Jump to content
  • kierrätysvapaita ilmaiskierroksia.png

Recommended Posts

Salibandyn MM-kisat

Suomi - Tshekki (+3)

Merkki 1, Kerroin 2,10 @Veikkaus

- Suomi saa vastaansa puolivälierissä yllättäen Tshekin, joka sijoittui lohkossaan vasta toiseksi hävittyään Latvialle 4-5. Ottelusta on odotettavissa jopa kohtuu tasaista, joka on ollut näille kisoille ja varsinkin Suomelle hieman vieras sana tähän astisissa peleissä.

Suomi puolustaa maailmanmestaruuttaan eikä ole ollenkaan poissuljettua, etteikö se nappaisi mestaruutta tälläkin kertaa. Suomi on pelannut tähän asti ihan hyvin, niin kuin pitääkin noin heikkoja vastuksia vastaan. Saksa kaatui 1-10, Venäjä peräti 16-1 ja Kanada eilisessä ottelussa todellisin murskalukemin 29-3. Tänään se joutuu ensimmäistä kertaa koetukselle. Tuo eilinen ottelu kävi Suomelle hyvänä harjoituksena tähän peliin, huono juttu tosin on se, että Tero Tiitu taittoi nilkkansa toisen erän alussa eikä pystynyt enää pelaamaan loppupelissä. Mahdollisesta pahemmasta loukkaantumisesta ei ole tietoa, mutta vaikka mitään pahempaa ei olisi tapahtunutkaan niin tuskin Tiitua oltaisiin siltikään enää tuossa höntsäpelissä kentälle laitettu.

Tshekki puolestaan kompuroi siis edellisessä pelissään Latviaa vastaan, joten ei voi sanoa että se olisi pelannut kovinkaan hyvin, sillä olisihan tuo kuulunut voittaa. Kaksi muuta ottelua se voitti 1-21 ja 13-4 lukemin. Suomi ei ole Tshekille mieluinen vastus MM-tasolla, sillä se on hävinnyt kaikki neljä edellistä ottelua MM-kisoissa Suomea vastaan. Tänäänkin Tshekki saa tehdä todella kovaa töitä ja sen pitää pelata täysin omalla tasollaan haastaakseen Suomen.

Suomi on joukkueista vahvempi, mutta ihan edellisten ottelujen kaltaisia murskalukemia tuskin tullaan näkemään. Tshekillä allaan tappiollinen ottelu Latviaa vastaan, miten se vaikutti joukkueen itseluottamukseen? Joka tapauksessa, Suomi on siis ottelussa ennakkosuosikki ja se pelaa varmasti täysillä, kuten Tshekkikin, koska häviäjän pelit loppuu siihen paikkaan. Ottelusta on tulossa vauhdikas ja eiköhän Suomi sen hoida kohtuu selvin lukemin. Tulosveikkaus 7-2.

Ottelun voi katsoa suorana Yle Areenasta tai Kansainvälisen Salibandyliiton Youtube-kanavalta.

E. Tiitu pelikunnossa!

Lopputulos: 4-1

Ei tehny Suomi sit tyhjiin vaik varmaan kolme min sai kokeilla.. :dash:

Link to post
Share on other sites

Salibandyn MM-kisat

Ruotsi - Slovakia (+13)

Merkki 1, Kerroin 1,90 @Veikkaus

Yli 16.5 maalia, Kerroin 1,90 @bwin

- Suomen pahin uhka mestaruutta ajatellen, eli rakas länsinaapurimme Ruotsi saa puolivälierissä vastaansa Slovakian. Tämä ottelu tuskin tulee olemaan yhtä tasainen kuin tuo Suomi- ottelu ja mikä tahansa muu tulos kuin Ruotsin helpohko voitto olisi tässä ottelussa yllätys.

Ruotsi on pelannut ihan kohtuu hyvin tähän mennessä, mutta sillä ei ole ollut vielä vastassaan läheskään sen tasoista joukkuetta. Ensimmäisessä ottelussa kaatui Puola 3-14, sitten Unkari peräti 2-33 ja Norja 7-1. Ruotsi harvemmin kompuroi helppojen vastuksien kanssa ja niin tuskin käy tänäänkään. Motivaatiosta tuskin on puutetta melko huonosta vastuksesta huolimatta, sillä onhan kyseessä jo puolivälierät.

Slovakia taisteli tiensä puolivälieriin tiukkojen matsien jälkeen. Se pelasi ihan hyvin Sveitsiä vastaan häviten "vain" 4-8 ja seuraavassa pelissä se pelasi 4-4 tasapelin Viroa vastaan. Singapore kaatui eilisessä ottelussa helpohkosti 2-13. Slovakian pitäisi ylisuorittaa ja Ruotsin alisuorittaa, että se pystyisi heittämään kelpo haasteen tässä ottelussa, mutta niin tuskin käy.

