Jump to content
  • kierrätysvapaita ilmaiskierroksia.png

Recommended Posts

KHL, jääkiekko

Helsingin Jokerit vs. Spartak Moskova klo. 18.30

Jokerit-1,5 ja yli 5,5 maalia/3,75 PAF

Helsingin Jokerit palaa pieneltä vieraskiertueelta kotiin ja saa vastaansa heikohkosti viime aikoina pelanneen Spartak Moskovan. Vuoden vaihteen jälkeen Jokerit taipui jatkoajalla TsSKA Moskovalle vieraissa, mutta piti edellisessä ottelussa heikosti pelannutta HK Sotshia pilkkanaan.

TsSKA:ta vastaan Jokereiden ykkösmaalivahdiksi noussut Anders Lindbäck loukkaantui ja on Jokereiden tiedotteen mukaan kuutisen viikkoa sivussa. Lähiaikoina Jokereiden pitäisi saada kokoonpanoonsa mukaan paluumuuttaja Markus Hännikäinen, joka teki kasvattiseuransa kanssa sopimuksen jo joulukuun alkupuolella.

Spartak kärsii Jokereiden tavoin loukkaantumisista, sillä ykkössentteri Jori Lehterä mursi solisluunsa joulukuussa on vielä jonkin aikaa poissa peleistä. Lehterä taisteli ennen loukkaantumistaan jopa KHL:n pistepörssin voitosta.

Molemmille joukkueille peli on äärimmäisen tärkeä, sillä molemmat taistelevat samoista sijoista KHL:n läntisessä konferenssissa. Jokereilla on toki vähemmän otteluita pelattuna ja on kotiedun, sekä materiaalinkin turvin suosikki tähän matsiin.

Spartakilta löytyy hyökkäysvoimaa, jonka kanssa kotijoukkueen on oltava varuilla, mutta uskotaan, että paremmassa vireessä seilaava narripakka hoitaa kotiottelun reiluin 5-2 -lukemin nimiinsä.

  • Tykkäys 2
Link to post
Share on other sites

KHL jääkiekko

Ak Bars Kazan vs. Traktor Tsheljabinsk klo. 16.00

Ak Bars -2,5/3,20 PAF

Itäisessä konferenssissa kärkijoukkue Ak Bars Kazan ja kotijäälleen Traktor Tsheljabinskin vieraakseen. Ak Bars on ollut läpi kauden vahvassa vireessä ja viime aikoina joukkue on vahvistanut asemaansa KHL:n itäisen konferenssin kärjessä. Traktor on ollut todella ailahteleva läpi kauden, sillä voittoputkia on seurannut usein ohipelit eikä joukkueen puolustuspelaaminen ole aina ollut niin vahvaa, mitä se parhaimmillaan voisi olla.

Näiden joukkueiden ottelusta on vaikea povata mitään maalijuhlaa, sillä Ak Barsin päästessä johtoon ei vastustaja yleensä juhli. Ei etenkään Kazanin Tatneft Arenalla. 

Uskotaan kotijoukkueen voimaan tässäkin kohteessa ja siihen, että Dmitri Kvartalnovin miehistö ottaa tyylipuhtaan kotivoiton 3-0 -lukemin.

  • Tykkäys 2
Link to post
Share on other sites

Jääkiekko 

Liiga 

KLO 18.00

 

KooKoo -  Tappara 

 

Valinta :  Tappara 

Kerroin :  2,60 ( Coolbet ) 

 

KooKoo koki kovia, kun heidän kultakypärää kantanut Trevor Mingoia joutuu leikkaukseen ja jättämään kauden kesken.   1,1pst per ottelu tahdilla mennyt hyökkääjät tekee loven kotijoukkueen pelaamiseen pakosti.   KooKoo muutenkin koki suvantovaihdetta, kun voittoja tullut vain 4/10 otteluun.   Vierasjoukkue Tappara kuitenkin voittanut 6/10 otteluaan,  mikä on ihan eri lukema.    Kuitenkin joukkueet ovat tasapisteissä ja tehnyt yhtä paljon maaleja keskenään,  joten tasainen ottelu tiedossa.    Vieraat ovat pärjänneet keskinäisissä otteluissa.   Paljon on tasapelejä tullut, mutta nyt veikkaisin ettei tasuria nähdä tänään.   Kotijoukkue menetti ison pelaajan ja nyt on Tappara iskun paikka.   Vieraat lähtee kokeiluun. 

 

Kunhan Tappara voittaa varsinaisella peliajalla,  niin tämä kohde menee oikein. 

  • Tykkäys 1
Link to post
Share on other sites

Jääkiekko 

Liiga 

KLO 18.00

 

Lukko -  Kärpät 

 

Valinta :  Kärpät ML 

Kerroin :  2,48 ( PAF ) 

 

Kärpät saa hyviä kertoimia.   Pakko lähtee testaamaan.   Lukko on toki sarjan kärki ja paras kotijoukkue tällä hetkellä.   Kuitenkin Kärpät on Vierasjoukkueena mitattuna sarjan kolmas,  joten en pitäisi vierasvoittoa mahdottomana. 

