 

IEM Katowice Erikoisvedot | Vitality - New Challengers Stage - Erikoisvedot (Betway)

Player with the Highest HLTV Rating - ZywOo | 3,50

&

Player with the Most Kills | ZywOo | 3,20

5/5

  • Näissä kohteissa vertaillaan joukkueiden sisäisten tilastopörssien voittajia. Ensimmäisenä syyniin pääsee Vitality-joukkue, jossa edellämainittujen tilastojen voittajaksi on viime aikojen otteiden perusteella vain yksi ennakkosuosikki. Nuori superlahjakkuus ZywOo aloitti kilpailullisen uransa vasta viime vuoden puolella, mutta hän on todella lyhyessä ajassa onnistunut näyttämään kaikille, että hän on tulevaisuuden tähtipelaaja. AWP-pelaajan roolissa pelaava ZywOo muistuttaa paljolti maailman #1 pelaajaa s1mpleä, sillä hänelläkään ei ole joukkueessaan juuri haastajia tilastojen valossa, joista seuraavaksi laitan esimerkin.
    • Kolmen viime kuukauden aikana Vitality pelasi 78 karttaa. ZywOo:n HLTV-rating on kyseiseltä ajanjaksolta peräti 1.45, kun taas toiseksi parhaalla Vitality-pelaaja apEX:illa samainen tilasto näyttää lukemaa 1.14. Myös tappomäärissä ZywOo on selkeä ykkönen lukemalla 1785 verrattuna apEX:in 1490:een.
  • Summa summarum, ZywOo on joukkueessaan ylivoimaisesti paras pelaaja ja se näkyy myös tilastoissa. Ainoa tekijä joka voi sekoittaa tilastoja on se, että New Challengers -vaiheesssa on mahdollista edetä tai pudota vain 4 pelatun kartan otannalla. Joka tapauksessa lähdetään tässä hakemaan sekä ZywOon korkeinta HLTV ratingia että korkeinta tappomäärää joukkueessaan, mistä mielestäni kaikki yli kahden kertoimet ovat ylikertoimia. Näin ollen voidaan hyvin mielin laittaa maksimipanostukset molempiin kohteisiin näillä kertoimilla. 

 

Kirjoittelen lisää kohteita tänne palstalle sitä myötä kun kerkeän kohteita tutkia joten halukkaiden kannattaa pitää silmällä uusia postauksia lähitulevaisuudessa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Lisää turnausvetoja sisään, tälläkin kohteella on vaarana kertoimen romahtaminen, kuten ylläoleville ZywOo-kohteille ymmärrettävästi kävi.

 

IEM Katowice Erikoisvedot | Renegades - New Challengers Stage - Erikoisvedot (Betway)

Menee jatkoon - Ei | 2,30

4/5

  • Käsittelyssä australialaisjoukkue Renegades, joka eteni Aasian Minor -turnauksen voittajana New Challengers - vaiheeseen. Joukkue on siitä tunnettu ja ainutlaatuinen, että he ovat maanosansa paras joukkue, eli he pääsevät osallistumaan lähes jokaiseen Major-turnaukseen sijaintinsa takia, mutta kansainvälisellä tasolla Renegadesin peli harvoin riittää pitkälle. Tässä laitetaan siitä vetoa, että Renegades ei mene jatkoon Major-turnauksen seuraavaan vaiheeseen. New Challengers-vaiheessa pelaa 16 joukkuetta, joista 8 menee jatkoon ja 8 karsiutuu. Kolmella voitolla menee jatkoon, kolmella tappiolla karsiutuu. Mukana on eritasoisia joukkueita eri maanosista ja hyvällä syyllä voidaan olla sitä mieltä, että Renegades on karsiutuvien joukkueiden joukossa. Ilman suurempaa ihmettä, ainakin nämä joukkueet ovat Renegadesia parempia.
    • Fnatic, ENCE, Vitality, Cloud9, G2, NiP, NRG, Avangar.
    • Lisäksi mukana on muutamia joukkueita, jotka ovat kyenneet viime aikoina varastamaan yksittäisiä karttavoittoja Renegadesia vastaan, kuten ViCi, Grayhound ja TyLoo.
  • Viimeisenä pointtina pitää mainita Renegadesin surkea menestys viime Major-turnauksissa, jossa joukkue on jäänyt vuoden 2015 ESL One Cologne -turnausta lukuunottamatta aina 16 parhaan joukkueen ulkopuolelle. Esimerkkinä kolme viimeisintä Majoria.
    • FACEIT Major -turnauksessa karsiutuminen tuli samaisessa vaiheessa rekordilla 1-3.
    • ELEAGUE Major -turnauksessa joukkue karsiutui niin ikään 16 parhaan joukosta rekordilla 2-4.
    • PGL Krakow Major -turnauksessa joukkue palasi maitojunalla kotiin rekordilla 0-3.
  • Eli yhteenvetona, pidän Renegadesin karsiutumista todennäköisempänä vaihtoehtona kuin heidän jatkoonpääsyä, jolloin antaisin kaikille yli kahden kertoimille valueta. bet365 itse asiassa on ollut hereillä ja muuttanut kertoimiaan siten, että Renegadesin jatkoonpääsy - putoaminen -asetelma on toistenpäin 2.00 - 1.72, kun taas Betwaylla sama on 1.55 - 2.30. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jaahas, sitten turnauksen älyttömimpään kohteeseen...