Ruotsilla selvä materiaalietu ja se on oikeutetusti selvä ennakkosuosikki. Myös overit ovat ihan pelattava kohde, sillä eiköhän Ruotsi itsekin iske vähintään sen 12 maalia ja Slovakiakin pystyy luultavasti pari börsää tekemään. Tulosveikkaus 18-3.

Lopputulos: 18-1

Link to post
Share on other sites

Koripallo: Euroleague

Cantu(+9) - Real Madrid -- 1 -- 1,90 -- Veikkaus -- Tulos: 75-70

Mapoore Cantu: 2 voittoa + 6 tappiota, kotona 2 voittoa + 2 tappiota. Cantulle tämä on mahdollisesti viimeinen kotipeli euroliigassa. Voitolla se pitäisi toiveet jatkopaikasta vielä yllä. Joukkueelta voitaneenkin odottaa hyvää taistelua loppuun asti, kuten aiemmassa kotipelissäkin Panathinaikosia vastaan. Cantu on lohkonsa viimeinen, mutta se ei ole missään nimessä ollut niin huono! Jotain joukkueesta kertoo jo se, että se on päästänyt vähiten koreja euroliigasa reilun 72 pisteen keskiarvolla.

Real Madrid: 6 voittoa + 2 tappiota, vieraissa 2 voittoa + 2 tappiota. Real Madrid varmistaa voitolla lohkovoiton tai Panathinaikoksen häviämällä Fenerbachelle huomenna. Joka tapauksessa Realilla on mahdollisuus napata lohkovoitto viimeisessä pelissä kotona Partizan Belgradia vastaan. Joukkue onkin jättänyt tältä vierasreissulta sivuun joukkueen kirkkaimman tähtensä Rudy Fernandezin, joka oli myös Espanjan olympiajoukkueen mukana. Rudy on Madridin paras pistemies 15,5 keskiarvolla ja hän myös johtaa syöttötilastoa 3,1 keskiarvolla. Lisäksi hän on koko euroliigan 6. paras vapareiden heittäjä ja 7. paras kolmosten heittäjä, joten big fish niin sanotusti kyseessä.

Link to post
Share on other sites

MM-Salibandy

Sveitsi - Norja(+5,5) -- 2 -- 1,85 -- Nordicbet -- Tulos: 11-5

Kummankaan otteluita en ole seurannut, mutta tulosten valossa tämän ottelu ei pitäisi olla selvää pässinlihaa. Sveitsi aloitti kisat nihkeästi 8-4 voitolla Slovakiasta, sen jälkeen Singaporen kylvettäminen luvuin 35-0 ja lohkon päätöspelissä Viro kaatui selvästi 14-3. Norja on ollut ok ja lohkon päätöspelissä vain 6 maalin tappio Ruotsille nosti varmasti viikinkien itsetuntoa. Line tuossa pelissä oli Norjalle +8,5. Sveitsi voittanee tämän pelin, mutta ei se helpposti tule. Tulosarvio: Sveitsi 8,7 - Norja 2,3,4.

Link to post
Share on other sites

Elitserien:

Luleå - Skellefteå - 1 - 2,25 - Unibet

- Luleå on sarjajohdossa 58 pisteellä. Luleå on myös sarjan paras kotijoukkue, sillä 15 kotipelin saldo on 9-5-1. Luleå on päässyt kuudessa viime pelissä pisteille voitettuaan niistä neljä ja hävittyään kaksi kertaa rankkareilla. Skellefteå on puolestaan sarjassa kolmantena vain 4 pisteen päässä Luleåsta. Skellefteå on seitsemänneksi paras vierasjoukkue. 13 ottelun saldo on 5-3-5. Kuudesta viime pelistään se on voittanut vain yhden ja on kuntopuntarissa toiseksi viimeisenä.

- Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella kahdesti ja molemmat pelit on päättynyt kotivoittoon. Uskon paremmassa vireessä olevan Luleån ottavan tästä voiton kotiedun turvin.

Link to post
Share on other sites

MM-salibandy

Ruotsi - Slovakia(+14.5) 2/2.10 Expekt

Ruotsi on vakuuttanut koko turnauksen ajan taas kuinka kova se onkaan.

Ruotsi luonnollisesti voitti alkulohkonsa ja teki sen tyylillä sillä maaliero kolmessa voitossa oli 54-6, joten maalinteko ei ole ollut ongelma ja oma pää ei virheitä tee.

Slovakian turnaus nyt on varmaan omasta mielestä hyvin mennyt kun kerran jatkopeleihin joukkue selvisi, eikä nuo heidän pelinsä huonosti mennytkään,sillä ekassa pelissä joukkue kärsi vaan 4-8 tappion Sveitsille, Viron kanssa tasan 4-4 ja kolmannessa pelissä selvä voitto 2-13 heittopussi Singaporesta.

