Jump to content
  • kierrätysvapaita ilmaiskierroksia.png

Recommended Posts

MM-kiekko 21:20

Kanada - Suomi 

Valinta: Yli 5.5 maalia / 1,92 @ Veikkaus


Tarrataan tähän kiinni ennen kuin Veikkaus herää olevansa muuta markkinaa perässä kerroinasettelussa. Kansainvälisillä bookkereilla kohteen kerroin pyörii 1,75-1,80 hujakoilla ja tulee varmastikin laskemaan entisestään. Suomi ja Kanada ovat kohdanneet tänä vuonna 4-nationissa, jossa vaahterapaidat olivat 5-3 lukemin parempia ja samoihin numeroihin päättyi myös alkulohkon kamppailu viime vuonna. Vähämaaliset Ruotsi ja Latvia pelit saattaa saada monet uskomaan, että vähämaalinen tiukka taisto on taas luvassa. Samalla puolustuspelaamisella eliittijoukkueella pelaava Kanada tulee mättämään maaleja urakalla. Etenkin Latviaa vastaan Suomi antoi aivan järjettömän määrän nopeita vastahyökkäyksiä ja vähänkään jääkiekkoa seuraavat ihmiset osaavat laskea, mitä siitä seuraa, jos esimerkiksi MacKinnonille antaa tyhjän kaistan. Suomen maalintekopeli on ollut hyvin ailahtelevaa ja todennäköistä on noin kahden keskiarvo. Koska suonenvedolla tuollainen 5-3 tulos on täysin mahdollinen huomennakin, niin passaan 2.5 maalin tasoitusvedon ja pidän tätä overia varmempana varsinkin, kun vielä ylikertoimen sille saa. Myös MacKinnonin 2 luokkaa olevat kertoimet ovat mielestäni ihan pelattavia. 

Link to post
Share on other sites

Esport | CS2 |  IEM Dallas | Team Liquid vs FaZe 19.30

Valinta: Team Liquid @ 1.95

Kerroin 1.95 on korkea huomoiden, että Faze lähtee otteluun kahdella varapelajaalla. S1mple korvaa brokyn ja skullz korvaa rainin. S1mplen pelivire on täysi kysymerkki ja nopealla vilkaisulla Faceit-harjoittelupeleissä näyttää olleen haastavaa. FaZen hyvyys perustuu pitkälti hyvään yhteispeliin ja kaksi vaihtopelaajaa todennäköisesti sekoittaa pakkaa melkoisesti. Liquid on pärjännyt viimeaikoina hyvin ja joukkueesta löytyy tarpeeksi tulivoimaa FaZen kaatamiseen. Kohde menee oikein kun Liquid voittaa ottelun.

  • Tykkäys 1
Link to post
Share on other sites

Jääkiekko MM 17:20

Ranska - Slovenia

Pelivalinta: Jordan Perret pisteet yli 1.5 @ 4.40 PAF

Pelaa isoja minuutteja ja saa vastuuta ylivoimalla. Tehot turnauksessa 2+2=4, tehot ovat tulleet suomea ja Itävaltaa vastaan jossa kummassakin teki 2p.

VÄÄRIN 

 

Link to post
Share on other sites

Jääkiekko MM 21:20

Unkari - Norja

Pelivalinta: Norja eka erä yli 1 maalia @ 2.12 PAF

Unkarilla sen verran heikko tuo puolustus ja maalivahtipeli, että ei olisi mikään ihme jos Norja tekisi parikin maalia ekassa erässä. Norja lähtee varmasti tähän otteluun äärimmäisen latautuneena ja motivoituneena, materiaalietu on myös selkeä vuonomaan hyväksi.

Norjalla siis pakkovoitto edessä tai muuten b-sarja kutsuu! Tasan yhdellä Norjan ekan erän maalilla panos palautetaan, kahdella tai useammalla osumalla kohde osuu.