 

IEM Katowice Erikoisvedot | New Challengers Stage - Total Maps Played (Betway)

Alle 58,5 | 1,85

5/5

  • Ennen kuin kirjoitan miksi tämä on järjetön kohde, tässä on pakko mainita se, että ei olisi lainkaa ihme jos tämä kohde voidattaisiin ja/tai suljettaisiin. Nimittäin minun matematiikan mukaan tässä on käynyt matemaattinen virhe bookkerilla. Selitän aluksi miten New Challengers Stage toimii ja sitten avaan sitä, miksi kyseinen kohde on täysin järjenvastainen:
    • New Challengers Stage on Major-turnauksen ensimmäinen vaihe, jossa 16 joukkuetta karsii jatkoon pääsystä seuraavaan vaiheeseen. New Challengers Stage jakautuu 5 pelipäivään ja formaattina toimii Major-turnauksista tuttu Swiss System, jossa samalla rekordilla olevat joukkueet pelaavat toisiaan vastaa. Tähän IEM Katowice Major -turnaukseen on tehty muutama muutos viime Majoreihin verrattuna. Ensinnäkin ns. "progression" ja "elimination" -matsit pelataan aina Bo3-formaatilla, mikä tarkoittaa sitä että tässä turnauksen vaiheessa pelataan enemmän karttoja kuin aikaisemmissa Majoreissa samaisessa vaiheessa. Toisekseen Major tulee käyttämään ns. dynaamista Elo rating -systeemiä määritelläkseen joukkueiden liverankingit ja sen perusteella asetella joukkueet toisiaan vastaan.
      • Kahtena ensimmäisenä pelipäivänä pelataan viime Majoreiden tapaan pelkästään Bo1-otteluita (8kpl/päivä), mikä yhteenlaskettuna tekee 16 karttaa.
      • Kolmantena pelipäivänä pelataan neljä Bo1-ottelua ja neljä Bo3-ottelua. Bo3-otteluiden luonteeseen kuuluu, että ottelusarjassa pelataan aina joko 2 tai 3 karttaa. Oletetaan, että tälle kohteelle huonoin mahdollinen tapahtuu, eli kaikki Bo3-ottelut menevät kolmanteen karttaan. Silloin kolmantena pelipäivänä pelattaisiin yhteensä niin ikään 16 karttaa. Kolmantena pelipäivänä turnauksesta jatkoon menee 2 joukkuetta ja turnauksesta karsiutuu 2 joukkuetta, jolloin kahdelle viimeiselle pelipäivälle jää 12 joukkuetta.
      • Neljäntenä pelipäivänä pelataan kuusi Bo3-ottelua. Jälleen huonoin skenaario huomioon ottaen neljäntenä pelipäivänä pelataan maksimissaan 18 karttaa. Turnauksesta karsiutuu 3 joukkuetta ja jatkoon pääsee 3 joukkuetta, viimeiselle pelipäivälle jää 6 joukkuetta.
      • Viidentenä pelipäivänä pelataan kolme Bo3-ottelua. Taas kerran jos pahin mahdollinen tapahtuu ja kaikki ottelut menevät kolmanteen karttaan, viidentenä pelipäivänä pelataan yhteensä 9 karttaa. 
      • 16 (day 1 & day 2) + 16 (day 3) + 18 (day 4) + 9 (day 5) = 59 karttaa
    • Eli rautalangasta väännettynä, vain ja ainoastaan siinä tapauksessa, että kaikki 13 Bo3-ottelua menevät kolmanteen karttaan, tämä kohde menisi yli 58,5 karttaa ja siten tämä menisi väärin. Sillä oletuksella, että 2-0 ja 2-1 -tulokset ovat yhtä todennäköisiä (50/50), jo yhden ottelun kahdessa kartassa päättyminen ja siten alle 58,5 kartan todennäköisyys on 92,31%, jolloin alle 58,5 kartan rajakerroin on 1.08. Siitä voi jokainen miettiä, paljon ilmaa kohteelle tarjottu kerroin 1.85 tarjoaa.

