Jump to content
  • kierrätysvapaita ilmaiskierroksia.png

26.6 Venäjä - Espanja


Recommended Posts

YLE:n taktinen ennakko:

Venäjä ja Espanja iskevät yhteen jalkapallon EM-kisojen välieräottelussa torstai-iltana Wienissä. Seuraavassa käydään läpi joukkueiden todennäköisiä peliryhmityksiä, vahvuuksia ja heikkouksia.

Ryhmitykset

Espanjan 4-1-3-2-ryhmitys on jo vakiintunut Marcos Sennan pelatessa keskikentän ankkurina.

Venäjän käyttämä ryhmitys muistuttaa 4-4-2:ta, jossa Andrei Arshavin operoi laajalla säteellä hiukan Roman Pavljutshenkon alapuolella.

Vahvuudet

Espanjalaiset pitävät mielellään palloa, ja joukkueella on paljon vaihtoehtoja keskikenttäpeliin. David Villa ja Fernando Torres puolestaan muodostavat liikkuvan kärkiparin, joka aiheuttaa ongelmia mille tahansa puolustukselle.

Venäjä on tällä hetkellä kuuma joukkue, josta löytyy itseluottamusta ja monipuolisuutta. Päävalmentaja Guus Hiddink saa pelaajista kaiken irti. Viisi maalia yhteensä tehneet Pavljutshenko ja Arshavin kuuluvat turnauksen parhaimmistoon.

Heikkoudet

Maaliton tasatulos puolivälierässä Italiaa vastaan osoitti Espanjan pelinrakentelun olevan turhan hidasta, kun vastassa on syvällä puolustava joukkue. Espanjalaiset ovat lisäksi pienikokoisia, eikä ryhmästä löydy riittävästi pääpelivoimaa erikoistilanteissa.

Venäjän puolustuspeli oli heikkoa turnauksen alussa. Alakerta on edelleen haavoittuva, jos vastustaja pääsee nopeisiin vastahyökkäyksiin. Joukkue saattaa olla liian paljon Arshavinin oivallusten varassa.

Puolustus

Espanjalta löytyy maailmanluokan maalivahti Iker Casillas, joka nousi joukkueen sankariksi puolivälierän rangaistuspotkukilpailussa. Carles Puyolin johtama puolustuslinja on pelannut tähän asti mainiosti EM-kisoissa.

Hiddink on tehnyt paljon töitä organisoidakseen puolustuspeliä, mutta Denis Kolodinin pelikielto on takaisku venäläisille. Molemmilla joukkueilla on hyökkäävät laitapuolustajat, sillä Sergio Ramos ja Joan Capdevila sekä Aleksander Anjukov ja Juri Zhirkov nousevat hyvin mielellään mukaan hyökkäyksiin.

Keskikenttä

Espanjan keskikentän dynamo on Xavi Hernandez, mutta myös Andres Iniesta ja David Silva pystyvät ratkaiseviin syöttöihin. Cesc Fabregas ja Santiago Cazorla tulevat vaihdosta kentälle ja tuovat oman lisänsä keskikenttäpeliin. Heikkous saattaa piileä siinä, että pelaajat ovat liian samankaltaisia.

Venäjän nopeat hyökkäykset molempia laitoja pitkin olivat tuhoisia Ruotsille ja Hollannille. Erityisen tehokkaita venäläiset ovat vastahyökkäyksissään. Arshavin on luova pelintekijä, joka järjestää tilanteita itselleen ja kanssapelaajilleen.

Hyökkäys

Neljä maalia turnauksessa tehnyt Villa nauttii keskikenttäpelaajien tarjoilusta, kun taas Torres hakee enemmän palloa ja ajaa mielellään itse rangaistusalueelle.

Venäjän kärkipelaajista Pavljutshenko pelaa tällä hetkellä parasta peliään loistavalla itseluottamuksella. Hän on vahva pääpelaaja, joka pistää Espanjan puolustuksen erittäin lujille.

