Jump to content
  • kierrätysvapaita ilmaiskierroksia.png

Recommended Posts

Formula 1 | Qatarin GP

18:00

02251c9ed36c64c41e903105ec5c163e.png  Valtteri Bottas - Yuki Tsunoda 22ce4b2c993bd51118d7e948ad9f1e36.png

Yuki Tsunoda | 1.82 | Unibet

 

  • F1-kauden toiseksi viimeinen osakilpailu ajetaan Qatarissa. Ensimmäiseen kisavetoon kaksintaistelupariksi otetaan Sauber-kuljettaja Valtteri Bottas ja RB-kuski Yuki Tsunoda.
    • Bottas lähtee kilpailuun 13. lähtöruudusta. Suomalaiskuskin kausi on ollut vaikea ja muutamista väläytyksistä huolimatta auto ei ole tarjonnut menestymismahdollisuuksia koko kauden aikana. Bottas teki hyvät suoritukset sprinttiformaatissa ja eilinen aika-ajo oli myös perushyvä suoritus. Realistisesti pisteille yltäminen vaatii kuitenkin täydellistä huippuonnistumista sekä muiden kuskien epäonnea.
    • Tsunoda lähtee kilpailuun 14. lähtöruudusta. Japanilaiskuljettaja on ajanut ihan hyvää kautta, vaikka jonkin verran epätasaisuutta otteissa on näkynyt. Qatarin viikonloppu on ollut tähän asti hankala, sillä sprinttiaika-ajo ja sprinttikilpailu olivat vaisuja eikä lauantain aika-ajo ollut kamalasti parempi suoritus. Pisteiden nappaaminen taitaa olla tällä kertaa liian iso este Tsunodalle ylitettäväksi.
    • Sauber on ollut koko kauden mittakaavalla sarjan selvästi hitain auto, mutta Qatarissa vauhti on ollut salonkikelpoista muihin keskikastin talleihin nähden. RB puolestaan on suhteellisesti heikommassa vauhdissa Qatarissa, mutta erot ovat keskikastissa pieniä ja mitä todennäköisimmin kisavauhdissa etu on RB:n puolella. Sauber on nimittäin useassa kilpailussa paininut korkean rengaskuluman kanssa ja se voi täydessä kisamitassa kostautua.

 

YHTEENVETO

  • Valtteri Bottas ja Yuki Tsunoda lähtevät kovaan kilpailuun alemman keskikastin sijoituksista. Kuljettajat lähtevät liikkeelle vierekkäisistä lähtöruuduista ja aika-ajossa herrat kellottavat miltei samanlaiset kierrosajat. Sauber on ollut tänä viikonloppuna suhteellisesti kohtuullisessa vauhdissa, mutta todennäköistä on, että kisavauhdissa RB on parempi kokonaisuus. Bottas ja Tsunoda ovat papereissani melko samantasoisia kuskeja, joten uskoisin, että tässä kilpailussa tulee käymään samalla tavalla kuin monissa muissakin kauden aikaisemmissa kilpailussa, jossa Bottaksen käyrä suuntaa kilpailussa vain alaspäin ja kunhan Tsunoda pystyy ajamaan perussuorituksen, Tsunoda tullee lyömään Bottaksen tässä kilpailussa. Kohde menee oikein, kun Yuki Tsunoda sijoittuu kilpailussa paremmin kuin Valtteri Bottas.

 

TULOS: BOTTAS 11., TSUNODA 13.

Link to post
Share on other sites

Formula 1 | Qatarin GP

18:00

8acf3e853b52e8d11249935c919c4c95.png  Charles Leclerc - Oscar Piastri 523c78787d6f01840774b977511200db.png

Charles Leclerc | 2.10 | Veikkaus

 

  • Toiseen kisavetoon otetaan tarkasteluun kärkipään sijoista kamppailevat Ferrari-kuski Charles Leclerc ja McLaren-kuljettaja Oscar Piastri.
    • Leclerc lähtee kilpailuun 5. lähtöruudusta. Monacolaiskuljettaja on ajanut hyvää kautta ja mukavasti sujuneen loppukauden myötä Leclercillä on mahdollisuus napata vielä kuljettajan MM-sarjan kakkostila. Sprinti ei ihan parhaalla mahdollisella tavalla sujunut, mutta aika-ajossa Leclerc teki maksimisuorituksen ja näistä lähtökohdista on mahdollista kärkisijoista taistella.
    • Piastri lähtee kilpailuun 4. lähtöruudusta. Australialaiskuskin kausi on ollut kelvollinen, mutta loppukaudesta kovin terä on ehkä hieman puuttunut suorituksista. Piastri aloitti Qatarin viikonlopun hyvin ja voittikin sprinttikilpailun, mutta tässä toki oli taustalla se, että tallikaveri Lando Norris lahjoitti voiton Piastrille. Aika-ajotulos tarjoaa Piastrille oivan mahdollisuuden yltää palkintopallille, mutta se vaatii nappisuoritusta.
    • Ferrari ja McLaren ovat tiukassa taistelussa valmistajien MM-sarjasta ja tilanne on myös Qatarissa tasainen. McLaren on tähän asti suoriutunut Ferraria hieman paremmin, mutta erot ovat kärkipäässä todella pieniä ja esimerkiksi sprintissä kärkinelikko sijoittui kahden sekunnin sisälle. Mikäli voimasuhteet pysyvät samana varsinaisessa osakilpailussa, suuria eroja ei tulla kisassa näkemään.