 

Ei voi muuta sanoa, kuin että massiivinen ylikerroin ja sanomattakin selvää, että tähän lyödään omaan laskentaan perustuvat maksimit (ja henkilökohtaisesti lyön kassan lähestulkoon kiinni). 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ylläolevaan Total Maps Played -kohteeseen melkein suoraan korreloiva kohde tulille.

 

IEM Katowice Erikoisvedot | New Challengers Stage - Total Rounds Played (Betway)

Alle 1550,5 | 2,05

5/5

  • Ensinnäkin kannattaa lukaista ylläoleva postaus siitä, miten New Challengers Stage toimii ja paljon karttoja pelataan. Karttamäärä on tietenkin suurin merkitsevä tekijä sille, kuinka paljon kierroksia tullaan pelaamaan. Itse asiassa tässä linessä näkyy, miksi yllä olevan postauksen karttamääräline on päin honkia. 
    • New Challenger Stagessa tullaan siis pelaamaan 46-59 karttaa. Sillä oletuksella, että 2-0 ja 2-1 -tulokset ovat yhtä todennäköisiä, realistisesti toteutuva karttamäärä tulee olemaan jossain 51-55 välillä. Otetaan nyt kuitenkin taas varmuuden vuoksi esimerkkinä se skenaario, että New Challenger Stagessa pelataan 55 karttaa.
      • CS-matseissa voittaja on se joukkue, joka saavuttaa ensimmäisenä 16 kierrosvoittoa. Varsinaisen peliajan maksimikierrosmäärä on 30 kierrosta. Jatkoajalla kierrosmäärä voi periaatteeessa nousta loputtomasti, mutta käytännössä yli 50 kierroksen ottelut ovat äärimmäisen harvinaisia.
      • Yleisesti ottaen kahden vähänkään samantasoisen joukkueen kohdatessa, kierrosmääräline on useimmiten 26,5.
    • Oletetaan, että todellinen kierroskeskiarvo osuu vaikkapa tuohon 27 kierrokseen/ottelu, siitä voidaan laskea turnauksen totaalikierrosmäärä kertomalla kierroskeskiarvo karttamäärällä, mikä anteliaasti olkoot nyt se 55.
      • 55 (karttamäärä) * 27 (kierrosmäärä/kartta) = 1485 kierrosta
    • Yllä oleva, yläkanttiin vedetty esimerkki jää silti suhteellisen reilusti kohteeseen tarjotusta 1550,5 linestä, joten ehdottomasti tässäkin kohteessa on paljon valueta, vaikka aivan ainutlaatuisen tasaisessa turnauksessa tässä olisi pieni riski mennä linen yli. Riski on kuitenkin sen verran pieni, että maksimit myös tähän kohteeseen. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Laitetaas vielä yksi mielenkiintoinen tilastokohde kokeiluun.

 

IEM Katowice Erikoisvedot | New Challengers Stage - AUG vs M4A4 and M4A1-S Most Kills (Betway)