SportingBetillä kertoimet: Venäjä - Espanja 3,50 3,30 1,95

Luotan Venäjään enemmän kuin Espanjaan, ja tuolla keroimella minulle selkeä yli kerroin

Jonkin näköistä tulosvetoakin kokeilen (mitä en yleensä harrasta). 1,2- 1,0?

Link to post
Share on other sites

Itellä menee laput sisään Puoliaikatulos: X, ja sitten 1x2 Veikkaukseen Venäjälle yllätysvoitto pienellä panostuksella.

rivit jotka pelaan:

Mypa-Kooteepee +1

merkki 1, kerroin 1.95

Venäjä-Espanja, puoliaikatulos

merkki X, kerroin 2.00

yht. 3.90 panos 5€

Tampere Utd-KuPS +1

merkki 1, kerroin 1.95

RoPS-FC Lahti

merkki X, kerroin 3.10

Venäjä-Espanja

merkki 1, kerroin 3.55

yht.21,45 panos 2€

Tulosvetoon 1,2- 1,2

Link to post
Share on other sites
VENÄJÄ-ESPANJA

Nyt mitataan miestä, uudelleen ja uusista lähtökohdista. Alkulohkon otteluhan päättyi Espanjan murskavoittoon 4-1. Sen jälkeen Venäjä on kuin "uudesti syntynyt". Ruotsi kaatui näytöstyyliin, Hollanti hienolla pelillä.

Mutta pieni muistutus ensimmäisestä kohtaamisesta statistiikan kautta.

Espanja siis rökitti Villan hattutempulla Venäjän. Muutamia tilastollisia faktoja tuosta pelistä. Venäjä! hallitsi peliä prosentein 54-46. He pitivät palloa hallussaan pelin aikana lähes 5 minuuttia enemmän, joka on paljon. Espanja teki enemmän virheitä, joista tuomittiin vapaapotkuja. Tämä osoittaa sen, että Venäjään saattaa "purra" kova peli, jopa aivan sääntöjen rajamaissa oleva pelitapa.

"Kakkospallojen" voittamisella Espanja ampui puolet enemmän kohti Venäjän maalia.

Molemmat ovat liikkuvia joukkueita. Pallottomien pelaajien liike on tehokasta, varsinkin Venäjällä. Pavljutsenko lähtee jommasta kummasta laidasta ja juoksee oikea-aikaisesti pystyyn, jolloin hän usein saa namusyötön. Sen vahvuutena on myös yhden kosketuksen peli. Ase, jolla se rikkoi sekä Ruotsin kuin myös Hollanni puolustuksen totaalisesti. Espanjan vahvuus löytyy syöttöjen laadusta. Ne ovat kovia sekä tarkkoja. Keskikentän pelaajat raatavat urakalla ja mittariin tulee useita kilometrejä.

Tällaisessa kamppailussa, jossa panoksena on siis finaalipaikka, molemmat joukkueet lähtevät oletettavasti peliin puolustuksen kautta. Jokaisella pelaajalla on käsky tulla pallon alapuolelle ja peittämään mahdolliset avaukset. Peli ratkaistaan aika pitkälle "mies miestä" vastaan tilanteissa. Puolustavan pelaajan on keskityttävä enemmän mieheen kuin palloon. Ja tässä tulee taas esille "kakkospallojen" voittamisen merkitys.

Yksi tärkeä kysymys? Kumpi tekee ensimmäisen maalin? Jos sen tekee Espanja, he ovat todella vahvoilla. He osaavat jäähdyttää peliä erinomaisesti.