 

YHTEENVETO

  • Charles Leclerc ja Oscar Piastri ampaisevat palkintopallitaisteluun tasaisista lähtökohdista. Kuskit valtasivat aika-ajossa vierekkäiset lähtöruudut ja vaikka Piastri onnistuikin sprinttikilpailun voittamaan, hänellä oli ajoittain vaikeuksia pysyä tallikaverinsa vauhdissa. McLaren on ollut aavistuksen nopeampi auto tähän asti tänä viikonloppuna, mutta täydessä kisamitassa tilanne pysynee todella tasaisena McLarenin ja Ferrarin välillä. Piastri on Qatarin viikonloppuna päässyt takaisin hyvään vauhtiin, mutta isossa kuvassa Leclerc on edelleen Piastria laadukkaampi kuski kun puhutaan tasaisen kisavauhdin ja alhaisen rengaskuluman ylläpitämisessä. Erittäin tasainen kaksintaistelu on luvassa, mutta kenties Leclerc pystyy kilpailussa kääntämään asetelman edukseen päättäväisellä ajolla. Kohde menee oikein, kun Charles Leclerc sijoittuu kilpailussa paremmin kuin Oscar Piastri.

 

TULOS: LECLERC 2., PIASTRI 3.

Link to post
Share on other sites

Amerikkalainen Jalkapallo, NFL

Minnesota Vikings - Arizona Cardinals

Minnesota Vikings Yli 23.5 Pistettä & Justin Jefferson Yli 89.5 Kiinniottojaardia (Minnesota Vikings)

Vedonlyöntitoimisto: Unibet

Kerroin: 3.10

Alkamisaika: 20:00

- Minnesota Vikings isännöi Arizona Cardinalsia NFL:n puolella. Minnesota Vikings lähtee kotonaan tähän otteluun suosikkina ja uskon kyllä Vikingsin hyökkäyksen tässä saavan onnistumisia paljon ja tekemään pisteitä. Justin Jefferson yksi liigan parhaimmista ellei paras WR tulee olemaan tässä ottelussa isossa roolissa tärkeillä kiinniotoilla muutaman hiljaisemman viikon jälkeen statistiikan puolesta, viime ottelussa Chicago Bearsia vastaan ei Jefferson tilastoilla juhlinut mutta oli usein tuplattu ellei jopa triplattu niin muille vapaille pelaajille toimitettiin palloa sitten enemmän, uskon tässä ottelussa kuitenkin Jeffersonin loistavan ja nappaavan 100 kiinniottojaardia.

Link to post
Share on other sites

Tee tili osallistuaksesi keskusteluun

Sinun täytyy olla jäsen jos haluat kommentoida

Tee tili

Rekisteröi uusi tili. Se on helppoa!

Tee tili

Kirjaudu

Onko sinulla jo tili? Kirjaudu tästä.

Kirjaudu nyt
  • Uusimmat viestit

    • Koripallo Euroliiga klo 21:15 Panathinaikos - Barcelona Pelivalinta: Barcelona ML Kerroin: 4,30 Novibet Panathinaikos on aloittanut Euroliigan hyvin ja onkin 9 kierroksen jälkeen sarjataulukon kärjessä. Panathinaikos on kotona erityisen hyvä joukkue, tältä kaudelta kotitilasto 6-1, joten helppo peli ei tule vierasjoukkueelle. Barcelona on aloittanut Euroliigan myös ihan hyvin ja joukkueen materiaali riittää taisteluun kärkipään joukkueita vastaan. Vierasotteluissa Barcelona ei aina ole ollut terävimmillään, mutta yllätysvalmis joukkue kuitenkin on.  Näin suuri suosikki Panathinaikos ei mielestäni ole mitä kertoimet antaa ymmärtää.
    • Koripallo Euroliiga klo 22:00 Real Madrid - Crvena Zvezda Pelivalinta: Crvena Zvezda ML Kerroin: 3,05 Novibet Crvena Zvezda on aloittanut Euroliigan vahvasti. Otteet olleet kokonaisuutena hyviä ja selviä voittoja on tullut useampia. Real aloittanut kauden myös hyvin, loukkaantumisia on ainakin Panathinaikosta vastaan, tarkemmat poissaolotiedot tätä ottelua varten selviävät vasta lähempänä. Joka tapauksessa mielestäni Crvenalle tarjottu 3,05 kerroin on liian korkea.
    • 1. Divisioona / Jalkapallo Tanska AB - Vendsyssel FF AB Draw No Bet @ 1.55 Betsson Alkaa 20:00 AB(4.) on sarjassa kotikentällään kolme ottelun voittoputkessa pitäen noissa kaikissa matseissa oman maalinsa puhtaana sekä tehden yhteensä kuusi maalia. Vendsyssel(10.) on seitsemän matsin mittaisessa voitottomassa putkessa häviten noista kolme kamppailua. AB voitti joukkueiden kaksi edellistä keskinäistä kohtaamista joista viimeisin pelattiin elokuun puolivälissä ottelun päätyttyä tuolloin maalein 0-3.
    • IEM Beijing PK: Natus Vincere - Falcons | Falcons | 1.84 (Pinnacle)
    • Tilanne 3.11. vihjeiden jälkeen:       Vihjemäärä Oikein Void Väärin Palautus-% netto 1.   Snooker 6 4 0 2 198,26 % 39,65 € 2.   Kemmu 6 3 0 3 142,72 % 17,96 € 3.   Henksteri 4 2 1 1 123,67 % 10,21 € 4.   JapBet 2 0 0 2 0,00 % -14,68 € 5.   Nagamori30 6 1 0 5 30,48 % -45,61 € Yhteensä 24 vihjettä (10 - 1 - 13) netto 7,52 € palautus 103,65 %
×
×
  • Create New...