Jump to content
  • kierrätysvapaita ilmaiskierroksia.png

Recommended Posts

Jääkiekko 

MM-KISAT 

KLO   20.15

 

Suomi  -  Kanada 

 

Valinta :  Kanada ML 

Kerroin :  2,03 ( Veikkaus ) 

 

Loppuottelussa kohtaavat hallitseva mestari Suomi sekä ikuinen paholainen Kanada.  Eilisessä ottelussa taidettiin sanoa,  että aikaisemmin ollaan kohdattu neljä kertaa finaaleissa ja 3-1 johtaa vaahteralehdet sitä tilastoa.   Myös jotenkin tuntuu,  että toi Kanada "alkulohkon flopista mestariksi "  on tämän vuoden tarina.   Voidaan sitten miettiä,  kuinka olisi tarinat menneet,  jos Lat-Saksa olisi pelannutkin soputasurin.     Jotenkin tossa vaahteralehdillä on nyt semmoinen meno,  että se vaa vie päätyyn asti.    Kuitenkin olisi se hirveän kaunista, jos kolme vuotta peräkkäin olisi leijonat hallitsevia mestareita.   Toki Leijonia toivon,  mutta kyllä päälle kakkosen monilaini kerroin on sen verran houkutteleva vaahteralehdillä,  että pakko ottaa.   Niillä olisi se mestaruustarina siinä niinkuin aikaisemmin Leijonilla oli, että  "höpöhöpö joukkueella uudelleen Slovakian valloitus ".  Kyllä itte näen,  että Kanada saanut hanoja auki ja  tällä kertaa ei ihan vain leijonilla riitä.   Hopea ei ole häpeä.   Vastus oli vaan liian kova,  kun sai sen toisen mahdollisuuden ja se oli näiden kisojen suurin tarina.   Olihan leijonat eilenkin ajoittain aika pinteessä ja aika karuilla vastustajan virheillä tehtiin ne pari maalia,  joita ei vaahteralehtien toimesta tehdä.  Niin niitä virheitä.     Onhan tää omalla tavallaan win-win betsi,  kun ottaa tämän, niin kuka tätä enää keskiyöllä muistaa torilla  ;)     

 

Kunhan Kanada voittaa vaikka sitten jatkoajalla,  niin tämä kohde menee oikein.  

  • Tykkäys 1
Link to post
Share on other sites

Ranskan Avoimet  (massa ) / Tennis

Tamara Zidansek - Sorana Cirstea

Sorana Cirstea @ 1.86 Bethard

Alkaa 12:00

Vastakkain turnauksen puolivälierän ottelussa maailmanlistan sijat 85. ja 54. . Zidansekilla oli perjantaina hankalahko matsia Siniakovaa(68.) vastaan. Zidansek ei onnistunut voittamaan ensimmäisessä erässä peliäkään minkä jälkeen nainen ryhdistäytyi ja vei lopulta seuraavat erät. Nainen ei ole edennyt aiemmin urallaan Grand Slam -turnauksessa näin pitkälle. Cirstea pelaa kelpo kautta mistä osoituksena on huhtikuussa voitettu Istanbulin(massa)  turnaus sekä finaalipaikka viime viikolla Strabourgissa(massa). Kokenut romanialainen on keitetty monessa liemessä ja tulee viemään tänään tämän tasaisen ottelun erin 0-2 minkä myötä nainen ottaa pitkän uransa parhaan Grand Slam -sijoituksen. Bethard tarjoaa Cirstean voitolle markkinatoppia (esim. bet365 1.72)

2-0 (7-6, 6-1)

  • Tykkäys 1
Link to post
Share on other sites
3 tuntia sitten, Kemmu said:

Jääkiekko 

MM-KISAT 

KLO   20.15

 

Suomi  -  Kanada 

 

Valinta :  Kanada ML 

Kerroin :  2,03 ( Veikkaus ) 

 