VOID 

Link to post
Share on other sites

Esports | CS2 | IEM Dallas

03:00

08304256cd4be0e3017a24850a3790f0.png  Aurora - HEROIC 2a4f4eb3e238f25131af64e37e286f18.png

HEROIC | 2.06 | Pinnacle

 

  • Aurora tulee Dallasin turnaukseen kiireisellä aikataululla, kun joukkue pelasi vielä sunnuntaina pronssipeliä Astanan turnauksessa. Turkkilaisjoukkue sijoittui kyseisessä turnauksessa kolmanneksi, mitä voidaan torjuntavoittona siihen nähden, kuinka nihkeältä Auroran peli ajoittain näytti. Sikäli joukkueelle täytyy nostaa hattua, että se on kyennyt yltämään pudotuspeleihin jokaisessa osallistumassaan turnauksessa tänä vuonna, mutta Dallasissa putken jatkaminen tulee olemaan haastavaa, sillä turnaus on kauttaaltaan kovatasoinen ja jet lag tulee varmasti vaivaamaan pelaajia ainakin avausotteluissa.
  • HEROIC lähtee tähän turnaukseen oivallisessa vireessä. Joukkueen alkuvuoteen on mahtunut hyviä ja huonoja jaksoja, mutta HEROIC sai alleen kaksi turnausvoittoa ennen tähän turnaukseen lähtöä. Toki nämä turnausvoitot tulivat kakkoskorin vastustajia vastaan, mutta joka tapauksessa nämä ruokkivat HEROIC:in itseluottamusta ja kenties tässä turnauksessa joukkueella on saumat ainakin yllätysvoittoihin.
  • Karttavetossa HEROIC poistaa Infernon ja Aurora bannaa Ancientin. HEROIC valinnee kartakseen Dust2:n tai Trainin. Aurora turvautunee karttavalinnallaan Anubisiin tai Mirageen.

 

YHTEENVETO

  • Aurora ja HEROIC lähtevät Dallasin turnauksen avausotteluun melko mielenkiintoisista lähtökohdista. Aurora on osoittanut alkuvuodesta vahvaa perusosaamistaan ja on tässäkin ottelussa perustasoltaan vahvempi joukkue kuin HEROIC. Pelin ulkopuolisilla tekijöillä lienee kuitenkin iso merkitys tässä ottelussa, sillä Aurora tulee tähän turnaukseen raastavan aikataulun kautta ja jo paikalle pääsy vaatii sitä, ettei matkalle mahdu ylimääräisiä haasteita. Joka tapauksessa Aurora-pelaajien energiatasot eivät taatusti ole samalla tasolla kuin normaalisti ja tähän saumaan HEROIC:in on iskettävä. HEROIC on kuitenkin tässä turnauksessa kelvollinen altavastaajajoukkue, joka pystyy hyvänä päivänä kiusaamaan isompiaan. HEROIC:in nykyvire on myös mainio, joten kyllä tässä ottelussa on kaikki edellytykset pienoiselle yllätystulokselle. Bookkerit ovat toki hyvin hereillä kerroinasetelmassaan, mutta otetaan joka tapauksessa lapulle HEROIC:in otteluvoitto. Kohde menee oikein, kun HEROIC voittaa ottelun. 

 

TULOS: 1-2

Link to post
Share on other sites

Jääkiekon MM

Saksa - Tshekki

Jakub Flek Yli 0.5 Pistettä @ 2.20 Nordicbet

Alkaa 17:20

Flek teki vähintään yhden pisteen neljässä kisoissa pelaamastaan viidestä matsista. Mies iski edellisessä Kazakkeja vastaan pelatussa ottelussa tehot 1+1 mutta tänään vastus kovenee huomattavasti ja nuo teholukemat voivat olla tiukemassa. Kisoissa teholukemat 3+2 ja Tshekin pääsarjassa yli pisteen keskiarvolla 45 ottelua menneellä kaudella pelannut  kokenut 32 -vuotias tshekkihyökkäjää tulee tekemään ottelussa vähintään yhden pisteen.

Link to post
Share on other sites

18:00

Dubodica - Sloven Ruma

yli 2,5 maalia @2,25 @paf

Pinnaclella sama kohde 2,11 kertoimella. Dubodicalla on sarjan paras maalintekijä Ratkovic, ja molemmilla on vielä panosta. Vierasjoukkue haluaa nousta pois putoajan paikoilta, eikä kotijoukkueenkaan säilyminen ole satavarmaa, joten tasapeli ei ainakaan vieraita tyydytä, ja Ratkovic haluaa antaa lisää näyttöjä ja varmistaa maalikuninkuuden.

