Jump to content

Recommended Posts

Jääkiekko KHL

Neftehimik - Omsk

Pisteentekijä: Alexander Kucheryavenko @1.80 Nordicbet sis ja

kylkeen Neftehimik @7.50 Bet365

KLO: 19.00 

Tämähän tietysti näyttää ennakkoon siltä, että odotettavissa on RoPSin voitto, kuten tällä kaudella on totuttu näkemään sillä puolella urheilua. Se siitä ja asiaan. 

Neftehimik pääsee tämän illan ainoaan KHL kamppailuun jo hieman paremmin oppineena. Joukkueen hyökkäys on näyttänyt olevan rohkeampi, mutta omassa päässä soi yhtäaikaa. Pientä lepoetua on myös tässä isännillä joten toivottavasti tuohon oman pään peliin on tehty jotain muutoksia. Äkkiseltään luulisin näin. Neftehimik ei missään nimessä ole niin huono miltä näyttää ja uskon että ennen joulua on meininki täysin eri. Tänään on toki vastassa kenties sarjan vahvin tai ainakin vahvimpia nippuja niin työmaa on valmis. Edellisessä ottelussa jekaa vastaan homma oli ohi jo ensimmäisen erän jälkeen. Tätä ei voi tapahtua tänään. Todennäköisesti se voitto itseään selvästi laadukkaammasta joukkueesta tulee kotona eikä vieraissa. Mielestäni turhan härski kerroin on kotivoitolle joten otetaan peleihin kohtuudella.

Itse pistemieheen. Selkeäksi ykkös sentteriksi hankittu Kucheryavenko. Tällä menolla tulee uran paras kausi. Joukkueen selvästi pirteimpiä pelaajia ja on vastannut odotuksia. Jekasta siirto oli tämän pelaajan kannalta loistava juttu. Pelaa ylivoimaa ja onkin siinä jo onnistunut pisteiden valossa. Saa rooliin ja peliaikaan nähden hyvää kerrointa ja kun kyseessä on kotiottelu sekä kärki-äijjä niin otetaan varmasti talteen. En pitäisi maalia ihmeenä @4.25. 

Kohde menee oikein kun Neftehimik voittaa ottelun varsinaisella peliajalla / Kucheryavenko saalistaa pisteen ottelusta

OIKEIN / VÄÄRIN

 

  • Tykkäys 2
Link to post
Share on other sites

Jääkiekko:Venäjä MHL klo:18.30

Din.St.Petersburg - Loko 

Loko o2.5 @2.16 Unibet

Venäjän MHL kiekosta vierasjengille väh.3 maalia.

Vastakkain tämän sarjan kestomenestyjät,jotka yleensä kaudenpäätteeksi ovat kärkisijoilla.Eilen joukkueet kohtasivat ja ottelu oli maalirikas päättyen 5-6.Tänään luultavasti otetaan tarkemmin ja maaliluvut jäänee matalammiksi.Loko on tähänmennessä iskenyt 7 ottelussaan 30 maalia ja päästänyt vain 9.Petersburg on laskenut omiinsa 7 pelissä puolet enemmän,mitä Loko,eli 18 maalia.Lokon 1 tappio jossain vaiheessa nähtänee ja onko se tänään on ?.Toivotaan Lokolle hyvää alkua ja nopeeta maalia niin silloin ollaan lähellä osumaa.

  • Tykkäys 2
Link to post
Share on other sites

Esports, CS:GO

Fnatic - Astralis

Vihje: Astralis -1.5 karttaa

Vedonlyöntitoimisto: Pinnacle

Kerroin: 2.14

Alkamisaika: 22:00

- Fnatic sekä Astralis kohtaavat CS;GO:n puolella. Astralis lähtee otteluun ansaistusti suurena suosikkina ja näenkin ottelun selvänä 2-0 otteluna Astralikselle. Astralis on viime otteluissaan esiintynyt erinomaisesti kun Fnatic puolestaan esiintynyt todella vaisusti. Astralis tällä hetkellä selvästi parempi joukkue ja paremmassa vireessä, 18.8 joukkueet kohtasivat ja Astralis vei 2-0 luvuin ottelun, tolloin esim Device ei pelannut Astraliksella ja nyt kun Device on takaisin niin pitäisi olla vieläkin selvempi 2-0 voitto. Astralis nousee myös lohkonsa kärkeen voitolla tästä ottelusta joten varmasti tosissaan lähtevät pelaamaan.

