Jump to content
  • kierrätysvapaita ilmaiskierroksia.png

Recommended Posts

Jääkiekko 

KHL 

KLO 18.30

 

Kazan -  UFA 

 

Valinta :  X2  ( Tasapeli tai UFA )

Kerroin :  1,89  ( PAF ) 

 

Game 1.

2,kierros alkaa ja siinä kohtaavat kaksi hyvää joukkuetta.   Kazan,  joka eteni puhtaasti 4-0 jatkoon Torpedo vastaan ja on idän puolen kovimpia joukkueita.  Heitä vastaan asettuu UFA,  joka  pudotti 4-1 voitoin Traktor - joukkueen, mutta voitti sarjassa kaikki neljä putkeen,  eli  molemmat lähtee neljän ottelun voittoputkessa toiselle kierrokselle. 

2016 joukkueet kohtasivat poffeissa ja silloin UFA eteni 4-3 jatkoon,  kun puolestaan 2017 kaudella Kazan oli näistä 4-1 voitoin parempi.   Kummassakin sarjassa tämä G1 päättyi kotivoittoon,  josta tilastollisesti nostankin esiin sen, että  joukkueiden väliset ottelut ovat päättyneet nyt yhdeksän kertaa peräkkäin  kotivoittoon.   Myös,  kun Kazan on saanut olla kotijoukkue,  niin kotonaan Kazan on voittanut nyt Kymmenen kertaa putkeen Ufan.     Oikeastaan tilastot puhuu erittäin  selvää kotivoittoa.   Kuitenkin ottelut itsessään ovat Olleet erittäin tasaisia.   Yhden- kahden maalin otteluita pääosin,   joten sinänsä ihan päivän kunto ja kummalle kiekko vain pomppii,  niin lopulta voittaa.   Tällä hetkellä se on vain ollut kotijoukkue, joka saanut sen pienen edun aina lopulta.    Kuitenkin tuo  vierasvoitto kyllä tullaan näkemään tässä sarjassa,  joten nyt ollaan yhdeksän kertaa päädytty kotivoittoon,  niin kyllä seitsemästä ainakin yksi tulee olemaan vierasvoitto.   Se, että onko tänään,  niin en tiedä.   Kuitenkin lähtisin vierasvoittoa haistelemaan kertoimien takia.    Itse kuitenkin lopulta otan tämän X2 muodon,  koska  ottelut ovat erittäin tasaisia olleet näiden joukkueiden välillä.   Tasapeli ei ole kaukana,  kuitenkin jatkoajalla voi käydä vaihtovirhe,  josta sitten kolisee omissa tai joku pomppu.   En itse uskalla sitä jännittää.   Lyhyesti.   Vierasvoitto haisee, kun tilastollisesti se tulee kyllä kohta,  niin lähdetään UFA kelkkaan,  mutta X2 antaa päälle 1,80 , niin  otetaan astetta turvallisempi valinta,  kun kertoimet sen mahdollistaa. 

Metsola on tällä hetkellä hurmoksessa.  Kaksi nollapeliä viiteen otteluun ja vieraiden Suomitrio ykkösketjussa on ollut iskussa,  niin pakkohan niitä on kannustaa.  UFA on hyvä 5 vs 5 pelissä ja ei tuo ylivoima ole täysin surkea,  niin kyllä minä näen vierailijoilla mahdollisuuksia.   Täytyy muistaa sekin,  että ekassa pelissä on usein paras sauma altavastaajalla,   vaikkakin tilastollisesti tämä ottelu onkin päivän selvä kotivoitto. 

 

Kunhan UFA EI HÄVIÄ varsinaisella peliajalla,  niin tämä kohde menee oikein. 

 

Viaplay näyttää ottelun suorana.  