Kärpät voittanut 4/5 peliään sekä 7/10 otteluaan viime aikoina.   Kotijoukkue Lukko puolestaan voittanut 3/5 peliään sekä 6/10 otteluaan,  joten  tämän puolesta tänään lähtökohtaisesti ottelu on 50-50%  ottelu.  Täten oululaisille on hyvää kerrointa tarjolla kokeilumielessä.   Jos näille eroa haluaa tehdä,  niin Erikoistilannepelaaminen on kyllä parempaa ollut kotijoukkue Lukon suunnalla,  kun heidän alivoima on timanttia.   Kuitenkin joukkueet lähtee peliin siitä,  että kotijoukkue Lukko pelasi viimeksi 30.12 kun taas Kärpät pelasi 5.1,  joten sen puolesta vieraat saattaa olla hieman paremmin pelin sisällä.   Kuitenkin vierailta löytyy Aaltonen, Kunyk,  Pyörälä,  Heshka, Jokinen, joten emmä materiaalietua anna kummallekaan joukkueista.   Heinola ei pelaa, jos joku sitä miettii.   Mielestäni erittäin tasainen ottelu.   Vieraat pelannut viime aikoina hyvin, niin emmä näe tässä mitään varmaa kotivoittoa,  niin kyllä oululaiset testiin tuolla kertoimella. 

 

Kunhan Kärpät voittaa vaikka sitten jatkoajalla,  niin tämä kohde menee oikein. 

  • Tykkäys 1
Link to post
Share on other sites

Ampumahiihto, miesten sprintti

Jesper Nelin - Jakov Fak

Valinta: Fak, Marathonbet, @2.03

Klo: 15:15

 

Fak on ollut tällä kaudella kelpo vireessä ja sijoituksia top-kymppiin on tullut useita. Nelin on viime kisoissa osoittanut hyvää hiihtovauhtia, mutta hän on selvästi huonompi ampuja alle 80% tarkkuudellaan kuin Fak, joka kuuluu tälläkin kaudella penkan parhaimmistoon 92% tarkkuudellaan. Fak on ladullakin ollut ihan kelpo tikissä eikä Nelin ole niin paljoa ollut edellä että näkisin häntä tässä suosikkina.

  • Tykkäys 2
Link to post
Share on other sites

Ampumahiihto, miesten sprintti

Antonin Guigonnat - Matvey Eliseev

Valinta: Guigonnat, Pinnacle, @2.13

15:15

 

Penkalla kyseessä on hyvin tasainen pari, sillä kumpikin on tällä kaudella ampunut noin 90% tarkkuudella. Ladulla on ollut tasaisempaa, näkisin Guigonnatin kuitenkin hieman nopeampana ja hän on muutenkin hieman alisuorittanut tällä osa-alueella viime kausiinsa verrattuna. Omissa papereissani ranskalainen on niukka suosikki.

  • Tykkäys 1
Link to post
Share on other sites

Koripallo, Euroliiga

Žalgiris Kaunas - BC Khimki Moscow

Vihje: Žalgiris Kaunas Yli 88.5 Pistettä

Vedonlyöntitoimisto: Unibet

Kerroin: 1.81

Alkamisaika: 20:00

- Euroliigan puolella kohtaavat Žalgiris Kaunas sekä BC Khimki Moscow. Lähdetään hakemaan kotijoukkue Žalgiris Kaunakselle pisteitä. Kotijoukkue Žalgiris Kaunas pelannut erinomaisesti viime aikoina ja on tällä hetkellä 9 peräkkäisen voiton putkessa yhteensä kotimaisen liigan sekä euroliigan puolella. BC Khimki puolestaan voittanut vain 2 viimeisestä 10 pelaamastaan ottelusta yhteensä kotimaisen liigan sekä euroliigan puolella. Žalgiris Kaunas on joukkueista materiaaliltaan parempi kuin myös viime aikaiselta vireeltään, kotijoukkue selvästi vieraita edellä ja siinä missä Žalgiris Kaunas on ihan top 5 joukkueita on BC Khimki aivan häntäpään joukkueita ja tällä hetkellä pitääkin sarjan jumbo paikkaa 2-15 rekordilla. Žalgiris Kaunas omaa hyvän hyökkäyksen sekä puolustuksen, ja vaikka joukkue ei ole niitä räjähtävämpiä hyökkäyksiä niin on kuitenkin Žalgiris Kaunaksen tilastot hyviä ja tuollakin hyökkäyksellä tulee kyllä tulosta etenkin kun vastassa on euroliigan heikoin joukkue joka on myös päästänyt eniten pisteitä koko liigassa.