Link to post
Share on other sites

Baseball, MLB

Pittsburgh Pirates - St. Louis Cardinals

Vihje: Yli 6.5 juoksua

Vedonlyöntitoimisto: Veikkaus

Kerroin: 1.80

Alkamisaika: 23:05

- Pirates ja Cardinals kohtaavat MLB puolella. Double header ottelu kyseessä eli vain 7 vuoroparia pelataan. Overiksi uskon tämän menevän kun katsoo aloittavia syöttäjiä, Williams ja Martinez kummulla, kumpikaan ei ole viime otteluissaan vakuuttanut vaan ovat päästäneet paljon juoksua. Lyöjien juhlaa odotan tästä ottelusta heti avausvuoroparista asti ja tähän avausotteluun lyödään sitten kunnon ilotulitukset kehiin niin molempien joukkueiden hyvä lähteä toiseen peliin kun lyöntipeli klikkaa.

Link to post
Share on other sites

Tee tili osallistuaksesi keskusteluun

Sinun täytyy olla jäsen jos haluat kommentoida

Tee tili

Rekisteröi uusi tili. Se on helppoa!

Tee tili

Kirjaudu

Onko sinulla jo tili? Kirjaudu tästä.

Kirjaudu nyt
  • Uusimmat viestit

    • Pöytätennis, Setka Cup Reznychenko - Chepurnyi Reznychenko 3-0 Vedonlyöntitoimisto: Bet365 Kerroin: 4.50 Alkamisaika: 07:25 - Setka Cupin puolella kohtaavat Reznychenko sekä Chepurnyi. Kertoimet on asetettu tähän otteluun 1.50 - 2.50 Reznychenkon hyväksi mutta itse en näe tässä ottelussa pöydällä kuin yhden pelaajan ja se on Reznychenko joka on jokaisella osa-alueella näistä pelaajista parempi, Rezhychenko on näiden pelaajien keskinäisiä kohtaamisia dominoinut miten on tahtonut ja usein voittanut suoraan 3-0 luvuin. Reznychenko tulee tähän otteluun huippuvireessä ja uskon sen tässä jatkuvan suoralla 3-0 voitolla Chepurnyista.
    • Pöytätennis, Setka Cup Khandetskyi - Hrynenko Hrynenko Voittaa 1. Erän & Ottelun Vedonlyöntitoimisto: Bet365 Kerroin: 2.10 Alkamisaika: 06:05 - Setka Cupin puolella kohtaavat Khandetskyi sekä Hrynenko. Hrynenko lähtee tähän otteluun pienoisena suosikkina 1.53 kertoimella mutta varaa olisi lähteä vielä suurempanakin suosikkina, näen Hrynenkon näistä kahdesta pelaajasta selvästi parempana ja laadukkaampana jokaisella osa-alueella ja uskon tässä ottelussa Hrynenkon kyllä heti avauserästä lähtien hallitsevan, Khandetskyi ei ole viime otteluissaan ihmeitä esittänyt enkä näe sen tässä ottelussa Hrynenkoa vastaan muuttuvan. Hrynenko on voittanut kaksi viimeisintä keskinäistä kohtaamista suoraan 3-0 luvuin ja tässä on hyvät saumat vastaavaan.
    • Jalkapallo, La Liga Athletic Bilbao - Granada Molemmat Joukkueet Tekevät Maalin Vedonlyöntitoimisto: Pinnacle Kerroin: 2.28 Alkamisaika: 22:00 - La Ligan puolella kohtaavat Athletic Bilbao sekä Granada. Athletic Bilbao lähtee tähän otteluun todella suurena suosikkina ja onhan joukkueiden välillä tasoeroa niin pelillisesti kuin myös materiaaliltaan, Granada on kuitenkin pystynyt viime aikoina pelaamaan yllättävänkin hyvää futista ja pistänyt La Ligan puolella ihan kärkijengejäkin ahtaalle niin en yllättyisi kyllä vaikka tässä ottelussa verkko heiluisi molempien joukkueiden puolesta.
    • Pöytätennis, Setka Cup Chadima - Coubal Chadima Vedonlyöntitoimisto: Bet365 Kerroin: 1.83 Alkamisaika: 21:45 - Chadima sekä Coubal kohtaavat Setka Cupin puolella, kertoimet on asetettu tähän otteluun tasabookiksi 1.83 - 1.83 mutta Chadima saisi kyllä lähteä tähän otteluun jonkunlaisena suosikkina, näen Chadiman näistä kahdesta pelaajasta parempana lähes jokaisella osa-alueella ja Coubal tulee tähän otteluun todella heikossa vireessä voittaen vain yhden viimeisestä 10 pelistään, uskon Chadiman tästä ottelusta poistuvan voittajana.
    • Snooker klo 16.30 Mark Williams - Si Jiahui Williams -2.5 2.00 (Bet365)   Williams voittaa vähintään 3 freimillä, jos on vähänkään sama vire yllä jolla esiintyi edellisessä turnauksessa jonka hän voittikin. Tuskin kovin moni pelaaja voittaa Ronnieta vastaan 7 freimiä putkeen, tai Allenia vastaan 9 freimiä putkeen? Williams -2.5 lapulle.
×
×
  • Create New...