M4A4 and M4A1-S | 3,55

2/5

  • Tässä kohteessa vertaillaan eri CT-puolen pelaajien asetyyppien tappomääriä. Vastakkain ovat siis CT-puolen kiväärit AUG ja M4A4:n sekä M4A1-S:n yhteenlasketut tappomäärät. Mainitaan muutama pointti kustakin aseesta, mitä niiden vahvuudet ovat ja kuinka suosittuja ne ovat.
    • AUG on tällä hetkellä CS-pelaajien keskuudessa kuuma peruna. AUG-kivääriä parannettiin viime vuoden loppupuolella, mikä teki siitä useimpien pelaajien silmissä liian voimakkaan muihin aseisiin verrattuna. Sillä on muun muassa CT-kivääreistä ainutlaatuinen ominaisuus saada pääosumatappoja yhdellä luodilla ja siinä on myös muista kivääreistä poiketen ylimääräinen tähtäin. AUG on kasvattanut sen suosiotaan rajusti viime aikoina, kun pelaajat ovat heränneet sen lukuisiin etuihin ja todennäköisesti se tulee olemaan varsin suosittu valinta CT-pelaajille Major-turnauksessa.
    • M4A4 on jo pitkään ollut CS-pelaajien ykkösvalinta CT-puolella ja sen suosio on ollut erittäin hyvällä tasolla jo vuosia. Kyseessä on kivääri, joka on todella monipuolinen vaihtoehto ja tarjoaa AUG:iin verrattuna paremman latausnopeuden ja liikkumisnopeuden. Lisäksi vahvuudeksi voidaan laskea aseen ns. "spray pattern", joka määrää kuinka helppo aseella on osua pitkälläkin sarjatulella. M4A4 ei ole yhtään sen heikompi kuin ennen, mutta useat M4A4-käyttäjät ovat kääntyneet AUG:in puoleen viime aikoina. Silti on olemassa myös pro-pelaajien keskuudessa sellaisia yksilöitä, jotka eivät halua kokeilla uutta ja pitäytyä käyttämään luotettavaa M4A4:ta.
    • M4A1-S on näistä aseista selkeästi epäsuosituin. Vaikka asetta käyttävät jotkut harvat yksilöt kuten NiP:n f0rest ja ENCE:n Aerial, niin M4A1-S:n suurin heikkous eli pieni lipaskoko on karkoittanut leijonanosan pelaajista. Tässä tilastovertailussa M4A1-S jää varsin marginaaliseksi tekijäksi.
  • Käytännössä siis tämä kohde vertaa paljolti AUG:in ja M4A4:n tappomääriä. Jos katsotaan viime viikkoina pelattuja Minor-turnauksia, voidaan todeta se, että M4A4 on edelleen kokonaissuosiossa hieman AUG:ia edellä, mutta ero kapenee turnaus turnaukselta. Lisäksi eroja on maanosien välillä, sillä esimerkiksi Amerikan Minor-turnauksessa AUG oli M4A4:ta muutamalla prosentilla käytetympi ase, kun taas Aasian Minorissa tilastot näyttivät päinvastaista. Joka tapauksessa oletan, että kovin suuria eroja ei tulla näkemään Major-turnauksessa näiden aseiden välillä enkä missään nimessä antaisi AUG:n tappomäärille näin pientä kerrointa. Laitetaan siis rahat sen puolesta likoon, että New Challengers Stagessa M4A4 ja M4A1-S pitävät puolensa CT-puolen suosituimpina aseina AUG:n vallankumouksesta huolimatta.

 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Vielä lopuksi laitetaan muutamat joukkuekohtaiset pelaajavedot sisään, niin eiköhän sitten näillä pärjätä Major-turnauksen ensimmäinen viikko.

 

IEM Katowice Erikoisvedot | AVANGAR - New Challengers Stage - Erikoisvedot (Betway)

Player with the Highest HLTV Rating - Jame | 3,50

&

Player with the Most Kills - Jame | 3,55

3/5

  • AVANGAR tulee New Challengers Stageen todennäköisesti parhaana CIS-joukkueena ja potentiaalisena jatkoonmenijänä. Heistä tilastollisesti esiin nousee heidän taitava ja tasaisesti suorittava AWP-pelaaja Jame, jonka joukkueen sisäisiä tilastovoittoja lähdetään hakemaan.
    • Jamen tilastot viimen kolmen kuukauden ajalta ovat komeaa luettavaa. Hänen HLTV-rating kyseiseltä ajanjaksolta näyttää hienoa lukemaa 1.32 ja tappojakin tältä ajanjaksolta hänellä on mukavat 822. AVANGAR ei ehkä aina pelaa maailman parhaimpia joukkueita vastaan, mutta silti Jamen tilastot ovat varsin mallikkaita. Joukkueesta on vaikea määritellä toiseksi parasta pelaajaa, sillä jokaisella pelaajalla Jamea lukuunottamatta tuntuu olevan heikompia jaksoja. Buster on kuitenkin kolmen viime kuukauden toiseksi paras pelaaja ja hänen HLTV-rating yltää lukemaan 1.15 ja tappomäärä lukemaa 716.
  • Mielestäni Jame on turvallinen valinta näihin kohteisiin. Hänellä on AVANGAR-pelaajista korkein taitokatto ja hyvin usein hän myös suorittaa tasaisen varmasti. En kuitenkaan sulje pois sitä mahdollisuutta, että joku muu AVANGAR-pelaaja löytäisi hurjan vireen ja siten veisi nimiinsä nämä tilastot, joten ei lähde liikaa hurjastelemaan panoksien kanssa.