Kentällä nähdään huippuyksilöitä. Osa jo isoja tähtiä ennen kisoja (mm. Torres, Villa, Xavi) ja Venäjän joukkueen pelaajista kisojen aikana (mm. Arashvin, Pavljutshenko) . Tänään on kyseessä siis tähtien sota, jossa minun panokseni sijoitetaan - ehkäpä joidenkin mielestä yllätyksellisesti - ESPANJAlle. Joka varsinaisella peliajalla tai sitten jatkoajan, jopa rankkareiden jälkeen. Espanja on fyysisemmin taklaava joukkue ja vielä kerran, tämä peli voitetaan kaksinkamppailuiden kautta.

Voitto 2

Tupla X2

Onnistuuko Xavi tekemään pelissä maalin? Kyllä

Finaaliin Espanja!

Terveisin,

Atik

Kyllä se Atik tietää :D

Link to post
Share on other sites

Tee tili osallistuaksesi keskusteluun

Sinun täytyy olla jäsen jos haluat kommentoida

Tee tili

Rekisteröi uusi tili. Se on helppoa!

Tee tili

Kirjaudu

Onko sinulla jo tili? Kirjaudu tästä.

Kirjaudu nyt
  • Uusimmat viestit

    • Koripallo Euroliiga klo 21:15 Panathinaikos - Barcelona Pelivalinta: Barcelona ML Kerroin: 4,30 Novibet Panathinaikos on aloittanut Euroliigan hyvin ja onkin 9 kierroksen jälkeen sarjataulukon kärjessä. Panathinaikos on kotona erityisen hyvä joukkue, tältä kaudelta kotitilasto 6-1, joten helppo peli ei tule vierasjoukkueelle. Barcelona on aloittanut Euroliigan myös ihan hyvin ja joukkueen materiaali riittää taisteluun kärkipään joukkueita vastaan. Vierasotteluissa Barcelona ei aina ole ollut terävimmillään, mutta yllätysvalmis joukkue kuitenkin on.  Näin suuri suosikki Panathinaikos ei mielestäni ole mitä kertoimet antaa ymmärtää.
    • Koripallo Euroliiga klo 22:00 Real Madrid - Crvena Zvezda Pelivalinta: Crvena Zvezda ML Kerroin: 3,05 Novibet Crvena Zvezda on aloittanut Euroliigan vahvasti. Otteet olleet kokonaisuutena hyviä ja selviä voittoja on tullut useampia. Real aloittanut kauden myös hyvin, loukkaantumisia on ainakin Panathinaikosta vastaan, tarkemmat poissaolotiedot tätä ottelua varten selviävät vasta lähempänä. Joka tapauksessa mielestäni Crvenalle tarjottu 3,05 kerroin on liian korkea.
    • 1. Divisioona / Jalkapallo Tanska AB - Vendsyssel FF AB Draw No Bet @ 1.55 Betsson Alkaa 20:00 AB(4.) on sarjassa kotikentällään kolme ottelun voittoputkessa pitäen noissa kaikissa matseissa oman maalinsa puhtaana sekä tehden yhteensä kuusi maalia. Vendsyssel(10.) on seitsemän matsin mittaisessa voitottomassa putkessa häviten noista kolme kamppailua. AB voitti joukkueiden kaksi edellistä keskinäistä kohtaamista joista viimeisin pelattiin elokuun puolivälissä ottelun päätyttyä tuolloin maalein 0-3.
    • IEM Beijing PK: Natus Vincere - Falcons | Falcons | 1.84 (Pinnacle)
    • Tilanne 3.11. vihjeiden jälkeen:       Vihjemäärä Oikein Void Väärin Palautus-% netto 1.   Snooker 6 4 0 2 198,26 % 39,65 € 2.   Kemmu 6 3 0 3 142,72 % 17,96 € 3.   Henksteri 4 2 1 1 123,67 % 10,21 € 4.   JapBet 2 0 0 2 0,00 % -14,68 € 5.   Nagamori30 6 1 0 5 30,48 % -45,61 € Yhteensä 24 vihjettä (10 - 1 - 13) netto 7,52 € palautus 103,65 %
×
×
  • Create New...