Slovakia on kaikenkaikkiaan pelannut hyvän turnauksen ja he lähtevätkin varmasti haastamaan Ruotsia. Vaikka Ruotsi karkaisikin niin mitään murskajaisia ei enää nähdä näissä jatkopeleissä vaan äijiä lepuutetaankin jo seuraaviin peleihin jos peli on jo selvä.

Link to post
Share on other sites

Tee tili osallistuaksesi keskusteluun

Sinun täytyy olla jäsen jos haluat kommentoida

Tee tili

Rekisteröi uusi tili. Se on helppoa!

Tee tili

Kirjaudu

Onko sinulla jo tili? Kirjaudu tästä.

Kirjaudu nyt
  • Uusimmat viestit

    • Jalkapallo Englanti League one Klo 21.45   Oxford utd  - Reading   Valinta:  Oxford Utd Kerroin:   2,75 ( Veikkaus)   Oxford aloittanut hyvin kotonaan kauden, kun kuuteen peliin kolme voittoa ja tasapeliä.  Reading ollut myös hyvä, mutta lähdetään koittamaan vahvaa kotijoukkuetta.  Tilastollisesti Oxford ei oo keskinäisiä pystynyt voittamaan viime vuosina, niin nyt jos koskaan olisi hyvä aika.  Rohkea kotivoitto hakuun.    Kunhan Oxford voittaa, niin tämä kohde osuu. 
    • Jalkapallo Konferenssiliiga Klo 19.45   KuPS  -  Kaa Gent    Valinta:  X ( Tasapeli) Kerroin:  4.05 ( Veikkaus)   KuPS ollut vaikeaa viime aikoina sekä Veikkausliigan mestaruus karkasi omista  käsistä aika kauas, jolloin tänään voi vain laittaa kaiken likoon.   Enää ei ole mikään lämmin, joten toivottavasti Gent myös on kohmeessa, niinkuin viime aikoina on ollutkin.  Vieraissa Gent on ollut vaikeuksissa ja tänään on se sauma saada pisteitä näistä otteluista.  Suomalaisyleisön siivittämänä kotijoukkue kairaa pistetilin auki.  KuPS voi jopa voittaakin, mutta viime aikoina voittamisen kulttuuri on tipotiessään, joten otetaan rohkea tasapeli testiin.    1-1 tai 2-2 voisi olla aika hyvät tulosvetoon.    Kunhan ottelu päättyy tasan, niin tämä kohde menee oikein. 
    • Jalkapallo Mestareiden liiga Klo 22.00   Dortmund  -  Betis   Valinta:  X ( Tasapeli) Kerroin:  4.25 ( Paf)   Kaksi suht hyvää joukkuetta kohtaa toisensa sekä molemmilla on voittoja sekä tasureita alla.  Kierroksen yksi tasaisempia otteluita, jolloin tasapeli ei ole mikään mahdottomuus. Betis mestareiden liigassa kolme voittoa, mutta saksa on vaikea paikka pelata, jolloin tuo putki katkennee tänään, mutta pisteputki jatkuu.  Kunhan Ottelu päättyy tasan, niin tämä kohde osuu. 
    • Koripallo Euroliiga klo 21:15 Panathinaikos - Barcelona Pelivalinta: Barcelona ML Kerroin: 4,30 Novibet Panathinaikos on aloittanut Euroliigan hyvin ja onkin 9 kierroksen jälkeen sarjataulukon kärjessä. Panathinaikos on kotona erityisen hyvä joukkue, tältä kaudelta kotitilasto 6-1, joten helppo peli ei tule vierasjoukkueelle. Barcelona on aloittanut Euroliigan myös ihan hyvin ja joukkueen materiaali riittää taisteluun kärkipään joukkueita vastaan. Vierasotteluissa Barcelona ei aina ole ollut terävimmillään, mutta yllätysvalmis joukkue kuitenkin on.  Näin suuri suosikki Panathinaikos ei mielestäni ole mitä kertoimet antaa ymmärtää.
    • Koripallo Euroliiga klo 22:00 Real Madrid - Crvena Zvezda Pelivalinta: Crvena Zvezda ML Kerroin: 3,05 Novibet Crvena Zvezda on aloittanut Euroliigan vahvasti. Otteet olleet kokonaisuutena hyviä ja selviä voittoja on tullut useampia. Real aloittanut kauden myös hyvin, loukkaantumisia on ainakin Panathinaikosta vastaan, tarkemmat poissaolotiedot tätä ottelua varten selviävät vasta lähempänä. Joka tapauksessa mielestäni Crvenalle tarjottu 3,05 kerroin on liian korkea.
×
×
  • Create New...