102-75

Link to post
Share on other sites

Pöytätennis, Liga Pro Venäjä

Minkov - Kasatkin

Vihje: Minkov -1.5 erää

Vedonlyöntitoimisto: Bet365

Kerroin: 1.72

Alkamisaika: 20:00

- Liga Pro:n puolella kohtaavat Minkov sekä Kasatkin. Minkov lähtee ansaitusti otteluun suurena suosikkina 1.33 kertoimella. Minkov on pelaajista selvästi parempi ja varmempi pelaaja jokaisella osa-alueella ja myös viimeaikainen vire selvästi Minkovin puolella. Minkov hallinnut myös keskinäisiä otteluita Kasatkinia vastaan ihan miten on tahtonut joten vahva luotto on että tälläkin kertaa selvästi kovempi pelaaja Minkov voittaa ottelun vähintään kahden erän erolla, kerroin on viime kohtaamisista tippunut jonkin verran mutta vielä tällä kertaa kelpaa peleille nipin napin. Minkov hallitsee ottelua alusta lähtien ja vie ottelun 3-0/3-1 luvuin niinkuin on tehnyt kolmessa viime keskinäisessäkin ottelussa tässä tammikuun alussa.

3-0 (11-5, 11-4, 11-9)

Link to post
Share on other sites

Tee tili osallistuaksesi keskusteluun

Sinun täytyy olla jäsen jos haluat kommentoida

Tee tili

Rekisteröi uusi tili. Se on helppoa!

Tee tili

Kirjaudu

Onko sinulla jo tili? Kirjaudu tästä.

Kirjaudu nyt
  • Uusimmat viestit

    • Jalkapallo Englanti League one Klo 21.45   Oxford utd  - Reading   Valinta:  Oxford Utd Kerroin:   2,75 ( Veikkaus)   Oxford aloittanut hyvin kotonaan kauden, kun kuuteen peliin kolme voittoa ja tasapeliä.  Reading ollut myös hyvä, mutta lähdetään koittamaan vahvaa kotijoukkuetta.  Tilastollisesti Oxford ei oo keskinäisiä pystynyt voittamaan viime vuosina, niin nyt jos koskaan olisi hyvä aika.  Rohkea kotivoitto hakuun.    Kunhan Oxford voittaa, niin tämä kohde osuu. 
    • Jalkapallo Konferenssiliiga Klo 19.45   KuPS  -  Kaa Gent    Valinta:  X ( Tasapeli) Kerroin:  4.05 ( Veikkaus)   KuPS ollut vaikeaa viime aikoina sekä Veikkausliigan mestaruus karkasi omista  käsistä aika kauas, jolloin tänään voi vain laittaa kaiken likoon.   Enää ei ole mikään lämmin, joten toivottavasti Gent myös on kohmeessa, niinkuin viime aikoina on ollutkin.  Vieraissa Gent on ollut vaikeuksissa ja tänään on se sauma saada pisteitä näistä otteluista.  Suomalaisyleisön siivittämänä kotijoukkue kairaa pistetilin auki.  KuPS voi jopa voittaakin, mutta viime aikoina voittamisen kulttuuri on tipotiessään, joten otetaan rohkea tasapeli testiin.    1-1 tai 2-2 voisi olla aika hyvät tulosvetoon.    Kunhan ottelu päättyy tasan, niin tämä kohde menee oikein. 
    • Jalkapallo Mestareiden liiga Klo 22.00   Dortmund  -  Betis   Valinta:  X ( Tasapeli) Kerroin:  4.25 ( Paf)   Kaksi suht hyvää joukkuetta kohtaa toisensa sekä molemmilla on voittoja sekä tasureita alla.  Kierroksen yksi tasaisempia otteluita, jolloin tasapeli ei ole mikään mahdottomuus. Betis mestareiden liigassa kolme voittoa, mutta saksa on vaikea paikka pelata, jolloin tuo putki katkennee tänään, mutta pisteputki jatkuu.  Kunhan Ottelu päättyy tasan, niin tämä kohde osuu. 
    • Koripallo Euroliiga klo 21:15 Panathinaikos - Barcelona Pelivalinta: Barcelona ML Kerroin: 4,30 Novibet Panathinaikos on aloittanut Euroliigan hyvin ja onkin 9 kierroksen jälkeen sarjataulukon kärjessä. Panathinaikos on kotona erityisen hyvä joukkue, tältä kaudelta kotitilasto 6-1, joten helppo peli ei tule vierasjoukkueelle. Barcelona on aloittanut Euroliigan myös ihan hyvin ja joukkueen materiaali riittää taisteluun kärkipään joukkueita vastaan. Vierasotteluissa Barcelona ei aina ole ollut terävimmillään, mutta yllätysvalmis joukkue kuitenkin on.  Näin suuri suosikki Panathinaikos ei mielestäni ole mitä kertoimet antaa ymmärtää.
    • Koripallo Euroliiga klo 22:00 Real Madrid - Crvena Zvezda Pelivalinta: Crvena Zvezda ML Kerroin: 3,05 Novibet Crvena Zvezda on aloittanut Euroliigan vahvasti. Otteet olleet kokonaisuutena hyviä ja selviä voittoja on tullut useampia. Real aloittanut kauden myös hyvin, loukkaantumisia on ainakin Panathinaikosta vastaan, tarkemmat poissaolotiedot tätä ottelua varten selviävät vasta lähempänä. Joka tapauksessa mielestäni Crvenalle tarjottu 3,05 kerroin on liian korkea.
×
×
  • Create New...