Link to post
Share on other sites

Esports | CS:GO | ESL Pro League

20:00

5b4e7e630e4cacf1e2e50488d9ba1b0f.pngVitality - ENCE a54c867b0e63699ec3b94298b258230c.png

ENCE +1.5 | 1.70 | Unibet

 

  • Vitality (shox, RpK, apEX, ZywOo, misutaaa) on aloittanut EPL-lohkopelinsä mukiinmenevästi kahdella voitolla ja yhdellä tappiolla. FaZe ja Mousesports jäivät Vitalityn jalkoihin, mutta G2:ta vastaan joukkue oli todella heikko. Kuuden pelaajan rotaatiostaan luopunut joukkue ei selvästikään ole parhaassa iskussa ja joukkueen pelaajat ovatkin myöntäneet kärsineensä pienestä notkahduksesta. Aivan eliittijoukkueeksi Vitalitya ei voi tällä hetkellä luetella, mutta toki jatkopeleihin joukkueen rahkeet pitäisi riittää.
  • ENCE (allu, Snappi, doto, dycha, Spinx) on hankkinut kolmesta EPL-pelistään niin ikään kaksi voittoa ja yhden tappion. Ennakko-odotuksiin nähden tämä on jo tässä vaiheessa hieno saavutus ja voitot Mousesportista ja G2:sta osoittavat, että nykyisessä ENCE:ssä riittää iskukykyä kansainväliselle tasolle. Joukkue on toki kärsinyt useitakin murskatappioita yksittäisissä kartoissa, mutta toisaalta ENCE on voittanut jokaisessa ottelussaan vähintään yhden kartan ja pystynyt viemään tiukkoja pelejä omiin nimiinsä. Pudotuspeleihin pääsy vaatii toki venymistä, mutta mahdoton tehtävä se ei ole.
  • Karttavetossa ENCE poistaa Vertigon tai Dust2:n ja Vitality bannaa Trainin. ENCE taitaa valita kartakseen joko Nuken tai Infernon. Vitality puolestaan ottanee kartakseen Dust2:n tai Vertigon, kumpi tahansa sitten jää joukkueen valiittavaksi. Karttaveto kieltämättä suosii hieman Vitalitya, koska sen permabanni on Train, joka on ENCE:n selvästi paras kartta. Vitality tosin on muutamissa yksittäisissä kartoissa ollut heikko, joten kenties hyvällä valmistautumisella ENCE voi etua itselleen saada omaan karttavalintaan.

 

YHTEENVETO

  • Vitality on pienestä pelillisestä notkahduksestaan huolimatta pystynyt pitämään pintansa ja on hyvissä asemissa edetäkseen pudotuspeleihin. ENCE on taistellut odotuksiin nähden erittäin hyvin ja pystynyt voittojakin kairaamaan, mikä on varmasti nostanut joukkueen itseluottamusta ratkaisevia alkusarjapelejä varten. Karttavetosta ENCE ei saa edellisten otteluiden tapaan samanlaista karttaetua itselleen, mutta toisaalta ei Vitalityn karttavalikoima ole kovin vakuuttava ole tällä hetkellä. Vaikka Vitality toki lähtee otteluun selvänä ennakkosuosikkina, sillä ei ole vielä yhtäkään täysin ehjää ottelua plakkarissaan, kun taas ENCE on pystynyt jokaisessa ottelussa vähintään yhden kartan voittamaan. Luotetaan siihen, että saldo saa jatkoa ja että ENCE pystyy laittamaan kapuloita Vitalityn rattaisiin. Kohde menee oikein, kun ENCE voittaa ottelussa vähintään yhden kartan. 

 

TULOS: 0-2

  • Tykkäys 1
Link to post
Share on other sites

Tee tili osallistuaksesi keskusteluun

Sinun täytyy olla jäsen jos haluat kommentoida

Tee tili

Rekisteröi uusi tili. Se on helppoa!

Tee tili

Kirjaudu

Onko sinulla jo tili? Kirjaudu tästä.