Link to post
Share on other sites

19:00

BK Decin - BK Olomoucko

BK Decin -3,5 pistettä @1,79 @paf

Decin voitti tänä vuonna loppusarjassa molemmat keskinäiset, toisen 6 pisteellä, ja toisen 18 pisteen erolla. Poissaoloja ei ole mitään merkittäviä, ja kotiedun turvin Decin hoitanee tämänkin.

Link to post
Share on other sites

Jääkiekko, MM-kisat

Kanada vs. Suomi klo. 21.20

Kanada yli 4,5 maalia ja Sidney Crosby vähintään kaksi tehopistettä/4,00 Unibet

Kanada lähtee alkulohkon toiseksi viimeiseen otteluun jättimäisenä suosikkina Suomea vastaan. Kanada voi ottelun hävitä ainoastaan jos Juuse Saros pelaa elämänsä ottelun Suomen maalilla.

Saros voi pelata korkealla tasolla, mutta Kanada ei anna ottelussa Suomelle yhtään siimaa. Luulen, että nähdään pelillisesti vieläkin pahempi ylikävely kuin Ruotsin toimesta, mutta maaleja Kanada tekee enemmän Sidney Crosbyn johdolla.

Link to post
Share on other sites

Tee tili osallistuaksesi keskusteluun

Sinun täytyy olla jäsen jos haluat kommentoida

Tee tili

Rekisteröi uusi tili. Se on helppoa!

Tee tili

Kirjaudu

Onko sinulla jo tili? Kirjaudu tästä.

Kirjaudu nyt
  • Uusimmat viestit

    • Koripallo Euroliiga klo 21:15 Panathinaikos - Barcelona Pelivalinta: Barcelona ML Kerroin: 4,30 Novibet Panathinaikos on aloittanut Euroliigan hyvin ja onkin 9 kierroksen jälkeen sarjataulukon kärjessä. Panathinaikos on kotona erityisen hyvä joukkue, tältä kaudelta kotitilasto 6-1, joten helppo peli ei tule vierasjoukkueelle. Barcelona on aloittanut Euroliigan myös ihan hyvin ja joukkueen materiaali riittää taisteluun kärkipään joukkueita vastaan. Vierasotteluissa Barcelona ei aina ole ollut terävimmillään, mutta yllätysvalmis joukkue kuitenkin on.  Näin suuri suosikki Panathinaikos ei mielestäni ole mitä kertoimet antaa ymmärtää.
    • Koripallo Euroliiga klo 22:00 Real Madrid - Crvena Zvezda Pelivalinta: Crvena Zvezda ML Kerroin: 3,05 Novibet Crvena Zvezda on aloittanut Euroliigan vahvasti. Otteet olleet kokonaisuutena hyviä ja selviä voittoja on tullut useampia. Real aloittanut kauden myös hyvin, loukkaantumisia on ainakin Panathinaikosta vastaan, tarkemmat poissaolotiedot tätä ottelua varten selviävät vasta lähempänä. Joka tapauksessa mielestäni Crvenalle tarjottu 3,05 kerroin on liian korkea.
    • 1. Divisioona / Jalkapallo Tanska AB - Vendsyssel FF AB Draw No Bet @ 1.55 Betsson Alkaa 20:00 AB(4.) on sarjassa kotikentällään kolme ottelun voittoputkessa pitäen noissa kaikissa matseissa oman maalinsa puhtaana sekä tehden yhteensä kuusi maalia. Vendsyssel(10.) on seitsemän matsin mittaisessa voitottomassa putkessa häviten noista kolme kamppailua. AB voitti joukkueiden kaksi edellistä keskinäistä kohtaamista joista viimeisin pelattiin elokuun puolivälissä ottelun päätyttyä tuolloin maalein 0-3.
    • IEM Beijing PK: Natus Vincere - Falcons | Falcons | 1.84 (Pinnacle)
    • Tilanne 3.11. vihjeiden jälkeen:       Vihjemäärä Oikein Void Väärin Palautus-% netto 1.   Snooker 6 4 0 2 198,26 % 39,65 € 2.   Kemmu 6 3 0 3 142,72 % 17,96 € 3.   Henksteri 4 2 1 1 123,67 % 10,21 € 4.   JapBet 2 0 0 2 0,00 % -14,68 € 5.   Nagamori30 6 1 0 5 30,48 % -45,61 € Yhteensä 24 vihjettä (10 - 1 - 13) netto 7,52 € palautus 103,65 %
×
×
  • Create New...