 

Fnatic - New Challengers Stage - Erikoisvedot (Betway)

Player with the Highest HLTV Rating - Krimz | 3,80

&

Player with the Most Kills - Krimz | 3,55

3/5

  • Fnatic on yksi New Challengers Stagen ennakkosuosikeista menemään turnauksen jatkoon eikä ihmekään, sillä sen verran legendaarisesta ja kokeneesta joukkueesta on kyse. Ruotsalaisjoukkue koki muutoksia viime vuonna mutta yksi asia pysyi samana ja se on Krimzin suoritustaso, mistä lähdetään hänen tilastovoittoja hakemaan.
    • Krimz on niin ikään kolmen viime kuukauden tilastoissa muuta joukkuetta hieman edellä ja hänen HLTV-rating osoittaa lukemaa 1.17 ja tappomäärät lukemaa 513. Kuten on kyse ylläolevan Jamen kanssa, Fnaticilla ei ole selkeätä haastajaa Krimzille, mutta nuori tulevaisuuden lupaus Brollan on häntä tilastoissa lähimpänä lukemilla 1.13 ja 488. Ero ei ole siis järin suuri Krimzin ja Brollanin välillä, mutta kun haku rajoitetaan pelkästään LAN-otteluihin, Krimz nousee tilastoissa suhteellisesti paremmille lukemille kuin Brollan ja muut Fnatic-pelaajat.
  • Krimz on jo hyvin pitkään ollut Fnaticin talismaanihahmo, johon voi joka kerta luottaa suorittavan huipputasolla. Mennään tässäkin samalla panostuksella kuin ylläolevissa Jame-kohteissa.

Share this post


Link to post
Share on other sites
On 3.2.2019 at 10.44, vormulafani said:

IEM Katowice Erikoisvedot | Vitality - New Challengers Stage - Erikoisvedot (Betway)

Player with the Highest HLTV Rating - ZywOo | 3,50

&

Player with the Most Kills | ZywOo | 3,20

5/5

 

On 5.2.2019 at 12.39, vormulafani said:

IEM Katowice Erikoisvedot | Renegades - New Challengers Stage - Erikoisvedot (Betway)

Menee jatkoon - Ei | 2,30

4/5

 

On 5.2.2019 at 14.28, vormulafani said:

IEM Katowice Erikoisvedot | New Challengers Stage - Total Maps Played (Betway)

Alle 58,5 | 1,85

5/5

 

On 5.2.2019 at 15.03, vormulafani said:

IEM Katowice Erikoisvedot | New Challengers Stage - Total Rounds Played (Betway)

Alle 1550,5 | 2,05

5/5

 

On 8.2.2019 at 10.47, vormulafani said:

IEM Katowice Erikoisvedot | New Challengers Stage - AUG vs M4A4 and M4A1-S Most Kills (Betway)

M4A4 and M4A1-S | 3,55

2/5

 

On 8.2.2019 at 11.29, vormulafani said:

IEM Katowice Erikoisvedot | AVANGAR - New Challengers Stage - Erikoisvedot (Betway)

Player with the Highest HLTV Rating - Jame | 3,50

&

Player with the Most Kills - Jame | 3,55

3/5

 

Fnatic - New Challengers Stage - Erikoisvedot (Betway)

Player with the Highest HLTV Rating - Krimz | 3,80

&

Player with the Most Kills - Krimz | 3,55

3/5

= profit :kaljaa:

 

Siinä missä yksittäiset vedot ja vihjeet meni täysin päin honkia, nämä kohteet napsuivat mukavalla prosentilla. Ollaan haukkana toisen peliviikon kohteista, jos samanlaisia lahjoja löytyisi ja kirjoitellaan sen mukaa kun niitä bongataan

Share this post


Link to post
Share on other sites

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.

Guest
Reply to this topic...

×   Pasted as rich text.   Paste as plain text instead

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

Loading...
Kirjaudu seurataksesi  

×
×
  • Create New...