Loppuottelussa kohtaavat hallitseva mestari Suomi sekä ikuinen paholainen Kanada.  Eilisessä ottelussa taidettiin sanoa,  että aikaisemmin ollaan kohdattu neljä kertaa finaaleissa ja 3-1 johtaa vaahteralehdet sitä tilastoa.   Myös jotenkin tuntuu,  että toi Kanada "alkulohkon flopista mestariksi "  on tämän vuoden tarina.   Voidaan sitten miettiä,  kuinka olisi tarinat menneet,  jos Lat-Saksa olisi pelannutkin soputasurin.     Jotenkin tossa vaahteralehdillä on nyt semmoinen meno,  että se vaa vie päätyyn asti.    Kuitenkin olisi se hirveän kaunista, jos kolme vuotta peräkkäin olisi leijonat hallitsevia mestareita.   Toki Leijonia toivon,  mutta kyllä päälle kakkosen monilaini kerroin on sen verran houkutteleva vaahteralehdillä,  että pakko ottaa.   Niillä olisi se mestaruustarina siinä niinkuin aikaisemmin Leijonilla oli, että  "höpöhöpö joukkueella uudelleen Slovakian valloitus ".  Kyllä itte näen,  että Kanada saanut hanoja auki ja  tällä kertaa ei ihan vain leijonilla riitä.   Hopea ei ole häpeä.   Vastus oli vaan liian kova,  kun sai sen toisen mahdollisuuden ja se oli näiden kisojen suurin tarina.   Olihan leijonat eilenkin ajoittain aika pinteessä ja aika karuilla vastustajan virheillä tehtiin ne pari maalia,  joita ei vaahteralehtien toimesta tehdä.  Niin niitä virheitä.     Onhan tää omalla tavallaan win-win betsi,  kun ottaa tämän, niin kuka tätä enää keskiyöllä muistaa torilla  ;)     

 

Kunhan Kanada voittaa vaikka sitten jatkoajalla,  niin tämä kohde menee oikein.  

Muista Kemmu että Jalonen ei oo hävinny vielä yhtään finaalia! Torilla tavataan 🍷

  • Tykkäys 1
Link to post
Share on other sites

Formula 1 | Azerbaidzhanin GP

15:00

dead19e27e642b98e173fada1bca111c.png Yuki Tsunoda - Sebastian Vettel 0eb7ced3b1bfde12e0acc546df1e3706.png

Sebastian Vettel | 2.00 | Coolbet

 

  • F1-kauden kuudes osakilpailu ajetaan Bakun vauhdikkaalla katuradalla. Jo aika-ajoissa nähtiin peräti neljä punaista lippua useiden kuljettajien törmäillessä seiniin, joten tämän päivän kilpailusta voidaan odottaa viihdyttävää ja mahdollisesti kaoottista näytöstä. Tässä taisteluparissa yhteen ottavat Alpha Taurin Yuki Tsunoda ja Aston Martinin Sebastian Vettel.
    • Tsunoda lähtee kilpailuun 7. lähtöruudusta. Japanilainen tulokaskuski on saanut F1-uralleen ailahtelevan alun. Parhaimmillaan Tsunoda on päässyt muutamaan otteeseen näyttämään luontaista vauhtiaan, mutta kolikon kääntöpuolella löytyy epätasainen kisavauhti ja virheherkkyys. Tsunoda ajoi eilisessä aika-ajossa erittäin hyvin ja eteni kolmanteen aika-ajo-osioon, mutta lopulta hänen sessio päättyi seinäosumaan, luultavasti liian kovan yrityksen takia. Auto saadaan varmasti kisaa varten kuntoon ja Tsunoda pääsee hyvistä asetelmista lähtemään, mutta itseluottamuksen uudelleen kerääminen ja kilpailun puhdas läpivieminen voi tälläkin kertaa tuottaa haasteita.
    • Vettel lähtee kilpailuun 11. lähtöruudusta. Saksalainen nelinkertainen maailmanmestari on ajanut nousujohteista kautta Aston Martinin puikoissa. Alku oli hyvin nihkeä, mutta edellisissä kisoissa Vettel on alkanut saamaan juonen päästä kiinni ja muun muassa Monacon GP:n viides sija oli osoitus sekä Vettelin että Aston Martinin parantuneesta suorituskyvystä. Eilisissä aika-ajoissa Vettel jäi hyvin pienellä erolla kolmannen aika-ajo-osion ulkopuolella siitä huolimatta, että hän teki virheen nopeimmalla aikakierroksella. Joka tapauksessa Vettel on hyvissä lähtökohdissa pistetaistelua silmällä pitäen.
    • Tsunoda joutuu lähtemään tähän kilpailuun pehmeimmällä rengasseoksella, kun taas Vettel saa vapaan rengasvalinnan kilpailun lähtöön. Bakussa rengaskuluma vaikuttaisi olevan harjoitusten perusteella normaalia kovempaa, joten rengasedun merkitys voi olla tämän päivän kilpailussa suhteellisen merkittävä.
    • Alpha Tauri on ollut läpi kauden Aston Martinia hitusen nopeampi auto ja sama vaikuttaisi pätevän myös Azerbaidzhanissa. Kisavauhdissa erot ovat kuitenkin luultavasti pieniä, joten mitään valtavaa suorituskykyetua Tsunoda saa omasta autostaan Vetteliin nähden. Pitää myös ottaa huomioon se, että Tsunoda on harvoin saanut parasta suorituskykyä irti autostaan kisavauhdissa, mikä on ihan ymmärrettävää tulokaskuskille. Vettel puolestaan on parantanut kisa kisalta ja pystynyt viemään autoaan haluamallaan tavalla, minkä lisäksi hänen kokemuksesta on paljon etua Bakun vaikealla katuradalla.