Kirjaudu nyt
  • Uusimmat viestit

    • Jalkapallo Englanti League one Klo 21.45   Oxford utd  - Reading   Valinta:  Oxford Utd Kerroin:   2,75 ( Veikkaus)   Oxford aloittanut hyvin kotonaan kauden, kun kuuteen peliin kolme voittoa ja tasapeliä.  Reading ollut myös hyvä, mutta lähdetään koittamaan vahvaa kotijoukkuetta.  Tilastollisesti Oxford ei oo keskinäisiä pystynyt voittamaan viime vuosina, niin nyt jos koskaan olisi hyvä aika.  Rohkea kotivoitto hakuun.    Kunhan Oxford voittaa, niin tämä kohde osuu. 
    • Jalkapallo Konferenssiliiga Klo 19.45   KuPS  -  Kaa Gent    Valinta:  X ( Tasapeli) Kerroin:  4.05 ( Veikkaus)   KuPS ollut vaikeaa viime aikoina sekä Veikkausliigan mestaruus karkasi omista  käsistä aika kauas, jolloin tänään voi vain laittaa kaiken likoon.   Enää ei ole mikään lämmin, joten toivottavasti Gent myös on kohmeessa, niinkuin viime aikoina on ollutkin.  Vieraissa Gent on ollut vaikeuksissa ja tänään on se sauma saada pisteitä näistä otteluista.  Suomalaisyleisön siivittämänä kotijoukkue kairaa pistetilin auki.  KuPS voi jopa voittaakin, mutta viime aikoina voittamisen kulttuuri on tipotiessään, joten otetaan rohkea tasapeli testiin.    1-1 tai 2-2 voisi olla aika hyvät tulosvetoon.    Kunhan ottelu päättyy tasan, niin tämä kohde menee oikein. 
    • Jalkapallo Mestareiden liiga Klo 22.00   Dortmund  -  Betis   Valinta:  X ( Tasapeli) Kerroin:  4.25 ( Paf)   Kaksi suht hyvää joukkuetta kohtaa toisensa sekä molemmilla on voittoja sekä tasureita alla.  Kierroksen yksi tasaisempia otteluita, jolloin tasapeli ei ole mikään mahdottomuus. Betis mestareiden liigassa kolme voittoa, mutta saksa on vaikea paikka pelata, jolloin tuo putki katkennee tänään, mutta pisteputki jatkuu.  Kunhan Ottelu päättyy tasan, niin tämä kohde osuu. 
    • Koripallo Euroliiga klo 21:15 Panathinaikos - Barcelona Pelivalinta: Barcelona ML Kerroin: 4,30 Novibet Panathinaikos on aloittanut Euroliigan hyvin ja onkin 9 kierroksen jälkeen sarjataulukon kärjessä. Panathinaikos on kotona erityisen hyvä joukkue, tältä kaudelta kotitilasto 6-1, joten helppo peli ei tule vierasjoukkueelle. Barcelona on aloittanut Euroliigan myös ihan hyvin ja joukkueen materiaali riittää taisteluun kärkipään joukkueita vastaan. Vierasotteluissa Barcelona ei aina ole ollut terävimmillään, mutta yllätysvalmis joukkue kuitenkin on.  Näin suuri suosikki Panathinaikos ei mielestäni ole mitä kertoimet antaa ymmärtää.
    • Koripallo Euroliiga klo 22:00 Real Madrid - Crvena Zvezda Pelivalinta: Crvena Zvezda ML Kerroin: 3,05 Novibet Crvena Zvezda on aloittanut Euroliigan vahvasti. Otteet olleet kokonaisuutena hyviä ja selviä voittoja on tullut useampia. Real aloittanut kauden myös hyvin, loukkaantumisia on ainakin Panathinaikosta vastaan, tarkemmat poissaolotiedot tätä ottelua varten selviävät vasta lähempänä. Joka tapauksessa mielestäni Crvenalle tarjottu 3,05 kerroin on liian korkea.
×
×
  • Create New...