 

YHTEENVETO

  • Alpha Tauri -kuski Tsunoda lähtee kilpailuun hyvistä asetelmista siitä huolimatta, että hän rysäytti seinään eilisen aika-ajon viimeisessä osiossa. Aston Martin -kuljettaja Vettelin aika-ajo oli voinut paremminkin onnistua, mutta myös hänellä on mainio lähtöpaikka. Vettel saa siis Tsunodaan nähden rengasedun, mikä antaa hänelle strategisen edun kilpailun läpiviemistä varten. Tsunodan Alpha Tauri on kieltämättä hieman parempi auto suorituskyvyltään kuin Vettelin Aston Martin, mutta kisavauhdissa erot ovat pieniä ja Vettel pystyy hanskalla kuromaan eron umpeen kokematonta Tsunodaa vastaan. Bakun osakilpailusta voi taas tulla jonkinasteinen kaaoskilpailu, mikä lähtökohtaisesti antaa edun kaiken kokeneelle Vettelille. Mutta mikäli kilpailusta tuleekin vähänkään normaali, Vettelillä on silti hyvä mahdollisuus päihittää Tsunoda puhtaan kisavauhdin puolesta. Rengasetu voi olla tänään tärkeässä roolissa, minkä lisäksi Bakun radalla on helppo ohittaa, mikä auttaa Vettelin mahdollisuuksia jos hän saavuttaa Tsunodan kilpailun aikana. Saan Vettelin tässä kohteessa hienoiseksi ennakkosuosikiksi, joten kakkosen kerroin kelpaa hyvin pelattavaksi. Kohde menee oikein, kun Sebastian Vettel sijoittuu kilpailussa paremmin kuin Yuki Tsunoda.

 

TULOS: TSUNODA 7., VETTEL 2.

  • Tykkäys 1
  • Kiitos 1
  • Upvote 1
Link to post
Share on other sites

Jääkiekon MM-FINAAAALI

SUOMI - Kanada klo 20:15

1.erä tasapeli 2.30@Coolbet

Suomi muistaa hyvin miten oltiin alkusarjan ensimmäinen erä mankelissa Kanadaa vastaan ja nyt on oltava nopeampia lähdöissä ja saatava pelirohkeutta enempi syöttelyyn, mikäli halutaan päästä pois omalta alueelta Kanadan prässin tieltä. Tuskin Kanadakaan ihan samalla tavalla prässää kuitenkaan kun alkulohkossa oli pakkovoitto panoksena. Tämäkin tulee olemaan Saksa matsin tavoin maalin peli ja ensimmäinen erä varmasti enempi tarkkaillaan vastustajaa ennen kuin avataan urkuja. Kumpikaan joukkue ei ole liiemmin jäähyjä turnauksessa ottanut, joten se puoltaa sitä, että ensimmäinen erä voisi päättyä tasan. TSEMIÄ SUOMI!

  • Tykkäys 1
Link to post
Share on other sites

Kansainväliset harjoitusottelut

Belgia - Kroatia klo 21:45

Alle 2.5 maalia 1.95@Betsson

Nämä EM-kisoihin valmistavat harjoitusottelut mitä on tullut seurattua ovat olleet nyt kauttaaltaan vähämaalisia, koska joukkueet pelaavat normaalia varovaisemmin välttääkseen kaikkia loukkantumisia. Belgia jäi Kreikkaa vastaan 1-1 tasapeliin ja Kroatia jäi samaan tulokseen Armenian isäntänä. Eiköhän tämäkin ottelu mene pelailun puolelle vaikka molemmilla joukkueilla kilpailukykyinen joukkue onkin avauksessa. Belgian voitto varmaan muuten lähempänä toteutumista.

  • Tykkäys 1
Link to post
Share on other sites

Tee tili osallistuaksesi keskusteluun

Sinun täytyy olla jäsen jos haluat kommentoida

Tee tili

Rekisteröi uusi tili. Se on helppoa!

Tee tili

Kirjaudu

Onko sinulla jo tili? Kirjaudu tästä.

Kirjaudu nyt
  • Uusimmat viestit

    • Jalkapallo Englanti League one Klo 21.45   Oxford utd  - Reading   Valinta:  Oxford Utd Kerroin:   2,75 ( Veikkaus)   Oxford aloittanut hyvin kotonaan kauden, kun kuuteen peliin kolme voittoa ja tasapeliä.  Reading ollut myös hyvä, mutta lähdetään koittamaan vahvaa kotijoukkuetta.  Tilastollisesti Oxford ei oo keskinäisiä pystynyt voittamaan viime vuosina, niin nyt jos koskaan olisi hyvä aika.  Rohkea kotivoitto hakuun.    Kunhan Oxford voittaa, niin tämä kohde osuu. 
    • Jalkapallo Konferenssiliiga Klo 19.45   KuPS  -  Kaa Gent    Valinta:  X ( Tasapeli) Kerroin:  4.05 ( Veikkaus)   KuPS ollut vaikeaa viime aikoina sekä Veikkausliigan mestaruus karkasi omista  käsistä aika kauas, jolloin tänään voi vain laittaa kaiken likoon.   Enää ei ole mikään lämmin, joten toivottavasti Gent myös on kohmeessa, niinkuin viime aikoina on ollutkin.  Vieraissa Gent on ollut vaikeuksissa ja tänään on se sauma saada pisteitä näistä otteluista.  Suomalaisyleisön siivittämänä kotijoukkue kairaa pistetilin auki.  KuPS voi jopa voittaakin, mutta viime aikoina voittamisen kulttuuri on tipotiessään, joten otetaan rohkea tasapeli testiin.    1-1 tai 2-2 voisi olla aika hyvät tulosvetoon.    Kunhan ottelu päättyy tasan, niin tämä kohde menee oikein. 
    • Jalkapallo Mestareiden liiga Klo 22.00   Dortmund  -  Betis   Valinta:  X ( Tasapeli) Kerroin:  4.25 ( Paf)   Kaksi suht hyvää joukkuetta kohtaa toisensa sekä molemmilla on voittoja sekä tasureita alla.  Kierroksen yksi tasaisempia otteluita, jolloin tasapeli ei ole mikään mahdottomuus. Betis mestareiden liigassa kolme voittoa, mutta saksa on vaikea paikka pelata, jolloin tuo putki katkennee tänään, mutta pisteputki jatkuu.  Kunhan Ottelu päättyy tasan, niin tämä kohde osuu. 
    • Koripallo Euroliiga klo 21:15 Panathinaikos - Barcelona Pelivalinta: Barcelona ML Kerroin: 4,30 Novibet Panathinaikos on aloittanut Euroliigan hyvin ja onkin 9 kierroksen jälkeen sarjataulukon kärjessä. Panathinaikos on kotona erityisen hyvä joukkue, tältä kaudelta kotitilasto 6-1, joten helppo peli ei tule vierasjoukkueelle. Barcelona on aloittanut Euroliigan myös ihan hyvin ja joukkueen materiaali riittää taisteluun kärkipään joukkueita vastaan. Vierasotteluissa Barcelona ei aina ole ollut terävimmillään, mutta yllätysvalmis joukkue kuitenkin on.  Näin suuri suosikki Panathinaikos ei mielestäni ole mitä kertoimet antaa ymmärtää.
    • Koripallo Euroliiga klo 22:00 Real Madrid - Crvena Zvezda Pelivalinta: Crvena Zvezda ML Kerroin: 3,05 Novibet Crvena Zvezda on aloittanut Euroliigan vahvasti. Otteet olleet kokonaisuutena hyviä ja selviä voittoja on tullut useampia. Real aloittanut kauden myös hyvin, loukkaantumisia on ainakin Panathinaikosta vastaan, tarkemmat poissaolotiedot tätä ottelua varten selviävät vasta lähempänä. Joka tapauksessa mielestäni Crvenalle tarjottu 3,05 kerroin on liian korkea.
×
×
  • Create New...